Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Obama vaati “Uutta Maailman Järjestystä” viime viikolla – Ilmestyskirjan 4. sinettituomio häämöttää horisontissa

Tässä alkuviikon tuore Cutting Edgen uutishälytyskirje (NewsAlert), joka on kaksiosainen. David Bay valottaa aluksi uutislähdettä jonka mukaan Raamatun merkit nälänhädästä ja ruttotaudeista ovat alkaneet vaikuttaa maailmassamme. Nämä vitsaukset tuovat mieleen Ilmestyskirjan 4. sinetin tuomiot. Toisessa osiossa lainataan Barack Obaman tuoretta viimeviikkoista puhetta Washingtonissa, jossa hän vaati Uutta Maailmanjärjestystä (NWO) USA:n entisten presidenttien ja muiden globaalien johtajien tavan mukaisesti. Vanha järjestys ei kuulemma kannattele enää. Uutishälytyksen suomensi: Olli R.

--------------------------------------

News Alert (Uutishälytys) Cutting Edgen sivuilla

Hot News

Monday, July 28, 2014


http://www.cuttingedge.org/detail.cfm?ID=2470
I. VAROITUS! Raamatun sinettituomiot ovat kasaantumassa horisonttiin

Vielä yksi “aikainmerkki”-tapahtuma toteutumassa juuri nyt.


”Monet uskovat että Raamatun merkit nälänhädästä ja kulkutaudeista ovat alkaneet vaikuttaa maailmassamme … siinä minkä kaikki merkittävät tartuntatautiasiantuntijat myöntävät nyt olevan 'antibioottien jälkeinen aikakausi' jossa Ison lääketeollisuuden (Big Pharma) lääkkeet ovat hyödyttömiä, meillä on nyt edessämme ennennäkemättömät Ebolan, Chikungunya'n ja jopa ruton puhkeamiset. Taudit leviävät käsistä monilla alueilla, kun taas samaan aikaan Yhdysvaltain tartuntatautien ehkäisy- ja valvontakeskus (Centers for Disease Control (CDC)) on holtittomasti altistamassa sen omat tutkijansa Anthrax'ille ja muille tappaville aineille.”

Samaan aikaan, kun tapahtumia politiikassa, kansainvälistä uudelleenjärjestelyä, ja teknisiä edistysaskeleita, jotka tekevät mahdolliseksi sellaisten profetioiden kuten 'pedonmerkki' toteutumisen, esiintyy säännöllisesti päivittäisissä uutisissamme, saamme nyt tietää, että erilaiset parantumattomat taudit, joita on ennustettu Ilmestyskirjassa, ovat tällä hetkellä alkaneet rehottaa kaikkialla maapallollamme!

Tapahtumat liikuttavat tätä maapalloa kohti Ilmestyskirjan 4. sinetin täyttymystä:

Ja kun Karitsa avasi neljännen sinetin, kuulin minä neljännen olennon äänen sanovan: "Tule!" Ja minä näin, ja katso: hallava hevonen; ja sen selässä istuvan nimi oli Kuolema, ja Tuonela seurasi hänen mukanaan, ja heidän valtaansa annettiin neljäs osa maata, annettiin valta tappaa miekalla ja nälällä ja rutolla ja maan petojen kautta.” (Ilmestyskirja 6:7-8; KR 33/38)

"And when he had opened the fourth seal ... I looked, and behold a pale horse: and his name that sat on him was Death, and Hell followed with him. And power was given unto them over the fourth part of the earth, to kill with sword, and with hunger, and with death, and with the beasts of the earth." (Revelation 6:7-8)

http://www.cuttingedge.org/detail.cfm?ID=2294
Kuten olemme todenneet monta kertaa aiemminkin, tämä sanamuoto “maan petojen kautta” saattaa hyvinkin täyttyä geneettisesti luotujen tautien avulla viimeisen kymmenen vuoden aikana. “Maan pedot” ovat todella osa profetoitua ruttoa. Itseasiassa, ruttotauteja, joita mainostetaan nykyään mahdollisina miljardien ihmisten tappajina, on luotu geenitekniikalla ja valmistetaan kirjaimellisesti osasta “maan petoja”! Näiden uusien geneettisten kulkutautien DNA sisältää villiapinoiden DNA'ta! (Lue kaikki yksityiskohdat uutisesta NEWS2382, otsikolla, “Geneettinen kansanmurha: Kokonaisten ihmisrotujen tuhoaminen – Maailman profeetallinen tulevaisuus!”)

Kun palaamme meidän esilleottamaan uutisartikkeliin, näemme kuinka lähellä ihmiskunta on suurta maailmanlaajuista tuhoaan.

”Ihmiskunta on yhden tapahtuman päässä maailmanlaajuisesta poispyyhkäisystä … ruttotautien aalto on jo alkanut, ja 'terveysviranomaiset” myöntävät avoimesti että heidän rokotteensa, antibioottinsa ja farmaseuttiset lääkkeensä ovat tehottomia näitä uusia pandemioita vastaan. Ihmiskunta seisoo juuri nyt vain yhden tapahtuman päässä globaalista poispyyhkäisystä joka on lähtöisin tarttuvasta taudista.”

”Kaikki mitä vaaditaan, on vain yksi laboratoriovirhe, tahallinen bioaseen vapauttaminen, tai viruksen satunnainen mutaatio, josta tulee globaali tappaja. Ihmiskunta on pitkälti suojaton pandemioita ja tartuntatauteja vastaan, mutta silti me jatkamme ihmisten ahtaamista tiheästi asuttuihin kaupunkialueisiin ikäänkuin olisimme kaikki maagisesti immuuneja.”

Luojan kiitos, että tätä “yhtä tapahtumaa”, joka voisi aiheuttaa ihmiskunnan kokemaan tuhoisia ja parantumattomia 4. sinetin tauteja, kontrolloidaan Kaikkivaltiaan Jumalan toimesta. Siksi aidosti uudestisyntyneitten kristittyjen pitäisi tietää että jokaisen yksilön elämää ohjaa Jumalan lopunaikojen profetiat. Pelastetaanpa meidät tempauksen muodossa tai kuolemmme johtuen yhdestä Jumalan tuomiosta, meidän ikuisuutemme Taivaassa on turvattu.


http://www.cuttingedge.org/detail.cfm?ID=2518
II. Presidentti Obama vaati “Uutta Maailman Järjestystä” viime viikolla.

Presidentti varoittaa että “vanha järjestys ei kannattele” enää!

UUTISKATSAUS: Obama vaatii Uutta Maailman Järjestystä: Ihmiset ovat huolissaan.... vanha järjestys ei kannattele”, Politico News, 23.7.2014

”Osa ihmisten huolesta on vain tunnetta että halki maailman, vanha järjestys ei kannattele ja me emme ole aivan siellä missä meidän on oltava uuden järjestyksen kannalta joka perustuu eri periaatteille, joka perustuu tunteeseen yhteisestä ihmisyydestä, joka perustuu talouksiin jotka toimivat kaikkia ihmisiä varten”, Obama sanoi tiistaina puhuessaan demokraattisen kansallisen komitean varainkeruutilaisuudessa Italianate-kartanossa toisella puolen Washington-järveä kaupungin keskustan horisontista.”

Tämä “varoituksen” sanamuoto presidentti Obamalta on tyypillistä kielenkäyttöä jota on käytetty kerta toisensa jälkeen globaalien johtajien toimesta jotka ajavat maailmaa tähän Antikristuksen tulevaan valtakuntaan, toisin sanoen, “Uuteen Maailman Järjestykseen”. Huomaa yleiset teemat:

1) Ihmiset tulevat elämään “erilaisilla periaatteilla”

2) Tämä Uusi Järjestys tulee perustumaan “yhteiseen ihmisyyteen”.

Muistatko Hillary Clintonin kirjan kun hän oli maan ensimmäinen nainen (First Lady), It Takes A Village (Koko kyläyhteisö ottaa osaa)”? Hillary totesi suoraan että vanhemmat eivät voisi kasvattaa enää lapsiaan ilman valtion tukea ja väliintuloa! Jokainen osa tulevaisuutemme olemassaolosta suunnitellaan pohjautuvaksi “yhteisiin” arvoihin ja jaettuihin päämääriin.

3) "... taloudet, jotka työskentelevät kaikille ihmisille, on väsynyt klisee kuvailemaan “valtion kontrolloimaa taloutta” joka tunnetaan fasismina." (Lue kaikki yksityiskohdat uutisesta NEWS2317 (suomennettu), otsikolla “Finanssikaappaus valmis: Amerikan talous on nyt tiukasti kontrolloitu, ankarasti säännelty talous”.

Joten, Barack Obama liittyy pitkään listaan Amerikan presidenttejä jotka ovat täysin sitoutuneita tähän Uuteen Järjestykseen. Tämä lista ulottuu aina takaisin Woodrow Wilsonin päiviin (1913-1921). Tietysti, tämä lista sisältää sekä republikaani- että demokraatti-presidenttejä, työntövoimana tähän Uuteen Järjestykseen, joka on puolueeton asia; johtajat kummastakin puolueesta ovat yhtälaisesti sitoutuneet Uuteen Maailman Järjestykseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com