Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Kutsuhuuto Kanadan ja Yhdysvaltojen yhdistämiseksi – Uusin ”Captain America” -toimintaelokuva kamppailee NWO:n puolesta – ObamaCaren toteuttaminen vastatuulessa Yhdysvalloissa – Palestiinan presidentti Abbas suostunee väliaikaiseen rauhansopimukseen Israelin kanssa

Tässä tuoreimmassa neliosaisessa Cutting Edgen viikkokirjeessä David Bay lainaa aluksi New York Post'in pääkirjoitusta jossa Yhdysvaltoja ja Kanadaa kehotetaan yhdistymään yhdeksi maaksi (unohtamatta Meksikoa) joka ratkaisisi monia ongelmia maiden välillä. Tämä on ennustettu kehityssuunta kun Illuminatin suunnitelma tavoittelee Pohjois-Amerikan Unionia yhtenä maailman kymmenestä supervaltiosta. Toisessa osiossa kerrotaan uusimman ”Captain America” -elokuvan kätketystä agendasta joka tulee esiin näyttelijöiden repliikeistä ja juonesta. Vanha Järjestys tuhotaan aluksi jotta ”parempi” Uusi Järjestys voitaisiin rakentaa tilalle. Kolmannessa osiossa mainitaan ensi vuoden alusta voimaantulevan Obaman terveydenhuoltolain oikeudellisesta porsaanreiästä joka saattaa hankaloittaa lain täytäntöönpanoa useimmissa Yhdysvaltain osavaltioissa. Republikaanilakimiehet aikovat riitauttaa ObamaCaren tämän johdosta. Viikkokirjeen lopuksi lainataan uutista israelilaisesta sanomalehdestä jonka mukaan PA:n presidentti Mahmoud Abbas on pehmentämässä kantaansa Israelin kanssa käytävien rauhanneuvotteluiden suhteen. Abbas ei vaadi enää lopullisen vaiheen sopimusta jossa kaikki riidanalaiset kysymykset olisi ratkaistu vaan tyytynee väliaikaiseen rauhansopimukseen jossa vaikeimmat kiistakysymykset siirretään tuonnemmaksi. Viikkokirjeen suomensi: Olli R.

--------------------------------------

Cutting Edgen viikkokirje 29.10.2013

-------- This Week’s Hot News --------

-------- Tämän viikon kuumat uutiset --------


http://www.cuttingedge.org/detail.cfm?ID=2549
I. Kutsuhuuto on lähetetty eteenpäin, kehottaen Kanadaa ja Yhdysvaltoja yhdistymään!

Onko tämä kehotus ensimmäinen askel marssissa kohti Pohjois-Amerikan Unionia?

UUTISKATSAUS: USA:n, Kanadan pitäisi yhdistyä yhdeksi maaksi: Pääkirjoitus”, by Dianne Francis, N. Y. Post, 26. lokakuuta 2013

Ei mitkään kaksi kansakuntaa maailmassa ole yhtä integroituja, taloudellisesti ja sosiaalisesti, kuin Yhdysvallat ja Kanada. Me jaamme maantieteen, arvot ja jättimäisen rajan.”

Mitä vakavia ongelmia on olemassa tuollaisten läheisten ystävien välillä niin että paras ratkaisu on sulauttaa kaksi maata yhteen?

* Raskaat asetukset

* Turvatarkastukset

* Rajavartiosto

* Laaja huumeiden salakuljetus

* Terrorismin uhka

* Neuvottelut luoda yhteinen infrastruktuuri ovat kestäneet vuosikausia

* Aloite joka julkistettiin vuonna 2011 tavoitteenaan luoda kahden maan turvallisuuskehä, sekoittamalla poliisi-, maahanmuutto-, tulli- ja vastaterroritoimia, ei ole vieläkään tuottanut tuloksia.

Ja, vastaus kaikkiin näihin ”ongelmiin”?

http://www.cuttingedge.org/news/n2363.cfm


Yhdysvallat ja Kanada voisivat yhdistyä yhdeksi maaksi, tai seurata Euroopan Unionin mallia joka poistaa rajan ilman kahden valtion sulauttamista yhteen.”

Nyt, tämän artikkelin äänensävy muuttuu äkillisesti kun se pohtii monia sulautumisen etuja.

Yhdistettynä, Yhdysvallat ja Kanada voisivat olla talous joka on suurempi kuin Euroopan Unioni. Nämä kaksi olisivat taloudellinen supervalta, kooltaan isompi kuin Etelä-Amerikka, sisältäen enemmän energiaa, metalleja ja mineraaleja, vettä, peltomaata ja teknologiaa kuin mikään muu kansakunta, jotka on kaikki suojattu Amerikan sotavoimilla.”

Sulautuneiden maiden kansalaisilla olisi enemmän vaihtoehtoja työpaikkojen, liiketoimintamahdollisuuksien, säiden, opiskelujen ja elämäntapojen suhteen.”

Yhdysvallat saa kansallista turvallisuutta, energiaa ja luonnonvarojen riippumattomuutta ja luo miljoonia työpaikkoja kehittämään Kanadan pohjoisosaa; ja Kanada voi puolustaa ja kehittää sen valtavaa maapinta-alaa, voittaen pääomien puutteen, työntekijöitä, teknologiaa ja sotilaallista mahtia.”

Onko tämä pääkirjoitus avaava yhteislaukaus globaalin Illuminatin yrityksessä sulauttaa Yhdysvallat, Kanada ja Meksiko yhdeksi ainoaksi supervaltioksi? Loppujen lopuksi, Eliitti suunnittelee uudelleenorganisoivansa kaikki maailman valtiot täsmälleen 10 supervaltioksi, toimenpide, joka täyttää Danielin luvun 7:7-8 tarkalleen.

Entä sitten Meksiko, kuten kartta yläpuolella selvästi osoittaa, että Meksiko on osa supervaltio numero 1:stä? Tämä kirjoittaja toteaa että Meksiko on selvästi mukana seoksessa.

Vuonna 1987, kaksi maata allekirjoittivat vapaakauppasopimuksen (Meksiko liittyi vuonna 1994) ...”

Melkein joka vuosi vuodesta 1994 lähtien, Yhdysvaltain, Kanadan, ja Meksikon johtajat ovat kokoontuneet keskustelemaan tästä suunnitellusta sulautumisesta. Heti kun poliittinen ilmasto suosii tätä sulautumista, sinä kuulet presidentti Obaman antavan vakaan kehotuksen ryhtyä toimiin kaikkien kolmen maan sulauttamiseksi.

Yrittääksesi pitää silmällä, kuinka lähellä tämä sulautuminen voisi olla, minä kehotan sinua seuraamaan kahta kehittymässä olevaa juttua, joita ilman tämä sulautuminen ei voi tapahtua:

* Kansalaisuuden uudelleenmäärittely – Yhdessä yössä, näiden kolmen maan kansalaiset tullaan välittömästi julistamaan Pohjois-Amerikan kansalaisiksi. Sen vuoksi, minä uskon että nykyisiä kehotuksia, joita me kuulemme ”maahanmuuttoreformia” varten, tullaan käyttämään ”Troijan hevosena” sulautumaan Pohjois-Amerikan Unioniksi.

* Kunkin maan valuutan manipulointi jotta se voi sulautua uuden Unionin uuteen valuuttaan. Näin ollen, Amerikan dollarin täytyy heikentyä arvossa ja hyväksyttävyydessä ”maailman reservivaluuttana”. Jo nyt, Kiina, Venäjä sekä muut johtavat kansakunnat kaikkialla maailmassa puhuvat uuden globaalin varantovaluutan luomisesta, siirtyen siis pois dollarista.

Älä huolehdi siitä että säästömme ja shekkitilimme, yhtä hyvin kuin eläketilimme, tullaan hävittämään. Valuutan siirron malli tulee seuraamaan EURO-suunnitelmaa, jossa valuutta luotiin onnistuneesti niin että se on nyt Euroopan Unionin valuutta.

http://www.cuttingedge.org/detail.cfm?ID=2518
II. Jopa vastaluotua ”Captain America” -toimintaelokuvaa ollaan värväämässä kamppailuun Uuden Maailman Järjestyksen luomiseksi.

Mutta, ensin, hänen täytyy tuhota Vanha Järjestys!

UUTISKATSAUS: Captain America: Taistelee terroristeja vastaan samalla kun kaataa vanhan järjestyksen”, Entertainment Weekly, 24. lokakuuta 2013

'Captain America: The Winter Soldier' -elokuvan oli aina tarkoitus olla kiehtova merkintä Marvel Phase 2 -filmisarjassa Winter Soldier (talvisotilas) ei näytä yhtään alkuperäiseltä Captain America'lta. Kapteenin ensimmäinen elokuva asetettiin ohjaaja Joe Johnston'in 1940-luvulle, retromaailman propagandajulisteeksi täynnä karheita armeijan everstejä ja pilkallisia natseja. 'Winter Soldier' löytää Kapteenin linnoittautuneeksi nykyaikaan – mieheksi, joka on irti omasta ajastaan … Uusia aseita, uusia vihollisia, ja kokonaan uusi tilanne tähdillä koristetulle sankarille.”

Tämä seuraava lainaus on hyvin mielenkiintoinen, koska se paljastaa kätketyn agendan jolle tämä elokuva luotiin: Vanhan Järjestyksen kaataminen.

Robert Redford liittyy Kapteenin joukkueeseen Alexander Pierce'na, S.H.I.E.L.D. -pääpomo, joka näyttää tässä lepäävän vertauskuvallisesti Washingtonin siluetin yllä mikä näyttää kohtaukselta joka on jäljellä Nixon: Director's Cut -elokuvasta. 'Paremman maailman rakentaminen tarkoittaa joskus vanhan repimistä alas', hän sanoo.”

Tällainen retoriikka on normi New Age/Illuminati -kirjallisuudessa, missä kirjailija toisensa jälkeen selittää kuinka heidän rakastettua ja himoittua Uutta Maailman Järjestystä ei voida pystyttää ennen kuin ”muutoksen voimat” lyövät alas Vanhan Maailman Järjestyksen.

Mikä on ”voima” joka lyö alas meidän nykyisen sivilisaatiomme? Kolmas maailmansota.

Antikristus kirjaimellisesti harppoo maailman näyttämölle Kolmannen maailmansodan päätteeksi.

Captain America -filmi siten liittää useita julkisia elokuvapersoonallisuuksia taisteluun Uuden Järjestyksen luomiseksi; ainakin, käsikirjoittaja on tarpeeksi rehellinen myöntämään että Kapteenin täytyy ensin tuhota ennen kuin hän voi auttaa uudelleenrakentamisessa.

Tämä hämmästyttävä Illuminatin suunnitelma tulee toteuttamaan lukuisia profetioita kun sitä paljastetaan.

 
http://www.cuttingedge.org/detail.cfm?ID=2404
III. ObamaCare-uutiset jatkavat uutisotsikoiden dominointia.

Pohdi joitakin asiaankuuluvia uutispätkiä.

UUTISKATSAUS: ”Kun ObamaCare-lakiehdotus saapuu”, N. Y. Post, 9. lokakuuta 2013

Hän sanoi, 'Olin kaikkinensa ObamaCaren puolesta kunnes minulle selvisi että maksoin siitä'.”

Normaalille henkilölle, tämä lausunto näyttää naurettavalta, mutta minä voin vakuuttaa sinulle että useimmille amerikkalaisille, joilla on hyvinvointimentaliteetti, tämä lausunto on hyvin normaali heitä ajatellen. Yksi syistä miksi tämä maa on niin syvästi veloissaan, on se, että hallinnon virkailijat poliittisen käytävän molemmilta puolilta, ovat hyvin halukkaita lapioimaan rahaa ihmisille jotka eivät tee työtä ja jotka uskovat että heillä on Jumalan antama oikeus rahaan ilman sen ansaitsemista.

Konservatiiviset republikaanilakimiehet uskovat että he ovat keksineet tavan jonka avulla he voivat menestyksekkäästi riitauttaa ObamaCaren.


Jos tietokonevioista ei koidu tarpeeksi ongelmaa, presidentti Obaman terveydenhuoltolailla on myös oikeudellinen toimintahäiriö joka kriitikoiden mukaan voisi aiheuttaa sen purkamisen yli puolen kansakunnan osalta.”

Tämä lausunto tuntuu liian hyvältä ollakseen totta! Miten on niin että ObamaCare ei voisi astua voimaan useammassa kuin 50 prosentissa osavaltioita?

The Affordable Care Act -säädös esittää tekevänsä sairausvakuutuksen edulliseksi miljoonille pienituloisille amerikkalaisille tarjoamalla heille verohelpotuksia kattamaan kustannukset. Hyvityksen saamiseksi, laki sanoo kahdesti että heidän täytyy ostaa vakuutus 'osavaltion perustaman vakuutuspörssin kautta'. Mutta 36 osavaltiota ovat päättäneet olla avaamatta vakuutuspörssejä toistaiseksi. Vaikka laki antaa luvan liittovaltion hallitukselle avata vakuutuspörssit osavaltioiden sijaan, se ei sano että verohelpotuksia voidaan antaa niille jotka ostavat sairausvakuutuksen liittovaltion ohjaamasta vakuutuspörssistä.”

... lain arvostelijat ovat tarttuneet innokkaasti toimintahäiriöön. He ovat nostaneet neljä oikeusjuttua jotka kehottavat tuomareita ohjeistamaan että Obaman hallinnon on noudatettava tiukkaa lain sanamuotoa, vaikka näin tekemällä se purkautuu lähes kahdessa kolmasosassa osavaltioita. Ja Obaman hallinnolla ei ole mitään toivoa korjata toimintahäiriötä lainsäädännöllä niin pitkään kuin republikaanit kontrolloivat Kongressin edustajainhuonetta.”

””Minun leukani tippui kun ensimmäisen kerran näin tämän”, sanoi Michael F. Cannon, terveyspolitiikan asiantuntija Cato-instituutissa ja lain kova arvostelija. Hän ja muut luottavat entiseen oikeusministeriön asianajajaan Tom Christina'an sekä Jonathan Adler'iin, Case Western Reserve'n yliopiston lakiasiain professoriin, jotka ensimmäisinä korostivat toimintahäiriötä.”

'Tällä on potentiaalia upottaa ObamaCare. Se voisi saada nykyiset webbisivusto-ongelmat näyttämään vähäisiltä vertailussa', Cannon sanoi.”

Joskus paras tapa voittaa jotain raskasta on sitoa se oikeudessa, mahdottomasti solmien oikeudellisilla perusteilla. Kenties ObamaCare voidaan sitoa oikeudessa epämääräiseksi ajaksi!



http://www.cuttingedge.org/detail.cfm?ID=2555
IV. Palestiinan presidentti Abbas on yhtäkkiä luopunut vaatimuksestaan että neuvottelut Israelin kanssa menevät heti ”loppuvaiheeseen”.

Nyt, hän puhuu ”väliaikaisten neuvotteluiden” puolesta.

Profetiaa ollaan toteuttamassa tällä tavoin!


Palestiinan Auktoriteetin presidentti Mahmoud Abbas on 'pehmentämässä vastustustaan' väliaikaiselle sopimukselle käynnissä olevissa rauhanneuvotteluissa Israelin kanssa … Abbas on tähän asti torjunut sellaisen sopimuksen, vaatien lopullisen statuksen omaavaa sopimusta joka sisältäisi järjestelyt riidanalaisista kysymyksistä koskien Jerusalemia ja palestiinalaisten maahanpaluuoikeutta .”

Miksi Abbas on nyt yhtäkkiä omaksumassa 'väliaikaissopimuksen' idean? Ehkä hän tekee niin koska hän tajuaa nyt että aika on Israelin puolella, ei palestiinalaisten. Tai, onko hän vaihtamassa kantaansa koska hän tunnistaa helpomman kulkuväylän Palestiinan valtiolle.

Likudin kovanlinjan varaministerit Danny Danon ja Ze'ev Elkin olivat syyttäneet Livni'ä työskentelemisestä saada aikaan väliaikainen sopimus PA:n kanssa joka loisi Palestiinan valtion tilapäisissä rajoissa.”

Reaalipolitiikan maailmassa koskien diplomatiaa, ”väliaikaisesta” tulee joskus hyvinkin pysyvä. Katsokaa ”väliaikaista tulitaukoa” joka lopetti Korean sodan vuonna 1953. Tämä tulitauko oli ”tilapäinen” ja yhä, tässä me ollaan, 63 vuotta myöhemmin, todistamassa realiteettia että ”tilapäinen” voi useinkin helposti johtaa ”pysyvään”.

Voisimmeko nähdä ”väliaikaisen sopimuksen” missä Palestiinan valtio julistetaan, muttei koskaan varsinaisesti perusteta? Profetia toteaa vahvasti että tämä on se skenaario joka tulee avautumaan. Lopunaikojen profetia palestiinalaisia vastaan lausuu että he julistavat valtion, mutta eivät koskaan saa sellaista!

Kuuntele profetiaa:

”Ja hän vetää sen ylitse autiuden mittanuoran ja tyhjyyden luotilangan. Ei ole siellä enää ylimyksiä huutamassa ketään kuninkaaksi, kaikki sen ruhtinaat ovat poissa.” [Jesaja 34:11b-12; KR 33/38]

"And He (God) will stretch over it (Edom) a measuring line of confusion and the plummet stones of chaos over its nobles. They shall call its nobles to proclaim the kingdom, but nothing shall be there ..." [Isaiah 34:11b-12; Parallel Bible, KJV/Amplified Bible Commentary]
”Ja Hän (Jumala) vetää sen (Edom) yli sekasorron mittanuoran ja kaaoksen luotilangan sen ylimysten päälle. He kutsuvat ylimyksiään julistamaan valtakunnan, mutta ketään ei ole siellä ...” [Jesaja 34:11b-12; Parallel Bible, KJV/Amplified Bible Commentary]

He kutsuvat ylimyksiään julistamaan valtakunnan, mutta ketään ei ole siellä”.

Kun sinä kuulet tästä Palestiinan valtion julistuksesta, tiedä se, että Raamatun profetia on toteutunut, tiedä että mitään ei tule siitä (julistuksesta), ja tiedä että lopullinen tuhoamissota koskien Edomin huonetta, palestiinalaisia, on lähellä.

Ja, me katselemme tämän profeetallisen skenaarion avautumista päivittäisissä uutisissamme (Daily News)!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com