Tietoja minusta

Olen 59-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

tiistai 9. maaliskuuta 2010

Amerikka -- täynnä hengellistä bakteeria!

Tässä pastori David J. Meyeriltä profeetallista sananjulistusta maaliskuun 2010 uutiskirjeessä.


Last Trumpet Newsletter

Volume XXIX, Issue III, March 2010

Last Trumpet Ministries, PO Box 806, Beaver Dam, WI 53916

Fax: 920-887-2626, Internet: <http://www.lasttrumpetministries.org/>



Amerikka – täynnä hengellistä bakteeria!

”Voi syntistä sukua, raskaasti rikkonutta kansaa, pahantekijäin siementä, kelvottomia lapsia! He ovat hyljänneet Herran, pitäneet Israelin Pyhää pilkkanansa, he ovat kääntyneet pois. Mihin pitäisi teitä vielä lyödä, kun yhä jatkatte luopumustanne? Koko pää on kipeä, koko sydän sairas. Kantapäästä kiireeseen asti ei ole tervettä paikkaa, ainoastaan haavoja, mustelmia ja vereksiä lyömiä, joita ei ole puserrettu, ei sidottu eikä öljyllä pehmitetty.”

Jesaja 1:4-6

”Kaikki tämä porton suuren haureuden tähden, tuon ihanan sulottaren, ovelan velhottaren, joka myi kansakunnat haureudellaan, sukukunnat velhouksillansa. Katso, minä käyn sinun kimppuusi, sanoo Herra Sebaot, nostan sinun liepeesi kasvojesi yli ja näytän kansakunnille sinun alastomuutesi, valtakunnille sinun häpeäsi. Ja minä viskaan likaa sinun päällesi, häpäisen sinut ja panen sinut julkinähtäväksi.”

Naahum 3:4-6

”Sillä sinä sanot: Minä olen rikas, minä olen rikastunut enkä mitään tarvitse; etkä tiedä, että juuri sinä olet viheliäinen ja kurja ja köyhä ja sokea ja alaston. Minä neuvon sinua ostamaan minulta kultaa, tulessa puhdistettua, että rikastuisit, ja valkeat vaatteet, että niihin pukeutuisit eikä alastomuutesi häpeä näkyisi, ja silmävoidetta voidellaksesi silmäsi, että näkisit.”

Ilmestyskirja 3:17-18


Tässä LTN:n numerossa, me jälleen kerran sovellamme Jumalan Sanaa paljastaaksemme tosiasiallisen ja hämmästyttävän olotilan, joka on ottanut valtaansa meidän entisen suuren Amerikan Yhdysvaltojen kansakunnan. Minä viittaan vakavaan ja kuolettavaan koko elimistöön vaikuttavaan hengellisen bakteerin, jota kutsutaan synniksi, infektioon. Synti on hyvin paljon tautia aiheuttavan bakteerin kaltainen niin monilla tavoin. Mikrobiologit ja bakteorologit sanovat meille, että monien bakteerikantojen lukumäärä kaksinkertaistuu joka viidestoista minuutti huonelämpötilassa. Me tiedämme myös, että yhdessä millilitrassa vettä on yli miljoona bakteeria. Tiedemiehet ovat myös paljastaneet, että jos kaikki bakteerit jäisivät eloon sen sijaan että kuolevat jatkuvasti, niin koko maapallo peittyisi mikroskooppisilla taudinaiheuttajilla kuuden jalan (1 jalka = n. 30 cm) korkeudelta vain yhdessä viikossa.

Monet patogeeniset ja kuolettavat bakteerikannat ovat tappaneet lukemattomia miljoonia ihmisiä vuosien ajan. Vielä suuremmat määrät ovat sairastuneet näiden mikrobien kautta. Me olemme nähneet kuinka nopeasti sairaudet leviävät, ja me voimme katsella bakteerikasvun nopeutta ravintoliuoksessa (nutrient agar) laboratorioissa. Se on kaikki hyvin vakavaa kun me pohdimme sitä syvällisesti.

On olemassa toisenlainen bakteerilaji, jota tiedemiehet eivät koskaan ajattele. Se on hengellinen bakteeri, ja se on sairastuttavin ja kuolettavin niistä kaikista. Kun Jumala katsoo meidän maailmaamme, Hän näkee synnin täyden kuhinan ja koko elimistöön vaikuttavan infektion. Maapallon ihmiset ovat saastaisia ilman Jumalan pelastavaa armoa, ja he ovat peittyneitä iljettävillä hengellisillä bakteereilla, jotka leviävät ja moninkertaistuvat nopeassa tahdissa. Itse asiassa, yllä olevat jakeet paljastavat tarkasti, miten Jumala näkee tämän synnillä lastatun ihmisten maailman. Hengellisessä mielessä, Hän näkee haavoja, mustelmia, ja vereksiä lyömiä. Hän myös näkee inhottavaa likaa ihmiskunnan liepeiden alla. Kun Kaikkivaltias Jumala katsoo esiintulevaa kirkkoa Kirjoitusten kolmannessa osiossa yläpuolella, Hän näkee kirkon, jolla on ylevä käsitys itsestään; ja silti se on viheliäinen, kurja, köyhä, sokea, ja alaston. Tällä tavalla Kaikkivaltias Jumala näkee kaiken tämän. Synti on erittäin nähtävissä oleva asia Hänelle.

Kun me käsitämme maalaisjärjellä että meidän käsiämme jatkuvasti peitetään bakteereilla, se tekee meidät kiitollisiksi saippuan ja veden emulgoivasta toimenpiteestä. Saippuassa oleva öljy ei yhdisty veden kanssa, vaan tuottaa emulsion, joka kuljettaa taudinaiheuttajat pois ja jättää kätesi puhtaiksi. Samalla tavoin, Jeesuksen Kristuksen, meidän Vapahtajamme, veden ja veren puhdistava voima tuottaa hengellisen emulsion, joka pesee kaikki meidän syntimme pois. Jos sinä olet vielä peitetty tämän maailman hengellisellä bakteerilla ja et ole koskaan katunut syntejäsi, tee se nyt samalla kun vielä on toivoa ja vähän aikaa jäljellä. Vapahtaja muuttaa elämäsi ja puhdistaa sinut, huolimatta siitä kuinka paha tapauksesi on. Aika on lyhyt ja maapallosta on tullut kriittinen pahuuden massa, mutta Herrassa Jeesuksessa on toivo!

Potomac-joen peto!

Lähtien Barack Hussein Obaman valinnasta Yhdysvaltojen presidentin virkaan, me olemme seuranneet kummallisen, salamyhkäisen, ja groteskin mahdin nousua Washington D.C:ssä. On melko selvää, että jotakin on pielessä. Johtuen okkulttisesta taustastani ennen kääntymystäni, minä en voi muuta kuin olla tarkasti selvillä okkultismista meidän hallinnossamme ja uskonnoissa. Okkultiikan maailmassa, luku kolmetoista on elintärkeä. Se on noitien lukumäärä noitapiirissä, ja se indeksoituu loitsujen heiton lukumäärään heidän taholta. Kaikki tehdään luvun 13 puitteissa. Alokasnoitien sallitaan aluksi astua kehän ulkopihalle kolmentoista vuoden iässä. Tuosta luvusta on myös apua Tarot-korttien suurempien ja pienempien salaisuuksien selvittämisessä. Itse asiassa, normaalisti pelattavassa korttipakassa, on kolmetoista korttia kussakin maassa; ja jokeri, jonka sanotaan olevan Jeesus, jätetään pois, paitsi jumalanpilkan peleissä.

Barack Obama näyttää olevan riivattu luvulla kolmetoista. Hän antoi äskettäin tehtävän kolmelletoista ryhmälle väestönlaskentatyöntekijöitä matkustaa halki maamme kolmellatoista ajoneuvolla mainosjulisteiden kanssa edistämään vuoden 2010 väestönlaskentaa. Tuhansia väestönlaskentatyöntekijöitä palkataan tilapäisesti heidän keskipalkkansa ollessa noin kolmetoista dollaria tunnissa. Obaman äskettäisessä Liittovaltion tilaa käsitelleessä linjapuheessa, presidentti ilmoitti että rahaa oltiin varaamassa rakentamaan kolmetoista uutta kevytraidejärjestelmää, mikä luo 13,000 uutta työpaikkaa. (1) On olemassa hyvin paljon lisää esimerkkejä Obaman pakkomielteestä lukuun kolmetoista, niin että minä en pysty mainitsemaan niitä kaikkia tässä uutiskirjeessä. Minun täytyy kuitenkin mainita, että Barack Obama rikkoi kansallisen tradition kieltäytymällä pitämästä Liittovaltion tilaa käsittelevän linjapuheensa tammikuun 20. päivänä. Sen sijaan, hän valitsi päivämäärän 27.1.2010. Okkulttisessa numerologiassa kaikki hajotetaan yksittäisiin numeroihin, ja nollat eivät merkitse mitään. Siten, päivämäärästä 1-27-2010 saadaan laskettua kokonaissummaksi kolmetoista! Tämä on kaikki sattuman maailman ulkopuolella!

Minä myös pidän sitä mitä mielenkiintoisimpana, että kun Obama piti Liittovaltion tilaa käsittelevän puheensa, Hillary Clinton ei ollut paikalla. Hän otti sen sijaan osaa konferenssiin Lontoossa. (2) Huomautettakoon tässä, että eräällä minun matkoistani Washington D.C:hen, minun seurueelleni suotiin yksityinen tutustumiskäynti kongressitaloon (Capitol) sen poliisiosaston johtajan toimesta. Se oli suorastaan ihme, koska meitä vietiin paikkoihin ja tiloihin minne vain eliittiviranomaisten sallittiin mennä. Tämä oli Kaikkivaltiaan Jumalan käsi. Yksityisen tutustumiskäynnin aikana, meille kerrottiin että kun koko hallinto kokoontuu yhteen paikkaan, sellaiseen kuin Liittovaltion tilaa käsittelevän puheen aikana, yksi kabinetin jäsen valitaan kuljetettavaksi paljastamattomalle ”turva-alueelle” hyökkäyksen sattuessa, joka vammauttaisi tai tuhoaisi hallinnon. Kongressitalon poliisiosaston päällikkö jatkoi kertomalla meille, että jos sellainen asia tapahtuisi, niin yksi kabinetin (hallituksen) jäsen saisi absoluuttisen vallan diktaattorina johtamaan hallitusta! Siellä oli jotakin spekulaatiota siitä, että Hillary oli tämä henkilö vaikka protokolla toteaa, että kabinetin jäsenen täytyy olla jossakin Yhdysvalloissa. Useimmat ihmiset eivät tajua kuinka äkisti me voisimme olla diktatuurin alla!

On olemassa monia vastaamattomia kysymyksiä koskien Barack Obamaa. Minulla on edessäni kuva Barack ja Michelle Obamasta, molemmat seisomassa asennossa vasemmat kätensä yli heidän rintansa oikealla puolella, kuten ihmiset tekevät, kun he vannovat uskollisuutta lipulle tai laulavat kansallishymniä, ainoastaan päinvastaisella tavalla. Miksi Obamat tekevät sitä takaperoisesti? (3) Okkultiikassa, tätä kutsutaan malediktioksi, joka on kirous.



















http://www.youtube.com/watch?v=hU9iCANi02o (Klikkaa tästä lisää Obaman omituisuuksista, Barack Hussein Obama refuses to salute US flag)

Meidän pitää muistaa, että Barack Obama ei ole amerikkalainen. Hänen todellinen nimensä on Barry Soetoro, ja hän syntyi Keniassa. Hän hoitaa Yhdysvaltojen presidentin virkaa laittomasti. [Katso Dan. 11:21 ja ”kelvoton”, Suom. huom.] Mitkä demonit riivaavat tätä miestä, jota kutsutaan ”Valituksi (The One)”, mikä saisi hänet olemaan pihkassa itseensä? Eräässä puheessa, hän viittasi itseensä 132 kertaa! (4) Miksi tämä Nobelin rauhanpalkinnon voittaja kuluttaa enemmän rahaa ydinaseisiin kuin jopa George W. Bush? (5) Tammikuun 14:ntenä 2010, the Associated Press raportoi että Obama haluaa vielä 33 miljardia dollaria sotaponnistuksia varten. (6) Sattumoisin, luku 33 on pyhin luku okkulttisille vapaamuurariuden loosheille ja Grand Orient’ille. Meidän täytyy myös huomauttaa, että viisisivuinen kuolemantalo, tunnettu nimellä Pentagon, vaati uutta osastoa tammikuun 27. päivänä 2010, juuri Obaman puheen pitopäivänä. He vaativat uutta ”Strategisen harhauttamisen toimistoa (Office of Strategic Deception)”. (7) Pääkysymys on: ketkä ovat niitä joita aiotaan harhauttaa?

Epäilemättä, Barack Obamalla ei ole mitään kunnioitusta Amerikan kansalaisten yksityisyyttä kohtaan samalla kun hän itse on uskomattoman salamyhkäinen. Obaman hallinto totesi selvästi seuraavaa: ”Amerikkalaiset nauttivat kohtuuttomasta yksityisyyden toiveesta…” (8) Ei ole mikään salaisuus, että Liittovaltion hallituksesta on tullut painostava ja liiaksi johtajavaltainen. Siitä saakka kun Obama kaappasi vallan, Liittovaltion työvoima on kasvanut 2,15 miljoonaan henkilöön. Kotimaan turvallisuusvirastoa suunnitellaan kasvatettavaksi 7,000 henkilöllä seuraavan vuoden sisällä. (9) Kotimaamme turvallisuus on uhanalaisempi kuin koskaan aiemmin. Helmikuun 3. päivänä 2010, agentit Britannian M15-tiedustelupalvelusta paljastivat että muslimilääkärit, jotka on koulutettu joissakin Britannian johtavissa opetussairaaloissa, ovat palanneet omiin maihinsa, joissa he nyt istuttavat voimakkaita räjähteitä naispuolisten terroristien keuhkoihin. Räjähde, jota käytetään ja naamioidaan tavallisiksi keuhkoimplanteiksi, on pentaerytritolitetranitraatti (pentaerythritol tetranitrate). (10) Milloin ikinä on ollut sellaisia aikoja kuin nämä, ja milloin koko helvetti pääsee valloilleen?

Me kuulemme nyt lisääntyviä uhkauksia Iranista, ja todellakin, koko Lähi-itä on massiivinen ruutitynnyri odottaen räjähtämistään 3. maailmansodaksi. Tammikuun 31:senä 2010, Obama määräsi merkittävän sotilaallisen lisäyksen Irania vastaan, lähettäen sota-aluksia ja ohjuksia tuolle alueelle. (11) Tulemmeko pian sotimaan kolmea sotaa samaan aikaan? Harmagedon on lähestyvä todellisuus! [Älkää ymmärtäkö väärin. David luultavasti tarkoittaa Harmagedonilla symbolisesti vain tuomiopäivää, joka aloittaa 3. maailmansodan. Kirjaimellinen Harmagedon on vasta juuri ennen tuhatvuotista valtakuntaa (Ks. Ilm. 16:16 ja 7. vihanmalja). Suom. huom.]

Demonisesti riivattu talous!

Helmikuun 1:senä 2010, the Associated Press raportoi että kansallinen budjetti, jonka Barack Obama on koonnut kasaan, sisälsi ennätystuhlausta ja ennätysalijäämän. (12) Obama aikoo kuluttaa 3,8 biljoonaa dollaria, jota meidän maallamme ei ole. Kansallisen velkamme kattoa nostetaan jatkuvasti, ja helmikuun 2010 loppuun mennessä, nykyisen velkamme 14,3 biljoonan dollarin katto tullaan todennäköisesti saavuttamaan. (13) Ihmismielelle tämä lukema on vaikea käsittää, mutta tuhlaaminen jatkuu hengenvaarallista vauhtia, kuten auton kulku, jossa kaasupoljin on juuttunut kiinni. Törmäys on väistämätön näissä olosuhteissa. Keskiverto amerikkalainen ei ymmärrä kuinka heidän taloutensa toimii, ja kuten Israelin lapset, he tanssivat alastomina kultaisen vasikan ympärillä. Epäjumalanpalvontansa kiihkossa, siellä ei ole mitään muuta kuin apatiaa totuutta kohtaan, kun he syövät ja juovat ja nousevat karkeloimaan. Meillä ei ole kirjaimellista kultaista vasikkaa lähellä Wall Streetiä, mutta meillä on pronssinen härkä New York Cityssä, kaupunki, joka tunnetaan myös ”alastomana kaupunkina”. (14) [Suomen kultainen vasikka on epäilemättä Nokia-yhtiö, jonka ympärille suomalaiset ovat kokoontuneet hurraamaan. Ilman tätä rahantekokonetta, tai rahasampoa, Suomi varmaan romahtaisi taloudellisesti, mutta sen tilalle syntyisi aitoa hengellistä herätystä, jossa ei mammonanpalvontaa olisi. Suom. huom.]

Me olemme nyt saavuttaneet toisen rappeutumisen virstanpylvään maamme historiassa. Nyt on matemaattisesti mahdotonta maksaa pois USA:n kansallista velkaa! Tämä vahvistettiin äskettäisessä raportissa uutistoimisto Reutersilta. (15) Surullinen tosiasia on, että jos USA:n liittovaltio ottaisi jokaisen pennin jokaisesta pankista, liikeyrityksestä, ja jokaiselta henkilöltä Amerikassa, se ei olisi tarpeeksi maksamaan pois kansallista velkaa. Tämä on totta johtuen tavasta, jolla järjestelmä toimii. Rahaa meidän taloudessamme ei panna kiertoon, se lainataan kiertoon. Liittovaltion hallituksen täytyy lainata varat yksityiseltä entiteetiltä, joka tunnetaan Keskuspankkina (Federal Reserve). USA:n joukkovelkakirjat annetaan Keskuspankille vaihdossa vihreästä paperista, jotka tunnetaan Keskuspankin lappusina (Federal Reserve Notes). Keskuspankki joko pitää valtion velkakirjat tai myy ne. Joka kerta kun Liittovaltio kääntyy Keskuspankin puoleen, velka ja korko tulevat suuremmiksi! Olemmeko todella velkaa yli kykymme maksaa pois?

On olemassa useita rahamäärän indeksejä. Yksi on M0-indeksi, joka on kaiken varsinaisen käteisrahan kokonaissumma. Tämä määrä on vähän yli 900 miljardia dollaria. Seuraava on M1-indeksi, joka sisältää kaiken todellisen rahan ja kaiken mitä pidetään shekkitileillä. Tuo määrä on noin 1,7 biljoonaa dollaria. Seuraava indeksi on M2, johon sisältyy kaikki edellä mainitut rahamäärät M0- ja M1-indekseissä, sekä kaikki varat, joita pidetään talletustodistuksissa, rahamarkkinarahastoissa, yhteisrahastoissa, jne. Tämä rahamäärä on noin 8,5 biljoonaa dollaria. Viimeiseksi, on olemassa M3-indeksi, johon sisältyy kaikki varat M0-, M1-, ja M2-indekseissä, sekä pitkänajan talletukset, institutionaaliset rahamarkkinat, yhteisrahastot, valuuttatalletukset (deposits of euro dollars), ja takaisinostosopimukset. Tämä tekee kokonaismääräksi lähes 14 biljoonaa dollaria, vaikkakin Keskuspankki on lopettanut M3-indeksin jäljittämisen. On vielä yksi asia, joka meidän pitää ymmärtää, ja minä muistan tämän minun talousopinnoistani teknillisessä korkeakoulussa ja myöhemmästä tutkimuksesta. Suurin osa rahasta M2- ja M3-indekseissä ei ole olemassa. Tämä on totta johtuen siitä tosiasiasta, että meidän pankkimme operoivat mitättömän varantolainaamisen periaatteella (principle of fractional reserve lending). Tämä yksinkertaisesti tarkoittaa sitä, että kun sinä talletat kymmenen dollaria, niin pankki ei maksa sinulle lähes yhtään korkoa, mutta se pystyy lainaamaan ulos sata dollaria tuolla kymmenellä dollarilla ja kerää korkoa 90 dollarilla, jota ei tosiasiassa ole olemassa. Pankin vaaditaan pitävän vain yhden dollarin sinun kymmenen dollarin talletuksesta varannossaan, ja muut yhdeksän dollaria voidaan lainata ulos. [Tämähän merkitsee käytännössä rahan luomista tyhjästä ja pankkitallettajan huijaamista. Suom. huom.] Kun sinä käsität, että tämä sama menettely käy todesta tuhansille ja jopa miljoonille dollareille, aaverahan määrät tulevat henkeäsalpaaviksi. Joten, suurin osa rahasta taloudessamme ei tosiaan ole siellä paitsi rekistereissä ilman substanssia. Rahamäärän lisääminen ei ole vastaus, koska ainoa tapa tehdä se on lainata enemmän Benjamin Shalom Bernankelta ja hänen Keskuspankiltaan (FED). (15) Koko järjestelmä on epärehellinen ja suunniteltu säilyttämään raskas ja mahdoton velka Liittovaltiota ja kansalaisia varten. Sattumoisin, Keskuspankki ei vaadi lisävakuuksia rahansiirroille, joita se tekee Liittovaltion kanssa. Ainoa lisävakuus, jonka Liittovaltio voi antaa Keskuspankille, on verotusvalta, joka sillä on ihmisten ylitse!

Kirjoitukset varoittivat meitä kauan sitten Jaakobin kirjeen luvussa 5:3-6 viimeisten päivien petollisesta rahajärjestelmästä. ”Teidän kultanne ja hopeanne on ruostunut, ja niiden ruoste on oleva todistuksena teitä vastaan ja syövä teidän lihanne niinkuin tuli. Te olette koonneet aarteita viimeisinä päivinä. Katso, työmiesten palkka, jonka te vainioittenne niittäjiltä olette pidättäneet, huutaa, ja leikkuumiesten valitukset ovat tulleet Herran Sebaotin korviin. Te olette herkutelleet maan päällä ja hekumoineet, te olette sydäntänne syötelleet teurastuspäivänä. Vanhurskaan te olette tuominneet ja tappaneet; hän ei vastusta teitä.”

Nämä varmastikin ovat suurien vaikeuksien aikoja, ja paljon näistä ongelmista on olemassa, koska meillä on hallinto joka on niin uskomattomasti vailla tuntumaa tavallisiin ihmisiin. Lähellä viime vuoden loppua, the Associated Press raportoi, että joka seitsemäs koti Amerikassa kamppaili riittävän ruuan saamisella pöytään. Siten, 49 miljoonaa amerikkalaista oli jollain tasolla ruuan puutteen tilassa. (16) Tuo mielessä, kuinka Edustajainhuoneen lieroilija (Sleazer of the House), Nancy Pelosi, voi oikeuttaa 101,000 dollarin tuhlaamisen alkoholiin menneinä kahtena vuotena lentäessään ilmavoimien suihkukoneilla? Tämä tekee keskimäärin tuhat dollaria viikkoa kohden. Viralliset kuitit paljastavat, että tätä rahaa käyttivät Pelosi ja hänen henkilökuntansa lentomatkoillaan, ja se käsittää seuraavat hankinnat: ”Maker’s Mark viski, Courvoisier konjakki, Johnny Walker Red scotch -viski, Grey Goose vodka, E&J brandy, Bailey's Irish Crème, Bacardi Light rommi, Jim Beam viski, Beefeater gini, Dewars scotch -viski, Bombay Sapphire gini, Jack Daniels viski, ja Corona olut.” (17) Lyhyesti, nämä viralliset lennot eivät olleet enempää kuin villejä juhlia ilmakuljetuskapakassa!

Noituuden seuraukset!

Hyvin harvat ihmiset käsittävät kuinka läpitunkevaa noituus on meidän maailmassa nykyään. Noituus ja okkultismi niiden eri muodoissa on tunkeutunut hallituksiin, uskontoihin, viihdeteollisuuteen, sotavoimiin, ja kaikkeen muuhun ihmisen ponnistukseen. [Myös urheiluun ja varsinkin pakanallisiin olympialaisiin, josta esimerkkinä Suomen jääkiekkojoukkueen omituinen romahdus Vancouverin välierässä USA:ta vastaan ensimmäisten 13 minuutin aikana kun lukemat olivat jo 6-0 USA:lle. Huom. USA:n viimeinen 6. maali syntyi ajassa 12:46 (1+2+4+6=13). Suomalaispelaajat olivat aivan sekaisin tuon noidutun 13 minuutin aikana ja sillä peli oli ratkaistu. Suom. huom.] Noituus esiintyy monissa muodoissa, käsittäen Wiccan, Old Order Celtic’in (vanha kelttiläinen järjestys), druidismin, shamanismin, Amerikan intiaanien luonnonpalvonnan, Voodoon, Santerian, vapaamuurariuden, skottilaisen riitin, Yorkin riitin, jne. Okkultismiin sisältyy myös talismaanien, pyhien korujen, rituaalisen kasvomaalauksen, Ouija-lautojen, skarabee-korujen, astrologian, numerologian, biorytmien, marihuanan, psykedeelisten huumeiden, pornografian, astraaliprojektion ja sielunvaelluksen, sekä levitaation käyttö. Noituus ja okkultismi löydetään myös Kolumbuksen ritarien (Knights of Columbus), eläinlooshien (kotkat, hirvet, amerikanhirvi, leijonat), ja muiden sellaisten korkeilta ja salaisilta tasoilta. Lyhyesti, saatana on kuljeksinut edestakaisin maapallolla, sekä ylös ja alas siinä. On olemassa aivan liian paljon muita okkultismiin sekaantuneita järjestöjä ja yrityksiä mainittavaksi tässä julkaisussa.

Noituus ja okkultismi eivät ole kaapissa näinä viimeisinä päivinä. Näitä saatanallisia harjoituksia ihannoidaan elokuvissa ja televisiossa. Niin kutsutut ”kristilliset” pakanalomapäivät pitävät noituutta elossa ja kukoistamassa meidän ajassamme. Pitää muistaa, kuitenkin, että aina on olemassa kirous niiden yllä, jotka harjoittavat okkultismia jollain tavalla, ja se täytyy hylätä katumuksessa. Se ei ole mikään vitsi!

Niin paljon on sanottu Haitin kansakunnasta, missä tapahtui äskettäinen maanjäristys, joka alussa kesti vain 35 sekuntia, tappaen lopulta 230,000 ihmistä. Tämä on shokeeraava ja hämmästyttävä tragedia, mutta me tiedämme myös että monet ihmiset säästettiin ihmeenomaisesti. Surullinen mutta aito tosiasia on, että tämä kansakunta oli ja on hengellisen bakteerin pesäpaikka. Haiti on maailman voodoo-pääkaupunki. Voodoo on todellinen uskonto, ja se on hirvittävä pelon ja kauhun uskonto. Tässä uskonnossa, pahojen henkien nähdään yleisesti ”nostavan” ihmisiä ja ajavan heitä kiihkoon. Voodoon pääjumalaa kutsutaan nimellä Bondye, ja vähäisemmät henget, joita myös palvotaan, ovat Iwa, voimansiirtäjät (twin forces), ja kuolleet esi-isät. Voodoo-papeilla ja -papittarilla on kuusi rituaalista tehtävää, ja ne ovat rituaaliparantaminen, henkien kutsuminen (koolle) ja lepyttäminen, vihkiminen, tulevaisuuden kertominen ja unien luku, loitsujen heittäminen ja suojien luominen, sekä lemmenjuomien valmistaminen ja kuolemanloitsut. (18) [Mitäs ne piikittelyt voodoo-nukeilla ovat? Suom. huom.]

On mielenkiintoista panna merkille, että New Orleansin kaupungilla, Lousianan osavaltiossa, on merkittävä haitilaisväestö joka pitää kiinni voodoo-uskonnosta. Itse asiassa, New Orleansia pidetään Haitin sisarena monien haitilaisten mukaan. Me muistamme voimakkaan hurrikaanin nimeltä Katrina (mikä tarkoittaa puhdistusta), joka tuhosi New Orleansin vain muutama vuosi sitten. On melko selvää, että Haiti ja New Orleans ovat molemmat saatanan linnakkeita. Äskettäin, Sallie Ann Glassman, voodoo-papitar New Orleansissa, sanoi seuraavaa koskien 5,000 haitilaista, jotka asuvat New Orleansissa: ”He saivat aikaan New Orleansin rytmin ja sielun. Tuo on syynä siihen miksi New Orleans tanssii eri rytmissä maan muun osan kanssa.” (19)

Haitissa on suurta kaunaa ja vihaa kaikkia kristittyjä kohtaan. Helmikuun 1:senä 2010, Max Beauvoir, voodoon korkein mestari Haitissa, valitti kristittyjen tarjoamasta avusta ja lievitysyrityksistä. Voodoo-mestari sanoi, ”Evankelikaaliset ovat valvomassa ja he valtaavat kaiken itselleen. Heillä on etulyöntiasema siinä, että he hallitsevat lentokenttää missä kaikki on jumissa. He vievät kaiken minkä saavat heidän omalle kansalleen ja se on häpeä.” (20) [Viitataanko tässä niihin haitilaislapsiin, joita amerikkalaiskristityt yrittivät salakuljettaa maasta pois? Suom. huom.] Todellinen ongelma on se, että nämä paholaisen palvojat eivät halua kansalaisiaan missään lähelle kristittyjä, vaikka kristityt tarjoavat suurimman avun. Saatana on hyvin suojeleva hänen Haitin linnakettaan varten, ja ihmiset kärsivät suuresti sen vuoksi. [Suomesta muuten Patmos Lähetyssäätiö on aktiivisesti auttamassa Haitia paikan päällä, ja he järjestivät massiivisen rahankeruun radion välityksellä sinne. Suom. huom.]

On olemassa vielä yksi hämmästyttävä asia koskien äskettäistä maanjäristystä Haitissa. Kun järistys iski, se katkaisi lähes kaikki tietoliikenneyhteydet, ja sähkökatkokset sulkivat kaiken paitsi yhtä radioasemaa. Tuon aseman lähetystaajuus oli FM 90,5. Kun rakennukset alkoivat sortua ja maa kouristeli ankarasti, mies joka työskenteli radioasemalla, juoksi nopeasti ulos. Hän oli soittanut musiikkia eetteriin ja jostakin syystä hän painoi toistonappulaa ennen lähtöään, jotta laulukappale soisi yhä uudestaan. Tuo kappale, jota hän soitti, oli Eagles-yhtyeen ”Hotel California”. Seuraava lainaus on otettu suoraan National Public Radio’n raportista: ”Kun järistys iski kello 4:53 iltapäivällä tammikuun 12. päivänä, FM-taajuus soitti kappaletta ’Hotel California’. Maa voihki ja rakennus tärisi. Mutta juuri ennen kuin DJ juoksi pakoon, hänellä oli mielenmalttia painaa ’repeat’-nappulaa. Joten ensimmäisten 30 minuutin aikana, kun Port-au-Prince laskeutui helvettiin, ainoa asia jonka sinä pystyit kuulemaan radiosta, oli Eagles’ien vakiokappale – yhä uudestaan ja uudestaan.” (21) Jokainen satanisti ja useimmat noidat tietävät oikein hyvin, että ”Hotel California” on toinen nimi saatanan kirkolle (church of Satan). Laulu kuvaa hyvin selvästi sielun lumoamista satanismin taholta. Se jopa sisältää laulusäkeen kuvaillen ihmisuhraamista, lausuen että osanottajat ”pistivät häntä heidän terävillä veitsillään mutta eivät voineet tappaa petoa (sielussa?)”. Se myös kuvailee sivustakatsojaa, joka pyrkii ovelle, missä hän tapaa ”yöihmisen”, joka kertoo hänelle, ”…meidät on ohjelmoitu vastaanottamaan (yöpyjät), sinä voit luovuttaa huoneesi milloin tahansa sinä haluat, mutta sinä et voi koskaan lähteä (hotellista).” On aika hämmästyttävää, että tämä laulu, joka on niin yhteensopiva voodoon kanssa, oli ainoa kappale soimassa, kun tuomio lankesi tuon pakanamaan ylle. Tämä on liian sopivaa ollakseen sattumaa.

Missä tahansa noituutta harjoitetaan, siellä tulee lopulta olemaan tuomio! Minua hiljattain suretti, mutta ei järkyttänyt, havaitessani että Yhdysvaltain ilmavoimat ovat viimeaikoina tukeneet noituutta varustamalla ulkoilma-pakanatemppelin ilmavoimien opiston (Air Force Academy) maille Colorado Springsin tukikohdan luona. Sitä kutsutaan nimellä Stonehenge of the Rockies, ja se koostuu kahdesta kivien muodostamasta kehästä: yksi kehä toisen sisällä, aidossa druidi-muodostelmassa! (22) Vuosien ajan, minä olen seurannut noituuden ja okkultismin lisääntymistä kaikissa armeijan osastoissa, erityisesti upseerien keskuudessa. Yksi suurimmista noitien ja okkultistien populaatioista armeijassa sijaitsee Fort Hoodin sotilastukikohdassa, Teksasissa.

Suuret synnytystuskat Jumalan luomakunnassa!

Yksi Jumalan teoista, joka on totisesti ilmeinen, on talvisää, joka on peittänyt meidän maapalloamme. Tämän oletettiin olevan vuosi kaikille kansakunnille yhdistyä ”globaalia lämpenemistä” vastaan, joten Kaikkivaltias on näyttänyt meille toistuvasti kuka on vastuussa. Lumimyrsky lumimyrskyn jälkeen on lamauttanut meidän kansakuntaamme ja suurta osaa pohjoista pallonpuoliskoa. Washington D.C. täytyi sulkea kokonaan useiksi päiviksi kun ennätyslumi hautasi tuon kaupungin, joka tunnetaan marmoripatsaista, hautakammioista, mausoleumeista, ja korruptiosta. Lumimyräkkä oli niin kova, että jopa Barack Obama kutsui sitä ”lumiapokalypsiksi (snowpocalypse)”. (23) Valkoisen talon läntinen siipi melkein hautautui näistä lumikiteistä, jotka tulivat Taivaasta. Yli neljä jalkaa kerryttänyt lumentulo ja voimakas tuuli koillisesta saivat aikaan suunnattomia kinoksia, jotka tekivät teistä ja kaduista mahdottomia kulkea. Jopa senaatin kuuleminen koskien globaalia lämpenemistä ja Al Goren puhe täytyi peruuttaa. Yksi raportti totesi myös, että kun hallinto suljetaan, niin jokainen Liittovaltion työntekijä saa täyden palkan työskentelemättä lainkaan, ja tuo nousee 100 miljoonaan dollariin päivää kohden. (24) Työskentelivätpä he tai eivät, minä en usko, että me saamme rahoillemme vastinetta. Tämä talvisää on ollut suorastaan hämmästyttävä kun jopa syvään etelään (Deep South) on isketty ankarasti jäämyrskyillä ja lumimyräköillä. Floridassa, isoja jääpuikkoja riippui sitruspuissa. (25)

Yksi suurista merkeistä koskien tämän nykyisen maailmanajan loppua on maanjäristykset, jotka ovat kasvamassa lukumäärältään, esiintymistiheydeltään, ja keskimääräiseltä voimakkuudeltaan. Mitä tahansa yli 4 Richterin maanjäristystä pidetään merkittävänä järistyksenä. USA:n geologisen tutkimuslaitoksen mukaan, meillä on ollut 389 sellaista järistystä viimeisten 30 päivän sisällä lähtien helmikuun 11. päivästä 2010. (26) Tämä on keskimäärin 12,9666 (tai me voimme pyöristää sen 13:aan) merkittävää järistystä per päivä. Tämä merkitsee noin yhtä huomattavaa järistystä joka kahden tunnin välein. Jotain on tekeillä, ja paljon suurempia järistyksiä on tapahtumaisillaan! [Viimeksi tapahtui suuri maanjäristys Chilessä 27.2.2010, jonka voimakkuus oli peräti 8,8 Richteriä, ja se synnytti tsunamin. Tämänhetkisten arvioiden mukaan järistys vaati yli 800 kuolonuhria. Suom. huom.] Me tiedämme myös, että tammikuun 19:ntenä 2010, the Denver Post raportoi että Yellowstonen kalderaa (Caldera) ja ympäröivää aluetta ravisuttavat maanjäristysparvet. (27) Viimeisin raportti, jonka minä olen nähnyt, paljastaa että tuolla alueella on ollut maanjäristysparvia nousten yli 2,000 järistykseen ja ne ovat olleet liikkumassa ylöspäin suuntautuvassa ryöpyssä tammikuun 24. päivästä 2010 lähtien. Siellä on myös ollut massiivisia maanjäristysparvia lähellä Tansanian rajaa Afrikassa viime päivinä. (28) Keskiviikkona, helmikuun 10:ntenä 2010, maanjäristys iski lähelle Chicagoa, Illinoisin osavaltiossa, varhain aamulla. Jotkut rekisteröintiasemat kertoivat sen olleen 4,3 Richterin järistys, ja se tunnettiin niinkin kaukana kuin Madisonissa, Wisconsinin osavaltiossa. (29) Lopulta, meidän kansakuntamme halkeaa erilleen ja jakautuu kolmeen segmenttiin, geologien mukaan, joilta minä olen sen henkilökohtaisesti kuullut. [Katso Ilm. 16:19 ja ”se suuri Babylon meni kolmeen osaan”, Suom. huom.]

Muita omituisia asioita on meneillään kun meidän maapallomme reagoi globaalin synnintekemisen vakavaan ongelmaan. The National Geographic Society (Kansallinen Maantieteellinen Seura) raportoi äskettäin, että Maan magneettinen pohjoisnapa on siirtymässä itään päin johtuen maapallon ytimen epävakaasta tilasta. Napa on itse asiassa porhaltamassa kohti Venäjää noin 40 mailin (1 maili = n. 1,6 km) vuosinopeudella. (30) Kaikki tämä aktiviteetti osoittaa, että maapallosta on tulossa alinomaa epävakaampi.

Hyvin paljon Kirjoituksista jätetään huomioon ottamatta näinä päivinä, ja yksi jae, johon meidän pitäisi kiinnittää huomiota, on Ilmestyskirja 6:8, jossa lukee seuraavaa: ”Ja minä näin, ja katso: hallava hevonen; ja sen selässä istuvan nimi oli Kuolema, ja Tuonela seurasi hänen mukanaan, ja heidän valtaansa annettiin neljäs osa maata, annettiin valta tappaa miekalla ja nälällä ja rutolla ja maan petojen kautta.” Joten, viimeisinä päivinä, näyttää siltä että monet eläimistä siirtyvät asutetuille alueille ja saalistavat kauhistuneita ja uskottomia ihmisiä. Helmikuun 9:ntenä 2010, the New York Post raportoi lukuisista kojooteista, joita on nähty Manhattanilla. Niitä on nähty keskuspuistossa (Central Park) ja Columbian yliopiston kampuksella. (31) New Smyrna Beach’illä, Floridassa, ilveksiä (bobcats) on havaittu asutusalueilla, ja monet ihmiset ovat melko hätääntyneitä sen johdosta. (32) Näyttää siltä, että metsien villipedot ovat siirtymässä lähemmäksi, ja jopa kaupunkeihin, vieläpä suurkaupunkeihin.

Kirjoitukset varoittavat meitä myös siitä, että taivaissa on oleva suuria merkkejä viimeisinä päivinä. NASA:n tiedemiehet ovat huolissaan ja pelästyneitä koskien aurinkomyrskyjä, joita he ovat nähneet meidän aurinkomme yllä. Tammikuun 31:senä 2010, the London Times raportoi seuraavaa: ”NASA näkee mahdollisia ongelmia aurinkomyrskyjen kanssa, jotka ovat hyvin todellisia. Niitä tullaan seuraamaan uudella satelliitilla. Tämä voisi olla tapahtuma, jos siihen joskus törmätään, joka aiheuttaisi maailmanlaajuisen paniikin, ja häiritsisi modernia sivilisaatiota. Sillä on historiansa menneissä tapahtumissa. Kuvittele jos ei olisi mitään toimivaa elektroniikkaa tai sähkövoimaa. Ruokatoimitukset, kaasunjakelu, ja kaikki tietoliikenneyhteydet menisivät poikki. Sähköyhtiöt eivät voisi edes soittaa ja tilata uusia osia korjaamaan rikkimennyttä sähköverkkoa. Monet mikroelektroniikkapiirit käräytetään kuten elektromagneettisessa pulssissa (EMP), joka on peräisin ydinräjähdyksestä. Autoilla ei voisi ajaa.” (33) Tiedemiesten sanojen lukeminen on melkein kuin Ilmestyskirjan lukemista. On myös mielenkiintoista panna merkille että viimeaikaiset kuvat Hubble-teleskoopilla paljastavat salaperäisen esineen avaruudessa, jota tiedemiehet eivät pysty selittämään. Se ei ole komeetta, ja se kiertää Marsin ja Jupiterin välissä. Hämmentyneillä tiedemiehillä ei ole mitään selitystä sille mikä se on, mutta sillä on selvä ylösalaisin olevan murretun ristin muoto! (34) Tämä muistuttaa hyvin paljon ”antikristuksen rauhansymbolia”, tunnettu noitien keskuudessa myös ”variksen jalkana”. Kaikkivaltias Jumala näyttää meille monia merkkejä taivaissa ja maan päällä. Markuksen evankeliumin luvussa 13:37, Herra Jeesus sanoi, ”Mutta minkä minä teille sanon, sen minä sanon kaikille: valvokaa.”















Mystery ... pictures taken by Hubble telescope


Lopuksi, minä taas kerran kiitän kaikkia teitä, jotka tuette tätä lopunajan profeetallista ministeriötä. Jumala siunatkoon teitä nyt ja iankaikkisuudessa, on minun rukoukseni teille. Muistakaa lähettää rukouspyyntöjänne, ja niille tullaan antamaan yksilöllistä huomiota meidän esirukoilijatiimiemme taholta. Armo ja rauha olkoon moninkertaisena yllänne Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä.

David J. Meyer

Suomentanut: Olli R. (”nokialainen”)

Lähdeluettelo

01. Milwaukee Journal Sentinel, Jan. 28, 2010, by Tom Held, Milwaukee, WI.
02. Associated Press, Jan. 27, 2010, Washington, D.C.
03. Obama Photograph, Jan. 26, 2010.
04. Breitbart News Service, Jan. 26, 2010, Washington, D.C.
05. London Daily Mail, Jan. 29, 2010, by Carol Driver, London, England, U.K.
06. Milwaukee Journal Sentinel, Jan. 14, 2010, AP, Washington, D.C.
07. The Raw Story, Jan. 27, 2010, http://therawstory.com/.
08. CNet News, Feb. 11, 2010, by Declan McCullagh, Washington, D.C.
09. Washington Times, Feb. 2, 2010, by Stephen Dinan, Washington, D.C.
10. WorldNetDaily, Feb. 1, 2010, by Joseph Farah, http://www.wnd.com/.
11. Guardian, Jan. 31, 2010, by Chris McGreal, London, England, U.K.
12. Associated Press, Feb. 1, 2010, by Andrew Taylor, Washington, D.C.
13. AFP News Service, Feb. 4, 2010, Washington, D.C.
14. Milwaukee Journal Sentinel, Jan. 1, 2010, by Tim Paradis, AP, New York, NY.
15. Reuters News Service, Feb. 4, 2010, by Michael Snyder, Washington, D.C.
16. Associated Press, Nov. 16, 2009, by Henry C. Jackson, Washington, D.C.
17. WorldNetDaily, Feb. 6, 2010, by Bob Unruh, http://www.wnd.com/.
18. Introduction to Voodoo in Haiti, Jan. 28, 2010, by Bob Corbett.
19. Seattle Times, Jan. 20, 2010, by Cain Burdeau, AP, New Orleans, LA.
20. London Daily Telegraph, Feb. 1, 2010, by Nick Allen, Port-au-Prince, Haiti.
21. National Public Radio, Jan. 25, 2010, by John Burnett, NPR.
22. Fox News Service, Feb. 1, 2010, Colorado Springs, CO.
23. London Daily Telegraph, Feb. 6, 2010, from Washington, D.C.
24. ABC News, Feb. 10, 2010, by Devin Dwyer, Washington, D.C.
25. Milwaukee Journal Sentinel, Jan. 12, 2010, by Tamara Lush, AP, Frostproof, FL.
26. U.S. Geological Survey, Feb. 11, 2010, http://www.iris.edu/seismon/.
27. Denver Post, Jan. 19, 2010, by Howard Pankratz, Denver, CO.
28. Google News, Jan. 25, 2010, http://docs.google.com/Doc?id-dg54phss%1f%1f_12f477gsfr.
29. NBC News, Feb. 10, 2010, by Ivanna Hampton, Chicago, IL.
30. National Geographic, Dec. 26, 2009, National Geographic Society.
31. New York Post, Feb. 9, 2010, by Andy Soltis, New York, NY.
32. WKMG Orlando, Feb. 9, 2010, Orlando, FL.
33. London Times, Jan. 31, 2010, London, England, U.K.


lauantai 6. maaliskuuta 2010

Ilmastomuutos on suunnaton valhe!

Vielä kerran tähän Climate-gate tapaukseen, joka osittain käänsi ylösalaisin suuren yleisön mielipiteet ilmastomuutoksesta. Cutting Edgen David Bay valistaa tässä artikkelissa miten eliitti valmistautuu kumoamaan ja ehkäisemään tämän ilmastoskandaalin vaikutuksia omia päämääriään silmällä pitäen. Mikään ei tule muuttamaan hallitusten asenteita. Artikkelin suomentaja: Samuel Korhonen

------------------------

Ilmastomuutoksen on osoitettu olevan suunnaton valhe!

Alaotsikko: Ylimmät Climate-gate -tiedemiehet myöntävät nyt, ettei vuoden 1995 jälkeen ole ollut mitään globaalia lämpenemistä!

("Climate-gate" on ilmastotieteilijä James Delingpole Telegraph’in blogillaan keksimä sana kuvailemaan East Anglia’n yliopiston ilmastotutkimusyksiköstä vuotaneiden sähköpostien paljastamaa skandaalia. Suom. huom.)

Uusi Maailman Järjestys on tulossa! Oletko valmis? Kun kerran ymmärrät, mikä tämä UMJ todella on ja kuinka sitä vähitellen toteutetaan, pystyt näkemään sen etenemisen päivittäisissä uutisissa!!

Opi kuinka suojella itseäsi ja rakkaitasi!

Varustaudu niin tyrmistyttäviin näkymiin, ettet koskaan enää katsele uutisia samalla tavalla.

OLET NYT TERÄNSUULLA

Copyright © 2010 Cutting Edge Ministries. All rights reserved.


Avain globaalia lämpenemistä koskevan valheen, jota meille on syötetty viimeiset 30 vuotta, syvyyden ymmärtämiseksi on yksinkertainen. Kaikki, mitä meidän tarvitsee tehdä, on tarkistaa, mitä New Age-kirjailija William Cooper sanoo kirjassaan "Behold A Pale Horse". Tämä naseva lausunto kertoo kaiken, mitä meidän täytyy tietää tämän globaalin valheen suuruudesta.

"Salaseurat suunnittelivat jo vuonna 1917 keinotekoisen uhan keksimistä ... tuodakseen ihmiskunnan yhteen maailmanhallinnossa, jota he kutsuvat Uudeksi Maailman Järjestykseksi."
[William Cooper, "Behold A Pale Horse", p. 27]

Pyydän sinua varaamaan aikaa lukeaksesi todellinen totuus kaikista niistä globaaleista katastrofeista, joita juuri nyt pakotetaan päällemme. Lue UUTINEN 2193 otsikolla, "Five Major Created Global Disasters Are Being Constantly Preached To The World As Reasons To Form The Global New World Order (Viittä suurta tehtyä globaalia katastrofia saarnataan jatkuvasti maailmalle syinä globaalin UMJ:en muodostamiseksi)!"

Mitkä ovat nämä viisi suurta Illuminaatin luomaa globaalia katastrofia maailman työntämiseksi UMJ:een?

1) Globaali lämpeneminen

2) Globaali terrorismi

3) Globaali sota

4) Globaali taloudellinen katastrofi - laukaistaan kunhan kolmas maailmansota alkaa

5) Globaali virus-pandemia

Nyt kun näemme sen roolin, jota kaikki nämä globaalit kriisit näyttelevät maailman kansojen johdattelemisessa globaaliin UMJ:een, niin tarkastelkaamme nykyisiä uutisia, jotka väkevästi osoittavat, että menneiden 30 vuoden julkinen retoriikka on suunnattoman suuri valhe!

UUTISKATSAUS: "Climategate U-turn as scientist at centre of battle admits: There has been no global warming since 1995 (Climategate tekee U-käännöksen, kun tiedemiehet taistelun keskuksessa myöntävät: Ei ole ollut mitään lämpenemistä vuodesta 1995)", By Jonathan Petre, Daily Mail Online, 14th February 2010

"Se akateemikko Climategate-sotkun keskustassa, jonka kenttätieto on ratkaisevan tärkeä ilmastomuutosteorialle, on myöntänyt, että hänellä on ollut ongelma tietojen hallinnassa 'pysyä kärryillä' ... Tieto on ratkaisevan tärkeää kuuluisalle 'jääkiekkomailakaaviolle,' jota ilmastomuutoksen puolustajat käyttävät teorian pönkittämiseksi. Myös professori Jones myönsi mahdollisuuden, että maailma oli keskiaikana lämpimämpi kuin nyt – vihjaten, että globaali lämpeneminen ei ehkä olekaan ihmisen aikaan saama ilmiö."

Myönnettyään väitteen, että maailma keskiaikana oli mahdollisesti lämpimämpi kuin nyt, tri Jones pudotti pommin!

”Ja hän sanoi, että menneiden 15 vuoden aikana ei ole ollut 'tilastollisesti merkittävää' lämpenemistä.”

Tarkoitatteko sanoa, että me ”salaliittotyypit” olimme sittenkin oikeassa?

Tarkoitatteko, että me olimme oikeassa tuodessamme esiin kaikki nämä oikeutetut tieteelliset tosiasiat, jotka osoittivat aivan erilaiseen johtopäätökseen?

Tarkoitatteko, että me olimme oikeassa kaiken aikaa varoittaessamme, että tieteellisiä dokumentteja luotiin tyhjästä, tai ainakin tohtoroitiin sellaisten johtopäätösten saavuttamiseksi, joita kenttätieto ei tukenut?

Kyllä, sitä juuri minä olen sanomassa!! Jälleen kerran tulemme siihen todellisuuteen, että ainoat ”salaliittoteoriat” ovat ne, joita virallisen hallituksen laitokset ja ”tieteelliset” tutkimuslaitokset, jotka luovat tätä väärää tietoa, levittävät. Olemme sanoneet toistuvasti, että ainoat ”salaliittoteoriat” koskien syyskuun 11. päivän iskuja ovat ne, joita tulvii hallituksen virkailijoiden ja heille kiitollisuudenvelassa olevien lehtimiesten suista.

Professori Jones on ollut hiljattain toisenkin skandaalin eturintamassa, sellaisen, joka liittyy tähän globaalin lämpenemisen katastrofiin.

"Professori Jones on ollut parrasvaloissa siitä saakka, kun luopui East Anglia’n yliopiston ilmastontutkimusyksikön johtajan virasta sen jälkeen, kun oli vuotanut sähköposteja, jotka osoittivat tiedemiesten manipuloineen tietoa. Kenttätietoa, jota on kerätty sadoilta sääasemilta kaikkialta maailmasta ja analysoitu tässä yksikössä, on käytetty vuosia tukemaan YK:n hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin ponnistuksia painostaa hallituksia leikkaamaan hiilidioksidipäästöjään."

Avainkäsite tässä kappaleessa on: ”käytetty vuosia”. Kaikki ne tuhannet uutistarinat ja tieteelliset varoitukset, joille meidät on alistettu ”vuosia”, on nyt osoitettu olevan vääriä – maailman illuminististen hallitusten ja tieteellisen yhteisön, joka uskollisesti palveli noita hallituksia, tarkoituksella väärentämiä. Tässä vaiheessa mieleeni tulee suuttumus ennen Amerikan sisällissotaa, kun ”tiedemiehet” Etelästä astuivat esiin ”tieteellisin todistein”, että mustat muka olivat synnynnäisesti huonompia kuin valkoiset!

Surullinen tosiasia on, että tiedeyhteisö on täysin riippuvainen hallituksen apurahoista koko olemassaolonsa suhteen ja siksi he myyvät itsensä hallitukselle, joka jakaa rahat. He sanovat mitä tahansa ja ottavat minkä kannan tahansa ja ”todistavat” mitä tahansa hallitus vain tahtoo heidän todistavan vain pitääkseen rahavirrat käynnissä.

Älä odota mitään muutosta

Mitä muutosta voimme odottaa hallituksen viranomaisilta nyt, kun professori Jones on myöntänyt suunnattoman valheensa?

Ei mitään.

Toistamme: Älä odota mitään muutosta hallituksen asenteissa koskien globaalia lämpenemistä – seuraavista syistä:

1) Jos viranomaiset pystyvät rajoittamaan tämän tositarinan toistamiskertojen määrää, he todennäköisesti pystyvät estämään tätä paljastusta saavuttamasta kadun miestä.

2) Yhteistyöhaluisen massamedian tukemilla virallisilla julistuksilla he tietävät voivansa toitottaa valhetta kerran toisensa jälkeen, sitä vastaan, että tositarina ilmestyy vain yhden kerran vaihtoehtoisessa uutislähteessä.

3) Illuminaatti on jo käyttänyt valhetta globaalisesta lämpenemisestä globaalin yhteistoimintansa luomiseksi. Tärkeimmät globaalit johtajat ovat jo kokoustaneet Kööpenhaminassa Tanskassa ja ovat jo takoneet globaalin hallinnon suunnitelmansa. Vaikka globaalin lämpenemisen väärennetty uhka häviäisi huomenna, niin Eliitillä edelleen on tavattomat valtuutensa.

Levitä totuutta niin paljon ja niin usein, kuin voit. Tapahtumat ovat ajamassa ihmiskuntaa kohti Antikristuksen ja hänen Väärän Profeettansa globaalia systeemiä.

----------------------

Oletko hengellisesti valmis? Onko perheesi? Suojeletko oikein ja riittävästi rakkaitasi? Tässä on tämän palvelun tarkoitus; ensin saada sinut ymmärtämään vaara ja sitten auttaa sinua kehittämään strategioita varoittaa ja suojella rakkaitasi. Kun olet saanut perinpohjaisen harjoituksen, voit myös käyttää tietoasi välineenä avaamaan keskustelun pelastumattoman henkilön kanssa. Itse olen voinut käyttää sitä monesti ja olen nähnyt sen tuloksena ihmisten tulevan Jeesuksen Kristuksen luokse. Nämä vaaralliset ajat ovat aikaa, jolloin voimme saavuttaa monia sieluja Jeesukselle Kristukselle ikuisuutta varten.

Jos olet jo vastaanottanut Jeesuksen henkilökohtaisena Vapahtajanasi, mutta olet ollut penseä hengellisessä vaelluksessasi Hänen kanssaan, sinun on välittömästi pyydettävä Häneltä anteeksiantoa ja uudistusta. Hän antaa sinulle heti anteeksi ja täyttää sydämesi Pyhän Hengen ilolla. Sitten sinun on aloitettava päivittäinen vaellus rukouksessa ja henkilökohtaisessa Sanan tutkimisessa.

Jos et ole koskaan vastaanottanut Jeesusta pelastajana, mutta olet tullut näkemään Hänen todellisuutensa ja lähestyvän Ajan Lopun ja tahdot vastaanottaa Hänen ILMAISEN iankaikkisen elämän lahjansa, sinä voit myös tehdä niin nyt kotisi rauhassa. Kun hyväksyt Hänet Vapahtajana, olet hengellisesti uudesti syntynyt ja olet yhtä varma taivaasta kuin jos olisit jo siellä. Silloin voit levätä varmana siitä, että Antikristuksen Valtakunta ei kosketa sinua hengellisesti.

Jos haluat tulla uudestisyntyneeksi, siirry Pelastuksen sivullemme nyt. Toivomme, että olet tullut siunatuksi tämän palvelun kautta, joka pyrkii kasvattamaan ja varoittamaan ihmisiä, jotta he voisivat nähdä tulevan Uuden Maailman Järjestyksen – Antikristuksen Valtakunnan – jokapäiväisissä uutisissaan.

Lopuksi, olisi mukavaa kuulla teistä.

Voitte lähettää meille joko etana tai sähköpostia.

Jumala siunatkoon teitä!

Become a Headline news subscriber HERE.

Tämä on Cutting Edge Ministeriön artikkeli numero 2407.

Käännetty Cutting Edge Ministeriön suostumuksella.

Kääntäjä: Samuel Korhonen

keskiviikko 3. maaliskuuta 2010

Juutalaisten rabbien ennustuksia vuodelle 2010

Tässä mielenkiintoisia laskelmia, jotka osoittavat että Herran Jeesuksen tulemus omilleen on lähellä. Pakanaseurakunta voi seurata Israelin pyhiä päiviä ja sen tärkeitä tapahtumia, jotka on ennustettu juutalaisten taholta vuosisatoja sitten toteutumaan viimeisinä päivinä. Tämä Pääsiäisen aika tänä vuonna on hyvin tärkeä. Seuraava on Samuel Korhoselta:

Longtom Radio Newsletter. Sain tämän mielenkiintoisen viestin professori Malanilta Etelä-Afrikasta. Lisään siihen suomennoksen.

Bileamin Aasi

----- Original Message -----
From: Johan Malan
To: Samuel Korhonen
Sent: Monday, February 15, 2010 12:47 PM
Subject: Fw: News Flash

Kuinka pian…..?

Helmikuu 12, 2010

"Opeta meitä laskemaan päivämme oikein, että me saisimme viisaan sydämen."

Psalmi 90:12

Rakas veli, EN tiedä onko Uuden Testamentin uskovien tempaus sovitettava juutalaisen kalenterin pyhiin päiviin, sillä Herran uusitestamentillinen seurakunta on etupäässä pakanayhteisö.

Herran seurakunta ei ole juutalainen ja siksi on mahdollista, ettei seurakunnan ole mukauduttava juutalaisiin pyhiin päiviin. Tuo kysymys riippuu kuitenkin Herrasta. Voi olla, että seurakunnan todella on mukauduttava niihin! Tulemme pian näkemään! Jos on määrätty, että profetiat koskien Herran seurakuntaa toteutuvat juutalaisten pyhien päivien mukaan, niin minusta näyttää, että kaikki ennustettu, mikä johtaa seurakunnan tempaukseen on tulossa yhteen kuin käsi hanskaan.

Veli, Herra Jeesus Kristus ratsasti Jerusalemiin aasin selässä 10. päivänä Abib-kuuta [Nisan] lähes 2000 vuotta sitten Messiaana ilmestymisensä täsmällisessä täyttymyksessä Daniel 9:25 ennustuksen mukaan tuoden Danielin 69 viikkoa täyttymykseen täsmälleen tuona päivänä. Neljä päivää myöhemmin Hänet ristiinnaulittiin [tuhottiin] jakeen Daniel 9:26 alkuosan suorassa täyttymyksessä. Herra itse vahvisti tämän totuuden kolme kertaa Luukkaan 19. luvun jakeissa 40, 42 ja 44. Koska tiedän kuinka tarkka Herra on kaikkialla innoitetussa Sanassaan, niin en näe mitään raamatullista syytä, miksi Danielin 70. viikko ei voisi alkaa siitä, missä 69. viikko päättyi -- niiden välissä vain on 2000 ARMON vuotta. Jos asioiden pitäisi olla näin [?], niin Ahdistuksen aika [Danielin 70. viikko] alkaa juutalaisen kalenterin Abib-kuun 11. päivänä, joka tänä vuonna alkaa auringon laskiessa Israelissa maaliskuun 25. päivänä. Siis tämä päivämäärä häämöttää horisontissa ilmeisenä "mahdollisuutena".

On hyvin merkittävää, että juutalaiset alkoivat viime marraskuussa rakentaa uhrialttaria täsmällisten Raamatun antamien ohjeiden mukaan. Tuo alttari on nyt valmis!


Tammikuun 12. päivänä KorbanPesach.org, Sanhedrinin komitea Jerusalemissa, lähetti kutsun juutalaisille kaikkialla maailmassa tulla Jerusalemiin Pääsiäisenä tänä vuonna uudelleen perustamaan todellista ja kirjaimellista Pääsiäiskaritsan uhria. He suunnittelevat ostaa riittävästi lampaita, niin että jokainen osallistuva juutalainen voi saada osansa Pääsiäiskaritsan lihasta, kuten täsmällisesti on määritelty 2.Moos. luvussa 12. He odottavat tänä vuonna vähintään miljoonan juutalaisen tulevan Jerusalemiin viettämään Pääsiäistä, joka tapahtuu maaliskuun 29-30. päivinä. (Rabbiininen päivämäärä)

Muista, että Pietari jakeissa Apt. 2:17-21 puhuessaan juutalaisille Jerusalemissa helluntaipäivänä [Apt. 2:5; 2:14; 2:22; 2:36; 2:39 (alkuosa)] ja lainatessaan Joelin profetiaa sanoi selvästi: "Minä vuodatan Henkeni kaiken lihan päälle, ja teidän poikanne ja tyttärenne ennustavat, ja nuorukaisenne näkyjä näkevät, ja vanhuksenne unia uneksuvat...." Sekä tässä käytetty konteksti, että sanoitus, tekevät selväksi, että tämä ilmoitus puhuu juutalaisista. Tätä ei voi kiistää kukaan, joka ymmärtää lauseiden kieliopillisen rakenteen ja jolla on todellinen halu "oikein jakaa Sanan totuutta" (2. Tim. 2:15).

Se sanoo selvästi, että näinä "viimeisinä päivinä" juutalaisille annettaisiin profetioita, he näkisivät näkyjä ja uneksuisivat unia. Olen tietoinen, että tänä päivänä monet väittävät saaneensa näitä "lahjoja", mutta on hyvin ilmeistä, että toiset ovat saaneet ja toiset eivät. Kohta 1. Joh. 4:1-3 on edelleen Raamatussa! Kuitenkin kun törmään tänä päivänä juutalaiseen, joka väittää saaneensa profetian tai näyn tai unen, minä kiinnitän hiukan enemmän huomiota hänen väitteeseensä kuin vastaavaan väitteeseen pakanalta. Pyytämättä anteeksi keneltäkään!

Sitten tämän Pietarin antaman innoitetun profetian valossa minä luulen, että on on hyvin merkittävää, että:

Vuonna 1217 juutalainen rabbi Judah Ben Samuel profetoi, että Turkin Ottomaanit tulisivat hallitsemaan Jerusalemin pyhää kaupunkia kahdeksan riemuvuoden ajan. 3. Moos. 25:8-13 mukaan riemuvuosi on 50 vuoden jakso. Kahdeksan riemuvuotta on siis 400 vuotta. Ja kuinka kävikään, 300 vuotta myöhemmin vuonna 1517 Turkin ottomaanit valtasivat Jerusalemin kaupungin ja hallitsivat sitä seuraavat 400 vuotta. Liittoutuneet joukot kenraali George Allenby'n johdolla ajoivat heidät lopulta vuonna 1917 ulos kaupungista ja pyhältä maalta. Rabbin profetia 400 vuodesta toteutui täsmälleen ja vuodelleen.

Sama Rabbi oli myös profetoinut, että yhdeksännen riemuvuoden aikana Jerusalem olisi "ei kenenkään maata". Tämä toteutui täsmälleen vuosina 1917-1967 johtuen siitä tosiasiasta, että Kansainliitto asetti pyhän maan Brittiläisen Mandaatin alaiseksi, eikä se "kuulunut" millekään valtiolle. Vielä Israelin itsenäisyyssodan jälkeen vuosina 1948-1949 Jerusalem oli edelleen jaettu maakaistalla, joka meni suoraan kaupungin sydämen läpi Jordanian hallitessa kaupungin itäistä osaa ja Israelin läntistä. Tuon maakaistan katsottiin olevan ja sitä jopa kutsuttiin nimellä "ei kenenkään maa" sekä israelilaisten että jordanialaisten taholta. Jokainen tuolle kaistalle astuva ammuttiin. Elin tuon ajan ja muistan hyvin raportit sanomalehdissä ja TV:ssä koskien Jerusalemin jakoa. Vasta kuuden päivän sodassa vuonna 1967 Israelin armeija valloitti pyhän maan koko länsirannan ja koko Jerusalemin kaupunki siirtyi takaisin Israelin omistukseen. Siten jälleen kerran tämän Rabbin 750 vuotta aikaisemmin antama profetia toteutui kirjaimelleen.

Eikä siinä vielä kaikki. Sama Rabbi profetoi myös, että kymmenennen riemuvuoden aikana Jerusalem olisi juutalaisten hallinnassa ja messiaaniset "lopunajat" alkaisivat. Kymmenes riemuvuosi alkoi vuonna 1967 ja päättyy vuonna 2017. Rabbin profetia on toteutunut kirjaimelleen tähän päivään saakka. Ei siis ole mitään raamatullista syytä uskoa, ettei se voisi jatkaa toteutumistaan täsmälleen, kuten se annettiin, aina seitsenvuotisen Ahdistuksen loppuun vuonna 2017. Silloin tämä merkitsee, että Uuden Testamentin uskovien ennen ahdistusta tapahtuva ylösnousemus tapahtuu tänä vuonna, 2010 ja että Israelin Messias ja Vapahtaja palaa ja perustaa Millenniuminsa vuonna 2017 jälleen toteuttaen tämän Rabbin profetian kirjaimelleen. [En usko joukkotempaukseen tänä vuonna, vaan vain harvojen valittujen, jotka ovat kärsineet, ylösottoon. Jokainen ylöstemmattava joutuu ahdistukseen. Jos sovelletaan Danielin 70. vuosiviikkoa seitsenvuotiseen Ahdistukseen, niin se käsittää kaksi 1260 päivän jaksoa, joiden lopulla tapahtuu suurempi uskovien ylösotto (Ks. Ilm. 12:6,14). Vain Ilm. 12:5:n poikalapsi temmattaisiin tänä vuonna, jos edetään kronologisessa järjestyksessä Ilmestyskirjan 12. luvussa. Nyt Ihmisen Poika ei löydä aitoa uskoa maan päältä kun eksytykset ja luopumus jylläävät kristikunnassa (Luuk. 18:8). "Nokialainen" huom.]

Tässä ei kuitenkaan ole vielä koko profeetallinen kuva. Kahdeksannellatoista vuosisadalla [1700-luvulla] rabbi Vilna Gaon profetoi, että Hurva'n synagooga
Jerusalemissa, luultavasti mahtavin juutalainen synagooga koko maailmassa, tuhottaisiin ja jälleenrakennettaisiin kaksi kertaa, tuhottaisiin vielä kerran ja rakennettaisiin kolmannen kerran. Hän ennusti, että kun se jälleenrakennettaisiin kolmannen kerran, niin silloin alkaisi [kolmannen...?] juutalaisen Temppelin rakentaminen.

Muslimit tuhosivat Hurva'n synagoogan
kohta, kun se oli rakennettu. Sata vuotta myöhemmin se rakennettiin toisen kerran. Sitten Jordanian armeija tuhosi sen toisen kerran Israelin itsenäisyyssodan aikana 1948-1949. Se oli raunioina aina vuoteen 2001! Tuona vuonna Israelin hallitus ja juutalaiset Israelissa alkoivat rakentaa sitä jälleen. Tässä on kiehtova suhde Raamatun lopunajan profetiaan:

Hurva'n synagooga on juuri valmistunut ja on tarkoitus vihkiä ja virallisesti avata isossa seremoniassa Jerusalemissa maaliskuun 15. päivänä 2010. On merkittävää, että Jerusalemin Juutalainen Rabbinaatti on jo ilmoittanut, että suunnitelmat juutalaisen temppelin jälleenrakentamiseksi esitetään Israelin valtiolle ja juutalaiselle kansalle maaliskuun 16. päivänä 2010. Rabbin profetia toteutuu jälleen!

Herramme tulemus kansalleen on aivan ovella! Lue Ilm. 3:8.

Rakas veli ja rakkaat lukijat, ihmisten on aika VALMISTAUTUA LÄHTÖÖN TAI TÄNNE JÄÄMISEEN! Lue Joh. 3:3-7, 3:16, 3:36, 5:24, 14:6, Apt. 4:12, 16:30-31, ja Room. 10:8-13. TEE SE TÄNÄÄN! Huomenna voi olla myöhäistä! Siis paina pääsi ja sydämesi Herran edessä ja pyydä Herraa Jeesusta Kristusta tulemaan sydämeesi ja antamaan sinulle tosi parannus ja pelastamaan sinut, puhdistamaan sinut ja tekemään sinusta yksi Hänen lapsistaan. AINOA mahdollisuus kenellekään koskaan tulla "katsotuksi arvolliseksi" on omistaa "Kristuksen vanhurskaus", joka luetaan sinulle. Vertaa kohtia Luukas 21:36 ja 20:35-36 ja lue sitten huolellisesti Room. 4:1-25.

Rakas veli, toivon, että tämä vastaa kysymyksiisi ja antaa sinulle lisää hengellistä näkökykyä.

Suurin siunaukseni on saada olla Herran käytössä jakamassa Hänen Sanaansa Hänen kansalleen ja kadotetuille, jotka etsivät Häntä pelastukseksi. Pidä minua rukouksissasi. Jumalan siunausta sinulle.

Pastori F. M. Riley


tiistai 2. maaliskuuta 2010

AVATAR-elokuvan mieltä muokkaavat myytit

Seuraavassa norjalaisen Berit Kjosin viiltävä analyysi tuoreesta AVATAR-elokuvasta, joka paljastaa ajassamme liikkuvat eksyttävät henget, jotka pyrkivät orjuuttamaan ja manipuloimaan maailman ihmisiä.

------------------------------------

AVATAR-elokuvan mieltä muokkaavat myytit

Yhdistää hinduismin, shamanismin ja jumalatar-hengellisyyden

By Berit Kjos – 7. helmikuuta 2010

Alhaalla oikealla: Jake ratsastaa mahtavalla linnulla jota hän ohjaa psyykkisesti





”Meidän… täytyy uudelleenherättää jotakin hyvin vanhaa… meidän ymmärryksemme Maan viisaudesta. Meidän täytyy hyväksyä kutsu tanssiin – tanssi ihmisten, kasvien, maapallon ykseydestä.” [1] Deep Ecology

”Minä esitän Cameronin viittaavan siihen, että Vishnun kymmenes avatar tulee silminnähtäväksi USA:n merijalkaväen sotilaana Pandoran universumissa. Sinisen ihon tarkoituksellinen valinta yhdistää meidän päähenkilömme välittömästi, maagisesti ja vertauskuvallisesti kahteen aikaisempaan avatariin nimeltään Rama’an ja Krishna’an.” [2] Sita Wadhwani, Mumbai Editor

”Kun minä nousin ylös tänä aamuna katsottuani Avatarin ensimmäistä kertaa eilen, niin maailma näytti… yksitoikkoiselta. Se oli kuten minun koko elämäni; kaikki mitä olen tehnyt ja minkä eteen olen työskennellyt, menettää merkityksensä…. minä elän kuolleessa maailmassa.” [3]
Avatar-forums.com

”…koko maailma on pahan vallassa.” (1 Joh. 5:19)



Kuvittele uusi maailma! Visualisoi sen kauneutta! Anna tunteesi virrata! Tule yhdeksi kaikkien kanssa!
Mutta miten on todellisuuden laita?


Suurikokoiset, pitkähäntäiset Pandoran alkuperäisasukkaat, kaukaiselta maapallon Kuuta muistuttavalta planeetalta, sopivat yhdenmukaistettuun hengelliseen verkostoon, joka linkittää koko luonnon yhteen. He ratsastavat läpi taivaiden mahtavilla linnuilla, kiipeävät upeiden riippuvien vuorien kiviseinämiä pitkin, palvovat jumalatartaan, ja halveksivat korporaatiorumilusta, joka on tunkeutunut heidän elinympäristöönsä etsiessään mittaamattoman arvokkaita raaka-aineita.

Nuo maalliset tunkeutujat aikovat suorittaa kaivauksia Pandoran pyhimmässä paikassa. Välttääkseen sodan, he toivat koulutetun tiedemiesryhmän osoittamaan ystävällisyyttä alkuperäiselle Na’vi-kansalle ja suostuttelemaan heidät muuttamaan.

Tuo tiimi käsittää uuden tulokkaan Jake Sullyn, alaraajojen halvauksesta kärsivän merijalkaväen sotilaan, joka korvaa surmatun kaksoisveljensä. Jonkinlaisen koulutuksen jälkeen, hänen mielensä ja tietoisuutensa siirrettäisiin määräajoin hänen Na’vi-luontoiselle avatarille – keho, joka alunperin luotiin vastaamaan hänen veljensä DNA:ta.

"Rama," 7th avatar of Hindu god, Vishnu, carrying bow & arrow.





Muistatko Hindu-sanan avatar? Se viittaa Hindu-jumalan inkarnaatioon tai manifestaatioon. Tavallisimmat avatarit ovat Vishnu-jumalan inkarnaatioita, ja ne käsittävät veitikkamaisen huilua soittavan Krishna’n (kuvattu alapuolella) sekä jousta ja nuolta kantavan Rama’n (kuvattu yläpuolella). Molemmat kuvataan sinertävän ihon kanssa – aivan kuten alkuasukaskansa Na’vit.

Testatessaan uusia avatar-raajojaan, -häntäänsä ja -kehoaan, Jake suuntaa kulkunsa kohti metsää, ihailee kukkia, ja kohtaa sarvellisen pedon. Tämä kummallinen maailma on kaikkea muuta kuin harmaa, saastunut Maa, jonka hän jätti taaksensa! [4]

Hetkeä myöhemmin, murahteleva pantteri, kuin thanator, ajaa takaa häntä syvemmälle metsiin missä hän tapaa kauniin naispuolisen Neytiri’n, joka suuntaa jousensa ja nuolensa Jakea kohti. Onneksi, hän (she) saa viestin salaperäiseltä jumalattareltaan valkokukkaisen pilven välityksellä – kuten olennot, jotka valitsivat lopulta Jaken – selvä merkki siitä, että jumalatar [Eywa] haluaa Neytiri’n osoittavan ystävällisyyttä tälle oppimattomalle muukalaiselle. Mutta aluksi hän toruu Jakea kuoleman aiheuttamisesta muille hirvittäville takaa-ajajille.

Hmmm… Ihmetteletkö miksi Neytiri kantaa jousta ja nuolta kun kaikki elämä on yhtä? [5]

Jake tekee parhaansa seuratakseen varmaotteista Neytiri’a (kiipeilyä, hyppelyä, jne.) takaisin Hometree’hen, hänen (her) heimonsa pyhälle maa-alueelle. Hän esittelee Jaken Mo’at’ille, hänen henkiselle äidilleen, joka sattuu olemaan heimon tsahik (shamaani joka puhuu Eywa’lle). Tämä kehottaa tytärtään kouluttamaan tätä ”unissakävelijää” heidän alkuperäistavoille. Jotkut heimon sotureista suhtautuvat skeptisesti.

Jake on hyvä oppilas, ja hänen oppituntinsa panteistisesta ykseydestä siirtävät pian hänen lojaliteettinsa maallisesta tehtävästään heimoa ja Eywa-jumalatarta kohti. Joten kun Jaken päällikkö valmistautuu hävittämään Hometree’n ja suuren osan pyhistä metsistä, Jake herää toimeen. Psyykkisen sidonnaisuuden kautta, hän kesyttää ja ratsastaa kaikkein hurjimmalla linnulla, mahtavalla Toruk’illa, josta tuli hänen ”henkieläimensä” Spirit Quest -rituaalin kautta. [4] Kiitäessään metsien yläpuolella, hän kokoaa Pandoran heimot sotaan.

Jake rukoilee Eywa’lta apua, ja tämä vastaa hänen pyyntöönsä. Jumalatar kutsuu koolle kaikenlaisia lintuja ja petoja. Sellaisen armeijan kanssa, kuinka he voisivat hävitä?

Hänen viimeinen ”ihmeensä” on siirtää Jaken elämä hänen vammautuneesta maallisesta kehostaan hänen Na’vi avatariinsa. Nyt, hän on yksi heistä!

Se kaikki kuulostaa hyvältä maailmallisille ihmisille (earthlings), jotka rakastavat
panteistisen ykseyden myyttiä! Ei ole mikään ihme, että tuhansista elokuvan katsojista tuli masentuneita (jopa itsetuhoisia) heidän virtuaalikokemuksensa jälkeen Pandoran ihmeistä. Heille 3-D silmälasiensa (kolmiulotteiset lasit?) pudottaminen kierrätyspönttöön ulosmenokäytävällä merkitsee kauheaa paluuta tylsään todellisuuteen! Pohdi tämän viettelevän matkan mahdollista vaikutusta niille jotka rakastavat fantasiaa enemmän kuin tosiasioita:

”Aina siitä lähtien kun minä lähdin katsomaan ’Avataria’, minä olen ollut masentunut. Pandoran ihmeellisen maailman ja kaiken Na’vi-kansan katselu sai minut haluamaan olemaan yksi heistä. Minä en voi lopettaa ajattelemasta kaikkia niitä asioita, joita tapahtui filmissä… Minä jopa haudon mielessäni itsemurhaa, että jos minä tekisin sen, niin minä tulen jälleensyntymään maailmassa, joka on Pandoran kaltainen…” [3] (Mike at
Avatar-forums.com)

Todellisuus tämän mieltä-taivuttavan, tunteisiin nojaavan mytologian takana on okkulttishengellisen järjestelmän olemassaolo. Avatarin panteismin ja
panenteismin (katso uskonnollisten termien sanasto) edistäminen tähtää ”hengelliseen ykseyteen” hinduismin, Amerikan alkuperäisväestön shamanismin ja Äiti Maan palvonnan sydämessä. Ne kaikki ovat ristiriidassa Jumalan totuuden kanssa.

”Voi niitä, jotka sanovat pahan hyväksi ja hyvän pahaksi!” (Jesaja 5:20-21)

[Tämä Avatar-elokuva oli todellinen kassamagneetti lyöden jo ensimmäisten viikkojen lipputuloillaan siihen asti menestyneimmän elokuvan Titanic’in (http://www.iltalehti.fi/leffat/2010012610999314_le.shtml). Pahuuden voimat ovat totisesti liikkeellä. Suom. huom.]

http://www.aamulehti.fi/uutiset/kulttuuri/kaikkien-aikojen-kassamagneetti-avatar-upotti-titanicin-lipunmyyntiennatyksen/168350


1. Hindu-jumalat ja heidän avattarensa (avatars)

Käsikirjoittaja ja ohjaaja Sudipto Chattopadhyay uskoo, että James Cameronin valinta elokuvan nimeksi (Avatar) heijastelee Hindu-perspektiiviä:

”Muinaiset Hindu-käsikirjoitukset ovat aina toistelleet, että milloin tahansa maailma olisi katastrofin partaalla ja ihmiskuntaa kohtaisi sukupuuttoon kuoleminen… jumalallinen Lord Vishnu pitäisi velvollisuutenaan ilmaista itsensä kuolevaisessa, käsin kosketeltavassa muodossa pelastaakseen ihmiskunnan uhkaavalta tuomiopäivältä. …Avatarin on tarkoitettu olevan vapahtaja, hänen oman rotunsa ja ihmisten messias.” [2]

Cameronin myyttisessä elokuvassa, planeetta Pandora oli varmastikin kohtaamassa merkittävän katastrofin, ja Jake – inkarnoituneena hänen Na’vi avatariinsa – näyttää olevan pelastava avatar. Kuitenkin, hän oli valittu ja hyväksytty jumalattaren itsensä toimesta!

Chattopadhyay ei ole ainoa, joka todistaa Hindu-vivahteista tässä elokuvassa. Rajan Zed, Universal Society of Hinduism -yhteisön johtaja, toistaa väliintulon tarvetta avatarin välityksellä – vaikkakaan hän ei voi hyväksyä tätä elokuvaa:

” ’Avatar’, sanskriittinen termi, tarkoittaa laskeutumista tai inkarnaatiota. Hinduismi muodostetaan sen perinteisen uskomuksen kautta, että Vishnu (Varjelija ja suojelija Hindu-kolminaisuudessa) inkarnoituu kymmenessä hahmossa vahvistaakseen dharmaa (jumalallinen laki), jotka käsittävät nimet Matsya, Kurma… Rama, Krishna, Buddha… Hindut uskovat että ilman sellaista väliintuloa, koko luotu universumi olisi rappeutunut.” [6]

Vilkaisuksi hinduismin pimeästä puolesta, lue
Let the Little Children Come (Salli pienten lasten tulla tykö).


2. Jumalatar-hengellisyys

”Hengellinen vaisto meidän paikastamme luonnossa… voidaan jäljittää ihmissivilisaation alkulähteisiin”, [7] kirjoitti Al Gore hänen vuoden 1990 kirjassaan, Earth in the Balance (Maapallo tasapainossa).

Mr. Cameron olisi luultavasti samaa mieltä. Koska hän ja Gore näyttävät ajattelevan samalla tavalla joistakin asioista, niin pohdi tätä seuraavaa lausuntoa. Tässä Al Gore antaa ymmärtää että,

”Jumalatar-uskonto oli kaikkialla läsnä oleva läpi suuren osan maailmaa ennen tämän päivän uskontojen varhaisempia vaiheita…. Viimeinen jäänne järjestäytyneestä jumalatar-palvonnasta eliminoitiin kristinuskon taholta. …näyttää ilmeiseltä että parempi käsitys uskonnollisesta perinnöstä, joka edeltää omaamme niin monien vuosituhansien ajalta, voisi tarjota meille uusia oivalluksia…” [7]

Käyttökelpoisia ”uusia oivalluksia jumalatar-palvonnasta”? Mitä ne saattaisivat olla? Seuraavassa lausunnossaan, Mr. Gore antaa meille vihjeen:

”Meidän uskonnollisen perinteen rikkaus ja moniarvoisuus läpi historian on hengellinen voimavara, joka on pitkään sivuutettu uskonihmisten [kristittyjen?] taholta, jotka usein pelkäävät avata mieliään opetuksille, joita heti tarjottiin heidän oman uskomusjärjestelmänsä ulkopuolelta. Mutta sivilisaation esiintulo, jossa tieto liikkuu vapaasti ja lähes välittömästi läpi maailman on… kannustanut uudistuneeseen tutkimukseen viisaudesta, joka on kiteytynyt kaikkien uskontojen taholta. Tämä yleisuskonnollinen näkökulma saattaa osoittautua erityisen tärkeäksi, missä meidän globaalin sivilisaation vastuuta maapalloa kohtaan kosketellaan.” [7]

Lopuksi, Gore siteeraa Dr. Karan Singh’iä, hindulaista ympäristönsuojelijaa, joka kirjoitti, ”Maapallo on meidän äitimme, ja me olemme kaikki hänen lapsiaan.” [7] Tuon pitäisi herättää pelkoa pikemmin kuin lohdutusta, sillä kun me katsomme taaksepäin muinaisiin
jumalatar-palvonta kulttuureihin, me näemme sanoin kuvaamatonta julmuutta. [Read more]

”…oman sydämensä näkyjä he puhuvat… He hokevat minun halveksijoilleni: ’Herra on sen sanonut: Teillä on oleva rauha!’ Ja kaikille, jotka vaeltavat sydämensä paatumuksessa, he sanovat: ’Ei teitä kohtaa onnettomuus’.” (Jeremia 23:16-17)


3. Amerikan alkuperäisasukkaiden panteismi, animismi ja shamanismi

Al Goren mukaan, alkuperäiset amerikkalaiset uskonnot ”tarjoavat arvokkaan kuvakudoksen ideoista koskien meidän suhdettamme maapalloon”. Hän siteeraa Chief Seattle’a (intiaanipäällikkö), joka oletettavasti teki tämän kysymyksen:

”Opetatteko lapsillenne sitä, mitä me olemme opettaneet omillemme? Se että maapallo on meidän äitimme?…Tämän me tiedämme: maapallo ei kuulu ihmiselle, ihminen kuuluu maapallolle. Kaikki asiat ovat kytkettyjä toisiinsa, kuten veri, joka yhdistää meidät kaikki.” [7]

Kuulostaa Pandoran maailmalta, eikä vain? Ja se on vain yhtä epätodellista. Nuo sanat kirjoitettiin itse asiassa Ted Perryn toimesta vuoden 1971 ympäristöelokuvaa varten. Se oli juuri se viesti, jota he tarvitsivat saadakseen katsojat vakuuttuneiksi heidän näkökannastaan!

Samalla tavoin, myyttinen Na’vi esittää ”oikean” ideologian. Pääasiassa jäljitellen tämän päivän ihannoituja näkemyksiä alkuperäisistä amerikkalaisista, he vetävät katsojat unohtumattomaan kohtaamiseen ”ykseyden illuusioiden” kanssa. Harvat tajuavat, että ”pakanuuden kauniin puolen” takana lepäävät samat ihmistaipumukset, jotka tuovat tuskaa ja tuhoa kaikkiin maailman osiin: ahneus, väkivalta, kilpailu, ja sota.

Edesmennyt Dr. Clark Wissler, antropologian laitoksen emeritus intendentti Amerikan luonnonhistorian museossa, tunnustettiin maailman auktoriteetiksi koskien alkuperäisiä amerikkalaisia. Kirjassaan, Indians of the United States (Amerikan intiaanit), hän kuvailee kaikkia ihailtavia näkökohtia heidän kulttuuristaan: heidän rakkauttaan lapsiin, heidän vieraanvaraisuuttaan ja heidän uskomuksiaan.

Hänellä oli myös rohkeutta paljastaa surullisia faktoja. Riisumalla pois suositun myytin täydellisestä harmoniasta, Wissler näyttää meille, että alkuperäiset amerikkalaiset kamppailevat samalla ihmisluonnolla kuten mekin teemme. Katsele joitakin suosittuja myyttejä lisäfaktojen valossa.

  • Harmonia luonnon kanssa? ”Saadakseen biisonilauman vauhkoutumaan, metsästäjät saattavat sytyttää ruohon tuleen katraan takana. Pakeneva lauma ”kompastelisi suohon tai putoaisi päistikkaa kallioseinämää pitkin.” (pp. 270, 14)

  • Elämän suojelija? ”Varhaiset intiaanit metsästivät villihevosia ruoaksi, mikä voi olla yksi syistä miksi ne kuolivat sukupuuttoon kauan ennen kuin valkoinen mies tuli Amerikkaan.” (p. 287)

  • Keskinäinen rauha? Läheisten heimojen vanhimmat puhuivat rauhasta… mutta ryöstelyperinteet olivat niin huolellisesti vaalittuja, että tunkeutuminen veren, vankien, ja ryöstösaaliin takia oli toisenlaisen luonnon tasolla.” (p. 63)

  • Kunnioitus kaikkea elämää kohtaan? ”Irokeesi-intiaanit huomauttivat demokraattisesta itsehallinnosta, ”suunniteltu tuhoamaan Huron (huronit, Pohjois-Amerikan intiaaniheimo)”. Sen ei ollut tarkoitus olla alistamissota; he vihasivat Huron’ia intensiivisesti… Vallattuaan ensimmäisen kaupungin, he massamurhasivat koko väestön. Jos he ottivat vankeja, tarkoitus oli kiduttaa heidät hengiltä.” (p. 131) [8]


Minä en halua väheksyä niitä vääryyksiä, joita suoritettiin alkuperäisamerikkalaisia vastaan: tappamista, alkoholin myymistä, heidän maittensa anastamista, sopimussitoumusten laiminlyömistä… Silti lastemme täytyy nähdä nämä traagiset rikkomukset kokonaistotuuden valossa. Erossa Luojastamme ja Vapahtajastamme, ihmisluonto joka puolella tulee ilmaisemaan itsekkyyttään ja väkivaltaisuuttaan. Jos me heitämme mielestämme epämukavat tosiasiat näyttääksemme toteen väärää ihannetta, me ikuistamme valheet. Me myös kätkemme ainoan ratkaisun, joka toimii – luottamuksen Jumalaan ja Hänen seuraamisensa.

Mielten täyttäminen okkulttisilla visioilla tulee varmasti rokottamaan massat Jumalan Totuutta vastaan. Hänen todellisuutensa on yhteensopimaton mystisen fantasian kanssa! Silti ihmiset ovat, kautta aikojen, valinneet tehdä kompromissin Jumalan totuuden ja heidän mielikuvituksensa suhteen. Muistanet ihmismassojen moraalisen tilan Nooan päivinä:

”…kaikki heidän sydämensä aivoitukset ja ajatukset olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat.” (Genesis 6:5)

Samanlaiset olosuhteet tulevat vallitsemaan kun Jeesus tulee takaisin. (Ks. Luuk. 17:20) Nykyiset okkulttiset elokuvat ja tietokonepelit, jotka leikkivät vaikutuksille alttiiden lapsien mielikuvituksilla, voisivat avata pakanuuden ja hengellisen orjuuden ”Pandoran lippaan”. Joten ottakaamme vaarin Hänen varoituksistaan:

”Katsokaa, ettei kukaan saa teitä saaliikseen järkeisopilla ja tyhjällä petoksella, pitäytyen ihmisten perinnäissääntöihin ja maailman alkeisvoimiin eikä Kristukseen.” (Kol. 2:8)



Lähteet

1. Bill Devall and George Session, Deep Ecology (Salt Lake City: Gibbs Smith Publisher, 1985), p. ix.
2. "The religious backdrop to James Cameron's 'Avatar'" (Uskonnollinen taustakulissi James Cameronin ‘Avatariin’) at http://www.cnngo.com/mumbai/play/avatar-hindu-perspective-961455
3. A comment by "Hill" at Avatar-forums.com
4. Avatar: The Na’vi Quest (Na’vi-kansan etsintä), sovitettu Nicole Pitesan elokuvasta, (Harper Festival, 2009), pp. 1, 57. Tämä pieni kirjanen antaa joitakin yksityiskohtia, joita ei ole selitetty elokuvassa.
5. Ylläoleva kirja vastaa tuohon kysymykseen: Na’vit olivat lihansyöjä-metsästäjiä, mutta heidän täytyi käsittää panteistinen ykseys ennen kuin he voisivat viedä hengen. Kun Jake tappaa hexapede’n, hän rukoilee: ”Minä näen sinut, veli, ja kiitän sinua. Sinun henkesi menee Eywa’n luokse, sinun kehosi pysyy taustalla tullakseen osaksi ihmisiä.” [p. 39]
6.
Hindus ask for a disclaimer with James Cameron’s ‘Avatar’ (Hindut pyytävät vastuuvapauslauseketta James Cameronin ‘Avatarista’) at www.entertainmentandshowbiz.com/avatar-hindus-ask-for-a-disclaimer-with-james-camerons-avatar-2009111822418
7. Al Gore, Earth in the Balance; Ecology and the Human Spirit (Houghton Mifflin, 1992), pp. 260, 258-259, 261.
8. Clark Wissler, PILD, Indians of the United States (New York. Anchor Books, Doubleday), pp. 270, 14, 287, 63, 131.



Article Provided by Berit Kjos

Kääntäjä: Olli R. – “nokialainen”

If you have accepted Jesus Christ as your personal Savior, but have been very lukewarm in your spiritual walk with Him, you need to immediately ask Him for forgiveness and for renewal. He will instantly forgive you, and fill your heart with the joy of the Holy Spirit. Then, you need to begin a daily walk of prayer and personal Bible Study.

If you have never accepted Jesus Christ as Savior, but have come to realize His reality and the approaching End of the Age, and want to accept His FREE Gift of Eternal Life, you can also do so now, in the privacy of your home. Once you accept Him as Savior, you are spiritually Born Again, and are as assured of Heaven as if you were already there. Then, you can rest assured that the Kingdom of Antichrist will not touch you spiritually.

If you would like to become Born Again, turn to our
Salvation Page now.

Finally, we would love to hear from you.

You can contact us by mail or email.

God bless you.

maanantai 1. maaliskuuta 2010

Todd Bentley ja Extreme Prophetic -liike

Seuraavassa artikkelissa Orrel Steinkamp käsittelee nopeasti karismaattisissa piireissä leviävää ääriprofeetallista Extreme Prophetic -liikettä, joka on merkkejä ja ihmeitä korostavan ns. Toronton siunauksen vielä demonisempi versio. Liikkeen johtohahmona toimii tällä hetkellä Todd Bentley (C. Peter Wagnerin siunaamana), jonka likaista historiaa ja palvelutyötä ruoditaan yhdessä joidenkin muiden väärien profeettojen, kuten Bob Jones, kanssa. Uusin villitys on ns. Pyhän Hengen huumekauppiaat, joita esim. John Crowder edustaa (vrt. Pyhän Hengen baarimikko, Rodney Howard Brown). Ääriprofeetallisten "Kenosis" -opetus nostaa päätään Bill Johnsonin ym. samankaltaisten keskuudessa. Suomessa ääriprofeetallisia suosii mm. Patmos Lähetyssäätiö. Kaikki tämä liikehdintä on lopunajan eksytystä, joka liittyy Valtakunta nyt -teologiaan (dominionismi). Artikkelin suomentaja: Samuel Korhonen

-----------------------------------------

Merkkejä, jotka panevat ihmettelemään
Signs That Make One Wonder


By Orrel Steinkamp, The Plumbline, Volume 14, No. 4, July/August 2009

Merkkejä ja ihmeitä on aina sanottu esiintyneen seurakunnassa. Keskiajalla merkit ja ihmeet liittyivät yleensä Neitsyt Marian ilmestyksiin. Vasta 19. vuosisadan lopulla merkki-ilmiöitä alettiin jälleen huomioida, josta esimerkkeinä Alexander Dowie ja Mary Woodworth-Etter (“transsievankelista”). 20. vuosisadalle tultaessa helluntailiike omaksui parantamisen lahjan ja hengelliset lahjat, mutta vielä myöhemmin John Wimber ja hänen Vineyard-liikkeensä valitsi merkit ja ihmeet oman liikkeensä keskipisteeksi. Wimber'in toiminta ja liike saivat pahan maineen ihmeitä ja merkkejä koskevasta seurakuntakasvukurssista, jota hän opetti C. Peter Wagner'in kanssa Fuller'in seminaarissa. Wimber'in merkit ja ihmeet rajoittuivat kuitenkin parantamiseen, kaatumiseen, parannettavia osoittaviin sädekehiin (halo) ja lämmön tuntemuksiin jne. Wimber jatkoi perustaen Vineyard-liikkeen. Se oli Vineyard'in pastori John Arnott, joka pani alulle Toronton Siunauksen. On yllättävää, että Wimber ei pitänyt Toronton ylilyönneistä, eikä myöskään Kansas City'n profeettojen tietyistä piirteistä. Hän otti vastuun Kansas City Prophetic'in johdosta ja siitä tuli Kansas City'n Metro Vineyard. Tuohon aikaan Bob Jones, profeetta ja näkijä Kansas City'ssä, pantiin sivuun, koska hän käytti ns. profeetallisen näkijän palvelutehtäväänsä saadakseen naiset riisuutumaan Herran edessä jne. Jones'ille annettiin kulissientakainen tehtävä, mutta häntä ei koskaan todella pantu kuriin. Todd Bentley herätti Jones'in taas henkiin. On mielenkiintoista, että joukko Vineyard-pastoreita on ollut niitä, jotka ovat menneet Torontoa pitemmälle ja ovat nyt menossa ääriprofeetalliseen Extreme Prophetic -liikkeeseen, jossa on vielä kummallisempia ja oudompia yliluonnollisia ilmiöitä. Tästä lisää myöhemmin.

Äärimmäinen merkkien ja ihmeiden liike on dramaattisesti kasvattanut merkkien ja ihmeiden nykyistä luetteloa. Pat King, profetissa ja näkijä, on jopa antanut verkkosivulleen nimen “Extreme Prophetic”. Se on todella osuva nimi. Benny Hinn'in heiluvan takin ohjelmanumerosta (swinging coat routine ???) ja jopa Rick Joynerin taivasmatkoista on merkkien etsijöiden keskuudessa nopeasti tulossa “vanha hattu” ja vanha muoti. Merkit ja ihmeet ovat viimeisten 18 kuukauden aikana edenneet hevoskärryjen päivistä Grand Prix autoihin. Pat King (entinen Pat Cocking ja käännynnäinen New Age'sta) voisi olla hyvä johdattaja Extreme Prophetic'iin. En tiedä, mistä pitäisi aloittaa. Aloittakaamme hänen transsimatkoistaan kolmanteen taivaaseen Bob Jones'in ja Todd Bentley'n kanssa. Sitten siellä on “palloja”, jotka näköjään ovat pieniä valkoisia pyöreitä ilmiöitä, joita esiintyy joissakin kokouksissa ja kun joku koskettaa niitä, ne muuttuvat enkeleiksi. Putoavat enkelin höyhenet ja jalokivet ja kulta ja safiiripöly näyttävät tietysti nyt olevan aivan tavanomaisia. Pat kertoo, kuinka hän ajoi enkelin siivillä taivaiden läpi. Tällä enkelillä oli ruskeat höyhenet, mikä on harvinaista. Hän on esitellyt ekstaasitranssitanssia. Hän on myös tärkeä siksi, että oli äitinä Todd Bentley'lle, kasvatti häntä ja antoi hänelle tehtävän. Se on ollut Todd Bentley, joka toi Extreme Prophetic'in kansallisen ja kansainvälisen huomion kohteeksi -- kiitos siitä Rory ja Wendy Alec'ille ja heidän GOD-TV:llensä, joka tarjoaa kansainvälisen 24/7 -televisioinnin (24t/vrk ja 7 päivää viikossa) kaikille äärimmäisen profeetallisille asioille.

Todd Bentley

Todd Bentley syntyi tammikuun 10. päivänä 1976 Kanadan British Columbia'ssa. Hänen vanhempansa erosivat. Hänen menneisyyteensä tuovat väriä saatananpalvonta, huumeet, murrot, kuuron äitinsä hyväksikäyttö ja seksuaalisen hyväksikäyttörenkaan jäsenyys (News Magazine 30.4.2001 Rich Hiebert). Oman tunnustuksensa mukaan hänet pidätettiin alaikäiseen kohdistuvan seksuaalisen teon vuoksi. Hänen kerrottiin vapautuneen täydellisesti tästä elämäntavasta hyvin dramaattisen demonisesta voimasta vapautumisen kautta. 22 vuoden ikäisenä hän ryhtyi johtamaan palvelutyöryhmää nimeltä Fresh Fire (Uusi tuli). Häntä kasvatti ja ohjasi Pat King, toinen kanadalainen. Hänet koulutettiin Pat King'in ja muiden tuohon piiriin kuuluvien kaikissa ääri-ilmiöissä. Hän oppi jo varhain, kuinka saada aikaan näkyjä ja niihin liittyviä ilmiöitä käyttämällä jotakin sellaista, jota hän kutsui “kolmanneksi silmäksi” (okkulttinen termi). “Meidän on nähtävä kolmannella silmällämme. Tämä silmä on sisäpuolella mielikuvituksessamme. Olen osoittanut teille tämän silmän Efesolaiskirjeen 1. luvussa. Siellä sitä kutsutaan sydämen silmiksi... sinä näet asioita sydämesi silmillä.” (Stirring up wisdom and revelation, Todd Bentley, 20.11.2008). Näissä kaikissa tarinoissa astraalimatkoista ja enkelien kohtaamisista meidän täytyy tarkoin huomata, että tämä kaikki on mielikuvituksen harjoitusta. Oudossa keskustelussaan Bentley'n ja Pat King'in kanssa Bob Jones kuvailee päivittäisiä matkojaan kolmanteen taivaaseen. Hän opettaa, että sinne voi mennä milloin tahansa. Jones väittää, että on tärkeää käydä säännöllisesti kolmannessa taivaassa. Hän sanoo, että kun mennään toisen taivaan läpi matkalla kolmanteen, niin “koukut”, liha ja paholainen, putoavat pois ja kun saavutaan kolmanteen taivaaseen, niin enkelit tervehtivät sinua.... Hän puhuu ihmisistä, jotka näkevät värejä kolmannessa taivaassa. Hän sanoo kuitenkin, että lapset, jotka hän “vie ylös”, näkevät kaiken valkoisena... Kolmannessa taivaassa on myös suurenmoisia tuoksuja. Jones luulee sen olevan vaniljan tuoksua. Maan päälle palattuaan Jones on paikantanut näkijän voitelun alueen. Hän sanoo: “voitelu toimii munuaisissa ja rasvassa”... “Haluatko, että joku (profeetta) säilyttää voitelun? Rukoile hänen munuaistensa puolesta!” (Bentley, Lakeland Revival, 11.4.2008). Tämä on mielenkiintoista, koska Jonesin munuaiset eivät toimi ja hän tarvitsee dialyysihoitoa. Jos Jones'in voitelu on hänen munuaisissaan, niin onko hänen saatava dialyysihoitoa voidakseen palvella? Kuinka kukaan uskova itse asiassa voi hyväksyä tämän miehen?

Huhtikuun 2. päivänä 2008 Todd Bentley saapui Stephen Strader'in Ignited-kirkkoon Floridan Lakeland'issa johtamaan viikon kokoussarjaa. “Nämä kokoukset paisuivat siinä määrin, että tarvittiin stadion, että kaikkialta maailmasta tungeksivat ihmiset mahtuisivat.” (Lyhennetty Deception Bytes'in artikkelista: Suden muotokuva). Bentley esitti jatkuvasti villejä väitteitä enkelien vierailuista ja taivaskäynneistä, liian monilukuisia tässä lueteltavaksi. Yksi hänen enkeleistään oli nimeltään Emma, naispuolinen ja ansaitsee erikoismaininnan. Emma ilmestyi ensimmäisen kerran Bentley'lle eräässä helluntaikirkossa Pohjois-Dakotan Buelah'issa. “Enkeli liiteli sisään. Enkeli leijaili pari tuumaa lattiasta säteillen kirkasta valoa ja värejä. Enkeli jakoi taivaasta kultakasseja...” (Todd Bentley's angels, Wolf Tracks) Tämä enkeli puheli Bentley'n kanssa ja sanoi olevansa sama enkeli, joka toimi aikaisemmin Kansas City'n profeettojen kanssa. Bentley'n palvelutyö kävi yhä mielettömämmäksi. Eräässä vaiheessa hän sanoi, että Henki käski hänen potkaista erästä naista lavalla. Toisilla kerroilla hän huusi “bam bam” ja potki ihmisiä polvella jne. Hän oli varmasti ensimmäinen parantaja, joka käytti monia Wrestle Mania'n väkivallan tekoja. Bam Bam tiesi, että nämä teot olivat painin maailmasta ja puhui niistä sellaisena. Bentley kutsui Bob Jones'in, Kansas City'n kunniattoman profeetan, Lakeland'in kokoukseensa. Hän toi Lakeland'iin myös Paul Cain'in, jota mainostettiin suurimpana profeettana sitten Branham'in, tietäen, että tämä oli katumaton alkoholisti ja aktiivinen homo, joka kieltäytyi Joyner'in ja kumppanien toivuttamisesta.

Jossakin vaiheessa Stephan Strader, Wagner'in alainen ICA:n apostoli Lakeland'in Ignited-kirkosta ilmeisesti otti yhteyttä Wagner'iin ehdottaen apostolista asioihin puuttumista. Bentley'llä oli vain löyhät suhteet Wagner'in kansainväliseen apostolien koalitioon (International Coalition of Apostles = ICA). Wagner kertoo saaneensa sanan Herralta ja sana oli “alignment”. Wagner, joka ei koskaan ollut tavannut Bentley'tä, alkoi järjestellä “apostolista linjanvahvistusta.” Heinäkuun 23. päivänä Wagner esiintyi muiden Revival Alliance'laisten (RA on ICA:n alainen) kanssa ja julisti: “Minä johdan ICA:aa, jossa maailmanlaajuisesti on yli 500 apostolia. Tämä on seremonia, joka juhlistaa Todd Bentley'n virallista apostolista linjanvahvistusta.” Wagner jopa antoi hänelle apostolisen sormuksen. Toiset apostolit profetoivat vuorotellen Todd Bentley'lle lavalla kaiken kansan katseltavana. Bill Johnson profetoi: “Me muutamme historian kulun tekemällä yhteistyötä sinun kanssasi... minä rukoilen, että kirkkauden määrä kasvaisi niin, ettei Moosesta voida enää pitää tulvarajana hänen kasvoiltaan näkyneen kirkkauden perusteella.... Sitten Rick Joyner viittasi Todd Bentley'n “porttaalivoiteluun”, mikä oli viittaus hänen kykyynsä avata taivaan portit enkeleiden ja ihmisten kaksisuuntaiselle liikenteelle. Stacy Campbell, profetissa Toronton päivistä saakka, alkoi profetoida. Se oli karmeaa katseltavaa, koska hän sekä sihisi äänekkäästi, että ravisteli rajusti päätänsä sivusuunnassa samalla profetoiden hyvin selvästi. Yhdessä vaiheessa hän vertasi Bentley'tä Moosekseen. Ironista tässä kaikessa on, että vain joitakin viikkoja myöhemmin irstailu, johon kuului Bentley'n alkoholismi lavalla ja hänen jatkuva suhteensa lavan ulkopuolella, tulisi äkkiä tunnetuksi kaikille. Elokuun 23. päivänä kaikki oli ohi. Henkilökunta ja ihmiset hänen järjestönsä ympärillä olivat tienneet jo jonkin aikaa, että Bentley'llä oli suhde entisen heillä asuneen lastenhoitajan, Jessa Hasbrook'in, kanssa. Bentley jätti herätyksen äkkiä. Monet ICA:n profeetat olivat julkisesti järkytettyjä tämän fiaskon vuoksi ja vielä enemmän ns. linjanvahvistuksen fiaskon vuoksi. Myöhemmin Bentley sai pikaeron Las Vegas'issa ja pikaisesti nai Jessan. On tosiasia, että Bentley'llä oli seksuaalinen flirttailu muutamia vuosia aikaisemmin avioliittonsa aikana ja silloin sitä sanottiin “sapattivapaaksi”. Bill Johnson myöntää tienneensä tästä “sapattivapaasta”. Tämä tekee nykyisen oletetun toivuttamisen sitäkin epäilyttävämmäksi. Eikö olisi ollut parempi, että hänen käsittelijänsä olisivat vaatineet, että hänen uusi avioliittonsa mitätöidään ja että hän palaa vaimonsa ja lastensa luokse, kunnes siitä selviää? Bill Johnson, Rick Joyner ja Jack Deere päättivät kuitenkin panna Bentley'n nopealle raiteelle toipumiseen. Siitä huolimatta monia Wagner'in apostoleja alkoi tulla julkisuuteen arvostellen. Lee Grady, Charisma-lehden toimittaja, erosi ICA:n jäsenyydestä ja aloitti julkisen sanasodan Joyner'in kanssa. Grady sanoo: “Odotan, että kuulisin säkkikankaan repeilevän riekaleiksi. Meidän pitäisi itkeä. Meidän pitäisi repiä sydämemme.” (Charismag.com. “The Scandal of Greasy Grace.”)

Kaikesta huolimatta Johnson, Joyner ja Deere päättivät edelleen jatkaa
toivuttamista ja ovat päättäneet tuoda hänet takaisin julkiseen saarnatehtävään niin pian kuin mahdollista, niin että hän ehkä voi olla osa Kalifornian profetoitua herätystä. Bentley'n pikaero ja uusi avioliitto Jessan kanssa eivät ole helppoja karistaa pois. Tulee mieleen Aimee Semple McPherson 1920-luvulta, joka katosi kolmen kuukauden lemmenlomalle Kenneth Ormiston'in kanssa ja palasi saarnatehtäväänsä muutamassa kuukaudessa. (Suomentajan mieleen tulee myös Kathryn Kuhlman.) Hän ei kuitenkaan koskaan kyennyt jättämään asiaa taaksensa.

Kuten huomautin edellisessä Plumbline'ssa, niin kokonainen armeija uusia alokkaita kiertää maapalloa harjoittaen mitä villeimpiä, uskomattomimpia ja jopa hullunkurisimpia merkkejä ja ihmeitä. Sid Roth GOD-TV:llä haastatteli jotakuta, joka väitti, että hänellä on “shofar”-voitelu. Hän puhaltaa shofar-pasunaan sairaan paikan päällä ja he muka paranevat. Niin oudolta, kuin nämä ilmiöt näyttävätkin, on olemassa eräs palvelujärjestö, jossa on nämä kaikki ja joka menee vielä pitemmälle. Se on John Crowder ja Ukkosenjylinän Pojat (Sons of Thunder), joita kutsutaan myös uusiksi mystikoiksi (New Mystics).

John Crowder ja Ukkosenjylinän Pojat

John Crowder syntyi Amerikan raamattuvyöhykkeellä helluntailaiseen perheeseen, mutta teinivuosinaan sortui alkoholiin ja huumeisiin ja oli jatkuvasti täysin “pöhnässä” huumeista. Eräässä baarissa LSD-matkalla “silmäni avattiin hengelliselle maailmalle (demonisen vastakohtana)”. Hän tuli “hiprakkaan” Herran läsnäolossa. Pian hän oli tietoinen, että tiesi ihmisten ajatukset ja asiat. Hän kertoo näyistä ja enkelivierailuista. John Crowder uskoo, että valtakunta, eli kirkkauden maailma, on aina saavutettavissa jo täällä maan päällä. Tie tähän “kirkkauden” maailmaan on mystiset transsikokemukset. Puhuessaan hän siksi näyttää huumatulta ja on usein sekava. Huumekulttuurin lapsena hän käyttää huumekulttuurin käsitteitä ja sanoja valaisemaan ja kuvailemaan transsi- ja kirkkauskokemuksiaan. Crowder ja Ukkosenjylinän Pojat johtavat mystillisillä transsikokemuksillaan. Se on heidän kutsukorttinsa ja maineensa perusta. On mielenkiintoista, että Toronto käytti hengestä juopumisen paradigmaa. Ukkosenjylinän pojat puhuvat jatkuvasti kirkkauden (glory) “lyömäksi (whacked)” tulemisesta. He puhuvat käsitteestä toking (huumekulttuurin sana, joka tarkoittaa marijuanan polttamista) the Holy Ghost (Pyhä Henki) teeskennellessään sisäänhengitystä sormistaan. He puhuvat käsitteestä “jehovauana” ja muista huume sanonnoista kuten “Godka” jne.... Päämäärä on tulla känniin kirkkaudesta. Kokous päättyy yleensä kaikille vapaaseen mellakkaan, jossa ihmiset menevät transsiin transsitanssissa (hurmostanssi) kaikki kirkkauden tokkurassa. Jos haluat tehdä havaintoja tästä, niin mene vain googleen hakusanoilla John Crowder. Jos Rodney Howard Brown oli Pyhän Hengen baarimikko, niin Crowder ja kumppanit ovat Pyhän Hengen huumekauppiaita. He puhuvat nyt käsitteestä “bi-location”. Sillä he eivät tarkoita tähtimatkailua ruumiin ulkopuolella, vaan olemista kahdessa paikassa yhtä aikaa. Crowder kuvailee erästä aikamatkailukokemustaan, aikamatkaansa erääseen Branham'in kokoukseen 1950-luvulla. “Aloin leijailla alas. Ruumiini meni kirjaimellisesti läpi katon. Kun leijailin ja tulin ohi saarnapöntön, niin Branham kääntyi minua kohti ja ampui salamaniskun suoraan minuun.” (Website, End Times Prophetic). Crowderilaiset eivät vain polta hengellistä marijuanaa, vaan he polttavat myös ristin piippua – mitä tahansa päästäkseen transsikirkkauden muuttuneeseen tietoisuuden tilaan.

Ben ja Stephanie Dunn ovat tavallisia palvelutyökumppaneita Crowder'in mukana. Ben Dunn ja Crowder esiintyvät usein YouTube'ssa puhuen toisilleen huumeen vaikuttamilla tavoilla. Dunn johtaa usein hurmostanssia. Heillä on yhteyksiä Bethel School of Supernatural Ministry'iin (BSSM) Bill Johnson'in Bethel-kirkossa Kalifornian Redding'issä. Facebook'issa on video, jossa Dunn huutaa yhä uudelleen... “The ecstacy of salvation (Pelastuksen hurmos)”, samalla kun opiskelijat alkavat tanssia rave-tanssin hengellistä versiota. Georgian Banov Itä-Euroopasta on Crowder'in säännöllinen palvelutyökumppani. Myös hän vieraili BSSM Bethel'issä ja eräs naisopiskelija kirjoitti facebook'issaan: “Koko päivän olimme kaikki juovuksissa kirkkaudesta.” Crowder ja kumppanit ovat enemmän hullunkurisia kuin aitoja, enemmän hölmöjä kuin vilpittömiä ja enemmän iljettäviä kuin kunnioittavia.

Bill Johnson

Bill Johnson paimensi AOG:n helluntaiseurakuntaa, kun Toronto saapui. Sen jälkeen hän siirtyi täysimittaiseen merkkien ja ihmeiden profeetalliseen liikkeeseen. Jätettyään AOG:n hän siirtyi vielä pitemmälle ääriprofeetallisuuteen. Hän onnistui lentämään “tutkan alla”. Osaksi tämä johtuu hänen omasta vetäytyvästä ja pidättyvästä saarnatyylistään. Jos Steve Schultz ja “Elijah List” on ääriprofeetallisen liikkeen julkistaja, niin Bill Johnson on se kaino mahdollistaja, joka suosittelee näitä merkkejä. Hän kuitenkin väittää, ettei hänellä ole ollut mitään matkoja kolmanteen taivaaseen, vaikkakin on hyvin kateellinen. Älä anna tämän vetäytyvän profiilin pettää itseäsi. Hän tekee yhteistyötä ja kutsuu seurakuntaansa BSSM:iin sekä suosittelee kaikkia mitä uskomattomimpia sekä entisiä, että uusia, kuten Pat King (ääriprofeetallinen), Bob Jones, Rodney Howard Browne, Rick Joyner.

Johnson'in ja muiden ääriprofeetallisten “Kenosis”-opetus

Ottaen mallia uskonsananopettajista Johnson kirjassaan “Heaven Invades Earth (Taivas valloittaa maan)” turvautuu “kenotisismin” väärään oppiin. Jotkut uskonsananopettajat ovat kauan opettaneet, että Jeesus riisuutui jumaluudestaan ja tuli maan päälle pelkästään inhimillisenä olentona ja uudestisyntyi helvetissä. Uskonsanalaisten keskuudessa sitä kutsutaan “identifikaatio-opetukseksi”. Kenosis-harhaoppi julistaa, että “Jeesus riisuutui jumalallisista ominaisuuksistaan, kun Hänet tehtiin lihaksi.” Tätä harhaoppia opetti ensimmäisenä luterilainen teologi Gottfried Thorasius 1800-luvun lopulla. Jakeet Fil. 2:5-8 sisältävät kreikankielen sanan “kenosis”. Sana ei kuitenkaan opeta, että Jeesus olisi tyhjentänyt itsensä jumalallisista ominaisuuksista. Sen sijaan se puhuu hänen nöyryydestään, joka sai hänet Isän tahdosta jättämään majesteettisen asemansa taivaassa ja tulemaan palvelijan vaatimattomaan asemaan. Johnson osoittaa sitoutumisensa kenotisismin harhaoppiin julistaessaan: “Jeesus pani syrjään jumaluutensa...se voitelu, jonka sai kasteessaan, oli se varustus, joka oli välttämätön Jeesukselle elää inhimillisten rajoitusten yläpuolella.” (Johnson, “Heaven Invades Earth” s.79)

On ikään kuin Jeesus olisi jättänyt jumaluuden takkinsa taivaaseen ja pukeutunut puhtaasti inhimilliseen takkiin Betlehemissä. Jopa Wimber, ihmeiden ja merkkien saarnaaja vailla vertaa, ei opettanut tätä kenotisismin teoriaa ja hänen kristologiansa oli oikea. Hän sanoi: “On niin, että Hän (Jeesus) pukeutui ihmisyyteen samalla jääden täydellisesti Jumalaksi.” Ryan Wyatt, joka tekee yhteistyötä Johnson'in kanssa, esitti tämän opin Hengen voitelemasta puhtaasti inhimillisestä Jeesuksesta vieläkin täsmällisemmin: “Kuten näet Jeesus ei tehnyt mitään ihmeitä Jumalana. Hän oli tietenkin Jumalan Poika, mutta Hän luovutti pois valtansa Jumalana ja rajoitti itsensä ihmiseksi juuri samalla tavalla, kuin me olemme rajoitettuja. Ainoa ero Jeesuksen inhimillisessä elämässään ja meidän välillämme on, että Hänen elämänsä oli täydellisesti luovutettu Pyhälle Hengelle.” (Ryan Wyatt, “Birthing manifestations of the realm of heaven on earth.” Elijah List 7/5/04.) Tämä opetus Jeesuksen itsensä rajoittamisesta vain ihmiseksi esitetään todisteena, että jos kerran Jeesus kykeni tekemään ihmeitä ihmisenä, niin myös me kykenemme. Jeesuksella ei todellakaan ollut syntiä ja koska Jeesuksen veri on puhdistanut meidät kaikesta synnistä siten poistaen synnin elämästämme, niin se asettaa meidät samaan asemaan kuin Jeesus, mitä tulee suhteeseemme Isään. Tämä Johnson'in ja kumppaneiden opetus on heille välttämätön, koska se ilmeisesti sallii heidän tehdä ihmeitä niin kuin huvittaa, edellyttäen, että ovat Hengen voitelemia, kuten Jeesus oli. He siis väittävät muka “tuovansa taivaan maan päälle”, mutta me olemme yhtä mieltä Bentley'n kanssa, että voitelu on mielikuvituksessa tai ennemminkin munuaisissa, kuten Bob Jones'illa. Nämä mielettömät visionääriset kuvittelut ovat yltäneet ällistyttäville tasoille, mutta varmaa on, että heidän mielikuvituksensa ei ole vielä käytetty loppuun.


Rev. Orrel Steinkamp, Master of Divinity, and Doctor of Ministry, (Theology)

Plumbline Ministries, 74425 Co. Rd. Renville, MN 56284... orrelsteinkamp@hotmail.

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Started on June 7, 2026
View My Stats
Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Käyttäjän Mark Allison 88 ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava jossa tuoreista tapahtumista maailmalla ja spekulaatioita mm. ylöstempausta silmällä pitäen

Käyttäjän Hugh Jorgan YouTube-kanava jossa ajankohtaista tulkintaa profeetallisesta I, Pet Goat 2 -elokuvasta

Tuore Hitler-dokumentti sisältäen haastatteluja ja kertoen Hitlerin sodanaikaisen menestyksen ja tuhon (arvokasta kuvamateriaalia, tallenna itsellesi)

EU-kriitikko Sakari Linden Tikkakoski-kanavan haastattelussa huhtikuussa 2025 – Aiheena EU:n tulevaisuus

Järjen ääni Brysselistä – entisen persuvaikuttajan Sakari Lindenin X-tili

Mediapersoona Juha Korhosen X-tili

Väärinajattelija -podcast by Antti Launonen 21.3.2025, jakso 82 – Tuomas Malinen (Ukrainan sodan taustat ja rauhanneuvottelut)

Julius 'Juju' Kiven haastattelussa Juha Korhonen uuden kirjansa pohjalta (live-lähetys 14.3.2025)

Juha Korhosen uutuuskirja myytävänä: MV-Lehti kulissien takaa – Matkani mediakentälle

ATOMIstudio Janus Putkonen - Suomen tie sotaan Venäjän federaatiota vastaan (kirjaesittely Totuuden etsijöiden live-striimissä 14.11.2024) (VIDEO, mp4)

Kuinka länsi valehteli Venäjälle NATOn laajenemisesta (Julius Kivi ja Janus Putkonen live-striimissä 24.10.2024) (VIDEO, mp4)

Koronarokotehaitoista video – 18.5.2024 Peitelty totuus -- Rokotehaittatapahtuma Paasikivenaukio Helsinki

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com