Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Tappavin Navy SEAL -tarkka-ampuja kuoliaaksi psykiatrisen potilaan toimesta Teksasissa – Väkivalta kasvaa Irakissa ennakoiden muinaisen Baabelin eli nyky-Irakin tuomiota lähitulevaisuudessa – Enemmistö amerikkalaisista uskoo liittovaltion uhkaavan heidän vapauksiaan

Tässä tuore Cutting Edgen viikkokirje jossa David Bay ruotii päivänpolttavia profeetallisia uutisia maailmalta. Ensimmäiseksi kerrotaan tuoreesta ampumatapauksesta Teksasissa jossa sai surmansa entinen USA:n merijalkaväen SEAL-erikoissotilas joka oli komennuksillaan Irakin sodassa tehokkain vihollistaistelijoiden surmaaja. Tämä tapaus on mielenkiintoinen sillä hänet ampui mielenterveyspotilas (Mind Controlled) juuri kun asekontrollisäädöksiä Amerikassa ollaan kiristämässä ja SEAL-sotilas oli äänekäs asekontrollin vastustaja. Toiseksi kerrotaan Irakin voimistuvasta sisällissodasta eri kuppikuntien välillä kun pommi-iskuja satelee lähes päivittäin shiia-hallintoa vastaan sunnien toimesta. Kurdit ovat myöskin olleet iskujen kohteena Irakin pohjoisosassa. Raaistuva väkivalta palvelee lopulta eniten kurdeja, jotka ovat muinaisten meedialaisten jälkeläisiä ja he tulevat lopulta toimittamaan Jumalan tuomion muinaista Baabelia (nykypäivän Irak) vastaan (Jes. 13) kun maan pääryhmittymät, shiiat ja sunnit, ovat ensin hakanneet toisensa hengiltä. Lopuksi kerrotaan tuoreen mielipidetutkimuksen tuloksia Amerikasta joiden mukaan varsinkin republikaanipuolueen kannattajat pelkäävät liittovaltion uhkaavan heidän kansalaisoikeuksiaan. Perustuslakiin uskovia on vielä enemmistö amerikkalaisista. Aikaisempaan tutkimukseen verrattuna vapauksien menettämistä pelkäävien joukko on lisääntynyt. Viikkokirjeen suomensi: Olli R.

-------------------------------------

Cutting Edgen viikkokirje 5.2.2013

-------- This Week’s Hot News --------

-------- Tämän viikon kuumat uutiset --------


I. Entinen US Navy SEAL -tarkka-ampuja, joka ammuttiin kuoliaaksi Teksasin ampuma-alueella, oli presidentti Obaman asekontrolliagendan vankkumaton vastustaja.

Mies joka murhasi tämän entisen SEAL-erikoismiehen oli psykiatrinen potilas, eräs avaintekijöistä, josta me voimme päätellä oliko ampuja mieleltään kontrolloitu (Mind Controlled).

UUTISKATSAUS: ”Chris Kyle, Amerikan tappavin sala-ampuja, oli asekontrollin suorasukainen vastustaja”, CNN News, 4. helmikuuta 2013

”Chris Kyle’llä ei ollut mitään pahoitteluja yhdestäkään 160 ihmisestä jotka hän tappoi merijalkaväen SEAL-tarkka-ampujana hänen viiden taistelukomennuksensa aikana Irakissa … Ollen 6 jalkaa, 2 tuumaa pitkä (= n. 185 cm) ja painaen jäntevät 220 naulaa (= n. 100 kg), Kyle hankki itselleen kuolettavan miehen maineen Irakissa, yllyttäen kapinallisia asettamaan palkkion hänen päästään, hänen omaelämäkertansa mukaan.”

Chris Kyle palveli viisi komennusta Irakissa, ja surmasi 160 vihollistaistelijaa, vain tullakseen murhatuksi kotona ampuma-alueella! Osoittaako tämä että asuminen Amerikassa on nykyään vaarallisempaa kuin taisteleminen sodassa Irakissa?

”Kun Kyle’n sotilasura päättyi vuosikymmenen jälkeen, hän liittyi muihin entisiin SEAL-miehiin pannakseen alulle Craft International -turvallisuusyhtiön … Hänestä myöskin tuli hyvin myyvä kirjailija, tosi-TV-persoonallisuus, veteraanikumppaneiden tukija jotka kärsivät jälkitraumaattisesta stressisyndroomasta, innokas metsästäjä ja asekontrollin suorasukainen vastustaja.”

Tosiasia että Chris Kyle oli asekontrollin suorasukainen vastustaja aikana jolloin asekontrollikuume on kaikkien aikojen ennätyksessä kiinnostaa minua kovasti. Vähintään, tämä ”yhteensattuma” on hyvin epäilyttävää; korkeintaan, tuntuu loogiselta että joku aseiden vastaisessa lobbauksessa halusi vaientaa tämän korkeasti kunnioitetun entisen armeijan sala-ampujan äänen.

Tämä mahdollisuus tuntuu jopa todennäköisemmältä, kun me seuraavaksi saamme selville että mies joka murhasi Kyle’n oli potilas psykiatrisessa sairaalassa ja sai lääkitystä auttamaan selviytymään PTSD’stä (Post Traumatic Stress Disability).

UUTISKATSAUS: ”Vakinaisesta palveluksesta eronneen SEAL-miehen surmaamisesta epäilty oli ollut psykiatrisessa sairaalassa hoidettavana”, Star-Telegram, 4. helmikuuta 2013

”Lancaster’in mies, jota syytettiin ampumisesta kohtalokkaasti palveluksesta eronnutta merijalkaväen SEAL-miestä Chris Kyle’ä ja hänen ystäväänsä ampuma-alueella lauantaina, oli aikaisemmin uhannut tappaa itsensä ja muita ja hänet oli kahdesti viety psykiatriseen sairaalaan mielenterveysarviointeja varten … Eddie Ray Routh, 25, pysyi Erath-piirikunnan vankilassa Stephenville’ssä maanantaina kohdaten kaksi syytettä murhasta takuiden asettuessa 3 miljoonaan dollariin. Viranomaiset sanoivat että Routh on suisidaalisessa tarkkailussa ja tuona sunnuntai-iltana, vanginvartijoiden täytyi käyttää lamauttavaa asetta hillitäkseen hänet kun hänestä tuli taistelunhaluinen.”

Monet julkisista ampujista ovat olleet psykiatrisen hoidon alaisuudessa ja olivat ottaneet yhtä tai useampaa mieltämuokkavaa lääkettä, tappava yhdistelmä johtaen mielenhallintaan taitavan psykiatrin käsissä. Ja, heidät ohjelmoidaan surmaamaan itsensä heti kun heidän kohteensa on murhattu.

Nyt kun me tiedämme että murhaaja oli väliaikainen psykiatrisen sairaalan potilas, niin käyttikö hän mitään mieltämuokkaavia lääkkeitä?

Tämä uutisartikkeli ei sano sitä. Mutta, minä olen hyvin epäileväinen siihen suuntaan että hän käytti sellaisia lääkkeitä. Siten, häntä oltaisiin voitu kontrolloida henkisesti suorittamaan tämä murha. Me tiedämme yhden asian varmuudella: aseiden puolustusliike on juuri menettänyt hyvin tärkeän liittolaisen.

------------------------

Seuraavassa Suomen mediasta uutinen sankariampujan kuolemasta:

http://www.iltasanomat.fi/videot/ulkomaat/vid-1288537373182.html?pos=ok-kts-istv (katso video)
http://www.iltalehti.fi/iltvuutiset/20130204019335480_v0.shtml (katso video)
http://yle.fi/uutiset/kuuluisa_tarkka-ampuja_surmattiin_texasilaisella_ampumaradalla/6478652
http://www.hs.fi/ulkomaat/Tarkka-ampujan+surman+motiivista+ei+tietoa/a1305645270475


Trailer

II. Aivan kuten me ennustimme vuonna 2006, Irakin sodasta, joka alkoi presidentti Bushin alaisuudessa, on nyt tullut sota kolmen ryhmittymän kesken: shiiojen, sunnien ja kurdien.

Lisäksi, me osoitamme vasemmalla näytetyssä DVD’ssä, "The New Atlantis", että suunnitelmat tunkeutua Irakiin menevät 400 vuoden taakse, Sir Francis Bacon’in ja kuningatar Elizabeth I:n aikoihin.

Joskus totuus on tarua kummallisempaa!

UUTISKATSAUS: ”Miksi väkivalta on nousussa Irakissa?”, NPR News, 4. helmikuuta 2013

”Väkivalta on tehnyt piikin Irakissa viime viikkoina. Erilliset hyökkäykset viimeisen kolmen päivän kuluessa ovat surmanneet enemmän kuin kolmekymmentä ihmistä. Väkivaltaa esiintyy keskellä tuoretta poliittista mullistusta maassa.”

Miksi sodankäynnin kaltainen väkivalta on jatkuvasti ollut ongelma ”sodan jälkeisessä” Irakissa? Nyt kun koalition joukot ovat lähteneet maasta, niin miksi kolme koulukuntaa Irakissa eivät pysty tekemään yhteistyötä rakentaakseen uuden maan? On olemassa useita syitä tarkasteltavaksi:

1) Nämä kolme uskonnollista koulukuntaa ovat olleet sodassa toistensa kanssa useiden satojen vuosien ajan. Ne halveksivat toisiaan.

2) Kun Saddam Hussein oli diktaattori, hän pani luonnottomasti kuriin nämä kolme uskonnollista koulukuntaa, kieltäen heitä sotimasta keskenään. Hänen sotilaallinen otteensa maan sisällä oli niin vahva että nämä kolme uskonnollista ryhmää eivät pystyneet taistelemaan toisiaan vastaan.

Saddamin sisäinen poliisi oli myös hyvin tehokas estäessään näitä kolmea ryhmää saamasta sotilaallisia aseita ja räjähteitä. Ne olisivat saattaneet jatkaa toistensa vihaamista, mutta ne voisivat vain heitellä keppejä ja kiviä.

3) Kun presidentti Bush kukisti Saddamin, hän löysäsi vallan ohjaksia jotka estivät näitä kolmea ryhmää sotimasta. Kun sota eteni, sotilaallisista aseista ja räjähteistä tuli paljon helpommin saatavissa olevia. Itseasiassa, sotilasaseista tuli niin laajalti saatavissa olevia että nämä ryhmät voisivat helposti hyökätä toisiaan vastaan joka ainut päivä.

Sisällissota joka raastaa Irakia tänä päivänä käydään shiiojen ja sunnien välillä. Kurdit ovat muodostaneet heidän oman valtionsa Pohjois-Irakiin ja pysyvät erossa taistelusta etelässä. Tämä kehityskulku tulee eräänä päivänä johtamaan Raamatun profetian toteutumiseen! Ole hyvä ja vietä muutama hetki lukeaksesi uutisen NEWS2150, otsikolla, ”Irak on nyt jakautumassa kolmeen kansakuntaan – Raamatun profetiaa ollaan täyttämässä!”.

Sinä tulet yllättymään kuinka Jumalan aikakauden lopun profetia kertoo ennalta että viimeisten päivien tuomiota koskien muinaista Babylonia (Irakia) ollaan toteuttamassa kirjaimellisesti presidentti Bushin Irakin invaasion kautta!

Kuinka pahaa sodankäynti on shiiojen ja sunnien kesken? Pohdiskele vain viimeisten parin päivän uutisia:

Pommittaja surmaa ainakin 22: Iskuja Bagdadin pohjoisosiin

Itsemurhapommitus tappaa neljä Irakissa: toinen sellainen hyökkäys niin monessa päivässä Taji’ssa

Ainakin 15 ihmistä kuoli iskussa Kirkukin poliisin päämajaan Irakissa

Al-Qaida lietsoo Irakin sunneja: Ryhtykää aseisiin shiia Malikia vastaan

Irak: Särkynyt oikeusjärjestelmä – Irakilaiset kohtaavat tänään hallinnon joka on liukumassa
yhä lähemmäksi autoritaarisuuteen

Kansainvälisiä toimittajia pidettiin vangittuina Irakissa viikon ajan

Kyllä, suursota häämöttää shiiojen ja sunnien välillä Irakin hallinnasta. Iran on shiialainen maa ja kontrolloi pääministeri Malikia, joka myöskin on shiiamuslimi. Sunniryhmää rahoitetaan ja aseistetaan sunnien Saudi-Arabialla. Todennäköistä on että nämä kaksi uskonnollista ryhmittymää tulevat vuodattamaan tarpeeksi toistensa verta niin että ne tulevat heikoiksi, kulutetuiksi, ja kutsuvaksi kohteeksi pohjoisen kurdeille.

Kun kurdit iskevät, he tulevat toteuttamaan Jumalan aikakauden lopun tuomion, kuten me selitämme uutisessa NEWS2150, osoitettu yläpuolella. Minkälaisen fyysisen tuomion kurdien armeija aikoo tuottaa Irakin (muinaisen Babylonin) heikentyneiden shiiojen ja sunnien päälle? Muista, tämänpäivän kurdit ovat muinaisten meedialaisten jälkeläisiä.

”Kuka ikinä tavataan, se lävistetään, kuka kiinni joutuu, se miekkaan kaatuu. Heidän pienet lapsensa murskataan heidän silmäinsä edessä, heidän talonsa ryöstetään, ja heidän vaimonsa raiskataan. Katso, minä herätän heitä vastaan meedialaiset, jotka eivät hopeasta huoli eivätkä kullasta välitä. Heidän jousensa kaatavat nuoret miehet; he eivät armahda kohdun hedelmää eivätkä lapsia sääli. Ja Baabelin, valtakuntain kaunistuksen, kaldealaisten ylpeyden ja loiston, käy niinkuin Sodoman ja Gomorran, jotka Jumala hävitti. Ei sitä ikinä enää asuta, autioksi jää se polvesta polveen; ei arabialainen sinne telttaansa tee, eivätkä paimenet siellä laumaansa lepuuta.” (Jesaja 13:15-20, KR 33/38)

"Everyone who is found will be thrust through, and everyone who is connected with the slain and is caught will fall by the sword. Their infants also will be dashed to pieces before their eyes; their houses will be plundered and their wives ravished ... I will stir up the Medes against them, who have no regard for silver and do not delight in gold [and thus cannot be bribed]. Their bows will cut down the young men [of Babylon]; and they will have no pity on the fruit of the womb, their eyes will not spare children. And Babylon, the glory of kingdoms, the beauty of the Chaldeans' pride, shall be like Sodom and Gomorrah when God overthrew them. [Babylon] shall never be inhabited or dwelt in from generation to generation." (Isaiah 13:16-20; Parallel Bible, KJV/Amplified Bible Commentary)

Jumalan tuomio nykypäivän Irakia (muinainen Babylon) vastaan tulee olemaan kiivas, ja kurdit (muinaiset meedialaiset) istuvat hiljaa pohjoisessa, odottaen aikaa jolloin shiiat ja sunnit nylkevät toisensa elävältä.

Sitten, meedialaiset (kurdit) iskevät – aivan kuten profetia kertoo ennalta.

[Minusta tuo Baabel voitaisiin korvata USA:lla ja meedialaiset nykypäivän venäläisillä, mistä saataisiin tuomio Amerikalle (Ilm. 18); mutta ehkä kirjaimelliselle Irakillekin on varattu tuomionsa. Muuten jännä yhteensopivuus: Irakin shiiat = US Demokraatit; Irakin sunnit = US Republikaanit; Irakin kurdit (pohjoisessa) = Venäläiset. Siis sisällissota ensin USA:han ja pohjoinen Venäjä korjaa lopulta potin. Suom. huom.]


III. Amerikkalaiset ovat vihdoinkin heräämässä!

Yli 50% kansasta uskoo nyt että Liittovaltion hallitus uhkaa heidän vapauksiaan!

UUTISKATSAUS: ”Mielipidekysely: 53% sanoo että liittovaltio uhkaa vapauksia”, Breitbart News, 1. helmikuuta 2013

”Uuden Pew Research’in tekemän mielipidetutkimuksen mukaan, amerikkalaiset ovat lisääntyvästi huolissaan liittovaltiosta polkemassa heidän oikeuksiaan. Tutkimus, joka suoritettiin 9.-13. tammikuuta, osoitti että 53 prosenttia amerikkalaisista uskoo liittovaltion ’uhkaavan heidän omia henkilökohtaisia vapauksia’ … Tuo on merkittävä ylöstikitys maaliskuusta 2010.”

”Republikaanit ovat suuresti vastuussa tuosta lisäyksestä; 76 prosenttia republikaaneista sanoo että liittovaltio uhkaa vapauksia, ja 54 prosenttia sanoi että liittovaltio olisi ’merkittävä’ uhka … Riippumattomat ovat samaa mieltä republikaanien kanssa; 55 prosenttia sanoo hallituksen edustavan uhkaa, ja 33 prosenttia sanoo sen edustavan merkittävää uhkaa.”

Vähemmistöt uskovat hallinnon toimivan heidän etujensa parhaaksi. Koska vähemmistöt edustavat merkittävää voimaa demokraattipuolueessa, demokraatit ovat nousseet esiin suurena hallinnon tukijana.

Minun sydämeni lämpenee heti kun minä huomaan että useimmat amerikkalaiset ajattelevat yhä hellästi meidän Perustuslaista.

”… Amerikkalaiset tietävät että Perustuslaki toimii vieläkin. Ja he uskovat yhä että liittovaltio on suurin uhka heidän oikeuksille. Kun Obaman hallinto levittää hallinnon kokoa ja laajuutta, niin he myöskin laajentavat uhkaa noille oikeuksille.”

Valppaus on tärkein ase jonka me omistamme taistelussa säilyttää meidän perustuslaillinen hallinto johon kuuluu rajoitetut valtuudet. Meidän täytyy jatkaa työskentelemistä ja informoida sinisilmäisiä koskien todellisuutta että meidän hallituksemme – sekä demokraatit että republikaanit – ovat hyvin sitoutuneita tulevaan Uuteen Maailmanjärjestykseen kun he kaikki työskentelevät tuhotakseen meidän nykyisen liittovaltion.

Lopullisessa analyysissa, ei ole olemassa todellista eroa republikaani- ja demokraattipuolueiden välillä (Lue kaikki yksityiskohdat uutisesta NEWS2477).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com