Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

perjantai 8. heinäkuuta 2016

Yhdysvallat Barack Obaman aikakaudella käy Saatanan maailmasta erinomaisesti!

Tässä profeetallisajankohtaiselta Rapture Ready -sivustolta tuore suomentamani artikkeli, jossa kirjoittaja paljastaa Barack Obaman laittomuuden, mikä tulee selvästi ilmi hänen toimistaan Yhdysvaltain 44. presidenttinä. Rikollinen Obama on vienyt perinteisesti kristillisen Amerikan semmoiseen moraaliseen alennustilaan, että vertaus Saatanan maailmaan on hyvinkin osuva. On sanottu, että Obama ei suorita nykyistä virkakauttaan loppuun saakka, sillä Jumalan tuomio tulee luultavasti kohtaamaan tätä Obaman hallitsemaa mafiaa USA:ssa (”suuri Babylon”, Ilm. 18). Se jääköön nähtäväksi, mutta kannattaa katsoa tämä video aiheesta: https://www.youtube.com/watch?v=3yDXHTy7Fx8

----------------------

Saatanan maailma

By Daymond Duck
July 2016



Saatanan maailmassa:

Suhteellisen tuntematon, petollinen, patologinen valehtelija piilotetulla taustalla voi nousta valtaan mitä mahtavimpaan virkaan niin kutsutussa vapaassa maailmassa.

Johtaja voi valehdella avoimista työpaikoista, myöntää, ettei niitä koskaan ollutkaan, tarkoituksellisesti hävittää työpaikkoja (autokauppiaat ja hiilikaivostyöläiset), väärentää työttömyyslukuja ja tulee silti uudelleen valituksi.

Johtaja voi muuttaa nimensä (Barry Soetoro'sta), varastaa ja luo asiakirjoja, kuten sosiaaliturvatunnuksia ja syntymätodistuksia, saa ihmiset myöntämään videolla, että he valehtelivat terveydenhuollon kustannuksista ja korruptoitunut media sivuuttaa sen sekä yhä tukee häntä.

Johtaja voi antaa miljardeja dollareita terroristivaltiolle, joka havittelee ydinaseita, tekee salaisia sopimuksia, sallii terroristien tarkastaa itsensä (tarkoittanee Iranin ydinlaitosten tarkastusta); ja muut poliittiset johtajat ja epärehellinen media eivät pidä häntä vastuullisena.

Johtaja voi luvata leikkaavansa Amerikan kansallista velkaa puoleen, mutta kaksinkertaistaakin sen ja lisää sitä enemmän kuin kaikki hänen edeltäjänsä yhteensä ja pääsee kuin koira veräjästä.

Johtajan voidaan havaita halventavan oikeutta ja tarkoituksellisesti sivuuttaa oikeuden määräykset ja pääsee kuin koira veräjästä.

Johtaja voi käyttää laittomasti IRS:ää (Yhdysvaltain veroviranomainen) vaientaakseen kritiikin ja käyttää oikeusministeriötä apuna sen peittelemisessä eikä asialle tehdä mitään.

Johtaja voi tarjota aseita huumekartelleille ja tappajille (Fast and Furious (Hurjapäät)), valehdella siitä, peitellä sitä ja pääsee kuin koira veräjästä.

Johtaja voi tietoisesti päästää tuhansia murhaajia, raiskaajia ja huumekauppiaita pois vankilasta ja kukaan ei yritä pysäyttää häntä.

Johtaja voi vapauttaa vankilasta (Quantanamo) joitakin maailman vaarallisimmista massamurhaajista vaikka jotkut heistä ovat sanoneet, että he tappavat uudestaan ja korruptoitunut media auttaa häntä pääsemään kuin koira veräjästä.

Johtaja voi antaa laittomien siirtolaisten, jotka eivät ole maksaneet veroja tai sosiaaliturvamaksuja, vastaanottaa suurempia shekkejä kuin lailliset kansalaiset, jotka ovat maksaneet niistä.

Johtaja voi käyttää rahaa saamaan vangeille sukupuolenvaihdosleikkauksia; ja voi hankkia rahaa vankilassa oleville miehille, jotka luulevat olevansa naisia jotta saisivat naisellisia tarvikkeita, mutta hän ei löydä rahaa kohtaamaan joidenkin haavoittuneiden sotaveteraanien ja vanhuksien tarpeita.

Saatanan maailmassa:

On olemassa kansakuntia, jotka halveksuvat Raamatun sananvapautta, mutta vitsailevat Koraanin vihanlietsonnasta.

On olemassa kansakuntia, joissa joka kerta kun islamilainen terroristi tappaa jonkun, niin johtaja puolustaa terroristin uskontoa rauhanuskontona ja syyttää islamilaisen terroristin uhrien kuolemasta aseita ja kristittyjä.

On olemassa kansakuntia, joissa islamistiterroristit voivat polttaa kirkkorakennuksia, jotka ovat täynnä miehiä, naisia ja lapsia; tai he voivat käydä käsiksi näihin ihmisiin ulkopuolella, ristiinnaulita tai mestata miehet; ja raiskata, tappaa tai orjuuttaa naiset ja lapset, mutta niitä, jotka puhuvat tätä vastaan, tullaan demonisoimaan enemmän kuin islamilaisia terroristeja.

Kansakunnat sivuuttavat tai oikeuttavat viattomien ihmisten (juutalaisten) tappamisen, koska islamilaiset tappajat vaativat virheellisesti itselleen maata, joka ei kuulu heille.

Kansakunnat voivat opettaa oppilaille, että on kunniallista tappaa vääräuskoisia ja juutalaisia; mutta poliitikot, mielellään tietämätön uutismedia ja monet teeskentelevät kirkon jäsenet eivät puhu sitä vastaan.

Sellaiset kansakunnat kuten niin kutsuttu Islamilainen Valtio voivat suorittaa sellaista, mitä YK kutsuu kansanmurhaksi ja Yhdysvaltain presidentti on enemmän järkyttynyt niistä, jotka oikeanlaisesti kutsuvat näitä ihmisiä islamilaisiksi terroristeiksi, kuin että olisi tolaltaan islamilaisista tappajista.

Saatanan maailmassa:

On olemassa ihmisiä, jotka sanovat, että ihmiskunnan suurin uhka on ilmastonmuutos eivätkä ne, jotka tappavat, raiskaavat, mestaavat ja orjuuttavat ihmisiä.

Ihmiset haluavat kieltää rukoilemisen Jeesuksen nimeen; ja sotilaspapit, opettajat ja muut, jotka tekevät näin, joutuvat vaikeuksiin.

Ihmiset haluavat poistaa ristejä, Kymmenen käskyä ja Raamatun kirjoituksia julkisilta paikoilta ja valittavat jos joku sanoo ”Merry Christmas (Hyvää Joulua)”.

Ihmiset voivat ampua gorillan, jota pidetään pahempana tekona kuin satojen ihmisten ampumista köyhien kaupunginosissa tai 125,000 ihmisen tappamista abortin kautta päivittäin.

Ihmiset, jotka vihkivät homoseksuaaleja, kannattavat samaa sukupuolta olevia avioliittoja, tukevat aborttia, sivuuttavat suurimman osan Raamatun teksteistä (erityisesti profetiat), ovat antisemitistisiä, jne. kutsuvat itseään kristityiksi.

Kristittyjen täytyy elää Saatanan maailmassa, mutta se on vain väliaikaista. Ja kristittyjen pitää rukoilla Saatanan maailman puolesta, koska ei mene kauaa kunnes Herra Jeesus Kristus saattaa kaiken tämän äkilliseen loppuunsa (Sefanja 3:8).

Prophecy Plus Ministries
Daymond & Rachel Duck

duck_daymond@yahoo.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com