Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

maanantai 26. kesäkuuta 2023

Amerikka ja maailma menossa vaaralliseen suuntaan kun antikristillisyys ja oikeamielisten vaino lisääntyvät by Daymond Duck 24.6.2023

Tässä tuoreessa profetiaraportissaan Rapture Ready -sivustolla pastori Daymond Duck ottaa aluksi esille entisen presidentti Trumpin vainon esimerkkinä siitä, mitä pahuuden kulttuuri nyky-Amerikassa tekee totuuden puhujille. Oltakoon Trumpista mitä mieltä tahansa, niin hän on kuitenkin paljastanut poliittisen vasemmiston mädännäisyyden, joka halveksii kristillisiä arvoja ja on saattanut Amerikan vaaralliselle tielle kohti tuhoa. Erityisesti Biden'in hallinto on poliittisen rappion huipentuma. Muu (länsi)maailma sitten seuraa perässä, kuten Suomi. Suomentamassani raportissa joukko aikainmerkkejä, jotka osoittavat lähestyvään Ahdistukseen, jota edeltää uskovien ylöstempaus.

------------------

Vaarallinen suunta (A Dangerous Direction) :: By Daymond Duck

Published on: June 24, 2023 by RR10 Category: Daymond DuckGeneral Articles

https://www.raptureready.com/2023/06/24/a-dangerous-direction-by-daymond-duck/

Kesäkuun 13. päivänä 2023 entinen presidentti Donald Trump meni liittovaltion tuomioistuimeen Miamissa, Floridassa, jossa hänelle luettiin syytteet hallituksen salaisten asiakirjojen väärinkäsittelystä.

Trump ilmoitti syyttömyydestään, vieraili ravintolassa syömässä lounasta ja palasi tilalleen Bedminster'issä, New Jersey'ssä, missä hän varoitti, että Amerikka on menossa vahingolliseen suuntaan.

Hän varoitti, että Amerikka on taantumassa, ja sanoi, että "kristittyjen, elämän kannattajien (pro-life), koulun johtokunnan kokouksiin osallistuvien vanhempien ja jopa tulevien republikaaniehdokkaiden" poliittinen vaino ei lopu häneen.

Gary Bauer (Campaign for Working Families) sanoi: "Sinun ei tarvitse pitää Donald Trump'ista ymmärtääksesi tämän ennennäkemättömän poliittisen vainon vakavuuden. Kuten olemme toistuvasti todenneet, suvaitsematon uusmarxilainen vasemmisto, joka halveksii sananvapautta ja uskonnonvapautta, kriminalisoi yhä enemmän normaaleja arvoja ja rankaisee uskoa."

Trump'in tavoin uskon, että Amerikka on menossa vaaralliseen suuntaan, enkä usko, että se pysähtyy hänen avullaan.

Mutta se on pahempaa kuin pelkästään Amerikka; se koskee koko maailmaa.

Se on suuri ahdistus, josta Jeesus puhui (Matt. 24:21).

Se on vahingollisempaa kuin mikään, mitä on koskaan tapahtunut maan päällä tai koskaan tapahtuu, "Ja ellei niitä päiviä lyhennettäisi, ei mikään liha pelastuisi" (Matt. 24:21-22).

Uskon, että tämä on se, johon Trump'in vaino on menossa, koska Deep Staten poliittinen vaino Trump'ia kohtaan on enemmän kuin se tosiasia, että hän on saattanut käsitellä väärin turvaluokiteltuja hallituksen asiakirjoja (niin teki Obama, Biden ja monet muut, joita ei ole asetettu syytteeseen, ja luultavasti ei tulla jatkossakaan).

Se on niin, että Deep State haluaa estää Trump'ia haittaamasta heidän Amerikan suvereniteetin luovuttamistaan yhden-maailman hallitukselle, ja he haluavat hänen vainonsa olevan viesti kaikille muille: Jos vastustat Deep Staten suunnitelmaa luovuttaa Amerikan suvereniteetti ja perustaa maailmanhallitus, niin Yhdysvaltain hallituksen koko paino laskeutuu sinun päällesi.

Tässä on viimeaikaisia tapahtumia, jotka näyttävät osoittavan, että olemme lähestymässä Ahdistuksen aikaa.

Ensinnäkin, koskien maailmanhallitusta, maailmanuskontoa, petosta ja sensuuria: 15. kesäkuuta 2023, YK:n pääsihteeri Antonio Guterres ilmoitti suunnitelmasta torjua "vihaa" ja "valhetta" media-alustoilla, jotka horjuttavat ja vahingoittavat YK:n narratiivia.

Kriitikot sanovat, että Guterres haluaa jokaisen kansakunnan perustavan ryhmän vaientaakseen kaikki, jotka ovat eri mieltä YK:n kanssa.

Se on suunnitelma pakottaa kaikki maan päällä noudattamaan YK:n menettelyohjetta (UN Code of Conduct) (jota joskus kutsutaan globaaliksi etiikaksi).

Se kieltää sananvapauden, uskonnonvapauden tai minkä tahansa muun oikeuden olla eri mieltä YK:n kanssa ilmastonmuutoksesta, sukupuolten tasa-arvosta, LGBTQ-kysymyksistä, kansanterveyskysymyksistä (abortti) tai mistä tahansa, jota YK pitää globaalina lakina.

Toiseksi, koskien maailmanhallitusta: Harbingers Daily julkaisi 16. kesäkuuta 2023 Tim Moore'n, Lamb & Lion Ministries'in toimitusjohtajan ja vanhemman evankelistan artikkelin kongressiedustaja Michele Bachmann'in haastattelusta ja siitä, mitä on tapahtunut sen jälkeen, kun hän osallistui Maailman terveysjärjestön (WHO) yleiskokoukseen toukokuun lopussa tänä vuonna.

Tässä on jotain siitä, mitä Bachmann sanoi (nämä ovat lainauksia):
> Vain viikko Maailman terveyskokouksen päättymisen jälkeen he pudottivat ehdottoman pommin.

> Lehdistölle lähti kirje, jossa väitettiin, että Euroopan unioni on jo kehittänyt maailmanlaajuisen digitaalisen passin, joka säätelee terveydentilaamme ja myös ihmisten mahdollisuuksia liikkua.

> Tämä maailmanlaajuinen digitaalinen passi, joka olisi pohjimmiltaan matkapuhelimesi antama skannattava QR-koodi, paljastaisi, noudattaako henkilö Maailman terveysjärjestön määräyksiä ja onko hänellä siten lupa matkustaa ja omaako hän vapauden liikuskella.

> Maailman terveysjärjestö ei odottanut muutosten hyväksymistä tai tavoitellut maailmanlaajuista sopimusta. WHO ilmoitti kesäkuun 5:ntenä 2023 ottavansa käyttöön järjestelmän, jonka Eurooppa on jo keksinyt.

> Kuinka toimeenpanet globaalin hallituksen? Vastaus on, että maailmanlaajuisen digitaalisen passin kautta. Tästä on tullut todellisuutta!

> WHO ilmoitti, että heti kun se ottaa haltuunsa eurooppalaisen digitaalisen passin, tämä tulee olemaan ensimmäinen rakennuspalikka, jota todennäköisesti seuraa pian myös digitaalisen valuutan ja digitaalisten terveystietojen yhdistäminen. Koko elämäsi yhdistetään lopulta yhdeksi digitaaliseksi QR-koodiksi.

> Milloin valtuutettu globaali digitaalinen passi tulee voimaan? Kesäkuussa 2023. Toisin sanoen juuri nyt! Tämä maailmanlaajuinen digitaalinen passi on nyt voimassa.
(Minun mielipiteeni: Moore ja Bachmann ovat erittäin luotettavia ihmisiä, ja näemme globaalin hallituksen "alkavan toteutua" nyt. Sitä pyritään nopeuttamaan, ja ihmisten on oltava valmiita Tempaukseen.)

Tässä linkki artikkeliin.

https://harbingersdaily.com/global-digital-passports-holds-grave-implications-for-americans-and-all-people-around-the-world/

Kolmanneksi, koskien sotia ja sotahuhuja sekä ydinaseiden käyttöä Ahdistuksen aikana (Sak. 14:12; Ilm. 6:14):
  • Venäjä on uhannut käyttää ydinaseita Ukrainassa.
  • Venäjä on vahvistanut lähettäneensä ydinaseita Valko-Venäjälle, ja lisää on matkalla.
  • Korea testaa ballistisia ohjuksia, jotka voivat kantaa ydinaseita.
  • Iran rikastaa uraania ja yrittää kehittää ydinaseita.
  • Saudi-Arabia vaatii lupaa ydinaseiden rakentamiseen vastineeksi normalisointisopimuksen allekirjoittamisesta Israelin kanssa.
Raamatun tarkkuus on hämmästyttävää.

Neljänneksi, koskien talouden romahdusta: Yhdysvaltain valtiovarainministeriö ilmoitti, että Amerikan kansallinen velka ylitti 32 biljoonaa dollaria 16. kesäkuuta 2023 ja se jatkaa kasvuaan.

(Lisää: 19. kesäkuuta 2023 ilmoitettiin, että presidentti Biden haluaa vielä 600 miljoonaa dollaria taisteluun ilmastonmuutosta vastaan.)

Viidenneksi, koskien Juudean juutalaisia, jotka pakenevat erämaahan keskellä Ahdistusta (Matt: 24:15-16; Dan. 9:27): Kesäkuun 18. päivänä 2023 Netanjahun hallitus hyväksyi lain, joka tulee voimaan välittömästi ja nopeuttaa suuresti talojen ja israelilaisten siirtokuntien rakentamista Juudeassa sekä Samariassa.

Raamatun termein sanottuna viikunapuu tuo esiin lehtiä (Matt. 24:32-33), ja se on selvä merkki aikakauden lopun lähestymisestä.

(Lisää: Yhdysvallat sanoi välittömästi olevansa "syvästi huolestunut", koska "se tekee kahden valtion ratkaisusta - Israelin jakamisesta - vaikeampaa." Se saa minut ajattelemaan, että johtajamme kerjäävät Jumalaa kiroamaan Amerikkaa; 1. Moos. 12:1-3).

Kuudenneksi, koskien Temppelivuorta ja uudelleen rakennettua Temppeliä: Netanjahun hallitsevan Likud-puolueen jäsen on jättänyt lakiesityksen Temppelivuoren jakamisesta muslimien ja juutalaisten kesken.

Kuten odotettiin, monet muslimit ja muut väittävät, että Temppelivuoren (islamin kolmannen pyhimmän paikan) jakaminen johtaa uskonnolliseen sotaan, koska tämä on osa Temppelin jälleenrakennussuunnitelmaa.

Tämä on huomionarvoista, koska Raamattu osoittaa, että Temppelivuori jaetaan, ja pakanat saavat haltuunsa alueen, joka oli Herodeksen temppelin ulkopiha (Ilm. 11:1-2).

Seitsemänneksi, koskien korruptiota Yhdysvaltain oikeusministeriössä (DOJ): 20. kesäkuuta 2023 ilmoitettiin, että DOJ on allekirjoittanut sopimuksen, jonka mukaan Hunter Biden myöntää syyllisyytensä liittovaltion verosyytöksiin (1.2 miljoonan dollarin jälkiverojen maksamatta jättäminen) ja laiton aseen hallussapito vastineeksi häntä koskevan tutkinnan lopettamisesta.

Lukemani perusteella hän on myöntänyt syyllisyytensä, mutta on epätodennäköistä, että hänet lähetetään vankilaan.

(Tiedoksi: Koskien petosta aikakauden lopussa: Presidentti Joe Biden'in väite, että tiedot koskien Hunter Biden'in kannettavaa tietokonetta ovat venäläistä disinformaatiota, ja hänen väitteensä, ettei Hunter ole tehnyt mitään väärää, on nyt todistettu valheelliseksi, ja monet tiedotusvälineissä raportoivat "Rehellisen Joe'n valheita" totuutena. Tämä on totuus: Hunter on vihdoin myöntänyt syyllisyytensä osaan tiedoista, ja DOJ aikoo päästää hänet pakoon pienellä näpäytyksellä. Sitä vastoin he asettavat syytteeseen Trump'in 37 syytekohdassa tietojen väärinkäsittelystä ja saattavat yrittää lähettää hänet vankilaan. Ajatus tasa-arvoisesta oikeudesta Amerikassa on kuollut.)

(Lisätietoa: 15. kesäkuuta 2023 James Comer, Biden'in korruptiota tutkivan edustajainhuoneen valvontakomitean puheenjohtaja, sanoi uskovansa pankkitietojen osoittavan, että ulkomaalaiset ovat antaneet Bideneille 20-30 miljoonaa dollaria. Comer'in mukaan Bidenit ovat luultavasti syyllistyneet lahjontaan, poliittisen vaikutusvallan kaupitteluun ja rahanpesuun. Vielä pahempaa, he näyttävät syyllistyneen maanpetokseen.)

Kahdeksanneksi, koskien yhden-maailman valuuttaa ja käteisvapaata yhteiskuntaa: Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) toimitusjohtaja sanoi 19. kesäkuuta 2023 (minun sanoillani, kuten sen ymmärrän):
  • IMF työskentelee maailmanlaajuisen digitaalisen (käteisvapaan; jäljitettävän) järjestelmän parissa.
  • IMF uskoo, että monet eri kansakunnat, joilla kullakin on oma erilainen keskuspankin digitaalinen valuutta (CBDC), joka on hyvä vain heidän omassa maassaan, on huono asia.
  • IMF uskoo, että järjestelmä, jonka avulla jokainen kansakunta voi käyttää omaa CBDC:tä maailmanlaajuisesti, on hyvä asia.
  • IMF kehittää maailmanlaajuista digitaalista (käteisvapaata; jäljitettävää) järjestelmää, joka hyväksyy jokaisen maan digitaalisen valuutan.
Yksi digitaalinen (käteisvapaa) järjestelmä, joka hyväksyy kaikenlaisen CBDC:n maan päällä ja sallii ihmisten ostaa ja myydä kaikkialla maailmassa, kuulostaa paljolti yhden-maailman digitaaliselta (käteisvapaalta) yhteiskunnalta.

Tässä linkki artikkeliin:

https://discernreport.com/imf-pushes-global-central-bank-digital-currency-platform-as-cashless-trend-builds-steam/

Yhdeksänneksi, koskien maailmanlaajuista väestön vähentämistä ja Maailman terveysjärjestön (WHO) yritystä saada kansat luopumaan suvereniteetistaan terveyskriisin (tai mahdollisen terveyskriisin) aikana: On ollut useita raportteja, joiden mukaan Yhdysvallat tulee kohtaamaan vakavan lääkepulan ennen tämän vuoden loppua (mahdollinen terveyskriisi).

Eräässä raportissa kerrottiin, että pulaa on 15 välttämättömästä kemoterapialääkkeestä, penisilliinistä ja amoksisilliinista sekä muista kipeästi tarvittavista lääkkeistä.

(Minun mielipiteeni: Näytän muistavan, että osa WHO:n pyrkimystä ottaa maailma hallintaan on valta vaatia valtioita lähettämään joitakin lääkkeistään muihin maihin. Välttämättömien lääkkeiden puute voisi aiheuttaa ja levittää pandemian sekä vähentää entisestään maapallon väestöä.)

Lopuksi, oletko Tempaus-valmis?

Jos haluat olla Tempaus-valmis ja mennä Taivaaseen, sinun täytyy syntyä uudelleen (Joh. 3:3). Jumala rakastaa sinua, ja jos et ole tehnyt näin, myönnä vilpittömästi, että olet syntinen; usko, että Jeesus on neitseestä syntynyt, synnitön Jumalan Poika, joka kuoli maailman syntien tähden, haudattiin ja nousi ylös kuolleista; pyydä Häntä antamaan syntisi anteeksi, puhdistamaan sinut, tulemaan sydämeesi ja olemaan Pelastajasi; kerro sitten jollekin, että olet tehnyt tämän.

duck_daymond@yahoo.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com