Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Komeetta ISON: Suuren kansakunnan kuoleman vai kolmannen maailmansodan airut?

Tässä yhdysvaltalaiselta Raamatun profetioiden tutkijalta, Don Koenig’iltä, erittäin ajankohtainen ja kiintoisa artikkeli koskien loppuvuotta 2013. Silloin saamme todistaa hyvin suuren komeetan, nimeltä ISON, kulkemista taivaalla kirkkaana jopa päivänvalossa, lähtien marraskuun alusta. Tämä voi olla niitä suuria taivaallisia merkkejä joista Jeesus puhui tulemuksensa airueena (Luuk. 21:11). Komeettojen on perinteisesti arveltu olevan suurten tapahtumien sanansaattajia ja tässä tapauksessa voi merkitä suuren johtajan tai kansakunnan kuolemaa sekä Kolmatta maailmansotaa. Artikkelin suomensi: Samuel Korhonen

http://yle.fi/uutiset/ison-komeetan_ennustetaan_nakyvan_kirkkaana_kuin_kuu_ja_jopa_paivanvalossa/6716751

http://www.youtube.com/watch?v=LFz6qGDYWmw (Comet ISON - The path - 2013 - Skywatcher)
http://www.youtube.com/watch?v=GWi777g1YGE (ALERT NEWS Comet ISON Is an ANNOUNCEMENT from THE KING)

----------------------------------

Komeetta ISON: Suuren kansakunnan kuoleman vai kolmannen maailmansodan airut?
Comet ISON: Harbinger of death of a great nation or World War III?

Don Koenig
On June 28, 2013

ISON-komeetta avaruusteleskooppi Hubblen ottamassa kuvassa. Kuva: NASA / ESA

Neljäkymmentä vuotta sitten kuulin, kun Herbert W. Armstrong puhui radiossa komeetta Kohoutekin tulosta ja mitä se voisi merkitä. En muista, mitä hän sanoi, mutta uskon hänen antaneen ymmärtää, että se tulisi olemaan suuri merkki taivaissa, että lopunajan raamatulliset tapahtumat pian toteutuisivat. Jotkut tiedemiehet sanoivat, että Kohoutek olisi vuosisadan komeetta ja että se olisi kirkas kuin täysikuu.

Minut kasvatettiin roomalaiskatolisuudessa enkä tuohon aikaan edes tiennyt, mitä raamatulliset lopunajan tapahtumat olivat. Joka tapauksessa, koska en tiennyt mitään Raamatun profetiasta, aloin perehtyä asiaan ja tulin pian johdetuksi kristilliselle radio-asemalle, joka soitti konferenssipuhujia, jotka aika usein puhuivat Raamatun profetiasta.

Tämän kristillisen radio-aseman opetuksen, Gideonien Uuden Testamentin ja Hal Lindsey'n kirjan, ”Maa entinen suuri planeetta”, kautta löysin todellisen pelastuksen evankeliumin uskon kautta Jumalan ylösnousseeseen Poikaan. Oli vuosi 1973.

Tuohon aikaan Neuvostoliitto ja Yhdysvallat olivat Kylmän Sodan huipulla. Molemmilla mailla oli kylliksi ydinaseita tuhoamaan maailman monta kertaa, joten tuossa ajassa näytti todella enemmän kuin todennäköiseltä, ettei maailma selviäisi paljon kauemmin.

Raamatun profetian opettajat Hal Lindsey ja Jack Van Impe odottivat kaiken toteutuvan 40 vuodessa Israelin valtion jälleensyntymisestä vuonna 1948 johtuen heidän tulkinnastaan viikunapuuprofetiasta ja siitä, minkä he uskoivat olevan raamatullinen sukupolven ikä. Tuo vuoden 1988 loppupäivämäärä mielessään heidän kannattajansa odottivat ahdistuksen alkavan millä hetkellä tahansa ja sen saapumisen vuonna 1981 uskottiin olevan lähes varmaa. Maailman tapahtumat näyttivät tukevan heidän hypoteesiaan.

Huomasin pian, että Herbert Armstrong antoi maailmalle väärän evankeliumin eikä Kohoutekista koskaan tullut sitä kirkasta valoa taivaalla, jota odotettiin (pimeys on jotakin, joka heillä kummallakin jatkuu yhteisenä).

Hal Lindsay'n, Jack Van Impe'n, ynnä muiden osoitettiin viikunapuuvertauksen tulkinnoissaan olevan väärässä. Myöhemmin ennalta aavistamaton Neuvostoliiton romahdus pani odotetun välittömän Googin hyökkäyksen jäihin. Näytti todella, kuin Jeesus olisi lykännyt tulemustaan. Tässä näennäisessä viiveessä monet evankelikaaliset seurakunnat, jotka kerran odottivat Jeesusta palaamaan, tulivat laodikealaisiksi, tai nukahtivat. Jotkut evankelikaaliset johtajat jopa tulivat kyynisiksi kaikelle Raamatun profetian opetukselle.

Nyt 40 vuotta Kohoutekin jälkeen on käynnistymässä uusi komeettapeli. Tämä komeetta on nimeltään ISON. Voi olla, että tämä komeetta osoittautuu olevan se merkki, tai airut, jota Kohoutek ei ollut. Jälleen monet tiedemiehet arvelevat, että tämä tuleva komeetta olisi kirkkaampi, kuin täysikuu ja että se näkyy jopa päiväsaikaan.

ISON on hyvin suuri komeetta, joten ei ole todennäköistä, että tämä komeetta vain hajoaa, kun se joutuu hyvin lähelle aurinkoa, mutta se voi särkyä moniksi kappaleiksi. Kukaan ei todella tiedä, mitä komeetta tekee, kun se lähestyy auringon kuumuutta ja kiepsahtaa auringon ympäri sen vetovoiman vuoksi. Joka tapauksessa astrofyysikot odottavat, että tämä komeetta tulee olemaan suuri valo taivaalla tämän vuoden (2013) marraskuusta alkaen.

Entisaikaan komeettojen arveltiin olevan suurten tapahtumien airuita. Tästä linkistä löydät joitakin esimerkkejä ilmestyvän komeetan ja maanpäällisen suuren tapahtuman välisestä suhteesta. Vain sattumaako? Olen varma, että Jumalan luomakunnassa ei edes ole olemassa sellaista asiaa kuin sattuma.

Raamattu kertoo, että Itämaan Tietäjät tiesivät, että heidän taivaalla näkemänsä tähti oli merkki juutalaisten kuninkaan syntymästä (Mt 2:1). Se on voinut olla komeetta, tai ei ollut, mutta minä uskon, että se todennäköisesti oli.

Raamattu sanoo, että taivaisiin luodut valot olisivat myös merkkeinä (1. Moos. 1:14). Ilmestyskirja puhuu paljon merkeistä taivaissa. Kuka voi sanoa, että nämä merkit taivaissa ovat vain kielikuvia ja ettei olisi myös kirjaimellisia merkkejä näkyvissä taivaissa? Ihmisten sanotaan kätkeytyvän onkaloihin maassa pelosta, mitä näkevät tulevan maan päälle. Ilmestyskirja puhuu suuresta tähdestä, joka putoaa maan päälle ja suurista maanjäristyksistä. Se kuulostaa minusta enemmän komeetan jäännösten iskulta maahan, kuin joltakin kielikuvalta. Myös Jeesus sanoi opetuslapsilleen, että taivaissa olisi kirjaimellisia merkkejä ennen Hänen tulemustaan (Lk. 21:11).

Eksoduksen päivinä ihmiset katselivat ylös aika paljon. Ongelma oli, että he alkoivat palvoa luomakuntaa ja taivaan valoja Luojan asemesta. Israelilaiset olivat ehkä itsepäisiä, mutta eivät tarpeeksi tyhmiä luulemaan, että vasikka olisi Jumala. Heidän tekemänsä kultainen vasikka luultavasti esitti jotakin, mitä he olivat nähneet taivaalla, kun aurinkotuuli puhalsi pois kaasun suuren komeetan kummaltakin puolelta, joka oli lähes 24-tuntisella kiertoradalla maan ympäri heidän alueensa kohdalla. Se on pitkä tarina. Tästä aiheesta löytyy kirjoja, jos sinulla vain on kyselevä mieli.

Nuo suuret merkit taivaissa Ilmestyskirjassa voitaisiin nähdä ja voisivat uhata maata parin vuoden ajan. Saatanan ja hänen enkeliensä heittäminen alas maan päälle voisi myös näkyä maan päällä jonakin kirjaimellisena näkyvänä tapahtumana. Voisimme pitää mielessä, että komeetta Shoemaker-Levy 9 ensin meni Jupiterin läheltä vuonna 1992 ja sitten Jupiterin vetovoima rikkoi komeetan palasiksi. Nämä 20 näkyvää palaa iskivät Jupiteriin vain kaksi vuotta myöhemmin kuuden päivän aikana vuonna 1994. Jos sellainen monipäinen Shoemaker Levy-9:n kokoinen komeetta olisi iskenyt maahan, se olisi eliminoinut kaiken lihan maan päältä.

En väitä, että ISON on yksi merkeistä, joista Jeesus puhui, mutta jos se ilmestyy niin kirkkaana, kuin on mainostettu, olisimme typeriä, ellemme pitäisi sitä airueena. Jumalahan tietää missä mikin taivaankappale on milläkin hetkellä ja Hän tietää milloin mikin komeetta näkyy maan päällä. Hän loi ne tarkoitusta varten. Tietäen sen onko sitten liian kaukaa haettua ajatella, että Jumala myös määrää näiden taivaallisten valojen ajoituksen airueina, jotka ilmoittavat lähitulevaisuuden tapahtumia maan päällä?

Tiedän, että useimmat kristityt eivät ole samaa mieltä siitä, mitä olen ehdottanut, mutta useimmat kristityt eivät myöskään tunnustaisi minkään luonnontapahtuman maan päällä eikä taivaissa olevan Jumalan todellinen teko.

Jotkut luulevat, ettei Jumala näyttele mitään roolia fyysisessä luomakunnassaan, vaikka heidän pitäisi tietää, että Hän saapui siihen tulemalla ihmiseksi voidakseen pelastaa ihmiskunnan siitä, minkä Saatana turmeli. Siihen saakka, kunnes kaikki asiat ennallistetaan Hänen luomakunnassaan, Jumala on asettanut hyvin todelliset enkelinsä valvomaan maata, koska Hänellä todella on tulevaisuuden suunnitelmia niille Aadamin jälkeläisille, jotka luottavat Häneen. Ellei olisi mitään jumalallista väliintuloa maan päällä Jumalan enkelien toimesta, niin maan päällä ei olisi pelastettavia ihmisiäkään.

Jos tämä komeetta on airut, niin luulisin, että se on suuren kansakunnan kuoleman airut, tai suuren sodan airut, mikä sopisi parhaiten aikaan, jota elämme.

Kun katselee sitä Obamanation'ia, jota kerran kutsuttiin vapauden maaksi, niin tämän kansakunnan kuolema näyttää väistämättömältä ja kun katselee maailmaa, niin sota Islamia vastaan näyttää myös väistämättömältä. Ehkä ISON on kummankin airut, tai ehkä on tulossa lisää airueita. USA on sinetöimässä kohtalonsa lisäämällä joka viikko uusia kauhistuksia pitkään listaan. En näe mitään toivoa useimmille tässä maassa asuville.

Siitä, mitä päivittäin näemme ilmoitettavan uutisissa, voimme tietää, että aita, joka oli Amerikan ympärillä, on jo kaadettu. Jumala on jo antanut useimmat tässä kansakunnassa kelvottoman mielensä valtaan (Room. 1:19-32). Me sallimme hallituksemme edistää syntiä ja pilkata Jumalaa jatkuvasti luullen, kuten Sodoma ja Gomorra, ettei ole mitään tuomiota, vaikka enkelit jo ehkä ovat antaneet määräyksen hävittää Amerikka, kunhan Loot on turvassa. [Loot tarkoittaa tempausseurakuntaa (Ilm. 3:10) nykyaikana. "Nokialainen" huom.]

Itse luulen, että Jumalan käsikirjoitus tullaan näkemään taivaalla ja nyt minä puhun komeetasta. Auringon tai ydinpommin aiheuttama EMP on havaittavissa ennenkuin se kirjaimellisesti sammuttaa valomme. Useimmat Amerikassa ovat niin itsensä harhauttamia, omahyväisiä ja välinpitämättömiä, että he ovat jopa osasyyllisiä avioliiton häpäisemiseen. Avioliitto on liitto miehen ja naisen välillä. Se on Jumalan tarkoittama ja säätämä ja Jumala teki avioyhteyden pyhäksi (Mk. 10: 6-9).

Luulen, että EMP:tä ollaan toimittamassa päittemme päälle, samalla kun amerikkalaiset herjaavat sitä, mikä on pyhää ja sitten juhlivat perversioitaan julkisuudessa ja jopa kirkoissa. Pahuudet kansakunnassamme ovat aivan liian laajalle levinneitä ja myös syvälle juurtuneita kaikissa instituutioissamme... jopa uskonnollisissa instituutioissa, että niitä voisi enää oikaista. Amerikka jatkaa siirtymistä pois Jumalasta eikä kohti mitään kansallista parannusta kapinasta Luojaa vastaan. Mitä silloin on jäljellä muuta, kuin tämän kerran niin suuren kansakunnan kaatuminen?

En ole mikään profeetta. Kuitenkin komeetta ISON voisi merkitä tälle maailmalle seuraavaa: ”valmistautukaa tämän kerran niin suuren kansakunnan kuolemaan ja suureen pimeyteen, jonka tämän kerran niin suuren majakan poistaminen tuo kaikille, jotka asuvat maan päällä.” Kaikesta huolimatta en todella tarvitse komeettaa, tai mitään airutta, kertomaan, että Amerikka on menossa suureen kaatumiseen. Ainoa kysymys, joka minulla on, on: kuka lähtee ensin, Amerikka vai uskollinen seurakunta?


-----------------------------------

Don Koenig perusti sivuston www.thepropheticyears.com vuonna 1999 tutkittuaan itsenäisesti Raamattua melkein 30 vuotta ja opittuaan monilta kristikunnan terävimmiltä opettajilta. Don loi sivustonsa kirjoittamaan Raamatun profetiasta, raamatullisesta erottamisesta ja omista kristillisistä maailmankatsomuksistaan. Vuonna 2004 Don kirjoitti ilmaisen Ilmestyskirjaa kommentoivan sähköisen kirjan nimeltä "The Revelation of Jesus Christ Through The Ages". Tämä blogi (World and Church and Bible Prophecy Blog) käynnistyi vuonna 2007.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com