Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

sunnuntai 2. helmikuuta 2020

Profeetallisen täyttymyksen päivät NYT! – Yhdeksän syytä sille tammikuussa 2020

Tässä hyvinkin aiheellinen tuore profetiaraportti Daymond Duck'ilta Rapture Ready -sivustolla, jonka suomensin äsken. Kirjoittaja ottaa esille yhdeksän profeetallista aikainmerkkiä sille, että elämme profeetallisen täyttymyksen päiviä. Eritoten tällä viikolla julkaistu presidentti Trumpin Lähi-idän rauhansuunnitelma on merkittävä virstanpylväs profetian aikajanalla ja voi synnyttää Jumalan reaktion. Tämä aihe koskien Trumpin diiliä onkin tärkein näistä kirjoittajan esilletuomista asioista, joita artikkelissa käsitellään.

-------------------------

Profeetallinen täyttymys (Prophetic Fulfillment) :: By Daymond Duck

Published on: February 2, 2020 By RRadmin7 Category: Daymond DuckGeneral Articles

https://www.raptureready.com/2020/02/02/prophetic-fulfillment-daymond-duck/

Tässä on yhdeksän syytä, miksi uskon elävämme profeetallisen täyttymyksen päivinä.

Ensinnäkin, pian sen jälkeen kun Yhdysvallat, Meksiko ja Kanada olivat päässeet sopimukseen USMCA:sta (30. marraskuuta 2018), Meksikon presidentti Enrique Pena Nieto twiittasi, että sopimus lujittaisi Pohjois-Amerikan taloudellista integraatiota.

Hänen kerrottiin sanoneen: ”USMCA ei ole askel taaksepäin kohti Yhdysvaltojen itsenäisyyttä ja suvereniteettia; se on askel lähemmäksi suurempaa integraatiota.”

Presidentti Trump on suunnitellut USMCA:n allekirjoitustilaisuuden 29. päiväksi tammikuuta 2020, ja Kanadan odotetaan hyväksyvän sen samana päivänä. [Trump allekirjoitti globalistisen sopimuksen laiksi juuri 29. tammikuuta viime keskiviikkona. Ks. https://www.nytimes.com/2020/01/29/business/economy/usmca-trump.html & https://youtu.be/Ar6N5-2WjXI?t=2346. Mitäs sanotte ”trumppilaiset” persut ym. kansallismieliset?!, Suom. huom.]

Tiedä vain, että tämä taloudellinen sopimus järjestyy uudelleen poliittiseksi sopimukseksi jonain tuntemattomana tulevaisuuden päivänä, ja sen johtaja tulee olemaan yksi Danielin profetian kymmenestä kuninkaasta.

Heidän nousunsa edeltää Antikristuksen nousua, mutta se voi tapahtua hyvinkin nopeasti.

Toiseksi, 23. tammikuuta 2020, tiedemiehet siirsivät Tuomiopäivä-kellon viisareita 100 sekuntiin ennen keskiyötä (lähimmäksi mitä ne ovat olleet kellon alkuunlaittamisen jälkeen vuonna 1947).

Ryhmä mainitsi syiksi Iranin, ilmastonmuutoksen ja kyberturvallisuuden.

Iran, luonnonkatastrofit ja valvontayhteiskunta ovat merkittäviä profetia-asioita.

Kolmanneksi, ryhmä maailmanjohtajia kokoontuu Maailman talousfoorumissa (World Economic Forum) vuosittain Davos'issa, Sveitsissä.

Tammikuun 23. päivänä 2020, yksityisen illallisen aikana, multi-miljardööri, nimeltään George Soros, varoitti ryhmää siitä, että maailman kohtalo lepää vuoden 2020 Yhdysvaltain vaaleissa.

Hänen halunsa ”dumpata Trump” on tärkeä osa globalistien agendaa.

On helppo uskoa seuraavien vaalien olevan äärimmäisen merkitykselliset.

Neljänneksi, useiden vuosien ajan profetianopettajat ovat opettaneet, että Antikristus ja Väärä profeetta perustavat rahattoman yhteiskunnan.

Tammikuun kolmannella viikolla ilmoitettiin, että New Yorkin kaupunki on liittynyt San Franciscoon, Philadelphiaan sekä New Jerseyn ja Massachusetts'in osavaltioihin vaatien myymälöitä hyväksymään käteisen rahan samoin kuin luotto- ja maksukortit.

Yksi New Yorkin poliitikko sanoi, että asiakkailla tulisi olla valta valita haluamansa maksutapa.

Se seikka, että tarvitaan laki liiketoiminnalle edellyttämään käteisen rahan hyväksyminen, on osoitus siitä, että rahaton yhteiskunta ei ole kaukainen idea ja että se voisi syntyä helposti.

Viidenneksi, Ahdistuksen aikana, hallavan hevosen ratsastaja tappaa neljänneksen maan päällä asuvista ihmisistä miekalla (sota), nälällä, kuolemalla (rutto tai kulkutauti) ja maan pedoilla (villieläimet) (Ilm. 6:7-8; Matt. 24:7).

On liian aikaista nähdä selvästi, mutta Kiinassa on puhjennut parantumaton koronavirustauti, joka on johtanut raportteihin yli 50 miljoonan ihmisen laittamisesta karanteeniin, ja se on jo levinnyt moniin muihin maihin.

Jotkut terveydenhuollon virkamiehet sanovat pandemiariskin olevan tällä hetkellä alhainen, mutta toisten mielestä on jo liian myöhäistä pysäyttää sitä.

Ei voida mitenkään ennustaa, mitä tämä ruttotauti tekee, mutta se on muistutus siitä, että Jumala voi täyttää Sanansa milloin tahansa Hän haluaa.

Kuudenneksi, uskovien tempaus tapahtuu ennen Ahdistuksen ajanjaksoa.

Ahdistuksen ajanjakso alkaa, kun Antikristus vahvistaa liiton monien kanssa Lähi-idän rauhasta ja turvallisuudesta.

Presidentti Trump julkaisi rauhanehdotuksensa 28. tammikuuta 2020.

Kuten on kirjoitettu, se ei ole se liitto (covenant), jonka Antikristus vahvistaa, koska se edellyttää neuvotteluja, mutta tosiasia, että se vaatii neuvotteluja, jättää avoimeksi mahdollisuuden sille, että ehdotusta muutetaan, ja se voi johtaa sopimukseen (covenant).

Jokin, joka voi olla erittäin merkittävää, on, että Yhdysvaltojen ja Israelin virkamiehet korostavat edelleen sitä, että yksi presidentti Trump'in rauhanehdotuksen tärkeimmistä näkökohdista on se, että siinä otetaan huomioon Israelin rauha ja turvallisuus (peace and safety).

Se vaatii neljän vuoden jäädyttämistä Israelin siirtokuntien rakentamiseen, mutta sitä aikaa voidaan mahdollisesti pidentää (seitsemän vuotta voisi tehdä siitä erittäin mielenkiintoisen).

Palestiinalaishallinto (PA) on jo hylännyt sen, ja on todennäköistä, että he ja muutkin (Iran, Hizbollah, Hamas, jne.) vastustavat sitä mellakoilla, terrori-iskuilla ja sodalla.

Mutta on tärkeätä muistaa, että Jared Kushner julkaisi Trump'in ehdotuksen taloudellisen osan useita kuukausia sitten, ja se lupasi 50 miljardin dollarin tuen palestiinalaisille teiden, laitosten, sairaaloiden, koulujen, jne. rakentamiseen.

Lisäksi jotkut arabijohtajat ovat muuttaneet kantaansa Israelin tuhoamiseen, koska he haluavat Israelin avun torjumaan Iranin terrorismia ja ydinaseiden tavoittelua.

Jotkut arabit ovat myös kyllästyneitä osallistumaan palestiinalaisten ylläpitoon, ja he haluavat että PA, joka on hylännyt jokaisen tarjouksen, aloittaa neuvottelut ja lakkaa olemasta riippuvainen hyväntekeväisyydestä ja ulkomaisesta avusta heidän ylläpitoaan varten.

Lisäksi presidentti Trump varoitti PA:ta siitä, että heidän on hyväksyttävä tämä sopimus Israelin siirtokuntien jäädyttämisen nelivuotisaikana tai tämä voi olla viimeinen mahdollisuus, joka heillä tulee olemaan Palestiinan valtiolle.

Yksinkertaisesti sanottuna, tämä on historiallinen hetki, ja Trump on käynnistänyt kokonaan uuden pallopelin, joka voi laukaista useita suuria sotia ja Jumalan tuomion.

Kysymys ei ole siitä, toteutuvatko nämä ennustetut tapahtumat (näin tulee käymään), vaan kysymys on siitä, kuinka lähellä olemme? [Sanopa muuta! Suom. huom.]

Seitsemänneksi, presidentti Trump loi kartan, josta nähdään kahden valtion rajat.


Palestiinan valtio muistuttaa vauvaa, joka syntyy (1. Tess. 5:3)

Presidentti Trump'in rajat ovat yksi asia; Jumalan rajat ovat toinen, ja Hänen rajansa vallitsevat.

On mahdotonta tietää, mitä Jumala aikoo tehdä, mutta näyttää selvältä, että Yhdysvallat ei voi tukea Luvatun Maan jakamista ja päästä siitä kuin koira veräjästä.

Suomentajan lisäys: Lukekaa Petri Paavolan kaksi tervehenkistä kirjoitusta liittyen tähän Trump'in ”vuosisadan sopimukseen”: http://www.kotipetripaavola.com/trumpvuosisadandiilijapetos.html (29.1.2020) & http://www.kotipetripaavola.com/israelilainenpoliitikkovertaatrumpiakoorekseen.html (30.1.2020)

On myös merkittävää, että Jordania säilyttää vastuunsa al-Aqsa'n moskeijasta, koska jossain vaiheessa Israel jälleenrakentaa Temppelin.

Tarvitaan paljon rukousta ja parannusta.

Kahdeksanneksi, rankkasateita tulee edelleen Israelissa; ja Jordanin laakson, Juudean autiomaan sekä Kuolleenmeren alueen asukkaat on laitettu suureen tulvimisvaaraan.

Kuka on koskaan kuullut autiomaan tulvavaroituksesta?

Yhdeksänneksi, on arvioitu, että maastopalot ovat polttaneet 46 miljoonaa eekkeriä (1 eekkeri = 0.4 hehtaaria) maastoa Australiassa.

Tammikuun 2020 kolmannella viikolla, golfpallon kokoisia rakeita satoi Australiassa.

Tulen sekoittamat rakeet oli yksi 10 vitsauksesta Egyptissä Mooseksen päivinä.

Myöskin 296 kilometriä leveä pölymyrsky tuulenpuuskien ajamana, jotka olivat jopa 29.5 metriä sekunnissa, muutti päivänvalon pimeydeksi.

Kolmen päivän pimeys oli eräs kymmenestä vitsauksesta Egyptissä Mooseksen päivinä.

Myöskin suunnilleen samaan aikaan Keniaan iski 60 kilometriä pitkä ja 40 kilometriä leveä heinäsirkkaparvi.

Tämä oli jälleen yksi kymmenestä vitsauksesta Egyptissä Mooseksen päivinä.

Jumala saattaa kertoa meille, että Hänen profeetallinen Sanansa on totta ja muistuttaa meitä siitä, että lisää profeetallisia täyttymyksiä on tulossa.

Prophecy Plus Ministries, Inc.
Daymond & Rachel Duck
duck_daymond@yahoo.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com