Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

tiistai 15. elokuuta 2023

Miksi monet kristityt nykyään sivuuttavat Raamatusta kohdat, jotka puhuvat Jeesuksen paluusta? By Daymond Duck 12.8.2023

Tässä todella aiheellinen suomentamani profetiaraportti pastori Daymond Duck'ilta Rapture Ready -sivustolla, jonka pääaiheena on Jeesuksen paluun huomiotta jättäminen monien kristittyjen taholta nykypäivänä. Se on aika ihmeellistä, kun 25-40% Raamatusta on profetiaa, joka liittyy lopunaikaan. Lisäksi nykyinen maailmantilanne jos mikä antaa aiheen odottaa Jeesuksen paluuta hetkenä minä hyvänsä. Ne, jotka jäävät jälkeen (mm. laodikealaiset), tulevat taatusti katumaan väärää asennetta, joka heillä oli tähän takaisintulo-kysymykseen. Nyt jokaisen kristityn pitäisi olla palava Jeesuksen odottaja ja Tempaus-valmis!

-----------------

Miksi? (Why?) :: By Daymond Duck

Published on: August 12, 2023 by RR10 Category: Daymond DuckGeneral Articles

https://www.raptureready.com/2023/08/12/why-by-daymond-duck/

Elokuun 2. päivänä 2023 Anne Graham Lotz (Billy Graham'in tytär) kirjoitti seuraavaa: "Jos uskon, mitä Hän (Jeesus) sanoi synnistä, pelastuksesta, anteeksiannosta, Isän Jumalan rakkaudesta, iankaikkisesta elämästä, omasta identiteetistään ja kaikista muista suurista totuuksista (Joh. 3:16–17; 5:17–21; 11:25–26), niin on selvää, että se, mitä Hän sanoi paluustaan, on yhtä totta. Jeesus on tulossa! Suuren Jumalamme ja Vapahtajamme, Jeesuksen Kristuksen, loistokas ilmestyminen on lähellä! (Tiitus 2:13)."

Ann'in lausunto osuu kohdalleen, mutta se herättää mielessäni kysymyksiä:
  • Jos kristityt uskovat, että Raamattu on Jumalan sana, niin miksi monet epäilevät tai jättävät huomiotta sen, mitä se sanoo Jeesuksen paluusta?
  • Jos Jeesus tulee takaisin tekemään tästä maailmasta paremman (perustamaan rauhan, oikeuden ja vanhurskauden maan päälle), niin miksi useammat kristityt eivät ole innoissaan siitä?
  • Jos Jeesuksen paluu on autuas toivomme, niin miksi monet kristityt elävät ilman toivoa nykyään?
  • Jos seurakunnan Tempaus on lähellä, niin miksi useammat kristityt eivät puhu jäljelle jäämisen vaaroista, Pedon merkin ottamisesta, jne.?
Oletan, että siihen on monia syitä (epäusko; monimutkainen aihe; pelottava, jne.), mutta älkää erehtykö, Jeesus tulee takaisin olivatpa kristityt valmiita tai eivät, ja niiden ihmisten määrä, joiden mielestä tuo hetki lähestyy, kasvaa nopeasti.

Joka tapauksessa, tässä on joitain viimeaikaisia ajankohtaisia tapahtumia, jotka näyttävät osoittavan, että olemme lähestymässä Jeesuksen paluuta seurakuntaansa varten (Tempaus).

Ensinnäkin, koskien Israelin ja Hizbollah'in välistä sotaa Libanonissa: Elokuun 1:senä 2023 Israelin pääministeri Netanyahu tapasi Israelin sotilas- ja turvallisuusviranomaisia keskustellakseen Hizbollah'in toimista Israelin pohjoisella rajalla Libanonin kanssa.

He päättelivät, että sodan uhka on suurin, mitä se on ollut viimeisten 17 vuoden aikana (toisen Libanonin sodan päättymisen jälkeen vuonna 2006).

Etelä-Libanon on osa maata, jonka Jumala sanoi Israelin saavan aikakauden lopussa.

Toisin sanoen: Hizbollah miehittää osaa Luvatusta maasta ja menettää sen, jos se aloittaa kolmannen sodan Israelin kanssa.

(Lisätietoa: Israel ilmoitti 3. elokuuta 2023 YK:n turvallisuusneuvostolle, että tilanne sen Libanonin rajalla on ruutitynnyri. Tämä kirjoittaja ei ole tietoinen siitä, että YK olisi tehnyt jotain tilanteen rauhoittamiseksi.)

(Lisää: 8. elokuuta 2023 Israelin puolustusministeri varoitti Hizbollah'ia ja Libanonia siitä, että Israel on valmis iskemään kaikkiin Hizbollah'in asemiin ja palauttamaan Libanonin kivikaudelle, jos Israeliin hyökätään.)

(Lisää: 8. elokuuta 2023 raportoitiin, että Saudi-Arabia, Bahrain ja muut maat varoittavat kansalaisiaan lähtemään Libanonista. Raportoitiin myös, että Israel yrittää varautua uhreihin ja vahinkoihin, jos heitä vastaan iskettäisiin tuhansilla raketeilla lähipäivinä.)

Toiseksi, tulevasta maailmanlaajuisesta nälänhädästä: Elokuun 2:sena 2023, Ukrainan presidentti Zelenskyi syytti Venäjää siitä, että se yrittää luoda globaalin katastrofin häiritsemällä maailmanlaajuista elintarvikehuoltoa ja romahduttamalla globaalit elintarvikemarkkinat.

Zelenskyi viittasi siihen tosiasiaan, että Venäjä estää ukrainalaisen elintarvikeviennin toimitukset muihin maihin, mikä aiheuttaa ruoan hinnan nousua ja lisää nälkää ja nälänhätää Afrikassa.

Kolmanneksi, vuoden 2024 presidentinvaaleista: 3. elokuuta 2023 kerrottiin, että hämäristä liiketoimista tunnettu mies, George Soros, on antanut yli 750 000 dollaria ja perustanut poliittisen toimintakomitean (PAC) muuttaakseen Teksasin osavaltion republikaanisesta demokraattiseksi.

Tämän kaltaiset suuret lahjoitukset ovat yksi syy siihen, miksi monet poliitikot tekevät globalistien tahdon äänestäjien tahdon sijaan.

Poliitikot on ostettu ja maksettu.

Neljänneksi, koskien jumalattomuutta ja pahuutta (kuten Nooan päivinä): Elokuun 4:ntenä 2023 ilmoitettiin, että rikollisuus Washington D.C.:ssä on pahentunut niin pahaksi, että Meksikon hallitus (huumekartellien koti) varoittaa kansalaisiaan välttämään sinne menemistä.

Viidenneksi, koskien tulevaa talouden romahdusta: Elokuun 4. päivänä 2023 Michael Hartnett, Bank of America'n strategi (perustuu Kongressin budjettitoimiston tietoihin), ennusti, että Amerikan valtionvelka nousee 5.2 miljardia dollaria joka päivä seuraavan kymmenen vuoden aikana.

(Lisätietoa: Elokuun 7:ntenä 2023 Moody's alensi kymmenen pienen ja keskikokoisen pankin luokituksia Yhdysvalloissa ja sanoi, että se saattaa pian joutua alentamaan joidenkin Amerikan suurimmista pankeista luokituksia.)

(Lisätietoa: Elokuun 8:ntena 2023 Federal Reserve Bank of New York raportoi, että vuoden 2023 toisella neljänneksellä luottokorttivelat Yhdysvalloissa olivat 1.03 biljoonaa dollaria.)

(Lisää: Elokuun 8:ntena 2023, tätä kirjoitettaessa, kaikki öljy, jota maailmassa käytetään, myydään Yhdysvaltain dollareina. Elokuun 22. päivänä 2023 BRICS-maat aikovat ilmoittaa, että 60% maailmassa käytettävästä öljystä myydään niiden uudessa kultatuetussa valuutassa. Monet asiantuntijat sanovat, että tämä lopulta saa dollarin arvon putoamaan merkittävästi.)

Kuudenneksi, koskien Israelin normalisointisopimusta Saudi-Arabian kanssa, mikä olisi iso askel kohti rauhaa: Elokuun 7:ntenä 2023 Israelin pääministeri Netanyahu sanoi uskovansa, että maat voisivat saavuttaa jonkinlaisen normalisoinnin tulevina kuukausina.

Aika näyttää.

Seitsemänneksi, koskien punaisen hiehon tuhkaa ja uudelleenrakennettua Temppeliä: Elokuun 8:ntena 2023 kerrottiin, että juutalaiset ovat vain kuukausien päässä punaisesta hiehosta, joka on tarpeeksi vanha uhrattavaksi.

On myös raportoitu, että Israelin hallitus on korvamerkinnyt varoja valmistautuakseen puhdistuspalveluksiin ja mahdollisesti kolmannen Temppelin rakentamiseen.

Raportin mukaan tästä puhutaan hyvin vähän, koska se on räjähdysaltis asia.

Kahdeksanneksi, koskien tulevaa käteisvapaata yhteiskuntaa ja kaiken ostamisen ja myymisen seurantaa: Liittokansleri Karl Nehammer'in vastustaja Itävallan tulevissa vaaleissa syytti Nehammer'ia suunnitelmasta kieltää käteisen käyttö ja aikomuksista jäljittää Itävallan kansalaisia.

Nehammer on vastannut ilmoittamalla suunnitelmista ajaa lakia, joka takaa Itävallan kansalaisille oikeuden tehdä ostoksia käteisellä.

Tiedoksi: Jumala ei lähetä ketään helvettiin (me kaikki olemme syntyneet syntisen luonnon kanssa ja määrätty menemään helvettiin, koska teemme syntiä), mutta Jumala on valmistanut kaikille tien (Jeesus) mennä Taivaaseen (ja Hän on ainoa tie päästä sinne; Joh. 14:6).

Lopuksi, oletko Tempaus-valmis?

Jos haluat olla Tempaus-valmis ja mennä Taivaaseen, sinun täytyy syntyä uudelleen (Joh. 3:3). Jumala rakastaa sinua, ja jos et ole tehnyt näin, myönnä vilpittömästi, että olet syntinen; usko, että Jeesus on neitseestä syntynyt, synnitön Jumalan Poika, joka kuoli maailman syntien tähden, haudattiin ja nousi ylös kuolleista; pyydä Häntä antamaan syntisi anteeksi, puhdistamaan sinut, tulemaan sydämeesi ja olemaan Pelastajasi; kerro sitten jollekin, että olet tehnyt tämän.

duck_daymond@yahoo.com

--------------

Lue myös tämä vanhempi Duck'in artikkeli: http://nokialainen.blogspot.com/2018/04/profetian-sanan-sivuuttaminen.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com