Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

maanantai 12. kesäkuuta 2023

Vanhurskauden lippu sateenkaarilipun sijaan, joka on vallannut Joe Bidenin Yhdysvallat, mutta ei Ugandaa Afrikassa by Daymond Duck 10.6.2023

Tässä pastori Daymond Duck'in tuoreessa profetiaraportissa Rapture Ready -sivustolla sopiva teema homojen Pride-kuukautta eli kesäkuuta ajatellen, jota nyt elämme. Yhdysvallat on omaksunut tämän Priden voimakkaasti demokraattien johdolla ja moittii valtioita, jotka eivät hyväksy homoseksuaalista agendaa. Yhdysvallat läntisen maailman johtajana on suunnannäyttäjä ja siksi Jumalan tuomio tuleekin ensin kohdistumaan pääsyntiseen. Sananlaskujen kirjan luvussa 16:18 sanotaan englanniksi (KJV), että Pride goeth before destruction, and an haughty spirit before a fall (Ylpeys käy tuhon edellä, ja ylpeys lankeemuksen edellä).” Voisiko tämä kesäkuu (pride) olla tässä mielessä edeltäjäkuukausi heinäkuussa tapahtuvalle nyky-Babylonin tuholle?! Aikainmerkeistä kertovan raportin suomensi: Olli R.

-----------------

Vanhurskauden lippu (The Flag of Righteousness) :: By Daymond Duck

Published on: June 10, 2023 by RR10 Category: Daymond DuckGeneral Articles

https://www.raptureready.com/2023/06/10/the-flag-of-righteousness-by-daymond-duck/

Mitä tulee moraaliseen mätänemiseen Amerikassa ja Biden'in hallintoon: 30. toukokuuta 2023 raportoitiin, että Uganda on hyväksynyt joitakin erittäin vahvoja homojen vastaisia lakeja, ja presidentti Biden on reagoinut seuraavasti:
  • Uhkaamme määrätä Ugandalle sanktioita ja muita rangaistuksia.
  • Vaadimme lakien välitöntä kumoamista.
  • Kutsummme lakeja häpeälliseksi teoksi ja hälyttäväksi ihmisoikeusloukkausten ja korruption trendiksi.
  • Kutsumme lakeja uhkaksi kaikille Ugandassa asuville.
  • Uhkaamme kieltää ugandalaisten pääsyn Yhdysvaltoihin.
Seuraavana päivänä ilmoitettiin, että sadat ugandalaiset marssivat kadulle tukeakseen hallitustaan ja he kantoivat kylttejä, joissa oli iskulauseita, kuten:
  • Ei sodomiaa Ugandassa.
  • Emme halua Amerikan homomielistä rahaa.
  • Rakastamme maatamme enemmän kuin rahaa.
  • Helvettiin koko homoseksuaalisuus.
  • Alas Babylon, ylös toivo.
  • Tämä on meidän maamme, ja laki suojaa moraaliamme, arvojamme ja kulttuuriamme.
  • Jumalan ja maamme vuoksi, nostettakoon Vanhurskauden lippu.
Nykyään Vanhurskauden lippu näyttää leijuvan korkeammalla suurimmassa osassa Ugandaa kuin suurimmassa osassa Amerikkaa, ja Ugandan mustan hallituksen (ja joidenkin sen kirkon jäsenten) moraali näyttää olevan korkeampi kuin Amerikan valkoisen hallituksen moraali (ja joidenkin Amerikan kirkon jäsenten).

Vanhurskaudessa on kysymys suhteesta Jumalaan, ei rotuun ja seksuaalisuuteen.

Ugandan hallituksella se on mennyt oikein, mutta on kovasti puutteellinen Yhdysvaltain hallituksessa (jossa monet haluavat korvata vanhurskauden lipun sateenkaarilipulla).

(Huomaa: En viitsi mainita rotua, mutta jos ajatellaan sitä, että joku muu poliitikko uhkaisi mustia ihmisiä, häntä kutsuttaisiin rasistiksi, joka jatkuvasti nalkuttaa minulle. Jostain syystä Biden pakenee rasistista leimaa, vaikka hän uhkaa vahingoittaa mustia ihmisiä.)

(Minun mielipiteeni: En ole samaa mieltä siitä, että Amerikka on mysteeri, Suuri Babylon, kaikkien porttojen ja maan kauhistusten äiti, joka mainitaan Ilmestyskirjan luvuissa 17-18, mutta rinnastuksia on monia, ja tuon suuren prostituoidun ennustettu tulevaisuus ei ole hyvä. Vaikutukset Amerikkaan eivät myöskään ole hyviä.)

Tässä on lisää tapahtumia, jotka äskettäin saivat uutisotsikoita.

Ensinnäkin, koskien Israelin vaurautta aikakauden lopussa (omaa hopeata ja kultaa, karjaa ja tavaroita): Israel ilmoitti 31. toukokuuta 2023 löytäneensä lisää maakaasua sen Välimeren rannikkoalueelta.

Kentässä arvioidaan olevan 68 miljardia kuutiometriä (BCM) kaasua, mikä on yli viisi kertaa koko Israelin vuodessa käyttämä määrä.

Toiseksi, koskien nälänhätää: Kesäkuun 1:senä 2023 Leo Hohmann (arvostettu kirjailija, puhuja, kirjoittelija, jne.) raportoi, että:
  • Maatalous- ja ympäristöministerit 13 valtiosta (Yhdysvallat, Argentiina, Australia, Brasilia, Burkina Faso, Chile, Tšekki, Ecuador, Saksa, Panama, Peru ja Espanja) ovat allekirjoittaneet sopimuksen asettaa rajoituksia maanviljelijöille metaanikaasun päästöjen vähentämiseksi.
  • YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö, Maailmanpankki ja muut globalistiryhmät ovat varoittaneet tulevasta nälänhädästä kuukausia, mutta ne ovat keskittyneet enemmän metaanin vähentämiseen kuin ruoan tuotannon lisäämiseen.
  • On yleisesti tiedossa, että globalistit haluavat vähentää rajusti maapallon väestöä, ja kolme tapaa tehdä se ovat sota, nälänhätä ja ruttotaudit.
  • John Kerry, Amerikan ilmastotsaari, on innoissaan viljelymaan poistamisesta tuotannosta, lehmien määrän rajoittamisesta joita viljelijät ja karjankasvattajat voivat kasvattaa, ja miljardöörit investoivat laitostiloihin tuottaakseen laboratoriossa kasvatettua lihaa, hyönteisten toukkia, jauhomatoja, sirkkoja, jne.
Tämä on totta, se tulee pian koko maailmaan, ja nämä ihmiset ja ryhmät sanovat, että heidän on tehtävä tämä "pelastaakseen planeetan".

Koko artikkeli on luettavissa osoitteessa leohohmann.com.

(Lisätietoa: 2. kesäkuuta 2023 ilmoitettiin, että nautakarjaa supistettiin ensin Hollannissa, nyt käsillä on ehdotus vähentää Irlannissa kasvatettujen nautaeläinten määrää 200 000 eläimellä, ja Yhdistyneen kuningaskunnan maanviljelijät ovat huolissaan siitä, että heidän hallituksensa saattaa päättää vähentää siellä kasvatettujen karjaeläinten määrää. Artikkelin mukaan "Näyttää yhä selvemmältä, että on olemassa ekomodernistinen agenda, jonka myötä tavanomaisesta lihasta luovutaan kokonaan. Se ei myöskään ole vain Extinction Rebellion -joukko, vaan monet maailman poliitikot ovat samassa veneessä.")

(Lisätietoa: 31. toukokuuta 2023 kerrottiin, että maatilalla kasvatettujen nautaeläinten määrän vähentäminen jättää maanviljelijät ja maatyöläiset työttömiksi. Näiden ihmisten on löydettävä muita keinoja ansaita elantonsa tai hallituksen on tuettava heitä.)

Kolmanneksi, 30. toukokuuta 2023 raportoitiin, että nainen Alankomaissa sanoi:
  • "Perheen perustaminen on vastoin ilmastoperiaatteitani."
  • ”Lapsi on erittäin saastuttava; ajattele vain, kuinka monta vaippaa käytät."
Häntä ylistetään abortin tekemisestä "pelastamaan planeetta".

(Lisätietoa: 2. kesäkuuta 2023 kerrottiin, että aktivistit Chicagossa vaativat, että ammuskeluja käsitellään kansanterveyskriisinä.)

(Minun mielipiteeni: Jos Maailman terveysjärjestölle (WHO) annetaan valta hallita kaikkien elämää havaitun terveyskriisin aikana, niin ilmastonmuutosta, väkivaltaa, LGBTQ-agendan vastustusta ja monia muita asioita käsitellään havaittuna terveyskriisinä, ja hallituksen valvonta ihmisten kohdalla jatkuu Jeesuksen toiseen tulemiseen asti.)

Neljänneksi, koskien suurta pahuutta maan päällä Ahdistuksen aikana: WHO:n johtokunnassa on 34 jäsentä. Toukokuun 31. päivänä 2023 ilmoitettiin, että jäsen Pohjois-Koreasta tulee toimimaan WHO:n johtokunnassa seuraavat 3 vuotta. Pohjois-Korea on ydinaseistettu kommunistinen valtio, jonka kerrotaan pitävän kansalaisiaan nälässä, ylläpitävän vankileirejä, teloittavan kansalaisia poliittisen erimielisyyden vuoksi, pidättävän kansalaisia mielivaltaisesti ilman oikeusedustajia, jne. On käsittämätöntä, että maailman johtajat antaisivat globaalin valtaoikeuden jollekin Pohjois-Koreasta.

Viidenneksi, koskien maailmanhallitusta ja järjestelmää kaikkien maan päällä olevien seuraamiseksi: Maailman terveysjärjestö (WHO) on ilmoittanut suunnitelmista luoda globaali järjestelmä nimeltä Global Digital Health Certification Network (GDHCN), joka seuraa ihmisten liikkumista, heidän rokotusstatustaan, ja muita tietoja, jotka he haluavat maailmanlaajuiseen tiedostoon, johon heillä on pääsy.

Euroopan unioni (EU) on jo luonut järjestelmän (nimeltään EU Digital Covid Certificate) toteuttaakseen jotakin tästä EU-maissa.

WHO ja EU pitivät kesäkuun 5:ntenä 2023 yhteisen lehdistötilaisuuden, jossa he ilmoittivat työskentelevänsä yhdessä EU:n järjestelmän muuttamiseksi globaaliksi järjestelmäksi.

Muutos alkaa tässä kuussa (kesäkuu 2023), EU-järjestelmä tulee olemaan vasta ensimmäinen askel globaalissa järjestelmässä, ja globaalia järjestelmää laajennetaan asteittain lähikuukausina.

Covid-kriisin aikana EU-kansalaisten oli matkustuspassin saamiseksi todistettava, että heidät oli rokotettu tai että he olivat äskettäin tehneet negatiivisen Covid-testin tai että he olivat täysin toipuneet Covid'ista.

Jotkut EU-maat halusivat tiukempia säännöksiä ja eristivät kansalaisia, jotka kieltäytyivät ottamasta rokotusta.

Joka tapauksessa nykyinen EU-järjestelmä on ensimmäinen askel WHO:n maailmanlaajuisessa seurantajärjestelmässä, ja sen kehittäminen on alkanut.

Kuudenneksi, koskien maailmanhallitusta ja ilmastonmuutosta: carsMetric-nimisen data- ja tutkimusryhmän mukaan maailmassa oli 1.45 miljardia autoa marraskuussa 2022, ja jos mikään ei muutu, määrä nousee 2.1 miljardiin vuoteen 2050 mennessä. Kesäkuun 6:ntena 2023 kerrottiin, että Maailman talousfoorumi (WEF) haluaa, että autojen määrä maan päällä rajoitetaan 500 miljoonaan vuonna 2050 hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi. Tämä vaatisi enemmän ihmisiä käyttämään joukkoliikennettä, jakamaan ajoneuvon, ajamaan polkupyörää tai kävelemään. He haluavat myös pakottaa ajoneuvojen omistajat vaihtamaan kaasukäyttöiset ajoneuvonsa sähköajoneuvoihin, eikä useimmilla ihmisillä ole niihin varaa.

Anteeksi; lipsahdin; useimmat eivät ole täällä väestön vähentämisen vuoksi, ja ne, jotka ovat "eivät omista mitään ja ovat onnellisia". [Huvin vuoksi katso tämä video: https://www.youtube.com/watch?v=dgmW3h3x_RQ (Own Nothing, Be Happy...With Lyrics...May 11th 2023 7:45 pm), Suom. lisäys]

Kaikkien on alettava vastustaa tätä globalistista ilmastonmuutoshulluutta.

Seitsemänneksi, koskien petosta: Kesäkuun 6. päivänä 2023 Tucker Carlson julkaisi 11 minuutin videon Twitterissä, ja lähes 70 miljoonaa ihmistä katsoi sen muutaman seuraavan tunnin aikana.

Gary Bauer, Campaign for Working Families, katsoi sen ja sanoi, että Carlson'in pääteema oli: "Meille valehdellaan 24 tuntia vuorokaudessa seitsemänä päivänä viikossa käytännöllisesti katsoen kaikesta."

Lopuksi, oletko Tempaus-valmis?

Jos haluat olla Tempaus-valmis ja mennä Taivaaseen, sinun täytyy syntyä uudelleen (Joh. 3:3). Jumala rakastaa sinua, ja jos et ole tehnyt näin, myönnä vilpittömästi, että olet syntinen; usko, että Jeesus on neitseestä syntynyt, synnitön Jumalan Poika, joka kuoli maailman syntien tähden, haudattiin ja nousi ylös kuolleista; pyydä Häntä antamaan syntisi anteeksi, puhdistamaan sinut, tulemaan sydämeesi ja olemaan Pelastajasi; kerro sitten jollekin, että olet tehnyt tämän.

duck_daymond@yahoo.com


----------------

Suomentajan loppukommentti:

Ilmestyskirjassa sanotaan suuren Babylonin kukistumisesta englanniksi näin (Ilm. 18:2, KJV): "Babylon the great is fallen (=on kaatunut), is fallen (=on kaatunut), and is become the habitation of devils..." Nyt kun Joe Biden kaatui äskettäin rähmälleen ilmavoimien valmistujaisseremoniassa (1.6.2023), joka oli pahin kaatuminen sarjassa hänen julkisia kaatumisia, niin väistämättä tulee mieleen ajatus, että olisiko tämä nykyinen USA:n presidentti jonkinlainen enne tai merkki Amerikan eli suuren Babylonin pikaisesta kaatumisesta/kukistumisesta?! Biden on samalla täydellinen esitys Yhdysvaltojen nykyisestä tilasta. Katso seuraava video 9 päivän takaa: https://www.youtube.com/watch?v=6lEs4oi-4ps (Joe Biden falling over in public: A series)



Ihan lopuksi tuorein blogini vieraskirja-viesti sunnuntailta (11.6.2023), joka osoittaa Priden merkityksen Yhdysvalloissa. Viesti on minun.

---------------

Päivämäärä: 11/06/2023, 14:50:08
Nimi: Olli
Sijoitus: 4 930


Nykyajan Sodoma..Lootin päivät täällä

Rockefeller Center Replaces World Flags With Pride Flags

https://wltreport.com/2023/06/10/rockefeller-center-replaces-world-flags-with-pride-flags/ (22 tuntia sitten)

Backlash as Air Force tweets image of soldier SALUTING LGBTQ+ flag

https://www.naturalnews.com/2023-06-09-air-force-tweets-soldier-saluting-lgbtq-flag.html (2 pv. sitten)

"Yhdysvaltain ilmavoimat ovat saaneet vastareaktion sen jälkeen, kun he twiittasivat kuvan, jossa sotilas tervehti LGBTQ+-lippua "Celebrate Pride Month" -juhlissa."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com