Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

maanantai 17. tammikuuta 2022

Tämä sukupolvi kokee vapauden lopun kun Amerikka luovuttaa suvereniteettinsa tulevalle Antikristuksen maailmanhallitukselle, ja tätä laittomuutta edistetään rokotepasseilla, jotka kehittyvät ajan mittaan Raamatun lopulliseksi Pedon merkiksi by Daymond Duck 16.1.2022

Tässä pastori Daymond Duck'in tuore profetiaraportti Rapture Ready -sivustolla, jonka pääteemana on amerikkalaisten (+muiden) vapauden menetys käynnissä olevan koronap(l)andemian johdosta, joka toimii rokotepassiensa myötä alkuna tulevalle Antikristuksen järjestelmälle, jossa hallitus määrää kaikesta, mitä kansalaiset saavat tehdä. Tapansa mukaisesti Daymond listaa sitten tuoreita tapahtumia, joilla on merkitystä profeetallisesti. Artikkelin suomensi: Olli R.

--------------------

Vapauden loppu (The End of Freedom) :: By Daymond Duck

Published on: January 16, 2022 by RRadmin7 Category: Daymond DuckGeneral Articles

https://www.raptureready.com/2022/01/16/the-end-of-freedom-by-daymond-duck/

Ilmestyskirjan luvussa 13:7 lukee, ”Ja sille (Antikristus) annettiin valta käydä sotaa pyhiä vastaan [kansa, joka pelastuu Tempauksen jälkeen] ja voittaa heidät, ja sen valtaan annettiin kaikki sukukunnat ja kansat ja kielet ja kansanheimot.”

Antikristus hallitsee kaikkia sukukuntia, kieliä ja kansoja (johtaa maailmanhallitusta, mukaan lukien Yhdysvallat).

Antikristuksen hallinnon täytyy olla voimakkaampi kuin Amerikan hallituksen.

Amerikan on luovutettava tai menetettävä suvereniteettinsa, ja siitä globalismissa ja Uudessa Maailman Järjestyksessä (UMJ) on kyse.

Meille on tärkeää tietää, että YK on sopinut maailmanhallituksen perustamisesta vuoteen 2030 mennessä tai aikaisemmin.

Jos Jumala sallii globalistien perustaa maailmanhallituksen vuoteen 2030 mennessä, Tempaus tapahtuu ennen sitä.

Eräs lukija lähetti seuraavan linkin videoon, jonka jotkut saattavat haluta katsoa.

https://www.youtube.com/watch?v=B9kbQdwHHbY&t=186s

Videon mukaan:
  • Nykyään amerikkalaiset ovat vapaita tekemään mitä haluavat, paitsi missä heitä kielletään lailla.
  • Covid-rokotepasseja käytetään muuttamaan tapaa, jolla asioita tehdään nykyään, niin että amerikkalaiset joutuvat pian uuden ja erilaisen järjestelmän alaisuuteen, joka ei salli heidän tehdä mitään muuta kuin mitä hallitus on antanut heille luvan puitteissa tehdä.
  • Täyden rokotuksen ottaminen ei estä amerikkalaisia ​​joutumasta tämän tulevan uuden järjestelmän sääntöjen alaisiksi.
  • Lupa matkustaa, syödä ravintolassa, työskennellä, ostaa jne. riippuu hallituksen uusien sääntöjen noudattamisesta, ja uusia sääntöjä muutetaan niin usein kuin hallitus haluaa muuttaa niitä.
  • Jos jotain tapahtuu ja kansalainen on päivän tai kaksi myöhässä seuraavan rokotuksen tai tehosterokotteen ottamisesta, hän on jo poissa järjestelmästä ja häntä estetään matkustamasta, syömästä, jne.
  • Vielä pahempaa on, että tätä järjestelmää suunnitellaan laajennettavaksi, se on jo käytössä Kiinassa, ja se tulee pian Amerikkaan ja koko maailmaan.
  • Se, mitä amerikkalaiset kokevat tänään, on vain esimakua tulevasta.
  • Suuret teknologiayritykset valvovat, keräävät ja tallentavat jo nyt valtavia määriä tietoa kaikista ihmisistä.
  • Valvontakameroita on kaikkialla, mutta jotain pahempaa on tulossa: Rangaistus niille, joiden nähdään rikkovan hallituksen uusia vaatimuksia.
  • Kun rokotepassista tulee laki, rangaistukset tulevat, eikä paluuta ole.
  • Vapaus sammutetaan.
  • Sallivatko amerikkalaiset tämän sukupolven olevan vapauden loppu?
Alla on joitain tapahtumia, jotka saivat aikaan uutisotsikoita tällä viikolla.

Ensinnäkin, koskien Amerikan rappeutumista: Tammikuun 6:ntena 2022 kerrottiin uuden kyselyn osoittaneen, että 76.8% vastaajista (yli kolme neljästä) uskoo nyt, että "amerikkalainen yhteiskunta ja kulttuuri ovat rappiotilassa."

Se oli presidentti Obama (ei tämä kirjoittaja), joka sanoi: "Olemme viiden päivän päässä Amerikan Yhdysvaltojen perustavanlaatuisesta muuttamisesta."

Se oli Joe Biden (ei tämä kirjoittaja), joka sanoi: "Myönteinen tehtävä, joka meillä on nyt, on todella luoda uusi maailmanjärjestys" (maailmanhallitus).

Toiseksi, koskien tulevaa jumalatonta maailmanhallitusta, maailmanuskontoa ja kristittyjen vainoa: Tammikuun 8:ntena 2022 kerrottiin, että tunnettujen evankelisten pastoreiden koalitio Kanadassa on vastustanut uutta kanadalaista lakia (Bill C-4), joka sallii rikosoikeudellisen syytteeseenpanon kristittyjä vastaan, jotka puhuvat avoimesti homoseksuaalisuutta ja transsukupuolisuutta vastaan Kanadassa.

Ryhmä ilmaisi vastustuksensa lakia kohtaan lähettämällä kirjeen, jossa he kritisoivat Kanadan parlamentin jäseniä siitä, että he kiirehtivät lakiehdotuksen läpivientiä ilman keskustelua tai julkista kommenttia, jossa Raamatun seksuaalisuutta ja sukupuolta koskeva opetus määritellään "myytiksi".

Lain mukaan niitä, jotka uskovat "myyttiin", että on vain 2 sukupuolta (mies ja nainen) ja sanovat uskovansa siihen, voidaan nyt uhata 5 vuoden vankeustuomiolla.

Kolmanneksi, ajatellen niitä, jotka pitävät Raamattua myyttien kirjana: 19. joulukuuta 2021 kerrottiin, että uusi tutkimus muinaisesta akveduktista Jerusalemissa viittaa siihen, että akveduktin rakensi Pontius Pilatus (Rooman johtaja, joka hallitsi Israelia noin vuodesta 26-27 jKr. noin vuoteen 36-37 jKr).

Raamatun mukaan, Pontius Pilatus tuomitsi Jeesuksen kuolemaan.

Se tosiasia, että arkeologia vahvistaa edelleen Raamatun päivämäärät, paikat, nimet, opetukset, jne., on erittäin tärkeää.

Neljänneksi, koskien vaarallisia aikoja ja maailmanhallitusta (rajaton maailma): Tammikuun 7. päivänä 2022, jolloin oli kulunut 2 vuotta siitä, kun Yhdysvallat salamurhasi kenraali Qassem Suleimani'n, Iranin islamilaisen vallankumouskaartin komentajan, hänen seuraajansa vannoi kostoa amerikkalaisia vastaan heidän kodeissaan Yhdysvalloissa.

Huolimatta tästä uhkauksesta lähettää terroristeja hyökkäämään Yhdysvaltain kansalaisia vastaan Yhdysvaltojen sisällä, Amerikan raja Meksikon kanssa on edelleen täysin auki terroristeille.

Viidenneksi, 1. tammikuuta 2022 oli sapatti Israelissa, ja juutalaisten pyhät kirjoitukset tuolle päivälle koskivat Egyptin seitsemättä vitsausta (Tulta ja rakeita; 2. Moos. 9:18-26).

Juutalaisten ollessa synagoogissa lukemassa Kirjoituksia, "viiriäisen kokoisia" rakeita ja salamoita (välkkyvää tulta) putosi maahan eräässä egyptiläisessä kaupungissa Punaisenmeren rannalla.

Oliko tämä sattumaa vai viesti Jumalalta, on kiistanalaista, mutta se on tosiasia, että juutalaiset uskovat siihen, että Jumala lähettää vitsauksia aikakauden lopussa, ja niin tapahtui.

Kuudenneksi, koskien Lähi-idän rauhansopimusta, joka aloittaa Ahdistuksen ajan: Tammikuun 2:sena 2022, molemmista puolueista koostunut edustajainhuoneen ja senaatin jäsenten ryhmä käynnisti vaalikokouksen vahvistaakseen normalisointisopimukset, joita useat arabivaltiot ovat allekirjoittaneet Israelin kanssa "laajentaakseen rauhan ympyrää" Israelin ja muiden kansojen välillä.

Seitsemänneksi, koskien nälänhätää: 8. tammikuuta 2022 ilmoitettiin, että useat yhdysvaltalaiset supermarketit raportoivat tyhjistä hyllyistä ja kasvavasta huolesta koskien mahdollista puutetta lihasta, kananmunista ja perunoista.

(Lisätietoja: Raportoitiin, että Japanin McDonald's on lopettanut ranskalaisten perunoiden myynnin suurille ja keskisuurille tilauksille (se on pieni tai ei mitään), Kentucky Fried Chicken Keniassa on poistanut ranskalaiset perunat ruokalistaltaan, ja Etelä-Afrikan perunalastujen tuottajilla on ongelmia saada tarpeeksi perunoita heidän lastujensa tuottamiseksi.)

(Lisätietoja: 10. tammikuuta 2022 ilmoitettiin, että saattaa kulua kuukausia, ehkä 6 kuukautta, ennen kuin joidenkin kauppojen hyllyt täydentyvät normaaleille tasoille.)

(Lisätietoja: 12. tammikuuta 2022 kerrottiin, että inflaatio on aiheuttanut 7% hintojen nousun vuoden takaiseen verrattuna. Tämä on suurin nousu 40 vuoteen.)

Kahdeksanneksi, koskien petosta ja suurta pahuutta: 12. tammikuuta 2022 raportoitiin, että vuodetut sotilasasiakirjat DARPA:sta (Defence Advanced Research Project Agency eli puolustusalan edistyneiden tutkimushankkeiden virasto) näyttävät osoittavan, että ivermektiini ja hydroksiklorokiini tunnistettiin parantajiksi Covid'ille (lääkkeiksi, jotka parantavat Covid-taudista) huhtikuussa 2020.

Jos tämä on totta, joku on saatettava vastuuseen siitä, että kansalaisilta on evätty pääsy Covid-lääkehoitoon.

Lääkintähenkilöstölle, joka on menettänyt työnsä tarjoamalla potilailleen pääsyn ivermektiiniin ja/tai hydroksiklorokiiniin, on annettava hyvitystä ja heidät on palautettava työhönsä.

Tässä linkki artikkeliin.

https://twitter.com/EricRWeinstein/status/1480782119425089536?ref_src=twsrc%5Etfw%7Ctwcamp%5Etweetembed%7Ctwterm%5E1480790099994431489%7Ctwgr%5E%7Ctwcon%5Es2_&ref_url=https%3A%2F%2Fwww.zerohedge.com%2Fcovid-19%2Fhi

Ks. myös https://www.youtube.com/watch?v=_zgoENmeddA (Military Documents about Gain of Function contradict Fauci testimony under oath #ExposeFauci, 11.1.2022)




Yhdeksänneksi, 12. tammikuuta 2022, ilmoitettiin, että Washingtonin osavaltio pitää tänään Zoom-kokouksen keskustellakseen osavaltiolain muutoksesta, jonka mukaan viranomaiset voivat pidättää ja pidätellä rokottamattomia kansalaisia vastoin heidän tahtoaan internointileireillä.

Internointileirejä käytetään jo Kiinassa ja Australiassa, ja tämä voisi olla niiden käytön alkua Yhdysvalloissa.

(Huomautus: Artikkelini lähetetään Rapture Ready -sivuston toimittajalle ennen kuin tiedän Washingtonin osavaltion kokouksen tuloksen.)

Kymmenenneksi, tämä ei ehkä liity Raamatun profetiaan, mutta 11. tammikuuta 2022 raportoitiin, että Covid aiheutti 34 prosentin laskun uusien verenluovuttajien määrässä viime vuonna, mikä sai Punaisen Ristin julistamaan kansallisen verikriisin ensimmäistä kertaa.

Lopuksi, oletko Tempaus-valmis?

Jos haluat olla Tempaus-valmis ja mennä Taivaaseen, sinun täytyy syntyä uudelleen (Joh. 3:3). Jumala rakastaa sinua, ja jos et ole tehnyt näin, myönnä vilpittömästi, että olet syntinen; usko, että Jeesus on neitseestä syntynyt, synnitön Jumalan Poika, joka kuoli maailman syntien tähden, haudattiin ja nousi ylös kuolleista; pyydä Häntä antamaan syntisi anteeksi, puhdistamaan sinut, tulemaan sydämeesi ja olemaan Pelastajasi; kerro sitten jollekin, että olet tehnyt tämän.

Prophecy Plus Ministries, Inc.
Daymond Duck
duck_daymond@yahoo.com

16 kommenttia:

  1. GEORGE WASHINGTONIN PROFETIA

    "Meidän ei pidä katsoa taaksepäin, ellei sen tarkoituksena on saada hyödyllisiä kokemuksia menneistä virheistä ja hyötyä kalliisti ostetusta kokemuksesta." -George Washington

    "En tiedä, johtuuko se mieleni ahdistuksesta vai mistä, mutta tänä iltapäivänä, kun istuin tämän pöydän ääressä valmistelemassa lähetystä, jokin asunnossa näytti häiritsevän minua. Katsoessani ylös näin seisovan minua vastapäätä ainutlaatuisen kauniin olennon. Olin niin hämmästynyt, sillä olin antanut tiukan käskyn olla häiritsemättä, että meni hetki ennen kuin löysin kielen kysyäkseni vierailun syytä. Toistan kysymykseni toisen, kolmannen ja jopa neljännen kerran, mutta salaperäiseltä vierailijaltani en saanut vastausta, lukuun ottamatta pientä silmien kohottamista. Tässä vaiheessa tunsin outoja tuntemuksia leviävän lävitseni. Olisin noussut, mutta edessäni olevan olennon niitattu katse teki tahdonvoiman mahdottomaksi. Yritin vielä kerran puhua, mutta kieleni muuttui hyödyttömäksi, aivan kuin halvaantui. Uusi vaikutus, salaperäinen, voimakas, vastustamaton, otti minut hallintaansa. En voinut muuta kuin katsoa tasaisesti, tyhjänä tuntematonta vierailijaani. Vähitellen ympäröivä ilmapiiri näytti täyttyvän tuntemuksista ja kirkastui. Kaikki minussa tuntui harvenevan, salaperäisestä vierailijasta tuli myös ilmavampi ja silti selkeämpi silmilleni kuin ennen. Aloin tuntea olevani kuolevainen, tai pikemminkin kokea tuntemuksia, joita joskus kuvittelen tulevan kuoleman mukana. En ajatellut, en päättänyt, en liikkunut. Kaikki olivat yhtä mahdottomia. Olin vain tietoinen siitä, että tuijotin kiinteästi, tyhjänä toveriani. Tällä hetkellä kuulin äänen sanovan: Tasavallan poika, katso ja opi, vierailijani ojensi samalla kätensä itään. Nyt näin raskaan valkoisen höyryn jonkin matkan päässä nousevan laskos laskosten päälle. Tämä hävisi vähitellen, ja katsoin outoa kohtausta. Edessäni makasi yhdellä suurella tasangolla kaikki maailman maat – Eurooppa, Aasia, Afrikka ja Amerikka. Näin Euroopan ja Amerikan välillä kiemurtelevan Atlantin ja Aasian ja Amerikan välillä Tyynenmeren. Tasavallan poika, sanoi sama salaperäinen ääni kuin ennenkin, Katso ja opi. Sillä hetkellä näin pimeän varjoisen olennon, kuten enkelin, seisomassa tai pikemminkin kellumassa ilmassa Euroopan ja Amerikan välissä. Kastamalla vettä valtamerestä kummankin käden koloon, hän pirskotti oikealla kädellä Amerikkaa, kun taas vasemmalla hän heitti osan Euroopan ylle. Välittömästi pilvi nousi näistä maista ja liittyi valtameren keskelle. Hetken se pysyi paikallaan, ja sitten se siirtyi hitaasti länteen, kunnes se ympäröi Amerikan hämäriin poimuihinsa. Teräviä salaman välähdyksiä välähti väliajoin, ja kuulin amerikkalaisten tukahdutettuja huokauksia ja huutoja. Toisen kerran enkeli kastoi vettä merestä ja pirskotti sen pois kuten ennenkin. Tumma pilvi vetäytyi takaisin valtamerelle, jonka jyrkissä aalloissa se upposi näkyvistä. Kolmannen kerran kuulin salaperäisen äänen sanovan: Tasavallan poika, katso ja opi. Katselin Amerikkaa ja näin kyliä ja kaupunkeja nousevan heti toisensa jälkeen, kunnes koko maa Atlantista Tyynellemerelle oli täynnä niitä. Taas kuulin salaperäisen äänen sanovan:

    VastaaPoista
  2. Tasavallan poika, vuosisadan loppu tulee, katso ja opi. Ja tällä kertaa tumma varjoenkeli käänsi kasvonsa etelään. Afrikasta näin huonon ennustetun värisävyjen lähestyvän maatamme. Se lensi hitaasti ja raskaasti viimeksi mainitun jokaisen kaupungin yli. Asukkaat asettuvat tällä hetkellä taisteluun toisiaan vastaan. Kun jatkoin katselemista, näin kirkkaan enkelin, jonka otsaan oli merkitty sana "Union". Hän kantoi Yhdysvaltain lippua. Hän asetti lipun jakautuneen kansan väliin ja sanoi: Muista, te olette veljiä. Välittömästi aseensa heittäneet asukkaat ystävystyivät jälleen ja yhdistyivät kansallisen standardin ympärille. Taas kuulin salaperäisen äänen sanovan: Tasavallan poika, katso ja opi. Tässä tumma, varjoinen enkeli asetti trumpetin hänen suulleen ja puhalsi kolme erillistä puhallusta; ja otti vettä valtamerestä ja pirskotti sitä Eurooppaan, Aasiaan ja Afrikkaan. Sitten silmäni näkivät pelottavan kohtauksen. Jokaiselta näistä mantereista nousi paksuja mustia pilviä, jotka liittyivät pian yhdeksi.

    VastaaPoista
  3. Ja läpi tämän massan loisti tummanpunainen valo, jossa näin aseistettuja miehiä. Nämä pilven mukana liikkuvat miehet marssivat maata pitkin ja purjehtivat meritse Amerikkaan, jonka maa oli pilven peitossa. Ja minä näin hämärästi näiden valtavien armeijoiden tuhoavan koko maan ja polttavan kyliä, kaupunkeja ja kaupunkeja, jotka olin nähnyt nousevan. Kun korvani kuuntelivat kanuunin jylinää, miekkojen iskuja ja miljoonien huutoja ja huutoja kuolevaisten taistelussa, kuulin jälleen salaperäisen äänen sanovan: Tasavallan poika, katso ja opi.

    Kun ääni oli lakannut, tumma varjoenkeli asetti trumpettinsa vielä kerran hänen suulleen ja puhalsi pitkän ja pelottavan puhalluksen. Välittömästi valo, kuin tuhat aurinkoa, loisti ylhäältäni ja lävisti ja murtui palasiksi pimeästä pilvestä, joka peitti Amerikan. Samalla hetkellä taivaasta laskeutui enkeli, jonka päässä oli edelleen sana "liitto" ja joka kantoi kansallislippuamme toisessa kädessään ja miekkaa toisessa, laskeutui taivaasta mukanaan legioona valkohenkeä. Nämä liittyivät välittömästi Amerikan asukkaiden joukkoon, joiden katsoin olevan jo melkein ohi tulleet, mutta jotka heti uskaltautuivat, sulkivat rikkinäiset joukkonsa ja aloittivat taistelun. Taas konfliktin pelottavan äänen keskellä kuulin salaperäisen äänen sanovan: Tasavallan poika, katso ja opi. Kun ääni lakkasi, varjoenkeli kastoi viimeisen kerran vettä valtamerestä ja pirskotti sitä Amerikkaan. Välittömästi tummat pilvet vierivät takaisin mukanaan tuomiensa armeijoiden kanssa jättäen maan asukkaat voittajiksi. Sitten taas kerran näin kylien, kaupunkeja ja kaupunkeja nousevan sieltä, missä olin ennen näyttänyt siltä, kun kirkas enkeli, joka istutti taivaansinisen viivan, huusi kovalla äänellä: Niin kauan kuin tähdet pysyvät ja taivaat laskevat kastetta maan päälle, niin kauan liitto kestää. Ja otti otsastaan kruunun, joka loisti sanan "liitto", hän asetti sen lipun päälle, kun taas ihmiset polvistuivat sanoivat: "Aamen." Kohtaus alkoi heti haalistua ja hajota, enkä vihdoin nähnyt mitään muuta kuin nousevan, käpristyvän höyryn, jonka näin aluksi. Tämäkin katosi, ja huomasin jälleen katselevani salaperäistä vierailijaa, joka samalla äänellä kuin kuulin aiemmin, sanoi: Tasavallan poika, näkemäsi tulkitaan näin: Tasavaltaa kohtaa kolme suurta vaaraa. Hänestä pelottavin on kolmas. Mutta koko maailma yhdistettynä ei voita häntä. Jokainen tasavallan lapsi oppikoon elämään Jumalalleen, maansa ja liittonsa puolesta. Näillä sanoilla näky katosi, ja aloitin istuimeltani ja tunsin nähneeni näyn, jossa minulle oli näytetty Yhdysvaltojen syntymä, edistyminen ja kohtalo.

    VastaaPoista
  4. SAATANAN ISTUIN PERGAMON
    Onko Luciferilla tai Saatanalla "istuin" tai valtaistuin maan päällä? Missä tämä Saatanan istuin sijaitsi Jeesuksen mukaan? Onko tällä "istuimella" mitään merkitystä viimeisinä päivinä?

    Kirjailija: Luis B. Vega PostScripts Newsille (PSN) | www.PostScripts.org SÄHKÖPOSTI: vegapost@hotmail.com

    Ilm. 2:12-13
    12 Ja Pergamon seurakunnan enkelille kirjoita: 'Näin sanoo hän, jolla on se kaksiteräinen, terävä miekka:
    13 Minä tiedän, missä sinä asut: siellä, missä saatanan valtaistuin on; ja sinä pidät minun nimestäni kiinni etkä ole kieltänyt minun uskoani niinäkään päivinä, jolloin Antipas, minun todistajani, minun uskolliseni, tapettiin teidän luonanne, siellä, missä saatana asuu.

    Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tutkia Pergamonin muinaisen akropolin topografisia ympäristöjä, jotka liittyvät pyhään layoutiin, jonka tämä tutkimus osoittaa olevan yhteydessä Cydonia, Mars one. Pergamon on Ilmestyskirjan kolmas kirkko, joka päättyy Laodikeaan. Se sijaitsee Anatolian vuoristossa nykyisessä Turkissa. Muinaisina aikoina ylösnoussut Jeesus puhui yhdestä Aasian seitsemästä kirkosta, kuten Ilmestyskirjassa on kuvattu. Hämmästyttävää kyllä, Jeesus sanoi, että Pergamon oli siellä, missä "Saatanan istuin" eli valtaistuin oli. Tämä vahvistaa, että Lucifer on tämän maailman "jumala" toistaiseksi. Uskotaan, että ennen Aadamin ja Eevan luomista Luciferilla oli jossain määrin vastaava valta, auktoriteetti ja valta maan päällä ennen kapinaansa. Katso Hesekielin luvusta 28 esi-Aadamista Eedenistä. Kun Eedenin puutarhaa "muodistettiin" tämän uuden vihamielisen alueen keskellä, Lucifer aikoi kaapata sen ja saada sen takaisin Eevan pettämisen kautta. Vasta viimeinen Aadam, Eevan jälkeläinen, kuten Mooseksen kirjan 3:15:ssä luvattiin, voitti Saatanan, synnin ja kuoleman. Nyt kaikki valta, auktoriteetti ja valta maan päällä ja maan päällä kuuluu Jeesukselle. Mutta vasta Jeesuksen paluuseen Hän ottaa kirjaimellisesti haltuunsa tuon toimeksiannon jne. Siihen asti Lucifer on ollut kiireinen linnoittaen koko maapalloa sellaisilla geometrisilla asetteluilla, jotka muodostavat hengelliset "linnoitukset" maan päällä sellaisissa ympäristöissä, jopa topografisesti. Ne toimivat näkymättömänä ruudukkona, joka koostuu sellaisista pyhistä ley-linjoista, jotka muodostavat pyhiä tiloja. Nämä puolestaan toimivat portaaleina ja portteina ilman, taivaan ja maan ulottuvuuksien välillä jne. Kuinka Cydonia, Marsin -pyramidiasettelu on konfiguroitu? Noin 14 mailin alueella on 3 päärakennusta. Heillä on erikoinen Plejadien muotoinen kaupunki, jättimäisen muotoinen Pentagon Pyramidi ja tuo [b]kuuluisa Marsin kasvot[/b]. Tämä kolmio on se, mitä heijastuu Maan pyhissä paikoissa. Se osoittaa suoran yhteyden Marsiin ja yhteyden, joka olennoilla ja ihmisillä oli ja on tähän päivään asti. Mielenkiintoista on, että koko Pergamonin akropolis on muotoiltu kreikkalaisten jumalien kolmen päätemppelin mukaan ja se on suunnilleen samassa linjassa sekä Orionin tähtien että Gizan pyramidien kanssa. Koko akropolis on muotoiltu Plejadien mukaan, kuten useimmat muinaiset valtaistuimet olivat.

    VastaaPoista
  5. Tässä tapauksessa Plejadit-kuviossa on näkyvä Atlas-tähti, joka vastaa Zeuksen temppeliä tai alttaria. Tämä on "Vahva mies". Tämä on ja oli Saatanan istuin.
    Tämä Zeuksen "jumala" oli korkein "jumala" muinaisessa maailmassa. Zeuksen alttari on ollut monien kiehtovien oletusten kohteena, koska sitä koristavat reliefit, jotka kertoivat jättiläistitaanien tappiosta olympialaisten toimesta ja kreikkalaisten muinaisten pelkkien kuolevaisten jne. avulla. Sitten muslimien miehityksen aikana Ottomaanien, Zeuksen alttari järjestettiin kokonaan poistettavaksi ja kuljetettavaksi Berliinin Saksaan. Tämä tapahtui huolimatta laista, joka kieltää maasta löydettyjen muinaisten jäänteiden vientiä jne. Tietävät, Saksassa tuolloin tiesivät tästä henkisestä merkityksestä. "Altarin" takana on luciferilainen voima, joka on itse asiassa Luciferin "istuin" tai valtaistuin maan päällä. Ja sen myötä langenneen voidellun kerubin voima tuli isäntäkansalle ja hallitsijoille. Historiallisesti se ei palvellut Saksaa hyvin kahdella myöhemmällä tappiolla maailmansodissa. Kuitenkin, kuten sanonta kuuluu, "3 on hurmaa", joten ehkä tuleva kolmas maailmansota saa eurooppalaiset mestarit vihdoin perustamaan luciferilaisen uuden maailmanjärjestyksensä. Siihen asti muinainen akropolis toimi pyhänä geometrisenaa kokoonpanona, joka sisälsi kaksi muuta aihetta. Ne olivat jättiläinen pentagrammi Muslimitähti ja Puolikuu rinteessä ja "kasvot", joita kuvasi suihkulähde alla olevassa kaupungissa. Marsin motiiviksi kutsutun hypoteesin perusteella tällaiset kolmiot heijastuvat kaikkiin maapallon pyhiin kohteisiin, menneisyydessä ja nykyisyydessä. Kokoonpano on nimeltään Sigil tai Siduals. Sigil on geometrinen muoto, joka on sijoitettu alueelle toimimaan ja/tai toimimaan "aggregoimaan" energiaa, eli "aggregaattoreita". Tämä on siis marsin motiiviteorian vitsi, että kolmiomittaus toimii heksagrammina tai portaalina, joka valjastaa energiaa. Siksi se on "portti", josta mitat siirretään.

    VastaaPoista
  6. Onko tässä mitään uskottavuutta? No, Saksalainen Hitler määräsi kaikista paikoista, että Zeuksen alttari muutetaan natsien "valojen katedraaliksi". Tämä tapahtui Nürnburgin marssikentillä. Sitten vuonna 2008 Obama piti demokraattipuolueen nimityspuheen samankaltaisella näyttämöllä, joka matki Zeuksen, Pergamonin alttarin, lavaa. Yhteensattuma? Ei. Onko mitään syytä, miksi uutiset ja valokeilat ovat keskittyneet Obamaan vasta suunnitellun pandemian julkaisun jälkeen? Tuntuu kuin lennonjohtajat olisivat odottaneet koko tämän ajan ohjatakseen hänet takaisin päävalaistukseen. Miksi? Täyttääkö hän "kolmannen toimikautensa" Yhdysvaltain presidenttinä, johon hän sarkastisesti viittasi yhdessä Valkoisen talon illallispuheessaan? Kummallista kyllä, vuodesta 2018 lähtien Pergamon-museo, jossa on Zeuksen alttari, on ollut suljettuna oletettujen "remonttien" vuoksi. Tämä on Berliinin Pergamon-museon verkkosivulta: "Huomaa: pohjoinen siipi, mukaan lukien Pergamon-alttari, on suljettu kunnostustöiden vuoksi vuoteen 2023 asti." Muilla sivustoilla lukee 2024! Se suljettiin vuonna 2018. Kestääkö remontti niin kauan? Tämä on spekulaatiota, mutta ihmettelen, onko Lucifer todella ilmentänyt itseään ja istunut alttarilla silloin tällöin. Onko ollut rituaaleja, tapaamisia ja tietysti uhrauksia ja pelisuunnitelman antamista hänen kätyreilleen tempauksen jälkeen? Kuinka mielenkiintoista, että koko siipi on suljettu piilossa ja poissa yleisöltä sellaisesta toiminnasta. Tästä huolimatta tämän tutkimuksen mukana oleva kaavio näyttää Pergamonin koko ympäristön suhteessa muinaisiin* ley-linjoihin sen Cydonia, Mars -korrelaatioiden teorian mukaisesti.

    *Ley-viivat (/leɪ/) ovat suoria linjauksia eri historiallisten rakennusten ja näkyvien maamerkkien välillä, erilaisia ”portaaleja” joita pitkin demonit liikkuvat. Idea kehitettiin 1900-luvun alussa.

    VastaaPoista
  7. ”Kuiluteoria”. Miten tämä voi olla, että eri olentojen sivilisaatio olisi rakentanut niin massiivisia pyramidirakenteita Marsiin ja sitten Maahan? Tähän asti uskotaan ”kuiluteoriaan”, joka oli olemassa 1. Mooseksen kirjan 1:1 ja 1:2 välillä. Kaikki loi alussa Jeesus ja Jeesusta varten, mutta sitten maa "muuttui muodottomaksi ja tyhjäksi". Tämä tarkoittaa, että tämän osan "luominen" muokattiin uudelleen jostakin jo olemassa olevasta ja tehtiin. Ja että enkeleitä ja/tai muita olentoja sijoitettiin sinne ja kaikkialle maailmankaikkeuteen, mukaan lukien maan enkelit. Todennäköisimmin maan päällä se olisi ollut Luciferille jaettu toimialue ja "valtaistuin". Ehkä Mars oli myös niiden enkelien asuinpaikka, jotka saattoivat kapinoida Luciferin kanssa. Ja näin syntyi kosminen sota, joka aiheutti tuhon ja Marsissa ja universumissa havaitun kaaoksen asteen. Marsin pyramidipoikkeamat ovat olleet kiehtova tutkimus monille. Niiden on osoitettu sisältävän pyhää geometriaa ja siten palvelleet "portaaleina", tähtiportteina jne. Kuten todettiin, maan päällä se olisi paikka, josta langenneet enkelit ja demonit kulkevat edestakaisin ruhtinaskunnistaan, Hämmästyttävämpää on, että tämä sama rakenne löytyy melkein kaikista muinaisista pyhistä paikoista maapallolla ja nykymaailman pääkaupunkiasetteluissa. He muotoilevat juuri ne vallan istuimet, joita samat luciferilaiset hallitsevat. Mutta tällaisten paikkojen takana ovat Luciferin pahat voimat; ajattele Stonehengeä, Teotihuacania jne. Mitä tulee Pergamoniin, se on topografisesti Aasian 7 kirkon "pyramidin" "huippu". Se heijastaa Härän tähdistön ley-linjoja, kuten Anatolia tai Turkki on muotoiltu. Taurusvuoret löytyvät myös tuolta alueelta. Topografisesti Pergamon on keskeneräisen vapaamuurarien pyramidityypin huippu tai "huippukivi", kuten se löytyy Yhdysvaltain dollarin setelistä. Se on vertauskuvallinen Luciferin istuimelle, Silmälle jne. Miksi Saatanan istuin kiinnostaa nyt historiaa pidemmälle? Se on tärkeää ja tulee olemaan niin kuin Luciferin tavoitteena on säilyttää valtaistuimensa maan päällä. Mutta lopulta se ei kestä kauan Berliinissä vaan Jerusalemissa. Tulee olemaan, että ahdistuksen aikana, puolivälissä, Lucifer matkii Kristuksen inkarnaatiota, kun hän hallitsee tulevaa Antikristusta ja istuu liiton valtaistuimen arkilla Kaikkeinpyhimmässä.

    VastaaPoista
  8. Tämä edellyttää, että kolmas temppeli on rakennettava siihen mennessä, ja se on ajoitus sille, kuinka "liiton vahvistaminen" monien kanssa liitetään tähän julistukseen ja vihkimykseen. Tämä on teoriassa, että ahdistuksen aika osuu samaan aikaan kun päivittäiset uhraukset alkavat alttarilla siellä ja sitten tai ainakin uhrialttarin kanssa. Silloin Antikristus lopettaa päivittäiset uhrit 1260. päivänä tai 7-vuotisen ahdistuksen ajanjakson puolivälissä. Silloin hän julistaa itsensä ”Jumalaksi” koko maan ja koko ihmiskunnan yli. Siten Saatanan istuin tai valtaistuin, joka saastuttaa pyhäkön tekee JHVH:n temppelin autioksi. Toistan, kiistanalainen on se, että nämä kolmiomaiset paikat ovat langenneiden enkelien hallussa olevia "hengellisiä linnoituksia" ja pyhän geometrian peittämiä kaikkialla maailmassa. Se oli täällä ja kaikkialla, minne Jeesus tuli ottamaan nämä takaisin. Mutta se on taistelu alueesta, jota Lucifer ei halua hävitä. Siksi enemmänkin suunnitellun pandemian aikana viranomaiset ovat kieltäneet kirkkoja olemasta auki. Joissakin tapauksissa ei edes ajoneuvojen sisällä parkkipaikoilla. Muissa tapauksissa ei edes käyttää laittomien ohjeiden vastaisia virsikirjoja. Monissa paikoissa on dokumentoitu väärinkäytöksiä, koska pandemian taustalla on vastustettu jonkin verran pelotustaktiikkana kansalaisvapauksien riistämistä varten valmistautuessaan teknokraattiseen maailmanlaajuiseen valvontaan New World Orderin. Joten ymmärrä, kuinka tärkeä fyysinen paikallinen kokoontuminen todella on. Se välittää valtaa alueelle, henkisesti, ja siksi hallitukset haluavat niin kovasti tuhota kirkkoja, fyysisesti, kuten Kiinassa, ja muissa paikoissa, kuten islamilaisessa maailmassa. Tietenkin ihminen ymmärtää, että todellinen "kirkkoruumis" ei ole mikä tahansa rakennus tai missään fyysisessä rakennuksessa. Tästä syystä rukoukset kotona, naapurustossa ja liiketoiminnassa ovat välttämättömiä, vieläkin enemmän nyt. Kunnes koittaa ”tempaus”.

    Tämän suomentaja näki unen, jossa seisoin autoni ulkopuolella, kuten monet muutkin autoilijat tienristeyksessä. Taivas oli ”kuoriutunut” ympyrän muotoisena aukkona taivaalla. Kuului, matala, pasuunan voimakas ääni. ------- Tiesin, että tempaus oli tapahtumassa.

    VastaaPoista
  9. JUUDA BEN SAMUELIN PROFETIA

    Profeetallinen lähtölaskenta Antikristuksen tulemiseen? Rabbin ennutukset ovat tähän mennessä olleet tarkkoja.

    Kirjailija: Luis B. Vega PostScripts Newsille (PSN) | www.PostScripts.org SÄHKÖPOSTI: vegapost@hotmail.com
    Joh. 5:42-44
    42 mutta minä tunnen teidät, ettei teillä ole Jumalan rakkautta itsessänne.
    43 Minä olen tullut Isäni nimessä, ja te ette ota minua vastaan; jos toinen tulee omassa nimessään, niin hänet te otatte vastaan.
    44 Kuinka te voisitte uskoa, te, jotka otatte vastaan kunniaa toinen toiseltanne, ettekä etsi sitä kunniaa, mikä tulee häneltä, joka yksin on Jumala?

    Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella riemuvuoden kaavaa, koska se liittyy nyt hyvin kuuluisaan Juuda Ben Samuelin 10. juhlavuoden profetiaan. Tämä ennustus kertoo juutalaisesta rabbista, joka asui Regensburgissa Saksassa 1200-luvulla ja kuoli vuonna 1217. Tutkimusten mukaan hän oli kiinnostunut juutalaisesta mystiikasta ja kabbalismin vaihtoehtoisesta muodosta nimeltä Chassidei Ashkenaz. Hänen sanotaan tulleen kabbalistisista verilinjoista. Vaikka hän kirjoitti paljon ja kommentoi Tooraa, ei ole suoraa näyttöä siitä, että niin sanottu 10. juhlavuoden profetia on Ben Samuelilta. Ehkä hän olisi voinut olla kirjoittaja, koska muut samanlaiset tutkimukset olivat olleet yleisiä tässä juutalaisen kabbalismin koulukunnassa. Siitä huolimatta tämä tutkimus pyrkii luomaan 10. juhlavuoden profetiaa uudelleen realistiselle aikajanalle havainnollistamistarkoituksessa. Tämä tutkimus yrittää vain esittää tarkemman ajan mittakaavan ja tehdä joitain kristillisiä lopun aikoja koskevia havaintoja tämän oletetun 10 juhlavuoden profeetallisen mallin perusteella.

    VastaaPoista
  10. Puhuuko JHVH edelleen juutalaiselle kansakunnalleen tai Ben Samuelille? Onko Israelin kapinallisessa kansakunnassa edelleen juutalaisia "profeettoja"? Evankeliumien mukaan kyllä. Monet raamatuntutkijat olettavat, että Malakian kirjojen ja Matteuksen evankeliumin välillä oli "aukko" tai hiljaisuuden aika, jolloin JHVH ei kommunikoinut Profeettojensa kanssa. Näin ei ole kokonaan; esimerkkejä on useita. Evankeliumeissa sanotaan ja opetetaan, että vaikka "kuiva aika" oli noin 400 vuotta, tämä ei tarkoita, etteikö JHVH olisi kommunikoinut kansansa kanssa. Kysymys oli siitä, että sellainen ilmestys kirjoitettiin ylös tai ei opetukseksi JHVH:n katsomalla tavalla. Tämä kuiva kausi katkesi viestillä, jonka enkeli Gabriel lähetti Marialle, Joosefin vaimolle. Tämä JHVH:n enkeli ilmoitti Jeesuksen sikiämisestä ja syntymästä kauan odotettuna Messiaana. Joosefille annettiin myös uni paeta Egyptiin kuningas Herodeksen vihaa. Siellä oli myös todistus siitä, kuinka JHVH paljasti ja vahvisti, että Jeesus oli Messias, jumaliselle miehelle että naiselle, Simeonille ja Annalle, jotka rukoilivat Messiaan tuloa sillä hetkellä temppelissä, ja heidän rukouksensa olivat kuultu. Asia on tässä, että JHVH puhui jumalisille ihmisille, jotka on erotettu ja pyhitetty Hänen tarkoituksensa ja mielitietonsa vuoksi. Siitä huolimatta, JHVH oli uskollinen kunnioittamaan Mooseksen Tuomioistuinta, jonka pahat luciferialaiset olivat anastaneet Israelissa ja joita Jeesus kohtasi palvelutyönsä aikana Saatanan synagoogana. Jeesuksen viimeisinä päivinä oli ylipappeja, joille "annettiin tiedon sana", että "kansan syntien tähden täytyy kuolla". Tämä on Johanneksen evankeliumissa 11:50-52. "Et ymmärrä, että sinulle on parempi, että yksi ihminen kuolee kansan puolesta kuin että koko kansa hukkuu.” Kaifas ei sanonut tätä itsestään. Sen sijaan hän profetoi sinä vuonna ylimmäisenä pappina, että Messias kuolisi kansan puolesta, eikä vain kansan, vaan myös hajallaan olevien Jumalan lasten puolesta, kootakseen heidät yhteen.
    Kuten voidaan todeta, jumaliset ja salaliittolaiset jumalattomat (IPG2) voivat saada ilmoituksia. Mitä tulee jumalattomiin, Luciferilla ja hänenkätyrillään enkelillä on ihmiskuntaa parempi tieto, ja he paljastavat ilmoituksia myös Saatanan synagoogilleen. Asia on siinä, että Juuda Ben Samuelin tapaan kabbalismiin suuntautuneet juutalaiset saattavat saada myös ilmoituksia.

    VastaaPoista
  11. Tämä tutkimus ei tue tällaista profetiaa, vaan tekee vain havaintoja, jotka perustuvat siihen ilmoitukseen, jonka JHVH on antanut apostoleilleen ja profeetoilleen jo Raamatun kautta. Tämä tutkimus, joka perustuu 10. juhlavuoden malliin, viittaa siihen, että on olemassa profeetallinen ajan synkronointi, joka korostaa tiettyjä avainvuosia. Lähinnä se, että Ben Samuelin kuoleman alussa vuonna

    Profetiassa sanotaan, että Messias ilmestyisi 10. päivän lopussa, eli vuonna 2017. Tämä tutkimus ehdottaa vaihtoehtoista tulkintaa. "Messias", joka voidaan paljastaa muutaman vuoden kuluttua pian vuoden 2017 jälkeen, ei ole Jeesus, vaan "Se, joka tulee omassa Nimessään", pääasiassa Antikristus. Ymmärrä, että Antikristuksen on tultava ensin ennen Jeesuksen paluuta. Ymmärrä, että Israel hyväksyy väärän Messiaan, kuten Jeesus ennusti. Toinen havainto tulee siitä tosiasiasta, että kun brittikenraali Allenby astui Jerusalemiin jalkaisin, hän ehkä epähuomiossa edusti valloittavaa kuningasta "Messiasta" nöyryydessä hallussaan kuninkaan kaupunkia. Tämä sisäänkäynti tapahtui Jaffan portilla, Jerusalemin vanhan kaupungin länsipuolella. Sitä kutsutaan myös Daavidin linnoituksen sisäänkäynniksi.

    Jos Ben Samuelin ennustus 10 riemuvuodesta toteutuu, niin tasan 100 vuoden kuluttua, sitten muutama vuosi pian vuoden 2017 jälkeen, "toinen" Messiashahmo tulee myös portin kautta ottamaan haltuunsa Jerusalemin. Kysymys kuuluukin, minkä portin kautta tämä valevalvoja tulee? Onko se sama portti, Jaffa kuin Allenby vai Kultainen portti kuin Jeesus? Raamattu opettaa, että se on Jeesus, joka laskeutuu pilvistä ja laskeutuu Öljymäelle Kultaista tai Itäistä porttia vastapäätä ja kävelee sen läpi ottaakseen haltuunsa Jerusalemin väärältä Antikristukselta ja Luciferin väärältä profeetalta. Se on täsmälleen niin kuin se oli Jeesuksen 1. adventissa. Siellä oli kansa jaettuna ja hajoitettuna siellä oli myös oletettu juutalaisten kuningas, Herodes ja Rooman nimittämä väärä profeetta. Vuonna 1917 kenraali Allenby otti Jerusalemin hallintaansa ottomaanien turkkilaisilta ilman taistelua, kuten Ben Samuel paljasti. Historian mukaan kuninkaalliset ilmavoimat pudottivat kaupungin yli arabiankielisiä lehtisiä, joissa määrättiin ehdottomasta antautumisesta, ja Allenby allekirjoitti sen. Muslimi-arabeille tämä nimi annettiin "Allahille", kuten Allah-be':ssä, ja he antautuivat täysin. Mielenkiintoista on se, että vuonna 1917 Jerusalemin uudet hallitsijat tekivät eräänlaisen "liiton", sitä kutsuttiin Balfourin julistukseksi. Tutkimusten mukaan, Balfourin julistus oli Yhdistyneen kuningaskunnan ulkoministerin Arthur James Balfourin 2. marraskuuta 1917 päivätty kirje Walter Rothschildille brittiläisen juutalaisyhteisön johtajalle, lähetettäväksi Ison-Britannian ja Irlannin sionistiliitolle. Tämä tutkimus viittaa siihen, että koska britit rikkoivat tämän "julistuksen" ja Allenby kuvaili Jerusalemin hallintaa, niin myös tuleva väärä Messias vahvistaa tällaisen "julistuksen" tai liiton ja myöhemmin rikkoo sen. Brittien tapauksessa brittiläinen mandaatti edellytti sekä juutalaisten että muslimien arabien pyrkimystä saada erillinen kotimaa. Aluksi britit olivat valinneet palestiinalaisten kotimaaksi nykyisen Jordanian. Jordan-joen länsiranta myönnettäisiin juutalaisille, koska se oli Samarian ja Juudan muinainen maa. Jordaniasta tehtiin sen sijaan keinotekoinen kuningaskunta ja kansakunta.

    VastaaPoista
  12. Tämä ratkaistiin vasta toisen maailmansodan jälkeen YK:n jakosuunnitelmana. Muslimi-arabit kuitenkin hylkäsivät kahden valtion ratkaisun ja julistivat sodan juutalaisten tavoin. Vasta ennaltaehkäisevässä 6 päivän sodassa juutalaiset valtasivat takaisin Jerusalemin, ensisijaisesti vanhan kaupungin ja Temppelivuoren. Asia on, että tämä heijastaa tulevaa liiton vahvistusta, joka mahdollisesti sisältää säännökset juutalaisille JHVH:n temppelin jälleenrakentamiseen. Se on väärä Messias, joka sallii tämän tapahtuman tapahtua, mikä tarkoittaa, että maailma on niin lähellä tätä 10 juhlavuoden mallia, jos se on pätevää ja luotettavaa.
    Seuraava havainto liittyy ns. 10 juhlavuoden numeeriseen järjestykseen. Jos Ben Samuelin malli on oikea, se näyttää noudattavan Raamatun assosiaatio- ja merkitysarvoa. Esimerkiksi 8. riemuvuosi päättyy vuonna 1917. Juuri silloin paha muslimihallinto päättyi Jerusalemissa. Profeetallisesti sanottuna se on uusi alku, johon numero 8 viittaa. Tämä oli Nooan arkissa olevien ihmisten lukumäärä, joka merkitsi tulevaa uutta maailmaa jne. Toinen numeerinen assosiaatio liittyy 10. numeroon. Tämä 10. riemuvuosi tulee olemaan vuonna 2017. Luku 10 Raamatun termein puhuu laista kuten 10 käskyssä. On sopiva aika, jolloin ehkä kun uusi temppelin palvonta vihitään, teokratia palaa Israeliin Mooseksen lain alaisena mutta väärän profeetan tai 'ylipapin' ja väärän Messiaan, Raamatun antikristuksen, alaisuudessa. Tämä 10 numeerinen ilmoitus puhuu Uudesta maailmanjärjestyksestä, joka perustuu numeroiden teknologiseen verkkoon, 666:n merkkiin ja kokonaisvalvontaan jne. Se perustuu Raamatun ennustamien aikojen ja lakien muuttumiseen.
    Jos otetaan Juuda Ben Samuelin kuoleman lähtökohta vuonna 1217, *phi-suhde osuu yhteen ottomaanien muslimivallan kaatumisen kanssa vuonna 1517 ja lähentyy tiettyyn päivämäärään. Tämä päivämäärä on 11. syyskuuta 2001. Aloittaako tämä päivämäärä siis lähtölaskennan siihen, milloin väärä Antikristus tulee kenties muutaman vuoden kuluttua pian vuoden 2017 jälkeen?
    *kultaisen leikkauksen suhdeluku, voidaan sijoittaa myös ajanmääreisiin

    VastaaPoista
  13. Monet kristityt pitävät kiinni myös siitä, että todellinen juhlavuosi on itse asiassa 2017-18 syklissä. Mitä tulee tulevaan "yhteen", ne, jotka uskovat sen olevan "Messias", ovat sama asia kuin he "sokeavat" tiedon puutteesta, että vaikka se näyttäisikin olevan niin, se ei pidä paikkaansa vaan kyseessä on antikristus.
    Tämä tutkimus määrää, että tämä tuleva hahmo, jos pian vuoden 2017 jälkeen ei ole todellinen Kristus, Jeesus Nasaretilainen, vaan väärä Kristus, Antikristus. Viimeinen havainto, jonka tämä tutkimus pyrkii esittämään rabbi Judah Ben Samuelin 10. juhlavuoden mallin perusteella, on, että vuosi 2017 osuu samaan aikaan taivaan suuren merkin kanssa. Tämä suuri merkki on Ilmestyskirjan 12 Neitsyt-tähdistö. Tämä merkki esiintyy täsmälleen paluupäivänä 23. syyskuuta 2017. Siihen liittyy myös komeetta Kuun vieressä ikään kuin korostaen sitä. Huomaa, että tämä kosminen merkki sisältää monipuolisen valikoiman merkityksiä eri tasoilla. Läsnä on kaikki ne kosmiset aiheet, jotka Jeesus antoi apostoli Johannekselle. Neitsyellä on "kruunu". Leijonan tähtikuvio kuvaa tätä, koska sen kokoonpano näyttää hieman tiaralta. Mielenkiintoisinta on, että Merkurius-Mars-Venus planeettojen kohdistus noudattaa niiden suhteellista kokojärjestystä. Tämä planeettaryhmä näyttää myös myötävaikuttavan "tiara"-efektiin, koska tiara on suunniteltu sellaiseen kokonaisulottuvuuteen. On Aurinko, joka "pukee" Neitsyen, Uusikuu hänen jaloissaan ja Jupiter, joka on "syntynyt". Riippumatta asenteesta, joka oli ennen, puolivälissä tai sen jälkeen tai ei tempausta ollenkaan, Jeesus antoi suuren merkin apostoli Johannekselle, että sellainen tapahtuisi. Onko tämä myös "merkki" Kristuksen morsiamen tempauksesta? Ilmeneekö Taivaan kuvaus maan päällä tällä hetkellä vai pian sen jälkeen? Lapsen "tempaus" viestii myös, että JHVH:n voideltu on tarkoitettu "pakoon". Tämä malli on yhdenmukainen heprealaisten Egyptistä pakenemisen kanssa. Se on yhdenmukainen Lootin ja Rahabin paon kanssa. Näin tulee olemaan Philadelphian kirkolle annettujen lupausten kanssa, kun planeettojen linjaus puhuu kirkkaan ja aamutähden vihan voimakkaasta ajasta, kun Jeesus julistaa "sodan" niitä vastaan, jotka ovat jäljellä.

    VastaaPoista
  14. Juhlavuoden malli liittyy ilmeisesti myös Israelin rangaistukseen, joka perustuu Hesekielin 4:1-5:een. Raamattu sanoo, että Israelin rangaistuksen suorittamiseen olisi aikaa 390 vuotta. Jeesus Kristus viittasi tähän aikaan myös puheessaan, jossa määrättiin aukko ja tuleva täyttymys Danielin 70. viikon loppuun saattamiseksi. Tätä viimeistä "vuosien viikkoa" kutsutaan "Jaakobin ahdistuksen ajaksi", jolloin tulevasta temppelistä puhuttiin tässä yhteydessä. Miksi? Se johtuu siitä, että Jeesus viittasi, että toinen temppeli olisi raunioina, mutta puhui kuitenkin tulevasta hävityksen kauhistuksesta, jälleen rakennetusta temppelistä. Se on täydennyskappale Israelin tuomion tai "jalostuksen" päättämiseksi, joka on "Jaakob". Viimeinen juhlavuosi?
    Tämä aika muistuttaa aikaa, jolloin Jaakob muutettiin 'Israeliksi', mikä tarkoittaa 'Elohimin ruhtinaaksi' ja josta lopulta koko Israel tulee olemaan. Tämä on aika, jolloin JHVH ajaa lopullisesti pois Saatanan luciferilaisten synagogien elementit. Sellaiset ovat ne, jotka ristiinnaulitsivat Jeesuksen ja ottivat hallintaansa Mooseksen istuimen ja temppelin. Nämä ovat juuri niitä, jotka haluavat "Caesarin kuninkaaksi"(huom. IPG2); ne, jotka ovat sen sijaan vannoneet uskollisuutta Luciferille ja hänen valtakunnalleen maan päällä. Sellaiset olivat paikoillaan silloin, kuten ne ovat nyt tähän aikaan Nooan päivinä ja tulevat olemaan. He odottavat "Häntä, joka tulee omassa Nimessään". He kruunaavat Antikristuksen Messiaaksi; ehkä muutaman vuoden kuluttua heti vuoden 2017 jälkeen?
    Tämä keskeinen profeetallinen tapahtuma voisi liittyä siihen, kuinka Antikristus, Israelin vääränä Messiaana, sallii "liiton vahvistamisen" kolmanteen temppeliin. Monet uskovat, että se voisi johtua siitä, mitä tapahtuu vuonna 2018 seuraavan matemaattisen laskennan perusteella.
    [ 390 vuotta x 7 asetusta = 2 730 vuotta ] = (719 eKr. + 2 730 vuotta) = 2011 + 7 vuotta = 2018 Jos vuosi 1413/4* eKr. on silloin, kun Israel astui Luvattuun maahan, niin 70 riemuvuotta vastaa seuraavaa. [ 70 riemupäivää x 49 vuotta = 3 430 vuotta - 1412 eKr. ] = 2018

    VastaaPoista
  15. Jerusalemin vapauttamisen alkaminen vuonna 1967 tekee vuodesta 1966 49:nnen. Tämä tarkoittaisi, että 1 riemuvuosi sen jälkeen vastaisi Jom Kippuria 2015 7 vuoden tai 49 vuoden laskelmien perusteella. 1966 + 7 + 7 + 7 + 7 + 7 + 7 + 7 = 2015-16 on juhlavuosi + 7 = 2022 jolloin messias palaa maanpäälle = tempaus.
    Profeetalliset taustat Mooseksen kirjassa JHVH käski Israelin kansaa laskemaan 49 vuotta ja 50. vuotena julistamaan juhlavuoden, jolloin kaikki palasi alkuperäiseen tilaan ja/tai tilaan. Tämän nollauksen oli määrä alkaa Israelin saapuessa Luvattuun maahan. Israel ei tehnyt niin, ja sen seurauksena Israel karkotettiin Babyloniin 70 vuodeksi tai 10 vuodeksi 7:n profeetallisiksi viikoiksi sapateista, jotka olivat velkaa Luvattuun maahan saapumisesta siihen asti 490 vuodeksi. Juutalaisten kalenterilukujen erojen vuoksi on eriäviä näkemyksiä siitä, mikä päivämäärä on oikea luku juhlavuoden perustamiseksi; nykyaikaiset gregoriaaniset päivämäärät on kuitenkin asetettu päällekkäin. Juhlavuosi perustuu sapattikiertoon: Se on 49 vuoden ajanjakso, joka koostuu 7 vuodesta x 7 vuosien sapatista. Teknisesti juhlavuosi seuraa 49. sapattisykliä. 50 vuotta julistetaan edellisen vuoden Yom Kippurin mukaan. Esimerkiksi, jos vuosi 1917 oli sapattivuosi, niin vuosi 1918 olisi juhlavuosi, jos 1966, niin 1967 olisi juhlavuosi jne. Monet uskovat, että juhlavuosi on 2016 ja että se olisi tai olisi pitänyt julistaa edellisenä syksynä vuonna 2015 Jom Kippurina. Tämä on uskottavaa seuraavalle hämmästyttävälle matemaattiselle laskennalle. Jos käytetään 360 raamatullista vuotta, joka voisi olla 30 päivää, niin 360 päivää x 49 vuotta = 17 640 päivää. Jos sitten lisätään nämä 17 640 päivää siihen aikaan, jolloin juutalaiset valtasivat Jerusalemin takaisin 7. kesäkuuta 1967, se on yhtä kuin 23. syyskuuta 2015. Tämä tapahtui täsmälleen Jom Kippurina, jolloin riemujuhla julistettaisiin vuodelle 2016, ja se päättyisi vasta vuonna 2017. Tämä on juuri se viikko, jolloin Suuri taivaan merkki ilmestyy Ilmestyskirjan 12. luvussa. Joidenkin, jotka ovat laskeneet tämän ainutlaatuisen tähtitieteellisen tapahtuman, sitä ei ole tapahtunut menneisyydessä eikä tapahdu tulevaisuudessa. Siitä huolimatta monet uskovat, että vuosi 2017 on riemuvuosi Ben Samuelin profetian vuoksi. Voisiko vuosi 2017 merkitä erittäin merkittävän profeetallisen tapahtuman "alkua" tai jollakin tavalla osoittaa sen lähestymistä, kuten kolmannen temppelin jälleenrakennusta? Temppelivuori ei ollut juutalaisten suvereniteetin alainen ennen vuotta 1967. Jos Jerusalemin vapauttaminen 7. kesäkuuta 1967 on raamatulliseen eskatologiaan ja lopunaikaan liittyvän nykyhistorian avainkohta, niin tästä päivästä voidaan laskea riemuvuoden jaksot. Joillekin tämä teoria voisi mahdollisesti saada selville viimeisen riemuvuoden raamatullisen sukupolven 50 ja 70 vuoden ajanjaksolla. Tämä kaava voisi hyvin hyvin ennustaa Danielin viimeisten vuosien viikkojen päättymistä pian 2017–2018 jälkeen.

    VastaaPoista
  16. Aikajanalla pyritään vain havainnollistamaan, että viimeinen eli 10. '50-vuosi' vuodesta 1517 lasketaan vuoteen 2017. Ehkä tämä juhlavuosi vastaa, koska 3. temppelin täyttymys kiihtyy entisestään. Tämä kuva ei edellytä tai ennakoi, että Jeesuksen Kristuksen toisen tulemisen on tapahduttava juhlavuonna, eikä se edellytä kristillisen kirkon tempausta edeltäjänä. Vuosi 2018 osuu samaan aikaan Israelin 70-vuotisjuhlavuoden aattona, kun Israel on ollut suvereeni kansakunta vuodesta 1948 YK:n vuoden 1947 jakosuunnitelman perusteella. Tulee myös kuluneeksi 50 vuotta Vanhan Jerusalemin vapauttamisesta ensimmäistä kertaa sitten vuoden 70 jKr ja juuri Ben Samuelin profetiasta viimeisistä muslimihallitsijoista, jotka ovat ottomaanien turkkilaisia. Voisiko tämä olla "alku" Danielin 7. vuosien viikko vai liitetäänkö se jotenkin riemuvuoteen tai pian sen jälkeen, mikä voisi aloittaa ahdistuksen ajan ja nähdä 3. temppelin uudelleenrakentamisen? Voisiko vuosi 2017 olla Antikristuksen "jalanjälki", johon Judah Ben Samuelin 10 riemuvuotta koskeva profetia viittaa?

    Monimutkaisuudestaan huolimatta tämä profetia ennakoi vuodesta 1966 + seitsemän sapattisykliä päästään juhlavuoteen + 7 vuotta = 2022, Jeesuksen tulemus maanpäälle, tempaus?

    VastaaPoista

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com