Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

maanantai 11. helmikuuta 2019

Paavin historiallinen vierailu Yhdistyneisiin arabiemiirikuntiin helmikuun alussa 2019 toteutti antikristillisen maailmanuskonnon agendaa

Tässä tuore suomentamani pastori J.D. Farag'in Lähi-idän profetiapäivitys viime sunnuntailta, joka keskittyy paavi Franciscuksen äskettäiseen vierailuun Persianlahden muslimimaassa, jossa hän keräsi valtavat suosionosoitukset läsnäolijoilta. Tämä vierailu oli jälleen uusi askel kohti uskontojen yhdistymistä eli väärää ekumeniaa, joka johtaa Antikristuksen maailmanuskontoon 7-vuotisella vaivanajalla. Pastori Farag käsitteleekin islamin ja kristinuskon ristiriitaisuuta, kun monet omaksuvat tänä päivänä valheen helvetistä, joka on se, että islam ja kristinusko palvelevat samaa Jumalaa. Profetiapäivityksen päätteeksi evankelioiva osuus.

--------------------------

Mid-East Prophecy Update – February 10th, 2019


J D Farag on egyptiläisjordanialainen Havaijin Kaneohe'n Calvary Chapel-seurakunnan perustajapastori, jolla on ainutlaatuinen arabinäkökulma Lähi-Idän tapahtumiin ja terve eskatologia. Hän osaa käyttää internettiä esimerkillisen tehokkaasti, kuten ylläolevista linkeistä voi päätellä. Seuraavassa suomennetut ”notet” Lähi-Idän profetiapäivitykseen 10.2.-19. Ne ovat erinomainen tiivistelmä puheesta. Suom. huom.

https://drive.google.com/drive/folders/1Dol7QQodiU64u2olM_flQPkMzVIjOcrf (nykyään löydät täältä uusimmat engl. PDF-notet profetiapäivityksille)

Pastori J.D. puhuu paavin vierailun Yhdistyneissä arabiemiirikunnissa profeetallisesta merkityksestä.


- Tämänkertaisessa profetiapäivityksessä haluan puhua siitä, mitä nimitetään Paavin historialliseksi vierailuksi Yhdistyneisiin arabiemiirikuntiin.
- Ollessaan siellä, hän piti messun 135,000 läsnäolijalle, vetäen mukaansa arviolta 4 000 muslimia pääkaupunki Abu Dhabi'ssa.
- Se on ensimmäinen paavin vierailu Persianlahden valtioon, jota Francis kutsui ”uudeksi sivuksi uskontojen välisten suhteiden historiassa”.
- Maanantaina, paavi ja suurimaami al-Azhar allekirjoittivat julistuksen maailmanlaajuisen yleisön läsnä ollessa ja vaativat rauhaa.
- Allekirjoitustilaisuuteen osallistuneet olivat uskonnollisia johtajia kristinuskosta, islamista ja juutalaisuudesta sekä muista uskonnoista.
- Paavi sanoi: ”Jos me uskovat emme kykene kättelemään, syleilemään, suutelemaan tai rukoilemaan toistemme kanssa, uskomme häviää.”
Paavilla oli myös yksityinen tapaaminen Abu Dhabi'n kruununprinssi Sheikki Mohammed bin Zayed al-Nahyan'in kanssa, joka myöhemmin twiittasi: ”Keskustelimme yhteistyön parantamisesta, vuoropuhelun vahvistamisesta, suvaitsevaisuudesta, ihmisten rinnakkaiselosta ja tärkeistä aloitteista saavuttaa rauha, vakaus ja kehitys kansoille ja yhteiskunnille.”
- Kuten voitte kuvitella, kristillisyyden, islamin ja juutalaisuuden rinnakkaiselon pyrkimyksessä on joitakin erittäin vakavia ongelmia.
- Valitettavasti monet kristityt tänään ovat omaksuneet valheen valheiden isältä, että kristityt ja muslimit palvovat samaa Jumalaa.
- Kristityt ja muslimit eivät palvele ja eivät voi palvoa samaa todellista Jumalaa, ja Koraanin mukaan, he eivät edes voi elää rinnakkain.
Koraanin suura 5:54 – Uskovat, älkää ottako juutalaisia ja kristittyjä ystäviksi; he ovat toistensa ystäviä. Ne teistä, jotka teette heistä ystäviänne, olette yksi heistä. Jumala ei ohjaa epäoikeudenmukaisia ihmisiä.
Koraanin suura 47:4 – Kun tapaatte ei-uskovia, sivaltakaa heidän kauloihinsa, sitten kun olette suorittaneet suuren teurastuksen heidän keskuudessaan, sitokaa kahleet lujasti, sitten päästäkää heidät vapaiksi, joko armosta tai lunnaiden kautta, kunnes sota asettaa taakkansa.
Koraanin suura 5:33 – Ainoa palkinto niille, jotka sotivat Allahia ja Hänen sanansaattajaansa vastaan ja pyrkivät turmelemaan maan, tulee olemaan se, että heidät tapetaan tai ristiinnaulitaan, tai heidän kätensä ja jalkansa katkaistaan vaihtoehtoisilta puolilta, tai heidät karkotetaan maasta...
- Suonet anteeksi tylyyden, jolla sanon tämän, mutta totuus on, että joko Jeesus on se, kuka Hän sanoo olevansa, tai sitten Hän on valehtelijoiden valehtelija.
Johannes 14:6 (KR 33/38) ”Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.”
- Tässä tärkein asia: Kun joku hylkää ”totuuden”, he uskovat ”valheen”, ja näin ollen, heidät tuomitaan kadotukseen.
2. Tess. 2:9-12 (KR 33/38) ”...tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua. Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen, että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen.”
Johannes 3:16-18 (KR 33/38)”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi. Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen.”
- Tästä syystä, sen sijaan, että elämme rinnakkain muslimin kanssa, meidän on käännytettävä muslimi julistamalla hänelle evankeliumia.
- Jotta totuus olisi tiedossa, muslimeja on tulossa Kristuksen tykö joukoittain, mutta emme todennäköisesti kuule tästä uutissyötteissämme.
- Kuinka olkoonkin, muslimit etsivät "Totuutta" ja onneksi; he löytävät Jeesuksen ja pääsevät irti pahasta islamista.
Maanantaina, Christian Post julkaisi artikkelin Syyrian muslimeista, jotka löysivät Jeesuksen nähtyään islamilaisten ryhmien, kuten ISIS, julmuuden, jotka suorittivat barbaarisia toimia Allahin nimessä. Farhad Jasim, 23, joka työskentelee mekaanikkona, kääntyi kristinuskoon viime vuoden lopulla. Hän kertoi NBC:lle, että ISIS vangitsi hänet kuudeksi kuukaudeksi vuoden 2016 alussa sen jälkeen, kun militantit huomasivat, ettei hän tuntenut islamin perusteita. Vankeudessa ollessaan häntä kidutettiin ja hänet pakotettiin lukemaan Koraania. ...Hän sanoi, ”Se ei vienyt minulta kauan aikaa huomata, että kristinusko oli uskonto, jota etsin.” ”En halua enää olla muslimi, heidän Jumalansa ei ole minun Jumala.”

- Tällaiset Farhad Jasim'in kaltaiset todistukset ovat yksi tärkeimmistä syistä, miksi teemme näitä päivityksiä ja päätämme ne Kristuksen evankeliumilla.
- Evankeliumi tai hyvä uutinen on se, että Jeesus ristiinnaulittiin, haudattiin, nousi ylös kuolleista kolmantena päivänä, ja palaa meitä varten jonain päivänä.
Hyvä päivää Pastori JD - Nimeni on Lizelle, olen Etelä-Afrikasta. Olen taideopettaja ja työskentelen 11-18 -vuotiaiden lasten kanssa. Mieheni ja minä kuulumme Gideoneihin, ja olemme palvelleet 14 vuotta. Rakastan pelastuksen ABC:tä ja aloin käyttää sitä. Perjantaina meillä oli kauhea tragedia alueellamme. Silta tai kävelytie paikallisen high school'in luona romahti ja putosi joidenkin lasten päälle. Neljä heistä menetti henkensä. He olivat juuttuneet ison betonimöhkäleen alle. Kun kuulin uutiset, huusin kuin vauva. Tunnen hyvin monia lapsia tuossa koulussa. ...Nyt enemmän kuin koskaan on aika ryhtyä toimiin. Tänään, maanantaina 4. helmikuuta 2019, menimme toiseen kouluun ja ensimmäistä kertaa jaoin pelastuksen ABC:n koko ryhmälle. Kiitos yksinkertaisesta ABC:stä. Meidän täytyy vielä mennä kouluun, jossa tragedia tapahtui. Please, rukoilkaa KANSSAMME. Rukoilkaa myös tuon koulun lasten ja heidän vanhempiensa puolesta. Jopa 30 lasta loukkaantui ja noin 18 heistä on edelleen kriittisessä tilassa.
Pelastuksen ABC
- A on sen tunnustamista, että olet syntinen ja tarvitset Vapahtajaa, (Room. 3:10, 23; 6:23).
- B on sydämen uskoa siihen, että Jeesus on Herra ja Jumala herätti Hänet kuolleista, (Room. 10:9-10).
- C on vetoamista Herran nimeen ja tunnustamista suun kautta, että Jeesus Kristus on Herra, (Room. 10:9-10, 13).


Arkisto suomennettuihin J.D. Farag'in profetiapäivityksiin vuosilta 2014-19 löytyy osoitteesta: http://nokialainen.blogspot.fi/p/pastori-jd-faragin-profetiapaivityksia.html

1 kommentti:

  1. Pope Francis, Leading Imam Sign Covenant Pushing Us Toward One-World Religion

    https://endtimeheadlines.org/2019/02/pope-francis-leading-imam-sign-covenant-pushing-us-toward-one-world-religion/

    "A historic interfaith covenant was signed in the Middle East on Monday, and the mainstream media in the United States has been almost entirely silent about it. Sheikh Ahmed al-Tayeb is considered to be the most important imam in Sunni Islam, and he arrived at the signing ceremony in Abu Dhabi with Pope Francis “hand in hand in a symbol of interfaith brotherhood.” But this wasn’t just a ceremony for Catholics and Muslims. According to a British news source, the signing of this covenant was done “in front of a global audience of religious leaders from Christianity, Islam, Judaism and other faiths”: The pope and the grand imam of al-Azhar have signed a historic declaration of fraternity, calling for peace between nations, religions and races, in front of a global audience of religious leaders from Christianity, Islam, Judaism and other faiths. Pope Francis, the leader of the world’s Catholics, and Sheikh Ahmed al-Tayeb, the head of Sunni Islam’s most prestigious seat of learning, arrived at the ceremony in Abu Dhabi hand-in-hand in a symbol of interfaith brotherhood."

    VastaaPoista

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com