Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

tiistai 19. lokakuuta 2021

YK:n kestävän kehityksen suunnitelmaa ollaan toteuttamassa nyt ja se johtaa Uuteen maailmanjärjestykseen ennen vuotta 2030, mikäli Jumala ei puutu asiaan by Daymond Duck 17.10.2021

Tässä suomentamassani pastori Daymond Duck'in tuoreessa Rapture Ready -sivuston profetiaraportissa jo tuttua asiaa YK:n tavoitteista ennen vuotta 2030, merkiten uutta aikakautta ja uuden universaalin agendan toteuttamista jokaisen kansakunnan toimesta. Tähtäimessään YK-globalisteilla on jumalaton maailmanhallitus ja -uskonto Yhdysvaltojen yhteistyöllä, johon presidentti Biden on sitoutunut. Mihin tämä saatanallinen yritys sitten lopulta johtaa, jää nähtäväksi, mutta itse ennakoin suuren Babylonin eli New Yorkin tuhoa (Ilm. 18) ennen 7-vuotista Ahdistuksen aikaa, mikä tarkoittaa YK:n poismenoa ja seurakunnan ylöstempausta samoihin aikoihin.

----------------------

Uusi aikakausi ja uusi universaali agenda (A New Era and a New Universal Agenda) :: By Daymond Duck

Published on: October 17, 2021 by RRadmin7 Category: Daymond DuckGeneral Articles

https://www.raptureready.com/2021/10/17/a-new-era-and-a-new-universal-agenda-by-daymond-duck/

Paavi Franciscus keskusteli 23. syyskuuta 2015 Valkoisessa talossa globaalista perustuslaista, maailman tuomioistuimesta ja maailmanhallituksesta.

Kaksi päivää myöhemmin hän meni YK:hon keskustelemaan samoista asioista.

YK alkoi harkita asiakirjaa ”Maailmamme muuttaminen: Vuoden 2030 agenda kestävää kehitystä varten (Transforming our World: the 2030 Agenda for Sustainable Development)”. Kannattajat kutsuivat sitä ”Uudeksi yleismaailmalliseksi agendaksi (New Universal Agenda)”.

"Universal (yleismaailmallinen)" tulee itse asiakirjan johdanto-osasta.

Pohjimmiltaan asiakirja vaatii yhden-maailman hallitusta, yhden-maailman uskontoa ja yhden-maailman talousjärjestelmää.

Huomaa nämä viisi asiaa paavin puheesta ja YK:n asiakirjasta: Maailman perustuslaki, maailman tuomioistuin, maailmanhallitus, maailmanuskonto ja maailman talousjärjestelmä.

YK äänesti nopeasti asiakirjasta (”Transforming our World: Agenda 2030 Agenda for Sustainable Development”).

Kun äänestys julkistettiin, 193 kansakunnan edustajat nousivat seisomaan ja antoivat kovat aplodit.

Tässä on joitain tietoja tämän kirjoittajan muistiinpanoista koskien YK:n kestävän kehityksen tavoitteita vuodelle 2030 (korostus minun).
  • Asiakirjan johdanto-osassa sanotaan: "KAIKKI maat ja sidosryhmät, toimien yhteistyökumppanuudessa, TULEVAT TOTEUTTAMAAN (ei VOIVAT TOTEUTTAA) tätä suunnitelmaa."
  • Vuoteen 2030 mennessä YK:sta TULEE elin, joka voi VAATIA kaikkia kansakuntia tottelemaan.
  • Eräs hallinnon virkamies sanoi, ettei YKSIKÄÄN IHMINEN saa paeta tätä suurta harppausta eteenpäin.
  • Meidän pitäisi odottaa, että ”maailman muuttaminen” alkaa vaikuttaa JOKAISEEN kansakuntaan ENNEN VUOTTA 2030.
  • Eräs toimittaja sanoi, että maailman LAPSIA TULLAAN NYT ISKOSTAMAAN ajatuksella, että olemme kaikki ”maailmankansalaisia”.
  • YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon kutsui tätä maailmanmuutosta "UUDEN AIKAKAUDEN ALOITUKSEKSI".
  • Ban Ki-moon sanoi, että maailma on pian toteuttamassa ”unelmaa maailmanrauhasta ja ihmisarvosta kaikille” (tuleeko YK julistamaan rauhan ja turvallisuuden? (peace and safety)).
  • Tammikuun 1:senä 2016 raportoitiin, että YK:n asiakirja maailmanhallituksen, maailmanuskonnon ja yhden-maailman talousjärjestelmän luomiseksi vuoteen 2030 mennessä on nyt voimassa, ja kaikkien pitäisi odottaa, että KAIKKI maat tekevät voimakkaita pyrkimyksiä sen toteuttamiseksi.
Huomaa nämä kaksi hyvin tärkeää kohtaa: (1) YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon'in mukaan, maailma astui UUDELLE AIKAKAUDELLE 1. tammikuuta 2016, ja (2) On olemassa UUSI UNIVERSAALI AGENDA, jonka jokainen kansakunta toteuttaa ennen vuotta 2030.

Tämä kirjoittaja uskoo tapahtumien osoittavan, että Amerikan syvävaltio aloitti ”Uuden universaalin agendan” toteuttamisen vuonna 2016 ilman selkeää selitystä Yhdysvaltojen kansalaisille ja ilman, että Yhdysvaltain kansalaiset olisivat saaneet mahdollisuuden äänestää siitä (He kertoivat meille, mutta eivät selittäneet, mitä he olivat tekemässä, eikä yleisö kiinnittänyt tarpeeksi huomiota).

Tämä selittää äärimmäisen maailmanlaajuisen vihan Trump'ia ja hänen Make America Great Again -agendaa kohtaan.

Tämä selittää sen, miksi samat asiat (pakolliset rokotukset, jne.) tapahtuvat kaikkialla maailmassa samanaikaisesti (koska kaikki YK:n virkamiehet 193 maasta äänestivät niiden täytäntöönpanosta kaikkialla maailmassa ennen vuotta 2030).

Tämä selittää sen, miksi vasemmistolaiset ovat ottamassa haltuunsa Amerikan koulujärjestelmän (aivopestäkseen lapset YK:n agendalla).

Maaliskuun 10:ntenä 2016 raportoitiin, että YK julkaisi yleissuunnitelman nimeltä ”Vuoden 2015 jälkeiset kestävän kehityksen tavoitteet”.

Jokaista hallitusta, myös Yhdysvaltoja, VAADITAAN nyt edistämään YK:n tavoitteita, ja tässä on tämän kirjoittajan käsitys joistakin näistä tavoitteista.
  • Köyhyyden lopettaminen. (Kyse on varallisuuden jakamisesta tai Amerikan keskiluokan omaisuuden antamisesta köyhille, etenkin muissa maissa. Kaikki, paitsi erittäin rikkaat, tulevat olemaan köyhiä ja riippuvaisia ​​hallituksesta. Laittomille maahanmuuttajille ollaan nyt antamassa sosiaaliturva, ilmainen terveydenhuolto, ilmainen koulutus, jne.)
  • Tehdään terveydenhuollosta ihmisoikeus. (Tässä on kyse hallituksen valvonnasta terveydenhuollossa. Lääketieteellisiä ryhmiä pyydetään irtisanomaan työntekijöitä, jotka kieltäytyvät tottelemasta hallituksen Covid -vaatimuksia, jne. Ajattele: Hallituksemme sanoo, että meillä on pandemia, joten kaikkien on oltava rokotettuja, mutta he antavat potkuja ihmisille, jotka huolehtivat sairaista ja rokottavat heitä.)
  • Valvotaan koulutusta sukupuolten tasa-arvon varmistamiseksi, annetaan naisille lisää vaikutusmahdollisuuksia, jne. (Kyse on koulujärjestelmämme hallinnan kaappaamisesta. Hallitus käyttää opettajaliittoja ja koululautakuntia edistääkseen LGBTQ-oikeuksia, transsukupuolisten kilpailemista naisten urheilussa, jne. Kouluryhmät ovat pyytäneet FBI:ta kohtelemaan kansalaisia, jotka ovat tämän suhteen eri mieltä, kotimaisina terroristeina.)
  • Hallituksen kontrolli kaikesta tuotannosta (sulkemiset; yritysten saattaminen vararikkoon; ei anneta ihmisten purkaa rahtikontteja, jne.).
  • Tavaroiden ja palvelujen kulutuksen vähentäminen. (Biden on tuhoamassa Yhdysvaltojen toimitusketjun jakelujärjestelmän. Yhdysvaltain kansalaiset alkavat nähdä tyhjiä kauppahyllyjä, koska Yhdysvaltain hallinnon on vähennettävä kulutusta. Länsirannikollamme olevilla aluksilla on 500 000 konttia, joita ei voida purkaa. Kulutuksen vähentäminen on osa pyrkimyksiä hillitä ilmaston lämpenemistä.)
  • Vähempi lihan ja pakastettujen tai valmisruokien kulutus. (On olemassa ehdotus ilmaston lämpenemisen torjumiseksi sakottamalla karjatilallisia, jotka lisäävät karjaansa. Lihan ja maidon hinta on noussut. Jotkut haluavat pakottaa ihmiset syömään keinotekoista lihaa. Tämä on myös osa pyrkimyksiä hillitä ilmaston lämpenemistä.)
  • Määrältään vähempien ja pienempien ajoneuvojen ja laitteiden käyttö. (Biden tuhosi Amerikan energiariippumattomuuden. Polttoaineen hinta on noussut, mikä voi lopulta pakottaa ihmiset ostamaan pienempiä ajoneuvoja. Ajattele ilmaston lämpenemistä.)
  • Vähempi ilmastoinnin käyttö kotona ja töissä. (Apulaitteiden kustannukset nousevat, mikä voi saada ihmiset nostamaan termostaattinsa lämpötilaa. Ajattele ilmaston lämpenemistä.)
  • Pienempien talojen ja asuinhuoneistojen käyttö. (Sahatavaran hinta on noussut, mikä pakottaa ihmiset rakentamaan pienempiä taloja. Ajattele ilmaston lämpenemistä.)
Amerikan syvävaltio, Yhdysvaltain armeija, isot teknoyritykset, suuret lääkefirmat, ja suurin osa merkittävistä tiedotusvälineistä on myynyt USA:n, kun globalistit yrittävät saavuttaa YK:n ”Transforming our World: The 2030 Agenda for Sustainable Development” -asiakirjan tavoitteet.

Ellei Jumala puutu asiaan, YK tulee hyvin todennäköisesti muuttumaan saatanalliseksi maailmanhallitukseksi vuoteen 2030 mennessä tai aikaisemmin, ja Yhdysvaltoja VAADITAAN tottelemaan tämän maailmanhallituksen päätä (Antikristus).

Mutta riippumatta siitä, minä vuonna saatanallinen maailmanhallitus aloittaa (2030 tai aikaisemmin), tämä kirjoittaja uskoo, että Tempaus edeltää maailmanhallitusta (ehkä kolmella vuodella).

Muista, että Raamattu sanoo, ettemme tiedä päivää tai hetkeä, mutta voimme nähdä tuon päivän lähestyvän ja tietää kun se on lähellä.

Yhdysvaltain senaatti pohti äskettäin lakiesitystä velkakaton nostamisesta samalla, kun he keskustelevat lakiesityksestä, jolla rahoitetaan Biden'in 3.9 biljoonan dollarin elvytyspaketti Amerikan muuttamiseksi edelleen.

Senaattorit Joe Manchin ja Kyrsten Sinema eivät äänestäisi sen puolesta, mutta Mitch McConnell ja useat republikaanit sopivat väliaikaisesta korotuksesta (480 miljardia dollaria), joka kestää noin kaksi kuukautta ja antaa enemmän aikaa neuvotteluille.

Lukijoiden on ymmärrettävä, että Jumala ei ole tyytyväinen globaaliin Deep State -yritykseen perustaa jumalaton maailmanhallitus ja -uskonto Yhdysvaltojen yhteistyöllä.

Hän sallii heidän saada mitä he pyytävät, mutta Hänen tuomionsa lankeavat, ja se on pahempaa kuin kukaan voi kuvitella.

On monia asioita tarkasteltavaksi sen suhteen, mitä on tapahtumassa, mutta tässä on 4 asiaa, joita lukijat saattavat haluta pohtia:
  • Kristisellä kirkolla on loppumassa aika saada evankeliumi viedyksi kadotukseen matkaaville.
  • Kristityillä on loppumassa aika tehdä parannusta synneistään, kerätä aarteita taivaaseen, jne.
  • Kadotukseen matkaavilla (mukaan lukien penseät Kirkon jäsenet) on loppumassa aika pelastua ja päästä mukaan Tempaukseen.
  • Olisi viisasta käydä kirkossa, lukea Raamattuaan, tehdä parhaansa uskoakseen ja totellakseen Pyhiä kirjoituksia, vahvistaa suhdettaan muihin kristittyihin, jakaa Jeesusta perheensä, ystäviensä ja muiden kanssa, sekä rukoilla toisten ja itsensä puolesta.
Tässä on joitain viimeaikaisia ​​juttuja, jotka hiljattain näkyivät uutisissa.

Ensinnäkin, 8. lokakuuta 2021 ilmoitettiin, että Biden'in infrastruktuurilaki sallii jopa 700 000 dollarin sakot rikkomusta kohden yrityksille, jotka eivät täytä Biden'in Covid -testausta ja -rokotuksia koskevia vaatimuksia.

Jos tämä jää Biden'in lakiesitykseen ja menee läpi, se tulee voimaan 1. tammikuuta 2022, ja yritykset joutuvat alistumaan liittovaltion hallitukselle.

Yhteiskunta näkee sellaisia ​​taktiikoita, joita Antikristus käyttää pyrkiessään orjuuttamaan kaikki ihmiset maan päällä Ahdistuksen aikana.

Toiseksi, 7. lokakuuta 2021 ilmoitettiin, että Biden'in ehdottama kansallinen sopimus- ja sovittelulaki (Reconciliation Bill) sallii maksut Yhdysvalloissa asuville ihmisille, joilla on Yhdysvaltain kansalaisuuden omaava lapsi, eikä tähän ole mitään työvaatimuksia.

Laittomat maahanmuuttajat, joilla on yhdysvaltalainen lapsi, saavat 5100 dollaria, lailliset maahanmuuttajat, joilla on yhdysvaltalainen lapsi, saavat 4800 dollaria, ja syntyperäiset Yhdysvaltain kansalaiset, joilla on yhdysvaltalainen lapsi, saavat 4600 dollaria.

Toisin sanoen, laittomat maahanmuuttajat saavat enemmän rahaa kuin lailliset maahanmuuttajat, ja molemmat vastaanottavat enemmän kuin Yhdysvaltain kansalaiset.

Hyvää kutsutaan pahaksi ja pahaa hyväksi.

Tämä on edelläkäyntiä hallinnon korruptiolle, jota tulee olemaan tulevassa maailmanhallituksessa.

Kolmanneksi, koskien korruptiota hallinnossa, ja tarkemmin sanottuna, vaalipetosta Wisconsin'issa: 7. lokakuuta 2021 raportoitiin, että Wisconsin'issa on 5.8 miljoonaa ihmistä ja äänestäjäluettelossa 7 miljoonaa ihmistä.

Totuus, oikeudenmukaisuus ja vanhurskaus, joka kerran vallitsi Amerikassa, on heitetty maahan ja tallattu.

Neljänneksi, koskien Pedon merkkiä ja kaiken ostamisen ja myynnin seurantaa: Syyskuussa ja lokakuussa 2021 oli lukuisia raportteja IRS:n (USA:n verohallitus) ehdotuksesta seurata vähintään 600 dollarin pankkisiirtoja ja valtiovarainministeri Janet Yellen tuki samaa ajatusta.

Alabaman senaattori Tommy Tuberville sanoi: "Käytännössä tämä vaikuttaa lähes kaikkiin amerikkalaisiin, joilla on pankkitili."

On liian aikaista sanoa, miten tämä tulee esiin, mutta Antikristus ja Väärä profeetta seuraavat kaikkea ostamista ja myymistä, sitovat sen Pedon merkkiin, ja tappavat ne, jotka kieltäytyvät Merkistä Ahdistuksen aikana.

Nyt Biden'in hallinnon IRS haluaa seurata kaikkia vähintään 600 dollarin osto- ja myyntitietoja; on ehdotuksia sitoa ostaminen ja myyminen siihen, ovatko ihmiset rokotettuja vai rokottamattomia, ja antaa työpaikoilla potkut niille, jotka kieltäytyvät rokotuksesta.

Ahdistuksen ajan tapahtumat ovat lähestymässä.

Viidenneksi, koskien maailmanhallitusta: On raportoitu, että Chicagon pormestari Lori Lightfoot lähetti 9. syyskuuta 2021 sähköpostiviestin, jossa kerrottiin, että hän valitsee osastojen johtajat ja varajäsenet sen nojalla, että he ”lupaavat uskollisuutta uudelle maailmanjärjestykselle (NWO) ja hyvälle hallintotavalle.”

Kuudenneksi, myöskin koskien maailmanhallitusta: Lokakuun 8:ntena 2021, 136 valtiota sopi vahvistavansa globaalin 15 prosentin vähimmäisverokannan suurille yrityksille ja tukkivansa porsaanreikiä, jotta verojen maksamista olisi vaikeampi vältellä.

Senaatin republikaanit sanovat, että 2/3 senaatista joutuu antamaan hyväksyntänsä Yhdysvaltojen osallistumiselle.

Tässä tärkein asia: Olemme nyt uudella aikakaudella, ja on olemassa uusi yleismaailmallinen agenda.

Kun Biden sanoo, että kaikki menee suunnitelmien mukaan, hän tarkoittaa YK:n kestävän kehityksen suunnitelmaa.

Lopuksi, oletko Tempaus-valmis?

Jos haluat olla Tempaus-valmis ja päästä Taivaaseen, sinun täytyy syntyä uudelleen (Joh. 3:3). Jumala rakastaa sinua, ja jos et ole tehnyt näin, myönnä vilpittömästi, että olet syntinen; usko, että Jeesus on neitseestä syntynyt, synnitön Jumalan Poika, joka kuoli maailman syntien tähden, haudattiin ja herätettiin kuolleista; pyydä Häntä antamaan syntisi anteeksi, puhdistamaan sinut, tulemaan sydämeesi ja olemaan Vapahtajasi; kerro sitten jollekin, että olet tehnyt tämän.

Prophecy Plus Ministries, Inc.
Daymond Duck
duck_daymond@yahoo.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com