Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

lauantai 5. maaliskuuta 2011

Libya ja Jemen kriisissä, Farrakhan uhoaa ja Israel tunnustelee rauhaa

Tässä jälleen tuore Cutting Edgen viikkokirje jossa David Bay analysoi ajankohtaisia uutistapahtumia maailmalta. Polttopisteenä on tietenkin kriittinen Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan tilanne, joka enteilee muutoksen tuulia arabimaailmassa. Lähes kaikissa arabimaissa, joissa on länsimieliset diktatuurihallinnot, kuohuu nyt, kun protestoijat ovat lähteneet liikkeelle kaatamaan vallitsevia järjestelmiä. Tunisiassa ja Egyptissä tämä on jo tapahtunut osittain ja parhaillaan Libya on sekasorrossa kun sen pitkäaikainen johtaja taistelee vallastaan islamistisia kapinallisia vastaan. Muutos on käsikirjoitettu ennalta ja tähtää supervaltion muodostamiseen, jossa entiset Lännelle myötämieliset diktatuurit korvataan sulautuvilla islamistisilla demokratioilla. Tämä on vastaavaa kuin tapahtui Itä-Euroopassa 1990-luvun vaihteessa kun Neuvostoliitolle myötämieliset kommunistidiktatuurit romahtivat yksi toisensa perään. Lopulta itse pääpirukin eli NL romahti kun sen sisällä oli johtajana Lännen etuja ajava Troijan hevonen Mihail Gorbatshov. Sama voinee toistua nyt Amerikan kohdalla, kun sitä johtaa kaappimuslimi Barack Hussein Obama. USA:n muslimikeisari Louis Farrakhan menee jo suoraan asiaan kun uhkailee USA:n islamilaistumisella arabimaailman kuohunnan seurauksena. Tämä kaikki on profeetallista kehitystä, jossa Israel ajetaan nurkkaan ja sen ainoaksi turvaksi jää lopulta ikiaikojen Jumala. Israel tullaan ympäröimään vihamielisillä muslimifanaatikoilla, jotka haluavat sen tuhoa. Outoa on se, että Israel hakee nyt kaiken myllerryksen keskellä sovintoa palestiinalaisten kanssa. Tässä viikkokirjeessä mainitaan uutinen, jonka mukaan jotkut Israelissa näkevät juuri nyt mahdollisuuden toteuttaa kahden valtion malli raamatullisen Israelin alueelle. Tämä ei tule yllätyksenä valvoville kristityille, sillä Jumala on ennustanut maan jakamisen VT:ssä. Viikkokirjeen suomensi: Olli R.

-------------------------------

Cutting Edgen viikkokirje 2.3.2011

------ This Week's Hot News --------

------ Tämän viikon kuumat uutiset --------


Profetiaa ollaan täyttämässä juuri nyt: ”…se oli erilainen kuin kaikki muut pedot sitä ennen; ja sillä oli kymmenen sarvea.”

Ennen kuin Antikristus voi nousta, maailman valtiot pitää uudelleenjärjestellä täsmälleen kymmeneksi supervaltioksi? Tätä profetiaa ollaan täyttämässä päivittäisissä uutisissa (Daily News)!




DVD















I. Libyan diktaattori Gaddafi saattaa olla viemässä maataan lähemmäksi kohti länsimaisten sotajoukkojen invaasiota, kun hänen vastahyökkäyksensä epäonnistuu.

Kun me panemme esille tätä artikkelia, voimamies Gaddafi piileskelee Tripolissa, täysin vihollisjoukkojen saartamana.

UUTISKATSAUS: Gaddafi epäonnistuu piirityksen rikkomisessa, Hindustan Times, 2. maaliskuuta 2011

”Laajentuvien vihollisuuksien viedessä Libyaa lähemmäksi kohti sisällissotaa, eversti Muammar al-Gaddafin joukot iskivät takaisin hänen vastustajiinsa kolmella rintamalla erikoisjoukkojen, vakinaisen armeijan sekä, kapinalliset sanoivat, hävittäjälentokoneiden kanssa. Mutta kapinalliset vähättelivät iskuja maanantaina tuloksettomina …”

Tämä tosiasia merkitsee sitä, että Gaddafi on enenevässä määrin erkaantunut hänen omasta kansastaan, kun hän on kärsinyt merkittäviä loikkauksia sekä sotilas- että diplomaatti-henkilökunnan taholta. Useina viime päivinä, Gaddafi on sortunut käyttämään sotakalustoa hänen omaa kansaansa vastaan, käsittäen tankkeja ja hävittäjälentokoneita.

Lännellä on vastaus, jos heidän johtajansa valitsevat käyttää saatavissa olevaa voimaa.

”Samalla kun Pentagon alkoi uudelleensijoittaa laivaston sota-aluksia tukemaan mahdollista humanitaarista tai sotilaallista väliintuloa, ulkoministeri Clinton kehotti suoraan Libyan johtajaa luopumaan välittömästi vallasta, ilman lisäväkivaltaa tai -viivyttelyä’.”

Koska Gaddafi on käyttänyt sotalentokoneitaan omaa kansaansa vastaan, Lännen johtajat miettivät sitä että haluavatko he ottaa täydellisen hallinnan Libyan ilmatilasta.

”Everstin joukkojen hyökkäykset öljynjalostamoja vastaan keskisessä Libyassa ja maan kummallakin puolella huolestuttivat kapinallisjohtajia – jotka ovat väittäneet että he ovat lähellä maan vapauttamista – ja osoittivat että huolimatta armeijan loikkauksista, hallinto saattaa yhä omistaa voimakkaita resursseja, käsittäen hävittäjäkoneiden lentäjiä, jotka ovat halukkaita pommittamaan Libyan kaupunkeja. Mutta juuri kun länsivallat keskustelevat mahdollisesta lentokieltovyöhykkeen määräämisestä, niin Venäjä sulki ajatuksen pois tiistaina, ’tarpeettomana’.” [Kapinalliset lupaavat iskeä heti Tripoliin Gaddafia vastaan jos lentokielto astuu voimaan. Tällöin Gaddafi ei voisi käyttää ilmapommituksia enää. Suom. huom.]

Strategia, jota ollaan seurattu kaikissa näissä protestiliikkeissä halki Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän, tunnetaan ”Pentagonin Uutena Karttana (Pentagon’s New Map)”.

Kuten sinä voit nähdä ”Rooman Klubin” kartasta, Pohjois-Afrikka ja Lähi-itä muodostaa supervaltio #7:n!

Siitä lähtien kun tämä uudelleenjärjestely-kartta julkaistiin vuonna 1972, kristityt ovat oikeutetusti uskoneet että tämä maailman valtioiden uudelleenjärjestely 10 supervaltioksi tulee täyttämään Danielin kirjan luvun 7:7-8 profetian heti kun se saadaan päätökseen. Näiden tapahtumien, jotka pyyhkäisevät tätä aluetta, on määrä poistaa voimamies-diktaattoreita sivuun, jotka vastustavat sulautetuksi tulemista alueelliseen hallintoon, korvaten heidät johtajilla jotka ovat paljon mukautuvaisempia!

II. Protestit Jemenissä kokivat vakavasti otettavan käänteen eilen.

Vaikutusvaltainen pappi vaati hallituksen kaatumista, korvattavaksi fundamentalistisella islamilaisella hallituksella.

UUTISKATSAUS: Vaikutusvaltainen pappi liittyy protestoimaan ja kehottaa islamilaiseen hallintoon Jemenissä, New York Times, 1. maaliskuuta 2011

”SANA, Jemen – Kun tuhannet mielenosoittajat presidentti Ali Abdullah Saleh’in puolesta ja vastaan valtasivat kadut tiistaina, pappi, joka on Osama bin Laden’in entinen neuvonantaja, liittyi heihin vaatiakseen hallinnon korvaamista islamilaisella valtiolla. Pappi, sheikki Abdul Majid al-Zindani, on ollut Yhdysvaltojen valtiovarainministeriön listalla koskien ’erityisnimettyjä globaaleja terroristeja’ vuodesta 2004 lähtien, epäiltynä Al-Qaidan ja muiden terroristiryhmittymien rahoittamisesta.”

Huomaa että vallanpitäjien uutislehti, The New York Times, väritti tätä artikkelia sanomalla että tämä pappi oli Osama bin Laden’in neuvonantaja, siten työntäen hänet terroristikategoriaan! Koska jokainen tietää miten vakava asia terrorismin uhka on maailmanrauhalle, tämän artikkelin lukijat pyrkivät yhdistämään tämän papin terroristin mielenlaatuun.

”Hänen vaatimuksensa oli ilmeinen vastakohta kapinallisten, jotka toivat alas Tunisian ja Egyptin johtajat, viestiin, ja uhkaavat nyt Libyan, Bahrainin, Omanin ja, tässä kohtaa, Jemenin, johtajia, missä kansannousut on nähty maallisina ja inspiroitu demokraattisilla päämäärillä … hänen sanansa hengellisenä johtajana kantaa huomattavaa poliittista ja moraalista painoarvoa Jemenissä.”

Jemenin presidentti, samaan aikaan, syyttää julkisesti Yhdysvaltoja ja Israelia sekasorron lietsonnasta sekä hänen maassaan että kaikkialla Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idässä.

”Hra. Zindani’n esiintyminen sattui samaan aikaan epätavallisen näytöksen kanssa antiamerikkalaisesta tunteilusta Hra. Saleh’in taholta, joka syytti Washingtonia ja Israelia levottomuuksien lietsomisesta epävakauttamaan arabimaailma …”

Tietysti, presidentti Saleh on kokonaan oikeassa! Hänen tiedustelupalvelunsa on täytynyt hälyttää häntä siitä todellisuudesta mitä on tapahtumassa tässä maailman kolkassa. Globaali Eliitti on vihkiytynyt panemaan Rooman Klubin suunnitelman konkreettiseksi todellisuudeksi.

Tämä on levottomuuksien, jotka pyyhkäisevät tätä maailman osaa, keskeinen ydin.

DVD

III. Radikaali islamistijohtaja, Louis Farrakhan, on sortunut uhkailuihin ja kansankiihotukseen jälleen kerran!


Tällä kertaa, hän uhkailee, että poliittinen epävakaus, joka pyyhkäisee nyt Afrikkaa ja Lähi-itää, tulee pian eräänä päivänä saavuttamaan Yhdysvallat.


UUTISKATSAUS: Farrakhan: Lähi-idän kansannousut tulevat USA:han”, Chicago Breaking News, 28. helmikuuta 2011

Nation of Islam’in johtaja pappi Louis Farrakhan ennusti sunnuntaina että Amerikka kohtaa lähestyviä kansannousuja, jotka kuvastavat vastaavia Lähi-idässä. ’Se mitä katselet Tunisiassa, Egyptissä … Libyassa, Bahrainissa … se mitä näet tapahtuvan siellä … sinun olisi parasta valmistautua koska se on tulossa sinun ovellesi’, Farrakhan sanoi jyrisevällä äänellä, tuhansien kannattajien hurratessa hänen herätyskutsulleen.”

Siinä tapauksessa ettet tiedä, Farrakhan’ia pidetään monien taholta jokseenkin hulluna. Kuuntele joitakin hänen uskomuksiaan:

”The Nation of Islam uskoo UFO’on jota kutsutaan ’ohjauspyöräksi (the wheel)’ tai ’emoalukseksi (the Mother Plane)’.”

”Farrakhan on kuvaillut vuoden 1985 uskonnollista kokemusta missä hän nousi lentävään lautaseen ja kuuli Elijah Muhammad’in äänen ennustavan tapahtumia jotka toteutuivat.”

”Hän ylisti skientologiaa ja sen perustajaa L. Ron Hubbard’ia. Farrakhan kehui skientologian hyveitä ja sen auditointiprosessia….”

Jos tämä käsikirjoitettu poliittinen paine tulee Yhdysvaltoihin, se on siksi että Illuminati haluaa niin. Koska toimintasuunnitelma, jota ollaan seuraamassa, on ”Pentagonin Uusi Kartta” ja koska se erikoisesti tähtää kohti vastahakoisia ”ei-integroituneen aukon valtioita”, minä epäilen että tätä strategiaa kohdistettaisiin tähän maahan, ”toimivan ytimen (Functioning Core)” valtioon.

Kuitenkin, Farrakhan’in yllyttävät kommentit tulevat suoraan ”Siionin Viisaiden Pöytäkirjoista”.

”SE ON PERÄISIN MEISTÄ ETTÄ KAIKEN NIELAISEVA TERRORI ETENEE. MEILLÄ ON PALVELUKSESSAMME HENKILÖITÄ KAIKISTA KATSOMUKSISTA, KAIKISTA OPPISUUNNISTA, MONARKIAN ENTISÖIJIÄ, KANSANKIIHOTTAJIA, SOSIALISTEJA, KOMMUNISTEJA, JA KAIKENLAISIA UTOPISTISIA HAAVEILIJOITA. Me olemme valjastaneet heidät kaikki tehtävään: KUKIN HEISTÄ OMALLA TONTILLAAN TYREHDYTTÄÄ POIS VIIMEISETKIN KÄSKYVALLAN JÄÄNTEET, YRITTÄEN KUKISTAA KAIKEN VALLITSEVAN YHTEISKUNTAJÄRJESTYKSEN MUODON. Näillä toimilla kaikkia valtioita piinataan; niitä rohkaistaan rauhaan, valmiina uhraamaan kaikki rauhan puolesta: MUTTA ME EMME TULE ANTAMAAN HEILLE RAUHAA ENNEN KUIN HE AVOIMESTI TUNNUSTAVAT MEIDÄN KANSAINVÄLISEN SUPERHALLINNON, JA KUULIAISUUDEN KANSSA.”

Tämä on Farrakhan’in päämäärä tässä kohtaa. ”Tyrehdyttää viimeisetkin käskyvallan jäänteet”, ja ”yrittää kukistaa kaikki vallitsevan yhteiskuntajärjestyksen muodot”!

IV. Voiko Israel käyttää hyväksi nykyistä kuohuntaa arabimaailmassa muovatakseen Palestiinan valtiota enemmän haluamakseen?

UUTISKATSAUS: Lähi-idässä, rauhan kartta on näköpiirissä: Pyrkimystä kahden valtion ratkaisuun”, Boston Globe, 1. maaliskuuta 2011

”SOVINNAISTA VIISAUTTA olisi se, että arabimaailman ollessa sekasorrossa, tämä on ajankohta Israelille tiivistää lastiluukut, ja panna mikä tahansa puhe rauhasta palestiinalaisten kanssa jäihin vähäksi aikaa. Mutta siellä on israelilaisten ääniä, sekä hallituksen sisällä että ulkona, jotka sanovat että tämä on täsmälleen oikea hetki, vanhan arabijärjestyksen vaihtuessa, puhkaista Palestiinan paise ja pyrkiä kahden valtion ratkaisuun.”

Onko siellä yhtään kannatusta kummankaan israelilaisten ja palestiinalaisten keskuudessa kahden valtion mallille, toisin sanoen, Palestiinan valtion perustamishaaveita raamatullisista rajoista poiketen jotka Jumala antoi Israelille?

”Hyvä uutinen on se, että enemmistöt sekä Israelissa että Länsirannalla kannattavat rauhaa ja kahden valtion mallia, mielipidekyselyt osoittavat. Ja johtajat molemmin puolin ovat suostuneet periaatteessa tekemään maavaihtokauppoja salliakseen joidenkin juutalaisten siirtokuntien jäädä Israelin sisäpuolelle … yleisesti ottaen molemmat kansat ovat sen puolesta.”

Israelin johtajat – ainakin konservatiiviset – tuntevat syvällä sisimmässään että palestiinalaiset haluavat vain ”hautarauhan” kaikille juutalaisille ja erityisesti juutalaisvaltiolle. Siitä huolimatta, globaali painostus Palestiinan valtion puolesta on suunnatonta.

Juutalaisten onneksi, Kaikkivaltias Aabrahamin, Jaakobin ja Iisakin Jumala on hälytysvalmiudessa! Hänen profetiansa 2,600 vuotta sitten näkivät ennalta että Israelin viholliset kokoontuvat sitä vastaan kuin toistuva tulva (Sakarja 12), ja että Israelin kansallinen henkiinjääminen olisi niin uhattuna että Mikaelin, Israelin arkkienkelin, täytyy tulla sen avuksi (Daniel 12:1).

Mutta vieläpä uskomattomampaa, lopun aikojen profetia myös kertoi ennalta, 2,600 vuotta sitten, että ihmiset päättäisivät jakaa Jumalan maan vihollisen kanssa. Kuuntele ja usko:

”Sillä katso, niinä päivinä ja siihen aikaan, kun minä käännän Juudan ja Jerusalemin kohtalon, minä kokoan kaikki pakanakansat, vien ne alas Joosafatin laaksoon ja käyn siellä oikeutta niitten kanssa kansani ja perintöosani, Israelin, tähden. Sillä he ovat hajottaneet sen pakanakansain sekaan, ovat jakaneet minun maani.” (Jooel 3:1-2)

Jumala saattaa langettavan tuomion jokaisen ylle joka pyrkii jakamaan, tai ”hajottamaan” Hänen maansa! Älä epäile sitä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com