Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

tiistai 5. helmikuuta 2013

Last Trumpet Newsletter -- Helmikuu 2013

Tässä noin kaksi ja puoli vuotta sitten kesäkuussa kuolleen pastori David J. Meyerin pojan Samuel David Meyerin profeetallista sananjulistusta ja ajankohtaisten tapahtumien kertausta helmikuun 2013 uutiskirjeessä.

Last Trumpet Newsletter

Volume XXXII    Issue II    February 2013

Last Trumpet Ministries, PO Box 806, Beaver Dam, WI 53916

Fax: 920-887-2626  Internet: <http://lasttrumpetministries.org>

Livenä:

http://www.youtube.com/watch?v=K0BZmAf3EtU#
http://www.youtube.com/watch?v=YVv6TKxRnL0#
http://www.youtube.com/watch?v=3ReP7FPa87c

-----------------------------

Lavea tie edistykseen ja tuhoon!
(The Broad Way To Progress And Destruction!)

”He parantavat minun kansani vamman kepeästi, sanoen: "Rauha, rauha!" vaikka ei rauhaa ole. He joutuvat häpeään, sillä he ovat tehneet kauhistuksia; mutta heillä ei ole hävyntuntoa, he eivät osaa hävetä. Sentähden he kaatuvat kaatuvien joukkoon, sortuvat, kun minä heitä rankaisen, sanoo Herra. Näin on Herra sanonut: "Astukaa teille ja katsokaa ja kysykää muinaisia polkuja, kysykää, mikä on hyvä tie, ja vaeltakaa sitä, niin te löydätte levon sieluillenne". Mutta he vastasivat: "Emme vaella". Ja minä olen asettanut teille vartijat: "Kuunnelkaa pasunan ääntä". Mutta he vastasivat: "Emme kuuntele".”

Jeremia 6:14-17

”Voi niitä, jotka sanovat pahan hyväksi ja hyvän pahaksi, jotka tekevät pimeyden valkeudeksi ja valkeuden pimeydeksi, jotka tekevät karvaan makeaksi ja makean karvaaksi! Voi niitä, jotka ovat viisaita omissa silmissään ja ymmärtäväisiä omasta mielestänsä! Voi niitä, jotka ovat urhoja viinin juonnissa ja aimomiehiä väkijuoman sekoittamisessa, jotka lahjuksesta julistavat syyllisen syyttömäksi ja ottavat oikeuden siltä, joka oikeassa on!”

Jesaja 5:20-23

”Minun kansani joutuu häviöön, sillä se on taitoa vailla. Koska sinä olet hyljännyt taidon, hylkään minä sinut, niin ettet saa olla minun pappinani. Koska olet unhottanut Jumalasi lain, unhotan myös minä sinun lapsesi.”

Hoosea 4:6

”Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät; mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät.”

Matteus 7:13-14


Tässä LTN:n numerossa, me tulemme ajatuksia herättävästi tarkastelemaan ihmisrodun tämänhetkistä polkua ja monia indikaattoreita siitä että tämä maailma on läpikäymässä nopeaa muodonmuutosta aivan meidän silmiemme edessä. Läpi koko presidenttiytensä vuosien, Barack Obama on usein julistanut että Amerikan Yhdysvallat on suuntaamassa kulkunsa ”oikeaan suuntaan”. Kuitenkin, jos henkilö on halukas tekemään rehellisen arvioinnin tämän maailman nykytilasta, tulee selväksi että tilanne ei ole paranemassa vaan pikemmin muuttumassa huonommaksi. Esimerkiksi, äskettäinen Barack Obaman uudelleenvalinta Yhdysvaltain presidentiksi näyttää tuovan tullessaan kulttuurisen muutoksen, jota ne, jotka omaavat vapaamielisen mielenlaadun kutsuvat ”edistykseksi (progress)”. Tämä niin kutsuttu edistys on asettanut massat polulle joka johtaa heitä kauemmaksi pois Jumalasta ja aina vain lähemmäksi tuhoa. Tätä vaarallista mielenlaatua korostetaan Jeremian luvussa 6:16 jossa lukee, ”Näin on Herra sanonut: "Astukaa teille ja katsokaa ja kysykää muinaisia polkuja, kysykää, mikä on hyvä tie, ja vaeltakaa sitä, niin te löydätte levon sieluillenne". Mutta he vastasivat: "Emme vaella".” Jeesus niinikään varoitti meitä ihmisen taipumuksesta omaksua väärä polku ja mennä väärään suuntaan Matteuksen luvussa 7:13-14 kun hän sanoi meille, ”Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät; mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät.”

Tänä nykyisenä aikakautena sitä mitä kerran pidettiin moraalisena ja hyvänä pidetään nyt moraalittomana väestön taholta laajasti ottaen. Esimerkiksi, niitä jotka syleilevät perinteisiä perhearvoja kritisoidaan usein tekemästä niin. Käänteisesti, viattomien vauvojen teurastusta abortin avulla pidetään nyt hyveellisenä valintana monien johtajien taholta, sellaisten kuten Barack Obaman ja liberaalipoliitikkojen jotka tukevat häntä täällä Yhdysvalloissa. Hiljattainen tutkimus osoittaa että enemmistö väestöstä on myöskin tulossa hyväksyvämmäksi koskien tätä murhaavaa käytäntöä. Pew Research Center’in tekemän mielipidekyselyn mukaan, 63 prosenttia vastaajista uskoo että Roe vs. Wade -päätöstä, Korkeimman oikeuden virstanpylvästapaus joka johti abortin laillistamiseen Yhdysvalloissa, ei pitäisi kumota. Toisin sanoen, 63 prosenttia kyselyn vastaajista ovat abortin puolesta. (1)

Surullista kyllä, abortinteko on noususuhdanteessa olevaa bisnestä sellaisille ryhmille kuten Planned Parenthood. Raportin mukaan joka julkaistiin tammikuussa 2013, Planned Parenthood suoritti 333,964 aborttia verovuonna 2011. Keskimäärin se tarkoitti yhtä aborttia joka 94. sekunti. (2) Liittyen näihin lukuihin, järjestö julkaisi lausunnon ylpeillen heidän saavutuksistaan. ”Me olemme hyvin ylpeitä menneen vuoden monista onnistumisista ja syvästi kiitollisia kaikille kumppaneille, sponsoreille, vapaaehtoisille, henkilökunnalle ja ystäville jotka auttoivat tekemään niistä mahdollisia”, sanoi lausunto, jonka oli allekirjoittanut ryhmän presidentti, Cecile Richards, ja ryhmän puheenjohtaja, Cecilia Boone. (3) On myöskin tullut päivänvaloon että Planned Parenhood on supistanut muita terveyspalveluja, kuten syövän seulontoja, helpottaakseen lisää abortintekoja. (4) Näitä muiden palvelujen supistuksia on tullut juuri kun liittovaltion rahoitus ryhmälle on kasvanut. Vuonna 2006 Planned Parenthood vastaanotti 305,3 miljoonaa dollaria Yhdysvaltain hallinnolta. Vuonna 2012 tuo määrä nousi 542,4 miljoonaan dollariin. (5) Se on ongelmallinen asioiden tila kun liittovaltio sallii nuorten lasten joukkomurhan, ja ihmiset pitävät sitä hyväksyttävänä käytäntönä.

Kuten Last Trumpetin lukijat saattavat muistaa, minä kirjoitin pitkällisen kappaleen tämän uutiskirjeen tammikuun 2013 numeroon selostaen seikkaperäisesti homoseksuaalisen elämäntavan nopeaa lisääntymistä valtavirran yhteiskunnassa. Vaikka Raamattu tuomitsee vakaasti homoseksuaalisuuden, on olemassa alituista painostusta kristittyjä ihmisiä kohtaan sen ottamiseksi avosylin vastaan hyväksyttävänä elämäntapana. Uudessa kehityskulussa, tunnettu pastori Yhdistyneestä Kuningaskunnasta nimeltään Steven Chalke on antanut vakaan tukensa homoseksuaaliselle yhteisölle. ”Kun me kieltäydymme antamasta tilaa gay-ihmisille elää rakkaudellisissa, pysyvissä suhteissa, me luovutamme heidät elämiin joihin kuuluu yksinäisyyttä, salailua ja pelkoa. On yksi asia olla kriittinen siveettömästä elämäntavasta – mutta eikö Kirkon pitäisi harkita vaaliakseen positiivisia malleja pysyvien ja yksiavioisten homoseksuaalisten suhteiden vuoksi?”, Chalke kirjoitti. (6) Toinen pastori nimeltään Tony Campolo antoi seuraavan lausunnon koskien Chalken kannanottoa: ”Steve’n julkinen ilmoitus kansalaiskumppanuuksien tukemiseksi tulee aiheuttamaan heijastuksia kauas ja laajalti. Hänen lausuntonsa edustaa ensimmäistä kertaa sitä että merkittävä evankelista ja johtaja evankelikaalisessa yhteisössä on tullut esiin tukeakseen samaa sukupuolta olevia ihmissuhteita.” (7) Eräs raportti lainasi Campoloa todeten, ”Muutammepa tai emme kantojamme koskien samaa sukupuolta olevia ihmissuhteita tai jopa gay-avioliittoja, meidän evankelikaalien täytyy kohdata se realiteetti että aika on tullut monille meistä muuttaa meidän asenteitamme gay-ihmisiä kohtaan, ja osoittaa jotakin Jumalan rakkaudesta ja armosta Hänen Poikansa Jeesuksen nimessä.” (8)

Niille jotka rohkenevat seurata raamatullista oppia koskien homoseksuaalisuutta, seuraamukset voivat olla ankaria. Tämä tuli päivänselväksi kun pastori nimeltä Louie Giglio pakotettiin vetäytymään esittämästä rukousta Obaman virkaanastujaisseremoniassa sen jälkeen kun huomattiin että hän saarnasi ”kiivaan gay-vastaisen” saarnan 1990-luvun puolivälissä. Lausunnossa jossa hän ilmoitti vetäytymisestään seremoniasta, Giglio sanoi, ”Johtuen sanomastani joka on noussut pinnalle 15-20 vuoden takaa, on todennäköistä että osallistumiseni, ja rukoukseni jonka tarjoaisin, tullaan estämään niiden taholta jotka pyrkivät tekemään agendastaan virkaanastujaisten keskipisteen.” (9) Vastauksessa, presidentin virkaanastujaiskomitean tiedottaja nimeltään Addie Whisenhunt ilmoitti että hänen komiteansa ”ei ollut tietoinen pastori Giglion menneisyyden kommenteista hänen valintansa ajankohtana ja ne eivät kuvasta meidän haluamme juhlia maamme voimaa ja moniarvoisuutta näissä virkaanastujaisissa. Kun me nyt työskentelemme valitaksemme jonkun toimittamaan siunauksen, me tulemme varmistamaan että heidän uskomuksensa heijastavat tämän hallinnon visiota koskien kaikkien amerikkalaisten mukaan ottamista ja hyväksyntää.” (10)

[Läntisen maailman kääntymisestä entistä homomyönteisemmäksi käy esimerkkinä Ranskan suunnitelmat hyväksyä gay-avioliitot. Peräti 63 prosenttia kansasta kannattaa uutta avioliittolakia. Lue http://yle.fi/uutiset/ranskan_vapaamielinen_avioliittolaki_vahvassa_myotatuulessa/6478200. Suom. huom.]

Vielä yhdessä indikaattorissa siitä että amerikkalaiset ovat kulkemassa harhaan yhä kauemmaksi Jumalasta, toimittajat valtavirran mediasta ovat nyt avoimesti panettelemassa Pyhää Raamattua. Äskettäisessä televisiokatkelmassa MSNBC-kanavalla, ohjelman, joka tunnetaan nimellä ”The Last Word (Viimeinen sana)”, isäntä kehotti Barack Obamaa luopumaan kaikesta Kirjoitusten käytöstä presidentin virkaanastujaisseremoniassa. ”Ei kukaan hyväksy kaikkia Raamatun opetuksia – ei kukaan. Ei ole olemassa ketään Jumalan sanan, kuten se esitetään Raamatussa, kirjaimellisia seuraajia jäljellä maan päällä. Jos olisi olemassa joitakin, heidän täytyisi olla palavia ihmisiä roviolla koko päivän ajan, joka päivä”, show’n isäntä, Lawrence O’Donnell, selitti. Mieluummin kuin käyttää Raamattua seremoniassa, O’Donnell esitti että Barack Obama pistäisi kätensä yhden hänen tyttäristään olkapäille. (11) Piers Morgan, mies, joka isännöi TV-show’ta CNN-kanavalla, myöskin arvosteli Raamattua ohjelmassaan. ”Mutta sinä ja minä tiedämme Raamatun olevan, monissa kohdissa, virheellinen dokumentti. Minun pointtini sinulle gay-oikeuksista esimerkiksi – on aika korjaukselle Raamattuun. Sinun pitäisi laatia uusi Raamattu”, Morgan totesi. (12)

Piers Morganilla on myös huono käsitys Yhdysvaltain perustuslaista. ”Sekä Raamatulla että Perustuslailla oli hyvä tarkoitus mutta ne ovat pohjimmiltaan, luonnostaan virheellisiä. Tästä syystä, on tarve korjata sitä”, Morgan sanoi. (13) Käsitys että Perustuslaki on virheellinen, on näkemys, jonka myös Obama ilmaisee. Se oli vuonna 2001, kauan ennen kuin Obamaa edes harkittaisiin presidenttiehdokkaaksi kun hän julisti, ”Minä en ajattele että kaksi näkemystä ovat ristiriitaisia kun sanotaan että se oli huomattava poliittinen asiakirja joka tasoitti tietä sille missä me olemme nyt, ja kun sanotaan että se myös heijasteli tämän maan perustavanlaatuista puutetta joka on jatkunut tähän päivään asti.” (14)

Niinkuin liberaaleja arvoja ollaan syleilemässä kokosydämisesti Yhdysvalloissa, yritys on tekeillä hiljentää konservatiivit ja vieläpä mustamaalata heidät potentiaalisina terroristeina joissakin tapauksissa. Äskettäinen raportti, jonka julkaisi USA:n sotilasakatemian terrorismia vastaan taisteleva keskus (Combating Terrorism Center at the U.S. Military Academy) West Point’issa, New Yorkin osavaltiossa, varoitti että ihmiset joita he pitävät osana ”äärioikeistoa (far right)” poliittisella asteikolla voivat olla vaarallisia. Raportin mukaan, ihmiset tässä väestön osajoukossa ”kannattavat voimakkaita vakaumuksia koskien liittovaltiota, uskoen sen olevan turmeltunut ja tyrannimainen, luonnollisen pyrkimyksen kanssa puuttua yksilöiden kansalais- ja perustuslaillisiin oikeuksiin.” Raportti lisäksi julistaa, ”Samalla kun liberaalit maailmankatsomukset ovat tulevaisuuteen – tai edistyksellisyyteen – orientoituneita, konservatiiviset näkökulmat ovat enemmän menneisyyteen suuntautuneita, ja yleensä, ovat kiinnostuneita säilyttämään vallitsevan tilan.” (15)

Maailma kuten me tunnemme sen, on muuttumassa monin tavoin, ja se ei ole parempaa varten. Kuitenkin, tämä ei ole yllättävää kristityille. Itse asiassa, tämän maailman nykytila ennustettiin kauan sitten Kirjoituksissa. Apostoli Paavali varoittaa meitä selvästi 2. Timoteuskirjeen luvussa 3:13, ”Mutta pahat ihmiset ja petturit menevät yhä pitemmälle pahuudessa, eksyttäen ja eksyen.” Onneksi, me voimme asettaa toivomme ja luottamuksemme meidän Herraamme ja Vapahtajaamme sen ymmärryksen kanssa että Hän tulee antamaan meille voimaa kestää voimakas hengellinen paine joka on nyt hyvin ilmeinen tässä nykyisessä aikakaudessa. Kyllä, enemmistö saattaa omaksua tuon lavean tien tuhoon josta Jeesus puhui, mutta tuon ei tarvitse olla sinun kohtalosi. Jos sinä et ole vielä täysin luovuttanut sydäntäsi Jumalalle, minä kehotan sinua tekemään niin nyt.

Barack Obaman kuningaskompleksi! (Barack Obama's King Complex!)

Aikaisemmissa Last Trumpetin numeroissa, minä olen kirjoittanut messiaanisista piirteistä jotka usein luetaan kuuluvaksi Barack Obamalle. Hiljattainen Obaman uudelleenvalinta on vain kiihottanut hänen seuraajiensa intohimoja kun he luovuttavat sydämensä tälle epäpyhälle miehelle jota he pitävät jumalana. Yksi sellainen esimerkki jumalanpilkasta esiintyi vuoden 2012 Soul Train Awards -tapahtumassa, joka lähetettiin BET-televisioverkossa. ”Se on kuin seurakunta täällä. Se on kuin seurakunta tässä paikassa. Ennen kaikkea annetaan kunnia jumalalle ja herralle ja vapahtajalle Barack Obamalle”, julisti Jamie Foxx, jonka kommentit otettiin vastaan haltioituneilla suosionosoituksilla. (16) Mr. Foxx yritti vähätellä hänen kommenttiaan myöhemmin sanomalla että hän yritti vain pilailla. ”Minä olen koomikko ja joskus minä luulen että ihmisillä on pipo hieman liian kireällä. Ja, se on hieman lujemmalla meitä koomikkoja varten koska jotkut ihmiset ottavat asiat silleen ja haluavat tehdä valtavan jutun siitä, mutta se on vitsi”, Foxx sanoi. (17) Vaikkakin hän olisi vain vitsaillut, se oli herjaava lausunto jota ei olisi koskaan pitänyt antaa.

Toinen esimerkki Obama-palvonnasta sattui Washington D.C:ssä, virkaanastujaispäivänä kun katukauppiaat myivät heidän tavaroitaan kokoontuville väkijoukoille. Yksi esineistä, joita myytiin, oli juliste joka esitti seuraavan julistuksen, ”Barak on heprealaista alkuperää ja sen merkitys on ’salaman leimahdus (flash of lightning)’ Raamatussa. Barak on urhoollinen soturi, joka teki yhteistyötä naisprofeetta Deporan kanssa saadakseen voiton taistelussa valtavista vaikeuksista huolimatta. Hussein on raamatulliselta merkitykseltään: hyvä ja komea. Joten sinä ymmärrät että Barak määrättiin olemaan hyvä ja komea mies joka nousisi kuin salaman leimahdus saamaan voiton taistelussa musertavista vastoinkäymisistä huolimatta.” Juliste ilmoittaa sitten sanat ”Prophecy Fulfilled (Profetia täytetty)” suurin kirjaimin hurskaan Barack Obaman valokuvan alla. (18) Messiaaniset piirteet luettuna Barack Obamalle kuuluvaksi olivat myös läsnä digitaalisen aikakauslehden nimeltä Newsweek tammikuun 18. päivän 2013 numeron kansilehdessä. Kansilehti esittää kuvan Barack Obamasta otsikolla ”The Second Coming (Toinen tulemus)”. (19) Lisäksi, entinen Michiganin osavaltion kuvernööri, Jennifer Granholm, näyttäytyi ABC-kanavan televisio-ohjelmassa ”This Week” missä hän yritti todistaa, ettei amerikkalaisten pitäisi pelätä uusia asekontrollisäädöksiä koska Barack Obama on meidän ”pääsuojelija (protector-in-chief)”. (20)

 

http://radio.foxnews.com/toddstarnes/top-stories/inauguration-poster-likens-obama-to-jesus.html
http://christiannews.net/2013/01/21/newsweek-hails-obama-as-messianic-second-coming/

On huomionarvoista mainita että samalla kun Obama lupasi yhdistää kansakunnan kun hänelle suotiin ensimmäinen kautensa presidenttinä, niin Yhdysvallat on nyt jakautuneempi kuin koskaan lähtien sisällissodasta. Joskus ne jotka vastustavat Obaman hallintoa eivät ole ihmisiä joiden sinä normaalisti odottaisit tekevän niin. Yksi sellainen esimerkki on Kesha Rogers, musta nainen, joka oli demokraattien ehdokas 22. piirikuntakongressiin Teksasissa. Ms. Rogers menetti demokraattisen puolueen kaiken tuen kun hän vaati virkasyytettä Barack Obamalle. ”Mr. Obama on vararikossa olevan finanssijärjestelmän sätkynukke, ja on ajanut läpi menettelytapoja jotka tehtiin tunnetuiksi Adolf Hitlerin hallinnon toimesta, ja jotka siitä saakka on koko maailma tuominnut”, Rogers selitti. (21)

Senaattori Rand Paul’illa, republikaanilla Kentuckyn osavaltiosta, oli myös kovia sanoja Obamaa varten. Puhuessaan 23 toimeenpanomääräyksen ilmoituksesta jotka Obama allekirjoitti koskien asekontrollia, senaattori Paul totesi, ”Tuota ei voi tapahtua. Tuomioistuin nujersi presidentti Bill Clintonin yrittämästä tätä, ja minä pelkään että presidentti Obamalla saattaa olla tämä kuningaskompleksi tavallaan kehittymässä, ja me tulemme varmistamaan, ettei sitä tapahdu.” (22)

Metakkaa ilmastonmuutoksen suhteen! (An Uproar Over Climate Change!)

Viime vuosina, maaplaneettaa on nuijittu lukuisilla äärisään tapauksilla. Kuitenkin, mieluummin kuin käsittäen että tämä katastrofi on merkki ajoista joissa me elämme, poliitikot ja tiedemiehet hermoilevat sen takia mitä he kutsuvat ”ilmastonmuutokseksi”. Vuosi 2012 oli yksi pahimmista vuosista tilastoissa äärimmäisen sään suhteen, ja vuosi 2013 on alkanut hyvin epämiellyttävällä sävelellä joissakin maailman alueissa. ”Joka vuosi meillä on äärimmäistä säätä, mutta se on epätavallista omata niin monia äärimmäisyystapauksia ympäri maailman samalla kertaa. Lämpöaalto Australiassa; tulvimista Britanniassa, ja kaikkein tuoreimmin tulviminen ja laaja-alainen lumimyrsky Lähi-idässä – se, on jo iso vuosi äärimmäisen sään aiheuttaman katastrofin suhteen”, sanoi Omar Baddour Maailman meteorologisesta järjestöstä (World Meteorological Organization) Genevessä, Sveitsissä. (23) Yhdysvalloissa, laaja-alainen kuivuus on ollut hellittämätöntä juuri kun me astumme uuteen vuoteen, ja jotkut alueet maasta kohtaavat yleistä vesipulaa mikä vaatii radikaalia toimintaa. Yksi sellainen esimerkki on pieni Wapanucka’n maatilayhteisö Oklahomassa, joka näki vesilähteensä ehtyvän täysin. Kaupunki pakotettiin vetämään vesijohto naapuripiirikuntaan toimittamaan vettä sen asukkaille. (24) Viranomaiset useista osavaltioista ovat ilmaisseet huolta kuivuuden takia joka ei näytä menevän pois. ”Tulee olemaan kuivuutta taas tänä vuonna. Me pidämme tätä todella isona juttuna”, totesi Lane Letournean Kansasin maatalousvirastosta. (25) Ronald Gertson, Coloradon vesiasiainkomitean puheenjohtaja (chairman of Colorado Water Issues Committee), on myös ilmaissut huolta vesipulan suhteen josta on nyt tulossa problemaattinen hänen osavaltiossaan. ”Meillä on puutetta vedestä. Ihmiset tulevat olemaan sekä nälkäisiä että janoisia ennen kuin heräävät tähän ongelmaan”, Gertson sanoi. (26) [Australiassa oli kaikkien aikojen kuumin tammikuu tänä vuonna. Lue http://www.hs.fi/ulkomaat/Australiassa+koettiin+kuumin+tammikuu+sitten+vuoden+1932/a1305644457810. Suom. huom.]

Puhuessaan kansakunnalle tammikuun 21. päivänä 2013, Barack Obama lupasi elvyttää hänen ponnistelunsa taistellakseen ilmastonmuutoksen vaikutuksia vastaan. ”Me tulemme reagoimaan ilmastonmuutoksen uhkaan, tietäen että tekemättä niin me pettäisimme meidän lapsemme ja tulevat sukupolvet. Jotkut saattavat yhä kieltää tieteen murskaavan tuomion, mutta ei kukaan voi välttää raivoavien maastopalojen, ja lamauttavan kuivuuden, sekä entistä voimakkaampien myrskyjen tuhoisaa vaikutusta.” (27) Obaman ohjelma tulee todennäköisesti sisältämään jyrkkien uusien säädösten säätämistä energiantuottajille Yhdysvalloissa. Itse asiassa, uudet säädökset pakottivat Georgia Power’in, energiatuottajan Georgian osavaltiosta, sulkemaan pysyvästi viisitoista kivihiilellä poltettavaa voimalaitosta, mikä johti 480 työpaikan menetykseen. (28) On luultavaa että me näemme paljon lisää sellaisia sulkemisia tulevina kuukausina halki Yhdysvaltojen kun Obaman hallinto panee toimeen uusia säädöksiä.

Silloin tällöin, ympäristöekstremistit astuvat esiin ja kertovat mitä he uskovat vaadittavan taistelemaan todella tehokkaasti ilmastonmuutosta vastaan. Eräs sellainen esimerkki on Sir David Attenborough, huomattava televisiotoimittaja sekä luonnontieteilijä Isosta-Britanniasta. ”Me olemme riesa maan päällä. Se tulee kostautumaan seuraavan viidenkymmenen vuoden kuluessa tai sinne päin. Se ei ole vain ilmastonmuutos; se on pelkkä tila, paikat kasvattamaan ruokaa tätä suunnatonta ihmislaumaa varten. Joko me rajoitamme meidän väestönkasvuamme tai luonnonvarainen maailma tekee sen meidän puolesta, ja luonnontilassa oleva maailma on tekemässä sitä meidän vuoksi juuri nyt”, Attenborough selitti hiljattaisessa haastattelussa. (29)

Uusia todisteita siitä että maapallo on halkeilemassa osiin! (New Evidence That The Earth Is Cracking Apart!)

Jesajan kirjan luvusta 24, jakeista 19-20, me löydämme seuraavan tekstin, ”Maa murskaksi musertuu, maa halkee ja hajoaa, maa horjuu ja huojuu. Maa hoippuu ja hoipertelee niinkuin juopunut, huojuu niinkuin lehvämaja. Raskaana painaa sitä sen rikkomus, se kaatuu eikä enää nouse.” Nämä jakeet näyttävät sopivan tätä päivää varten kun me tarkastelemme uusia todisteita siitä että maapallo itse on alkamassa murtua. Eräs alue geologien huolenaiheelle on New Madridin seisminen vyöhyke, mikä on siirroslinja joka peittää massiivisen alan maata Yhdysvalloissa. Tällä siirroslinjalla on potentiaalia saada aikaan tuhoisa vaikutus useissa osavaltioissa, käsittäen Illinoisin, Indianan, Missourin, Arkansasin, Kentuckyn, Tennesseen, ja Mississippin. (30) New Madridin maanjäristysvyöhyke sai nimensä katastrofaalisesta maanjäristyksestä vuonna 1812, jolla oli episentruminsa pikkukaupungissa nimeltä New Madrid, Missourin osavaltiossa. Maanjäristys oli niin ankara että kirkonkellot alkoivat kuuleman mukaan soida suurkaupungeissa niinkin kaukana kuin Bostonissa, Massachusettsin osavaltiossa, ja New Yorkissa, New Yorkin osavaltiossa. (31) Mahdollisuus järistyksille alueella on saanut aikaan hälytyskellojen soimisen Gary Patterson’ille, geologille maanjäristysten tutkimus- ja informaatiokeskuksessa (Center for Earthquake Research and Information) Memphis’issä, Tennesseen osavaltiossa. ”Minusta useimmat ihmiset ovat tietoisia siitä että maanjäristyksiä voi tapahtua täällä, mutta he eivät vain pysty muistamaan viime kertaa kun sellainen ravisutti heitä. Ota samaa suuruusluokkaa oleva maanjäristys, sijoita yksi Kaliforniaan, yksi tänne. Se mitä tänne sijoitetaan tulee vaikuttamaan 10-20 kertaa suuremmalle alueelle. Se on uskomatonta… Me tiedämme että vuosien 1811, 1812 maanjäristykset tunnettiin 1,000 – 1,200 mailin (1 maili = n. 1,6 km) päässä”, Patterson sanoi. (32)

Tuoretta huomiota, jota suotiin tähän alueeseen, kannustettiin kolmella hiljattaisella maanjäristyksellä jotka tapahtuivat marraskuussa 2012. Ensimmäinen järistyksistä oli voimakkuudeltaan 4,3 richteriä ja esiintyi Whitesburg’issa, Kentuckyn osavaltiossa. Tämä matala järistys tunnettiin kuulemma kymmenessä osavaltiossa. (33) Kaksi muuta järistystä, jotka myös sattuivat marraskuussa 2012, tunnettiin Mt. Carmel’issa, Illinoisin osavaltiossa, ja Edmond’issa, Oklahoman osavaltiossa. (34) Vaikka nämä järistykset olivat pienenpuoleisia ja eivät aiheuttaneet vahinkoa, se voisi olla indikaattori siitä että New Madridin seisminen vyöhyke on heräämässä. Kuitenkaan, tämä ei ole ainoa maailman alue joka kokee maanjäristyksiä. Meidän pitää muistaa että maapallo tärisee nyt lähes jatkuvalla syötöllä, tosiasia, joka tulee ilmeiseksi vain pikaisen vierailun jälkeen USA:n geologisen tutkimuslaitoksen webbisivustolla. Heidän maanjäristysjäljittäjän mukaan, 1228 maanjäristystä voimakkuudeltaan 2,5 richteriä tai enemmän on sattunut ympäri maailman viimeisten 30 päivän aikana tästä kirjoittamishetkestä. (35)

On myös tullut päivänvaloon että suuria maavajoamia on ilmestynyt eri paikkoihin ympäri maailman. Parhaillaan on olemassa mystinen maavajoama kooltaan yli kahdeksan eekkeriä (1 eekkeri = 4047 neliömetriä = 0,4 hehtaaria), mikä on pakottanut yli 200 ihmisen evakuoinnin heidän kodeistaan Bayou Corne’ssa, Louisianan osavaltiossa. (36) Samaan aikaan episodi, joka sattui tammikuussa 2013, pakotti kolmekymmentä kotia evakuoitaviksi Harrisburg’issa, Pennsylvanian osavaltiossa, sen jälkeen kun maavajoamien sarja muodostui yhdelle kaupungin kaduista. (37) Pieni kylä joka sijaitsee Kiinassa, nimeltään Lianyuan, on kuulemma kärsinyt yli 20 maavajoaman muodostumisesta heidän yhteisössään lähtien syyskuusta 2012. (38)

http://www.iltalehti.fi/iltvuutiset/20120811010346182_v0.shtml (Katso video Louisianan vajoamasta)
http://www.iltalehti.fi/iltvuutiset/20121130015970352_v0.shtml (Tässä kuvaa Ohion maavajoamasta viime marraskuulta)

Me elämme ajassa jolloin maa jatkaa tärisemistään, järisemistään, ja halkeilemistaan erilleen. On olemassa jatkuva uhkien rumputuli maan asukkaille, ja on välttämätöntä että Jumalan lapset huutavat heidän Herransa ja Vapahtajansa puoleen sitä enemmän kun me näemme näitä peljättäviä näkyjä toteutuvan ympäri maailman. Minä uskon että nämä vaarat tulevat vain lisääntymään kun me siirrymme aina vain lähemmäksi tuota merkittävää päivää kun Jeesus Kristus palaa takaisin.

Täydellinen kriisien myrsky! (A Perfect Storm Of Crises!)

Viime vuosina, tuntuu siltä että ihmiskunta on laskeutunut ikuiseen sykliin koskien ”sotia ja sanomia sodista”. Liittyen maailman asioiden räjähdysherkkään tilaan, erityisesti Lähi-idässä, Britannian ulkoministeri William Hague antoi hiljattain seuraavan lausunnon luennossa Sydneyssä, Australiassa. ”Vuosi 2013 tulee olemaan ratkaiseva vuosi Lähi-idässä. Me voisimme nähdä täydellisen kriisien myrskyn lähestyvän jos konflikti Syyriassa jatkuu, Lähi-idän rauhanprosessi pysyy sammuneena, ja jos Iran ei tule astumaan mielekkäisiin neuvotteluihin sen ydinohjelman suhteen.” (39)

Juuri kun Lähi-idän valtio Iran kärsii pakotteiden seurauksista heitä vastaan, Iranin hallitus ei edelleenkään näytä pelkäävän Yhdysvaltoja ja Israelia. Iranin suurlähettiläs Ali Asghar Soltanieh julisti tuoreeltaan, ettei Iran keskeyttäisi sen ydinrikastusohjelmaansa ”sekunniksikaan”. (40) Samaan aikaan, Iranin armeija on ilmoittanut että se on valmiina puolustamaan rajojaan mitä tahansa hyökkäyksiä vastaan. ”The IRGC Navy (Islamilaisen vallankumouskaartin merivoimat) nauttii täyttä komentoa kaikkien merirajojen suhteen ja tänä päivänä me olemme korkeimmalla valmius- ja voimatasolla”, ilmoitti Iranin laivaston kenraali Alireza Tangsiri. Hän edelleen jatkoi sanoen, ”Iranin merivoimilla on täysi kontrolli alusten sisääntulosta ja poismenosta Hormuzin salmessa, me kuulustelemme kaikki laivat, kalastusalukset ja sotalaivat, jotka menevät sisälle Hormuzin salmeen koskien heidän määränpäätään, alustyyppiä, kansallisuutta, jne”, Tangsiri lausui. (41) Ali Akbar Velayati, joka on vanhempi avustaja Iranin korkeimmalle johtajalle, on varoittanut että mikä tahansa yritys kukistaa Bashar al-Assadin hallinto Syyriassa olisi ”punainen viiva”. ”Jos Syyrian presidentti Bashar al-Assad syöstään vallasta, vastarintalinja Israelin edessä tullaan murtamaan. Me uskomme että siellä pitäisi olla uudistuksia jotka virtaavat Syyrian kansan tahdosta, mutta ilman turvautumista väkivaltaan ja hankkimasta avustusta Amerikan Yhdysvalloilta”, Velayati sanoi. (42)

Jännitteet ovat leimahtaneet Barack Obaman ja Israelin valtion välille viime viikkoina. Riita kasvoi sen jälkeen kun Obama kertoman mukaan julisti, ”Israel ei tiedä mitkä sen omat parhaat intressinsä ovat.” (43) Vastauksessa, äskettäin uudelleenvalittua Israelin pääministeriä, Benjamin Netanyahua, siteerattiin sanomasta, ”Minä ajattelen että jokainen ymmärtää että vain Israelin kansalaiset tulevat olemaan niitä jotka määräävät ketkä uskollisesti edustavat Israelin elintärkeitä etuja. Neljän viimeisen vuoden aikana me pidimme puoliamme vahvaa painostusta vastaan, ja minä aion jatkaa sen tekemistä Israelin turvallisuuden tähden.” (44) On mielenkiintoista panna merkille että tuore Bloombergin uutisraportti ehdotti että Israelin valtio ei ehkä selviydy jos se vieroittaa itsensä Yhdysvalloista. (45) Essam el-Erian, Egyptin muslimiveljeskunnan varajohtaja, on myös esittänyt että Israelin valtio lakkaa olemasta kymmenen vuoden sisällä. (46) Samalla kun ei ole yllättävää että sellainen Israelin vahva vastustaja antaisi tuollaisen lausunnon, entinen USA:n ulkoministeri Henry Kissinger teki samanlaisen huomautuksen syyskuussa 2012 kun hän kuulemma sanoi, ”Kymmenessä vuodessa, Israelia ei tule enää olemaan.” (47) [Netanyahu aloitti sunnuntaina (3.2.2013) hallitustunnustelut uuden laajapohjaisen koalitiohallituksen muodostamiseksi Israeliin. Hallitusneuvottelut kestävät korkeintaan 6 viikkoa. Lue http://yle.fi/uutiset/netanyahu_kutsui_kaikki_puolueet_israelin_hallitukseen/6478280. Suom. huom.]

Samaan aikaan, kiista Japanin ja Kiinan valtioiden välillä on voimistunut kiistellyn saariketjun suhteen Etelä-Kiinan merellä. Tammikuun 20:ntenä 2013, uutisoitiin että Japani on varoittanut Kiinaa siitä että se voi ampua varoituslaukauksia jos Kiinan armeijan luvatonta läsnäoloa havaitaan saarten alueella. ”Jokaisella maalla on menetelmät kuinka käsitellä sen alueitten loukkaamista joka jatkuu monien varoittavien toimenpiteiden jälkeen. Meillä on vastaustoimenpiteet valmiina jotka ovat yhdenmukaisia globaalien standardien kanssa”, totesi Japanin puolustusministeri Itsunori Onodera. (48) Vastauksessa, kenraalimajuri Peng Guangqian Kiinan sotilastieteiden akatemiasta ilmoitti seuraavaa: ”Japanin halu ampua valojuovavaroitusammuksia keinona pelotella kiinalaisia ei ole mikään muu kuin vitsi joka osoittaa typeryyttä, julmuutta ja epäonnistumista ymmärtää heidän omia rajoituksiaan. Valojuova-ammusten laukaisu on provokatiivista; se on ensimmäisen laukauksen ampumista. Jos Japani rohkenee laukaista valojuova-ammuksia, mikä on sama kuin ampua ensimmäinen laukaus, niin sitten Kiina ei nuukailisi vastaamasta ja ei sallisi heidän ampua toista laukausta.” (49)

Lopuksi, minä tiedän että on paljon enemmän josta voitaisiin puhua koskien hämmästyttäviä tapahtumia joita sattuu kaikkialla maailmassa. Me Last Trumpet -ministeriössä yritämme kovasti pitää sinut niin informoituna kuin me suinkin pystymme tulevina kuukausina kun me edelleen valvomme ja rukoilemme sillä välin, kun aikainmerkit jotka levittäytyvät ympärillämme julistavat että Jeesus Kristus on tulossa pian takaisin. Kiitokset meidän tukijoillemme jotka tekevät tämän ministeriön mahdolliseksi. Me emme pystyisi tekemään sitä mitä me teemme ilman apuanne. Me arvostamme teidän ystävällisiä kirjeitänne ja kirjeenvaihtoa, mutta kaikista eniten me arvostamme rukouksianne. Jos teillä on mitä tahansa rukouspyyntöjä, please älkää epäröikö lähettää niitä meidän suuntaan. Kullekin rukouspyynnölle suodaan aina yksilöllistä käytännön huomiota. Armo ja rauha olkoon yllänne Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä.

Samuel David Meyer

Suomentanut: Olli R. (“nokialainen”)

Lähdeluettelo

01. Reuters News Service, January 16, 2013, By Mary Wisniewski, http://news.msn.com.
02. CNS News, January 7, 2013, By Penny Starr, http://cnsnews.com.
03. Ibid.
04. Life News, January 17, 2013, By Rita Diller, http://lifenews.com.
05. Ibid.
06. The Independent, January 15, 2013, By Jerome Taylor, http://independent.co.uk.
07. Ibid.
08. The Huffington Post, January 17, 2013, By Cavan Sieczkowski, http://huffingtonpost.com.
09. CNN, January 10, 2013, By Eric Marrapodi, http://cnn.com.
10. Ibid.
11. The Blaze, January 11, 2013, By Billy Hallowell, http://theblaze.com.
12. The Daily Mail, December 27, 2012, By Daily Mail Reporter, http://dailymail.co.uk.
13. Ibid.
14. Newsmax, October 27, 2008, By David A. Patten, http://newsmax.com.
15. The Washington Times, January 17, 2013, By Rowan Scarborough, http://washingtontimes.com.
16. The Christian Post, December 5, 2012, By Christine Thomasos, http://christianpost.com.
17. Ibid.
18. Fox News, January 20, 2013, By Todd Starnes, http://foxnews.com.
19. Ibid.
20. The National Review, January 20, 2013, By Patrick Brennan, http://nationalreview.com.
21. Your Black World, September 13, 2012, By Your Black World, http://yourblackworld.net.
22. CNS News, January 17, 2013, By Susan Jones, http://cnsnews.com.
23. The New York Times, January 10, 2013, By Sarah Lyall, Worchester, England.
24. Reuters News Service, January 17, 2013, By Carey Gillam, http://news.msn.com.
25. Ibid.
26. Ibid.
27. The Telegraph, January 21, 2013, Transcript of Inaugural Address, http://telegraph.co.uk.
28. Fox News, January 8, 2013, By Fox News, http://foxnews.com.
29. The Telegraph, January 22, 2013, By Louise Gray, http://telegraph.co.uk.
30. Wikipedia, New Madrid Seismic Zone, http://en.wikipedia.org/wiki/New_Madrid_Fault
31. WREG News, November 15, 2012, By George Brown, http://wreg.com.
32. Ibid.
33. The Examiner, November 10, 2012, By Atlanta Page, http://examiner.com.
34. The Examiner, November 21, 2012, By Atlanta Page, http://examiner.com.
35. The U.S. Geological Survey, Earthquakes - 30 Days, January 23, 2013, http://earthquake.usgs.gov.
36. The Huffington Post, November 30, 2012, By The Huffington Post, http://huffingtonpost.com.
37. CBS 21 News, January 1, 2013, By Kirk Wilson, http://whptv.com.
38. MSN News, January 14, 2013, By Isan Jones, http://news.uk.msn.com.
39. The Times Of Israel, January 17, 2013, By Stuart Winer, http://timesofisrael.com.
40. Reuters News Service, January 19, 2013, By Reuters News Service, Dubai, United Arab Emirates.
41. Fars News Agency, January 21, 2013, By Fars News Agency, http://english.farsnews.com.
42. Reuters News Service, January 20, 2013, By Sami Aboudi, Dubai, United Arab Emirates.
43. Bloomberg News, January 14, 2013, By Jeffrey Goldberg, http://bloomberg.com.
44. The Jerusalem Post, January 16, 2013, By Herb Keinon, http://jpost.com.
45. Bloomberg News, January 14, 2013, By Jeffrey Goldberg, http://bloomberg.com.
46. The Telegraph, January 1, 2013, By Richard Spencer, Cairo, Egypt.
47. The New York Post, September 17, 2012, By Cindy Adams, http://nypost.com.
48. Associated Press, January 20, 2013, By Eric Talmadge, Tokyo, Japan.
49. Ibid.


Kommentit koskien tätä uutiskirjettä tai keskusteluaihe-ehdotuksia voidaan jättää osoitteeseen editor@lasttrumpetnewsletter.org.

Jos haluat jättää rukouspyynnön, voit lähettää emailia osoitteeseen prayer@ltmmail.org tai mailata sen meidän postiosoitteeseen.

http://lasttrumpetministries.org

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com