Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

tiistai 11. joulukuuta 2012

Amerikkalaiset valmiita tulemaan väliin Syyriassa kun Assad sinnittelee kapinallisia vastaan

Tässä edelleen ajankohtainen Lähi-idän uutisartikkeli viimeviikkoisesta Cutting Edgen uutishälytyskirjeestä, kun David Bay lainailee uutislähteitä joissa kerrotaan Syyrian hallinnon valmistautumisesta käyttämään kemiallisia aseita kapinallisia vastaan presidentti Assadin jäädessä alakynteen. Sen vuoksi Länsi ja varsinkin Yhdysvallat on mobilisoinut omia sotajoukkojaan Syyrian rannikon läheisyyteen valmiina puuttumaan tilanteeseen jos huomataan että kemiallisia aseita käytetään Syyrian hallituksen taholta. Eräs uutinen uumoilee False-Flag -iskua alueella, jonka avulla suursota saataisiin syttymään ja Assad poistetuksi vallasta. Joka tapauksessa David osoittaa että monet Raamatun lopunajan profetiat ovat nyt käynnistymässä sopusoinnussa Illuminatin suunnitelmiin. Kuitenkin Davidin teorioissa on puutteita ja vikoja joita omilla kommenteillani pyrin tuomaan esille. Uutishälytyskirjeen osion suomensi: Olli R.

-------------------------------------

News Alert (Uutishälytys) Cutting Edgen sivuilla

Key Events (Avaintapahtumat)

Thursday, December 6, 2012


DVD

I. Onko Amerikka valmistautumassa tulemaan väliin Syyriassa “saappaat maaperällä”?

Syyrian aseistetut joukot eivät ole helppo tapaus joita Libyan joukot olivat, joten ehkäpä päätös on tehty kun kotikutoiset kapinalliset eivät pysty syrjäyttämään presidentti Assadia ilman Lännen maajoukkoja.

UUTISKATSAUS: ”Tuhansia USA:n sotilaita saapuu lähelle Syyrian rannikkoa lentotukialus USS Eisenhower’illa”, R.T. News, 6. joulukuuta 2012

”The USS Eisenhower, amerikkalainen lentotukialus joka sisältää kahdeksan taistelupommittajalaivuetta ja 8,000 miestä, saapui Syyrian rannikolle eilen keskellä voimakasta myrskyä, viitaten USA:n valmisteluun potentiaalista maainterventiota varten.”

Onko Barack Obamasta tullut haukkamainen, sotapolitiikkaa suosiva presidentti? Vuoden 2008 vaalien aikana, hänen kiihkeät kannattajansa uskoivat, ettei hän seuraisi hänen edeltäjänsä, George W. Bushin, Skull & Bones -mestarin, sotaisaa polkua. Mutta, muista, Barack Obama kuuluu Illuminatiin, seuraten heidän käsikirjoitustaan, eikä hänen omia ajatuksiaan.

”Samalla kun Obaman hallinto ei ole ilmoittanut minkäänlaisesta Amerikka-johtoisesta sotilaallisesta väliintulosta sodan runtelemaan maahan, USA on nyt valmis sellaiseen toimenpiteeseen ’päivien sisällä’ jos Syyrian presidentti Bashar al-Assad päättää käyttää kemiallisia aseita oppositiota vastaan … USS Dwight D. Eisenhower’in saapuminen, yksi USA:n laivaston 11 lentotukialuksesta jolla on kyky kuljettaa tuhansia miehiä, on nyt sijoitettu Syyrian rannikolle, DEBKAfile uutisoi. Lentotukialus liittyi USS Iwo Jima’n maihinnousuvalmiusryhmään, joka pitää sisällään noin 2,500 merijalkaväen sotilasta.”

” ’Meillä on USA:n erikoisoperaatiojoukkoja oikeassa valmiusasennossa, niitä ei tarvitse lähettää’, sanoi nimetön USA:n virkailija The Australian -uutistoimistolle, joka totesi että USA:n sotilasjoukot ovat jo valmiina lähellä Syyriaa ja valmiita puuttumaan konfliktiin, jos on tarpeellista.”

Toisin sanoen, the Pentagon on valmiiksi sijoittanut joukkoja joita se tarvitsisi jos presidentti antaisi käskyn väliintulolle. Mikä on miesten yhteislukumäärä jotka ovat käytettävissä tässä näytelmässä?

”Jos USA päättää sekaantua sotilaallisesti Syyriassa, sillä on nyt käytettävissä 10,000 sotilasta, 17 sota-alusta, 70 taistelupommittajaa, 10 hävittäjälaivaa ja fregattia sekä opastavia armeijan risteilijälaivoja. Jotkut aluksista ovat varustettuja myös Aegis-ohjustorjuntayksiköillä ampumaan alas jokaisen Syyrian käsissä olevan ohjuksen… ’maan muskelit ovat jo siellä verryttelemässä’, sanoi USA:n virkailija London Times’ille koskien USA:n armeijan läsnäoloa Syyrian ulkopuolella … ’On olemassa paljon vaihtoehtoja, mutta sotilaallinen toiminta voitaisiin käynnistää nopeasti, päivien sisällä’.”

TUOREIMPIA UUTISIA (BREAKING NEWS)

Syyrian joukkojen sanotaan nyt ladanneen kemiallisia aineita heidän taistelukärkiinsä, valmiina laukaistavaksi viipymättä. He odottavat vain presidentti Assadin määräyksiä.

UUTISKATSAUS: ”Syyria lataa kemiallisia aseita pommeihin; armeija odottaa Assadin käskyä”, MSNBC Nightly News, 5. joulukuuta 2012

”Syyrian armeija on valmiina käyttämään kemiallisia aseita sen omaa kansaansa vastaan ja odottaa lopullisia käskyjä presidentti Bashar al-Assadilta, USA:n viranomaiset kertoivat NBC News’ille keskiviikkona. Armeija on ladannut esiastekemikaaleja sariinille, tappavalle hermokaasulle, ilmapommeihin, jotka voitaisiin pudottaa syyrialaisten päälle tuhansista taistelupommittajista … viranomaiset olivat sanoneet että ei ollut toistaiseksi mitään todisteita siitä että ”esiaste”-kemikaalien sekoitusprosessi olisi alkanut. Mutta keskiviikkona, he sanoivat pahimpien pelkonsa tulleen vahvistetuiksi: Hermovälittäjiä oli lukittu ja ladattu pommien sisälle.”

Tästä kirjoittamishetkestä lukien, mitään lentokoneita lastattuna tällä kuolettavalla hermovälittäjällä ei ole noussut ilmaan miltään lentokentältä. Silti, jokainen vaihe, jota voitaisiin odottaa, on suoritettu kun varsinaista hyökkäystä suunnitellaan. Voiko kukaan pysäyttää sellaista hyökkäystä?

” ’on vain vähän mitä ulkopuolinen maailma voi tehdä pysäyttääkseen sen’, eräs virkailijoista sanoi…”

Ulkoministeri Clinton varoitti Assadia todella toteuttamasta tätä iskua.

Syyrialla kerrotaan olevan paljon vaihtoehtoja kuljettaa sen kemiallisia aseita.

”Kemikaaleja täynnä olevat pommit voidaan kuljettaa Syyrian ilmavoimien taistelupommittajilla, erityisesti Sukhoi-22/20, MiG-23 ja Sukhoi-24 lentokoneilla. Lisäksi, jotkut raportit osoittavat että ohjaamattomat lyhyen kantaman Frog-7 tykistöraketit voivat olla kykeneviä kuljettamaan kemiallisia hyötykuormia. Pitkän kantaman kuljetusjärjestelmien muodossa, Syyrialla on muutamia kymmeniä SS-21 ballistisia ohjuksia maksimikantamaltaan 72 mailia; 200 Scud-Bs ohjuksia, maksimikantamaltaan 180 mailia, ja 60-120 Scud-Cd ohjusta, maksimikantamaltaan 300 mailia, joista kaikki ovat liikuteltavia ja ovat kykeneviä kuljettamaan kemiallisia aseita, USA:n tiedusteluviranomaisten mukaan.”

Meidän täytyy katsella tätä tilannetta huolellisesti, koska Jumala on vetämässä sotajoukkoja ympäri maailman Israeliin, erityisimmin, Jerusalemiin.

Aivan kuten Sakarja 12 ennalta kertoi 2,600 vuotta sitten.

Lopunajan profetia Damaskoksen tuhosta Jesaja 17:1 kohdassa näyttää hyvin läheiseltä täyttymykseltä.

MYÖHEMPIÄ UUTISIA (LATER BREAKING NEWS)

Doug Hagmann on julkaissut artikkelin Kanadan Free Press’issä, sanoen että False Flag -tapahtumaa suunnitellaan Syyrian ja Israelin kesken joka tulee antamaan kipinän 3. maailmansodan sytyttämiseen. Muista, suhtaudu hänen varoitukseensa suurin varauksin, koska se saattaa olla disinformaatiota.

UUTISKATSAUS: ”Kemiallisten aseiden raportteja Syyriasta, täsmälleen kuten varoitettiin”, Canada Free Press, 5. joulukuuta 2012

”Ja niin se alkaa, tai pitäisikö sanoa, niin se jatkuu. CNN on nyt uutisoimassa että nimetön USA:n tiedusteluviranomainen väittää että Assadin Syyrian joukot ovat ’yhdistämässä kemikaaleja joita käytettäisiin valmistamaan tappavaa sariinikaasua aseiden käytölle iskemään kapinallisia ja siviiliväestöjä vastaan’. Tämä oli suunnitelma kaiken aikaa ja sinä näet sitä pelattavan, kuitenkin hieman jäljessä aikataulua … ’Yksi asesuunnitelman näkökannoista oli pystyttää false-flag operaatio saadakseen näyttämään siltä että Assad käytti kemiallisia aseita hänen omaa kansaansa vastaan. Kuvittele valitushuutoa sivistyneeltä maailmalta uutiseen että Assad ’kaasutti’ hänen omaa kansaansa. Tuo olisi kutsu NATO’lle ja Lännelle puuttua avoimesti kriisiin.’”

Samalla kun tämä skenaario saattaa olla totta, seuraava osa ei varmastikaan voi olla totta profeetallisesti.

”Amerikkalaiset sotilaat tulevat todennäköisesti olemaan Syyrian maaperällä, eivät vain kohdatakseen Assadin armeijaa, vaan Iranin ja Venäjän armeijoita. Venäläisillä on jo noin 100,000 sotilasta Syyriassa. Syyriassa on jo kuollut 40,000 ihmistä. Oletko valmis neljälle miljoonalle? Kuten minä kirjoitin aikaisemmin, sytytyslanka 3. maailmansodalle on pantu palamaan. Sinä olet todistamassa historiaa jota näytellään aivan silmiesi edessä. Minä kartoitin heidän suunnitelmaansa. Onko kukaan kiinnittänyt huomiota?”

Tässä pelissä on useita profeetallisia faktoja jotka tekevät Hagmann’in viimeisen analyysin vääräksi; sen vuoksi, Hagmann’in ”tiedustelusisäpiiriläinen” saattaa hyvinkin olla hallinnon disinformaatiota. Mitä ovat jotkut näistä profeetallisista faktoista?

1) Kolmas maailmansota on laukaisin synnyttämään Antikristus maailman näyttämölle. Mutta, me tiedämme että Antikristus ei voi ilmestyä ennen kuin kaikki 10 supervaltiota muodostetaan maiksi, joilla on oma johtaja, oma parlamentaarinen elimensä ja oma valuuttansa (Daniel 7:7-8). Samalla kun Rooman Klubi ajaa takaa suunnitelmaa uudelleenorganisoida kaikki valtiot täsmälleen 10 supervaltioksi, niin tuo suunnitelma ryömii eteenpäin hyvin hitaasti (Lue kaikki yksityiskohdat uutisesta NEWS2363, otsikolla, ”On olemassa vain YKSI aikajärjestyksessä etenevä profetia joka tarjoaa meille selvän mittarin jolla me voimme tietää suunnilleen ajankohdan jolloin Antikristus tulee nousemaan!”)

Tämän vuoksi, ellei kuusi kymmenestä suunnitellusta supervaltiosta ratkaise kaikkia esteitä heidän uudelleenjärjestelyä varten seuraavina muutamina viikkoina, tämä suunniteltu konflikti Syyriassa ei voi olla laukaisin 3. maailmansodalle. [Tämä on täysin järjetön teoria Davidilta ja saattaa monet tosiuskovat masentuneiksi, sillä tällä tavalla David Bay siirtää Jeesuksen takaisintuloa kaukaiseen tulevaisuuteen. Ei ole ollenkaan selvää että maailma pitäisi olla jaettu 10 liittovaltioon joilla on oma valuutta ennen kuin 3. maailmansota voi alkaa. Tämä on täysin absurdia ajattelua. Maailma itse asiassa on jo jaettu 10 eri alueeseen kun sitä/niitä ajatellaan väljästi. Tuskin esim. Etelä-Amerikasta ja Afrikan eteläosasta koskaan tulee kirjaimellisesti valtioita joilla on yksi parlamentaarinen elin. Raamattu puhuu vain uudelleen elpyvästä Rooman imperiumista, eli EU:sta, josta tulee liittovaltio (10 jäsenvaltiota siinä) ja sekin vasta 3. maailmansodan jälkeen. Kaikki tulee tapahtumaan hyvin nopeasti suursodan jälkeen joka nimenomaan tarvitaan kaaoksen synnyttämiseksi jonka tuhkista nousee esiin Antikristus ja samalla Pohjois-Amerikan Unioni, Euroopan Yhdysvallat jne. Uusi Maailmanjärjestys (NWO) on Kaaoksesta Järjestys (Order from Chaos) ja silloin vasta poliisivaltiomalli toteutuu kaikkialla maailmassa ja maapallon väestöä yhdistetään pakolla ja ottamaan pedonmerkki myöhemmin. Nyt nähdään vain esimakua tulevasta. Suom. huom.]

2) Tämä ”arabikevätliike”, joka on kukistanut diktaattoreita Egyptissä ja Libyassa, on suunniteltu muodostamaan supervaltio #7 Rooman Klubin suunnitelmasta – Pohjois-Afrikka ja Lähi-itä (NEWS2436). Sen vuoksi, tämä konflikti Syyriassa tulee olemaan paljon rajoitetumpi kuin 3. maailmansodan aloitus.

3) Illuminatin huippujohtajat – 10 kuningasta – todellakin tekevät yhteistyötä toistensa kanssa hyvin aivoitetulle suunnitelmalle. Kuuntele:

”Ja ne kymmenen sarvea, jotka sinä näit, ja peto, ne vihaavat porttoa ja riisuvat hänet paljaaksi ja alastomaksi ja syövät hänen lihansa ja polttavat hänet tulessa. Sillä Jumala on pannut heidän sydämeensä, että he täyttävät hänen aivoituksensa, yksimielisesti, ja antavat kuninkuutensa pedolle, kunnes Jumalan sanat täyttyvät.” (Ilm. 17:16,17; KR 33/38)

"And the ten horns that you saw ... God has put it into their hearts to carry out His own purpose by acting in harmony in surrendering their royal power and authority to the beast, until the prophetic words (intentions and promises) of God shall be fulfilled." (Revelation 17:16, 17; Parallel Bible, KJV/Amplified Bible Commentary)

[Nämä edelliset jakeet koskevat 3. maailmansodan jälkeistä aikaa, mikäli 3. maailmansota tarkoittaa Psalmin 83 toteutumista. Suom. huom.]

Tämä hämmästyttävä katkelma tarkoittaa että, aikakauden lopulla, maailman kansakunnista koostuva johtajien konsortio – lopulliset 10 kuningasta – tulevat toimimaan sopusoinnussa niin että heidän tekonsa, suunnitelmansa, täyttävät Jumalan profetiat! Tämä on melko paljastavaa koska Amerikka, Eurooppa, Venäjä, ja Kiina muodostavat avainosan tämän profetian 10 kuninkaasta! Ja, niiden nähdään jakaantuvan kahteen kilpailevaan leiriin, länsivaltoihin ja idän kuninkaisiin.

Mutta, todellisuus on se, että ne työskentelevät salaisesti yhdessä toistensa kanssa. Valtameren päällä, ne nähdään konfliktissa; mutta pintavesien alapuolella, ne tekevät yhteistyötä, ”toimien harmoniassa” toistensa kanssa! Raamatullinen totuus merkitsee sitä että Venäjä ja Kiina ovat salaisesti sopusoinnussa Illuminatin suunnitelman kanssa kukistaakseen Syyrian Assadin jotta Syyria voi liittyä suunniteltuun supervaltio #7:ään! [En usko. Venäjä vastustaa viimeiseen asti Assadin kaatamista ja siksi WWIII syttyy. Toki voi olla niin että Venäjä ja Länsi ovat vastakkain vasta ns. Googin sodassa, (7-vuotisen vaivanajan puoliväli?) jolloin Antikristus on jo ilmestynyt. Suom. huom.]

Siispä Doug Hagmann on raamatullisesti väärässä kun hän sanoo että amerikkalaiset sotilaat selvittelevät asian tappelemalla venäläisten kanssa!

4) Damaskos saatetaan oikein hyvin tuhota täydellisesti tämän konfliktin aikana. Jesaja 17:1 ennustaa että, aikojen lopussa, Damaskos poistetaan kaupunkien luvusta ja luhistuu raunioiksi. Kuuntele:

”Ennustus Damaskosta. Katso, Damasko poistetaan kaupunkien luvusta ja luhistuu raunioiksi.” (Jes. 17:1; KR 33/38)

"The mournful, inspired prediction (a burden to be lifted up) concerning Damascus [capital of Syria ....]. Behold, Damascus will cease to be a city and will become a heap of ruins." (Isaiah 17:1; Parallel Bible, KJV/Amplified Bible Commentary)

Tämä on pääprofetia joka voi oikein hyvin toteutua kun Eliitti pelaa heidän suunnitelmaansa poistaakseen Syyrian juurtuneen diktaattorin niin että Syyria voi luovuttaa sen kansallisen suvereniteettinsa alueelliselle supervallalle #7. Mutta, muista, kun sinä näet Damaskoksen tuhon, älä eksy luulemaan että Kolmas maailmansota on alkamaisillaan. Profeetallinen totuus meidän Headline News -artikkelissamme NEWS2363 pitää lujasti kutinsa; Kolmas maailmansota/Antikristuksen ilmestyminen ei voi tapahtua ennen kuin 170+ kansakuntaa maailmasta on uudelleenorganisoitunut täsmälleen 10 supervaltioksi. [Ettei vain David Bay itse olisi eksyttäjä tässä asiassa?! Viivyttää Herran tulemusta.. Suom. huom.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com