Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

tiistai 21. toukokuuta 2013

Syyrian presidentti Assad uhkaa iskeä Israeliin – Amerikkalaisten itsemurhat lisääntyneet viime vuosikymmeninä

Tässä tuoreessa Cutting Edgen uutishälytyskirjeessä David Bay kertoo aluksi miten amerikkalainen yhteiskunta on tullut riivatuksi yhä useammilla itsemurhilla kun Jumala poistettiin yhteiskunnasta 1960-luvun murroksessa ja vapaa aborttioikeus sallittiin kansalaisille. Saatanallinen viihde sai otteen amerikkalaisista korvaten Jumalan ja se on näivettänyt amerikkalaisten sieluja kuolemaan asti. Pelkkä taloudellinen stressi ei ole nykyään syynä kasvaviin itsemurhiin kun Suuren Laman aikana tehtiin vähemmän itsemurhia. Amerikkaa hallitsee nyt demoninen kuoleman henkivalta. Uutiskirjeen toisessa osiossa tuore katsaus Syyrian kriisiin joka voi eskaloitua jos Israel jatkaa Syyriassa olevien kohteiden pommittamista ilmavoimillaan. Syyrian presidentti Assad on uutislähteiden mukaan valmiina vastatoimenpiteeseen Israelia vastaan jos se ryhtyy hyökkäykseen Syyrian maaperällä. Tällöin muinainen VT:n profetia Damaskoksen tuhosta voi toteutua ja johtaa suursodan puhkeamiseen alueella. Iran ja Libanonin militantti Hizbollah-järjestö valmistautuvat täyttä häkää sotimaan Israelia vastaan ja auttavat Syyrian armeijaa sisällissodassa. Uutishälytyskirjeen suomensi: Olli R.

--------------------------------

News Alert (Uutishälytys) Cutting Edgen sivuilla

Hot News

Monday, May 20, 2013


I. Synkät alkujuuret tuottaen kuihtuneita sieluja on amerikkalainen epidemia!

Tänä päivänä useampi amerikkalainen tekee itsemurhan kuin Suuren Laman (the Great Depression) aikana!

UUTISKATSAUS: ”Useampi amerikkalainen tekee itsemurhan kuin Suuren Laman aikana”, Washington’s Blog, 17. toukokuuta 2013

”Uusi raportti joka julkaistiin tänään Yhdysvaltojen tartuntatautien valvonta- ja ehkäisykeskuksen toimesta havaitsee että yleinen itsemurhien määrä nousee ja laskee talouden tilan kanssa – mentäessä koko matkan takaisin Suuren Laman päiviin asti … Suuren Laman syvyyksissä, Amerikan itsemurhien määrä kasvoi merkittävästi … itsemurha-aste on noussut viimeaikoina huimasti.”

”Kuolemien määrä itsemurhan kautta on ohittanut myös liikenneonnettomuudet … Noin 35,000 amerikkalaista tappaa itsensä joka vuosi (ja enemmän amerikkalaisia sotilaita kuolee itsemurhan kautta kuin taisteluissa; veteraanien lukumäärä jotka tekevät itsemurhan on tähtitieteellinen ja vähän uutisoitu asia). Niinpä sinä tapat itsesi 2059 kertaa todennäköisemmin kuin kuolet terroristin käsissä.”

Tämän artikkelin vaikutin on se, että ihmiset tekevät todennäköisemmin itsemurhan koska talous on suuren paineen alla, saaden useamman ihmisen masentumaan kuin jos taloustilanne olisi parempi. Vaikka taloudellinen stressi aiheuttaa paljon sisäisiä jännitteitä ihmisissä, tosiasia on, että samaan aikaan kun nykyinen talouden tila on mennyt huonommaksi, muita, tärkeämpiä tekijöitä on ilmaantunut, jotka tuottavat jopa enemmän henkilökohtaisia paineita kuin heikko talous.

Demoninen isäntä hallitsee nyt Amerikkaa

Amerikka potkaisi Jumalan ulos meidän laitoksistamme ja kääntyi sitten mitä saatanallisimpaan kuviteltavissa olevaan ihmisuhraukseen – Abortti tarvittaessa ja viime aikoina, lapsenmurhaan! Koska Pyhä Henki vetäytyi aivan kuten 2. Tessalonikalaiskirje luku 2 ennusti, saatanan henki alkoi puhaltaa läpi maan. Koska saatana rakastaa tähdätä perhesuhteisiin, pyrkien tuhoamaan, perheitä alkoi olla luciferistisen viihteen hyökkäyksen alla, erityisesti ”Rock-N-Roll’in”, jonka teemat ovat nihilismi, saatanismi, itsemurha, alkoholin ja huumeiden ihannointi, ja seksi, jota sinä voit harrastaa milloin tahansa sinä haluat.

Kymmenet miljoonat amerikkalaiset tulivat järkyttävän tietämättömiksi Kirjoituksista ja Raamatun opista. Sen tähden he lopettivat elämänsä järjestämisen Jumalan periaatteiden mukaisesti. Kun heidän sielunsa alkoi harhailla aina vain kauemmas pois Jumalasta, saatana alkoi vääristää heidän henkeään ennennäkemättömällä tavalla meidän historiassa.

Ihmiset yhteiskunnassa tulivat vihaisemmiksi ja pelokkaammiksi kuin koskaan. Aseiden, lukkojen, varmuuslukkojen ja muiden puolustavien keinojen myynti on kovassa nousussa. Yhä useammat ihmiset pelkäävät joutuvansa hyökkäyksen ja/tai murhan kohteeksi kuin koskaan aiemmin. Amerikkalainen yhteiskunta on kovareunaisempi kuin ikinä. Ihmiset eivät yksinkertaisesti luota toisiin ihmisiin enää. Henkilökohtainen kostonhalu ei ole koskaan ollut suurempi.

Televisio on muuttunut 1950-luvun ”Father Knows Best” ja ”Leave It To Beaver” -ohjelmista, vampyyri-show’iksi ja TV-sarjaan, ”Revenge”.

Näin ollen, ihmisten sielut alkoivat olla valloitettuja pelolla ja inholla ja anteeksiantamattomuudella siihen pisteeseen missä ihmisen henki alkaa kuihtua ja kuolla, aivan kuten DVD’n "Dark Roots, Withered Souls" esittely kuvaa. Jos sinun sielusi ei ole tässä tilassa, sinä epäilemättä tunnet rakkaan, tai perheen jäsenen, tai työtoverin jonka sielua sitoo saatanan synkät alkujuuret jotka kuihduttavat sielun lähes kuolemaan asti.

Itsemurha Amerikassa nykyään, näiden hengellisten liekojen alaisuudessa, on helpompaa ja saavutettavampaa kuin koskaan ennen. Amerikka on systemaattisesti heittänyt Jumalan ulos meidän instituutioista, joten nyt Jumalan tuomiot uhkaavat kuten ei koskaan aikaisemmin:

”Mutta joka menee minusta harhaan, saa vahingon sielullensa; kaikki, jotka minua vihaavat, rakastavat kuolemaa.” (Sananlaskut 8:36; KR 33/38)

"But he who misses me or sins against me wrongs and injures himself; all who hate me love and court death." (Proverbs 8:36; Parallel Bible, KJV/amplified Bible Commentary)


II. Syyrian presidentti Assad tiettävästi aikoo käynnistää ohjusiskun Tel Aviv’ia vastaan Israelissa, jos Israelin ilmavoimat tekee vielä yhdenkin iskun syyrialaisia kohteita vastaan.

Syyria pelaa profeetallisen tulen kanssa, kun Jumala ennusti 2,500 vuotta sitten että Damasko tuhottaisiin!

UUTISKATSAUS: ”Assad valmistelee ohjusiskua Tel Aviv’ia vastaan siinä tapauksessa että Israel iskee uudelleen”, Ha’arez News, 19. toukokuuta 2013

”Syyria tekee valmisteluja iskeäkseen Tel Aviv’iin siinä tapauksessa että Israel käynnistää toisen iskun sen alueelle … Syyrian armeija on alkanut ottaa käyttöönsä maasta-maahan laukaistavia ohjuksia, raportti sanoi, lisäten että se on saanut määräyksiä iskeä keskiseen Israeliin jos lisäiskuja Syyriaa vastaan suoritetaan.”

Onko tämä informaatiolähde luotettava, vai perustuuko se ”Syyrian kapinallisiin”, jotka ovat aina väärässä?

”The Sunday Times sanoi että tiedot on saatu tiedustelusatelliittien kautta jotka seurasivat Syyrian joukkoja. Raportin mukaan, Syyria oli ottanut käyttöönsä kehittyneitä Tishreen-ohjuksia jotka kykenevät kuljettamaan puolentonnin taistelukärjen … Israel, ulkomaiset tiedotusvälineet kertoivat, on ollut kolmen hyökkäyksen takana Syyriassa olevia kohteita vastaan viimeisten viiden kuukauden aikana. Ilmaiskut, sanottiin, kohdistuivat asetoimituksiin jotka suuntautuivat Libanonin Hizbollah-järjestölle.”

Vuosi sitten, me varoitimme että Lännen yritys syrjäyttää Syyrian presidentti Assad ei olisi niin helppoa kuin se oli Libyassa, koska Syyrian armeija on paljon voimakkaampi. Koska Syyria loi armeijansa mielessään sota Israelin kanssa, sen aseistetut joukot ovat ylenmäärin tehokkaammat ja kykenevämmät kuin minkään toisen arabivaltion Lähi-idässä.

Tietysti, tämä sotilaallinen realiteetti tekee tästä yhteenotosta vielä vaarallisemman.

Iranin sanotaan olevan voima joka suostuttelee Syyriaa ”sijoittamaan avauspanoksen” kamppailussaan länsivaltoja vastaan.

”Hizbollahin johtaja Hassan Nasrallah sanoi että Syyria varustaisi järjestönsä ’pelinmuuttavilla aseilla’ vastauksena äskettäisiin ilmaiskuihin lähellä Damaskosta jotka luettiin Israelin syyksi. Eräs tuore raportti väitti että Iran teki Assadin vakuuttuneeksi mahdollistaakseen Hizbollahin avata rintama Israelia vastaan Golanin kukkuloilla ja myöskin suostui varustamaan ja avustamaan mitä tahansa ryhmää joka haluaa taistella Israelin kanssa.”

Jos Assad hyökkää johonkin Israelin suurkaupunkiin, Israel tulee olemaan valtio joka käyttää ’pelinmuuttavia aseita’! Damasko tullaan hävittämään Jesajan luvun 17:1 täyttymyksessä, ja koko Lähi-itä tulee vapisemaan suursodan veitsenterällä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com