Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

maanantai 25. maaliskuuta 2019

Trumpin Golan-tunnustus tulee aikaan, jolloin se on kuin bensan heittämistä liekkeihin, sillä Googin sodan hyökkääjätaho on valmiina Israelin pohjoisrajalla

Tässä uusin suomentamani pastori J.D. Farag'in Lähi-idän profetiapäivitys viime sunnuntailta, joka ei ole pituudella pilattu, mutta lyhyydessään ytimekäs. Pääpaino on Israelia koskevassa nykytapahtumassa, jolla voi olla arvaamattomat seuraukset koko maailmalle, kun Amerikan presidentti suorastaan härnää Venäjää ja sen liittolaisia tunnustamalla kiistanalaisen Golanin ylängön Israelille kuuluvaksi. Ei siis voi mennä enää kauaa ns. Googin sotaan, jossa Israel kohtaa pohjoisesta tulevan vihollisen (Jooel 2:20). Näin myös morsiusseurakunnan ylösotto on lähellä, kun morsiamesta ja Ylkästä mainitaan tämän Googin sodan yhteydessä (Jooel 2:16).

-------------------------

Mid-East Prophecy Update – March 24th, 2019


J D Farag on egyptiläisjordanialainen Havaijin Kaneohe'n Calvary Chapel-seurakunnan perustajapastori, jolla on ainutlaatuinen arabinäkökulma Lähi-Idän tapahtumiin ja terve eskatologia. Hän osaa käyttää internettiä esimerkillisen tehokkaasti, kuten ylläolevista linkeistä voi päätellä. Seuraavassa suomennetut ”notet” Lähi-Idän profetiapäivitykseen 24.3.-19. Ne ovat erinomainen tiivistelmä puheesta. Suom. huom.

https://drive.google.com/drive/folders/1Dol7QQodiU64u2olM_flQPkMzVIjOcrf (nykyään löydät täältä uusimmat engl. PDF-notet profetiapäivityksille)

Pastori J.D. puhuu siitä, kuinka lähellä olemme, kun niin paljon on tapahtumassa niin nopeasti.


- Tein jotain, jota en ole tehnyt hyvin pitkään aikaan valmistellessani tämänkertaista päivitystä, joka on vuoden 2006 arkistoon meneminen.
- Etsittyäni Herraa, ymmärsin, että Hän haluaisi minun tekevän tämän, jotta saisin näkökulman siitä, kuinka lähellä olemme.
- Näin siksi, että 14 vuodessa aina siitä lähtien, kun aloimme tehdä näitä viikottaisia päivityksiä, hyvin paljon on tapahtunut Raamatun profetian kannalta.
- Suonet anteeksi, kun menen alaspäin eräänlaista profeetallista muistirataa, mutta vuonna 2006, George W. Bush oli Yhdysvaltain presidenttinä.
- Harvat olivat kuulleet jostakin Barack Hussein Obama'sta, ja vielä harvemmat pystyivät ikinä kuvittelemaan, että Donald Trump'ista tulisi presidentti.
- Tässä olemme maaliskuussa 2019, ja puhumme asioista, jotka ovat nyt hyvin nopeasti toteutumassa hämmästyttävällä tarkkuudella.
- Kun olin kertaamassa sitä kuinka paljon on tapahtunut vuodesta 2006 lähtien, meidän rakas ystävämme lähetti minulle raamattuopetuksen, jonka tein vuonna 2002.
- Se oli nimeltään ”The War On and In Israel (Sota, joka on käynnissä Israelia vastaan sen sisäpuolella)” ja se käsittää kuusi kasettinauhasarjaa ajankohtaisista tapahtumista, jotka liittyivät Raamatun profetiaan 18 vuotta sitten.
- Alareunan kuvatekstissä lukee: ”Raamatun profetiaa ollaan täyttämässä tässä sukupolvessa, ja se johtaa suoraan ylöstempaukseen.”
- Nopeasti kelaten tähän päivään, 18 vuotta myöhemmin, ja puhumme kaikenlaisesta aina tekoälystä mahdolliseen rauhansuunnitelmaan.
- Puhumme myös Venäjästä, Iranista ja Turkista, jotka ovat valmiita Syyrian Damaskoksessa, mikä on tapahtunut viimeisten 12 kuukauden aikana.
- Lisää tähän Trump'in ilmoitus, että 52 vuoden jälkeen, on aika Yhdysvaltojen tunnustaa Israelin suvereniteetti Golanin kukkuloista.
The Times of Israel julkaisi torstaina raportin siitä, kuinka Israelin johtajat ovat ylitsepursuavan innokkaita Trump'in Golan-tunnustuksesta. Pääministeri Benjamin Netanyahu johti Trump'in ylistystä, kutsumalla siirtoa ”uudeksi Purim-ihmeeksi”. Israelissa siirto sai laajaa kiitosta, mutta koska se tuli vain muutama viikko ennen Israelin vaaleja, suuri osa reaktiosta oli vaalikampanjan kehystämää.

Kuten saatatte kuvitella, tämä tuore uutinen herätti Venäjän vihan, joka Ynet News'in mukaan sanoo, että he ”eivät koskaan tule tunnustamaan Israelin suvereniteettia Golanin kukkuloista”.

Roomalaiskirje 13:11-14 (KR 33/38)”Ja tehkää tämä, koska tunnette tämän ajan, että jo on hetki teidän unesta nousta; sillä pelastus on nyt meitä lähempänä kuin silloin, kun uskoon tulimme. Yö on pitkälle kulunut, ja päivä on lähellä. Pankaamme sentähden pois pimeyden teot, ja pukeutukaamme valkeuden varuksiin. Vaeltakaamme säädyllisesti, niin kuin päivällä, ei mässäyksissä ja juomingeissa, ei haureudessa ja irstaudessa, ei riidassa ja kateudessa, vaan pukekaa päällenne Herra Jeesus Kristus, älkääkä niin pitäkö lihastanne huolta, että himot heräävät.”
Titus 2:11-15 (KR 33/38)”Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille ja kasvattaa meitä, että me, hyljäten jumalattomuuden ja maailmalliset himot, eläisimme siveästi ja vanhurskaasti ja jumalisesti nykyisessä maailmanajassa, odottaessamme autuaallisen toivon täyttymistä ja suuren Jumalan ja Vapahtajamme Kristuksen Jeesuksen kirkkauden ilmestymistä, hänen, joka antoi itsensä meidän edestämme lunastaakseen meidät kaikesta laittomuudesta ja puhdistaakseen itselleen omaisuudeksi kansan, joka hyviä tekoja ahkeroitsee. Puhu tätä ja kehoita ja nuhtele kaikella käskyvallalla. Älköön kukaan sinua halveksiko.”
- Siksi teemme näitä viikoittaisia profetiapäivityksiä ja päätämme ne Jeesuksen Kristuksen evankeliumiin ja yksinkertaiseen pelastuksen ABC:hen.
- Evankeliumi tai hyvä uutinen on se, että Jeesus ristiinnaulittiin, haudattiin, nousi ylös kuolleista kolmantena päivänä ja palaa meitä varten jonain päivänä.
Pelastuksen ABC
- A on sen tunnustamista, että olet syntinen ja tarvitset Vapahtajaa, (Room. 3:10, 23; 6:23).
- B on sydämen uskoa siihen, että Jeesus on Herra ja Jumala herätti Hänet kuolleista, (Room. 10:9-10).
- C on vetoamista Herran nimeen ja tunnustamista suun kautta, että Jeesus Kristus on Herra, (Room. 10:9-10, 13).


Arkisto suomennettuihin J.D. Farag'in profetiapäivityksiin vuosilta 2014-19 löytyy osoitteesta: http://nokialainen.blogspot.fi/p/pastori-jd-faragin-profetiapaivityksia.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com