Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

keskiviikko 28. heinäkuuta 2010

Saastunut maailma synnytystuskissa! (LTN -- elokuu 2010)

Tässä viime kesäkuussa kuolleen pastori David J. Meyerin pojan Samuel David Meyerin profeetallista sananjulistusta elokuun 2010 uutiskirjeessä.

Last Trumpet Newsletter

Volume XXIX, Issue VIII, August 2010

Last Trumpet Ministries, PO Box 806, Beaver Dam, WI 53916

Fax: 920-887-2626 Internet: <http://www.lasttrumpetministries.org/>

Livenä:
http://www.youtube.com/watch?v=1DkUlQaMUtA
http://www.youtube.com/watch?v=Ish4AMch6T0


Saastunut maailma synnytystuskissa! (A Contaminated World In Travail!)

”Näin sanokoot ne, jotka Herraa pelkäävät; sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti. Ahdistuksessani minä huusin Herraa, Herra vastasi minulle ja asetti minut avaraan paikkaan. Herra on minun puolellani, en minä pelkää; mitä voivat ihmiset minulle tehdä?”

Psalmi 118:4-6

”Jumala on meidän turvamme ja väkevyytemme, apumme hädässä aivan vahva. Sentähden emme pelkää, vaikka maa järkkyisi ja vuoret meren pohjaan vajoaisivat, vaikka sen vedet pauhaisivat ja kuohuisivat ja vuoret vapisisivat sen raivosta. Sela.”

Psalmi 46:1-3

”Mutta nyt, näin sanoo Herra, joka loi sinut, Jaakob, joka valmisti sinut, Israel: Älä pelkää, sillä minä olen lunastanut sinut, minä olen sinut nimeltä kutsunut; sinä olet minun. Jos vetten läpi kuljet, olen minä sinun kanssasi, jos virtojen läpi, eivät ne sinua upota; jos tulen läpi käyt, et sinä kärvenny, eikä liekki sinua polta. Sillä minä olen Herra, sinun Jumalasi, Israelin Pyhä, sinun vapahtajasi…”

Jesaja 43:1-3

”Pietari vastasi hänelle ja sanoi: "Jos se olet sinä, Herra, niin käske minun tulla tykösi vettä myöten". Hän sanoi: "Tule". Ja Pietari astui ulos venheestä ja käveli vetten päällä mennäkseen Jeesuksen tykö. Mutta nähdessään, kuinka tuuli, hän peljästyi ja rupesi vajoamaan ja huusi sanoen: "Herra, auta minua". Niin Jeesus kohta ojensi kätensä, tarttui häneen ja sanoi hänelle: "Sinä vähäuskoinen, miksi epäilit?"”

Matteus 14:28-31


Tässä LTN:n numerossa, me jälleen kerran tutkimme ajankohtaisia tapahtumia, joita sattuu näinä viimeisinä päivinä. Minä istun täällä tämän tietokoneen näyttöruudun edessä tuntien avuttomuutta ja kaipausta isääni, pastori David J. Meyer’iä, kohtaan. Eräs seikka jota hän aina korosti saarnatessaan, opettaessaan, tai kirjoittaessaan uutiskirjettä, oli se, että ilman Jumalan apua, hän ei voinut tehdä mitään. Hän todella uskoi niin ja minä tunnen samalla tavoin.

Eräänä päivänä kun minä olin neljäntoista vuoden vanha, minä kävelin isäni makuuhuoneeseen ja kysyin että sallisiko hän minun postittaa hänen uutiskirjeensä yleisön luettavaksi tietokoneelta. Saatuani hänen suostumuksensa, minä aloitin meidän nettiyrityksen, jatkuvan projektin, joka on näkynyt meidän sivuston kävijöiden nousuna suunnilleen kahteen miljoonaan kävijään vuodessa. Muutamien viimeisten vuosien aikana, minä tulin enemmän osalliseksi uutiskirjeeseen kun minä tarjosin ehdotuksia ja avustin editoinnissa ja oikolukuprosessissa.

Kun minä istun tässä ja yritän kirjoittaa koko Last Trumpet Newsletterin numeroa ensimmäistä kertaa, minä teen niin kunnioittaakseni isääni yhtä hyvin kuin Herraani ja Vapahtajaani, Jeesusta Kristusta. Minä toivon ja rukoilen että, tämä tulee olemaan siunaus sinulle ja kaikille jotka luette tätä. Mitä tahansa hyvää siitä saattaa seuratakin, minä annan kaiken kunnian Jumalalle.

Etsiessäni Raamatun kirjoituksia tämän uutiskirjeen valmistelussa, minä tunsin pakottavaa tarvetta kertoa kaikille teille, että älkää peljätkö. Me elämme ajassa jolloin kaikki näyttää olevan menossa pieleen. Meidän maailmaamme saastutetaan, meidän ruokatarvikkeita pilataan, meidän maapallomme tärisee jatkuvasti, on sotia ja sanomia sodista, synti rehottaa kaikkialla, ja monet maailman taloudet ovat sekasorron vallassa. Tilanne saattaa näyttää hyvin kauhealta, mutta meillä on Vapahtajamme. Meillä on Jeesus.

Matteuksen evankeliumista, luvusta 14, me löydämme tarinan Jeesuksesta kävelemässä vetten päällä. Pietari, ollen kompulsiivinen mies, jota hän todella oli, pyysi Jeesusta sallia hänen kävelevän myöskin vetten päällä Hänen luokseen. Herramme salli tämän, ja niin kauan kuin Pietari piti katseensa Jeesuksessa, hän ei vajonnut. Kun Pietari katsoi ympärilleen ja näki tuulen ja aallot, hänen uskonsa horjui ja meri alkoi nujertaa häntä. Minä kehotan jok’ikistä teistä kiinnittämään katseensa Jeesukseen. Jos sinä teet näin, Hänen ihmeellinen voimansa tulee pitämään sinut turvassa läpi mahdottomien vaikeuksien ja kannattaa sinua tämän elämän huolten yläpuolella huolimatta siitä mitä vaikeuksia sinä saattanetkin kohdata. Sinä et tule vajoamaan synnin syvään kuiluun ja ahdinkoon. Pidä vain katseesi Jeesuksessa. Suuntaa silmäsi Häneen ja kaikki tulee olemaan hyvin.


Suomentajan kommentti: Tällä hetkellä elämme vaarallisia ja petollisia aikoja, jolloin aurinko on nousemaisillaan. Sanotaan että hetki ennen auringon nousua, so. Jeesuksen toista tulemusta, on kaikkein vaarallisinta aikaa, jolloin Jumalan valittuja (tai Kristuksen morsianta) yritetään eksyttää ja kampittaa epäuskoon. Onhan Jeesuksen takaisintulemuksesta puhuttu ja kirjoitettu jo vuosikausia 2000-luvulla ja monen usko alkaa olla jo koetuksella kun Hän ei ole vieläkään tullut. Nyt testataan Jumalan omien uskoa ja kärsivällisyyttä kun jumalattomat porskuttavat himoissaan. Meidän pitää vain irrottautua maailmallisesta menosta ja rukoilla jatkuvasti että pysyisimme vahvoina loppuun asti (Matt. 24:13).


Vertavuotava ja haavoittunut maapallo!

Minä olen varma tähän hetkeen mennessä, että te kaikki olette kuulleet seuraavan jutun. Huhtikuun 20. päivänä 2010, Deepwater Horizon öljynporauslautta räjähti Meksikonlahdella ja surmasi yksitoista ihmistä samalla kun seitsemäntoista muuta loukkaantui. Siitä on tullut isoin öljyvuoto USA:n historiassa ja sitä on kutsuttu ”pahimmaksi ympäristökatastrofiksi joka on koskaan kohdannut Amerikkaa” presidentti Obamaa lainaten. (1) [Se on mitä luultavimmin myös Obaman 9/11 -tapahtuma, joka voi eskaloitua ja aiheuttaa kuolinhaavan Amerikalle. Tämä lienee Illuminatin tarkoituskin NWO:n synnyttämisessä. Illuminati-korttipelissä, joka julkaistiin vuonna 1995, muuten kuvataan musta mies (Obama) öljytahrojen kanssa. Luku 11 kummittelee kummasti tuon tapahtuman ympärillä, sillä onnettomuudessa kuoli juuri 11 työntekijää ja 20.4.2010 oli Adolf Hitlerin 121. syntymäpäivä (121=11x11), joka on vielä 11 päivää ennen noitien tärkeää Beltaine-sapattia. Suom. huom.] Räjähdyksen jälkeen, me näimme kyvyttömän yrityksen toisensa jälkeen tyrehdyttää vuoto, joista yksikään ei edes ollut lähellä onnistumista. Lopulta, British Petroleum (BP), yhtiö, joka oli vuokrannut öljynporauslautan, turvautui poraamaan kahta paineentasauskuilua (relief wells) yrityksessä tyrehdyttää öljyn vuotaminen. Tästä hetkestä lukien, paineentasauskuiluja ei ole vieläkään saatu valmiiksi, ja todennäköisesti niitä ei tulla saamaan valmiiksi ennen elokuuta.

Öljyvuoto on saavuttanut Louisianan, Mississipin, Alabaman, ja Luoteis-Floridan. Tuhansia eläimiä, käsittäen merikilpikonnia, delfiinejä, ja lintuja, on saanut surmansa. Sillä välin, jättimäisiä savupilviä, koostuen öljyn, kaasun, ja meriveden sekoituksesta, on löydetty puhjenneen öljylähteen ympäriltä sädehtien kaikkiin suuntiin. Savupilvet sisältävät myrkyllisiä kaasuja, käsittäen metaanin, joka uhkaa sekä eläinten että ihmisten ilmavarastoja alueella.

Samalla kun BP:n viranomaiset eivät näytä pystyvän ymmärtämään mitä he ovat tekemässä, Obaman hallinnon reaktio on ollut vähintäänkin pettymystä tuottava. Obama vieraili Meksikonlahdella pari kertaa kehottamassa BP:tä siivoamaan sotkun, mutta hän ei todellakaan osoittanut minkäänlaista tärkeyden tunnetta ennen kuin hänen julkinen hyväksyttävyysluokituksensa alkoi tippua. Jopa tuossa pisteessä, Obaman paras strategia näytti olevan televisiossa esiintyminen ja soveltaa mietoa karkeutta luodakseen uhkakuvia. (4) Sillä välin, tiedemiehet ovat valittaneet koordinaation puutteesta koskien öljyvuodon tutkimusponnisteluja. Christopher F. D’Elia, Rannikko- ja Ympäristölaitoksen dekaani (the dean of the School of the Coast and Environment) Louisianan yliopistossa, totesi, ”Mitä tahansa Liittovaltion hallitus aikookin – se saattaa olla hyvin suunniteltu sisäisesti Liittovaltion hallituksen rajoissa, mutta ulkopuolisen tutkimusmaailman osanotto on riittämätön minun näkemykseni mukaan.” (5)

Presidentti Obama näyttää olevan hyvin ylpeä siitä tosiasiasta, että hän neuvotteli 20 miljardin dollarin rahoituksen BP:ltä Meksikonlahden öljyvuodon uhreille. (6) Kuitenkaan, tuo rahamäärä ei tule olemaan läheskään tarpeeksi kattamaan vahinkoja, jotka aiheutettiin tällä onnettomuudella. Yhdysvaltalainen lakimies Kenneth Feinberg, mies, jonka Obama nimitti valvomaan rahastoa, totesi, ”Ei ole olemassa epäilystäkään siitä, että omaisuusarvo on pienentynyt öljyvuodon tuloksena. Tuo ei tarkoita sitä että kaikki omaisuus oikeutetaan hyvitykseen.” Hän edelleen jatkoi sanomalla, ”Maailmassa ei ole tarpeeksi rahaa maksaa jokaiselle joka haluaisi saada rahaa.” (7)

Huolimatta siitä tosiseikasta, että me olemme nähneet muitakin suuria öljyvuotoja aikaisemmin, sellaisia kuten Meksikon Ixtoc 1 -vuoto vuonna 1979 ja Alaskan Exxon Valdes -vuoto vuonna 1989, hyvin vähän rahaa on kulutettu öljyvuotojen puhdistamisteknologiaan vuosien kuluessa. Öljy-yhtiöt tietävät syvänmeren porauksen riskit, ja niiden olisi pitänyt olla paremmin valmistautuneita äskettäiseen öljyvuotoon Meksikonlahdella. Vaikka BP väittää, että he ovat kuluttaneet 29 miljoonaa dollaria turvallisempien porausoperaatioiden tutkimukseen, he eivät tutkineet öljyvuodon puhdistamisteknologiaa lainkaan. (8) [Huomautettakoon tässä, että Deepwater Horizon -öljynporauslautan turvamääräyksiä rikottiin räikeästi viimeisen vuoden aikana, kun hälytyslaitteet olivat kytketyt pois päältä väärien hälytysten takia, jotta työntekijät voisivat nukkua. Tämä välinpitämättömyys askarruttaa. Suom. huom.]

Vahinkojen laajuus, joka aiheutettiin tällä katastrofilla jää tuntemattomaksi. On todennäköistä että vaikutukset merenolentoihin, meidän ruokatarvikkeisiin, ja Meksikonlahden rannikon asukkaisiin tullaan tuntemaan tulevien vuosien aikana. Obaman hallinto tulee todennäköisesti käyttämään hyväksi tätä tapahtumaa saadakseen läpi kauaskantoisia uusia energialakeja. Miten byrokraatit onnistuvatkin, amerikkalaiset tulevat näkemään heidän energialaskunsa nousevan räjähdysmäisesti.

Mureneva talous!

Presidentti Obama on väittänyt muutamien viimeisten kuukausien ajan, että USA:n talous on ”elpymässä”. Hän väittää että hänen kannustinohjelmansa toimii ja että me olemme ”menossa oikeaan suuntaan”. Silti minä pidän silmäni otsikoissa, jotka sanovat sellaista kuten ”USA:n kuluttajaluottamus romahti kesäkuussa.” (9) Ensiasunnon ostajien veroluottojen, jotka nousevat 8,000 dollariin saakka, erääntymisen kanssa, vireillä olevat asuntomyynnit sukelsivat 30% toukokuussa. Tämä oli yllätys monille kiinteistövälityksessä oleville koska ekonomistit olivat odottaneet vain 10,9 prosentin pudotusta. (10) Ehkä se on hyvä että asunnonostajien lainaohjelma on ohi, koska näyttää siltä, että meidän liittovaltiomme ei ajanut sitä kovinkaan tehokkaasti. CNN raportoi että yli 28 miljoonaa dollaria varastettiin ohjelmasta, käsittäen 9,1 miljoonaa dollaria vankilahoidokkien nimiin. (11)

Samaan aikaan, Barack Obaman erityinen asuntoluotto-ohjelma, suunniteltu auttamaan asunnonostajia saamaan heidän asumismaksamisensa helpommaksi, on ollut järkyttävä fiasko. Enemmän kuin kolmannes 1,24 miljoonasta lainaajasta, jotka kirjattiin tähän ohjelmaan, on tippunut ohjelmasta ulos 155,000 osallistujan jättäessä ohjelman yksinään toukokuussa 2010. John Taylor’in, Kansallisen Yhteisön Uudelleensijoitus Koalition (National Community Reinvestment Coalition) pääjohtajan mukaan, ”Pakkohuutokauppojen ehkäisyohjelmalla on ollut minimaalinen vaikutus.” (12)

Heinäkuun alusta 2010 lukien, työttömyysaste tässä maassa makaa 9,5 prosentissa. Tämä on itse asiassa pudotusta kesäkuun 9,7 prosentin tasosta, mutta vain koska 652,000 ihmistä on lopettanut työn etsimisen kokonaan ja heitä ei enää käsitellä työttöminä työnhakijoina. Associated Press’in raportin mukaan, Yhdysvalloissa on 7,9 miljoonaa työpaikkaa vähemmän, kuin sillä oli, kun taantuma alkoi. (13) Keskuspankin puheenjohtaja Ben Bernanke on ennustanut, että työttömyysaste tulee pysymään korkealla. ”Työttömyysaste tulee vielä olemaan korkea jonkun aikaa, ja tämä merkitsee sitä, että monet ihmiset tulevat olemaan taloudellisen rasituksen alla.” (14) Bernanke totesi myös, ”Paras arvaukseni on, että meillä on yhtämittaista elpymistä, mutta se ei tunnu hirveästi.” (15)

Samalla kun Obama ja Bernanke puhuvat elpymisestä, pankkeja tässä maassa ollaan yhä sulkemassa. Viimeaikaiset sulkemiset käsittävät pankit Floridassa, Nevadassa, Kaliforniassa, Nebraskassa, Mississipissä, ja Illinoisin osavaltiossa. Yli 80 pankkia Yhdysvalloissa on suljettu finanssivalvojien toimesta vuonna 2010. (16) [Itse asiassa tänä vuonna tuoreimpien uutisten mukaan on USA:ssa kaatunut jo sata pikkupankkia. Suom. huom.] Kun pienemmät pankit jatkavat sulkemisiaan, meille saattaa lopulta jäädä jäljelle vain kaksi tai kolme isoa pankkia. Tietenkin, tuo luultavasti tekee upouuden rahajärjestelmän käynnistämisen paljon helpommaksi.

Tarkalleen miten pahassa jamassa USA:n talous on? Yksi asia joka meidän täytyy pitää mielessä, on se, että raha, jonka Obama käytti hänen massiiviseen kannustinpakettiinsa, lainattiin muista maista. Yhdysvallat on vararikossa, ja Obaman hillitön tuhlailu on pannut tämän maan velkakurimukseen joka voisi ylittää maan bruttokansantuotteen arvon vuoteen 2012 mennessä, pohjautuen raportteihin Kansainväliseltä valuuttajärjestöltä (IMF). (17)

Budjettikriisit osavaltiotasolla kuhisevat yhtälailla. Illinoisin osavaltio on nostanut eläkeikäänsä 67 ikävuoteen. Arizonan, New Yorkin, Missourin, ja Mississipin osavaltiot suunnittelevat saavansa ihmisten tekemään enemmän työvuosia kerätäkseen eläkerahoja. Coloradon osavaltio on leikannut eläkkeitä kaikilta sen työntekijöiltä, käsittäen entiset, nykyiset, ja tulevat työntekijät. Kalifornia ja New Jersey ovat jo leikanneet, tai aikovat leikata, eläkkeitä yhtälailla. Tilanne Illinois’issa on niin paha, että R. Eden Martin, Chicagon kauppakamarin johtaja (president of the Commercial Club of Chicago), varoitti, ”Me olemme muutaman vuoden sisällä siinä pisteessä että joistakin eläkerahastoista loppuu varat.” Hän edelleen totesi, ”Koulujen rahoittamista tullaan leikkaamaan radikaalisti. Myöskin Medicaid-ohjelman rahoitusta. Kun nämä kaikki asiat nousevat esille, siellä tulee olemaan paljon ärtymystä.” (18)

Me elämme nyt maailmassa globaalin talouden kanssa, ja siitä johtuen, jotkut taloudellisen ahdingon elementit ovat jopa meidän oman hallintomme kontrollin ulottumattomissa. Taloudellinen romahdus Euroopan Unionissa, erityisesti Espanjan, Portugalin, ja Kreikan sisällä, on ollut syy suureen ekonomistien ja muiden talouseksperttien huoleen. Jeff Tjomehoj, tutkimusjohtaja Lipper Inc’ille, sanoi, ”Se merkitsee paljon talousjärjestelmälle, koska se mistä me todella olemme puhumassa, on eurooppalaisten pankkien vakavaraisuus, ja meidän pankeillamme tulee olemaan paljon altistumista riskitekijöille.” Kreikan talous on romahtanut siihen pisteeseen, että heidän velkansa arvioidaan nyt ”romu (junk)”-statuksella. (19) [Äskettäin tehtiin ns. stressitestit 91 eurooppalaiselle pankille ja vain 7 pankkia ei läpäissyt testiä. Näistä 5 pankkia oli Espanjasta, yksi Kreikasta ja yksi Saksasta. Tämän mukaan mitään hätää siis ei ole rahamarkkinoilla, mutta eri asia on miten luotettavia nämä testit olivat. Saatiin ehkä haluttu lopputulos markkinoiden rauhoittelemiseksi niin kuin kävi USA:ssa viime vuonna. Suom. huom.]

Euroopan Unionin Komission puheenjohtaja, Jose Manuel Barroso, on niin huolissaan velkakriisistä Euroopassa, että hän on varoittanut demokratian voivan kadota Espanjasta, Portugalista, ja Kreikasta. Hänen huolensa näyttää perustuvan siihen tosiseikkaan, että kaikilla näistä kolmesta maasta on historiat sotilasvallankaappauksista, ja ilman taloudellista vakautta, se voisi avata oven uusille diktaattoreille tulla sisään ja anastaa valta. (20)

Lopunajan teknologia!

Teknologia on kehittynyt pitkin harppauksin 1950-luvulta lähtien. Me olemme nähneet tietokoneiden kutistuvan yksiköistä, jotka veivät tilaa kokonaisen huoneen, pikkuruisiksi laitteiksi, joita me voimme nyt sovittaa meidän taskuihimme. Itse asiassa, älypuhelimet, sellaiset kuten iPhone, the Evo, ja the Droid, ovat periaatteessa pienoistietokoneita, joilla on kyky lähettää ja vastaanottaa puheluja. Näillä laitteilla on teknologia, joka on paljon kehittyneempää kuin se, mitä käytettiin henkilökohtaisissa kotitietokoneissa vain kymmenen vuotta sitten. Matkapuhelimista on tullut hyvin halpoja ja kaikkialla läsnä olevia, niin että ei ole epätavallista nähdä hyvin pienten lasten käyttävän niitä. Mutta ovatko matkapuhelimet turvallisia?

Yhdistyneet Kansakunnat sai äskettäin päätökseen tutkimuksen, joka ulottui kymmenelle vuodelle, kolmeentoista maahan, ja 13,000 osallistujaan. He havaitsivat 40 prosenttia korkeamman esiintymistiheyden glioomalle, harvinaiselle aivosyövän muodolle, niiden osallistujien keskuudessa, jotka käyttivät puhelimiaan eniten. Huolimatta tutkimuksen löydöistä, asiantuntijat päättivät että tulokset olivat ”ei-sitovia”. On huomauttamisen arvoista, että puhelimen pitäminen ainoastaan neljän tuuman (1 tuuma = 2,54 cm) etäisyydellä päästäsi vähentäisi säteilytasoja lähes nollaan, joten, jos sinun täytyy käyttää matkapuhelinta usein, sinä saatat haluta ostaa Bluetooth-kuulokkeet. (21)

Todistusaineisto on kasvamassa siinä, että matkapuhelimet voivat olla myös vastuussa hunajamehiläisten katoamisesta. Tutkijat Chandigarh’s Punjab -yliopistolla Intiassa järjestivät kokeen kahdella mehiläispesällä. Yhteen mehiläispesään asennettiin kaksi matkapuhelinta, joita käytettiin kahdesti päivässä 15 minuutin ajan kummassakin sessiossa. Toiseen mehiläispesään asennettiin kaksi tyhjää (dummy) matkapuhelinta. Tulokset kolmen kuukauden tutkimuksista olivat huomiota herättäviä. Tutkijat havaitsivat että mehiläispesissä, joissa oli käyttökelpoiset matkapuhelimet, kuningatar-mehiläinen synnytti vähemmän munia, vähemmän mehiläisiä palasi pesään kerättyään siitepölyä, ja mehiläiset, jotka jäivät jäljelle, lopettivat hunajan tuottamisen. Mehiläispesä, jossa oli tyhjiä matkapuhelimia, pysyi normaalina. (22)

USA:n armeija on alkanut lisääntyvästi huolestua kyber-hyökkäysten mahdollisuudesta Internetin välityksellä. Huoli on johtanut armeijan perustamaan uuden USA:n kyber-komentokeskuksen (Cyber Command), jota johtaa kenraali Keith Alexander. ”Lyhyesti, me kohtaamme vaarallisen yhdistelmän tunnettuja ja tuntemattomia haavoittuvaisuuksia, vahvoja vastustajan kykyjä ja heikkoa tilannekohtaista tietoisuutta”, Alexander varoitti. ”Meidän puolustusministeriömme täytyy kyetä operoimaan vapaasti ja puolustaa lähteitään kyberavaruudessa.” Paljon tästä huolesta näyttää kipinöineen onnistuneista kyber-hyökkäyksistä Viroa vastaan vuonna 2007 ja Georgian valtiota vastaan vuonna 2008. (23)

Vainoharhaisuutta mahdollisen kyber-hyökkäyksen yllä ollaan käyttämässä hyväksi verukkeena uudelle USA:n senaatin lakiesitykselle joka antaisi Yhdysvaltojen presidentille valtuuden katkaista kaikki tai osa Internet-liikenteestä hätätilan aikana. Laki vaatii, että kaikkien Internetin palvelutoimittajien ”täytyy välittömästi suostua mihin tahansa hätätila-toimenpiteeseen tai tekoon, jonka on kehitellyt Kotimaan turvallisuusvirasto.” Suostumattomuus johtaisi sakkoihin palvelutoimittajia vastaan. (24) Jokseenkin ongelmallinen on se fakta, että mikä tarkalleen määrää hätätilan, niin sitä ei ole selvästi määritelty. Pidä mielessä se, että hallinnollinen kontrolli Internetin informaation yllä ei ole mitään uutta. He ovat tehneet sitä Kiinassa vuosien ajan! Senaatin komitea koskien kotimaan turvallisuutta ja hallinnollisia tehtäviä (The Senate Committee on Homeland Security and Government Affairs) on hyväksynyt lakiesityksen, joka tunnetaan nimellä ”Protecting Cyberspace as a National Asset Act (Turvaa kyberavaruus kansallisena etuna -laki)” tai PCNAA. Tästä kirjoittamishetkestä lukien, äänestys Senaatissa on vireillä. (25)

Me tiedämme, että monia ihmisiä on istutettu mikrosiruilla vuosien kuluessa. Kuitenkin, Tri. Mark Gasson, tiedemies Reading -yliopistosta, Yhdistyneessä Kuningaskunnassa (Britannia), väittää olevansa ensimmäinen henkilö, johon on tartutettu tietokonevirus. Tri. Gasson, jolla oli RFID-siru istutettuna vasempaan käteensä viime vuonna, totesi, ”Saastuttamalla minun oma implanttini tietokoneviruksella, me olemme osoittaneet kuinka kehittyneiksi nämä teknologiat ovat tulossa ja myös omistaisivat vilkaisun huomisen ongelmiin.” Hän edelleen totesi, ”Minusta on välttämätöntä myöntää se, että meidän seuraava kehitysaskel saattaa hyvinkin merkitä sitä, että meistä kaikista tulee osa konetta kun me uskomme parantavamme itseämme. Todellakin me voimme havaita, että on olemassa merkittäviä sosiaalisia paineita omistaa istutettavia teknologioita, joko sen tähden, että se tulee paljolti sosiaaliseksi normiksi kuten sanokaamme matkapuhelimet, tai koska meille tulee olemaan haittaa, jos me emme tee niin. Kuitenkin, meidän pitää olla tietoisia niistä uusista uhkakuvista, joita tämä kehitysaskel tuo.” (26) Kyllä, minä oletan että kykenemättömyyttä ostaa tai myydä saatettaisiin pitää ”haittana” jonkun taholta.

Saastuneet ruokatarvikkeet!

Näyttää siltä kuin joka vuosi me olisimme näkemässä enemmän ja enemmän ruuan poisvetämisiä myynnistä. Viime viikkoina me olemme nähneet Marie Callenderin pakasteaterioiden poisvetämisiä, jotka ovat mahdollisesti salmonellan pilaamia. (27) Campbell’s on vetänyt pois 35,000 rasiaa SpaghettiOs’ia koska niissä saattaa olla alikeitettyä lihaa. (28) Kellogg’s on vetänyt pois 28 miljoonaa pakkausta aamiaismuroja, käsittäen merkit Froot Loops, Apple Jacks, Corn Pops, ja Honey Smacks. He väittävät että se johtuu vahamaisesta tuoksusta ja aromista joka tulee murojen pakkausmateriaalista. Vaikkakin riski on alhainen, pilaantuneiden murojen käyttö voisi aiheuttaa vatsavaivoja. (29) On tärkeää muistaa että monet ruuanvalmistajat havaitsevat ongelmat kuukausia myöhemmin pantuaan tuotteensa markkinoille. On aina hyödyllinen asia rukoilla ennen kuin syöt!

Suuri osa ruuasta, jota me kulutamme Yhdysvalloissa, tulee nykyään geneettisesti muunnelluista viljelykasveista. Itse asiassa, 81% maissiviljasta, 91% soijaviljasta, 95% sokerijuurikasviljasta kaikkineen tulevat biovalmistetuista siemenistä. Lisäksi, kaikkein jalostetuimmat ruoka-aineet ja rehuvarastot karjaa ja kanoja varten sisältävät GMO:ta, tai geneettisesti muokattuja organismeja. Useat muut maat, käsittäen Euroopan maita yhtä hyvin kuin Kiinan, vaativat elintarvikeyhtiöitä ilmaisemaan nimilapulla kaiken geneettisesti muokatun ruuan mukanaolon. Yhdysvallat ei vaadi mitään sellaista merkitsemistä nimilapulla, ja siitä johtuen, meillä ei ole mitään keinoa tietää onko ruuassa, jota me ostamme, geneettisesti muokattuja organismeja vai ei. (30)

Vuosien ajan me olemme varoittaneet useasti saastuneesta meriruuasta (meren antimet). Mutta näyttää siltä, että saastumisen laajuus voi olla karkeasti aliarvioitu. Tiedemiehet havaitsivat korkeita tasoja kadmiumista, alumiinista, kromista, lyijystä, hopeasta, elohopeasta, ja titaanista kudosnäytteissä, jotka on otettu noin 1,000 valaasta viiden vuoden jakson aikana. Biologi Roger Payne oli melko ahdistunut näistä havainnoista ja antoi tämän synkän lausunnon, ”Sinä voisit antaa melko tiukan perustelun sanoaksesi, että se on suurin yksittäinen terveysuhka, joka on koskaan kohdannut ihmislajia. Minä epäilen että tämä tulee lyhentämään ihmiselämiä.” (31)

Yhdistyneet Kansakunnat haluaisi meidän kaikkien ryhtyvän vegaaneiksi (kasvissyöjiksi). Niin hullulta kuin se saattaakin kuulostaa, raportti Yhdistyneitten Kansakuntien ympäristöohjelmasta väittää että johtuen maailman väestön todennäköisestä syöksymisestä 9,1 miljardiin ihmiseen vuoteen 2050 mennessä, rasvaiset ruoka-aineet lihassa ja päivittäisissä tuotteissa eivät ole enää hyväksyttäviä. Raportin mukaan, ”Vaikutuksien maataloudesta odotetaan lisääntyvän merkittävästi johtuen siitä, että väestönkasvu lisää eläintuotteiden kulutusta. Toisin kuin fossiilisten polttoaineiden kohdalla, on vaikea etsiä vaihtoehtoja: ihmisten täytyy syödä. Vaikutusten olennainen supistaminen olisi mahdollista vain merkittävän maailmanlaajuisen ruokavalion muutoksella, eli eroon eläintuotteista.” (32) Jos YK saa tahtonsa läpi, neljäs heinäkuuta (USA:n itsenäisyyspäivä) ei tule koskaan olemaan samanlainen!

Sotia ja sanomia sodista!

Kun me valvomme ja rukoilemme näinä viimeisinä päivinä, meidän tarvitsee vain lukea päivittäisiä uutisia nähdäksemme kuinka maailman kansakunnat voisivat ryhmittyä keskenään jos 3. maailmansota puhkeaa. Tietysti, Israel ja Palestiina ovat saaneet aikaan uutisia viimeaikoina kaikilla heidän konflikteillaan. Mutta me näemme myös Iranin ja Pohjois-Korean kansakuntien valmistautuvan tuottamaan ydinaseita. Me olemme nähneet Venezuelan pyrkivän liittoutumaan itsensä Iranin kanssa, ja Al-Qaida on luonut lisää uhkia.

Kesäkuussa 2010, Venezuelan presidentti Hugo Chavez antoi seuraavan lausunnon, ”Jonakin päivänä Israelin kansanmurhavaltio tullaan laittamaan oikeaan paikkaansa. Sopivaan paikkaan ja toivottavasti aito demokraattinen valtio tulee syntymään. Mutta siitä on tullut jenkki-imperiumin murhanhimoinen käsivarsi – kuka voi epäillä sitä? – joka uhkaa meitä kaikkia.” (33) [Venezuela ja USA:n tukema Kolumbia ovat sodan partaalla nyt heinäkuun viimeisellä viikolla Farc-sisseistä aiheutuneen kiistan vuoksi. Suom. huom.]

Lisäksi, Iranin hengellinen johtaja, tunnettu nimellä Ayatollah Mohammad Taqi Mesbah Yazdi, on kirjoittanut kirjan missä hän totesi, että Iranin ei pitäisi riistää itseltään oikeutta valmistaa ”erityisiä aseita”. Yazdi toteaa kirjassaan, ”Islamin opetusten alaisuudessa, kaikki yleiset työkalut ja aineelliset välineet täytyy ottaa käyttöön vihollista vastaan ja estää vihollisen armeijan ylivoima.”

Iran ilmoitti myös kesäkuussa 2010, että he rankaisisivat maailmanvaltoja jäädyttämällä ydinaseneuvottelut kahdeksi kuukaudeksi. ”Me olemme lykänneet neuvotteluja johtuen huonosta käytöksestä ja uuden päätöslauselman hyväksymisestä YK:n turvallisuusneuvostossa. Tämä on rangaistus jotta heitä koulutetaan oppimaan puhetapoja toisille kansakunnille.” (35) Tuo lausunto annettiin juuri samoihin aikoihin kun CIA:n johtaja Leon Panetta sanoi, että Iranilla on luultavasti tarpeeksi matalarikasteista uraania kahteen ydinaseeseen ja ne voitaisiin rakentaa kahdessa vuodessa. (36) [Iran on vastikään julistanut palaavansa ydinaseneuvotteluihin. Suom. huom.]

Maaliskuun 26:ntena 2010, Pohjois-Korea torpedoi ja upotti eteläkorealaisen korvetin (merisota-alus), tunnettu nimellä Cheonan. Tuosta ajankohdasta lähtien, jännitteet ovat olleet korkealla, kuten me olemme nähneet Pohjois-Korean antamista uhkailuista koskien sotatoimia. (37) He myös ilmoittivat hiljattain suunnitelmista kehittää ydinasekapasiteettiaan. Pohjois-Korean ulkoministeri antoi tämän lausunnon, ”Viimeaikainen levottomuutta herättävä kehitys Korean niemimaalla korostaa Pohjois-Korean tarvetta vahvistaa sen ydinpelotetta uudella kehittyneellä tavalla selviytyäkseen USA:n alituisesta vihamielisestä politiikasta Pohjois-Koreaa vastaan ja sotilasuhkasta sitä vastaan.” (38) [Etelä-Korea ja Yhdysvallat aloittivat 25.7.2010 massiiviset merisotaharjoitukset Japaninmerellä ja Pohjois-Korea uhkaili vastatoimilla. Vielä ei kuitenkaan ole nähty mitään vastausta. Suom. huom.]

Äskettäinen raportti USA:n oikeusministeriön tarkastuspäälliköltä (inspector general) totesi, että osasto ei ole valmistautunut käsittelemään hyökkäystä tätä kansakuntaa vastaan joukkotuhoaseilla. Raportti havaitsi, että ”ministeriö ei ole valmis täyttämään rooliaan”. (39) Raportti julkaistiin joulukuussa 2008 joukkotuhoaseiden nopean leviämisen ja terrorismin ehkäisyyn keskittyvän komission (Commission on the Prevention of Weapons of Mass Destruction Proliferation and Terrorism) toimesta, jossa todettiin, että Yhdysvaltoihin tullaan todennäköisesti hyökkäämään joukkotuhoaseilla vuoteen 2013 mennessä. (40) Pohtien tosiasioita, on hieman hämmentävää että Adam Gadahn, USA:ssa syntynyt Al-Qaida edustaja, antoi äskettäin varoituksen, jossa todettiin, ”Suhteellisen pienen määrän kanssa amerikkalaisia, joita me olemme tappaneet tähän asti, tulee kristallinkirkkaaksi se asia, että me emme ole edes aloittaneet vielä laskemaan pisteitä.” (41)

Merkkejä taivaissa ja Maan päällä!

Tämän planeetan ihmiset ovat varmasti kärsineet paljon luonnonkatastrofeista viimeaikoina. Näyttää siltä että on ollut paljon erikoisesti tulvimista. Kesäkuussa tuhotulva pyyhkäisi Albert Piken vapaa-ajan keskuksen (Recreation Center) läpi Arkansasin osavaltiossa ja tappoi noin 20 ihmistä. (42) Samaten kesäkuussa, tulviminen ja maanvyöryt tappoivat noin 50 ihmistä Myanmar’issa. (43) Kiinassa oli massiivinen tulva, mikä pakotti heidät evakuoimaan yli miljoona ihmistä. (44) Ainakin 40 ihmistä sai surmansa Brasilian tulvassa, joka myös pyyhkäisi pois kokonaisia kyliä. (45) [Luonnonoikkuihin lisäten, niin tämä kesä on ollut poikkeuksellisen kuuma pohjoisella pallonpuoliskolla USA:ta myöten. Tämä on aiheuttanut mm. Venäjällä paljon hukkumiskuolemia. Poikkeukselliset sääilmiöt ovat lisääntyneet. Suom. huom.]

Kuten aina, maapallo jatkaa ravisteluaan ja järisemistään. Itse asiassa, pikainen katsaus kaavioihin USA:n geologisen tutkimuslaitoksen verkkosivulla osoittaa, että maanjäristyksiä tapahtuu joka ainut päivä. Jotkut merkittävimmistä käsittävät 7,5 magnitudin järistyksen Intian Nicobar-saarten (Nikobaarit) läheisyydessä kesäkuun 12:ntena 2010 (46), 5,7 magnitudin maanjäristyksen Etelä-Koreassa kesäkuun 15:ntenä 2010 (47), ja 5,5 magnitudin maanjäristyksen Kanadassa, joka tunnettiin Ottawassa ja Montrealissa kesäkuun 23:ntena 2010. (48) Kanadan järistys oli erityisen yllättävä koska alueella ei tavallisesti ole niitä.

Tiedemiesten viimeaikaisen tutkimuksen mukaan, on olemassa yksi mahdollisuus kolmesta että suuri maanjäristys, kuten nämä, jotka koettiin Chilessä ja Haitissa, voisi iskeä USA:n Tyynenmeren puoleiseen luoteiskolkkaan (U.S. Pacific Northwest) seuraavan 50 vuoden sisällä. Chris Goldfinger, merigeologi Oregonin osavaltion yliopistosta, väittää, ”Ei ole kysymys siitä iskeekö suuri maanjäristys, vaan kysymys on, että milloin. Ja ’milloin’ näyttää siltä kuin se ei voi olla kovinkaan kaukana tulevaisuudessa.” (49)

Tiedemiehet myös väittävät, että aurinko on muuttumassa paljon aktiivisemmaksi. Richard Fisher’in, NASA:n aurinkofysiikan osaston johtajan ja muiden tiedemiesten mukaan, auringonpilkut aloittavat pian purkautumisen, aiheuttaen aurinkomyrskyjä ja voisivat mahdollisesti saada kaaosta aikaan sähköverkoissa, GPS-navigoinnissa, lentomatkailussa, ja hätäradioyhteyksissä. (50)

Eräs outo tapahtuma oli äskettäinen sammakoiden viliseminen Thessalonikissa, Kreikassa. Thessalonikin liikennepoliisipäällikön Giorgos Thanogloun mukaan, siellä oli miljoonia sammakoita lähellä Langadas’in kaupunkia. Viranomaiset olivat pakotettuja sulkemaan päävaltatien sen jälkeen kun kolme autoa joutui sivuluisuun tieltä yrittäessään väistää sammakoita. (51)

Lopuksi, minä kehotan kaikkia teitä valvomaan ja rukoilemaan. Minä tiedän että on helppoa tuntea tyrmistystä ja masennusta siitä mitä me näemme tapahtuvan tässä maailmassa. Mutta pane luottamuksesi ja toivosi Jumalaan, ja Hän tulee antamaan voimia sinulle. Jos teillä on joitakin esirukouspyyntöjä, please tuntekaa itsenne tervetulleiksi lähettäessänne niitä meille, ja meidän esirukoilijatiimimme tulevat antamaan niille kullekin yksilöllistä huomiota. Kiitokset kaikille teille tuestanne tätä ministeriötä kohtaan. Armo ja rauha olkoon yllänne Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä.

Samuel David Meyer

Suomentanut: Olli R. (“nokialainen”)

Lähdeluettelo

01. The Washington Post, Jun 22, 2010, by David A Fahrenthold and Ylan Q Mui, Washington, D.C.
02. LiveScience, Jul 2, 2010, by Stephanie Pappas, http://livescience.com.
03. Ibid.
04. CNN, Jun 8, 2010, by CNN Wire Staff, http://www.cnn.com/2010/POLITICS/06/07/gulf.oil.obama/index.html.
05. McClatchy Newspapers, Jul 2, 2010, by Renee Schoof, Washington, D.C.
06. USA Today, Jun 16, 2010, by Catalina Camia, http://usatoday.com.
07. AFP, Jul 1, 2010, by Allen Johnson, New Orleans, LA.
08. Associated Press, Jun 26, 2010, by Phuong Le and John Flesher, Barataria Bay, LA.
09. Associated Press, Jun 29, 2010, New York, NY.
10. Fox Business News, Jul 1, 2010, by Ken Sweet.
11. CNNMoney, Jun 23, 2010, by Aaron Smith.
12. Associated Press, Jun 21, 2010, by Alan Zibel, Washington, D.C.
13. Associated Press, Jul 2, 2010, by Christopher S. Rugaber, Washington, D.C.
14. Bloomberg, Jun 8, 2010, by Scott Lanman and Joshua Zumbrun, Washington, D.C.
15. Milwaukee Journal Sentinel, Jun 8, 2010, Milwaukee, WI.
16. Associated Press, Jun 5, 2010, by Marcy Gordon, Washington, D.C.
17. Bloomberg, Jun 4, 2010, by Garfield Reynolds and Wes Goodman, http://bloomberg.com.
18. The New York Times, Jun 19, 2010, by Mary Williams Walsh, New York, NY.
19. US News And World Report, Jul 1, 2010, by Ben Baden and Rob Silverblatt.
20. The Daily Mail, Jun 15, 2010, by Jason Groves.
21. Associated Press, May 17, 2010, by Frank Jordans, Geneva.
22. Telegraph.co.uk, May 29, 2010, by Dean Nelson, New Delhi.
23. Reuters, Jun 3, 2010, by Jim Wolf, Washington, D.C.
24. CNET News, Jun 10, 2010, by Declan McCullagh, http://cnet.com.
25. Huffington Post, Jun 25, 2010, by Bianca Bosker, http://huffingtonpost.com.
26. Media Newswire, May 26, 2010, by Rona Cheeseman, http://media-newswire.com.
27. Associated Press, Jun 18, 2010, by Mary Clare Jalonick, Washington, D.C.
28. Reuters, Jun 18, 2010, by Reuters, Los Angeles, CA.
29. Christian Science Monitor, Jun 28, 2010, by Alissa Figueroa, http://csmonitor.com.
30. MSNBC, Jun 21, 2010, by Jennifer Alsever, http://msnbc.com.
31. Associated Press, Jun 24, 2010, by Arthur Max, Agadir, Morroco.
32. Guardian, Jun 2, 2010, by Felicity Carus, http://guardian.co.uk.
33. Associated Press, Jun 28, 2010, by Associated Press, Caracas, Venezuela.
34. Associated Press, Jun 14, 2010, by Aliakbar Dareini, Tehran, Iran.
35. AFP, Jun 28, 2010, by Farhad Pouladi, Tehran, Iran.
36. Associated Press, Jun 27, 2010, by Anne Flaherty, Washington, D.C.
37. AFP, Jun 15, 2010, by Gerard Aziakou, United Nations.
38. Associated Press, Jun 28, 2010, by Hyung-Jin Kim, Seoul, South Korea.
39. McClatchy News Service, Jun 2, 2010, by Ken Dilanian, Washington, D.C.
40. CNSNews, Jun 11, 2010, by Edwin Mora, CNSNews.com.
41. Associated Press, Jun 20, 2010, by Paul Schemm, Cairo, Egypt.
42. Associated Press, Jun 12, 2010, by Justin Juozapavicious, Caddo Gap, AR.
43. Associated Press, Jun 17, 2010, by Associated Press, Yangon, Myanmar.
44. AFP, Jun 18, 2010, by AFP, Beijing, China.
45. Reuters, Jun 22, 2010, by Reuters, Rio De Janeiro, Brazil.
46. AFP, Jun 12, 2010, by AFP, New Delhi.
47. Associated Press, Jun 15, 2010, by Elliot Spagat, San Diego, CA.
48. AFP, Jun 23, 2010, by AFP, Ottawa, Canada.
49. Our Amazing Planet, Jun 3, 2010, by Jeremy Hsu, http://ouramazingplanet.com.
50. Space.com, Jun 9, 2010, by Space.com staff, http://space.com.
51. Associated Press, May 27, 2010, by Associated Press, Thessaloniki, Greece.


Lisäys (Addendum)

Monet teistä olette pyytäneet meitä selittämään pastori Meyer’in kuoleman syyn. Totuuden nimessä, vain Jumala täysin tietää. Lyhyesti, näyttää siltä että hänelle kehittyi jonkinlainen sienitauti (mykoosi) tavallisista homeitiöistä, joita leijuu ilmassa, ja jotka ovat tarpeeksi yleisiä, niin että me kaikki joudumme tekemisiin niiden kanssa. Tavallisesti, meidän immuunijärjestelmämme ovat tarpeeksi voimakkaita vastustamaan tätä hometta, mutta jostakin syystä, pastori Meyer’illä oli vaikeuksia.


Muutamia päiviä ennen Kaatuneiden muistopäivää (Memorial Day), pastori alkoi saada sietämättömiä päänsärkyjä. Hän oli kärsinyt ankarista päänsäryistä jo useiden viikkojen ajan, oli käynyt leikkauksessa sinuiitin (sivuontelotulehdus) takia huhtikuussa, ja sitten menetti näkönsä vasemmasta silmästään, mutta nämä uudet päänsäryt olivat minkä tahansa tavallisen kivun tuolla puolen. Tuntui siltä kuin hänen päänsä oli räjähtämäisillään. Me huusimme Jumalan puoleen, ja Jumala auttoi häntä yhä uudestaan. Mutta päänsäryt tulivat aina takaisin.

Muitakin asioita oli mennyt pieleen, myös. Hän oli ollut kykenemätön nukkumaan kunnollisesti viikkojen ajan. Myöhemmin, me saimme selville, että hän kärsi diagnosoimattomasta keuhkoputkentulehduksesta ja hän oli kärsinyt lievistä sydänkohtauksista. Kesäkuun 1:senä magneettikuvauksen (MRI) jälkeen, hän koki suurehkon sydänkohtauksen ja päätyi koomaan. Herra otti hänet kotiin kesäkuun 8:ntena.

Me kaikki kiitämme Jumalaa tästä ainutlaatuisesta miehestä, jota me rakastimme hyvin paljon. Jopa silloin kun pastori Meyer oli vakavasti sairas, hän jatkoi työskentelemistä niin kuin hän vain pystyi Jumalan valtakunnan hyväksi. Hän rakasti työtään ja ihmisiä, joita hän saavutti suurella intensiteetillä. Minä, hänen vaimona, myös kiitän Jumalaa hänestä ja hänen elämänsä ihmeellisestä esimerkistä. Minä riemuitsen siitä että pystyin työskentelemään hänen rinnallaan ja saamaan selville hänen tietämyksestään ja rakkaudestaan Jumalaa kohtaan. Hänen viimeiset tietoiset hetkensä siellä sairaalahuoneessa kulutettiin rukoilemalla hiljaa ja laulamalla yhtä hänen rakastetuista virsistään.

Shirley Meyer


Ollin loppuhuomautus: David J. Meyer’in kohtalo oli Jumalan tahto. Ehkä pastori Meyer’in elämä oli liiankin täydellistä ja onnellista, jotta hän olisi ollut Kristuksen kärsimyksiin osallisena kelvollinen saavuttamaan taivaspaikan. Meyer’in piti kärsiä vielä loppuvaiheissa, ennen Jeesuksen takaisintuloa. Jokainen aito Jumalan mies on kokenut vastoinkäymisiä elämänsä aikana. Meyer oli jonkinlainen supermies ja jokapaikanhöylä omaistensa kirjoitusten perusteella eli ns. hyvä ihminen. Lue heinäkuun 2010 uutiskirje tästä. Meille tavallisille armahdetuille syntisille tällainen näyttäytyy välillä kovinkin imelältä. Jumala antoi siis Luciferin kurittaa Meyer’iä ja lopulta tappaa hänet. Näin Meyer’inkin kohtalona oli eräänlainen marttyyrikuolema. David oli tehnyt hyvää työtä, mutta häneltä puuttuivat koettelemukset. Uskon että David Meyer on tällä hetkellä taivaassa ja rukoilee. Hänelle ei suotu ylöstempauksen iloa elossa olevana ihmisenä, semminkään kun hän ei koskaan puhunut mitään uskovien ylösotosta ennen vaivanaikaa. No, tämä elokuun uutiskirje on muuten minun tietynlainen juhlajulkaisu, koska on kulunut lähes täsmälleen vuosi siitä kun perustin tämän profeetallisen blogin. Kävijöitä on riittänyt todistamaan siitä, että tämä maailma on vielä pahan vallassa (1. Joh. 5:19). Ainoastaan Jeesus voi muuttaa kaiken.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com