Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

maanantai 27. marraskuuta 2023

YK on Yhdistyneet ei-mikään (United Nothing) Israelin ja useiden Israel-tukijoiden mielestä mm. käynnissä olevan Gazan sodan suhteen by Daymond Duck 25.11.2023

Tässä tuore suomentamani pastori Daymond Duck'in profetiaraportti Rapture Ready -sivustolla, joka keskittyy lähinnä Israelin ja Hamasin väliseen sotaan päivittäisillä päivityksillään. Aluksi kuitenkin kirjoittaja suomii YK:ta eli Yhdistyneitä Kansakuntia sen Israel-vastaisuudesta ja antaa perusteluita etenkin tämän käynnissä olevan Gazan sodan puitteissa. Myöhemmin muitakin uutisjuttuja, jotka osoittavat profeetalliseen ajan lyhyyteen.

----------------

Yhdistyneet ei-mikään (The United Nothing) :: By Daymond Duck

Published on: November 25, 2023 by RR10 Category: Daymond DuckGeneral Articles

https://www.raptureready.com/2023/11/25/the-united-nothing-by-daymond-duck/

Olen usein kutsunut YK:ta (Yhdistyneitä Kansakuntia) Yhdistyneiksi ei-miksikään (The United Nothing). Olen joskus ajatellut, että se on liian ankaraa ja tuntenut syyllisyyttä siitä, että olen niin kriittinen. Mutta kun luen useita uutisjuttuja, kuten olen lukenut tänä aamuna, niin mielestäni se on totta ja ansaittua.

Mieti seuraavia uutisjuttuja:
>Reuters raportoi 15. marraskuuta 2023, että YK:n järjestelmään kuuluva Kansainvälinen atomienergiajärjestö (IAEA) sanoi, että Iran on rikastanut tarpeeksi uraania noin 60% puhtausasteeseen rakentaakseen vähintään kolme atomipommia, ja he vaativat jatkuvasti "Kuolemaa Israelille" ja "Kuolemaa Yhdysvalloille". Mitä YK on tehnyt asialle? Hyvin vähän, jos yhtään mitään.

>Marraskuun 15:ntenä 2023 raportoitiin, että palestiinalaisalueita käsittelevä YK:n erityisraportoija oli sanonut Australian kansalliselle lehdistöklubille, että Israelin oikeutta puolustautua Hamasin julmuuksia vastaan 7. lokakuuta (naisten ja lasten raiskaukset, vauvojen mestaukset, ihmisten elävältä polttaminen, panttivankien kaappaaminen, jne.) ei ole olemassa, koska se on miehitysvalta. Hän toisti huomautukset, jotka Venäjän YK-suurlähettiläs esitti viikkoa aiemmin. Mitä YK aikoo tehdä asialle? Ei varmaan mitään.

>Marraskuun 15:ntenä 2023 raportoitiin, että Israelin joukot nostivat Israelin lipun YK:n ylläpitämän koulun päälle (se oli yksi monista), joka on kuulemma opettanut Gazan lapsia 20 vuoden ajan vihaamaan juutalaisia (monet Gazan lapset ovat todennäköisesti kasvaneet terroristeiksi, ja jotkut ovat saattaneet olla mukana lokakuun 7. päivän raiskauksissa, mestauksissa, jne.). Mitä YK teki estääkseen tämän noiden 20 vuoden aikana? Näyttää siltä, että YK on sivuuttanut sen 20 vuoden ajan.

>Marraskuun 15:ntenä 2023 Israel ilmoitti, että kymmenet israelilaissotilaat menivät Al-Shifa-sairaalaan Gazassa ja löysivät aseita, ammuksia ja tunnelin kellarista. On ollut yleisesti tiedossa useiden vuosien ajan, että Hamas käytti sairaaloita, että niiden alla ja lähellä oli tunneleita, ja että se rikkoo Geneven sopimusta ja muita sodan sääntöjä. Joten mitä YK on tehnyt asialle? Ymmärtääkseni ei mitään.

>Marraskuun 15:ntenä 2023 Hizbollah Libanonissa väitti, että se oli iskenyt kahdeksaan kohteeseen Israelissa; tätä on jatkunut vuosia, YK:lla on joukkoja lähellä Libanonin rajaa Israelin kanssa, he tietävät, että Hizbollah hyökkää jatkuvasti Israelia vastaan. Joten mitä YK on tehnyt asialle? Hyvin vähän, jos yhtään mitään.
Yhdistyneet ei-mikään (hups, tarkoitan Yhdistyneitä Kansakuntia) on ollut olemassa yli 70 vuotta, ja useimmat tuntemani ihmiset uskovat, että maailma on sekaisin.

Se vääristelee totuutta, on Israelin ja kristinuskon vastainen, ja pyrkii perustamaan maailmanhallituksen, joka tulee olemaan ihmiskunnan historian pahin, turmeltunein epäonnistuminen.

On raportoitu YK-joukkojen suorittamista naisten raiskauksista, huumekaupasta ym.

Yhdysvallat on Yhdistyneiden ei-minkään suurin rahoittaja, ja ihmettelen todella, mitä Yhdysvaltain kansalaiset saavat rahojensa vastineeksi.

(Lisätietoa: 16. marraskuuta 2023 Floridan kuvernööri DeSantis lupasi evätä YK:lta rahoituksen, jos hänet valitaan Yhdysvaltain presidentiksi.)

(Lisätietoa: 16. marraskuuta 2023 Netanjahun tiedottaja tuomitsi kansainväliset järjestöt ja viranomaiset (Yhdistyneet ei-mikään), jotka antoivat Hamasin muuttaa Gazan sairaalat terroristitukikohdiksi eivätkä tehneet asialle mitään. Hän kysyi: "Miksi edelleen teette propagandaa Hamasille sen sijaan, että tekisitte työnne?")

(Lisätietoa: Marraskuun 20. päivänä 2023 Israel syytti YK:ta ja WHO:ta sotarikoksista, koska ne eivät tehneet mitään Hamasille, joka käyttää sairaaloitaan terroristitoimintaansa (suojelu, komentokeskukset, aseiden varastointi, jne.)

(Minun mielipiteeni: Globalistit, jotka haluavat perustaa maailmanhallituksen ja antaa YK:lle ja WHO:lle vallan sen suhteen, ovat demonisia tai mielisairaita.)

Tässä muutamia uutisjuttuja tältä viikolta:

Ensinnäkin, palatakseni Yhdistyneisiin ei-miksikään ja marraskuun 15. päivään 2023 (sama päivä kuin edellä mainittiin): YK:n turvallisuusneuvosto hyväksyi päätöslauselman, jossa vaaditaan "kiireellisiä ja pidennettyjä humanitaarisia taukoja ja käytäviä" "riittäväksi määräksi päiviä" mahdollistamaan täyden, nopean, turvallisen ja esteettömän pääsyn YK:n virastoille ja kumppaneille kaikkialle Gazaan. Päätöslauselmassa vaaditaan myös "kaikkien Hamasin ja muiden ryhmien hallussa pitämien panttivankien, erityisesti lasten, välitöntä ja ehdotonta vapauttamista sekä humanitaarisen avun välittömän pääsyn varmistamista".

Kaksi päivää myöhemmin, 17. marraskuuta 2023, Joseph A. Klein (kirjoittelija ja YK-kolumnisti Canadian Free Press'ille) kirjoitti, että päätöslauselmassa on ainakin kolme virhettä:
  • Ensinnäkin Hamasia ei tuomita vauvojen mestaamisesta, ihmisten elävältä polttamisesta tai muista heidän julmuuksistaan.
  • Toiseksi tauoille ei ole asetettu aikarajaa, ei ole määritelty, mitä riittävä määrä päiviä tarkoittaa, ja kaikki tietävät, että pitkät YK:n edellyttämät tauot antavat Hamasille aikaa ryhmittäytyä ja aseistautua uudelleen.
  • Kolmanneksi YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmassa pyydetään (mutta se ei vaadi tai edellytä) kaikkien panttivankien välitöntä ja ehdotonta vapauttamista, eikä siinä viitata Hamasiin tai mihinkään sen terroristiliittolaisiin terroristeina.
Joten mitä päätöslauselma tekee? Luultavasti vain antaa YK:lle, tiedotusvälineille ja muille perusteita tuomita Israel.

Tässä linkki Kleinin artikkeliin:

https://canadafreepress.com/article/un-security-council-resolution-on-gaza-war-passes-without-condemning-hamas

Toiseksi, koskien Nooan päiviä (pahuus) aikakauden lopussa: Marraskuun 17:ntenä 2023, Tennesseen osavaltiossa sijaitsevan Memphis'in kaupungin poliisipäällikkö C. J. Davis sanoi, että rikollisuus ei ole hallinnassa hänen kaupungissaan.

Davis'in mukaan joukkojen lähettäminen ei muuta mitään, jos rikollisia ei pidetä vankilassa.

(Lisätietoa: 18. marraskuuta 2023 kerrottiin, että Washington DC:n pormestari on julistanut yleisen hätätilan nuorisorikollisuuden ja huumekuolemien lisääntymisen vuoksi. Tilanne on niin huono, että jotkut asukkaat kutsuvat kaupunkia nykyään sota-alueeksi.)

Kolmanneksi, koskien petosta ja korruptiota Valkoisessa talossa: Marraskuun 19:ntenä 2023, Yhdysvaltain edustajainhuoneen entinen puhemies Kevin McCarthy sanoi: "GOP (republikaanipuolue) on siirtynyt lähemmäksi aloittaa virkarikostutkinta presidentti Biden'ista."

Edustajainhuoneen jäsenet uskovat löytäneensä paljon todisteita Biden'in perheen hämäristä liiketoimista, ja he ovat alkaneet haastaa ihmisiä oikeuteen.

Neljänneksi, koskien käteisvapaata yhteiskuntaa ja Pedon merkkiä: Marraskuun 18:ntena 2023 kerrottiin, että Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) johtaja kehotti äskettäin maailmaa valmistautumaan siihen, että keskuspankkien digitaaliset valuutat (CBDC:t) korvaavat käteisen rahan joidenkin ryhmien vastustuksesta huolimatta.

CBDC:t antavat hallitukselle mahdollisuuden seurata kaikkea ostamista ja myymistä. (Huomautus: Mitään ei kerrottu siitä, milloin CBDC:t otetaan käyttöön maailmanlaajuisesti, mutta meille ilmoitettiin, että se on tulossa, halusimmepa sitä tai emme. Raportin mukaan yli 100 maata tutkii jo CBDC:iden käyttöä ja maailmanlaajuinen kiinnostus on ennennäkemätöntä.)

(Lisätietoa: Marraskuun 21:senä 2023, Worthy News raportoi, että "Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) on julkaissut virtuaalisen käsikirjan, joka käsittelee keskuspankkien digitaalista valuuttaa (CBDC) toimiakseen viiteoppaana keskuspankeille ja jonka tarkoituksena on helpottaa CBDC:iden täytäntöönpanoa ja siirtymistä kohti käteisvapaata yhteiskuntaa.")

Viidenneksi, koskien tarkoituksellista väestön vähentämistä: Marraskuun 19:ntenä 2023, The Expose raportoi, että Yhdistyneen kuningaskunnan valtiollinen tilastovirasto julkaisi äskettäin tiedot niiden kuolemista, joita ei oltu koskaan rokotettu Covid-19-virusta vastaan, verrattuna niihin, jotka oli rokotettu; ne, jotka olivat kolmesti rokotettuja (tehosterokotus); ja ne, jotka oli rokotettu neljä kertaa (kaksoistehoste).

Hallitusraportin mukaan 95 prosenttia 1.6.2022–31.5.2023 kuolleista oli rokotettuja ja 94 prosenttia tänä aikana kuolleista oli saanut kolmin- tai nelinkertaiset rokotukset.

Kuudenneksi, koskien ilmastonmuutosta ja laboratoriossa kasvatettua lihaa: Marraskuun 21. päivänä 2023 The New American raportoi, että Italia hyväksyi äskettäin lain, joka kieltää laboratoriossa kasvatetun lihan ja muiden synteettisten elintarvikkeiden, mukaan lukien hyönteispohjaisten ruokien, tuotannon, myynnin, tuonnin ja viennin."

Valitettavasti Italia on ainoa maa, joka tekee näin.

Seitsemänneksi, koskien korruptiota vuoden 2020 vaaleissa: Marraskuun 20. päivänä 2023, yhdysvaltalainen piirituomari Georgiassa päätti, että äänestyskonekriitikot eivät ole salaliittoteoreetikkoja. Tuomari Amy Totenberg sanoi, että on riittävää syytä uskoa, että Georgian osavaltion käyttämissä sähköisissä äänestyskoneissa on huomattavia puutteita.

Asia etenee nyt ylemmässä tuomioistuimessa.

Kahdeksanneksi, koskien Googin ja Maagogin taistelua (Venäjä, Iran ja muut, jotka hyökkäävät Israelia vastaan vuotten lopulla ja viimeisinä päivinä: 21. marraskuuta 2023 raportoitiin, että:
  • Yhdysvallat on huolissaan siitä, että Iran saattaa pian alkaa toimittaa Venäjälle ballistisia ohjuksia käytettäväksi Ukrainaa vastaan.
  • Venäjä auttaa Irania parantamaan sen satelliittikeräyskykyään, ja se voi alkaa auttaa Irania parantamaan sen ohjuksia, ilmapuolustusta ja sotilaselektroniikka-aseita.
Yhdeksänneksi, koskien juutalaisten paluuta Luvattuun maahan aikakauden lopussa: Marraskuun 21. päivänä 2023, Israelin merkittävän maahanmuuttoviraston johtaja sanoi odottavansa, että nykyiset vihollisuudet juutalaisia kohtaan vieraissa maissa aiheuttavat yli miljoonan juutalaisen muuton Israeliin tulevina vuosina.

Tässä on joitain päivittäisiä päivityksiä Israelin sodasta Hamasin kanssa:

Torstaina, 16. marraskuuta 2023 (41. päivä)
  • Israel löysi yhden panttivangin ruumiin (65-vuotias viiden lapsen äiti), rynnäkkökiväärejä ja roolipelejä Al-Shifan sairaalan vieressä olevasta rakennuksesta.
  • Israel löysi Al-Shifan sairaalasta tunnelikuilun ja loukkuun jääneen ajoneuvon, joka sisälsi monia aseita.
  • Israel näytti BBC:n jäsenille ja yhdysvaltalaiselle TV-ryhmälle aseita, luodinkestäviä liivejä, kannettavia tietokoneita, jne., jotka sotilaat löysivät lääkintätarvikepussien alta Al-Shifan sairaalassa.
  • Israel on osallisena väkivaltaisessa hyökkäyksessä viimeisessä toimivassa sairaalassa Gazan kaupungissa.
  • Israel ilmoitti löytäneensä tunneleita ja aseita kolmesta Gazan sairaalasta.
  • Iranin Quds Force -joukkojen (Iranin vallankumouskaartin eli IRGC:n ulkomainen käsivarsi) johtaja sanoi: "Emme anna Israelin voittaa Hamasia."
  • IRGC:n johtaja varoitti Israelia odottamaan lisää yllätysiskuja, kuten Hamasin yllätyshyökkäys 7. lokakuuta 2023.
  • Entinen Yhdysvaltain puolustusministeri Mark Esper sanoi: "Hamasin lopullista kukistamista varten – sinun on estettävä heidän kykynsä muodostaa uudelleen sotilaallisia joukkojaan – se tarkoittaa, että sinun on tehtävä tilit selväksi Iranin kanssa lopullisesti."
  • Iso-Britannian työväenpuolueen johtaja Keir Starmer sanoi: "Tulitauko nyt ei tuo rauhaa."
  • Palestiinalaiset terroristit ampuivat kuusi juutalaista Israelissa lähellä Jerusalemia.
Perjantaina, 17. marraskuuta 2023 (42. päivä)
  • Syyria kertoi ampuneensa alas useita ohjuksia, jotka Israel ampui Damaskoksen aluetta kohti.
  • Syyria sanoi, että Israel ampui ohjuksia kaupunkiin, jossa on useita Iranin tukemia militiajoukkoja, ja Israelin ohjukset osuivat kohteisiin.
  • Israel löysi toisen panttivangin ruumiin lähellä Al-Shifan sairaalaa (19-vuotias naissotilas).
  • Israel pumppasi räjähtävää geeliä tunneliin Gazan sairaalassa ja räjäytti sen. Savua nousi ainakin kolmesta pisteestä läheisen tien varrella.
  • Israel sanoi löytäneensä maanalaisen infrastruktuurin ja tärkeää tietoa panttivangeista; Israel löysi pommeja, kranaatinheittimiä ja muita aseita päiväkodin huoneesta; ja Israel löysi aseita alakoulusta.
  • Israel ei kommentoi sitä, mitä Israel tietää panttivangeista, koska Israel ei halua asettaa heitä suurempaan vaaraan kuin missä he jo ovat.
  • Israelin lentokoneet iskivät useisiin Hizbollahin kohteisiin Libanonissa.
  • Israel ilmoitti yhden Hamasin korkeimmista poliittisista johtajista kuolleen.
  • Bahrainin johtajasta tuli ensimmäinen arabivaltion johtaja, joka tuomitsi Hamasin sen Israeliin hyökkäämisestä 7. lokakuuta ja vaati panttivankien vapauttamista.
Lauantaina, 18. marraskuuta 2023 (43. päivä)
  • Kaikki paitsi 5 lääkäriä ja 120 potilasta, jotka ovat liian sairaita siirrettäväksi, ovat lähteneet Al-Shifa-sairaalasta, ja Israelin armeija on ottanut sen haltuunsa.
  • Viestintähäiriöt Gazan alueella vaikeuttavat raportoimista sieltä.
  • Israel aikoo laajentaa toimintaansa Gazassa.
  • Israel ei suostu tulitaukoon ennen kuin kaikki panttivangit on vapautettu.
  • Biden vaati uudistettua palestiinalaishallintoa ottamaan Gazan alueen haltuunsa, kun sota on ohi.
  • Pääministeri Netanjahu sanoi, että Israel ei mennyt Gazaan luovuttaakseen sitä palestiinalaishallinnolle.
  • Biden vaati ponnisteluja kahden valtion ratkaisun saavuttamiseksi, kun sota on ohi. (Tämä jakaisi Jerusalemin, antaisi Itä-Jerusalemin palestiinalaisille, ja mahdollistaisi heidän sijoittaa sinne Palestiinan valtion pääkaupungin.)
Sunnuntaina, 19. marraskuuta 2023 (44. päivä)
  • Israel löysi tunnelin Al-Shifa-sairaalakompleksin vaja-ulkohuonerakennuksesta, joka on 10 metrin syvyydessä ja kulkee 55 metriä (noin 180 jalkaa) räjähdyssuojattuun oveen asti (sitä mitä oven toisella puolella on, ei tiedetä ).
  • Israel löysi Al-Shifan sairaalasta kannettavia tietokoneita, joissa oli video lokakuun 7. päivästä 2023, videokuvaa panttivangeista, ja nämä panttivangit olivat silloin tuossa sairaalassa.
  • Israelin sotakabinetti kokoontuu tänä iltana keskustelemaan sopimuksesta keskeyttää sota väliaikaisesti joidenkin panttivankien vapauttamiseksi.
  • Kansainvälisesti välitetty sopimus joidenkin panttivankien vapauttamisesta vastineeksi samasta määrästä ei-Hamasiin kuuluvia palestiinalaisia ja tauko sodassa näyttääkin todennäköiseltä.
  • Israelin armeija julkaisi videon, joka heidän mukaansa näyttää sen, että Hamasin terroristit veivät väkisin panttivankeja Al-Shifa-sairaalaan 7. lokakuuta 2023.
  • Aiemmin Palestiinan presidentti Mahmoud Abbas on kiistänyt holokaustin, ja tänään hän kiisti, että Hamas hyökkäsi Israelia vastaan 7. lokakuuta. Kysymykseni kuuluu, miksi YK, Yhdysvallat, EU ja muut ajattelevat, että Israelin pitäisi vetää joukkonsa Gazan alueelta ja sallia tämän miehen nousta hallitsemaan aluetta?
Maanantaina, 20. marraskuuta 2023 (45. päivä)
  • Suunnilleen tähän aikaan (päivämäärä epävarma), korkea iranilainen virkamies sanoi, että Israelin sota Hamasin kanssa laajenee uusille rintamille lähipäivinä. Hän sanoi: "Gazan sota on sotaa alueen hallinnasta, ja se ratkaisee Israelin kohtalon ja vastarinta-akselin kohtalon, jolla on suurempi rooli tulevaisuudessa."
  • Israel sanoi, että sen joukot joutuivat terroristien tulen kohteeksi Indonesian sairaalassa Gazan sisällä, ja Israelin joukot vastasivat tuleen.
  • Israel syytti YK:ta ja WHO:ta sotarikoksista, koska ne eivät tehneet mitään sen suhteen, että Hamas käyttää sairaaloitaan terroristitoimintaansa (suojelu, komentokeskukset, aseiden varastointi, jne.).
  • Hizbollah ampui voimakkaita raketteja ja lennätti droneja Libanonista Israeliin, mikä aiheutti suuria vahinkoja israelilaisessa tukikohdassa. (Israel kosti.)
  • Rajan ylittävät taistelut Hizbollahin ja Israelin välillä ovat raskaampia kuin koskaan sitten vuoden 2006.
  • Israel väittää, että Hizbollah on ampunut yli 1000 rakettia Israeliin sen jälkeen, kun Israelin sota Hamasia vastaan alkoi.
  • Ranskalainen kansainvälinen yleisradioyhtiö julkaisi nauhoitetun haastattelun brittiläisestä lääkäristä, joka työskenteli aiemmin kolme kuukautta Al-Shifa-sairaalassa Gazassa, ja hän sanoi, että kun hän työskenteli siellä, hänelle kerrottiin, että siellä oli alempi osasto kellaritasolla, se oli kielletty lääkintähenkilöstöltä, ja jos he menivät sinne, heidät voitiin ampua.
  • Israel julkaisi videon tunnelissa tapahtuneesta räjähdyksestä, jonka he aikaansaivat, ja joka aiheutti useita muita räjähdyksiä alueella, mikä osoittaa koko verkoston toisiinsa yhdistettyjä tunneleita, joiden sisällä on räjähteitä.
  • Hamasilla on 24 pataljoonaa taistelijoita Gazassa ja noin 1 000 terroristia kussakin pataljoonassa; yli 10 pataljoonaa on heikentynyt merkittävästi, niiden Israeliin päivittäin ampumien ohjusten määrää on leikattu rajusti ja monia komentajia on kuollut.
Tiistaina, 21. marraskuuta 2023 (46. päivä)
  • Taistelut Israelin ja Hamasin välillä lisääntyivät useilla alueilla Gazan pohjoisosassa.
Keskiviikkona, 22. marraskuuta 2023 (47. päivä)
  • Israel suostui keskeyttämään (pitämään taukoa, ei lopettamaan) sodan neljäksi päiväksi (Hamas sanoi, että tulitauko alkaa aamulla klo 10:00 marraskuun 23. päivänä 2023); tulitauon aikana vapautetaan noin 150 palestiinalaista vankia (ei Hamasin jäseniä), Hamasiin kohdistuva ilmavalvonta keskeytetään 6 tunnin ajaksi päivässä, joitakin polttoainetoimituksia sallitaan ym. vastineeksi 53 israelilaisen panttivangin, jotka ovat naisia, lapsia ja vanhuksia, vapauttamisesta pienissä ryhmissä (ei kaikkia kerralla) tuon neljän päivän aikana.
  • Netanjahu sanoi Israelin jatkavan sotaa, kun nämä neljä päivää ovat ohi, ja se ei lopu ennen kuin Hamas on tuhottu ja kaikki vangit on vapautettu.
  • Muiden maiden tulisi neuvotella omien panttivangiksi joutuneiden kansalaistensa vapauttamisesta.
  • Israel kehotti Pohjois-Gazan palestiinalaisia käyttämään taukoa pois lähtemiseen ja suuntaamaan kohti etelää.
  • Israel kertoi löytäneensä ja tuhonneensa 400 tunnelikuilua Gazasta sitten lokakuun 7. päivän 2023.
Tiedoksi: Jumala ei lähetä ketään helvettiin (me kaikki olemme syntyneet syntisen luonnon kanssa ja määrätty menemään helvettiin, koska teemme syntiä), mutta Jumala on valmistanut kaikille tien (Jeesus) mennä Taivaaseen (ja Hän on ainoa tie päästä sinne; Joh. 14:6).

Lopuksi, oletko Tempaus-valmis?

Jos haluat olla Tempaus-valmis ja mennä Taivaaseen, sinun täytyy syntyä uudelleen (Joh. 3:3). Jumala rakastaa sinua, ja jos et ole tehnyt näin, myönnä vilpittömästi, että olet syntinen; usko, että Jeesus on neitseestä syntynyt, synnitön Jumalan Poika, joka kuoli maailman syntien tähden, haudattiin ja nousi ylös kuolleista; pyydä Häntä antamaan syntisi anteeksi, puhdistamaan sinut, tulemaan sydämeesi ja olemaan Pelastajasi; kerro sitten jollekin, että olet tehnyt tämän.

duck_daymond@yahoo.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com