Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

maanantai 30. joulukuuta 2013

Paavi Franciscus kutsuu eri uskontoja ja ryhmittymiä yhdistymään jouluisessa puheessaan 2013 – Uudet todisteet osoittavat että Yhdysvaltain presidentti Franklin D. Roosevelt teki yhteistyötä Hitlerin kanssa juutalaisten massamurhaamiseksi 2. maailmansodan aikana

Tässä Cutting Edgen uutishälytyskirje (News Alert) Tapaninpäivältä 2013, jossa David Bay tuo aluksi ilmi uusia todisteita vapaamuuraripresidentti Franklin Delano Rooseveltia vastaan koskien hänen juutalaisvastaisia toimia 2. maailmansodan aikana. Mielenkiintoista on että Roosevelt oli vallassa täsmälleen saman aikakauden kuin Adolf Hitler. He muodostivat okkulttisen parivaljakon Albert Piken vision toteuttamiseksi jonka lopullinen päämäärä on Uusi Maailman Järjestys Raamatun Antikristuksen johtamana. Uutiskirjeen toisessa osiossa paneudutaan paavi Franciscus I:n puheeseen joulupäivänä 2013 jossa paavi vaati kaikkia yksilöitä yhdistymään rauhan hyväksi. Tämä merkitsee ateistien ja uskovien veljeilyä keskenään mikä paljastaa että paavi Francis on susi lammasten vaatteissa eikä oikea kristitty. Tällainen luonteenlaatu ja teologia sopii Ilmestyskirjan Toisen Pedon eli Väärän Profeetan ominaisuuksiin. Maailmanlaajuinen eksytys tulevaa maailmanuskontoa varten NWO:n aikana on siis alkanut. Uutishälytyksen suomensi: Olli R.

“Nokialainen” toivottaa hyvää uutta vuotta 2014 kaikille lukijoilleen! Määränpäämme, veljet ja siskot, ei ole enää kaukana.

Jesus and The Rapture (He's coming soon)

http://www.youtube.com/watch?v=FZ_B86p2szk

------------------------------------------------

News Alert (Uutishälytys) Cutting Edgen sivuilla

Hot News

Thursday, December 26, 2013


http://www.cuttingedge.org/detail.cfm?ID=2552
DVD

I. Uudet todisteet osoittavat että Yhdysvaltain presidentti Roosevelt teki hiljaista yhteistyötä Hitlerin kanssa hänen joukkomurhakampanjassaan juutalaisia vastaan!

Tyrmistyttäviä paljastuksia Franklin Delano Roosevelt'ista, meidän 32. presidentistämme, joka palveli vuosina 1933-1945.

UUTISKATSAUS: Presidentti Roosevelt ja Holokausti: Uusia todisteita”, by Tri. Manfred Gerstenfeld, Israel National News, 26. joulukuuta 2013

”Epäonnistumisen syyt pommittaa Auschwitz'iä ja tavat, joilla Rooseveltin hallinto harhaanjohti ryhmiä jotka pyysivät tällaista pommittamista, tarjoavat monia opetuksia käsittelemään nykypäivän ongelmia.”

Tämä väite on totta. Samaan aikaan kun liittoutuneiden lentokoneet pommittivat sotilaskohteita vain kilometrien päässä Hitlerin massiivisista massamurhakeskitysleireistä, ei ainoatakaan pommia pudotettu natsien uunien päälle. Liittoutuneiden pommitukset olisivat voineet pysäyttää Hitlerin kansanmurhan kiskoilleen, ja kuitenkaan yhtään pommia ei pudotettu.

Lisäksi liittoutuneiden ilmavoimien komentajat tiesivät että he olisivat voineet pommittaa rautatielinjoja jotka kuljettivat juutalaisia kuolemaan. Lentokoneet olisivat voineet tuhota käytännössä kaikki rautatiekiskot ja suurimman osan liikkuvasta kalustosta ja moottoreista. Silti sodan jälkeen, tarkkailijat olivat järkyttyneitä ymmärtääkseen, ettei mihinkään pommituskampanjaan ikinä ryhdytty natsien tappamisponnisteluita vastaan.

Kuinka näin voi olla?

Maaliskuun 4:ntenä 1933, vapaamuuraripresidentti Franklin Roosevelt vannoi virkavalan Yhdysvaltain presidenttinä. Yhdessä ruusuristiläisen Churchill'in ja pakana Josif Stalinin kanssa, Roosevelt muodosti kansakuntien “planeetaarisen kolmion”, tunnettu liittoutuneina, jotka vastustaisivat kansakuntien “planeetaarista kolmiota”, tunnettu akselivaltoina – Saksa, Italia, Japani. Siispä, Roosevelt vannoi virkavalansa 3. kuukautena vuonna 1933, mikä antaa hänen virkaanastujaisilleen okkulttisen numeroarvon '333', aivan kuten Hitlerin valtaannousussa!

Siten Saatanalla oli miehensä molemmin puolin Atlanttia. Mustan Magian Hitler ja Valkoisen Magian 33. asteen vapaamuurari, Roosevelt. Toinen maailmansota oli väistämätön tässä vaiheessa. Ammattiaan harjoittavana okkultistina, Rooseveltilla oli kaunaa Jumalan valittua kansaa, juutalaisia, kohtaan. Kun palaamme esilleottamaamme artikkeliin, mieti lukuisia alueita jotka selittävät katkeria tuntemuksia juutalaisia vastaan.

* “Tutkimukseni aikana löysin lukuisia esimerkkejä kulissien takana pidetyistä huomautuksista joissa Yhdysvaltain presidentti Franklin Delano Roosevelt puhui vaarasta päästää juutalaisia lukuisissa määrin asumaan tietyssä paikassa, tai tulla liian näkyviksi eri ammateissa.”

* “Hän myös edesauttoi kiintiön asettamista juutalaisten opiskelijoiden maahantulolle Harvardiin 1920-luvulla.”

* “Vuonna 1943, Roosevelt kehotti paikallisia johtajia liittoutuneiden vapauttamassa Pohjois-Afrikassa rajoittamaan juutalaisten pääsyä moniin ammatteihin.” Yhdysvallat, Iso-Britannia, ja Kanada käännyttivät pois monia juutalaisia jotka pyrkivät pakenemaan Hitlerin murhaavaa riehumista heitä vastaan. Kun näiltä juutalaisilta evättiin pääsy maahan, heidät lähetettiin takaisin Eurooppaan, missä valtaosa lähetettiin kansanmurhaa toteuttaviin leireihin.

* “Vuonna 1943, Roosevelt tuki yhden hänen vanhemman neuvonantajansa suunnitelmaa 'levittää harvalukuisia juutalaisia kaikkialle maailmaan' jotta heidät sulautettaisiin nopeasti. Hän myös väitti, vuonna 1938, että juutalaiset olivat liian näkyviä Puolan taloudessa, antaen ymmärtää että tämä oli syy antisemitismille.”

* “Peläten juutalaisten 'ylivaltaa' ja 'yliedustusta', hänen visionsa Amerikasta ei sallinut liikaa juutalaisia.”

* “Roosevelt kieltäytyi tukemasta Wagner-Rogers -lakiesitystä vuodelta 1939, joka olisi sallinut maahantulon 20,000:lle Saksan juutalaisten lapsille ulkopuolella kiintiöjärjestelmän. Nuo lapset eivät olisi vieneet pois yhtäkään työpaikkaa, perustelu, joka usein kuullaan koskien lisämaahanmuuttajien päästämistä sisälle. Kuitenkin vain vuotta myöhemmin, Roosevelt henkilökohtaisesti tuli väliin mahdollistaakseen tuhansien brittiläisten lapsien tulla Amerikkaan paetakseen Saksan Lontooseen kohdistamaa salamahyökkäystä.”

* “Roosevelt olisi voinut tehdä muita asioita, jotka olisivat säästäneet Holokaustin uhreja.”

1) “Hän olisi voinut painostaa brittejä avaamaan Palestiinan ovet juutalaisille pakolaisille.”

2) “Hän olisi voinut antaa luvan käyttää tyhjiä joukkojenkuljetuslaivoja tuodakseen pakolaisia USA:han väliaikaisesti, sodan loppumiseen asti.”

3) “Roosevelt olisi voinut sallia pakolaisten viipyä turisteina Yhdysvaltain alueilla, kuten Neitsytsaarilla, kunnes heidän oli turvallista palata Eurooppaan.”

http://www.cuttingedge.org/detail.cfm?ID=1984
DVD

Sinä ymmärrät, sekä Hitler että Roosevelt olivat vihkiytyneet samalle Uudelle Maailman Järjestykselle ja samalle vapaamuurarikristukselle joka tulee nousemaan johtaakseen tätä uutta järjestystä. Hitler oli Mustan Magian harjoittaja ja Roosevelt oli Valkoisen Magian harjoittaja. Hengelliset voimat kokosivat nämä kaksi leiriä yhteen jotta Albert Pike'n visio kolmesta maailmansodasta voisi toteutua (Lue kaikki yksityiskohdat uutisesta NEWS1015 (suomennettu), otsikolla, “Uskomaton perkeleellinen näky”.

Alice Bailey, Mustan Magian kanavoija demoneille ja Teosofisen Seuran johtaja vuosina 1919-1949, väitti että Roosevelt näytteli suurta roolia 2. maailmansodan jälkeisissä suunnitelmissa kun hän kokousti Britannian Churchill'in ja Venäjän Stalinin kanssa Jaltalla. Kuuntele:

”Kuuntele hänen liehakointiaan, kun Bailey kanavoi demonia, Master D.K.'ta. Hänen tärkeimmässä kirjassaan, “The Externalisation of the Hierarchy (Hierarkian ulkoistaminen)”, Bailey kirjoitti liittyen historialliseen tapaamiseen Jaltalla vuonna 1944,

”Siellä, kolme miestä, muodostaen peruskolmion, kohtasivat hyväntahtoisina kaikille ja pyrkivät laskemaan perustan tuleville maailmantapahtumille.” (Sivu 448)

Ketkä osallistuivat historialliseen Jaltan konferenssiin, jossa länsivallat soivat sellaisia uskomattomia myönnytyksiä venäläisille?

1) Amerikan presidentti Franklin Roosevelt
2) Britannian pääministeri Winston Churchill
3) Venäjän kommunistidiktaattori Josif Stalin

Presidentti Roosevelt oli 33. asteen vapaamuurari ja oli vahvasti mukana suuremmassa Mustan Magian salaseurassa, ruusuristiläisyydessä. Me osoitimme DVD'llä “Eye of the Phoenix”, että presidentti Roosevelt ja maatalousministeri/varapresidentti Henry Wallace olivat syvästi sotkeutuneet aktiiviseen Luciferin palvontaan. Jos Amerikan kansa olisi tuolla aikakaudella todella ymmärtänyt kuinka syvästi Roosevelt neuvotteli demonisen henkimaailman kanssa, he olisivat viskanneet hänet ulos virastaan siltä korvakuulemalta!

http://www.cuttingedge.org/detail.cfm?ID=1319
DVD

Presidentti Roosevelt rakasti varoittaa että “Amerikalla on sovittu tapaaminen Kohtalon kanssa”. Osoitamme, että Illuminati kutsuu heidän vapaamuurarikristustaan, “Kohtaloksi (Destiny)”. Sen tähden Roosevelt lipsautti vakavan viestin kaikille okkultistitovereilleen joka puolella maailmaa, kertoen heille että hänen New Deal -ohjelmansa oli suunnattu edelleen tuohon “sovittuun tapaamiseen Kohtalon kanssa”. Rooseveltin alaisuudessa, kansallisarkistorakennus (National Archives Buildning) rakennettiin. Pennsylvania Avenue'lla, nuori mies nimeltä Destiny istuu maailman valtaistuimella, halliten ihmisiä rauhan ajassa. Tämä tympanon kuvaa Kohtaloa vapaamuurarikristuksena (Antikristus).

Katso kaikki yksityiskohdat meidän palkitusta DVD'stä, "Riddles In Stone: The Secret Architecture of Washington, D.C." (Arvoituksia kivessä: Washington D.C:n salainen arkkitehtuuri).

Presidentti Franklin D. Roosevelt ja Adolf Hitler olivat kaksi tärkeintä ja vaikutusvaltaisinta johtajaa tässä 2. maailmansodan aikakaudessa, ja molemmat palvelivat vuosina 1933-1945. Saatana käytti näitä miehiä voimallisesti luodakseen suunnitellun 2. maailmansodan ja asettamalla maailman kurssille kohti väistämätöntä 3. maailmansotaa, josta tulee voittajana Raamatun Antikristus.


http://www.cuttingedge.org/detail.cfm?ID=2519
II. Tämä paavi, Franciscus I, edelleen yhdistää ainutlaatuisesti eri uskontoja ja ryhmittymiä, juuri kuten olettaisit sellaiselta ihmiseltä jonka on tarkoitus olla Ilmestyskirjan Toinen Peto, Väärä Profeetta Ilmestyskirjan luvussa 13:11-18.

Koskaan ei paavi ole nauttinut niin laajalle levinnyttä kunnioitusta ja ihailua, eräs vaatimus Väärälle uskonnolliselle Profeetalle.


”Paavi Francis, juhlien ensimmäistä jouluaan Rooman kirkon johtajana, kehotti keskiviikkona ateisteja yhdistymään kaikkien uskontojen uskovien kanssa ja työskentelemään 'kotitekoisen rauhan' hyväksi joka voi levitä kaikkialle maailmaan … Francis antoi myös toisen vetoomuksen ympäristön pelastamiseksi 'ihmisen ahneudelta ja saaliinhimolta'.”

Yhdella iskulla, paavi Francis I vaati uskovien ja rankimpien epäuskovien – ateistien – yhdistymistä sekä vaati 'rauhaa', ja kääriäkseen kaiken sen pakettiin, antoi vaatimuksen toimille jotka pysäyttäisivät “ilmastonmuutoksen”!

Aikakauden lopussa, minä tulen todella hermostuneeksi kun kuulen maailmanjohtajien vaativan rauhaa koska vaatimus rauhalle profeetallisena aikana tulee laukaisemaan sellaisen tuhon jota maailma ei ole koskaan nähnyt. Kuuntele:

Kun he sanovat: "Nyt on rauha, ei hätää mitään", silloin yllättää heidät yhtäkkiä turmio, niinkuin synnytyskipu raskaan vaimon, eivätkä he pääse pakoon.” (1 Tess. 5:3; KR 33/38)

"When people are saying, All is well and secure, and, There is peace and safety, then in a moment unforeseen destruction, ruin and death will come upon them as suddenly as labor pains come upon a woman with child; and they shall by no means escape, for there will be no escape." (1 Thess 5:3)

Kun ihmiset sanovat, kaikki on hyvin ja turvallista, ja meillä on rauha ja turvallisuus, niin silloin yhdessä hetkessä odottamaton tuho, turmio ja kuolema tulevat heidän päällensä yhtä äkillisesti kuin synnytystuskat kohtaavat raskaana olevan vaimon, eivätkä he millään keinoin voi paeta, sillä ei tule olemaan pakopaikkaa.” (1 Tess. 5:3, engl. käännös)

Nyt tämä esilleottamamme uutisartikkeli kertoo meille tapoja joilla paavi Francis on ainutlaatuisesti kurkottamassa ihmisiin ja erilaisiin ryhmittymiin, luonteenlaatu, jonka Väärän Profeetan täytyy omistaa runsain mitoin.

* “Franciscuksen ateisteihin kurkottelu ja muiden uskontojen ihmisten tavoitteleminen on räikeässä ristiriidassa entisen paavin, Benedictuksen, asennoitumiseen, joka joskus jätti ei-katolilaisille tuntemuksen että hän näki heidät toisen luokan uskovina.”

* Paavi vaati myös loppua väkivallalle “ei-integroituneen aukon” alueella, maailman alue, jossa Illuminati käy uniikkia sotaa jonka tarkoituksena on kylvää epävakautta niin että supervaltiot #7 ja #8 voidaan perustaa. Erityisesti, paavi nimesi Sudanin, Syyrian, Nigerian, Kongon demokraattisen tasavallan ja Irakin, sekä Israelin ja palestiinalaiset.

* “Punaisena lankana viestissä oli, että yksilöillä olisi rooli rauhan edistämisessä, joko heidän naapurinsa tai kansakuntien kesken … 'Jumala on rauha: pyytäkäämme häntä auttamaan meitä olemaan rauhantekijöitä jokaisena päivänä, meidän elämissämme, meidän perheissä, meidän kaupungeissa ja valtioissa, koko maailmassa', hän sanoi. Pyhiinvaeltajat tulivat kaikkialta maailmasta jouluksi Vatikaaniin ja joidenkin mielestä se johtui siitä että Francis oli tuonut raikkaan tuulahduksen Kirkkoon.”

http://www.cuttingedge.org/detail.cfm?ID=2416
Minä uskon että tämä paavi on hyvin erikoislaatuinen paavi. Hänellä on henki jonka avulla kansat voidaan tuoda yhteen sovussa ja rauhassa ja rakkaudessa. Vaikka näissä ominaisuuksissa ei ole mitään vikaa, profetia tekee melko selväksi sen että Saatana, Antikristus ja hänen Väärä uskonnollinen Profeettansa käyttävät hyväksi näitä elementtejä aivan aikakauden lopussa saattaakseen kaikki ihmiset kaikista kielistä ja kansoista väliaikaisesti Antikristuksen vallan alaisuuteen.

Tuo aika on lähestymassä. Tapahtumien, kuten tämänkaltaisten, pitäisi voimakkaasti kertoa meille että Antikristuksen ja hänen Väärän Profeettansa ilmestymisen ajankohta on hyvin lähellä. Oikeaan aikaan, Suunnitelma kertoo meille mitä paavi tulee tekemään.

Sopivalla historian hetkellä paavi tulee vierailemaan yhdistetyllä juutalaisten/kristittyjen/muslimien Jerusalemin sektorilla ilmoittaakseen että kaikkien uskontojen pitäisi yhdistyä yhdeksi. Tämä toiminta tulee sitten lopulta purkamaan Lähi-idän pattitilanteen.” (Bill Lambert, House of Theosophy, Boston, Massachusetts, elokuu 1991, raportoitu uutisessa NEWS1052 (suomennettu)).

Kun paavi Francis matkustaa Jerusalemiin ilmoittamaan, että siitä hetkestä lähtien, kaikkien uskontojen pitäisi yhdistyä yhdeksi maailmanuskonnoksi, hänen itsensä ollessa sen päänä, hän on pukeutunut Väärän Profeetan hattuunsa. Tämä toiminta jättää Vatikaanin ilman kokenutta paavia mitä tärkeimmällä hetkellä maailmanhistoriassa.

Mutta, tuon ei pitäisi olla ongelma, koska entinen paavi Benedictus on valmiina, pukeutuneena hänen valkoisiin paavikunnan vaatteihinsa, astumaan takaisin Pietarin istuimelle Vatikaanissa. Olen vakuuttunut että tämä on se syy miksi Benedictus erosi, jättäen päällensä valkoiset kuteet ja sitten palatakseen Vatikaaniin, edelleen yllään hänen valkoiset paavin vaatteet.

Paavi Benedictus voi siten jatkaa valtaansa roomalaiskatolisen kirkon suhteen kadottamatta sykettään. Nyt sinä tiedät miksi Benedictus erosi. Hän aikoo palata valtaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com