Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

torstai 2. tammikuuta 2014

Last Trumpet Newsletter -- Tammikuu 2014

Tässä kesäkuussa 2010 kuolleen pastori David J. Meyerin pojan Samuel David Meyerin profeetallista sananjulistusta ja ajankohtaisten tapahtumien kertausta tammikuun 2014 uutiskirjeessä.

Last Trumpet Newsletter

Volume XXXIII    Issue I    January 2014

Last Trumpet Ministries, PO Box 806, Beaver Dam, WI 53916

Fax: 920-887-2626  Internet: <http://lasttrumpetministries.org>

Livenä:

http://www.youtube.com/watch?v=K0BZmAf3EtU#
http://www.youtube.com/watch?v=YVv6TKxRnL0#
http://www.youtube.com/watch?v=3ReP7FPa87c

-------------------------------

Vaino ja vaara uhmakkaassa maailmassa!
(Persecution And Peril In A Defiant World!)

”Rakkaani, älkää oudoksuko sitä hellettä, jossa olette ja joka on teille koetukseksi, ikäänkuin teille tapahtuisi jotakin outoa, vaan iloitkaa, sitä myöten kuin olette osallisia Kristuksen kärsimyksistä, että te myös hänen kirkkautensa ilmestymisessä saisitte iloita ja riemuita. Jos teitä solvataan Kristuksen nimen tähden, niin te olette autuaat, sillä kirkkauden ja Jumalan Henki lepää teidän päällänne.”

1. Pietarinkirje 4:12-14

”Kuka voi meidät erottaa Kristuksen rakkaudesta? Tuskako, vai ahdistus, vai vaino, vai nälkä, vai alastomuus, vai vaara, vai miekka? Niinkuin kirjoitettu on: "Sinun tähtesi meitä surmataan kaiken päivää; meitä pidetään teuraslampaina". Mutta näissä kaikissa me saamme jalon voiton hänen kauttansa, joka meitä on rakastanut. Sillä minä olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, ei enkelit eikä henkivallat, ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat, ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.”

Roomalaiskirje 8:35-39

”Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden tähden vainotaan, sillä heidän on taivasten valtakunta. Autuaita olette te, kun ihmiset minun tähteni teitä solvaavat ja vainoavat ja valhetellen puhuvat teistä kaikkinaista pahaa. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä teidän palkkanne on suuri taivaissa. Sillä samoin he vainosivat profeettoja, jotka olivat ennen teitä.”

Matteus 5:10-12


Tässä LTN:n numerossa, me tutkimme uusia suuntauksia jotka osoittavat, että maailman tila, jossa me elämme tänä päivänä, on heikkenemässä kiivaaseen tahtiin. Kun astumme uuteen vuoteen 2014, meille usein sanotaan että elämme innovaatioiden ja edistyksen maailmassa. Silti, ihmiskunnan ennennäkemätön pääsy informaatioon, koulutukseen, ja teknologiaan tässä nykyajassa ei ole lieventänyt ihmisrodun barbaarista luonnetta. Itseasiassa, Herran Jeesuksen Kristuksen seuraajat kohtaavat lisääntyvää vainoa jok’ikinen päivä, erityisesti Lähi-idän alueella, Afrikassa, ja Aasian maissa kuten Kiinassa ja Pohjois-Koreassa.

Kristittyjen vainoaminen ympäri maailman on voimistunut huomattavasti viime vuosina, minkä vuoksi parlamentin jäsenet Yhdistyneessä Kuningaskunnassa järjestivät kolmen tunnin keskustelun kriisistä joulukuun alussa 2013. Kansanedustaja Sammy Wilson oli sanonut, ”Viimeisen kuukauden aikana satoja ihmisiä, Nigeriasta Eritreaan, Kazakstaniin, Kiinaan on pidätetty ja vangittu yksinomaan heidän uskonsa tähden, ja kun he menevät vankilaan, heiltä evätään asianmukainen oikeusmenettely.” Wilson edelleen jatkoi sanoen, ”Tätä ei tapahdu ainoastaan muslimimaissa. Marokosta Pakistaniin, kristityt muslimimaissa ovat vaarassa, mutta sitä tapahtuu myöskin muualla.” (1) Kansanedustaja Jim Shannon ilmaisi myöskin huolensa kriisistä, julistaen, että se on ”suurin juttu maailmassa josta ei ole koskaan kerrottu.” Shannon väittää että noin 200 miljoonaa kristittyä kohtaa vainoa tänä päivänä, ja yhteensä 500 miljoonaa on vaarassa koska he elävät vaarallisilla alueilla. (2) Koko keskustelussa kävi ilmi, että kaksi miljoonaa kristittyä on kuollut afrikkalaisessa Sudanin valtiossa viimeisten 30 vuoden aikana, ja että kristitty väestö Irakin valtiossa on vähentynyt 1,5 miljoonasta ihmisestä 200,000 ja 600,000 yksilön välimaastoon. Tämän globaalin kriisin seurauksena, suunnilleen yksi kristitty joka 11. minuutti tapetaan jok’ikisenä päivänä. (3)

Kristittyjen ihmisten joutuminen väärinkäytön uhreiksi on ollut erityisen ankaraa Syyriassa vieläpä kun sisällissota raivoaa kapinallisryhmien ja Bashar al-Assadin hallinnon välillä. Valitettavasti monissa näissä viimeaikaisissa hyökkäyksissä on ollut osallisina lapsia. ”Radikaalit järjestöt hyökkäävät nyt kristittyjä lapsia vastaan saadakseen heidän vanhempansa lähtemään maasta. Viime päivinä viiteen kristittyjen kouluun on hyökätty joissa lapsia on kuollut”, ilmoitti Syyrian parlamentin jäsen Maria Saada joulukuussa 2013. (4) Tähän mennessä arviolta 45,000 kristittyä on paennut Syyriasta johtuen voimistuvasta vainosta. Vaikka Syyrian konfliktin molemmat osapuolet ovat syyllistyneet lukuisiin julmuuksiin, on tärkeää huomata, että monet hyökkäykset kristittyjä vastaan suoritetaan niin kutsuttujen kapinallisjoukkojen toimesta, jotka ovat hyötyneet Obaman hallinnon tuesta. Itseasiassa, kapinalliset saivat tukipaketin Amerikan hallinnolta elokuussa 2013, joka oli 195 miljoonaa dollaria. (6) Joulukuussa 2013, Yhdysvaltain ulkoministeriö keskeytti tappavan tuen Syyrian kapinallisille johtuen kovan linjan ääri-islamistien toimista alueella. Kuitenkin, hallinnon virkailijoiden lausunnot osoittavat että tämä avun keskeyttäminen tulee olemaan vain väliaikaista.

Väkivallanteot ovat myös usein kohdistuneet kristittyihin jotka asuvat Pakistanissa. Näin kävi syyskuussa 2013 kun kaksi itsemurhapommittajaa käynnisti hyökkäyksen, joka johti 81 ihmisen kuolemaan jotka olivat kokoontuneet kirkon ulkopuolelle Peshawar’in kaupungissa. Pommitus suoritettiin ryhmän nimeltä Jundullah toimesta. ”Kaikki ei-muslimit Pakistanissa ovat meidän kohteena, ja he pysyvät meidän kohteena niin kauan kuin Amerikka ei estä lennokki-iskuja maassamme”, julisti Ahmed Marwat, ryhmän tiedottaja. (8)

Samaan aikaan lähes kolmesataa kristittyä on pidätetty afrikkalaisessa Eritrean kansakunnassa tänä vuonna. Ne, jotka on pidätetty, ovat usein vangittuina luolastoihin jotka sijaitsevat maan alla, kuljetuskontteihin, tai armeijan pidätystiloihin. ”He kohtaavat altistumista, pakkotyöhön, ja riittämättömään ruokaan, veteen ja hygieniaan. Heiltä evätään säännöllisesti sairaanhoito malariaa ja keuhkokuumetta varten joihin he ovat sairastuneet vankilassa ollessaan tai tauteja kuten diabetesta, kohonnutta verenpainetta, tai syöpää varten joiden kanssa he ovat tulleet vankilaan”, totesi organisaation, joka tunnetaan nimellä Open Doors USA, edustaja, joka valvoo kristittyjen maailmanlaajuista vainoa. (9) On arvioitu että 2000-3000 eritrealaista pakenee kotimaastaan joka kuukausi huolimatta ”ampua tappaakseen menettelytavasta (shoot to kill policy)” niitä varten jotka jäävät kiinni pakenemisesta. (10)

Keski-Afrikan tasavallan kristityt ovat myöskin joutuneet epätoivoiseen kamppailuun viime päivinä. Associated Press’in julkistaman raportin mukaan, tuhannet kristityt hakivat turvapaikkaa lentokentältä, jota vartioivat ranskalaiset sotilaat, sen jälkeen kun ryhmä aseistettuja muslimeja surmasi ainakin 280 ihmistä joulukuun alussa 2013. Yhtä kristityistä, joka haki turvapaikkaa, siteerattiin sanomasta, ”He teurastavat meitä kuten kanoja.” (11)

Ehkä kaikkein julmin kristittyjen vaino tapahtuu Pohjois-Korean sisällä. Raportin mukaan joka julkaistiin marraskuussa 2013, 80 ihmistä teloitettiin Pohjois-Korean hallinnon toimesta, mukaan lukien joitakin joiden ainoa rikos oli Raamatun omistaminen. Teloituksia havainnoitiin ryhmän taholta johon kuului noin 10,000 katsojaa joiden oli pakko katsella. (12) Pohjois-Korean hallitus kommunistidiktaattori Kim Jong-un’in johdon alaisuudessa rutiininomaisesti vangitsee, kiduttaa, ja teloittaa kristittyjä. (13) Mikään näistä tosiasioista ei näytä tuottavan vaivaa entiselle koripallon NBA-pelaajalle Dennis Rodman’ille, kuitenkaan. Rodman on matkustanut Pohjois-Koreaan ainakin kaksi kertaa ja viettänyt paljon aikaa Kin Jong-un’in kanssa, joka tiettävästi rakastaa koripallopeliä. Puhuessaan äskettäisestä matkasta kommunistivaltioon, Rodman oli sanonut, ”En voi valvoa mitä he tekevät hallintonsa kanssa; en voi valvoa mitä he sanovat tai miten he tekevät asioita täällä. Olen vain yrittänyt tulla tänne urheilukuuluisuutena ja toivon voivani avata oven monille ihmisille maassa.” (14) Aiemmin tänä vuonna, Rodman puhui hellästi hänen ystävästään Kim Jong-un’ista toteamalla, ”Minä rakastan häntä. Hän on mahtava.” (15)

Niille, jotka ovat tutkineet Pyhää Raamattua, ei ole yllätys että kristittyjen vaino on yleistä nykyään. Itseasiassa, Jumalan kansaa on jatkuvasti vainottu siitä ajasta lähtien kun meidän Herramme ja Vapahtajamme käveli maan päällä lähes 2000 vuotta sitten. On kuitenkin suuri siunaus olla kuuliainen Kristukselle vaikka se merkitsisi kärsimistä tässä nykymaailmassa. Meitä vakuutetaan tästä tosiasiasta Matteuksen luvussa 5:10-12 jossa lukee, ”Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden tähden vainotaan, sillä heidän on taivasten valtakunta. Autuaita olette te, kun ihmiset minun tähteni teitä solvaavat ja vainoavat ja valhetellen puhuvat teistä kaikkinaista pahaa. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä teidän palkkanne on suuri taivaissa. Sillä samoin he vainosivat profeettoja, jotka olivat ennen teitä.”

Niille meistä jotka asuvat Yhdysvalloissa ja muilla suhteellisen rauhallisilla maailman alueilla, olemme olleet onnekkaita pystyäksemme ilmaisemaan vakaumuksiamme ja palvomaan Jumalaamme ilman pelkoa kostotoimista suurimmaksi osaksi. Kuitenkin, on olemassa kasvavaa vihamielisyyden henkeä kristittyjä kohtaan Yhdysvalloissa, ja ei ole kaukaa haettua ajatella että me saatamme jonakin päivänä kärsiä samanlaisista vainoista kuin tekevät meidän uskontoverimme monissa muissa maissa ympäri maailman. Huolimatta koettelemuksista joista voimme kärsiä tulevaisuudessa, se on äärimmäisen tärkeää, että me aina pysymme uskollisina Jumalalle jopa vastoinkäymisissä. Sillä kuten Jeesus sanoi meille Matteuksen luvussa 10:22, ”Ja te joudutte kaikkien vihattaviksi minun nimeni tähden; mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu.”

Homoseksuaalinen liike jatkaa vahvana! (The Homosexual Movement Continues Its Strong Momentum!)

Tällä hetkellä Yhdysvalloissa, olemme todistamassa muutosta maassamme kun nuo jotka puoltavat homoseksuaalista elämäntapaa edelleen saavat vauhtia. Joulukuun 19. päivänä 2013, New Mexicon osavaltiosta tuli 17. osavaltio joka laillistaa samaa sukupuolta olevat avioliitot. Päätöksen teki tuomari Edward Chavez New Mexicon korkeimmasta oikeudesta, joka totesi, että koska osavaltiolla ei ole mitään avioliittosäännöksiä erityisesti kieltämässä homoliittoja, niin se on perustuslainvastaista kieltää tällaisilta ryhmiltä oikeutta avioitua. Ilmoittaessaan päätöksestään, tuomari Chavez kirjoitti seuraavaa: ”Estämällä yksilöitä avioitumasta ja riistämällä heiltä siviiliavioliiton oikeudet, suojat, ja vastuut, johtuu pelkästään heidän seksuaalisesta suuntautumisestaan joka rikkoo tasapuolisen suojan klausuulia (Equal Protection Clause) artiklan II, kappaleen 18 alaisuudessa koskien New Mexicon perustuslakia. Me pidämme kiinni siitä että New Mexicon osavaltio on perustuslaillisesti velvollinen sallimaan samaa sukupuolta olevien parien avioitumisen New Mexicon lain nojalla.” (16)

Samaan aikaan, Utahin osavaltiossa, samaa sukupuolta olevat avioliitot on estetty vuodesta 2004 lähtien kun osavaltion äänestäjät hyväksyivät lain tehden tällaisista liitoista laittomia. Kuitenkin, Yhdysvaltain käräjätuomari Robert J. Shelby kaatoi lain ja julisti että samaa sukupuolta oleva avioliitto on nyt laillinen Utahin osavaltiossa. ”Osavaltion nykyiset lait epäävät homo- ja lesboasukkailtaan heidän perustavaa laatua olevan oikeuden avioitua ja, tehdessään niin, halventavat näiden samaa sukupuolta olevien parien ihmisarvoa ilman järjellistä syytä. Näin ollen, tuomioistuin toteaa että nämä lait ovat perustuslain vastaisia”, tuomari Shelby kirjoitti päätökseensä. (17)

Valtavirran uutiskanavien mukaan, tuomarin päätös käynnisti kiihkon osavaltiossa kun sadat samaa sukupuolta olevat parit kiiruhtivat avioitumaan. Niiden joukkoon, jotka menivät naimisiin, sisältyi avoimesti homona esiintyvä senaattori Jim Dabakis jota siteerattiin sanomasta, ”Minä kosin kumppaniani, joka oli ollut kanssani 27 vuotta, kesäkuussa, mutta sanoin, ’Emme mene naimisiin ennen kuin voimme mennä naimisiin Utahissa.’” Kuultuaan tuomarin päätöksestä, senaattori Dabakis ja hänen kumppaninsa kiiruhtivat lääninvirkailijan toimistoon Salt Lake City’ssa, Utahissa. ”Ajoimme tänne. Se on hullujenhuone täällä. Siellä on satoja ihmisiä, häätodistuksia annetaan, avioliittoja solmitaan kaikkialla eteishalleissa. Jokainen tarttuu tilaisuuteen. Se on vain lämmin, ihana hetki Utahin osavaltiossa”, Dabakis selitti. (18) Homoasianajoryhmän, tunnettu nimellä GLAAD, tiedottaja myöskin ylisti päätöstä. ”Näemme osavaltiojohtajien ja yhä useampien kansalaisten tunnustavan että rakastavia ja sitoutuneita pareja ei tulisi pitää oikeudellisesti erillään. Odotamme näkevämme, että vauhti jatkuu edelleen vuonna 2014”, julisti Wilson Cruz GLAAD’ista. (19) New Mexicon ja Utahin osavaltioiden lisäksi, samaa sukupuolta olevat avioliitot ovat myös laillisia Columbian piirikunnassa, Kaliforniassa, Connecticut’issa, Delaware’ssa, Hawaijilla, Illinoisissa, Iowassa, Mainessa, Maryland’issa, Massachusetts’issa, Minnesotassa, New Hampshire’ssa, New Jersey’ssa, New Mexicossa, New Yorkissa, Rhode Island’issa, Vermont’issa, sekä Washingtonissa. (20)

Kun homoseksuaalisuudesta on lisääntyvästi tulossa valtavirtaa Yhdysvalloissa, monet yritykset ovat ilmaisseet tukeaan tälle raamatullisesti vastakkaiselle elämäntavalle. Yksi tällainen yhtiö ei ole mikään muu kuin Apple, korkealuokkaisten tietokoneiden ja vempaimien, kuten iPad’ien ja iPhone’ien, valmistaja. Joulukuussa 2013 tuli päivänvaloon että Apple hyväksyi ohjelman tai sovelluksen käytettäväksi sen iPhone’issa jotka sallivat gay-miesten olla vuorovaikutuksessa toistensa kanssa ja löytää treffikumppaneita. Ohjelmaa, joka tunnetaan nimellä Distinc.tt, kuvaillaan seuraavasti: ”Distinc.tt vie gay-sovellukset seuraavalle tasolle näyttämällä sinulle enemmän kuin vain kaverit puhelimissa. Käytä sitä löytääksesi paikat mihin mennä, tapaile ihmisiä noissa paikoissa, koordinoi kavereiden kanssa samalla kun olet ulkona, vaikka mitä. Se koskee tekemistä, ei juttelua.” Vaikka ei ole yllättävää että tällainen ohjelma on olemassa, on melko huolestuttavaa tietää että tällainen ohjelma on oletettavasti turvallinen lapsille jotka ovat iältään kaksitoista vuotta ja ylöspäin. (21)

Tällä välin homoseksuaalinen liike on jatkanut tunkeutumistaan valtavirran uskonnon sisäpuolelle. Tämän vuoksi ei ole enää harvinaista kuulla pastoreiden tarjoamassa tukeaan gay-elämäntavalle. Näin oli asianlaita Frank Schaefer’in suhteen, joka on pappi Yhdistyneessä metodistikirkossa. Schaefer, joka on ollut tulituksen alla siitä saakka kun hän toimitti poikansa samaa sukupuolta olevan avioliittovihkimisen vuonna 2007, riisuttiin papin virasta kirkon virkailijoiden toimesta joulukuun 19:ntenä 2013. (22) Kuitenkin, monet metodistipapit ovat ilmaisseet tukeaan Schaefer’ille, ja lokakuussa 2013 ilmoitettiin että enemmän kuin kolmekymmentä tällaista pappia suunnitteli toteuttavansa samaa sukupuolta olevien hääseremoniat uhmaten kyseisen organisaation sääntöjä. (23)

Toisessa kehityksessä, paavi Franciscus nimettiin ”vuoden henkilöksi”, ei ainoastaan Time -aikakauslehden toimesta, (24) vaan myös aikakauslehden taholta jota julkaisee homoseksuaalinen kannattajaryhmä nimeltä The Advocate. Vaikka paavi Franciscus väittää vastustavansa samaa sukupuolta olevia avioliittoja, hän on ottanut paljon pehmeämmän kannan homoseksuaalisuuteen kuin hänen edeltäjänsä. Aikakauslehden etusivu esittää kuvan paavista rinnatusten hänen nyt jo kuuluisan lainauksen kanssa, ”Jos joku on homo ja etsii Herraa hyvällä tahdolla, niin mikä minä olen häntä tuomitsemaan?” (25) The Advocate’n toimittajat selittivät päätöstään panna paavi esille seuraavalla lausunnolla: ”Paavi Francis on 1,2 miljardin roomalaiskatolisen johtaja kaikkialla maailmassa. Maailmassa on kolme kertaa enemmän katolilaisia kuin on asukkaita Yhdysvalloissa. Halusimmepa sitä tai ei, niin se mitä hän sanoo, ei ole yhdentekevää. Toki me kaikki tiedämme katolilaisia jotka välttelevät uskonnon sääntöjä moraalista. Siellä on paljon erimielisyyttä, naisten asemasta, ehkäisystä, ym. Mutta minkään tuosta ei pitäisi saada meitä aliarvioimaan yhdenkään paavin kykyä taivutella sydämiä ja mieliä avoimiksi LGBT (lesbot, homot, biseksuaalit, transsukupuoliset) -ihmisille, eikä ainoastaan Yhdysvalloissa, vaan maailmanlaajuisesti…” (26)



http://www.advocate.com/year-review/2013/12/16/advocates-person-year-pope-Francis
http://yle.fi/uutiset/paavi_valitiin_homolehden_vuoden_henkiloksi/6990072


On yhä tavallisempaa kuulla keskiverto miehen tai naisen sanovan, ettei ole mitään väärää olla gay. Kuitenkin, kristittyinä me tiedämme että Jumalan Sana kieltää ankarasti tämän vastakkaisen elämäntavan. Loppujen lopuksi, sillä ei ole väliä mitä ihminen saattaa ajatella tai sanoa, vaan mitä Jumala sanoo meille. On kuitenkin ilmeistä, että kulttuurinen muutos on tapahtunut Yhdysvaltojen sisällä, ja homoseksuaalisesta elämäntavasta on nyt tullut Amerikan kulttuurin valtavirtasegmenttiä.

Viimeisten päivien epäpyhä uskonto! (Profane Religion In The Last Days!)

Kun me siirrymme lähemmäksi meidän Vapahtajamme paluuta, näemme edelleen oudon uskonnon esiinmarssia näinä viimeisinä päivinä. Vaikka Yhdysvallat on perinteisesti tunnettu kristittynä kansakuntana, viimeaikaiset raportit antavat ymmärtää että amerikkalaisten määrä jotka ilmaisevat uskoa Jumalaan on laskussa. Itseasiassa, Harris Poll’in mielipidekysely, joka julkaistiin joulukuussa 2013, havaitsi että vain 74 prosenttia vastaajista toteaa että he uskovat Jumalan olemassaoloon, jossa on laskua 82 prosentista viime vuosina. Muut kysymykset kyselyssä paljastavat paljon enemmän amerikkalaisten hengellisyydestä, tai sen puutteesta. Mielipidekyselyn tulokset osoittavat että 72 prosenttia vastaajista uskoo ihmeisiin, 68 prosenttia uskoo Taivaaseen, 68 prosenttia uskoo että Jeesus on Jumalan Poika, 65 prosenttia uskoo että Jeesus nousi ylös kuolleista, 64 prosenttia uskoo että sielu elää ikuisuudessa, 58 prosenttia uskoo paholaiseen ja helvettiin, ja ainoastaan 57 prosenttia uskoo että Jeesus Kristus syntyi neitseestä. (27)

Vaikka usko Jumalaan vähenee edelleen näinä viimeisinä päivinä, on olemassa suuri osuus ihmisväestöä joka kaipaa uskonnollista kokemusta. Tämän havaitun tyhjiön täyttämiseksi, brittiläinen duo Sanderson Jones ja Pippa Evans ovat perustaneet ateistisen kirkon Yhdistyneeseen Kuningaskuntaan, ja siitä lähtien he ovat vieneet jumalattoman uskonnon tuotemerkkiä Yhdysvaltoihin. Ateistisia kirkkoja on perustettu Los Angelesiin, Kaliforniassa; San Diegoon, Kaliforniassa; Nashvilleen, Tennesseen osavaltiossa; New Yorkiin, New Yorkin osavaltiossa; ja moniin muihin kaupunkeihin halki maan. (28) Yrityksessä selittää motivaatiotaan ateistisen kirkon perustamiselle, Sanderson Jones oli sanonut, ”Jos mietit kirkkoa, siinä on hyvin vähän sitä mikä on pahaa. Siellä lauletaan mahtavia kappaleita, kuullaan mielenkiintoisia puheita, ajatellaan oman itsensä parantamista ja muiden ihmisten auttamista – ja sitä tehdään yhteisössä kera ihanien ihmissuhteiden. Mikä osa siitä ei olisi tykkäämisen arvoista?” (29) Näihin epätavallisiin kirkon jumalanpalveluksiin osallistuu tiettävästi satoja yksilöitä, ja kotikirkko Yhdistyneessä Kuningaskunnassa, joka tunnetaan nimellä Sunday Assembly (sunnuntaikokous), on kasvattanut jäsenyysluetteloitaan 3000 prosentilla sen perustamisesta lähtien alkuvuonna 2013. (30) Kirkon toinen perustaja Pippa Evans ilmaisi iloaan kirkon kasvusta ja on erittäin odottavalla mielellä järjestön joulukirkosta, joka on aikataulutettu joulukuulle 2013. ”Minulle se merkitsi aina tämän hämmästyttävän yhteisöllisyyden löytämistä jossa kirkko on niin hyvä apukeino, mutta ilman Jumala-hiukkasta, jota hyvin monet ihmiset pitävät kiistakapulana. Joten me ajattelimme, kuinka voimme luoda uudelleen kaikki hämmästyttävät asiat joita kirkko tekee ja se on sitä mitä me yritämme tehdä sunnuntaikokouksen (Sunday Assembly) avulla. Me olemme varmoja että monet ihmiset tulevat tuntemaan samaa tänä jouluna ja me olemme valmistautuneet vielä yhteen tulvaan ei-uskovia.” (31)

Samaan aikaan ryhmä saatanisteja New Yorkin osavaltiosta etsii nyt paikkaa saatanalliselle muistomerkille Raamatun 10 käskyn muistomerkin viereen joka sijaitsee Capitol-rakennuksen perustuksilla Oklahoman osavaltiossa. Saatanistit väittävät, että se on vain reilua koska liittovaltion ei tulisi suosia yhtä uskontoa muiden ylitse. ”Uskomme että kaikkien monumenttien pitäisi olla hyvällä maulla tehtyjä ja jotka vastaavat yhteisön vaatimustasoa. Meidän ehdottama muistomerkki, kunnianosoituksena historian/kirjallisuuden Saatanalle, noudattaa varmasti näitä suuntaviivoja”, selitti Lucien Greaves, saatananpalvojaryhmän tiedottaja. (32) Brady Henderson, ACLU’n oikeudellinen johtaja Oklahomassa, myöskin oli sitä mieltä että saatanisteille pitäisi antaa paikka heidän muistomerkilleen. ”Haluaisimme nähdä Oklahoman hallinnon virkamiesten tekevän työtä uskollisesti palvellakseen meidän yhteisöjämme ja parantaakseen oklahomalaisten elämiä sen sijaan että pystyttävät graniittimonumentteja näyttääkseen meille kaikille kuinka vanhurskaita he ovat. Mutta jos 10 käskyä, jossa on avoimesti kristillinen sanoma, sallitaan pysyä Capitol’illa, niin Saatanan Temppelin ehdottamaa muistomerkkiä ei pidä hylätä johtuen sen erilaisesta uskonnollisesta näkökulmasta”, Henderson sanoi. (33)

Vaikka siitä on tullut arkipäiväistä miehille ja naisille ilmaista heidän halveksuntaansa Jumalan 10 käskylle tässä modernissa aikakaudessa, entinen Puolan presidentti Lech Walesa on ehdottanut että uudet maalliset 10 käskyä pitäisi kirjoittaa. ”Meidän on sovittava yhteisistä arvoista kaikille uskonnoille mahdollisimman pian, eräänlainen maallinen Kymmenen käskyä, jonka varaan aiomme rakentaa huomispäivän maailman”, Walesa totesi. (34)

Kun pohdimme läntisen sivilisaation laskevaa uskonvakaumusta ja epäpyhän uskonnon nousua kaikkialla maailmassa, ei ole ihme, että Jeesus kysyi Luukkaan evankeliumin kohdassa 18:8, ”Kuitenkin, kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä?”

Tuleeko ilmaston lämpeneminen tuhoamaan planeetan? (Will Global Warming Destroy The Planet?)

Viime vuosina tiedeyhteisö, poliitikot, aktivistit, ja järjestöt kuten Yhdistyneet Kansakunnat ovat varoittaneet meitä että maapallo on hitaasti tuhoutumassa sillä mitä he kutsuvat ilmaston lämpenemiseksi. Meille on kerrottu että maaplaneetan lämpötila jatkaa nousemistaan johtuen fossiilisten polttoaineiden liikakäytöstä, ja sen seurauksena, ihmisen koko olemassaolo joutuu vaakalaudalle. Vaikka saastumisen haitalliset vaikutukset tässä maailmassa ovat kiistattomia, tuoreet raportit viittaavat siihen, että niin sanottu ilmaston lämpeneminen ei ehkä olekaan niin hirviömäinen huolenaihe jollaisena se on usein nähty olevan.

Yksi merkittävimmistä ilmastonlämpenemisteorian kannattajista ei ole kukaan muu kuin entinen Yhdysvaltain varapresidentti Al Gore. Se oli Mr. Gore joka väitti vuonna 2009 että napajäätiköt olivat sulamassa hälyttävällä tahdilla ja todennäköisesti häviäisivät kokonaan seuraavien 5-7 vuoden kuluessa. Silti, kun hän antoi tämän ennustuksen viisi vuotta sitten joulukuun 7:ntenä 2008, siellä oli 7,3 miljoonaa mailia (1 maili = n. 1,6 km) arktista jäätä. Kumma kyllä, tänään siellä on yhä 7,3 miljoonaa mailia arktista jäätä. (35) Huolimatta faktasta että hänen rohkeat ennustuksensa eivät ole käyneet toteen, Mr. Gore edelleen saarnaa hänen ilmaston lämpenemisen sanomaansa, ja elokuussa 2013 hän pilkkasi niitä jotka uskalsivat kyseenalaistaa hänet asiaa koskien. Washington Post’in haastattelussa, Gore julisti seuraavaa: ”Keskustelu ilmaston lämpenemisestä on pysähtynyt koska kutistuva ryhmä kieltäjiä raivostuu kun siitä mainitaan. Se on kuin perhe jolla on alkoholisti isä joka raivostuu joka kerta kun aiheesta mainitaan ja niinpä jokainen väistää elefanttia olohuoneessa säilyttääkseen rauhan.” (36)

Huolimatta kaikesta ilmaston lämpenemisen retoriikasta, joka on niin yleistä nykyään, äskettäin tuli ilmi, että tiedemiehet Ruotsissa päättelivät että maapallon lämpötila oli oikeastaan lämpimämpi Rooman valtakunnan päivinä ja keskiajalla kuin se on juuri nyt. (37) Lisäksi, raportti, jonka julkaisi Yhdistyneitten Kansakuntien Hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli, osoittaa, ettei tosiasiallisesti ole ollut mitään globaalia lämpenemistä viimeisten 15 vuoden aikana. (38) Kuitenkin, sama raportti ennustaa että ilmaston lämpeneminen jatkuu vaikuttaen negatiivisesti planeettaan kun laajalle ulottuva ilmastonmuutos häiritsee maailman ruoka- ja vesivarastoja aiheuttaen samalla tuhoisia vahinkoja ympäri maailmaa voimistuvien luonnonkatastrofien ja säähän sidoksissa olevien katastrofien välityksellä. He myöskin ennustavat että globaali lämpeneminen ja ilmastonmuutos saavat aikaan sotia ja selkkauksia kaikkialla maailmassa. (39)

Vaikkakin se, mitä tavallisesti esitetään tiedeyhteisön taholta koskien ilmaston lämpenemistä, olisikin totta, voimme olla varmoja että se on ongelma jota ei koskaan ratkaistaisi. Itseasiassa, jos olet lukenut Matteuksen lukua 24, niin se puhuu nälästä, kulkutaudeista, sodista, sotahuhuista, ja muista onnettomuuksista, jotka tulevat kohtaamaan maapallon kansoja lopunaikoina. Se voisi oikein hyvin olla niin että tiedeyhteisö mieluummin yhdistäisi nämä vaarat ihmistekoiseen ilmaston lämpenemiseen kuin myöntäisi että Raamattu on oikeassa.

Lopuksi, minä tiedän, että on paljon enemmän jota voitaisiin sanoa näistä vaarallisista ajoista jossa elämme, ja jos Herra suo, me tulemme seuraamaan monia ajankohtaisia tapahtumia tämän uutiskirjeen tulevissa numeroissa. Kuten aina, minä rohkaisen jok’ikistä teistä asettamaan täysin uskonne ja luottamuksenne Herraan. Sillä kuten sanotaan Psalmissa 31:24, ”Olkaa lujat, ja olkoon teidän sydämenne rohkea, te kaikki, jotka Herraa odotatte.” Jumala todellakin on meidän ainoa toivomme. Jos et ole vielä täysin luovuttanut sisimpääsi Hänelle, minä kehotan sinua tekemään niin nyt.

Ottakaa vastaan vilpittömät kiitokseni kaikille jotka auliisti tuette tätä ministeriötä. Me Last Trumpet -ministeriössä pyrimme palvelemaan sinua jälleen vuonna 2014. Ole tietoinen siitä, että me olemme täällä kantaaksemme sinua rukouksessa mitä tahansa tarpeita varten joita sinulla voi olla. Jos teillä on joitain rukouspyyntöjä, please älkää epäröikö lähettää niitä meidän suuntaan. Armo ja rauha olkoon yllänne Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä.

Samuel David Meyer

Suomentanut: Olli R. (“nokialainen”)

Lähdeluettelo

01. Christian Post, December 4, 2013, By World Watch Monitor, http://christianpost.com.
02. Ibid.
03. Ibid.
04. Haaretz, December 18, 2013, By Zvi Bar'el, http://haaretz.com.
05. Ibid.
06. The Blaze, August 8, 2013, By Dave Urbanski, http://theblaze.com.
07. The New York Times, December 11, 2013, By Michael R. Gordon, Mark Landler, and Anne Barnard, http://nytimes.com.
08. USA Today, September 23, 2013, By Naila Inayat and Jabeen Bhatti, http://usatoday.com.
09. Charisma News, November 4, 2013, By World Watch Monitor, http://charismanews.com.
10. Ibid.
11. Associated Press, December 6, 2013, By Krista Larson and Lori Hinnant, Bangui, Central African Republic.
12. Fox News, November 12, 2013, By Fox News, http://foxnews.com.
13. Chicago Sun Times, December 16, 2013, By Steve Huntley, http://suntimes.com.
14. USA Today, December 19, 2013, By Calum MacLeod, http://usatoday.com.
15. The Guardian, March 3, 2013, By Matt Williams, http://theguardian.com.
16. KOB News, December 19, 2013, By Elizabeth Reed, http://kob.com.
17. Los Angeles Times, December 20, 2013, By Michael Muskal, http://latimes.com.
18. CNN, December 20, 2013, By Tom Watkins, http://cnn.com.
19. Ibid.
20. Ibid.
21. The Christian Post, December 16, 2013, By Melissa Barnhart, http://christianpost.com.
22. The Washington Post, December 19, 2013, By Renee K. Gadoua, http://washingtonpost.com.
23. The Christian Post, December 17, 2013, By Michael Gryboski, http://christianpost.com.
24. Yahoo News, December 11, 2013, By Dylan Stableford, http://news.yahoo.com.
25. Breitbart, December 16, 2013, By Dr. Susan Berry, http://breitbart.com.
26. Ibid.
27. CNS News, December 17, 2013, By Susan Jones, http://cnsnews.com.
28. Associated Press, November 10, 2013, By Gillian Flaccus, Los Angeles, CA.
29. Ibid.
30. Sky News, December 22, 2013, By Isabel Webster, http://news.sky.com.
31. Ibid.
32. The Guardian, December 8, 2013, By The Associated Press in Oklahoma City, http://theguardian.com.
33. Ibid.
34. The Washington Times, October 21, 2013, By Cheryl K. Chumley, http://washingtontimes.com.
35. The Washington Times, December 16, 2013, By The Washington Times, http://washingtontimes.com.
36. The Washington Post, August 21, 2013, By Ezra Klein, http://washingtonpost.com.
37. The Daily Caller, December 13, 2013, By Michael Bastasch, http://dailycaller.com.
38. World Net Daily, December 15, 2013, By Bob Unruh, http://worldnetdaily.com.
39. Los Angeles Times, November 11, 2013, By Tony Barboza, http://latimes.com.


Kommentit koskien tätä uutiskirjettä tai keskusteluaihe-ehdotuksia voidaan jättää osoitteeseen editor@lasttrumpetnewsletter.org.

Jos haluat jättää rukouspyynnön, voit lähettää emailia osoitteeseen prayer@ltmmail.org tai mailata sen meidän postiosoitteeseen.

http://lasttrumpetministries.org

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com