Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

perjantai 9. marraskuuta 2012

Hurrikaani Sandy ja Eliitin suunnitelma kasvattaa myrskyjä

Tässä suomentamani Cutting Edgen viikkokirjeen (7.11.2012) toinen osa jonka otin erilliseksi julkaisuksi sisältäen yhden pitkän osion joka liittyy Yhdysvaltoja äskettäin ravistelleeseen Sandy-hirmumyrskyyn. Sandyhan oli poikkeuksellisen laaja ja tuhoisa myrsky joka pimensi New Yorkin kaupungin lähes kokonaan (ks. Ilm. 16:10-11 ja ”pedon valtakunta pimeni” (New York =666; A=6, B=12, C=18, jne.)) ja aiheutti yli 50 miljardin dollarin vahingot. Sandy vaati myös yli 100 kuolonuhria USA:n koillisosassa. Lue http://fi.wikipedia.org/wiki/Hurrikaani_Sandy. Hurrikaani vaikuttaa tarkoituksellisesti New Yorkiin suunnatulta ja Illuminati saattaa olla tämän takana sääkoneensa eli HAARPin avulla. Tietenkin kyseessä on samalla myös Jumalan vitsaus Amerikalle, jota johtaa nyt antikristillisin ja moraalittomin presidentti USA:n historiassa (ks. http://www.youtube.com/watch?v=5RGmiDaOe_g). Voidaankin sanoa että Barack Obama on tuomio koko Amerikalle tuoden kirousta maalle. Asiaan kuuluu että Amerikassa luonnononnettomuudet ovat lisääntyneet muutamana viime vuotena. On ollut Meksikonlahden öljyvuotoa (ympäristökatastrofi), rajuja tornadoja Keskilännessä, poikkeuksellisia talvimyrskyjä pääkaupunkiseudulla ja koko maassa ennätyksellisen paahtavia helleaaltoja kuivuusjaksoineen parina viime vuotena jotka ovat aiheuttaneet valtavia maastopaloja. Salaperäiset eläinten joukkokuolemat (linnut, kalat) ovat myöskin lisääntyneet Obaman hallituskaudella. Tämä kaikki antaa syyn epäillä että Raamatun lopunajan vitsaukset (huom. Ilmestyskirjan vihanmaljat) ovat suuntautumassa kovaa vauhtia suuren Babylonin (=USA, Ilm. 18) niskaan, ja Illuminati toimii Jumalan käsikassarana toteuttamaan Hänen aivoituksia huipputeknologiansa avulla. Tämä seuraava kirjoitus pureutuu Eliitin päämääriin ja okkulttisiin New Age -uskomuksiin maaplaneetan kohdalla joka kokee nyt newagelaisten mielestä suuria tuskia kun ihminen kuormittaa sitä teollisella tuotannollaan. Lisääntyneet myrskyt ovat merkkinä Äiti Maan sietokyvyn lopusta. Kirjoituksen suomensi: Olli R.

-------------------------------------

Cutting Edgen viikkokirje 7.11.2012 (osa 2)

-------- This Week's Hot News --------

-------- Tämän viikon kuumat uutiset --------


V. Voidaanko ”ilmastonmuutosta” syyttää hurrikaani Sandysta?

Eräs kolumnisti uskoo niin.

UUTISKATSAUS: ”Mitä Sandy opettaa New York City’lle jota 9/11 ei tehnyt”, by Eric Rosten, Bloomberg Business Week, 6. marraskuuta 2012

”Supermyrsky Sandy kuljettaa sanomaa joka ensin kuultiin syyskuun 11. päivänä 2001: New York, edustajana Yhdysvalloille, on valmistautumaton ennakoiduille 21. vuosisadan uhille.”

Mitä Mr. Rosten mahdollisesti voisi tarkoittaa kun hän sanoi että kaupunki on valmistautumaton ”ennakoiduille 21. vuosisadan uhille”? Hän selvästikin tarkoitti ilmastonmuutosta, kuten hän painokkaasti paljasti kolumninsa loppuosassa.

”Myrsky on erilainen … me olemme kasvotusten jonkin paljon vaikeammin kuvailtavan asian kanssa, vihollisen, jonka käsittelemiseksi me olemme paljon heikommin varustettuja kuin nukkuvien terroristisolujen: se on maapallo.”

Väitettä ihmisiltä, kuten Al Gore’lta ,että ilmastonmuutos runtelee Äiti Maata väritetään okkulttisella uskomuksella että tämä maapallo on elävä, hengittävä jumalatar, jota he kutsuvat ”Mother Gaia’ksi”. Tätä jumalatarta ollaan hirvittävästi ylikuormittamassa ihmisen nykyisen sivilisaation, teollisen aikakauden, toimesta. Meidän tehtaamme, automme, maanviljelysmetodimme, ja jopa meidän takapihan grillijuhlamme, panevat kuormaa Gaia’n ylle jota hän ei yksinkertaisesti voi kauaa enää kestää! (Lue kaikki yksityiskohdat uutisesta NEWS1510, otsikolla, ”Meidän korkeaentrooppisen sivilisaation ja kestämättömän talouden suunniteltu tuhoaminen”)

Mother Gaia tulee aluksi varoittamaan ihmiskuntaa että sen täytyy muuttaa sivilisaatiotaan lähettämällä myrskyjä ja sitten lähettämällä suurempia myrskyjä, yrittäen helpottaa painetta yllään joka aiheutetaan ihmisen toiminnoilla. Mutta, jos ihminen jatkaa sinnikkäästi kieltäytymällä purkamasta teollista sivilisaatiotaan, Mother Gaia lähettää niin valtavan myrskyn ja niin tuhoisan että se voi murskata kokonaisia maanosia. Tämä skenaario oli pohjana elokuvalle, "Day After Tomorrow".

Kun sinä perehdytät itsesi tähän ”Mother Gaia” -elokuvaan, sinä voit ymmärtää paremmin loput Eric Rosten’in kolumnista.

” ’Kukaan ei näytä välittävän lähestyvästä iskusta World Trade Center’in sijaintipaikalle’, kirjoitti Harvardin psykologian professori Daniel Gilbert … ’se tulee käsittämään hupenevaa jääpeitettä mikä paisuttaa valtameriä ja muuttaa tuon nimenomaisen korttelin ala-Manhattanin alueelta akvaarioksi’.”

Tämä skenaario on täsmälleen sitä mitä kuvattiin elokuvassa, "Day After Tomorrow"! Me rohkaisemme sinua lukemaan tämän koko kolumnin, mikä on yli sen mitä me voimme uudelleen painaa tässä. Sinä tulet huomaamaan että Rosten todellakin toistaa uskollisesti ”Mother Gaia” -tuhoskenaarion päälähtökohtaa.

Kuuntele hänen viimeisiä kommenttejaan.

”Jos sinun täytyy rakentaa uudelleen, jälleenrakentaa sen tilalle mitä oli siellä, niin miten sinä voit parantaa sen päälle?” kysyi John McDonald, General Electric’in digitaalisen energiaohjelman toimintaperiaatekehityksen ja teknisen strategian johtaja. ’Ääri-ilmiöt, joita me koemme, ovat enemmän ekstriimejä kuin se mitä me olemme kokeneet aikaisemmin’, hän huomautti samassa puhelinhaastattelussa, perjantaina. ’Myrskyt ovat ankarampia. Tulviminen on ankarampaa. Kun sinä katsot kaupungin designia, sinun täytyy todellakin ottaa nämä asiat huomioon’.”

Ovatko myrskyt muuttumassa enemmän ekstriimeiksi koska tiedemiehet jotka työskentelevät Globaalille Eliitille luovat enemmän tuhoa tuovia myrskyjä? Puolustusministeri William Cohen varmasti tiesi tämän olevan asianlaita. Koska hän oli puolustusministeri presidentti Clintonin alaisuudessa, hän pystyi lukemaan ja kuuntelemaan suurimpia salaisuuksia joita meidän kansakunnallamme on asettaa käyttöön. Kuuntele hänen paljastustaan.

”Toiset ovat ryhtyneet jopa ekotyyppiseen terrorismiin jonka avulla he voivat muuttaa ilmastoa, aiheuttaa maanjäristyksiä, tulivuorenpurkauksia etäisesti elektromagneettisten aaltojen käytön avulla.” (COHEN PUHUU 4/28 TERRORISMINVASTAISESSA KONFERENSSISSA, aiheena terrorismi, joukkotuhoaseet, ja USA:n strategia, senaattori Sam Nunn’in politiikan foorumi, 28. huhtikuuta 1997, Georgian yliopisto, Athens, Georgia.)

Koska ihmiskunnan tiedemiehet pystyvät kontrolloimaan säätä, he ovat varmasti kykeneviä luomaan enemmän myrskyjä ja ankarampia sellaisia! Mikä on lopullinen suunniteltu agenda tälle Mother Gaia -skenaariolle, jota tuetaan tahallisesti luoduilla myrskyillä?

Lopullinen kohtaus tullaan näyttelemään New Age -kristuksen toimesta. Hän tulee hyväksikäyttämään kansansuosiotaan iskeäkseen kuoliniskun meidän nykyiselle teolliselle sivilisaatiolle. Hän näyttäytyy maailmanlaajuisesti TV’ssä puhuakseen ihmisille. Mainittuaan luonnononnettomuuksien kasvun sekä lukumäärässä että ankaruudessa lähtien vuodesta 1980, hän julistaa että nämä myrskyt lähetettiin Gaia’n toimesta taivuttelemaan ihmiskuntaa supistamaan sen teollista jalanjälkeä. Kun ihminen kieltäytyi tekemästä niin, Gaia alkoi lähettää lisää myrskyjä jotka olivat yhä ankarampia.

New Age -kristus tulee sitten ilmoittamaan että hän on toteuttamassa YK:n biodiversiteettikartan ”rewilding (villiinnyttämis)” -ohjelmaa, näytetty yläpuolella Amerikan kohdalla. Tämä termi tarkoittaa tämän mantereen muuttamista uudelleen luonnonvaraiseksi. Toisin sanoen, he suunnittelevat pyyhkäisevänsä sivuun kaikki todisteet ihmisen ponnisteluista, eli, kodit, liikeyritykset, rakennukset, kokonaiset kaupungit, sallien maan mennä takaisin sen luonnolliseen tilaan, ennenkuin paha valkoinen mies otti maan alkuperäisiltä amerikkalaisilta (intiaanit).

Käyttämällä presidentillistä direktiiviä, jota normaalisti käytetään eri liittovaltion virastojen kautta, tämä ”rewilding”-projekti tullaan panemaan täytäntöön julistamalla suunnattomat seudut täysin kielletyiksi alueiksi ihmisille. Näitä maa-alueita kutsuttaisiin ’reservaateiksi’. Reservaatit ”sisältäisivät erämaa-alueita ja kansallisia puistoja samalla kun sisemmät puskurivyöhykkeet eivät saisi lupaa maataloudelle, ei enempää kuin 0.5 mailia tietä maan neliömailia kohden, alkeellisen leiriytymisen, ja vain kevyesti valikoidun metsien korjuun. Kesäkuun 25. päivänä 1993, Science -aikakauslehden numero uutisoi että suunnitelma vaatii pantavaksi 23.4% maasta erämaaksi (ei ihmiskäyttöön) ja 26.2% yhdyskäytäviksi ja puskurivyöhykkeiksi ihmisille (hyvin rajoitettu käyttö ihmisillä).”

Tämä kaikkien maa-alueiden ”villiinnyttäminen” läpi koko maailman on Eliitin perimmäinen tavoite lähettämällä yhä enemmän myrskyjä ja yhä ankarampia myrskyjä kaikkialle maailmaan. Tri. Brannan, kristitty tiedemies, laski että tämä suunnitelma ei toimisi ellei 66%:n vähennystä tapahtuisi väestössä ensiksi. Koska Jumalan tuomiot Ilmestyskirjassa supistavat maailman väestöä täsmälleen 66%:lla, me uskomme että Illuminati suunnittelee heidän Kristuksensa tekemään tämän ilmoituksen sen jälkeen kun ensimmäiset seitsemän vuotta ovat kuluneet hänen hallitusajastaan. [David kannattaa Ilmestyskirjan futuristista pretrib-tulkintaa eli kaikki sinettituomiot alkavat seurakunnan tempauksen jälkeen Ilmestyskirjan luvussa 4:1. Ensimmäisessä sinetissä Antikristus vahvistaa liiton eli Lähi-idän rauhansopimuksen 7 vuodeksi (Ilm. 6:1-2, Dan. 9:27). Ks. Dispensationalismi. Suom. huom.]

Koska Raamattu selittää että Antikristus hallitsee vain seitsemän vuotta, ihmiskuntaa ei tulla koskaan pakottamaan käymään läpi tätä lopullista suunniteltua villiinnyttämis-vaihetta. Mutta, sillä aikaa, meidän täytyy kestää näitä lisääntyneitä myrskyjä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com