Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

lauantai 24. marraskuuta 2012

Oprah Winfrey ja New Age -seurakunta

Tätä seuraavaa artikkelia Saatana (Lucifer) luultavasti vihaa koska se paljastaa aikamme suurimman ja vaikutusvaltaisimman New Age -teologian levittäjän, amerikkalaisen Oprah Winfreyn, joka omassa laajalevikkisessä TV-show’ssaan aikaisemmin (1986-2011) esitteli ja suositteli merkittäviä New Age -kirjailijoita ja heidän teoksiaan. Winfrey opettaa että jumaluus löydetään jokaisen ihmisen sisältä, korkeammasta minästämme, rinnastaen Jeesuksen Kristuksen vain yhdeksi valaistuneeksi edelläkävijäksi. Jumalaa hän sanoo persoonattomaksi voimaksi ja että se on kaikkialla ja kaikessa (panteismi) jonka luokse on monta tietä. Winfrey toistaa siis käärmeen valhetta Eevalle ja Aadamille paratiisissa joka sanoi että ”te tulette olemaan Jumalankaltaisia ja ette suinkaan kuole” (1. Moos. 3:1-5) kun Jumala oli ensin kieltänyt syömästä siitä puusta. Näin vaarallinen nainen Oprah Winfrey siis on eksyttäessään miljoonia sieluja pois Raamatun totuuksista. Artikkelin suomentaja: Samuel Korhonen

Video: http://www.youtube.com/watch?v=O2FcfL1Oy4M (BEWARE!! "Friendly Deception" : OPRAH'S NEW AGE LUCIFERIAN RELIGION!)

Katso uutinen (30.8.2012): Oprah Winfrey on jälleen julkkisten ykköstienaaja

--------------------------------------

New Age -seurakunta
The New Age Church
by David R. Reagan



Maailman suurin seurakunta on sellainen, joka opettaa New Age -teologiaa, joka kieltää kaikki Raamatun perustotuudet. Seurakunnalla on USA:ssa 20 miljoonaa innostunutta jäsentä, jotka ihailevat pastoriaan — Oprah Winfrey'tä.

Uskomaton elämä

Oprah’in elämäntarina on ryysyistä-rikkauteen-sensaatio, joka voi toteutua vain Amerikassa. [4] Hän syntyi Mississippi'ssä aviottomana lapsena teini-ikäiselle äidille. Hänelle annettiin nimi Orpah (Orpa) Ruutinkirjan mukaan, mutta hänen perheensä ja ystävänsä äänsivät sen aina väärin sanoen häntä ”Opraksi”.

Elämänsä kuusi ensimmäistä vuotta hän eli maaseudun köyhyydessä isoäitinsä kasvattamana, joka opetti hänet lukemaan. Seuraavat vuodet häntä palloteltiin sukulaiselta toiselle lopulta päätyen Tennessee'n Nashville'en, jossa hänestä tuli kunniaopiskelija (honors student). Hän voitti puhekilpailun, mikä antoi hänelle täyden stipendin Tennessee'n valtion yliopistoon, joka on mustien laitos ja hän opiskeli siellä pääaineenaan viestintä.

17 vuoden ikäisenä Oprah voitti Miss Black Tennessee -kauneuskilpailun. Se herätti mustien radioaseman huomion ja he palkkasivat hänet tekemään uutisia osa-aikaisesti. Lopulta hänestä tuli Nashville’s WLAC-TV:n nuorin uutisankkuri ja ensimmäinen musta naispuolinen uutisankkuri. Vuonna 1976, 22 vuoden ikäisenä hänestä tuli kello kuuden uutisten toinen ankkuri Baltimore'n TV-asemalla. Kaksi vuotta myöhemmin hänestä tuli tuon aseman paikallisen puheohjelman, People Are Talking (Ihmiset puhuvat), toinen juontaja.

Vuonna 1983, 29 vuoden ikäisenä, Opra muutti Chicago'on juontamaan matalalle luokiteltua aamun puheohjelmaa. Muutamassa kuukaudessa ohjelma nousi nopeasti luokitusten viimeiseltä sijalta ensimmäiselle ohittaen suositun Donahue Show'n.

Oprah Winfrey Show alkoi syyskuun 8. päivänä 1986 ja hyvin nopeasti ohitti Donahue'n päiväajan puheohjelmien ykkösenä Amerikassa. Siitä saakka Oprah Show on rikkonut kaikki ennätykset. Se on Amerikan historian korkeimmalle luokiteltu ja pisimpään pyörinyt television puheohjelma. Ohjelmalla on 22 miljoonaa katselijaa USA:ssa ja 49 miljoonaa maailmalla yli 120 maassa, joissa sitä lähetetään. Hänen lehtensä, O Magazine, lukijoita on yli kolme miljoonaa. Hänen verkkosivustollaan vieraillaan joka päivä yli 1.3 miljoonaa kertaa. [5] [Winfreyn juontama keskusteluohjelma The Oprah Winfrey Show lopetti toukokuussa 2011 ja oli näin Yhdysvaltain pitkäikäisin päiväaikaan lähetetty television keskusteluohjelma. "Nokialainen" huom.]

Kaikki tämä on ajanut Opran suunnattomaan rikkauteen ja suosioon. Hänen nettovarallisuutensa arvioidaan olevan yli miljardi dollaria. Eräs gallupkysely luokitteli hänet neljänneksi tärkeimmäksi naiseksi koko maailman historiassa! CNN ja Time -lehti ovat molemmat viitanneet häneen ”perustellusti maailman voimakkaimpana naisena”. Hän on saanut yhtä ylistäviä luokituksia lehdiltä Life, USA Today ja Ladies Home Journal. Forbes nimesi hänet maailman voimakkaimmaksi julkkikseksi vuosina 2005, 2007, 2008 ja 2010. Ja vuonna 2010 Life -lehti nimesi hänet yhdeksi sadasta tärkeimmästä ihmisestä, jotka ovat muuttaneet maailmaa — Jeesuksen Kristuksen ja Elvis Presley'n kanssa! [6]

Uskomattoman vaarallinen

Ei ole epäilystä, että Opra Winfrey on maailman suosituin ja vaikutusvaltaisin nainen. Eikä ole myöskään epäilystä, että hän on vaarallisin.

Esitän tämän väitteen epäröimättä, koska hän on tullut esiin New Age -ylipapittarena, joka pettää miljoonia hylkäämään Jumalan Sanan ja omaksumaan sen sijaan vääristetyn teologian, joka tulee suoraan helvetin kuilusta.

Hänen roolinsa hengellisenä johtajana

Hänet tunnustetaan laajalti hengelliseksi johtajaksi. Vuonna 2002 Christianity Today julisti, että hänestä on tullut yksi näkyvimmistä, joihin on viitattu ”todella aikaansa seuraavana ja materialistisena Äiti Teresana”, “hengellisyyden symbolisena keulakuvana”, “Amerikan pastorina” ja “tämän päivän Billy Graham'ina”. [8]

Sitä hengellistä pornoa, jota Opra kaupittelee, kutsutaan uuden aikakauden (New Age) liikkeeksi. On ironista, että Opra väittää olevansa kristitty ja kieltää olevansa uusiaikalainen! Kun eräs kristitty hänen ohjelmansa yleisössä haastoi Opran selvittämään uusiaikalaisuuttaan, niin Opra vastasi: [9]
"Minä en ole mikään uusiaikalainen ja olen vihainen, että minua sanotaan sellaiseksi. Minä yritän avata oven, jotta ihmiset voisivat nähdä itsensä selvemmin ja ehkä olla valo Jumalan tykö pääsemiseksi, miksi tahansa he sitten häntä sanovatkin. Minä en näe henkiä puissa enkä istu tuvassa kristallien kanssa."
Valitettavasti vain juuri tämä kieltäminen paljasti hänen New Age -ajattelutapansa. Huomaa, että hän viittaa Jumalaan ”minä tahansa” ihmiset ”häntä sanovatkin”. Lisäksi hän väittää, että ihmiset voivat olla ”valo” Jumalan tykö pääsemiseksi. Tämä kieltäminen on joko valhe koskien hänen New Age -uskomuksiaan, tai sitten hän on niiden täydellisesti pettämä.

New Age -liikkeen ydin on panteismi — pakanallinen uskomus, että Jumala on kaikessa ja siksi kaikki on Jumala. [10] Tämä uskomus on suoraan vastoin Raamatun opetusta, että Jumala on erillinen ja luomakuntansa ulkopuolella. Panteismin seurausta on uskomus, että Ihminen on jumala ja siksi avain hengelliseen valaistumiseen ja pelastukseen on tunnistaa oma jumaluutensa ja vapauttaa se saavuttamaan Kristus-tietoisuus.

Opra voi kiistää päivät pääksytysten olevansa uusiaikalainen, mutta totuus on löydettävissä hänen kirjoituksissaan ja julkisissa lausunnoissaan ja vieraissa, joita hänellä on ohjelmissaan.

Opran sanoja

Esimerkiksi erään ohjelman aikana haastatellessaan New Age -guru Shirley MacLaine'a Opra sanoi, että olla uudestisyntynyt on sama kuin ”olla yhdistetty korkeampaan minään” ja hän lisäsi, että kun Raamattu sanoo, ”anokaa, niin teille annetaan”, meitä kehotetaan etsimään vastauksia ”intuitiiviselta minältä”. [11]

Ohjelmassa, jossa esiintyi New Age -kirjailijoiden paneeli, Opra sanoi, että hänen mielestään Jumala ei ole ”ripustettu” siihen, mitä me uskomme Hänestä. ”Mikä tahansa tuo voima onkaan, se ei välitä, miksi sitä kutsut. Hänellä ei ole ego-ongelmaa.” Hän jatkoi sanoen: ”Minä uskon VOIMAAN. Minä sanon sitä Jumalaksi.” [12] Raamattu sitä vastoin ilmoittaa Jumalan taivaallisena Isänämme eikä jonakin persoonattomana voimana, joka on ”se”.

Eräässä toisessa ohjelmassa, jossa esiintyi New Age -gurujen paneeli, Opra sanoi: ”. . .yksi suurimmista virheistä, mitä ihmiset tekevät, on uskoa, että on vain yksi tie. Todellisuudessa on monia eri polkuja, jotka johtavat sellaisen luokse, jota kutsut Jumalaksi.” Kun joku yleisöstä oli eri mieltä todistaen uskovansa Jeesukseen, Opra poltti päreensä ja huusi: ”Ei voi olla vain yksi tie!” Hän lisäsi, että hänestä tuntui, että Jumala välittää enemmän meidän sydämistämme, kuin siitä, mitä me uskomme Jeesuksesta. [13]

Kirjassaan, Live Your Best Life (Elä parasta elämääsi), vuodelta 2005, Opra kuvaili teologiaansa uskomuksena, että kaikki on yhtä ja Ihminen on jumalallinen ja voi siten luoda oman todellisuutensa. Hän kehotti ihmisiä meditoimaan ja rukoilemaan (mitä tahansa jumalaa!) ja sanomaan: ”Sydämeni on avoin löytämään sen virtauksen, sen virtauksen, sen virtauksen, joka on elämäni . . . Olen valmis antautumaan sille virtaukselle, joka on elämäni.” [14] Kuulostaako tämä sinusta kristilliseltä rukoukselta? Raamattu opettaa, että meidän tulee luovuttaa elämämme Jeesukselle.

Opra sanoo, että yksi tärkeimmistä kirjoista, mitä hän koskaan on lukenut, on Eric Butterworth'in kirja, Discover the Power Within You (Löydä voima sisältäsi).Tuossa kirjassa kirjailija kirjoittaa: ”Jeesus ei tullut opettamaan meitä, kuinka jumalallinen hän oli, vaan opettamaan, että jumaluus on sisällämme.” [15] Kommentoiden tätä täysin epäraamatullista ja rienaavaa lausuntoa Opra sanoi, että jos Jeesus olisi vaatinut yksinoikeutta jumaluuteen, se olisi tehnyt hänestä suurimman egoistin, mitä koskaan on elänyt.” [16]

Yksi Opran ankarimmista arvostelijoista, David Cloud, sanoo, että ”pähkinänkuoressa Opran evankeliumi on MINÄ”. [17] Kuten hän edelleen huomauttaa, niin Opra on sanonut toistuvasti: ”Jumala tahtoo sinun rakastavan itseäsi. Se alkaa sinusta.” Newsweek kirjoitti vuonna 1997 hänen sanoneen, että hengelliset gurut ovat täällä, ”eivät opettaakseen meille heidän jumaluuttaan, vaan opettaakseen meille meidän omaa jumaluuttamme”. [18]

Opran vieraita

Tämä tuo meidät vieraisiin, joita Opralla on ohjelmassaan. Luettelen seuraavassa heistä muutamia. [19] Pidä mielessä, että Opra suositteli innokkaasti jokaista näistä ihmisistä ja heidän kirjoistaan ja hänen suosituksensa sai aikaan räjähdyksen heidän kirjojensa myynnissä.

Eric Butterworth — New Age -kirjailija, jonka kirja, Discover the Power Within You (Löydä voima sisältäsi), oli käännekohta Opran tutustumiselle New Age -teologiaan. Tuossa kirjassa hän kirjoittaa: ”Jumala ei ole 'siellä ylhäällä' . . .Hän on jokaisen meidän sisällä ja meidän on löydettävä jumalallinen sisältämme.” Butterworth oli New York'in Unity -keskuksen vanhempi saarnaaja vuodesta 1961 kuolemaansa saakka vuonna 2003.

Shirley MacLaine
Shirley MacLaine — TV-minisarjan, Out on a Limb, filmitähtituottaja, joka mainosti henkikanavointia, henkistä telepatiaa, astraaliprojektiota ja jälleensyntymistä. Se sisälsi myös surullisenkuuluisan kohtauksen, jossa MacLaine seisoo valtameren rannalla huutaen: ”Olen Jumala! Olen Jumala! Olen Jumala!”

Betty Eadie — New Age -mormoni ja kirjan, Embraced by the Light, tekijä. Hän sanoo menneensä taivaaseen ja puhuneensa henkilökohtaisesti Jeesuksen kanssa ja Jeesus vakuutti hänelle, että Jumalan tykö on monia teitä.

Raymond Moody — Okkultisti, joka on sitä mieltä, että kommunikoiminen kuolleiden kanssa on mahdollista.

Caroline Myss — New Age -kirjailija, joka opettaa ihmisen jumaluutta ja positiivisen tunnustamisen voimaa.

Debbie Ford — New Age -guru, joka kannattaa ihmisen jumaluutta. Hän opettaa myös, että elämässämme tarvitsemamme vastaukset voidaan löytää sisältämme.

M. Scott Peck — Kirjan, The Road Less Traveled, New Age -tekijä. Hän sanoo: ”Jumala tahtoo meidän tulevan Itsekseen. Me kasvamme kohti Jumalaa. Jumala on evoluution lopullinen päämäärä.”

Gary Zukov — Säännöllinen vieras, jonka kirja, The Seat of the Soul, ampui New York Times'in bestseller-listan kärkeen Opran suositeltua sitä. Hän opettaa jälleensyntymistä ja kanavoimista henkioppaiden kautta.

Iyanla Vangant — New Age -“elämäntaidon valmentaja” joka opettaa omanarvontunnon evankeliumia. Hän on vihitty pappi Yoruba -pappeudessa. Se on läntisen Afrikan polyteistinen, esi-isiä palvova uskonto.

Esther Hicks — Kirjan, The Law of Attraction, tekijä ja New Age -kanavoija. Itseasiassa hän piti kanavointi-istunnon Opran kanssa tämän eräässä ohjelmassa vuonna 2007.

John Edward — Meedio, joka sanoo: ”Minä toimin johtimena fyysisen maailman ja jonkin sellaisen, jota kutsun 'toiseksi maailmaksi', välillä.”

Deepak Chopra — New Age -kirjailija, joka sanoo: ”Todellisuudessa me olemme naamioitu jumaluus ja meihin sisältyvät jumalat ja jumalattaret pyrkivät täysin toteutumaan.”

Cheryl Richardson — Keskittävän mietiskelyn edistäjä, joka hyödyntää ohjattua visualisoimista yhteyden ottamiseksi ihmisen korkeampaan minään eli henkioppaaseen.

Rhonda Byrne — Kirjan, The Secret, tekijä, joka opettaa ”vetovoiman lakia”. Hän toteaa kirjassaan: ”Sinä olet Jumala fyysisessä ruumiissa.”

Jack Canfield — Oma-apukirjasarjan, Chicken Soup for the Soul, toinen toimittaja. Hän kannattaa meditoimista keinona kokea ”Jumalan ääni sinulle sanojen, kuvien ja aistihavaintojen kautta.”

Brian Weiss — Psykiatri ja kirjailija, joka uskoo jälleensyntymiseen. Hän sanoo, että taivas on kaikkialla ympärillämme ja helvetti on ”jotakin sellaista, jota et koe kuoltuasi, ellet odota sitä.”

Shakti Gawain — ”Henkilökohtaisen kehittymisen” asiantuntija, joka kannattaa ”luovaa visualisoimista” tullakseen avoimeksi ”vastaanottamaan maailmankaikkeuden hyvyyden.” Hän kehottaa ihmisiä luottamaan sisäiseen minäänsä.

Don Curtis — Unity'n saarnamies ja kanavoija, joka väittää, että alkuseurakunta uskoi jälleensyntymiseen, mutta että Nikean kirkolliskokous 4. vuosisadalla ”heitti sen ulos.” (Tuo kokous ei edes käsitellyt tätä asiaa.)

Pema Chodron — Amerikkalainen nainen, joka erosi kahdesti, ennenkuin hänestä tuli buddhalainen nunna. Hänen päämääränsä on ”tuoda tiibettiläisen budhalaisuuden opetukset länsimaiselle yleisölle”.

John Gray — Transsendenttisen mietiskelyn käytön kannattaja korkeampien tietoisuuden tilojen kehittämiseksi.

Wayne Dyer — Taolaisuuden kannattaja, joka opettaa: ”Jos Jumala on kaikkialla, niin ei ole paikkaa, jossa Jumala ei olisi, mukaan lukien sinä . . . Kun sinä syöt, niin nautit Jumalaa ja täytät Jumalaa. Kun sinä nukut, niin hengität Jumalaa ja annat Jumalan levätä.”

Tämä on vain osittainen luettelo niistä New Age'n kannattajista, jotka ovat esiintyneet ja joita Opra on suositellut ohjelmassaan enkä ole vielä edes maininnut kahta tärkeintä — Eckhart Tolle'a ja Marianne Williamson'ia.

Eckhart Tolle

Yksi Opran suosikkivieraista on Eckhart Tolle, Saksassa syntynyt kanadalainen, joka on New Age -liikkeen tunnustettu johtaja. Hänen kirjastaan, The Power of Now, tuli heti bestselleri Opran suositeltua sitä innokkaasti. Siinä hän kieltää persoonallisen Jumalan olemassaolon, kieltää henkilökohtaisen vastuun synnistä, kieltää iankaikkisen sielun olemassaolon ja kieltää Jeesuksen lunastavan kuoleman ja ylösnousemuksen tarpeen. [20]

Hän on pohjimmiltaan antanut hindulaisuudelle länsimaisen kuorrutuksen näkemyksensä kautta Jumalasta persoonattomana elämänvoimana, joka elää kaikessa. Hän väittää, että siksi ei voi olla mitään eroa Jumalasta, koska todellinen minämme on osa Jumalaa. Pelastus koostuu tulemisesta tietoiseksi todellisesta minästämme, joka on ollut egomme naamioima. Hän päättää teologiansa perinteisellä itämaisella tavalla väittäen, että jokaisen ihmisen lopullinen kohtalo on palauttaa elämänenergiamme takaisin persoonattomaan elämänvoimaan. [21]

Kuinka joku voi suositella sellaista kirjaa ja silti sanoa itseään kristityksi, ylittää minun käsityskykyni. Silti Opra tekee juuri niin.

Hän ihastui niin Tolle'en, että vuonna 2008 ilmoitti, että he kaksi aikoivat käynnistää 10 viikkoa kestävän Tolle'n uusimman kirjan, A New Earth, internetopiskelun. Opran mukaan puoli miljoonaa ihmistä kaikkialta maailmasta kirjoittautui osallistumaan verkkokurssin ensimmäiseen osaan. He kuuntelivat, kun hän ja Tolle puhuivat puolitoista tuntia Tolle'n kirjan ensimmäisestä luvusta. [22]

Marianne Williamson

Opran suosikki New Age -opettaja on Marianne Williamson. Hänen ensimmäinen kirjansa oli nimeltään, A Return to Love (Paluu rakkauteen). [23] Se oli suositusta ja selitystä kirjalle nimeltä, A Course in Miracles (Ihmeiden kurssi), josta on tullut New Age -liikkeen Raamattu. [24]



Kirjan, A Course in Miracles, kirjoitti Helen Schucman (1909-1981). Hän väitti, että sen saneli hänelle yli seitsemän vuoden aikana ”sisäinen ääni”, joka samaisti itsensä Jeesukseen. Se oli tietysti väärä Jeesus, koska oikea Jeesus ei kanavoi ilmoitusta. Tämä ns. Jeesus myös eteni kieltämään kaikki evankeliumin perustotuudet. Seuraavassa joitakin lainauksia kirjasta: [25]
“Jumalan ja Hänen luomakuntansa välillä ei ole mitään eroa.” (Text, page 147)

“Jumala on kaikessa hyvin kirjaimellisessa merkityksessä. Kaikki olevainen on Hänessä. Sinä olet siten Hänessä, koska sinun olemisesi on Hänen. (You are therefore in Him since your being is His.)” (Text, page 119)

“Jumalan tunnistaminen on itsesi tunnistamista.” (Text, page 147)

“Onko Jeesus Kristus. Kyllä, yhdessä sinun kanssasi.” (Manual, page 87)

“Surmatulla Kristuksella ei ole mitään merkitystä.” (Text, page 425)

“Älä tee sitä säälittävää virhettä, että 'riippuisit kiinni vanhassa rosoisessa ristissä'” (viittaus George Bennard'in hymniin, Kerran Golgatalla. Suom. huom.) (Text, page 52)

“Ei ole mitään syntiä; sillä ei ole mitään seurausta.” (Workbook, page 183)

“Sovitus on viimeinen läksy, joka hänen [Ihmisen] tarvitsee oppia, sillä se opettaa hänelle, että koska hän ei milloinkaan ole tehnyt syntiä, hänellä ei ole pelastuksen tarvetta.” (Text, page 237)
Kirja, A Course in Miracles, ilmestyi vuonna 1975. 1980-luvulla se vähitellen sai ruohonjuuritason kannatuksen New Age -liikkeen sisällä ja siitä tuli kulttiklassikko. Suurelle yleisölle se tuli tutuksi vasta vuonna 1992, kun Marianne Williamson julkaisi kirjansa, A Return to Love (Paluu rakkauteen). Kirjan alaotsikko oli: Reflections on the Principles of “A Course in Miracles” (Mietteitä ”Ihmeiden kurssin” periaatteista). Pohjimmiltaan hänen kirjansa kertoo, kuinka kirja, A Course in Miracles, muutti hänen elämänsä. (Em. kirja on ilmestynyt suomeksi nimellä, Palatkaamme rakkauteen: mietteitä A course in miracles -kirjan periaatteista, WSOY 1993.)

Vaikka Williamsonin kirja julkaistiinkin, niin silti kirja, A Course in Miracles, olisi jäänyt tutkassa näkymättömiin ilman Opra Winfrey'tä. Opra ylisti kirjaa ohjelmassaan ja jakoi sitä 1000 kappaletta yleisölleen. Kirja ampui välittömästi New York Times'in bestseller -luettelon kärkeen ja pysyi siellä kuukausia. Williamson tekee kirjassa seuraavia outoja huomioita: [26]
“Me olemme pyhiä olentoja, yksilöllisiä soluja Kristuksen ruumiissa.” (page 32)

“Jeesus ja muut valaistuneet mestarit ovat meidän evolutionäärisiä vanhempia veljiämme.” (page 42)

“ ‘Että on vain yksi ainosyntyinen Poika' ei merkitse, että joku oli se emmekä me. Se merkitsee, että me kaikki olemme se. Meitä on täällä vain yksi.” (pages 30-31)

“Sinulla ja minulla on Kristus-mieli itsessämme yhtä paljon kuin Jeesuksella.” (page 42)
Tämän ”teologisen mäjäyksen” mainostaminen ei jäänyt Opralta kirjan suosittelemiseen. Vuonna 2007 hän ilmoitti, että alkaen tammikuussa 2008 hän aikoi käynnistää Williamson'in 365 päivän Ihmeiden kurssin oppituntien lähetykset XM Satellite -radio-ohjelmallaan nimeltä “Oprah and Friends.” [27]

Johtopäätös

Minun mielestäni faktat ovat selvät. Ne puhuvat puolestaan. Lopetan siis, kuten aloitinkin, vakuuttamalla, että Opra ei ole vain tunnetuin ja suosituin nainen maailmassa — hän on myös vaarallisin, sillä hän vaarantaa miljoonien sielut pettämällä heidät saatanallisella New Age -teologialla.

Sinun täytyy varoittaa ystäviäsi siitä teologisesta myrkystä, jota hän kaupustelee. Lisäksi sinun täytyy panna hänet rukouslistallesi ja rukoilla, että hänen silmänsä avautuisivat totuudelle, että Jeesus ja Jeesus yksin on maailman ainoa toivo.
”Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja valheenpuhujain ulkokultaisuuden vaikutuksesta, joiden omatunto on poltinraudalla merkitty. . .” — 1.Tim. 4:1-2

Viitteet:

1) Photo of Oprah from http://biographydvd.com/oprah-winfrey-biography.
2) Photo of A Course in Miracles from http://hemachandra.com/MarianneWilliamson.aspx.
3) Photo of Marianne Williamson from http://www.garyrenard.com.
4) Wikipedia, “Oprah Winfrey,” http://en.wikipedia.org/wiki/OprahWinfrey, pages 1-34.
5) David Cloud, “Oprah Winfrey: The New Age High Priestess,” www.wayoflife.org, page 1.
6) Wikipedia, “Oprah Winfrey,” pages12-13.
7) Steve Rabey, “Oprah’s ‘gospel’”, The Christian Examiner Online, www.christianexaminer.com, page 1.
8) David Cloud, page 1.
9) Watchman Fellowship, “The Gospel According to Oprah,” www.wfial.org, page 2.
10) For an outstanding presentation of the fundamental beliefs of the New Age Movement, see Matt Slick’s article,
“What is the New Age Movement?” This is an article published by the Christian Apologetics and Research Ministry
(CARM). It can be found at http://carm.org/new-age-what.
11) David Cloud, page 1.
12) Watchman Fellowship, “The Gospel According to Oprah,” page 2.
13) For a video of this remarkable exchange between Oprah and one of the members of her studio audience, see:
http://www.wfial. org/index.cfm?fuseaction=resources.oprah.
14) Oprah Winfrey, Live Your Best Life (Des Moines, IA: Oxmoor House, 2005).
15) Eric Butterworth, Discover The Power Within You (New York, NY: Jonna Cotler Books, 1968).
16) Watchman Fellowship, “The Gospel According to Oprah”, page 3.
17) David Cloud, page 2.
18) Wendy Kaminer, “Why We Love Gurus”, Newsweek, October 20, 1997.
19) Lists of Oprah’s New Age guests are available on many sites on the Internet. David Cloud presents an extensive one
in his article.
20) Eckhart Tolle, The Power of Now, (Novato, CA: New World Library, 1999).
21) John Jalsevac, “The World’s ‘Most Dangerous’ Spiritual Guru: Oprah Begins 10-Week Online New Age Class,”
www.lifesite news.com.
22) Bob DeWaay, “Oprah Winfrey Promotes Pantheist Eckhart Tolle,” http://cicministry.org/commentary/issue114.htm.
23) Marianne Williamson, A Return to Love, (New York, NY: Harper Collins, 1992).
24) Dr. Helen Schucman, A Course in Miracles: Combined Edition (Temecula, CA: The Foundation for Inner Peace,
2007).
25) For an extensive list of quotes from A Course in Miracles, see the book by Warren B. Smith, False Christ Coming: Does Anybody Care? (Magalia, CA: Mountain Stream Press, 2002), pages 21-22.
26) Warren B. Smith, False Christ Coming, pages 23-24.
27) Marsha West, “Oprah Shifts to the Dark Side”, www.newswithviews.com/West/marsha67.htm, page 2.

1 kommentti:

  1. Hahaha. "New-Age ylipapitar suistaa oikeat kristityt helvetin kuiluun" Mikä ihme teitä kiihkouskovaisia vaivaa. Aina niin innoissaan käyttämässä mahtipontisia sanoja. Oprahilla ei ole mitään tekemistä New Agen kanssa. Eikä varsinkaan Eckhart Tollella. Kieltämättä useat ihmiset on hyvin hämmentyneitä New Agesta, ja leimaavat kaiken siltä vähänkin haiskahtavan hörhöiseksi New Ageksi.

    VastaaPoista

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com