Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

torstai 21. helmikuuta 2013

Vatikaani myöntää Benedictus XVI:n syyllisyyden kirkon seksuaalirikosten peittelyyn – Los Angelesin poliisilaitos murhasi tulella Wacon tapauksen lailla piiritetyn henkirikoksesta epäillyn

Tässä jälleen mielenkiintoinen tuore Cutting Edgen viikkokirje (kaksi ensimmäistä osiota siitä), jossa David Bay tuo aluksi esille uutisen jossa Rooman kirkko myöntää epäsuorasti nykyisen paavin syyllisyyden kirkon seksuaalirikosten peittelyyn ja Benedictus olisi heikoilla jos hän ei jäisi pysyvästi asumaan Vatikaaniin eroamisensa jälkeen 28.2.2013. Paavi tekee tällä lailla suojautuakseen laillisilta syytteiltä joihin on Davidin ottamien uutislähteiden mukaan oikeat perusteet. Sen jälkeen David kertoo miten Kansainvälinen tuomioistuin yrittää saada aikaan paavin luovutuksen maaliskuussa pääsiäiskampanjallaan ja syyttää häntä sitten rikoksista ihmisyyttä vastaan. Ylipäätään tässä viikkokirjeen osiossa kerrotaan Rooman kirkon pahuudesta läpi vuosisatojen joka sisältää tyttöjen ja poikien seksuaalista hyväksikäyttöä kirkon korkeimman johdon hiljaisella siunauksella ja välinpitämättömyydellä asiaan. Kirjeen toisessa osiossa David kertoo poliisiviranomaisten mielivallasta nykyään USA:ssa kun piiritettyä henkirikoksista epäiltyä miestä (entinen poliisi) ei edes yritetty vangita vaan tehtiin harkittu murha polttamalla hänet (ks. http://www.youtube.com/watch?v=0X-WoiJhVY8). Tämä tuore lynkkaus muistuttaa mieleen Teksasin Waco-tapauksen keväällä v. 1993 jolloin liittovaltion viranomaiset murhasivat tulipalon kautta joukon uskonnollisia lahkolaisia (Daavidin oksa -niminen lahko), joita johti David Koresh. Kuitenkaan suuri yleisö ei suuremmin valita vaikka poliisin paljastavaa jutustelua annetaan vuotaa vapaasti julkisuuteen jonka pitäisi herättää raivoa kansalaisissa. Globaali Eliitti on tullut yhä itsevarmemmaksi UMJ-diktatuurin luomisessa. Viikkokirjeen osiot suomensi: Olli R.

-------------------------------------------

Cutting Edgen viikkokirje 19.2.2013

-------- This Week’s Hot News --------

-------- Tämän viikon kuumat uutiset --------


I. Vatikaani myöntää että paavi Benedictus XVI on tarpeeksi syyllinen seisomaan oikeudessa ja mahdollisesti olemaan tuomittu seksuaalirikoksista.

Uutisten kiistaton viesti on että Vatikaani tulee käyttämään hyväksi sen kansallista suvereniteettiaan suojelemaan paavi Benedictusta heti kun hänestä tulee Joseph Ratzinger.

UUTISKATSAUS: ”Rooman kirkko tunnustaa Benedictuksen syyllisyyden”, ITCCS News (ITCCS=The International Tribunal into Crimes of Church and State=Kansainvälinen tuomioistuin kirkon ja valtion tekemiin rikoksiin), 16. helmikuuta 2013

Tämänpäivän lausunnossaan Reuters’ille, Vatikaanin viranomaiset ilmoittivat että Joseph Ratzinger jää Vatikaani Cityn pysyväksi asukkaaksi eroamisensa jälkeen. Näin tekemällä hänelle tarjotaan oikeudellinen suoja miltä tahansa yritykseltä syyttää häntä seksuaalisten hyväksikäyttötapausten johdosta ympäri maailman, Kirkon lähteet sanoivat tänään.”

”Paavi Benedictuksen päätös asua Vatikaanissa eroamisensa jälkeen tarjoaa hänelle turvaa ja yksityisyyttä. Se myös tarjoaa laillisen suojan miltä tahansa yritykseltä syyttää häntä yhteydestä seksuaalisiin hyväksikäyttötapauksiin ympäri maailman, Kirkon lähteet ja lakiekspertit sanovat.”

”Hänen yhtämittainen läsnäolonsa Vatikaanissa on välttämätöntä, muutoin hän saattaisi olla puolustuskyvytön … ’Hänellä ei olisi koskemattomuuttaan, etuoikeuksiaan, turvamiehiään, jos hän olisi jossakin muualla’, sanoi eräs Vatikaanin viranomainen.”

Vau! Tuo on syyllisyyden myöntämistä jos minä koskaan kuulisin sellaisesta. Sanomalla että Ratzinger ”olisi puolustuskyvytön”, jos hän uskaltaisi mennä Vatikaanin muurien ulkopuolelle, tarkoittaa sitä että hän on syyllinen, kuten väitetään ja hänen vahva syyllisyytensä tekisi hänestä ”puolustuskyvyttömän” laillista syytöstä vastaan.

Paavi Johannes Paavali II:n aikana, huhuja pyöri ilmassa että kardinaali Joseph Ratzinger, inkvisitiolaitoksen johtaja, oli suojellut piispoja ja pappeja seksuaalisen hyväksikäytön syytteiltä samalla kun hän oli heidän kardinaalinsa. Nyt, minä käsitän että nämä syytökset ovat perusteltuja ja voidaan todistaa tuomioistuimessa.

Toiset uutislähteet vahvistavat että paavi Benedictus XVI on osasyyllinen seksuaalisen hyväksikäytön peittelyyn paaviutensa aikana.

UUTISKATSAUS: ”Paavi Benedictus ’osasyyllinen lasten seksuaalisiin hyväksikäyttöskandaaleihin’, sanovat uhrien ryhmät”, The Guardian (London), 11. helmikuuta 2013

”Paavi Benedictus XVI ’tiesi enemmän papiston seksuaalirikoksista kuin kukaan muu kirkossa ja silti teki vain vähän suojellakseen lapsia’, sanovat kriitikot … Epidemian luonteen saaneiden seksuaali- ja lasten hyväksikäyttöskandaalien, jotka puhkesivat Benedictuksen paaviuden alla, uhrit reagoivat katkerasti hänen eroonsa, joko syyttäen poismenevää paavia suorasta osallisuudesta rikolliseen salaliittoon peitelläkseen tuhansia pedofiilitapauksia jotka ovat tulleet päivänvaloon viimeisen kolmen vuoden aikana, tai epäonnistumisesta seisoa taantumuksellisia aineksia vastaan kirkossa jotka päättivät pitää skandaalit salassa.”

”Benedictuksen synnyinmaasta Saksasta USA:han, hyväksikäytön uhrit ja siitä kampanjoivat arvostelivat kahdeksanvuotista paaviutta joka rimpuili selviytyäkseen rikospaljastusten tulvasta ja hyväksikäytöstä joka riehui valtoimenaan vuosikymmenten ajan kirkon sisäpuolella.”

”Denef’iä, 64, uhria Pohjois-Saksasta Itämeren rannikolta, hyväksikäytettiin poikana ollessaan paikallisen pappinsa toimesta kuuden vuoden ajan. Vuonna 2003, Denef vei tapauksensa Madgeburg’in piispan luokse. Hänelle tarjottiin 25,000 euroa (siten 17,000 puntaa) vastineeksi allekirjoitetusta vaikenemislupauksesta sen suhteen mitä hän kärsi kuusivuotiaana poikasena. Sitten hän nosti asian Vatikaania kohti ja sai kirjeen jossa sanottiin että paavi Johannes Paavali II rukoilisi hänen puolestaan jotta Denef voisi antaa anteeksi hänen ahdistelijalleen. ’Me emme kaipaa tätä paavia’, Denef sanoi. Hän vertasi Vatikaanin ahdistelupaljastusten käsittelyä ’mafiatyylisiin järjestäytyneisiin rikosrinkeihin’.”

Minä olen järkyttynyt kuullessani että paavi Benedictus käsitteli seksuaaliahdistelusyytöksiä niin kuin mafia hoitaa rikosrinkejään. Mafialla on hyvin ansaittu maine murhien, kidutuksen, ja uhkailujen vuoksi. Onko Benedictus omaksunut nämä käytännöt kun hän käsittelee seksuaalisen hyväksikäytön syytöstulvaa uhreilta jotka ovat nyt nousseet ylös ja kertovat tarinoitaan.

Tämä seuraava uutisjuttu kertoo että kardinaali Ratzingerina, tuleva paavi suojeli pedofiilipappia toimivaltansa alaisuudessa Münchenin arkkipiispana.

UUTISKATSAUS: ”Vatileaks, pyhiä tviittauksia, pyhiä päähineitä: Paavi Benedictus XVI faktoissa & valokuvissa”, R.T. News, 12. helmikuuta 2013

”Benedictuksen kausi leimattiin hyökyaallolla syytöksiä systemaattisesta lasten hyväksikäytöstä papinvirassa, ja aivan yhtä vahingollisesti, hyökyaallolla peittelyjä koskien tuota hyväksikäyttöä korkealle asetettujen virkailijoiden toimesta kirkon sisällä. Käytäntö oli näennäisesti paikallaan, jonka avulla suojattomat pedofiilipapit siirrettäisiin yksinkertaisesti uuteen seurakuntaan, sen sijaan että otettaisiin kaapu pois ja kerrottaisiin poliisille. Benedictus itse tuli sotkeutuneeksi skandaaliin kun huomattiin että Isä Peter Hullermann, tunnettu lapsiahdistelija, siirrettiin uuteen seurakuntaan, Ratzingerin itsensä valvottavaksi, joka oli tuolloin Münchenin arkkipiispa (Hullermann jatkoi seksuaalirikosten tekemistä, ja hänet lopulta pidätettiin).”

Pian, kardinaalien kollegio kokoustaa valitakseen Benedictuksen korvaajan. Uhrien ryhmiä ei kannusteta kun he ymmärtävät että kardinaalien kollegiossa on miehiä jotka on yhdistetty kirkon pedofiilien peittelystä johtuviin syytöksiin!

UUTISKATSAUS: ”Pedofiiliskandaalit nousevat etualalle seuraavaa paavia koskien”, Gulf News, 20. helmikuuta 201

”Aktivistit jotka taistelevat totuuden ja oikeudenmukaisuuden puolesta seksuaalisen hyväksikäytön uhreiksi katolisten pappien toimesta joutuneiden vuoksi tarjoavat vain vähän toivoa edistykselle seuraavan paavin alaisuudessa kun kiistaa haudotaan yhdysvaltalaisen kardinaalin suhteen joka peitteli saalistajapappeja. Katolinen yhdistys on pyytänyt eläkkeellä olevaa Los Angelesin arkkipiispaa Roger Mahony’a pysymään poissa ensi kuun konklaavista sen jälkeen kun hänet oli riisuttu kaikista julkisista tehtävistä käsitellessään huonosti vaatimuksia kymmeniä pappeja vastaan. Kampanjaihmiset sanovat että häpeällinen kardinaalin käytös on täsmälleen sitä missä paavi Benedictus XVI on epäonnistunut ryhtyäkseen ankariin toimenpiteisiin ja osoittaa muihin ’kardinaaliäänestäjiin’ jotka ovat kytköksissä seksuaalisen hyväksikäytön skandaaleihin jotka ovat keikuttaneet katolista kirkkoa viime vuosina.”

Kuinka monta uhria katoliset papit ovat raiskanneet viimeisten 50 vuoden aikana?

”Hyväksikäyttävien pappien vitsaus putkahti päivän valoon yli kymmenen vuotta sitten skandaalien ryöpyllä ravistellen Kirkkoa maailmanlaajuisesti, Irlannista Yhdysvaltoihin, ja Australiasta paavin synnyinmaahan Saksaan. Vatikaani sanoo että se jatkaa noin 600 korvausvaatimuksen vastaanottamista hyväksikäyttäviä pappeja vastaan vuosittain, joista monet päiväytyvät taaksepäin 1960-, 1970- ja 1980-luvulle.”

”Barbara Dorris selviytyjien verkostosta koskien niitä joita papit hyväksikäyttivät (Survivors Network of those Abused by Priests), tai SNAP’ista, sanoi Yhdysvalloissa että paljastusten tulvaa ei voida kääntää takaisin. ’Rikostapauksia puhkeaa kaikkialla’, hän sanoi. ’Tulvaportit ovat avautumassa’.”

Minä olen seurannut tätä kauhistuttavaa aihetta vuodesta 1998 lähtien, jolloin uhrit alkoivat puhua kuuluvasti pedofiilipappia vastaan joka oli käyttänyt heitä hyväksi vuosien ajan. Työskennellessäni Rebecca Sexton’in kanssa joka kuului ”Former Catholics For Christ” -ministeriöön, minä aloin tutkia laajasti tätä aihetta seksuaalisesti poikkeavista papeista. Minä en ainoastaan huomannut sitä että papit olivat saalistaneet nuoria ja avioituneita naisia rippituolin välityksellä inkvisition päivistä (1550-1850) lähtien, vaan 20. vuosisadalla, noin 75% kaikista opiskelijoista katolisissa seminaareissa ovat homoseksuaaleja.

Minä uskon elossa olevien uhrien lukumäärän olevan kymmenissä tuhansissa.

Miten tämmöistä voi tapahtua kristillisessä kirkossa?

Roomalaiskatolinen kirkko ei ole ”kirkko” lainkaan, vaan pahojen seksuaalisten himojen pata yhdistettynä noituuden harjoitukseen joka naamioidaan aidoksi kristinuskoksi.

Totisesti, entinen pappi Chiniquy oli oikeassa kun hän totesi että katolinen kirkko oli ”kirkko” vain nimellisesti. Chiniquy myös totesi että katolinen kirkko on niin paha että ”helvetin polkuja tullaan päällystämään paavien, kardinaalien, piispojen ja pappien pääkalloilla”!

Nyt, palatkaamme esille ottamaamme artikkeliin.

”Tämä hämmästyttävä syyllisyyden tunnustus kirkon taholta on myös suora oikeuden este ja antaa lisää painoarvoa ITCCS’n ja muiden väitteelle että Vatikaani on päässyt sopimukseen Italian hallituksen kanssa suojata Ratzingeria rikosoikeudenkäynniltä, rikkoen kansainvälisiä lakeja jotka Italia on ratifioinut.”

Itse asiassa, Vatikaanin ilmoitus tukee syytteitä häntä vastaan, tehden hänestä ”kansainvälisen sotarikollisen”. Tämä päätös vahvistaa meidän väitteemme rikollisesta salaliitosta joka ympäröi Ratzingerin ja hänen Vatikaanin salaliittolaiskumppaninsa. Se myös tekee selväksi sen että Vatikaani on roistovalta joka pöyhistelee jokaiselle oikeudelle kätkeäkseen sen oman rikoksellisuutensa.

Mitä ITCCS suunnittelee tekevänsä tämän räikeän näytön suhteen koskien paavin pöyhkeyttä?

”Vastauksessa, the ITCCS kehottaa sen yhteistyökumppaneita ja kaikkia omantunnon ihmisiä käyttämään hyväksi meidän lähestyvää Pääsiäisen reklamaatiokampanjaa (Easter Reclamation Campaign) tiivistyen Roomaan ja Vatikaaniin pakottamaan Ratzingerin luovutus Vatikaani Citystä, ja asettamaan hänet ja hänen rikoskumppaninsa oikeudenkäyntiin rikoksista ihmisyyttä vastaan.”

”Alkaen sunnuntaista, maaliskuun 24. päivästä 2013, meidän aktivistimme ja muut aloittavat laajentuvan sarjan katolisten seurakuntapaikkojen valtauksia ja kirkon omaisuuden takavarikointeja saamaan aikaan Ratzingerin luovutuksen ja ottaakseen talteen varastetun varallisuuden rikolliselta yritykseltä nimeltä Vatican Inc. – suuren joukon heidän uhreja, sekä elävien että kuolleiden, nimessä.”

Jos tämä tavoiteltu katolisten kirkkojen ja muiden kiinteistöjen valtaus todella tapahtuu, uutislangat tulevat varmasti hehkumaan aktiivisilla kuumilla uutisilla jotka saavuttavat maapallon joka kolkan. Katoliset läheisesi sinun ’vaikutusalueellasi’ tulevat esittämään kysymyksiä joita he eivät koskaan aikaisemmin olisi saattaneet miettiä. Tunnetko tarpeeksi faktaa puhuaksesi heille älykkäästi suunnattomista katolisten pappien ja piispojen ja kardinaalien rikoksista viimeisten 1,200 vuoden ajalta?

Cutting Edge on julkaissut lukuisia artikkeleita aiheesta koskien poikien, tyttöjen ja naisten traagista manipulointia rippituolin välityksellä.

”ROOMALAISKATOLISET PAPIT KÄYTTÄVÄT LAPSIA HYVÄKSI JATKUVASTI! PAHA RIPPI-ISÄ” – NEWS1614

”MIKSI KATOLISTEN PAPPIEN SEKSUAALISEN HYVÄKSIKÄYTÖN LAPSIUHRIT PYSYVÄT HILJAISINA VUOSIKYMMENIÄ, MIELUUMMIN KUIN KERTOISIVAT SIITÄ HETI VANHEMMILLEEN?” – NEWS1646

”KATOLILAINEN PEDOFIILIPAPPI TUNNUSTI SUORAAN PAAVI PAAVALI VI:lle VUONNA 1973, MUTTA ”HÄNEN PYHYYTENSÄ” EI RYHTYNYT TOIMENPITEISIIN. MYÖHEMMIN, YLI 50 LASTA AHDISTELTIIN JA RAISKATTIIN!” – NEWS1656

”TÄMÄ PAAVI EI KOSKAAN PAHOITELLUT, EI KOSKAAN PYYTÄNYT ANTEEKSIANTOA – NEWS2022 – HUOMAA: Tämä artikkeli sisältää useita linkkejä seksuaalisesta hyväksikäytöstä kertoviin artikkeleihin joita me olemme julkaisseet monien vuosien aikana.

Tämä Headline News -artikkeli on yksi tärkeimmistä joita me olemme koskaan julkaisseet koska se osoittaa että pappien tekemien seksuaalirikosten peittelyrikollisuus nousee niinkin korkealle kuin itse Pietarin istuimelle. Silti, yksikään ei ole kyennyt kajoamaan paaviin koska häntä suojaa sellainen lakien labyrintti ja diplomaattinen järjestely, että hän on ollut tähän mennessä koskematon. Joitakin kardinaaleja, jotka ovat kohdanneet seksuaalioikeudenkäyntejä heidän kotikaupungissaan, on yhtäkkiä ”ylennetty Vatikaaniin”, missä he nauttivat diplomaattisesta immuniteetista.

Nyt, kuitenkin, näyttää siltä että tämä näkymätön turvaverkko on häviämässä. Kiitos Jumalalle!

Miksi Italian presidentti ei sallisi syytteiden tarjoamista paavi Benedictukselle? Jos Italian presidentti on hurskas uskontoaan harjoittava katolilainen, hän pelkäisi paavia enemmän kuin ketään muuta ihmistä maan päällä; sinä ymmärrät, paavi voisi määrätä Italian presidentin jesuiittoihin kuuluvan rippi-isän olemaan antamatta enää anteeksi presidentin syntejä. Italian presidentti uskoisi sitten olevansa menossa helvettiin.

Voitko alkaa näkemään monia kauhunäkökohtia joita on rakennettu tämän niin kutsutun kirkon ympärille?

Erikoishuomautus DVD-yhdistelmä tarjouksesta, kuvassa ylhäällä. Me kehittelimme nämä kolme DVD’tä nimenomaisena tarkoituksena tutkia hirveää kuviota koskien roomalaiskatolisen papiston seksuaalista hyväksikäyttöä viimeisten 1,000 vuoden aikana nuoria naisia, avioituneita naisia, ja nuoria poikia vastaan. Tarkastellaan lyhyesti kutakin DVD’tä:

DVD #1 – "White Sepulcher Christianity" (Valkeaksikalkitun haudan kristillisyys) dramatisoi sen todellisuuden että paavilla on aina ollut voimakas demoni kuiskaamassa korvaansa, olento, jota saatanistit kutsuvat ’kansalliseksi lääninherraksi’ (National Overlord). Heti kun sinä tajuat tämän totuuden, sinä tulet käsittämään Katolisen Kirkon todellisen luonteen. 4 tuntia pitkä

DVD #2 – "Which Queen of Heaven" (Kuka Taivaan kuningatar) DVD osoittaa että koko katolilaisuuden perustus on luciferistinen babylonialainen mysteeriuskonto, jonka Jumala kirosi. 4 tuntia pitkä

DVD #3 – "Church On Haunted Hill" (Kirkko kummituskukkulalla) tarjoaa lopullisen vastauksen siihen miksi katolilaiset papit ovat niin seksuaalisesti poikkeavia. Eräs heidän opinkappaleistaan, jota opetetaan papeille, on ’Anteeksiantamaton synti’ (Matt. 12:31) 2 tuntia pitkä

Uutiset tulevat todennäköisesti olemaan erittäin voimakkaasti katettuja tällä pedofiiliuutisjutulla tulevina kuukausina. Monet ihmiset sinun vaikutusalueesi sisällä tulevat olemaan hyvin järkyttyneitä, ja vaativat vastauksia. Katsottuasi nämä kolme vaikuttavaa DVD’tä sinä tiedät miten vastata näihin kriittisiin kysymyksiin.


II. Los Angelesin poliisilaitos (LAPD) jää verekseltään kiinni harkitusta pakosalla olleen Dorner’in murhaamisesta.

Minua muistutetaan tulipalokuolemasta Waco’ssa.

UUTISKATSAUS: ”Kun kansakunta katselee kauhuissaan, LAPD tekee harkitun tuhopolton, murhan, henkirikoksesta epäiltyä Christopher Dorner’ia vastaan”, Natural News, 13. helmikuuta 2013

”LAPD on jäänyt verekseltään kiinni suorittamassa harkittua tuhopolttoa ja murhaa henkirikoksesta epäiltyä Christopher Dorner’ia vastaan. Todisteet ovat poliisin skanneriäänitteellä josta on nyt tullut julkinen. Tällä äänitteellä, LAPD-poliisien kuullaan sanovan:

"We're gonna go forward with the plan with the burner." (”Me aiomme mennä eteenpäin suunnitelmalla polttimen kanssa.”)

"Like we talked about." (”Kuten me puhuimme siitä.”)

"Burners deployed, and we have a fire." (”Polttimet otettiin käyttöön, ja meillä on tulipalo.”)

Repeated by dispatcher: "Burners deployed, and we have a fire." (Lähettäjä toisti: ”Polttimet otettiin käyttöön, ja meillä on tulipalo.”)

"(unintelligible)...mission success." (”(käsittämätöntä)…tehtävä onnistuu”)

"We have fire in the front. He might come out the back." (”Meillä on tulipalo etupuolella. Hän saattaa tulla ulos takakautta.”)

"Looks like it's starting to collapse." (”Näyttää siltä kuin se alkaisi romahtaa.”)

"We're gonna start bringing fire in, about 200 yards out." (”Aiomme tuoda tulipalon sisälle, olemme noin 200 jaardin (1 jaardi = 0,9144 metriä) päässä.”)

"Break 61 Lincon, 61 Charlie, you ready for fire?" (”Breikki 61 Lincon, 61 Charlie, oletko valmis tulipaloa varten?”)

"F#cking burn this motherf#cker!" -- LAPD officers as heard on live television (”Vittu polta tämä paskiainen!” – LAPD-poliisit kuultuna suorassa televisiolähetyksessä)

Todisteet ovat nyt kristallin kirkkaat: The LAPD tietoisesti suunnitteli ja toteutti murhanhimoisen tuhopolton murhasta epäiltyä vastaan. Ei mitään yritystä tehty hänen pidättämisekseen. Kuten Natural News on uutisoinut useiden päivien ajan, tämä oli ja on aina ollut teloitusoperaatio entistä LAPD-poliisia vastaan joka ilmeisesti täytyi vaientaa mihin hintaan hyvänsä.

”Jotkut idioottimaiset verkkotrollit jotka suorastaan kannattavat kaikkea tätä, eivät ymmärrä miksi tämä on niinkin vakuuttava esimerkki valloilleen päässeestä lainvalvontaviranomaisten tyranniasta: The LAPD toimii nykyään ikään kuin se olisi tuomari, valamiehistö ja teloittaja. Ei mitään todisteita ole esitelty millekään oikeusistuimelle liittyen syytteisiin Christopher Dorner’ia vastaan. Ei mitään oikeudenkäyntiä ole tapahtunut. Ei mitään rangaistusta ole langetettu tuomarin taholta. Ei mikään valamiehistö ole kuullut mitään. Tämä on täydellinen harkittu murha LAPD’n toimesta koskien murhasta epäiltyä jonka media oli käytännöllisesti katsoen tuominnut kuolemaan.”

Jos minkäänlaiseen oikeudelliseen toimintaan ei ryhdytä LAPD’tä vastaan tämän ilmiselvän tyrannimaisen teon vuoksi, niin sitten tuleva suunniteltu absoluuttinen diktatuuri on ottanut äkillisen harppauksen eteenpäin. Minä olen aina ollut sitä mieltä että seuraava askel Illuminatin suunnitelmassa purkaa Perustuslaki – jotta he voivat tuoda sisään heidän brutaalin tukahduttavan diktatuurinsa – pantiin liikkeelle sen jälkeen kun mitään vakavasti otettavaa valitusta ei tapahtunut perustuslainvastaisesta murhasta Waco’ssa vuonna 1993.

 Sen jälkeen kun presidentti Clintonia ja oikeusministeri Reno’a ei syytetty virkavirheestä Waco’n johdosta, Eliitti uskoi että amerikkalaiset eivät tulisi tyrmistymään mistään. Vain muutamia vuosia myöhemmin, tapahtuivat 9/11-iskut, ja arvostelukyvytön, mukautuvainen amerikkalainen yleisö hyväksyi hallinnon naurettavan tarinan.

Me olemme kuvanneet, vasemmalla, kaksi mitä paljastavinta Illuminati-korttia roolipelistä nimeltä, "The Illuminati Card Game", jonka julkaisi Steven Jackson Games vuonna 1995.

Toiminta, joka on kuvattu kullekin 100 alkuperäiselle kortille, oli toimintaa johon Illuminati aikoi ryhtyä kaataakseen meidän nykyisen sivilisaation ja hallinnon jotta he voisivat tuoda sisään heidän himoitun ”Uuden Maailman Järjestyksensä”.

Kuka tahansa joka on hankkinut tämän roolipelin ajankohtien 1995 ja syyskuun 11. päivän 2001 välillä, tiesi että Illuminati suunnitteli hyökkäävänsä World Trade Centeriin ja Pentagoniin, jouduttaakseen meidän nykyisen systeemin kaatamista. He eivät vain tienneet tarkkaa päivämäärää.

Amerikkalaiset ovat tänä päivänä hyvin mukautuvaisia ja uskovat kaiken mitä liittovaltio kertoo heille niin että Globaali Eliitti on nyt luottavainen voidakseen tehdä mitä tahansa tai sanoa mitä tahansa ilman että joku tai jokin järjestö protestoi tehokkaasti.

Nyt sinä tiedät miksi LAPD voisi olla niin rohkea murhaamaan epäillyn ilman oikeudenkäyntiä ja ilman syytteitä, ja vielä sallia heidän viestintänsä olla niin julkista! Ja niin ällistyttävän rohkeaa.

Meidän perustuslailliset vapautemme ovat tuomittuja porvariston avulla joka ei enää pysty olemaan raivoissaan.


Tapauksen uutisointia Suomessa:

http://www.iltasanomat.fi/videot/ulkomaat/vid-1288539834355.html (Tulitaistelu vuoristomajalla: Jahdattu poliisi nalkissa)

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288540373983.html (Kostomurhista epäillyn ex-poliisin piiritys herättää kysymyksiä: "Polttakaa se, polttakaa se")

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288540440355.html (Kostoretkellä olleen ex-poliisin kuolema varmistui)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com