Roomalaiskatolinen kirkko on omaksunut 1900-luvun karismaattisen uudistuksen ”Pyhän Hengen kasteineen” helluntailiikkeeltä, joka nousi 19. vuosisadan lopun pyhyysliikkeestä. Siitä saakka paavinvalta on ollut kiinnostunut tästä karismaattisesta uudistuksesta, joka voi edesauttaa kirkon ekumeenista ohjelmaa, jonka tarkoituksena on vetää kaikki evankeliset roomalaiskatolisen kirkon laumaan. Tätä katolisen kirkon ja helluntailaisuuden liittoa 'hengellisen uudistuksen' kautta selostetaan seuraavassa Samuel Korhosen suomentamassa artikkelissa.
----------------------------------
Paavinvalta ja helluntailaisuus  
Richard Bennett on kotoisin Irlannista. Varhaisina vuosinaan hän kävi Jesuiittain koulua ja sai kahdeksan vuotta 
teologista opetusta ja valmistusta pappeuteen dominikaanisessa järjestössä. Hän päätti koulutuksensa Angelicum  
-yliopistossa Roomassa vuonna 1964. Hän vietti 21 vuotta roomalaiskatolisena seurakuntapappina Trinidadissa Länsi- 
Intiassa (Etelä-Amerikan pohjoisrannikolla. Suom. huom.) Hänellä oli siten paras mahdollinen akateeminen koulutus 
roomalaiskatolisissa asioissa ynnä 21 vuoden kokemus seurakuntapappina soveltamassa roomalaiskatolisia opetuksia  
arkielämään. Onnettomuuden jälkeen vuonna 1972, jossa hän melkein menetti henkensä, hän alkoi vakavasti tutkia  
Raamattua. Vertailtuaan 14 vuotta roomalaiskatolisuutta ja raamatullista totuutta hän vakuuttui evankeliumin  
sanomasta. Vuonna 1985 hän näki, että vanhurskautus ei ole olla sisäisesti hurskas, vaan olla Kristuksen hyväksymä.  
Silloin hän pelastui yksin Jumalan armosta ja virallisesti jätti roomalaiskatolisen kirkon ja sen pappeuden. Hän on 
perustanut evankelioivan palvelutyöjärjestön nimeltä Berean Beacon.  
Hyvä ystävä, paavinvalta etsii alati keinoja toteuttaa ekumeenista ohjelmaansa. Sen päämäärä on
vetää kaikki evankeliset roomalaiskatolisen kirkon laumaan. Vatikaani II kirkolliskokous julisti
virallisesti tämän päämäärän asiakirjoissaan 1960-luvun puolivälissä. Paavinvallan probleema oli 
kuitenkin, kuinka löytää sisäänmenoväyliä evankelikaalisiin piireihin alkaakseen toteuttaa uutta
ekumeenista politiikkaansa. Vuonna 1967 tapahtui tärkeä tapaus muutamien Duquesne'n yliopiston
(Pittsburgh, Pennsylvania, USA) roomalaiskatolisten opiskelijoiden keskuudessa, kun he 
osallistuivat erääseen retriittiin. Muutamat professoreista nimesivät tuo tapahtuman "kasteeksi 
Pyhässä Hengessä." Uutiset sellaisesta "Jumalan liikkeestä" levisivät nopeasti Notre Dame'n 
yliopistoon (toinen yksityinen roomalaiskatolinen yliopisto) läheisessä Indiana'ssa. Cardinal  
Suenens lähetettiin paavinvallan toimesta arvioimaan nopeasti kasvavaa liikettä. Kardinaalin 
suopean raportin myötä paavinvallalla oli nyt tärkeä sisäänmenoväylä evankelikaalisiin piireihin, 
ja he hyödynsivät sitä.
Tämä artikkeli dokumentoi sen pahan voiman, joka on paavinvallan nykyajan  
helluntailiikkeen evankelikaaleihin kohdistuvan työn takana, varsinkin italialaisten keskuudessa. Se 
osoittaa myös, että se, mitä Rooma tarkoittaa "kasteella Pyhässä Hengessä," on täysin eri asia, kuin 
mitä Raamattu ja evankelikaaliset helluntailaiset tarkoittavat tuolla samalla käsitteellä. Tosiasioihin 
perustuva tieto voimasta roomalaiskatolisten kokemusten takana osoittaa sen ansan, joka on kätketty 
roomalaiskatoliseen evankelikaalisiin helluntailaisiin kohdistuvaan työhön. Pyydän sinua 
lähettämään tätä artikkelia edelleen niin paljon kuin voit - saatavana pdf- ja html-tiedostona sekä e-  
Nykyinen helluntailainen liike nousi 19. vuosisadan lopun pyhyysliikkeestä. Osana tuota  
liikettä Charles Parham'in Bethel-raamattukoulussa Kansas'in Topeka'ssa tammikuun 1. päivänä  
1901 tuli esiin jotakin sellaista, jota kutsuttiin "kasteeksi Hengessä". Vuonna 1906 samanlaisia 
tapauksia alkoi esiintyä Los Angeles'in Azusa-kadun lähetyksessä. Helluntailiike herätti suurta  
innostusta niissä, jotka väittivät, että Jumala toimi merkeissä ja ihmeissä, joita tapahtui näissä  
kokouksissa. Kun uutiset näistä tapahtumista levisivät, niin niihin liittyvä innostus veti lisääntyvästi  
ihmisiä vakiintuneista kirkkokunnista liittymään niihin, jotka halusivat "kastetta Hengessä" ja  
liikkeeseen liittyviä merkkejä ja ihmeitä.  
Lähes samaan aikaan paavi Leo XIII julkaisi kiertokirjeen [1] Pyhästä Hengestä. Tarkoitus oli  
omistaa hänen paavillinen työnsä Pyhälle Hengelle, "että Hän [Pyhä Henki] voisi tuoda sen  
kypsyyteen ja täyteen hedelmään."[2] Kiertokirjeessään paavi sanoi, että hänen hallintonsa kaksi  
tärkeintä pyrkimystä olivat olleet... ensiksikin kohti kristillisen elämän periaatteiden ennallistamista 
siviili- ja kotiyhteisössä... ja toiseksi edistää niiden jälleenyhdistämistä, jotka olivat langenneet pois 
katolisesta kirkosta, joko harhaopin, tai riidan vuoksi, koska se epäilemättä on Kristuksen tahto, että  
kaikkien pitäisi yhdistyä yhdeksi laumaksi yhden paimenen alaisuuteen.[3]  
Siten jo vuonna 1897 paavi Leo XIII oli julistanut virallisesti sen ekumeenisen ohjelman, joka  
oli jonkin sellaisen taustalla, josta tulisi vuosien 1963-1965 Vatikaani II kirkolliskokouksen  
politiikka. Paavi Leon päätös oli:  
Me säädämme ja käskemme, että kautta koko katolisen kirkon tänä vuonna ja jokaisena sitä  
seuraavana vuonna Novena'n [4] pitää tapahtua ennen helluntai-sunnuntaita (Whit-Sunday,  
seitsemäs pääsiäisen jälkeinen sunnuntai, kun kristityt juhlivat Pyhän Hengen lähettämistä 
Kristuksen ensimmäisille seuraajille) kaikissa seurakunnan kirkoissa... että asianmukaisesti  
rukoillaan tarkoituksemme puolesta.[5]  
Siten paavin kiertokirjeen pääsisältö oli hänen säädöksensä, että jokavuotinen sarja novena-  
rukouksia tuli lukea yhdeksän päivän ajan peräjälkeen kaikissa katolisissa kirkoissa. Näiden  
novena-rukousten tarkoitus oli rukoilla Mariaa, että Pyhä Henki yhdistäisi kristikunnan  
roomalaiskatolisen kirkon alaisuuteen uudessa Hänen voimansa vuodatuksessa. Tästä syystä  
kiertokirje päättyi seuraavaan kutsuun:  
Yhdistäkää siis, kunnioitettavat veljet, rukouksenne meidän rukouksiimme ja teidän  
kehotuksestanne myös kaikki kristityt lisätkööt omat rukouksensa vedoten Siunatun Marian  
väkevään ja alati kelvolliseen esirukoukseen....[6]
Kutsuessaan muka Pyhää Henkeä yhdistämään koko kristikunnan roomalaiskatolisen kirkon  
alaisuuteen paavi itseasiassa käski roomalaiskatolisia vetoamaan novena-rukousten kautta siihen  
yhteen, jota he kutsuvat Taivaan Kuningattareksi, saavuttaakseen ekumeenisen ohjelmansa  
menestyksen.[7]  
Vatikaanin 20. vuosisadan ekumeeninen ohjelma  
Paavi Leo XIII:n vuoden 1897 ekumeeninen ohjelma oli virallisesti ja täydellisemmin säädetty  
vuoden 1964 Vatikaanin II kirkolliskokouksen asiakirjoissa.[8] Tuolloin paavinvallan ohjelman  
toteuttaminen merkitsi välttämättömien sisäänmenoväylien löytämistä evankelikaaliseen  
maailmaan. Tärkeä sellainen esittäytyi pian.  
Vuonna 1967 kaksi vuotta Vatikaani II kirkolliskokouksen päättymisen jälkeen tuli esiin  
tapaus Duquesne'n yliopistossa Pittsburgh'issa USA:n Pensylvania'ssa käynnistäen väitteet  
helluntailaisista tapahtumista roomalaiskatolisessa kirkossa. Nämä väitetyt Duquesne'n "kasteet  
Pyhässä Hengessä" aiheuttivat suurta liikehdintää roomalaiskatolisissa piireissä. Uutinen tuosta  
tapauksesta levisi nopeasti opiskelijoille ja professoreille Notre Dame'n yliopistossa South  
Bend'issa USA:n Indiana'ssa,[9] jossa samankaltaisia väitettyjä henkivoimaisia tapauksia tuli esiin  
nopeassa tahdissa. Silloin Vatikaani lähetti kardinaali Leon Suenens'in Yhdysvaltoihin tutkimaan  
liikettä. Kardinaali hyväksyi sen ja kannatti innokkaasti Yhdysvaltain uudistusliikettä (U.S. Renewal  
Movement), kuten sitä kutsuttiin. Katolisen uudistusliikkeen (Catholic Renewal Movement)  
tulemisen myötä paavinvalta huomasi löytäneensä tärkeän sisäänmenoväylän, jolla toteuttaa  
ekumeenista ohjelmaansa kasvavan ei-katolisten ryhmän keskuudessa. Näiden ei-katolisten ryhmien 
organisaatio ja infrastruktuuri ei ollut mitään verrattuna paavinvaltaan. Siten paavinvalta katsoi, että  
helluntailaisia voitaisiin helposti käyttää kommunikaatiokanavana tekemään roomalaiskatolinen  
kirkko hyväksyttävämmäksi evankelikaaleille yleensä.  
Henkivoimaiset tapahtumat Duquesne'n ja Notre Dame'n yliopistoissa olivat ilmeisesti  
sellaisten tapahtumien alku monissa maissa kaikkialla maailmassa. Eri paavit vahvistivat liikkeen  
aitouden, kuten esim. vuonna 1975, kun paavi Paavali VI tervehti 10 000 roomalaiskatolista 9.  
Kansainvälisessä Uudistuskonferenssissa (International Renewal Conference), sanoen:  
Roomalaiskatolinen kirkko ja maailma tarvitsevat enemmän kuin koskaan, että 'helluntain  
ihmeen pitäisi jatkua historiassa'...Kuinka tämä 'hengellinen uudistus' ei voisi olla 'hyvä onni'  
kirkolle ja maailmalle?  
Ja kohta paaviksi tultuaan Johannes Paavali II julisti:  
Olen vakuuttunut, että tämä liike on Hengen toiminnan merkki... hyvin tärkeä osatekijä kirkon  
kokonaisuudistuksessa.[10]  
Myöhemmin vuonna 1984 hän sanoi:  
Johtuen Hengestä kirkko säilyttää jatkuvan nuorekkaan elinvoiman ja Karismaattinen  
Uudistus (Charismatic Renewal) on tänä päivänä tämän elinvoiman kaunis ilmaus, rohkea  
ilmoitus siitä, mitä 'Henki sanoo seurakunnille' (Ilm. 2:7), kun lähestymme toisen  
vuosituhannen loppua." [11]  
Katolisen karismaattisen uudistuskokemuksen analyysi  
Vuoden 1967 Duquesne'n tapahtumista on ensi käden kuvaus roomalaiskatolisen Patti Gallagher 
Mansfield'in antamana hänen kirjassaan, As By A New Pentecost (Kuin uutena helluntaina).[12]  
Kirja on ainutlaatuinen, koska sitä suosittelevat kardinaali Leon Suenens esipuheessa ja  
roomalaiskatolinen piispa Sam Jacobs epilogissa. Neiti Mansfield, kuten toisetkin kirjassa, osallistui  
helmikuisen viikonlopun toimintoihin Duquesne'ssa. Hän kuvailee siinä yksityiskohtaisesti, mitä  
tapahtui ja mikä osanottajien käsitys oli tapahtumien tarkoituksesta. Hän myös kuvailee monia  
paavilaisuuden perusperinteitä ja ottaa mukaan 17 karismaattisen roomalaiskatolisen todistukset.  
Omasta kokemuksestaan hän kertoo:  
Ennen jokaista esitystä me lauloimme"Veni Creator Spiritus" englanniksi käyttäen  
gregoriaanista melodiaa. Eräs professoreistamme kertoi meille...että, se oli rukous. Hän tahtoi  
meidän laulavan sen toistuvasti kutsuna Pyhälle Hengelle. Oli ikäänkuin olisimme sanoneet:  
"Aiomme jatkaa rukousta, kunnes Pyhä Henki tulee."  
Perjantai-iltana kappelissa toinen tiedekunnan neuvonantajamme kohotti Neitsyt Marian  
patsasta, joka kuvasi häntä kädet kohotettuina rukouksessa.... kun tuona viikonloppuna  
koimme Pyhän Hengen suvereenia toimintaa, niin Jumalan suunnitelmassa oli välttämätöntä  
Marian olla 'meidän kanssamme' selkeällä tavalla. Kirkon Isät kutsuvat Mariaa 'Pyhän  
Hengen puolisoksi.' Kuinka hän ei olisi läsnä, kun Pyhä Henki toimii?  Marian mietiskelyn  
jälkeen koin ensimmäisen yhteisöllisen katumuspalveluni (Penance Service) ja olin aika  
liikutettu...(s. 35).  
Myöhemmin odotukset korkealla kirjoitin paperiarkille: 'MINÄ HALUAN IHMEEN!' ja  
kiinnitin sen kaikkien nähtäväksi. En tiennyt tarkalleen, mikä ihme olisi; halusin vain  
Jumalan toimivan voimalla (s. 38).  
Neiti Mansfield siis todistaa olleensa paneutunut roomalaiskatoliseen uskonnolliseen  
rituaaliin ja etsineensä näyttöä hengellisestä voimasta. Kuitenkin ilman ensisijaisesti totuuden 
etsimistä, nimittäin Raamatun totuuden, ei ole mahdollista erottaa halutun hengellisen voiman  
näytön lähdettä. Neiti Mansfield'in todistus osoittaa juuri tämän:  
Saapuessani kappeliin näin muutamia ihmisiä istumassa lattialla rukoilemassa... Olin aina  
uskonut uskon lahjan kautta, että Jeesus on todella läsnä siunatussa sakramentissa, mutta en 
koskaan ennen ollut kokenut Hänen kirkkauttaan... Kun polvistuin siellä ensimmäistä kertaa  
elämässäni Herran Jeesuksen Kristuksen edessä siunatussa sakramentissa, niin rukoilin jotakin  
sellaista, jota kutsuisin 'ehdottoman antautumisen rukoukseksi.'... Rukoillessani tuota  
rukousta olin polvillani alttarin edessä. Seuraavassa hetkessä löysin itseni makaamassa 
pitkälläni kasvot lattiassa öylättikaapin (tabernacle) edessä. Kukaan ei pannut käsiään 
päälleni. En koskaan ennen ollut nähnyt tapahtuvan sellaista.... (s. 39).  
Neiti Mansfield oli kumartunut epäjumalan eteen ja rukoillut "ehdottoman antautumisen  
rukouksen." Hän luuli vilpittömästi antautuvansa Herralle Jeesukselle Kristukselle, jonka hän luulee  
olevan ehtoollisleivässä. Kuitenkin se sanoma, mistä hänen kirjansa selvästi todistaa, on, että hän  
antautui vieraalle hengelle, joka vastasi osoittamalla voimansa laittamalla hänet pitkälleen  
ehtoollisleivän eteen, jota hän palvoi Jumalana. Tästä kokemuksesta hän sanoo:  
Vaikka halusin vain viipyä ja paistatella Herran läsnäolossa, tiesin, että minun täytyi jakaa  
tämä kokemus toisten kanssa. Kuten apostolit helluntain jälkeen, halusin 'julistaa Hänen  
ihmeellisiä tekojaan,' todistaa elävästä Jumalasta... yksi professoreista tuli kappeliin ja sanoi:  
'Mitähän piispa sanoo, kun huomaa, että kaikki nämä lapset on kastettu Pyhässä  
Hengessä.'[13]  
Hedelmät, kun halutaan totuuden etsimisen asemesta nähdä voimaa.
Neiti Mansfield sanoo, että hän "halusi 'julistaa Hänen ihmeellisiä tekojaan, 'todistaa elävästä               
Jumalasta." Tosiasiassa hän kuitenkin teki täsmälleen päinvastoin. Vaikka hän kyllä antaa  
historiallisesti arvokkaan ensikäden selostuksen Duquesne'n viikonlopusta, niin kirja  
yksinkertaisesti opettaa perinteistä roomalaiskatolista oppia. Se opettaa esimekiksi, että Herra  
Jeesus Kristus on ehtoollisleivässä, mikä on karkeaa idolatriaa. Kuinka sellainen idolatria sopii  
yhteen hänen halunsa kanssa "julistaa Hänen ihmeellisiä tekojaan?" Kuinka sitten yksi  
professoreista osasi päätellä, että tapahtuma koskien hänen makaamistaan ehtoollisleivän edessä, on  
katsottava olevan "kaste Pyhässä Hengessä?" Se, mikä tässä kaikessa puuttuu, on "totuuden  
rakkaus" ja halu siihen hinnalla millä tahansa - mikä tässä tapauksessa merkitsisi luopumista  
luopiosta roomalaiskatolisesta kirkosta väärine evankeliumeineen ja epäraamatullisine oppeineen.  
Sensijaan neiti Mansfield sanoo:  
Välittömästi viikonlopun jälkeen Fran sanoi minulle, ettei pitänyt 'koko operaatiosta' ja 
pelkäsi, että olimme jättämässä kirkon. Päinvastoin. Tunsin, että olin löytämässä kirkon  
ihanalla uudella tavalla. Yksi ensimmäisistä asioista, jonka tein tuon viikonlopun jälkeen, oli,  
että otin Vatikaani II:n asiakirjat ja etsin jokaisen viittauksen 'Pyhään Henkeen,'  
'armolahjoihin' ja 'hengellisiin lahjoihin.' Niin voimakas kuin kokemukseni Pyhästä Hengestä  
olikin, jos kirkko sanoo minulle, että se ei ole aitoa, niin ennemmin hylkään oman  
kokemukseni, kuin koskaan jätän katolisen kirkon.[14]  
On murheellista, että 25 vuotta myöhemmin neiti Mansfield ei vielä tiennyt, mitä hänelle  
tapahtui edellä kerrotussa kokemuksessa eikä hän tiennyt häneen iskeneen voiman lähdettä.  
Sensijaan, että olisi kääntynyt Raamatun puoleen ainoana auktoriteettinaan tämän tapahtuman 
tulkitsemiseksi, hän kumarsi kyselemättä roomalaiskatolisen kirkon opetuksen arvovallalle. Ja  
paavinvalta nimeää koko surkean tapahtuman "kasteeksi Pyhässä Hengessä."  
Katolinen karismaattinen toiminta vahvistettuna paavin opilla  
Sen tulkinta, mitä paavinvallan suosittelema kirja kuvailee "kasteena Hengessä," on hyvin kaukana  
siitä, mitä raamatulliset helluntailaiset uskovat olevan sellaisten tapahtumien tulkinta. Neiti  
Mansfield selittää:  
Yleisin käsitys henkikasteesta roomalaiskatolisten keskuudessa on, että se on niiden armojen  
'vapautus,' jotka on jo saatu kasteessa ja konfirmaatiossa.[15]  
Sellainen "henkikasteen" tulkinta toimii mukavasti perinteisen roomalaiskatolisen opin kanssa  
ja on helposti hyväksytty sellaisena neiti Mansfield'in ja muiden roomalaiskatolisten mukaan,  
joiden todistukset ovat kirjassa.
Toinen tärkeä roomalaiskatolinen opetus Duquesne'n viikonlopun selostuksesta kuuluu  
kategoriaan: "Maria, Pyhän Hengen puoliso." Tämä kirjan osio toteaa:  
 
Marialla on jatkuva rooli kaikkien Jumalan lasten Äitinä, Kirkon Äitinä. Ja hänen hengellinen 
äitiytensä liittyy läheisesti Pyhän Hengen työhön....Kun uskomme itsemme Marian sydämelle, 
niin hän johtaa meitä uskollisesti Jeesuksen, Poikansa, sydämelle. [16]
Jeesus itse yhdessä Isän ja Pyhän Hengen kanssa ovat pohjimmiltaan yksi Jumala, persoonien 
kolminaisuus yhdessä luonnossa. Jumalan luonto on täysin erillinen kaikista Hänen luomistaan
persoonista ja asioista. Siten opetus, että Marian persoonalla on intiimi suhde Pyhään Henkeen Hänen
puolisonaan, on täyttä rienausta. Se on Saatanan pyhäinhäväistyksellinen petos. Samalla kun
Raamattu sanoo: "... itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi," (2. Kor. 11:14) on silti järkyttävää  
nähdä Pimeyden Ruhtinaan, sen, joka on valolle kaikkein vierain, väärinkäyttävän Mariaa, kunnes  
hän saa tämän näyttämään Pyhä Hengen kanssa naimisissa olevalta jumalattarelta. Itseasiassa kirja  
tuo ilmi jotakin sellaista, jota Raamattu kutsuu " toiseksi hengeksi," [17] hengeksi, joka on täysin  
vastaan Jumalaa ja Pyhää Henkeä, joka johtaa kadotettuja syntisiä Herran Jeesuksen luokse; se on  
"toinen henki," joka johtaa sieluja helvettiin.  
  
Se on se sama demoninen petos, joka nähdään Marian virallisessa paavillisessa ihailussa  
"Kokonaan Pyhänä (the All Holy One)" ja ehtoollisleivän palvonnassa "palvonnalla, joka sopii tosi  
Jumalalle." [18] Nämä tosiasiat todella osoittavat, että demoninen henki välittää nämä  
uuspakanalliset opit. Tässä asetelmassa tosi uskoville kuuluu neuvo:  
Olkaa raittiit, valvokaa. Teidän vastustajanne, perkele, käy ympäri niinkuin kiljuva jalopeura,  
etsien, kenen hän saisi niellä. - 1.Piet. 5:8  
Saatana on pääpetturi ja paavinvallan ekumeeninen juoni käyttää helluntailaisuutta  
ajoneuvona laajempaan evankelikaaliseen leiriin on uhkaavan paha ja vielä, mikä murheellista, on  
ollut hyvin onnistunut.  
Katolisen karismaattisen liikkeen hyväksyminen  
Aina 1960-luvun lopulta saakka katolinen uudistusliike esitettiin liikkeenä, joka ulkopuolelta näytti  
kuin evankelikaalishelluntailaisilta hengellisiltä voimatapahtumilta. Roomalaiskatolisen kirkon  
auktoriteettien käyttämä sanonta, "kaste Pyhässä Hengessä," oli lainattu suoraan  
evankelikaalishelluntailaisilta. Roomalaiskatolinen kirkko edisti kuitenkin noiden samojen  
tapahtumien tulkintaa hyvin erilaisella sanomalla, kuin se, jota sama sanonta kuljetti  
evankelikaalishelluntailaisissa piireissä. Roomalaiskatolinen paavi, kardinaalit ja piispat, jotka  
ennen Vatikaani II:ta ylimielisesti halveksivat evankelikaalisia kerettiläisinä, puhuivat  
kirkolliskokouksen jälkeen heistä pehmeästi. Evankelikaalisia ei enää kutsuttu "kerettiläisiksi,"  
vaan ennemmin "eronneiksi veljiksi." Lisäksi Vatikaani II:n jälkeen roomalaiskatolisten sallittiin  
mennä evankelikaalisille raamattutunneille, seurakuntiin ja erilaisiin tapahtumiin. Useimmilla  
näistä ihmisistä ei ollut muuta ymmärrystä, kuin mitä roomalaiskatolinen kirkko oli heille  
opettanut. Sen seurauksena monet roomalaiskatoliset, jotka kärsivät kuolleiden uskonnollisten  
rituaalien alla, olivat innokkaita osallistumaan liikkeeseen, joka näytti olevan Jumalasta, 
kokoontumisten kautta, joita pidettiin roomalaiskatolisen kirkon valtuuttamien paikkojen ulkopuolella.  
Herra Helluntaina tunnettu David du Plessis oli avainhahmo katolisen karismaattisen  
uudistuksen ekumenisoimisessa. Hän näytteli johtavaa roolia ekumeenisten yhteyksien  
kehittämisessä roomalaiskatolisen kirkon kanssa. Dennis Bennett, USA:n episkopaalisen kirkon 
pappi,[19] oli johtava kannattaja karismaattiselle uudistukselle episkopaalisessa kirkossa ja myös
niiden roomalaiskatolisten hyväksymiselle, joiden uskottiin "täyttyneen Hengellä." Liikkeellä oli  
suuri vaikutus Kenneth Hagin'in, Kenneth Copeland'in, Charles Capps'in ym. propagoimien  
positiivisen tunnustamisen opetusten kautta. Lisää karismaatikkoja pintautui 1980- ja 1990-luvuilla.  
Roomalaiskatolisen kirkon ulkopuolella Latter Rain -liike todellakin näki itsensä paluuna  
kristillisen seurakunnan alkuaikojen "täyteen evankeliumiin."  
Se, mitä opetettiin, oli kuitenkin valhe, että ihminen voisi käytännössä tulla Jumalaksi.  
Raamattu sanoo: "Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen  
Kristus Jeesus."[20] Se tarkoittaa, ettei ole sellaista ihmistä, joka voisi pyrkiä tasavertaisuuteen  
Jumalan kanssa. Kaikesta huolimatta hurskaat kokemukset, jotka näyttivät ja tuntuivat niin  
salaperäisen hengellisiltä, olivat kuin varomattomien ja epäraamatullisten päälle heitetty verkko.  
Tässä tunteiden skenariossa paavillinen ekumeeninen aloite oli varsin onnistunut muutamien  
uskonsanan (Word of Faith) johtajien kanssa, joiden joukossa olivat Paul Crouch, David Mainse,  
John Arnott, C. Peter Wagner, Kenneth Hagin, Kenneth Copeland ja Benny Hinn.  
Paavin ekumeeninen osallistuminen todistettu  
Esimerkki helluntailaisen johtajan kädenojennuksesta roomalaiskatoliselle kirkolle tapahtui  
toukokuun 25. päivänä 2011. Ruotsalaisessa sanomalehdessä, Dagen, oli etusivun juttu otsikolla  
Pelle, helluntai ja paavi, jota seurasi tämä raportti:  
Ruotsin helluntaiseurakuntien johtaja oli yksi valituista kättelemään paavia helluntailaisen  
valtuuskunnan tutkimusretkellä Roomaan ja Vatikaaniin yhdessä Ruotsin katolisen kirkon  
valtuuskunnan kanssa. Vierailu oli osa näiden kahden kirkon välistä dialogia, joka käynnistyi 
vuonna 2003. Audienssin aikana, joka kokosi jopa 50 000 henkeä, paavi puhui rukouksesta ja  
lähetti erikoisen tervehdyksen Ruotsille; ele, joka ilmentää katolisen kirkon korkeimman  
johtajan kiinnostusta ekumeeniseen prosessiin Ruotsissa.  
Myös Uskonsanan (Word of Faith) johtajat helluntailiikkeessä suosittelevat jatkuvasti  
roomalaiskatolista kirkkoa. TBN (Trinity Broadcasting Network) on yksi voimakkaimmista ja  
kokoaikaisimmista TV-palveluista USA:ssa. Se mainostaa lähes yksinomaan Uskonsanan (Word of  
Faith) helluntailaisia johtajia. Paul Crouch, TBN:n johtaja, on vuosien ajan ollut tiiviissä  
yhteydessä paavinvallan kanssa. Hänen verkkosivustoltaan löytyy seuraavanlaisia ilmoituksia:  
Paavi kunnioittaa TBN:n ohjelman, The Word in the World,Isä Michael Manning'ia [21] ja  
juhlii pääsiäistä Mel Gibson'in elokuvan, The Passion of the Christ, ensiesityksellä.[22]  
Hänen verkkosivustonsa sanoo nimenomaan, että sen ohjelmat vetoavat niihin, jotka ovat  
roomalaiskatolisessa kirkossa.[23] Itseasiassa TBN edistää roomalaiskatolista oppia ja tarjoaa  
myyntiin laajan valikoiman roomalaiskatolisia kirjoja sekä muuta materiaalia [24]. Edelleen  
Kanadassa radikaali helluntailainen David Mainse toivottaa roomalaiskatoliset tervetulleiksi TV-  
ohjelmassaan, 100 Huntley Street. Myös Toronton lentokenttäseurakunnan (Toronto Airport 
Christian Fellowship) John Arnott kertoi kannattajilleen, että videoita Toronton Siunauksen  
kokouksista on viety Vatikaanille.[25]. Lisäksi C. Peter Wagner, joka on julistautunut Uuden 
Apostolisen Seurakunnan (New Apostolic Church) perustajaksi, on avainhahmo Uskonsanan  
piireissä. Yhteen aikaan hän oli Vineyard'in perustajan, John Wimber'in, läheinen työtoveri. Wagner  
ja Wimber loivat kurssin nimeltä, Signs and Wonders and Church Growth (Merkit ja ihmeet ja  
seurakuntakasvu), joka on vaikuttanut seurakuntiin kaikkialla maailmassa. Wagner suositteli  
katolista uudistusliikettä, kun kirjoitti:  
Perinteisesti evankeliumin sanoma Latinalaisessa Amerikassa on vedonnut työtätekevään  
luokkaan. Mutta on alkanut tapahtua muutosta ja monet keski- ja yläluokan ihmiset ovat nyt  
avaamassa sydämensä Jeesukselle Kristukselle. Jonkin verran tästä tapahtuu katolisen  
uudistusliikkeen kautta.[26]  
Wagner ei tee eroa roomalaiskatolisen karismaattisen liikkeen väärän evankeliumin ja aidon  
raamatullisen evankeliumin välillä.  
Toinen helluntailainen, Benny Hinn, on tunnettu Uskonsanan johtaja. Christianity Today  
-lehdessä hän korosti roomalaiskatolista mielentilaansa sanoen:  
Kasvatukseni oli tietysti katolinen ja kävin katolista koulua Jaffa'ssa Israelissa. Joten  
mentaliteettini on pohjimmiltaan katolinen. Kun uudestisynnyin olin tavoiltani katolinen.  
Käsityksissäni ja käytöksessäni olin hyvin katolinen.[27]  
Paavillisia vaikeuksia nousee esiin katolisessa ekumeenisessa työssä  
Vuonna 1967 paavinvalta alkoi toteuttaa ekumeenista ohjelmaansa katolisen uudistusliikkeen  
kautta; ekumeniaan evankelikaalien kanssa sisältyi kuitenkin omat ongelmansa. Alkuvuosina  
joukko uudistuksen katolisia karismaattisia hyväksyivät evankelikaalisen opetuksen Raamatun  
ylivallasta kristillisen uskon ja käytännön ainoana lähteenä. Tämän panivat merkille jotkut entiset  
roomalaiskatoliset papit, mukaanlukien tämän kirjoittaja. Bob Bush, myös entinen  
roomalaiskatolinen pappi, kirjoittaa todistuksessaan:  
Oli elokuu vuonna 1970, kun Jumalan armo todella kosketti minua. Aloin työskennellä  
karismaattisessa liikkeessä, joka oli tuore liike katolisessa kirkossa. Vaikka Roomasta tuli  
kaikelaisia säädöksiä ja dogmeja, niin alussa liike pyrki siihen, että oli vain yksi käsikirja,  
Raamattu... Me painotimme Jumalan ylistämistä, palvomista ja kirkastamista.[28]  
Tuohon aikaan pappeina emme täysin ymmärtäneet, että tämä kanta suoraan haastoi  
roomalaiskatolisen kirkon totuuden pohjalta. Paavin Rooman kanta on, että:  
Kirkko ei johda varmuuttaan koskien kaikkia ilmoitettuja totuuksia yksin Pyhistä  
Kirjoituksista. Sekä Raamattu, että perinne täytyy hyväksyä ja kunnioittaa niitä yhtäläisillä  
hartauden ja kunnioituksen tunteilla.[29]  
Siten aika pian paavinvalta määräsi tiukan oppinsa, että:  
Pyhä perinne ja Pyhä Raamattu ovat siis läheisesti sidottu yhteen ja kommunikoivat  
keskenään.[30]  
Siten vaikka muutamilla roomalaiskatolisilla karismaatikoilla oli alkuvuosina oikea  
raamatullinen kanta, niin useimmilla ei ollut. Paavinvalta puolusti voimakkaasti perinteitään ja niitä  
meistä, jotka olimme pappeja ja johtajia uudistuksessa, käskettiin pysymään uskollisina kirkolle ja  
välttämään altistumista ei-katolisille opettajille ja evankelistoille. Siitä huolimatta muutamat meistä, 
jotka olivat palavia roomalaiskatolisia karismaatikkoja, huomasivat, että roomalaiskatolisen kirkon  
opetukset olivat epäraamatullisia, kun meillä oli tilaisuus kuulla evankelikaalisten helluntailaisten  
opetuksia.[31]. Vaikka tiedostimme, että opissa helluntailaisuuden sisällä oli joitakin vaikeuksia 
[32], niin Herran totuuden ja armon avulla jokainen meistä tuli raamatulliseen uskoon ja vaikka  
muutamat meistä ovat menneet Herran luokse, niin useimmat meistä ovat tänä päivänä elossa iloiten  
pelastuksessamme.  
Epäonnistuneita yrityksiä lopettaa roomalaiskatolinen eksodus  
Paavinvalta on yrittänyt erilaisin keinoin kumota tämän eksoduksen ulos Rooman kirkosta.  
Kahdeksantoista vuotta sitten Vatikaani esimerkiksi perusti kansainvälisen katolisen karismaattisen  
uudistuksen (International Catholic Charismatic Renewal). Sen verkkosivusto sanoo siitä:  
Syyskuun 14. päivä on virstanpylväs katolisen karismaattisen uudistuksen (Catholic  
Charismatic Renewal = CCR) elämälle maailmassa. Kahdeksantoista vuotta sitten paavillinen 
neuvosto Pyhän Istuimen maallikoille sääsi, että ICCRS (International Catholic Charismatic  
Renewal Service = Kansainvälisen katolisen karismaattisen uudistuksen palvelu) on  
tunnustettava elimenä, joka edistää CCR:ää.[33]  
Vaikka tämän laitoksen oletetaan olevan karismaattisten asioiden ja Vatikaanin välinen  
yhteyskanava niin tosiasiassa se on vain yksi lisätaso diktatoorista paavinvaltaa. Se on  
äänioikeudeton liike, jolla ei ole mitään merkittävää vaikutusta katolisen kirkon hierarkisessa 
systeemissä. Sen seurauksena jotkut katoliset karismaatikot ovat alkamassa herätä.  
Johtopäätös  
Jokaisen ihmisen suurin ongelma on, että hän on "kuollut rikoksiinsa ja synteihinsä" (Ef. 2:1). Tästä 
syystä meidän täytyy olla oikeassa asemassa Jumalan edessä Hänen määräämillään ehdoilla. Meillä  
on mittasuhteiltaan ääretön hengellinen velka, jota emme kykene maksamaan. Evankeliumi, hyvä  
uutinen, on kuitenkin, että Hänen armonsa kautta me voimme kääntyä Hänen puoleensa yksin  
uskossa saadaksemme pelastuksen, jonka Hän yksin antaa Pyhän Hengen vakuutuksella perustuen 
Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen Hänen omalle kansalleen ja uskoa yksin Häneen.  
Kuten Raamattu sanoo:  
Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja - ette  
tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi. - Ef. 2:8-9.  
Siksi katolisten karismaattisten ja kaikkien muidenkin on tunnustettava, että paavinvallan  
sakramenttisysteemi on "toinen evankeliumi," joka ei lainkaan ole evankeliumi. Sensijaan ihmisellä  
täytyy olla henkilökohtainen usko Herraan Jeesukseen Kristukseen. Tämä usko annetaan hänelle  
yksin Jumalan armosta. Joten vaikka paavinvalta on yrittänyt hyväksikäyttää helluntailaisuutta, se 
on monessa tapauksessa kostautunut. Melkoinen määrä roomalaiskatolisia, jotka ovat havahtuneet 
joihinkin raamatullisiin asioihin ja kohdanneet aitoja kristittyjä, ovat rukoilleet ja etsineet Herraa
ja tulleet Hänen tykönsä—armosta ja yksin uskon kautta.  
Viitteet:  
[1] Encyclical, encyclic - a letter from the Pope to the Roman Catholic clergy on matters of doctrine or other  
concerns of the Church, often meant to be read from the pulpit.- http://cetf.co/xhBtsD  
[2] http://cetf.co/xgwhtf 9/21/11  
[3] Ibid  
[4] Novenas are very popular with [Roman] Catholics. The word is derived from the Latin word 'novem' for  
nine. They are a series of rote prayers given by the Papacy to be recited for nine days straight or nine hours  
straight. For example, one authorized by the Vatican is the following, "Oh Star of the Sea, help me and show  
me herein you are my mother. Oh Holy Mary, Mother of God, Queen of Heaven and Earth, I humbly beseech  
you from the bottom of my heart to succour me this necessity." http://cetf.co/wvMaEh cited 10/10/11  
Indulgences, that is, time off Purgatory, are also given to those who say such prayers.  
[5] Ibid., Sect. 13  
[6] Op. cit., Sect. 14  
[7] See the analysis of this invocation to the Queen of heaven in Jeremiah 7:18  
[8] Vatican Council II Document No. 32, "Unitatis Redintegratio" Para. 4. See also No. 42, "Reflections and  
Suggestions Concerning Ecumenical Dialogue" Sect. II, "ecumenical dialogue is not limited to an academic  
or purely conceptual level, but striving for a more complete communion between the Christian communities  
it aims at preparing the way for their unity of faith in the bosom of a Church one and visible: thus 'little by 
little', as the obstacles to perfect ecclesial communion are overcome, all Christians will be gathered, in a  
common celebration of the Eucharist, into that unity of the one and only Church which Christ bestowed on
his Church from the beginning. This unity, we believe, dwells in the Catholic Church as something she can  
never lose."  
[9] Although Notre Dame University has its own designation  
as a city, even with its own Police force  
[10] http://cetf.co/xjePxD 10/1/2011  
[11] Pope John Paul II at the Fifth International Leaders' Conference, Rome, 30 April 1984  
[12] As By A New Pentecost: The Dramatic Beginning of the Catholic Charismatic Renewal by Patti  
Gallagher Mansfield (Franciscan University Press 1992)  
[13] As By A New Pentecost by Mansfield, pp. 40 - 41  
[14] As By A New Pentecost by Mansfield, p 47. Although Ms. Mansfield quotes Scripture in her book, it is  
clear that her ultimate authority is the Roman Catholic Church rather than the Bible. This mindset is taught in  
the Roman Catholic Church. See Catechism of the Roman Catholic Church (1994), Para. 168, 169, 181  
[15] As By A New Pentecost by Mansfield, p. 161 [16] As By A New Pentecost by Mansfield, p. 171  
[17] 2 Corinthians 11:4  
[18] The official Papal addressing Mary as "the All Holy One" is in the Catechism, Para. 2677. The official  
Papal worship of the communion bread states, "There should be no doubt in anyone's mind 'that all the  
faithful ought to show to this most holy sacrament the worship which is due to the true God, as has always  
been the custom of the Catholic Church. Nor is it to be adored any the less because it was instituted by  
Christ to be eaten.'" Vatican Council II Documents, No. 9, "Instruction on the Worship of the Eucharistic  
Mystery" Vol. I Para. 3  
[19] The Episcopal Church describes itself as being "Protestant, Yet Catholic" - http://cetf.co/xx9Fm5  
[20] 1 Timothy 2:5  
[21] http://cetf.co/yt4CTR [22] http://cetf.co/xX8feT  
[23] "TBN offers 24 hours of commercial-free inspirational programming that appeal to people in a wide  
variety of Protestant, Catholic and Messianic Jewish denominations" http://cetf.co/yS8cAB  
[24] The open letter to Paul Crouch at: http://cetf.co/wZwtiY  
[25] http://cetf.co/ye8N3z  
[26] C. Peter Wagner, On the Crest of the Wave (Ventura, CA: Regal Books, 1983) Excerpted  
http://cetf.co/wWkfrD 9/30/11  
[27] Christianity Today, September 3rd 1991  
[28] "Once a Jesuit, Now a Child of God" by Bob Bush in Far  
from Rome, Near to God First testimony  
[29] Catechism, Para 82 [30] Catechism, Para 80  
[31] See our three testimony books on our Website at: http://www.bereanbeacon.org/books.pdf They are, Far  
from Rome, Near to God: The Testimonies of Fifty Former Catholic Priests, The Truth Set Us Free: Twenty  
Former Nuns Tell Their Stories. On the Wings of Grace Alone: The Testimonies of Thirty Converted Catholics  
[32] Many Christians do not accept the Pentecostal "Baptism in the Spirit" and "tongues" and claimed "signs  
and wonders."  
[33] http://cetf.co/zf2YQu  
[34] Ephesians 2:1  
[35] John 5:25  
[36] John 6:45