Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

tiistai 5. maaliskuuta 2019

Netanyahu ja Trump virkasyytteisiin, kun Raamatun profetia alkaa toteutua toden teolla?!

Tässä tuore suomentamani pastori J.D. Farag'in Lähi-idän profetiapäivitys viime sunnuntailta, jossa selvitetään viime viikon samanaikaista ja samantyylistä virkasyytekysymystä Israelin pääministerin ja Yhdysvaltain presidentin kohdalla. Molempia valtionpäämiehiä ollaan ilmeisesti syrjäyttämässä. Tämä taitaa kuulua Raamatun profetiaan siinä kohdassa, jossa apostoli Paavali puhuu ”pidättäjästä” laittomuuden ihmiselle eli Antikristukselle (2. Tess. 2:6-7). Mutta jos Trump on AK, niin pidättääkö hän itse itseään? Trumpin täytyy kokea aikamoinen muodonmuutos tullakseen globaaliksi johtajaksi. Ehkä tämä toteutuu Amerikan romahduksen jälkeen (Ilm. 18).

-------------------------

Mid-East Prophecy Update – March 3rd, 2019


J D Farag on egyptiläisjordanialainen Havaijin Kaneohe'n Calvary Chapel-seurakunnan perustajapastori, jolla on ainutlaatuinen arabinäkökulma Lähi-Idän tapahtumiin ja terve eskatologia. Hän osaa käyttää internettiä esimerkillisen tehokkaasti, kuten ylläolevista linkeistä voi päätellä. Seuraavassa suomennetut ”notet” Lähi-Idän profetiapäivitykseen 3.3.-19. Ne ovat erinomainen tiivistelmä puheesta. Suom. huom.

https://drive.google.com/drive/folders/1Dol7QQodiU64u2olM_flQPkMzVIjOcrf (nykyään löydät täältä uusimmat engl. PDF-notet profetiapäivityksille)

Pastori J.D. puhuu siitä, miksi on olemassa liikehdintää panna viralta Israelin pääministeri ja Yhdysvaltain presidentti.


- Tämänkertaisessa profetiapäivityksessä haluan pysähtyä ajattelemaan sananlaskun puuta nähdäkseni profeetallisen merkityksen omaavan metsän.
- Tämä on ollut taas yksi niistä viikoista, joka vaatii hyvin tarpeellista näkökulmaa profetian suurempaan kuvaan.
- Näin siksi, että kaikki mitä näemme tapahtuvan tänäpäivänä, on menossa juuri siihen suuntaan, josta meille kerrotaan, että se olisi Raamatun sivuilla.
- Ehdotan, että uutissyötteemme ovat todiste siitä, että tietyt profetiat alkavat täyttyä nopeasti.
- Tajuan, että kaikkien tekaistujen ja huonojen uutisten myötä on yhä vaikeampaa tietää, mikä on totta ja luotettavaa.
- Kaikkien maailman huonojen uutisten pitäisi kuitenkin olla katalysaattori, joka kannustaa meitä kiinnittämään huomiota hyviin uutisiin Jumalan Sanassa.
2. Piet. 1:19-21 (KR 33/38)”Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. Ja tietäkää ennen kaikkea se, ettei yksikään Raamatun profetia ole kenenkään omin neuvoin selitettävissä; sillä ei koskaan ole mitään profetiaa tuotu esiin ihmisen tahdosta, vaan Pyhän Hengen johtamina ihmiset ovat puhuneet sen, minkä saivat Jumalalta.”
- Se mitä apostoli Pietari sanoo tässä, on, että tekisimme hyvin jos kiinnitämme huomiota siihen, minkä tiedämme täysin luotettavaksi.
- Toisin sanoen voimme täysin luottaa Jumalan Sanaan ja kirjoitettuihin profetioihin Jumalan Sanassa, jotka ovat valkeutena pimeässä.
- Ehkä parempi olisi sanoa, kuten joku on kerran niin osuvasti sanonut: ”Kun et tiedä, voit perääntyä ja luottaa siihen juttuun, josta tiedät.”
- Syy, miksi halusin aloittaa tällä tavalla, on se, että kukaan ei oikeastaan tiedä, mitä tapahtuu tulevina päivinä ja viikkoina.
- Erityisesti kun se koskee Israelin tulevia vaaleja 9. huhtikuuta ja kauan-odotettua ”vuosisadan diilin” paljastamista.
- Tämä kaikki tuorehkon uutisen jälkeen, joka koskee pääministeri Benjamin Netanyahu'n syytteeseenpanoa viime torstaina 40 päivää ennen Israelin vaaleja.
Perjantaina Jerusalem Post julkaisi artikkelin siitä, miten torstai, helmikuun 28. päivä 2019, tullaan muistamaan historiallisena päivänä Israelille. ”Istuvaa pääministeriä on informoitu – odotettaessa kuulemista – että häntä tullaan syyttämään. ...Torstai tullaan muistamaan surullisena päivänä, ei ainoastaan niitä ihmisiä koskien, jotka tukevat Benjamin Netanyahu'a ja uskovat hänen olevan syytön ja poliittisen vainon uhri, mutta myös niitä, jotka vastustavat Netanyahu'a ja sitä politiikkaa, jota hän on johtanut kymmenen viime vuoden aikana Israelin voimakkaana pääministerinä.”

Erään toisen Jerusalem Post -raportin mukaan, vaikuttaa siltä, että Netanyahu ei ainoastaan ole säpsähtämätön syytteeseenpanosta, vaan lupaa, että hän tulee olemaan pääministeri vielä vuosien ajan. Netanyahu piti hyvin poliittisen puheen pääministerin virka-asunnosta käsin Jerusalemissa, keskittymällä syytteiden ajoitukseen ja väittämällä, että niiden tarkoituksena on kaataa oikeisto, käyttäen toistuvasti ilmausta ”witch hunt (noitajahti)”. ...Netanyahu sanoi, että hänellä on ”voimaa vastata tähän noitajahtiin”, josta kiitokset hänen perheelleen, sille tietämykselle, että syytökset ovat perusteettomia, ja israelilaisten tuelle. ”Aion jatkossakin palvella teitä pääministerinä vielä monen vuoden ajan, mutta se riippuu teistä, ei byrokraateista tai kommentaattoreista eikä toimittajista. Älkää antako noitajahdin sekoittaa teitä”, Netanyahu lopetti.

Jos tämä kaikki kuulostaa tuskallisen tutulta verrattuna siihen mitä täällä Yhdysvalloissa tapahtuu, sen pitäisikin olla niin, kun otetaan huomioon, että käynnissä näyttää olevan toinen noitajahti, joka Fox News'in mielipidekirjoituksen mukaan – jonka on kirjoittanut David Bossie – on tulossa siinä suhteessa, kun Trump'in entinen asianajaja Michael Cohen todisti Kongressin edessä. Siinä Bossie kirjoittaa: ”Keskiviikkona pidetty kuuleminen oli osa presidentistä käytävää tutkimusta, jota johtaa vastarinnan johtaja Elijah Cummings, demokraatti Marylandin osavaltiosta. Tutkimus on täydellinen petos. Mikä uskottava tutkimus alkaisi vastaanottamalla todistuksen syylliseksi tuomitulta valehtelijalta? Jos demokraattinen enemmistö, joka hallitsee parlamenttia, välittäisi totuudesta, Michael Cohen ei olisi heidän tähtitodistajansa. Mutta Cummings tekee juuri sitä, mitä vasemmiston suurimmat lahjoittajat haluavat hänen tekevän. Hän pyrkii syyttämään virkavirheestä Yhdysvaltojen asianmukaisesti valittua presidenttiä hinnalla millä hyvänsä, vaikka ehdottomasti mitään tosiasiallista perustaa ei ole virkasyytteelle. Cummings sanoi, että hänen valiokuntansa ei siedä valehtelua. Esitän, että jo toimenpide kutsua tuomittu valehtelija todistamaan on juuri sitä.”

Suomentajan kommentti: Esitän haisevan vastalauseen Fox News'ille ja sitä lainanneelle pastori J.D. Faragille. Tässä tuomitaan (tai kivitetään) farisealaisesti mies, joka on mitä ilmeisemmin tullut vankilassa totuudentuntoon ja haluaa paljastaa Antikristus Trumpin mädännäisyyden. Ei ketään ihmistä pitäisi tuomita ”ikuiseen kadotukseen” vain sen vuoksi mitä hän on joskus tehnyt Trumpin alaisuudessa, jolloin monikin eksyy (Matt. 24:4-5, 23-24 ja ”väärät kristukset”). Nyt tämä Cohen teki suuren palveluksen itselleen ja muille kun tuli todistamaan Trumpista, joka on se suurin valehtelija, kuten tässä blogissa on moneen kertaan havaittu ja todettu. Syntiselle pitää suoda armo kristillisen tavan mukaisesti, eikä leimata häntä ikuisiksi ajoiksi. Kuunnelkaa väkevää puhetta James Key'ltä tästä Cohen -jutusta: https://www.youtube.com/watch?v=ctlex32XbYk (Cohen Warns: Trump Won't Give Up Power If He Loses In 2020).
- Kysymys kuuluukin, että miksi on olemassa liikehdintää panna viralta Israelin pääministeri ja Yhdysvaltojen presidentti?
- Jotta voisimme vastata tähän kysymykseen, meidän ei tarvitse katsoa pidemmälle kuin edellämainittuun Jumalan Sanan luotettavuuteen ja pettämättömyyteen.
- Nimittäin, mitä me tiedämme, on, että Jumalan Sana sanoo jotain tapahtuvaksi, ennen kuin se tapahtuu, joten kun se alkaa tapahtua, ihmiset uskovat.
Johannes 14:29 (KR 33/38)”Ja nyt minä olen sanonut sen teille, ennenkuin se on tapahtunut, että te uskoisitte, kun se tapahtuu.”
Luukas 21:28 (KR 33/38)”Mutta kun nämä alkavat tapahtua, niin rohkaiskaa itsenne ja nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne on lähellä.”
- Tässä tärkein asia: Kaikkea on tapahtumassa nyt ja aika on käsillä ei-uskoville uskoa, sekä uskoville nostaa päänsä ja katsoa ylös.
- Siksi teemme näitä viikoittaisia profetiapäivityksiä ja lopetamme Jeesuksen Kristuksen evankeliumiin ja yksinkertaiseen pelastuksen ABC:hen.
- Evankeliumi tai hyvä uutinen on se, että Jeesus ristiinnaulittiin, haudattiin, nousi ylös kuolleista kolmantena päivänä, ja palaa meitä varten jonain päivänä.
Pelastuksen ABC
- A on sen tunnustamista, että olet syntinen ja tarvitset Vapahtajaa, (Room. 3:10, 23; 6:23).
- B on sydämen uskoa siihen, että Jeesus on Herra ja Jumala herätti Hänet kuolleista, (Room. 10:9-10).
- C on vetoamista Herran nimeen ja tunnustamista suun kautta, että Jeesus Kristus on Herra, (Room. 10:9-10, 13).


Arkisto suomennettuihin J.D. Farag'in profetiapäivityksiin vuosilta 2014-19 löytyy osoitteesta: http://nokialainen.blogspot.fi/p/pastori-jd-faragin-profetiapaivityksia.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com