Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

sunnuntai 3. lokakuuta 2021

Globalistien pyrkimys muuttaa Yhdysvaltoja ja maailmaa osoittaa siihen, että Tempaus on lähellä by Daymond Duck 3.10.2021

Tässä tuore suomentamani pastori Daymond Duck'in profetiaraportti Rapture Ready -sivustolla, jossa paneudutaan perustavanlaatuiseen globalistiseen pyrkimykseen muuttaa Yhdysvaltoja ja maailmaa siten, että tuleva jumalaton maailmanhallitus olisi mahdollinen. Saa nähdä onnistuvatko globalistit suunnitelmissaan, joka käsittää YK:n merkittävän roolin ja vuoden 2030 aikarajan, mutta jo aikomus tuohon uuteen Baabelin torniin saa Jeesuksen tulemaan takaisin uskovien ylöstempauksen muodossa. Mielestäni siis homma saattaa kariutua New Yorkin tuomiopäivänä ja näin YK:n tuhoutumisena, ja tilalle tuleekin siionistis-fasistinen maailmanjärjestys, jota johdetaan lopulta Israelista käsin (myös Eurooppa mukana), jonne lopullinen Antikristus asettuu kunhan Jerusalemin 3. temppeli juutalaisille on ensin valmistunut (2. Tess. 2:4).

----------------------

Muutos on tapahtumassa (Transformation Happening) :: By Daymond Duck

Published on: October 3, 2021 by RRadmin7 Category: Daymond DuckGeneral Articles

https://www.raptureready.com/2021/10/03/transformation-happening-by-daymond-duck/

Toukokuun 14:ntenä 2008 Barack Obama oli pyrkimässä Yhdysvaltain presidentiksi, ja Michelle sanoi: ”Meidän on muutettava keskustelukulttuuriamme; meidän on muutettava perinteitämme, historiaamme; meidän on siirryttävä toisenlaiseksi paikaksi kansakuntana. ”

Ihmiset yrittävät muuttaa keskustelua tänään. Jos mies kutsuu itseään naiseksi, ihmiset haluavat kaikkien kutsuvan häntä naiseksi. Ne, jotka sanovat samaa sukupuolta olevien avioliiton olevan väärin, ovat homofoobikkoja, jne.

Ihmiset yrittävät muuttaa perinteitämme ja historiaamme tänään. He vihaavat Amerikkaa, tuhoavat historiallisia patsaita ja monumentteja, sanovat, että kaikki valkoiset amerikkalaiset ovat rasisteja, kieltäytyvät puolustamasta uskollisuutta lipulle, jne. He muuttavat perinteitämme ja historiaamme.

Ihmiset muuttavat Amerikkaa toisenlaiseksi paikaksi tänään. Sen sijaan, että Yhdysvallat olisi suvereeni kansakunta Jumalan alaisuudessa, jolla on sananvapaus, uskonnonvapaus jne., he ovat muuttamassa Yhdysvaltoja maailmanhallitukseksi, joka jättää huomiotta Raamatun Jumalan, yksilön oikeudet, vapaudet, jne.

Sitä, mitä Michelle sanoi vuonna 2008, ollaan panemassa täytäntöön Amerikassa tänään.

Juuri ennen kuin Michelle'n aviomies Barack Obamaa valittiin Yhdysvaltain presidentiksi vuonna 2008, hän sanoi: "Olemme viiden päivän päässä Yhdysvaltojen perustavanlaatuisesta muuttamisesta."

Hänen varapresidenttinsä oli Joe Biden, joka sanoi huhtikuun 5:ntenä 2013: "Hyväksyttävä tehtävämme on nyt todella luoda uusi maailmanjärjestys."

Seitsemän vuotta (vuonna 2015) sen jälkeen, kun Obama sanoi muuttavansa Amerikan perusteellisesti, YK äänesti yksimielisesti asiakirjan nimeltä "Transforming our World: the 2030 Agenda for Sustainable Development (Maailmamme muuttaminen: Vuoden 2030 agenda kestävää kehitystä varten)" hyväksymisestä.

YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon kutsui tätä maailmanmuutosta ”uuden aikakauden aluksi”.

YK:n äänestys maailman muuttamisesta tuli voimaan 1. tammikuuta 2016, ja se pohjautuu kehotukseen kehittää maailmanhallitus vuoteen 2030 mennessä (jotkut syvävaltiosta haluavat sitä aikaisemmin, jos mahdollista, mutta uusi aikakausi on alkanut).

Tämä on pointti.

On olemassa runsaasti todisteita siitä, että maailmassa tapahtuu samanaikaisesti kaksi muutosta: Yhdysvaltojen Deep State -muutos Amerikassa ja globalistinen Deep State -muutos maailmassa.

Biden'in kampanjakomitea ja YK käyttävät jopa samaa iskulausetta "Build Back Better (Rakenna takaisin paremmin)". (Pääse eroon vanhasta Amerikasta ja korvaa se toisella Amerikalla; pääse eroon YK:n nykyisestä rakenteesta ja korvaa se jumalattomalla kaikkivoipaisella maailmanhallituksella ja -uskonnolla.)

Profeetta Aamos sanoi: ”Sillä ei Herra, Herra, tee mitään ilmoittamatta salaisuuttaan palvelijoillensa profeetoille” (Aamos 3:7).

Jumala käytti Obama-pariskuntaa, Biden'iä, Klaus Schwab'ia, Maailman talousfoorumia ja muita paljastaakseen nämä kaksi Deep State -suunnitelmaa (muuttaa Amerikka perusteellisesti ja muuttaa maailma perusteellisesti) ennen kuin he alkoivat tehdä sitä.

Amerikan Deep State ja globalistinen Deep State työskentelevät yhdessä toteuttaakseen kaksi muutossuunnitelmaa.

Jotkut jopa uskovat, että vuoden 2020 vaalit varastettiin ja että Obama'lle annettiin kolmas presidenttikausi Amerikan perusteellisen muutoksen toteuttamiseksi, koska Biden on kykenemätön johtamaan.

Koskien Amerikan syvävaltion suunnitelmaa muuttaa Amerikka perusteellisesti: Huomioi, mitä jotkut erittäin tärkeät ihmiset ovat sanoneet äskettäin.
  • Helmikuun 4:ntenä 2021, presidentti Biden julisti ”lopun Trump'in America First -agendalle.” (Amerikan syvävaltio korvaa Trump'in "Amerikka ensin" -agendan globalistisen syvävaltion "Globalismi ensin" -agendalla.)
  • Heinäkuun 27:ntenä 2021, entinen ulkoministeri Mike Pompeo sanoi: "(Yhdysvaltojen) romahtaminen sisältä käsin on mahdollista."
  • Suunnilleen samaan aikaan Franklin Graham sanoi: "Amerikkalainen unelma on ohi."
  • Syyskuun 16:ntena 2021, entinen presidentti Trump sanoi: "Meillä ei ole maata jäljellä kolmen vuoden kuluttua."
Pyrkimys muuttaa Amerikkaa ja maailmaa perusteellisesti on nyt lähestymässä viimeisiä vaiheitaan.

Kuten Trump, tämä kirjoittaja uskoo, että Yhdysvaltain presidentinvaaleja ei ehkä ole kolmen vuoden kuluttua (vuonna 2024).

Amerikan Deep State ja globalistinen Deep State käyttävät kaikkia resurssejaan estääkseen Trump'in valinnan uudelleen, ja korruptoituneet tiedotusvälineet ja globaalit instituutiot tekevät kaikkensa pysäyttääkseen hänet.

Yhdysvaltojen muuttaminen perusteellisesti ennen vuotta 2024 vauhdittaa maailmanhallitusta.

Tämä on hengellinen sota, joka johtaa saatanalliseen, jumalattomaan maailmanhallitukseen, jonka Jumala sallii noudattaen seitsenvuotista pyrkimystä hallita ja orjuuttaa maailmaa.

Jotkut kysyvät, että miksi niin sanotut intelligentit ihmiset pyrkivät jumalattomaan maailmanhallitukseen ja -uskontoon?

Monet haluavat uskoa evoluutioteoriaan Raamatun opetuksen sijasta, jonka mukaan Jumala loi ja hallitsee kaikkea.

Tiedä, että on mahdotonta tehdä Jumalasta merkityksetöntä, mahdotonta säätää Jeesus ulos olemassaolostaan, mahdotonta jättää huomiotta kymmenen käskyä ja päästä eroon siitä ikuisiksi ajoiksi.

Tämä johtaa Jeesuksen toiseen tulemiseen ja Hänen tuhatvuotiseen hallituskauteensa maan päällä.

Kukaan ihminen ei tiedä Tempauksen päivää tai hetkeä, mutta allekirjoittanut uskoo, että pyrkimys muuttaa Yhdysvaltoja ja maailmaa osoittaa siihen, että Tempaus on lähellä.

Kristityn autuas toivo (seurakunnan Tempaus) tulee muuttamaan maailman perusteellisesti, sallii pidäkkeettömän pahan (Antikristuksen) ilmestymisen ja nopeuttaa jumalattoman maailmanhallituksen ja -uskonnon kehittymistä.

Tässä on joitain tapahtumia, jotka näyttävät liittyvän Raamatun profetioihin.

Ensinnäkin, koskien Yhdysvaltojen rappeutumista: Joel Rosenberg kertoi 22. syyskuuta 2021, että presidentti Biden lupasi YK:n yleiskokoukselle 21. syyskuuta 2021, että hän vahvistaa Amerikan suhteita liittolaisiimme, mutta yhä useammat kansakunnat näkevät hänet heikkona ja kykenemättömänä tai haluttomana tekemään niin.

Rosenberg huomautti, että Biden on jo kiristänyt Amerikan suhteita Yhdistyneeseen kuningaskuntaan, Ranskaan, Saksaan, Saudi-Arabiaan ja Natoon.

Toiseksi, myöskin koskien Amerikan syvävaltion pyrkimyksiä heikentää Yhdysvaltoja ja perustaa jumalaton maailmanhallitus ja -uskonto: Vuonna 1983 Lee Greenwood kirjoitti ja alkoi laulaa hittikappaletta nimeltä “God Bless The USA (Jumala siunatkoon Amerikkaa)”.

Vuotta myöhemmin Greenwood'ia pyydettiin laulamaan “God Bless the USA” republikaanien kansalliskokouksessa.

Sen jälkeen presidentti George W. Bush nimitti Greenwood'in Kansalliseen taiteiden, tieteiden ja ammattien neuvostoon (National Council of Arts).

Greenwood nimitettiin uudelleen presidenttien Obama ja Trump toimesta.

Tällä viikolla Biden'in hallinto ilmoitti Greenwood'ille, ettei häntä nimitetä uudelleen National Council of Arts'iin.

”God Bless the USA” aiheutti kaksinkertaisen ongelman Amerikan syvävaltiolle: 1) He eivät halua tunnustaa Jumalan olemassaoloa ja 2) He haluavat, että Yhdysvallat heikentyy, ei ollakseen siunattu.

Kolmanneksi, koskien Yhdysvaltojen talouden romahdusta (joka todennäköisesti aiheuttaisi maailmanlaajuisen talousromahduksen): Yhdysvaltain keskuspankki (Federal Reserve) sanoi 22. syyskuuta 2021, että se odottaa inflaation ja työttömyyden nousevan ennen tämän vuoden loppua.

He syyttivät Covid'ia merkittävästä vaikutuksesta talouteen.

Lehdistötilaisuudessa Valkoisessa talossa 24. syyskuuta 2021, Kotimaan turvallisuusviraston johtaja Raphael Mayorkas myönsi, että Yhdysvallat on hajauttanut tuhansia laittomia maahanmuuttajia Haitista kaikkialle Yhdysvaltoihin, joita ei testattu koronaviruksen vuoksi.

Neljänneksi, koskien rauhaa Lähi-idässä: 24. syyskuuta 2021 raportoitiin, että 312 irakilaista johtajaa ja aktivistia kokoontui Irakin Kurdistanin alueelle tukemaan julkisesti kasvokkain käytäviä ​​neuvotteluja ja täysiä normalisointisuhteita Israelin kanssa.

Eräs johtaja sanoi: "Haluamme alueemme olevan rauhallinen, jossa Israel on erottamaton osa panoraamakokonaisuutta, ja jossa kaikilla kansoilla on oikeus elää turvallisesti (in security)."

Rauha ja turvallisuus (peace and security) on sama asia kuin peace and safety.

Päivitys: 26. syyskuuta 2021 raportoitiin, että irakilainen tuomioistuin on antanut pidätysmääräykset kolmelle Irakin huippujohtajalle, jotka vaativat normalisointisuhteita Israeliin, ja tuomioistuin sanoi antavansa pidätysmääräykset kaikille muillekin niin pian kunnes heidät tunnistetaan.

Viidenneksi, koskien Covid'ia: Lehdistötilaisuudessa Valkoisessa talossa 24. syyskuuta 2021, Kotimaan turvallisuusviraston johtaja Raphael Mayorkas myönsi, että Yhdysvallat on hajauttanut tuhansia laittomia maahanmuuttajia Haitista kaikkialle Yhdysvaltoihin, joita ei testattu koronaviruksen vuoksi.

Kuudenneksi, koskien luopumusta kristillisessä kirkossa: Tällä viikolla evankelis-luterilainen kirkko asetti virkaan transsukupuolisen piispan.

Franklin Graham'in mukaan: "Tiedotusvälineet sanovat, että tämä piispa on biologinen nainen, hänellä on vaimo ja lapsia, ja haluaa tulla viitatuksi pronomien he (they) tai hän (he) käyttämisellä."

Tämä on selvä todiste siitä, että Amerikan keskustelukulttuuri on muuttumassa, ja Amerikka on siirtymässä toisenlaiseksi paikaksi (myös siitä, että vääriä opettajia on tullut kirkkoon ja tulleet osaksi sitä).

Seitsemänneksi, koskien hyökkäystä Iraniin, joka voisi laukaista Googin ja Maagogin taistelun: 27. syyskuuta 2021, Israelin pääministeri Bennett kertoi YK:n yleiskokoukselle: ”Maailmassa on niitä, jotka näyttävät pitävän Iranin ydinasetavoittelua väistämättömänä todellisuutena, tai he ovat vain kyllästyneet kuulemaan siitä. Israelilla ei ole tätä etuoikeutta. Emme väsy. Emme salli Iranin hankkia ydinaseita.”

Päivitys: YK:n yleiskokouksessa pidetyn puheen jälkeen, Bennett sanoi toimittajille: "Tarkoitamme mitä sanomme. Edistymisvauhti ydinaseen suhteen on sietämätön – ryhdymme toimiin.”

Kahdeksanneksi, koskien kansalaisten oikeutta valita terveydenhuoltonsa: 27. syyskuuta 2021 raportoitiin, että yli 4000 tutkijaa ja lääkäriä eri puolilla maailmaa ovat allekirjoittaneet "Lääkärijulistuksen (Physicians Declaration)", jossa syytetään poliitikkoja ja muita "rikoksista ihmisyyttä vastaan" kieltämällä hengenpelastavien lääkkeiden (Ivermektiini, hydroksiklorokiini, jne.) käytön, ja vaimentamalla keskustelun näiden lääkehoitojen hyödyllisyydestä, jne.

Kuten tämä kirjoittaja ymmärtää sen, tuhannet tutkijat ja lääkärit uskovat, että potilaan terveydenhuollosta pitäisi päättää potilas itse, potilaan perhe, ja potilaan lääkäri, eivätkä globalistit, suuret lääkeyhtiöt, tai poliittisesti motivoituneet ostetut ja maksetut poliitikot.

Kuten on, nämä ihmiset päättävät sellaisista lääkkeistä ja hoidoista, joita kansalaiset voivat ja mitä eivät voi saada, ja se johtaa haittavaikutuksiin ja joidenkin kuolemaan.

Kirjoittajan kommentti: Tämä ei ollut artikkelissa, mutta monet globalistit ajattelevat, että suuri väestönvähennys olisi hyvä asia (muutamat haluavat sen supistuvan lähes 8 miljardista 500 miljoonaan).

Lopuksi, oletko Tempaus-valmis?

Jos haluat olla Tempaus-valmis ja päästä Taivaaseen, sinun täytyy syntyä uudelleen ​​(Joh. 3:3). Jumala rakastaa sinua, ja jos et ole tehnyt näin, myönnä vilpittömästi, että olet syntinen; usko, että Jeesus on neitseestä syntynyt, synnitön Jumalan Poika, joka kuoli maailman syntien tähden, haudattiin ja herätettiin kuolleista; pyydä Häntä antamaan syntisi anteeksi, puhdistamaan sinut, tulemaan sydämeesi ja olemaan Vapahtajasi; kerro sitten jollekin, että olet tehnyt tämän.

Prophecy Plus Ministries, Inc.
Daymond Duck
duck_daymond@yahoo.com

1 kommentti:

  1. Kannattaa katsoa, suomalainen video Nooan päivistä.

    https://www.youtube.com/watch?v=YR_DFjI-esQ (17.7.2021)

    VastaaPoista

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com