Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Halloween – Suurta bisnestä ja saatanismia NWO:n edellä

Tässä Cutting Edgen tuoreessa Headline News -artikkelissa David Bay tarttuu ajankohtaiseen aiheeseen kun tämän vuoden Halloween-juhla on aivan edessäpäin. Halloween on paisunut vuosi vuodelta USA:ssa, joka merkitsee sitä että yhteiskunta on vaipunut yhä enemmän pakanallisuuteen joka kuvaa Amerikan nykyistä hengellistä tilaa. Kirjoittaja selittää Halloweenin okkulttista merkitystä liittyen saatanismiin sekä sitä miten joku henkilö vihitään saatanismiin kolmivaiheisen prosessin kautta. Tätä prosessia saatanistiksi verrataan sitten Amerikan lähihistoriaan, joka tapahtumillaan osoittaa yhteneväisyyden saatanismin vaiheittaiseen kehittymiseen maassa. Amerikka kollektiivisena ryhmänä on edennyt jo viimeiselle kypsyystasolle, joka edeltää Uutta Maailmanjärjestystä. Artikkelin käänsi: Olli R.

-------------------------------------

Halloween – Kaikkein tärkein juhlapäivä tulevan Uuden Maailmanjärjestyksen aikana

Alaotsikko: Kun amerikkalaiset kaikkialla tässä maassa juhlivat taas yhtä Halloween’ia, meidän tarvitsee tutkia tätä kuuluisaa päivää tulevan saatanallisen Uuden Maailmanjärjestyksen valossa. Heti kun luet tätä artikkelia, sinä et tule koskaan katsomaan Halloween’ia enää samalla tavalla. Takuuvarmasti!!

Uusi maailmanjärjestys on tulossa! Oletko valmis? Kun sinä kerran tulet ymmärtämään, mikä tämä "Uusi maailmanjärjestys" todella on ja kuinka sitä asteittain valmistellaan, sinun on mahdollista nähdä sen kehittyminen päivittäisissä uutisissa!!

Opi kuinka voit suojella itseäsi ja rakkaitasi.

Valmistaudu yllättymään, niin että sinä et enää ikinä seuraa uutisia samalla tavalla.

OLET NYT TERÄNSUULLA

Copyright © 2011 Cutting Edge Ministries. All rights reserved.

Halloween on osoittautunut suureksi kultakaivokseksi ahtaalla oleville vähittäiskaupoille.

UUTISKATSAUS: Suositut Halloween asut ovat suurta bisnestä vuonna 2011, Gather Business News, 9. lokakuuta 2011

”Suosittujen Halloween asujen myynti vuonna 2011 näyttää olevan vauhtia antavaa liiketoimintaa kun lapset ja aikuiset valmistautuvat lokakuun 31. päivää varten. Viimeaikaiset raportit osoittavat että Halloween rahankäyttö tälle vuodelle saattaa kohentua monia vähittäiskauppoja silmälläpitäen viime vuodesta. Lisäksi tämä on varmastikin rauhoittava uutinen vähittäiskaupoille joka puolella tapahtuvan juhlapäivä-shoppailun noustessa esiin mitä tulee moniin kuluttajiin. Äskettäinen Chicago Tribune -lehden raportti huomauttaa että juhlapäiväkulutuksen Halloweenia varten odotetaan saavuttavan 6,86 miljardia dollaria tänä vuonna. Tämä tulee saamaan aikaan suurimman rahankäytön viimeiseen 10 vuoteen. Keskiverto henkilö käyttää rahaa noin 72 dollaria asuihin, koristeisiin, kortteihin ja makeisiin.”

Voitko kuvitella että amerikkalaiset tuhlaavat lähes 7 miljardia dollaria Halloween krääsään? Kuinka monia kristillisiä lähetystyöntekijöitä olisi voitu tukea tuonkaltaisella rahamäärällä? Kun ihmiset seisovat Jeesuksen edessä Valkoisen Valtaistuimen tuomiopäivänä, niin eräs alue johon Jeesus tulee keskittymään, on se, miten kukin henkilö käytti hänen varojaan. Rahojen käsittely on ehdottomasti hyvin suuri osa saarnatekstiä mitä Raamattu opettaa.

Tämä seuraava tekstikatkelma kertoo meille että Halloween on niin rakastettu että se on osoittautunut taantuma-kestäväksi.

”Nämä tilastot mielessä pitäen, monet paikalliset ja verkossa toimivat vähittäiskaupat tietävät että huolimatta huonosta taloustilanteesta, Halloween on eräs juhlapäivä jolloin ihmiset eivät tule huolehtimaan rahankäyttönsä suhteen. Bellevuen kaupungissa, Washingtonin osavaltiossa, paikallisen halpatavarakaupan toimitusjohtaja kommentoi Chicago Tribune’lle että ’Halloween on kasvanut suunnattomasti viimeisenä viitenä vuotena, joten me olemme tehneet siitä isomman osan meidän tuotevalikoimastamme’.”

Mitkä asut ovat suosituimpia? Lista saattaa yllättää sinut.

UUTISKATSAUS: Suositut Halloween asut vuonna 2011: Aikuisaatteet käsittävät vampyyri-, merirosvo- ja zombie-asuja, Gather Business News, 4. lokakuuta 2011

”Suosittujen Halloween asujen vuonna 2011 odotetaan olevan vampyyri-, merirosvo- ja zombie-aiheisia. Tämä on ymmärrettävää perustuen suosittuihin elokuviin tai TV-show’iin kuten ’True Blood (Aito veri)’, ’Pirates of the Caribbean (Karibianmeren merirosvot)’, ja ’Walking Dead (Kävelevä kuollut)’. Lisäksi kunnia Robert Pattinson’ille ja Kristen Stewart’ille vauhdin antamisesta vampyyriaiheisille Halloween asuille ja ideoille lähtöisin ’Twilight (Houkutus)’ -kirja- ja elokuvasarjasta.”

Tämä lista suosituimmista aikuisten asuista on paljastavaa mitä tulee amerikkalaisten hengelliseen tilaan. Jumala varoitti ihmiskuntaa 3000 vuotta sitten:

”… kaikki, jotka minua vihaavat, rakastavat kuolemaa.” (Sananlaskut 8:36)

Tämän vuoksi, meidän ei pitäisi olla liian yllättyneitä saadessamme tietää että tärkein yksittäinen symboli saatanistille on KUOLEMAN symboli!

Kuten saatoit odottaakin, jokainen näistä TV/elokuva -aiheista ”rakastaa ja kosiskelee kuolemaa”.

Vuonna 1993, tutkiessaan saatanismia ja kuinka maa voisi livetä rakastamaan, ja palvelemaan, Herra Saatanaa, entinen saatanisti kertoi minulle että kuka tahansa pystyisi sanomaan milloin kansakunta olisi liukumassa saatananpalvonnan harjoittamiseen. Moninaiset kehonlävistykset, okkulttiset tatuoinnit, ja okkulttispohjaisten TV-ohjelmien sekä elokuvien tulva, kaikki huutavat äänekkäästi että tämä kansakunta on livennyt Saatanan vaikutuspiiriin.

Tämä Halloweenin suosio Amerikassa tänä päivänä on masentavaa uudestisyntyneelle kristitylle, koska se edustaa vastakohtaa kaikesta mitä me puolustamme. Jeesus Kristus tähdensi elämää täällä maapallolla, sanoen, ”Minä olen tullut, että heillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys.” (Johannes 10:19)

Mutta, Halloween on kuolleiden juhla, ja elävien kuolleiden. Kun rockbändi ”The Grateful Dead (Kiitollinen kuollut)” tuli suosioon, ja pysyi valtavan suosittuna, minä tiesin että Amerikka oli kääntymässä kohti Saatanaa sisimmässään. Sinä ymmärrät, sillä välin kun me kristityt ajattelemme sen hyvin normaaliksi, ja suotavaksi, kaivata ikuisuuden viettämisen aloittamista Jeesuksen Kristuksen kanssa, niin saatanisti kaipaa kulkevansa tuon oviaukon jota kutsutaan kuolemaksi lävitse, aloittaakseen ajan viettämisen Herra Saatanan kanssa. Nyt, tässä kohtaa, minä tulen saamaan sähköpostia ihmisiltä jotka sanovat että, vain siksi koska he pitävät Jerry Garcia’sta ja hänen Grateful Dead -yhtyeestä, ei tarkoita sitä että he palvoisivat Saatanaa, tai että he ovat saatanisteja. Sellaiset ihmiset tulevat olemaan puoliksi oikeassa olevia tuossa väitteessä. Minä myönnän, etteivät he avoimesti palvo Saatanaa. Mutta, Saatanaa ei suotta kutsuta ”Suureksi pettäjäksi”. Pohdi huolella Jeesuksen Kristuksen sanoja,

”Ei kukaan voi palvella kahta herraa; sillä hän on joko tätä vihaava ja toista rakastava, taikka tähän liittyvä ja toista halveksiva.” (Matteus 6:24) ”Joka ei ole minun kanssani, se on minua vastaan;” (Matteus 12:30). Jos sinä et palvele Herraa Jeesusta Kristusta kaikesta sydämestäsi, mielestäsi, sielustasi ja olet uudestisyntynyt kuten Hän edellyttää, sinä palvelet Saatanaa.

Kaikkein osuvin näkökohta Rock-näkymästä joka tunnistaa sen Saatanasta lähtöisin olevaksi on sen korostus kuoleman symboleihin ja mielikuviin. Jumala kertoi ennalta, ”Mutta joka menee minusta harhaan, saa vahingon sielullensa; kaikki, jotka minua vihaavat, rakastavat kuolemaa.” (Sananlaskut 8:36) Kaikki nuo ihmiset jotka kävelevät kauaksi Jumalasta tulevat aloittamaan kuoleman rakastamisen ja kosiskelun. Mitä kauemmaksi he kävelevät Jumalasta, sitä enemmän he kallistuvat kohti kuolemaa. Sen vuoksi, sinä voit asettaa suuren hengellisen painoarvon Rock-teollisuuden kuoleman mielikuviin. Ja, sinä voit istua selkä suorana pannaksesi merkille Halloweenin suuren suosion tässä kohtaa Amerikan historiassa. Kuitenkaan, tämä ilmiö ei tapahdu tyhjiössä. Amerikka valmistautuu siirtymään Antikristuksen valtakuntaan, Uuteen Maailmanjärjestykseen, joten sen kansalaisten täytyy olla valmiita hyväksymään hänen saatanalliset arvonsa. Ei, heidän täytyy mennä pidemmälle kuin vain ”hyväksyä” hänen arvonsa, heidät täytyy valmentaa ”rakastamaan” Saatanan arvokäsityksiä. Halloweenin suosio on vuorenvarma todiste siitä että tämä arvojen muutos on tapahtunut. [Juuri kuten Suomessa Lordin euroviisuvoiton jälkeen v. 2006. Mr. Lordi näytti TV-kameroille ’I love you Satan’ -käsimerkkiä useasti ja vielä silloisen pääministerin kanssa. Lue esim. http://www.kristitynfoorumi.fi/huonomaku.htm. Suom. huom.]


DVD

Itse asiassa, ihmiset ympäri maailman ovat niin syvästi omaksuneet Halloweenin ja sen saatanallisen arvojärjestelmän että me uskomme olevan mahdollista että saatanallinen suunnitelma paradigman siirtymistä varten joka synnyttää universaalin mielen saattaa olla joulukuun 21. päivän 2012 tapahtuma.

Onko mahdollista että saatanallinen paradigman vaihdos joka johtaa universaaliin mieleen tulisi maailmanlaajuisen Marian ilmestyksen (Marion apparition) muodossa? Me osoitamme että roomalaiskatolinen paavius odottaa innokkaasti juuri sellaista ilmestystä kun se tulee vahvistamaan katolisen kirkon ainoaksi todelliseksi maailmanlaajuiseksi kirkoksi ja tulee työntämään paavin virka-asemaan maailman uskonnollisena pääjohtajana. Saatanistit kutsuvat tätä tapahtumaa paradigman siirtymiseksi samalla kun katoliset kutsuisivat sitä ”Marian ilmestykseksi”, mutta lopputulos olisi sama, universaali mielenlaatu (ajattelutapa). [Siis lopullinen siirtyminen New Ageen eli Vesimiehen aikakauteen, jonka symboli on Antikristuksen luku 11. Suom. huom.]

Joulukuun 21. päivänä 2012, maailman oletetaan astuvan hengellisen valaistumisen ja tietoisuuden aikakauteen. Tämä astrologinen kaavio antaa roolin 21. päivälle joulukuuta 2012, esittää Yod’in – Jumalan sormen – osoittaen tähän uuteen hengelliseen energiaan ja hengelliseen parantumiseen.

Palatkaamme, hetkeksi, keskusteluun siitä kuinka Halloween on vastakohta raamatulliselle kristinuskolle. Halloween on myös luonnon palvontaa. Ole hyvä ja tarkastele tätä artikkelia, ”Pagan Halloween Organizers Claim No Need To Worry (Pakanallisen Halloweenin järjestäjät vakuuttavat, ettei ole syytä huoleen)”, The Sun Chronicle, 30. lokakuuta 1996, P. 5

”Juhlijat muodostavat piirin ja kutsuvat esiin kuolleita, mutta siellä ei tule olemaan mitään uhkaavaa ’Samhain’ -juhlapäivän pakanallisen juhlinnan suhteen Halloweenina, järjestäjät sanovat. ’Me tulemme muistelemaan esi-isiämme ja rakkaitamme jotka ovat siirtyneet toiseen maailmaan’, Lynn Dube sanoi … Kaupunginvaltuusto, äänin 5-3 viime kuussa, salli juhlinnan Plug Pond’in luona tänä torstaina sen jälkeen kun järjestäjät pyrkivät vakuuttamaan valtuutetut ja asukkaat, etteivät he palvoisi paholaista tai uhraisi eläimiä … Dube ja hänen aviomiehensä, Ed, ovat Wicca-uskonnon harjoittajia ja liiketila Magick ’n’ Mail omistajia, joka myy esineitä joita käytetään pakanarituaaleissa. He sanoivat että heitä pyydettiin toisten ammatinharjoittajien taholta järjestämään julkinen wiccalaisten uuden vuoden juhlatilaisuus. Plug Pond (lampialue) valittiin koska uskonto on luontopohjainen ja ulkoilmaseremonioita halutaan mieluummin.”

Wicca-uskonto on luontoon pohjautuvaa, luonnon palvontaa, johon etupäässä kuuluu neljä pyhää elementtiä: ilma, vesi, tuli, ja maa. Sen vuoksi, wiccalaiset ja kaikki muut okkulttiset ryhmät, palvovat luotua maailmaa, mieluummin kuin Luojaa, Roomalaiskirjeen luvun 1:21-25 vastaisesti, ”koska he, vaikka ovat tunteneet Jumalan, eivät ole häntä Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet, vaan ovat ajatuksiltansa turhistuneet, ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt. Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet ja ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi. .. Nuo, jotka ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen ja kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa, joka on ylistetty iankaikkisesti, amen.” Wiccalaiset saattavat sanoa että he palvovat Jumalaa luonnon välityksellä, mutta eivät luontoa. Tuo ei yksinkertaisesti ole totta. He palvovat luontoa Jumalana, itse asiassa, uskovat moniin jumaliin, ihmiskunnan ollessa yksi niistä.

Halloween on yksi kahdeksasta (8) pyhästä sapatista, tai pyhäpäivästä, pakanakalenterissa. Vain valistuksesi vuoksi, minä olen listannut nämä kahdeksan pyhäpäivää sinulle, alapuolella.

1) Helmikuun 2. päivä Imbolg, tai Kynttilänpäivä, tunnettu myös Ground Hog -päivänä (Päiväni murmelina). Äiti Maa, tai jumalatar, kausiluonteisesti kuollut, tuntee kohtunsa sisällä ensimmäisen juhlavan sävähdyksen keväästä.

2) Maaliskuun 21. päivä Ostara, tunnettu myös kevätpäiväntasauksena. Valo ja pimeys ovat täydellisessä balanssissa, kun Aurinko ylittää päiväntasaajan ja päivä sekä yö ovat yhtä pitkiä. Pakanat uskovat että valo, symboli jumalattaresta, on nyt saavuttamassa voiman ja tulee lopulta nujertamaan sarvipäisen jumalan.

3) Toukokuun 1. päivä Beltaine, myös kutsuttu Valpurin yöksi (Walpurgisnacht) tai Ristimessuksi (Roodmass). Tämä on syynä siihen miksi kommunistit ovat aina juhlineet toukokuun 1. päivää, jota he kutsuvat vapunpäiväksi (May Day). Kommunismi ei käytännössä koskaan ollut ateistista; se on aina ollut ytimeltään saatanallista. Muista, Karl Marx oli ammattia harjoittava saatanisti. 1 [Täydellisempää analyysia varten tästä mitä mielenkiintoisimmasta aiheesta, lue uutinen NEWS1007 (suomennettu), ”Teesi x Antiteesi = Synteesi”] Beltainea juhlitaan hedelmällisyyden symbolina, jumalattaren reinkarnaationa. Noitapiirin ylipapitar tulee hallitsemaan seuraavat 6 kuukautta jumalattarena. Hänen päähänsä asennetaan kruunu, seremonia joka tunnetaan nimellä ”Drawing Down The Moon (Kuun vetäminen alas)”.

4) Kesäkuun 22. päivä Litha, tai kesäpäivänseisaus. Aurinkojumala on voimakkaimmillaan, korkeimmillaan, kirkkaimmillaan, ja pisimmillään mahdollistaen hänet voittamaan pahuuden voiman, sallien hedelmällisyyden tulla maahan. Muista, saatanistit kunnioittavat syvästi maata, jopa yksittäisiä ihmisiä enemmän, koska ihmiset ovat velkaa elämästään pyhälle maalle.

5) Elokuun 1. päivä Lughnasadh, tunnettu myös nimellä Lammas. Noidat tuovat uhrilahjojaan jumalille juhliakseen satoa jonka he saavat, ja lepyttääkseen jumalia pitämään jatkuvasti yllä maapallon hedelmällisyyttä.

6) Syyskuun 21. päivä Mabon, tunnettu myös syyspäiväntasauksena. Sarvipäisen jumalan voima kasvaa ja valon, symbolisoitu jumalattarena, vähenee. Tämä on toinen päivä kun täydellinen balanssi päivän ja yön välillä saavutetaan.

7) Lokakuun 31. päivä Samhain, tunnettu myös Halloweenina, pyhäpäivistä kaikkein pyhin ja vaikuttavin. Noitapiirin ylipappi aloittaa hänen seuraavien kuuden kuukauden hallitusaikansa. Seremonian aikana, ylipappi pitää yllään kruunua seremoniassa, joka tunnetaan nimellä ”Drawing Down The Sun (Auringon vetäminen alas)”. Sarvipäinen jumala tulee fyysisesti ilmenemään hänessä [demoninen riivaustila]. Tämän ajan kuluessa, saatanistit uskovat että esteet, mitkä erottavat tämän maailman henkimaailmasta, ovat ’ohuimmillaan’, joten tämä on kaikkein otollisinta aikaa ottaa yhteyttä johonkin tämän maailman ulkopuolelta. Tämä on yksi parhaimmista päivistä käyttää okkultiikan voimia. Suuri sarvipäinen jumala on itsensä Saatanan symboli. Halloween on yksin ja ainoastaan Saatanan ylistämistä. [Alkaako 3. maailmansota juuri tällaisena päivänä joka synnyttää Antikristuksen? Suom. huom.]

8) Joulukuun 22. päivä Yule, tunnettu myös talvipäivänseisauksena. 2
”Pyhäpäivät (sapatit) ovat kokouksia joissa noitapiiri tai noitapiirit kokoontuvat yhteen suorittamaan maagisia rituaaleja ja seremonioita … Kaikki pyhäpäivän merkitykset keskittyvät keskushahmojen ympärille okkultiikassa – jumalattareen ja sarvipäiseen jumalaan, heidän reinkarnaatioonsa tullessaan takaisin elämään, heidän hallitusaikaansa maailmassa ollessaan, ja heidän kuolemiinsa jotka suljetaan pyhäpäivien sisälle.” 3

Jumala loi lepopäivän ajaksi jolloin Häntä on ainoastaan määrä palvoa, joten se on sekä väärennös että loukkaus palvoa Saatanaa näinä sapatteina. Mutta, Halloween on äärimmäistä Saatanan palvontaa. Kuinka, sitten, voi kansakunta joka on perinteisesti ylistänyt Jumalaa Jeesuksen Kristuksen Uuden Testamentin periaatteiden kautta, mennä niin pitkälle kuin rypeä Saatanan ylistämisen likavedessä, hänen pyhimpänä ja mahtavimpana päivänään, Halloweenina?

Vastaus tulee sekä järkyttämään että valaisemaan sinua!! Please mieti huolellisesti mitä me olemme jakamaisillamme sinun kanssasi, sillä sinä tulet lopulta ymmärtämään miksi Amerikka on syvissä hengellisissä vaikeuksissa joita me näemme kaikkialla ympärillämme, ja miksi me pystymme johdattamaan maailman kansakunnat Antikristuksen palvontaan.

Amerikka on siirtynyt pois sen entiseltä kristillisten arvojen perustalta, korvaten sen saatanallisten arvojen perustuksella. Tiesitkö että henkilöltä joka haluaa tulla vihityksi saatanismiin, edellytetään kolmen erillisen vihkimysvaiheen läpäisyä, vaiheita, jotka tapahtuvat viikkojen tai kuukausien aikajakson kuluessa, ennen kuin tuo henkilö voidaan virallisesti vihkiä saatanalliseen noitapiiriin.

Saatanismin kolme vaihetta ovat:

1a. VALINNAN ARVIOINTI – Valitse ihmisiä jotka omistavat seuraavat henkilökohtaiset luonteenpiirteet:
  • Vailla moraalista omaatuntoa.
  • Itsensä arvossa pitäminen ’ollakseen sen kanssa’, omahyväinen, ylpeä.
  • Hämärästi tyytymättömiä heidän kokemuksiinsa.
  • Tyytymättömiä heidän ympäristöönsä.
  • Omataan oudonlainen epävakaus joka tekee heistä kypsiä huumeille, noituudelle, rikoksille.
  • Täytyy olla jonkinlainen pelko jostakin.
  • Täytyy omata tietty määrä sisua, rohkeutta, silti myös moraalista heikkoutta.
1b. VALINNAN KUTSU – Kutsu ihmisiä jotka valittiin yllä olevan kriteerin mukaisesti villeihin, estottomiin juhliin. Näissä juhlissa, alkoholi ja huumeet virtaavat vapaasti, ja seksi on niin villiä ja estotonta että useimmat ihmiset saadaan täysin koukkuun jännittävästä kokemuksesta ja sen ainutlaatuisuudesta. Jos siellä on läsnä sekä miespuolisia että naispuolisia uusia jäseniä, noitapiiri edellyttää että sekä miespuoliset että naispuoliset noitapiirin jäsenet ovat paikalla. Seksin näissä juhlissa, orgioissa itse asiassa, suunnitellaan olevan niin mahtavaa että vihkiytymättömiä poltetaan loppuun sen jännittävyydellä, ja he osaavat vain ajatella milloin voivat tehdä sen uudestaan. Useat näistä juhlista ovat suunniteltuja, niin että kaikki moraaliset estot, joita vihkiytymättömät ovat ehkä omanneet, murretaan ja tuhotaan läpikotaisin. Seksi, huumeet, ja alkoholi kaikki tekevät maagista työtään tuhotakseen nämä estot. Mutta, huumeet työstävät erityistä magiikkaa, siinä että ne ”avaavat henkilön ’kolmannen silmän’ laajentamaan heidän henkistä tietoisuuttaan” jotta he voivat hyväksyä opinkappaleet jotka tullaan lyhyesti esittelemään heille. Huumeet ovat ehdottoman välttämättömiä laajentamaan kunnolla yksilön tietoisuutta, siirtämään heidät pois vanhoista arvoista, uskomuksista, ja hengellisistä käsityksistä, ja siirtääkseen heidät tukevasti saatanallisiin käsityksiin joita heille tullaan opettamaan. Ilman huumeen käyttöä, tavallisesti runsasta huumeen käyttöä, siellä ei voi olla mitään saatanismia. Ilman huumeen käyttöä, ihmiset eivät yksinkertaisesti voi saavuttaa ’tietoisuuden laajenemista’ joka on hyvin tarpeellista mihin tahansa okkultismin haaraan johon henkilö saattaa olla sekaantunut, sisältäen New Agen.

2a. JOHDANTO NOITUUSARVIOINTIIN – Ne potentiaaliset jäsenet jotka olivat kunnolla innostuneita heidän osallistumisestaan Vaiheessa Yksi kutsuttiin sitten osallistumaan Vaiheeseen Kaksi.

2b. MIETO JOHDATUS NOITUUTEEN – ”… kokoukset olivat aika mietoja..” Yksinkertaisia opinkappaleita opetetaan. Runsaasti jumalanpilkkaa Jeesusta Kristusta vastaan julistetaan noitapiirin jäsenten taholta jotka sitten tarkkailevat huolellisesti nähdäkseen ovatko vihkiytymättömät todella innoissaan jumalanpilkan suhteen myöskin.

3a. VIHKIMYSARVIOINTI – Ihmiset jotka ottavat Toisen Vaiheen vakavasti kutsutaan sitten Kolmanteen Vaiheeseen. Jokaisessa vaiheessa, noitapiirin kypsät jäsenet suorittavat täyden arvioinnin jokaisesta vihkiytymättömästä, varmistaakseen että vain ne ihmiset joilla ei ole mitään mieltymystä Jeesusta Kristusta kohtaan ja ei mitään estoja jäljellä, tulevat jatkamaan vaiheeseen jossa varsinaisesti vihitään noitapiirin jäseneksi.

3b. TODELLINEN VIHKIMYS täysimittaiseksi noitapiirin jäseneksi. Vihkimysseremonia on loppuun suoritettu kaikkien elementtien kanssa jotka yhdistetään noituuteen.
  • Oikeat sanamuodot lausutaan.
  • Jäsen pakotetaan allekirjoittamaan nimensä viralliseen noitapiiri-jäsenkirjaan hänen omalla verellään.
  • Uusi jäsen määrättiin sitten ’kypsän’ jäsenen huomaan perusteellista opetuslapseutta varten.
Tämä maa, kollektiivisena ryhmänä, on läpikäynyt nämä täsmälliset vaiheet, viimeaikaisessa historiassa!! Niille teistä jotka kasvoitte aikuisiksi 1960-luvulla ja 1970-luvun alussa, pitäkää kiinni hatustanne, sillä te tulette käsittämään jotakin Amerikasta jota ette ole koskaan aikaisemmin käsittäneet. Nyt, kaikilla noilla hulluilla tapahtumilla vuosina 1965-1975 tulee olemaan jotakin mieltä.

Pohdi, kuinka nämä vaiheet saatanismiin korreloituvat tismalleen Amerikan lähihistoriaan.

Vuonna 1965, monet ihmiset näyttivät tällaisilta:
1). Vailla moraalista omaatuntoa.

2). Tyytymättömiä elämiinsä erityisesti ja Amerikassa yleensä.

3). Niiden yleinen asenne, jotka protestoivat tämän aikajakson kuluessa, oli omahyväisyys ja itseihailu.

4). Koko tapahtumapaikkaa näytti riivaavan epävakaus, mikä teki sen osallistujat kypsiksi ”huumeille, noituudelle, ja rikoksille jotka seurasivat sitä”. Tunnusrikos joka samaistui tähän aikakauteen, näytti olevan kahdeksan sairaanhoitajan murha Chicagossa heinäkuun 14. päivänä 1966, jonka teki Richard Speck. Tämä tapaus oli niin epätavallinen, että Bill Martin, pääsyyttäjä Cook’in piirikunnan asianajotoimiston puolesta, väitti, ”Tämä tapaus, eräässä mielessä, määritteli aikakauden… Se lopetti turvallisuuden tunteen, jopa naiiviuden, amerikkalaiselta yleisöltä pahuuden läsnäolon suhteen ja mihin pahuus oli kykenevä.” Pahuus aloitti räjähdyksensä tässä kohtaa.

5). Pelko ydinsodasta kasvoi vakaasti.

6). Sotamielenosoittajat tämän aikakauden kuluessa osoittivat rohkeutta amerikkalaisen oikeusjärjestelmän edessä; kuitenkin, he myös ilmaisivat henkilökohtaista moraalista heikkoutta. Alkoholin ja huumeiden käyttö räjähti nuorten keskuudessa, ja seksi muuttui avoimeksi. [Suomessa vastaavuus olisi keskioluen vapauttaminen ruokakauppoihin ja kahviloihin 1. tammikuuta 1969. Suom. huom.] 
Meidän pitäisi, jos meidän lähtökohta on oikea, sitten odottaa Amerikan osallistuvan sarjaan orgiat-tyyppisiä juhlia, kun se siirtyi Vaiheeseen Yksi ja kulki sen läpi koskien kolmivaiheisen vihkimysprosessin käytäntöä.

Mieti ympäristöä 1960-luvun puolivälissä: huumeita ja alkoholia kulutettiin näennäisen loputtomassa virrassa; seksistä tuli hyvin avointa ja estotonta, sekä yksityisissä juhlissa että julkisessa pornografiassa. Monet amerikkalaiset näyttivät jääneen täysin koukkuun näiden aktiviteettien ainutlaatuisuudessa ja jännittävyydessä.

Monet, monet näistä juhlista toteutettiin tämän kymmenen vuoden periodin, 1965-1975, aikana!

Jos merkittävä osa Amerikkaa, todellakin, kulki läpi Vaiheen Yksi, niin sitten meidän pitäisi odottaa näkevämme että valmistelu Vaihetta Kaksi varten alkaisi välittömästi. Kuitenkin, jotkut ihmiset olisivat valmiita siirtymään Vaiheeseen Kaksi ennen muita. Sen tähden, meidän pitäisi etsiä mietoja saatanallisia opinkappaleita joita opetettiin hyvin laajalle, kansalliselle kuulijakunnalle. Mikä kansallinen väline voisi mahdollisesti teroittaa mieleen mietoja saatanallisia opinkappaleita niinkin laajalle kuulijakunnalle, sijaiten kirjaimellisesti ’mereltä hohtavalle merelle (from ’Sea to Shining Sea’ = From the Atlantic Ocean to the Pacific Ocean)’?

Miten näitä oppeja opetettaisiin? Rock-musiikki muutti suuntaansa vuonna 1964 Beatlesin tulon myötä, jota seurasi myöhemmin hevimetalli-yhtyeet. Rock-musiikki osoittautui olevan täydellinen väline jolla Saatana voisi iskostaa opinkappaleitaan koska se saavutti miljoonia teinejä ja nuoria aikuisia. The Beatles johti hyökkäystä ylistämään huumeiden käyttöä, ja pian monet muutkin ryhmät liittyivät hauskanpitoon. Huumeiden käyttö räjähti tämän aikakauden kuluessa.

Meidän ei myöskään pitäisi olla yllättyneitä siitä että Saatana haluaisi virallisen Kirkon. Huhtikuun 30. päivänä 1966, Anton LaVey perusti maailmanlaajuisen Saatanan Kirkon (Church of Satan). Tämä päivämäärä on kriittisen tärkeä, koska huhtikuun 30. päivänä – toukokuun 1. päivänä vietetään kaksipäiväistä Beltaine-juhlaa, toiseksi tärkeintä sapattia pakanakalenterissa, jonka ylittää tärkeydessään vain Halloween.

LaVey systematisoi kaikki voimassaolevat doktriinit ja käytännöt, jotka olivat aina muodostaneet saatanismin rakennelman menneisyydessä, luoden samanlaisen kirkkorakenteen verrattuna mihin tahansa muuhun kirkkoon läntisessä maailmassa. Hän myös julkaisi hänen ”Saatanallisen Raamattunsa” josta tuli pian menekkiteos, erityisesti yliopistojen kampuksilla rannikolta rannikolle.

Saatana oli nyt valmis yrittämään Amerikan haltuunottoa.

Näin, Amerikka kävi läpikotaisin lävitse kaikki Vaiheen Yksi kohdat vihkimyksessä saatanismiin.

Tämä vaihe kesti vuoteen 1975 saakka, jolloin Amerikka alkoi siirtyä Vaiheeseen Kaksi. Nyt, muista, Vaiheessa Kaksi, opetetaan hengellisiä opinkappaleita. Me huomautimme, edellä roolista jota Rock-musiikki näytteli teroittaessaan mieleen tuollaisia oppeja sen nuorille, hengellisesti epäkypsille kannattajille. Mutta, oli olemassa muitakin merkkejä siitä että kansakunta oli käymässä läpi Vaihetta Kaksi.
  • New Age -liike tuli julkisuuteen vuonna 1975. Kymmeniä miljoonia houkuteltiin New Agen ainutlaatuisuuteen, jota ei oikein saatu aikaan hardrock-musiikin avulla. Mutta, saatanalliset periaatteet olivat hyvin paljon samankaltaisia.
  • Vuonna 1976, amerikkalaiset valitsivat vaaleilla presidentiksi Jimmy Carterin, joka nimitti New Age -johtajan, Hra. Zbignew Brzezinskin hänen kansalliseksi turvallisuusneuvonantajakseen. Amerikan hallinnon huipputasolla, New Age -periaatteista tuli opastava valo kotimaan politiikkaa muotoiltaessa.
  • New Age -aatteet alkoivat tunkeutua Amerikan liikeyrityksiin seminaarien kautta, vuosina 1975-1985. Arvovaltaisia yrityksiä vedettiin mukaan. Useita Amerikan eliitti-yritysjohtajia saatettiin tietämättään alttiiksi monille okkulttisille ideoille näiden seminaarien välityksellä. Minä henkilökohtaisesti koin tämän aktiviteetin, kun matalista korkean tason toimitusjohtajiin vaadittiin osallistumaan ”Henkilökohtainen Kasvu (Personal Growth)” -seminaareihin joita järjesti Lon Tice of Pacific Institute. Meille opetettiin monia okkulttisia periaatteita, käsittäen sen miten menestyä okkulttisen visualisoinnin avulla. Tietysti, en minä eikä kukaan muukaan osallistuja tiennyt että meitä altistettiin okkulttisille periaatteille, mutta meitä valmennettiin hyväksymään se meidän elämissämme, siitä huolimatta. [Huomautettakoon tässä että vuonna 1976 perustettiin kuuluisa Apple-tietokoneyhtiö lähinnä kahden New Age -guru tyyppisen henkilön, Steve Jobsin ja Steve Wozniakin, toimesta. Jobs oli vieraillut ennen tätä Intiassa ja kokeillut psykedeelisiä huumeita, kuten LSD:tä, ja saanut jonkinlaisen henkisen valaistumisen. Wozniakista, joka loi Apple I -koneen, tuli myöhemmin valan tehnyt vapaamuurari. Heidän yrityslogonsa, puraistu paratiisin omena, kuvastaa täysin New Age -henkeä heidän yhtiössään, jonka ensimmäinen tietokone (Apple I), tullen myyntiin v. 1976, maksoi 666,66 dollaria. Sattumaa vai ei, sen saa jokainen itse päättää. Kuitenkin Saatana paratiisissa lupasi Aadamille ja Eevalle, että he olisivat kuin jumalia jos söisivät hyvän- ja pahantiedon puusta. Luku 666 on Antikristuksen (ihmisjumalan) ja pedon luku. Suom. huom.]
  • ’New Age -ajattelun’ kursseja oli runsaasti – TV:ssä, aikakauslehdissä, sekä postimyynti-kanavilla.
  • Ihmiset olivat lisäksi tyytymättömiä heidän ympäristöönsä. Suunnaton painoarvo kohdistettiin ympäristöön, sekä ilmaston ja valtamerien suojeluun. Se oli tätä aikaa jolloin äärienvironmentalismi syntyi. Meitä varoitettiin globaalista viilenemisestä, mikä sitten vaihdettiin globaaliksi lämpenemiseksi muutama vuosi myöhemmin. Muistakin globaaleista ympäristökatastrofeista toitotettiin. Meitä varoitettiin siitä että, jos maailma ei muuttaisi kurssiaan, se olisi matkalla kohti uskomatonta katastrofia.
  • Luopiokirkot ja -kirjailijat alkoivat todella ajautua pois totuudesta ja alkoivat esitellä monia New Age -oppeja joita muokattiin kristillisperäisillä sanoilla. Muista, Paavali julisti, Pyhän Hengen voimassa, että vaikka Antikristus halusi ilmestyä, hän ei voinut koska häntä pidätteli Pyhän Hengen voima. [Karismaattinen liike, joka tunnetaan New Age -kristillisyytenä, alkoi todella levitä 1980-luvun vaihteessa, kun karismaattisen liikkeen 3. aalto, eli voimaevankeliointi, ihmeine, merkkeine, ja tunnustekoineen alkoi vaikuttaa Amerikassa lähinnä John Wimberin Viinitarhaliikkeen (Vineyard Christian Fellowship) kautta. Amerikkalainen menestysevankeliumi oli valtaamassa alaa ja levisi Suomeenkin harhaopettajien toimesta. Suom. huom.]
  • Monet meidän johtajista Liittovaltion hallituksessa alkoivat avoimesti kannattaa New Age -päämääriä.
  • Huomattavat persoonallisuudet alkoivat julkisesti saarnata New Age -oppia saaden miljoonia käännynnäisiä. Shirley McClaine on huomiota herättävin, mutta siellä oli useita. Ja, he popularisoivat okkultismin monien amerikkalaisten elämiin.
  • Rock-ryhmät alkoivat toimia ja esiintyä aina vain eriskummallisimmilla ja paheellisimmilla tavoilla. Monet alkoivat tosiaankin käyttää saatanallisia regaaleja (arvomerkkejä) heidän esiintymislavallaan ja videoproduktioissaan. Heidän laulunsanoituksensa tulivat avoimen saatanallisiksi, ettei ollut enää välttämätöntä kätkeä niitä takaperin naamioituihin viesteihin.
  • MTV (Music Television) aloitti menestyksekkään juoksunsa tänä aikajaksona, toimien kuten pillipiipari (Pied Piper) kymmeniä miljoonia teinejä varten, levittäen saatanallisia käsitteitä ja opinkappaleita perusteellisesti. 
Tämä maa liukui sitten Vaiheeseen Kolme vuonna 1989, ja on nyt suorittamassa opetuslapseuden kurssia. Minä valitsen tämän päivämäärän koska ”…Vesimiehen aikakausi alkoi virallisesti maaliskuun 11. päivänä 1989.”

1989 on vuosi jolloin USA on siirtynyt saatanismin kolmanteen vaiheeseen. Newsweekin kansilehti (25. joulukuuta 1989) julisti tätä tosiasiaa mitä ytimekkäimmin:

”1989-2011 – Historian kurssin muuttaminen”. [Kas kummaa, aikaväliä on 22 (2x11) vuotta, joka on okkulttinen luku. Ja vuoden 1989 lopulla, itse asiassa juuri joulupäivänä, kaatui Romanian diktaattori Nicolae Ceausescu Itä-Euroopan vallankumouksissa (Vrt. Arabikevääseen ja Libyan diktaattori Gaddafin kaatumiseen v. 2011). Suom. huom.]

Amerikka, kansakuntana, on nyt kypsä saatanisti, tullut nyt Vaiheeseen Kolme.

Jos Amerikka on todella kelpuutettu saatanismin kolmanteen vaiheeseen, tämä tarkoittaa sitä että sen perustus on vaihtunut kristillisestä saatanismiin. Tämä on tuhoisasti vaikuttavaa kahdesta kriittisestä syystä.

1. Ei mikään pakanakansakunta ole koskaan päässyt karkuun Jumalan fyysiseltä tuomiolta.

2. Koska asenteet ja arvot virtaavat esiin kansakunnan uskonnolliselta perustalta, meidän pitäisi odottaa perustavanlaatuisia muutoksia tapahtuvan, joista suurin osa on näkyviä hälyttämään tarkkailijan. Jokaisessa yhteiskunnassa on monentyyppisiä kansalaisia.
(1). Nuo jotka ovat liekeissä uskontonsa vuoksi.

(2). Nuo jotka ovat totisia tarkkaillessaan heidän uskontonsa käytäntöjä.

(3). Nuo jotka ovat lievästi totisia kirkkoon menemisen suhteen, mutta jotka vakaasti uskovat moraalisiin ohjeisiin joita opetetaan heidän uskontonsa kautta.

(4). Nuo jotka eivät ole lainkaan totisia heidän kulttuurinsa vallitsevan uskonnon suhteen, mutta jotka tuntevat pakotetuiksi elämään niiden moraaliarvojen mukaisesti jotka ovat mitä tärkeimpiä toisille ihmisille siinä kulttuurissa.

(5). Nuo jotka eivät voisi vähempää välittää yhteiskunnan uskonnon moraaliopetuksista, eivät edes teeskentelystä. 
Jos Amerikka on saatanismin kolmannessa vaiheessa, meidän pitäisi kyetä näkemään yksilöiden 1-4 yhtyvän sen arvokäsityksiin. Huomaa että yksilöt 3-5 eivät ehkä varsinaisesti ole saatanisteja, mutta silti omaavat monia sen arvoista.

Mitkä ovat saatanismin vallitsevat arvot?

Saatanismi kehottaa myöten antamiseen kaikilla seuraavilla alueilla:
  • Henkilökohtainen itsekkyys, ts., ahneus ja ylpeys
  • Himo
  • Viha
  • Kateus
  • Mässäily
  • Saamattomuus, ts., laiskuus
Näiden saatanallisten arvojen kohottaminen tasolle rohkaisemaan sen jäseniä tieten tahtoen antautumaan niille on synnyttänyt suunnattomia yhteiskunnallisia vaikutuksia.
  • Halu seksiin, valtaan, ja rahaan.
  • Elämää halvennetaan sekä syntymän että kuoleman läheisyydessä. Elämä menettää sen Jumalalta saadun pyhyyden, ja tulee arvokkaaksi vain suhteessa siihen minkä ansion se voi hankkia yhteiskunnalle. Jos meidän teoriamme on oikea, meidän pitäisi odottaa näkevämme lisääntynyttä tarvetta sekä abortin teolle että eutanasialle. Loppujen lopuksi, saatanismi opettaa että ihminen on puhtaasti eläin joka on kehittynyt korkeammalle asteelle evoluution tikapuissa.
  • Pakkomielle väkivaltaan ja murhaan. Yhteiskunnasta pitäisi odottaa tulevan paljon vaarallisempi yhteiskunta. Darwinilainen filosofia ”sopivimpien eloonjäämisestä” sekä vahvimpien, tulee vallitsevaksi. Jos sinä et usko minua, lue Anton LaVey’n Saatanallista Raamattua. Tämä filosofia imeytyy tähän kirjaan.
  • Myötätunnon ja empatian puute.
  • Pakkomielle kuolemaan, sisältäen tarpeet ihmisuhraukselle. Abortti näyttelee suurta roolia tässä ihmisuhrauksessa. Muista, minä pyysin entistä saatanistia, nyt uudestisyntynyttä kristittyä, kertomaan kuinka saatanisti näkee abortin. Hänen vastauksensa oli että saatanisti pitää aborttia korkeimpana ihmisuhrauksen tasona Herra Saatanalle.
Amerikka, kansakuntana, on nyt astunut sisään saatanismin kolmanteen vaiheeseen, ja on nyt käymässä läpi opetuslapseusprosessia, viimeistä vaihetta kypsymisessä. Ja, se kaikki sopii Jumalan aikatauluihin.

Dramaattista muutosta on ilmassa; sen tuntee kuin sähköisyyden. Uudestisyntyneet kristityt voivat tuntea sen; newagelaisille kerrotaan heidän ’henkioppaidensa’ kautta että muutos on tulossa; ja sekulaarit kirjailijat, joilla on vain heidän tuntosarvensa ylhäällä, voivat tuntea muutoksen joka on lähestyvä.

Yhteenvetona, fundamentalistikristilliset pastorit ovat saarnanneet vuosien ajan Halloweenin juhlimisen vaaroja vastaan, uskoen että sellainen juhlinta tekisi helpommaksi nuorille ihmisille hyväksyä edellytykset kovemman linjan saatanismille myöhemmin. Monet ihmiset, käsittäen toisia kristittyjä, syyttivät tuollaisia pastoreita ”ylireagoimisesta”, väittäen kivenkovaan että kaikki saatanalliset asut ja muut osat perinteisestä Halloween-juhlimisesta, oli vain yksinkertaista, ”viatonta” huvia. Kuinka monta kertaa olet kuullut heidän sanovan, ”Halloween on lapsia varten”?

No, nyt oikeuden päätös on läsnä, ja surullista kyllä, se vapauttaa epäilyksistä pastorit. Vanha sananparsi on totta, siinä että ”Mitä yksi sukupolvi suvaitsee, sitä seuraava sukupolvi syleilee”. Tilanne jota me olemme juuri kuvailleet, edellä, on täydellinen esimerkki tästä sananparresta. Minun sukupolveni vanhemmat sietivät ”viattomia” Halloween-juhlia. Nyt, heidän lapsensa ja lastenlapsensa syleilevät kovan linjan saatanallisia arvoja ja asenteita.

Samalla kun me valitamme yhtäkkistä kasvua saatanallispohjaisissa TV-show’issa, elokuvissa, ja videoissa, sekä peleissä kuten Dungeous and Dragons (Vankityrmät ja lohikäärmeet), muista että se ei olisi ollut mahdollista jos vanhemmat 2. maailmansodan jälkeen olisivat pitäneet kuria, ilman mitään kompromissiasennetta Halloweenin juhlimista vastaan.

Tämä on luultavasti onnistunein, ja pitkäjaksoisin yksittäinen esimerkki, kuusivaiheisesta asenteenmuokkausohjelmasta maailmassa tänä päivänä. Saadaksesi yksityiskohtaisempaa ymmärrystä tästä salakavalasta kuusivaiheisesta asenteenmuokkausohjelmasta käänny uutiseen NEWS1001 sekä radioskripteihin CE1002 ja CE1007, soveltaen periaatteita siinä tähän nykyiseen tilanteeseen Halloweenin suhteen.

Viimeinen hengellinen aikakausien taistelu on alkanut ja sinä sekä sinun lapsesi olette kohteita.

-------------------------------------

Oletko sinä hengellisesti valmis? Onko sinun perheesi? Suojeletko sinä riittävästi rakkaitasi? Tämän ministeriön tarkoitus on saada sinut ymmärtämään vaara joka uhkaa sinua, ja auttaa sitten sinua löytämään keinoja, kuinka varoittaa ja suojella rakkaitasi. Sitten kun olet kauttaaltaan valmis, sinä voit myös käyttää tietojasi keinoina avata ovi keskustelulle pelastumattoman henkilön kanssa. Minä olen tehnyt sitä monta kertaa ja olen nähnyt ihmisten tulevan Jeesuksen luokse tämän seurauksena. Nämä vaaralliset ajat ovat myös aikoja jolloin me voimme tuoda monta sielua Jeesukselle Kristukselle, saaden aikaan ikuisen muutoksen.

Jos olet ottanut Jeesuksen Kristuksen vastaan henkilökohtaisena vapahtajanasi, mutta olet ollut hyvin välinpitämätön hengellisellä matkallasi Hänen kanssaan, sinun täytyy välittömästi pyytää Häneltä anteeksiantoa sekä uudistumista. Hän antaa sinulle välittömästi anteeksi sekä täyttää sydämesi Pyhän Hengen ilolla. Sitten sinun tarvitsee aloittaa päivittäinen rukouselämä ja henkilökohtainen Raamatun opiskelu.

Jos sinä et ole ottanut Jeesusta vastaan henkilökohtaisena vapahtajanasi mutta olet tullut ymmärtämän Hänen todellisuutensa sekä lopun aikojen lähestymisen, ja haluat ottaa vastaan Hänen ilmaisen Ikuisen Elämän lahjansa, sinä voit tehdä sen nyt, omassa kodissasi. Kun sinä kerran olet ottanut Hänet vastaan vapahtajana, olet hengellisesti uudestisyntynyt, ja saat olla aivan yhtä varma Taivaaseen pääsystä kuin olisit jo siellä. Sitten sinä voit levätä vakuuttuneena siitä että Antikristuksen valtakunta ei pääse käpälöimään sinua hengellisesti.

Jos haluat tulla uudestisyntyneeksi, siirry Pelastuksen sivullemme nyt. Toivomme, että olet tullut siunatuksi tämän palvelun kautta, joka pyrkii kasvattamaan ja varoittamaan ihmisiä, jotta he voisivat nähdä tulevan Uuden Maailman Järjestyksen – Antikristuksen Valtakunnan – jokapäiväisissä uutisissaan.

Lopuksi, olisi mukavaa kuulla teistä.

Voitte lähettää meille postia joko etana tai sähköposti.

Jumala siunatkoon teitä!

Become a Headline News subscriber HERE.

Tämä on Cutting Edge Ministeriön artikkeli numero 2456.

Käännetty Cutting Edge Ministeriön suostumuksella.

Kääntäjä: Olli R. – ”nokialainen”

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com