Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

lauantai 5. heinäkuuta 2014

Panttivankien ottaminen terroristien toimesta houkuttaa yhä enemmän johtuen Obaman politiikasta

Tässä profeetallisen vartiomiehen Hal Lindseyn raportti tältä viikolta liittyen äskettäiseen kolmen israelilaisen teinipojan kylmäveriseen murhaan Palestiinan arabien taholta jonka takaa paljastuu kidnappaussuunnitelma lunnasvaatimuksineen. Terroristit kaikkialla maailmassa ovat saaneet viime toukokuusta lähtien inspiraatiota panttivankien ottamiseen koska Obaman hallitus Washingtonissa on pehmentänyt otettaan muslimiterroristeihin. Obama sallii nyt kaupankäynnin panttivangeilla mikä on kohtalokas virhe Yhdysvalloilta. Raportin suomensi: Olli R.

---------------------------

THE HAL LINDSEY REPORT

Watchman Warning: 7-2-2014
Subscribe to our RSS Feeds: Headlines | News

Tarvetta viisaudelle

Hal Lindsey

Vaikka me suremme kolmen israelilaisen teinin menetystä, joiden ruumiit löydettiin maanantaina, meidän täytyy aloittaa kysymällä, ”Miksi?” Miksi tämä tragedia tapahtuu?

Valitettavasti vastaus tällä kertaa löytyy vain niiden sydämistä jotka terrorisoivat osana heidän muslimiuskontoaan. Vastaus voidaan myös löytää Washington D.C:stä. Uskon että tämä tapahtui johtuen valinnoista joita tehtiin yhdessä maailman kuuluisimmassa osoitteessa – 1600 Pennsylvania Avenue.

Ja se on vasta alkua.

Kesäkuun 12:ntena, Eyal Yifrach, 19, Naftali Fraenkel, 16, ja Gil-ad Shaar, 16, kidnapattiin Jerusalemin eteläpuolella. Maanantaina, heidän ruumiinsa löydettiin joidenkin kivien alta israelilaisen Modiin'in kaupungin keskustasta.

Gerald Steinberg kirjoitti The Times of Israel'iin että pojat ”murhattiin kylmäverisesti matkallaan koulusta kotiin vain koska he olivat Israelin juutalaisia. Heidän palestiinalaiset arabimurhaajansa, jotka Israel tunnisti, eivät tunteneet uhrejaan eivätkä piitanneet siitä.”

Olen samaa mieltä siitä, että se tapahtui, koska he olivat juutalaisia, mutta en usko, että tämä tarina kehkeytyy murhan ympärille. Minusta se koskee kidnappausta. Olen myös sitä mieltä, että se liittyy suoraan Yhdysvaltain suorittamaan viiden johtavan terroristin vapauttamiseen kuukausi sitten.

Pojat vietiin valokeilaan missä israelilaiset nuoret säännöllisesti saavat kyytejä. Tuossa paikassa, sitä ei pidetä vaarallisena toimintana useimpien amerikkalaisten mielikuvassa kun he ajattelevat liftaamista. Se on tavallista Israelin nuorille napata kyyti vierailta, varsinkin kyseisessä paikassa. Terroristeille, tämä teki siitä avoimen basaarin panttivankiostoksille.

Terroristit tappoivat pojat pian sieppauksen jälkeen, mutta on olemassa hyvä syy uskoa, että nopea murha ei ollut heidän alkuperäinen suunnitelmansa. Pian saatuaan heidät kyytiinsä, yksi pojista soitti poliisin. Hän kuiskasi, ”Meidät on kidnapattu.”

On olemassa vahvoja viitteitä siitä, että puhelu johti suoraan heidän kuolemaansa. Tässä ei ollut kyse satunnaisesta tappamisesta vain tappamisen vuoksi. Oli kyse panttivankien haalimisesta joista on nyt tullut yksi arvokkaimmista hyödykkeistä maailman terroristeille.

Siksi, historiallisesti, Amerikka ja Israel ovat tehneet käytännökseen olla neuvottelematta terroristien kanssa. Television draamanäytelmissä, me näemme tuon käytännön liittyvän piittaamattomuuteen, pahoihin ihmisiin, jotka laskelmoivat oman etunsa vuoksi. Mutta todellisuudessa tämä käytäntö pitää kaikki meidän lapsemme turvallisemmassa tilassa. Jos vihollinen tietää että he voivat napsia isot pisteet panttivangeilla, se muuttaa meidän nuorisomme ja muut ihmiset kohteeksi kidnappaukselle. Jos me teemme heidät arvokkaiksi viholliselle, me teemme heistä vihollisen kohteita.

Siksi Yhdysvaltojen kaupankäynti viidestä hyvin arvokkaasta terroristivangista Bowe Bergdahl'in vuoksi teki maailmasta paljon vaarallisemman paikan. En sano että meidän pitäisi jättää ketään hylätyksi – vaikka jonkun Bergdahl'in kaltaisen, joka jätti pestinsä ja käveli vihollisen luokse oman valintansa kautta. Sanon ettei meidän pitäisi koskaan palkita terroristeja heidän käytöksensä takia. On muitakin tapoja saada vanki takaisin.

Sen jälkeen kun Yhdysvaltain hallitus teki terroristivaihdon viime kuussa, Talebanin komentaja kertoi Time Magazine'lle: ”On parempi kidnapata yksi henkilö kuten Bergdahl kuin kidnapata satoja hyödyttömiä ihmisiä. Se on kannustanut kansaamme. Nyt jokainen työskentelee kovasti siepatakseen tällaisen tärkeän linnun.”

Kun hän sanoo ”tärkeä lintu”, hän tarkoittaa ketä tahansa jolla voidaan käydä kauppaa ihmisistä ja terroristeille arvokkaista asioista. Tämä tarkoittaa ketä tahansa amerikkalaista, tai ketä tahansa israelilaista.

Hyvä uutinen kulkee nopeasti. Terroristeille kaikkialla, sen käsittäminen, että Yhdysvallat on nyt halukas tekemään suunnattomia, lähes käsittämättömiä myönnytyksiä saadakseen yhden henkilön takaisin, täytyy olla erittäin hyvä uutinen.

Opetus oli ilmeinen. Kidnappaa ihminen jonka toinen osapuoli todella haluaa takaisin, ja sinulla on jotakin jolla voidaan käydä kauppaa lähes mistä tahansa. Mitä nuorempi ja viattomampi uhri, sitä enemmän me haluamme heidät takaisin, ja sitä parempi terroristien neuvotteluasema tulee olemaan. Siksi terroristeilla ei pitäisi olla ”neuvotteluasemaa” lainkaan.

Valinnoilla on seurauksia. Olemme kuulleet siitä alati elämissämme. Obaman hallinto teki valintansa viime kuussa jota ei tulla nopeasti kumoamaan. He sanovat, etteivät he koskaan varsinaisesti neuvotelleet terroristien kanssa; että he menivät kolmannen osapuolen kautta. Tuo on kuin sanoisi, ”Minä en kommunikoinut ihmisen kanssa. Minun puhelimeni teki sen.”

Viesti, jonka terroristit saivat, oli yksinkertainen: Parhaillaan on pyyntikausi tärkeille linnuille joilla voidaan käydä kauppaa tärkeistä asioista.

Nyt pääministeri Netanyahun ja isralilaisten täytyy vakuuttaa Hamas siitä että tämä taktiikka ei toimi Israelia vastaan. Heidän täytyy vakuuttaa Hamas siitä että kidnappaaminen ja viattomien murhaaminen tulee maksamaan heille kalliisti. Amerikan sallivuus ja vaikutelma Amerikan pehmeydestä, on sijoittanut Israelin asemaan missä sen täytyy olla kiivas ja ankara. Monet tulevat kutsumaan heidän vastaustaan brutaaliksi ja ”suhteettomaksi”, mutta Israel tulee tekemään sen mitä me haluamme lapsillemme tehtävän. He tulevat pitämään puoliaan kiusaajaa vastaan.

Israelin moderni historia osoittaa selvästi että antamalla terroristeille vaikutelman heikkoudesta maksaa ihmishenkiä kaikilla osapuolilla. Päinvastainen on myöskin totta.

Mitä tulee ihmisiin Washingtonissa, se näyttää kuin shakkipeliltä. Mitä tulee ihmisiin Israelin maaperällä, se näyttää siltä mitä se on – kamppailulta elämän puolesta kuolemaa vastaan.

Viisaus huutaa kadulla, antaa äänensä kuulua toreilla; meluisten katujen kulmissa se kutsuu, porttien ovilta kaupungissa sanansa sanoo: Kuinka kauan te, yksinkertaiset, rakastatte yksinkertaisuutta, kuinka kauan pilkkaajilla on halu pilkkaan ja tyhmät vihaavat tietoa? – Sananlaskut 1:20-22

Vanhurskaan huulet kaitsevat monia, mutta hullut kuolevat mielettömyyteensä. – Sananlaskut 10:21 (KR 33/38)

Vanhurskaan huulet kaitsevat monia: mutta hullut kuolevat viisauden puutteeseen (for want of wisdom). – Sananlaskut 10:21 (KJV)

Herran pelko on viisauden alku, ja Pyhimmän tunteminen on ymmärrystä. – Sananlaskut 9:10

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com