Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

torstai 10. joulukuuta 2015

San Bernardinon ampumistapaus oli ISISin terrori-isku vaikka Obaman hallinto ei sitä täysin myönnä – muutenkin Valkoinen Talo myötäilee oudosti muslimeja

Tässä tuore alkuviikon Cutting Edgen uutishälytyskirje (NewsAlert), josta poimin suomennettavaksi kaksi ensimmäistä osiota, jotka liittyvät Kalifornian San Bernardinossa viime viikon keskiviikkona (2.12.2015) tapahtuneeseen joukkomurhaan. David Bay kertoo aluksi että poliisi oli hyvin ripeä tullessaan paikalle, mutta se ei silti estänyt ISISin terroristipariskuntaa tekemästä iskuja. Näin ollen Kaliforniassa, jossa on poikkeuksellisen tiukat asevalvontalait muuhun maahan nähden, pitäisi poistaa ns. asevapaat alueet, joissa ihmisten ei sallita puolustautua asein rikollisia vastaan. Nytkin paikka, missä joukkosurma tapahtui, oli Gun Control -vyöhykkeellä. Kaiken huipuksi Yhdysvaltain presidentti Barack Obama vaati heti iskujen jälkeen maan aselakien kiristämistä, johon diktatuurit juuri pyrkivät, ja ei vihjannut sanallakaan, että kyseessä oli terrori-isku. Toisessa uutiskirjeen osiossa kerrotaan Obaman kansakunnalle pitämästä puheesta sunnuntai-iltana 6.12.2015 paikallista aikaa, jossa hän kummallisesti kieltäytyi tunnustamasta, että ISIS oli iskun taustalla nukkuvan terroristisolun kautta, vaan sen sijaan rupesi myötäilemään muslimeja ja sanoi, että Amerikan kansalaisilla ei ole mitään pelättävää islaminuskoisista. Obama ei siis yhdistä ISIS-järjestöä mitenkään islamiin, vaikka juuri he ovat kaikkein puhdasoppisimpia Koraanin tulkitsijoita ja sen mukaan eläjiä. David lainaa uutiskirjeen lopussa kohtia Koraanista, jotka osoittavat vastaansanomattomasti sen, että islam-uskonto on täynnä vihaa 'vääräuskoisia' vastaan ja haluaa vain murhata verisesti toisinuskovia. Huvittavaa on, että Valkoinen Talo tuomitsee muslimien vastaisen retoriikan vihapuheeksi, joka pitäisi kieltää syytteen nostamisen uhalla. Eli taas yksi esimerkki siitä, miten paha käännetään hyväksi ja toisinpäin nykyisellä NewAge -aikakaudella.

---------------------------

News Alert (uutishälytys) Cutting Edgen sivuilla

Hot News

Monday, December 7, 2015


http://www.cuttingedge.org/detail.cfm?ID=2444
DVD

I. San Bernardinon terroristijoukkomurha osoittaa, etteivät hallituksen joukot pysty suojelemaan sinua!

Poliisivoimat saapuivat tapahtumapaikalle vain 4 minuutin kuluttua 9/11 -puhelusta – tuossa ajassa tapettiin 14 ihmistä ja haavoittuneita oli tätäkin enemmän.

UUTISKATSAUS: ”Aikajana: San Bernardinon ampuminen”, Breitbart News, 3. joulukuuta 2015

11:00 aamupäivällä – Poliisi vastaanottaa 911-puheluja joiden mukaan laukauksia on ammuttu sisämaan aluekeskuksessa (the Inland Regional Center). San Bernardinon piirikunnan terveydenhuoltoviraston työntekijät viettivät pikkujoulua työmaallaan.”

11:04 aamupäivällä – San Bernardinon poliisi saapuu tapahtumapaikalle neljän minuutin kuluttua siitä kun 911-puhelu tuli. Los Angeles Times julkaisi videon, joka kuvattiin aluekeskuksen sisäpuolelta kun poliisi meni sisään rakennukseen aseet esille vedettyinä.”

Ymmärtäkää, että poliisin saapuminen paikalle vain neljässä minuutissa on erinomaista! Poliisilta tavallisesti kestää 15-45 minuuttia vastata 9/11 -puheluun. Kiitämme poliisivoimia heidän nopeasta reagoinnista.

Silti, tuon neljän minuutin aikana, 14 ihmistä kuoli ja tuloksena oli lisäksi haavoittuneita.

Vain neljässä minuutissa nämä sotilaallisesti koulutetut terroristit, ollen aseistetut aseilla, joita he olivat muokanneet Kalifornian lain vastaisesti, murhasivat 14 viatonta ihmistä. Viimeisten 100 vuoden aikana, Hitler'in ja Stalin'in diktatuurit Saksassa ja Venäjällä, vastaavasti, lupasivat kansalaisilleen, että hallituksen joukot voisivat suojella heitä jos he luovuttaisivat yksityiset aseensa.

Tämä lupaus ei ollut ainoastaan ontto ja väärä, vaan Saksan ja Venäjän kansalaiset kohtasivat viipymättä absoluuttisen diktatuurin heti kun he olivat luopuneet aseistaan.

Kirjassa, ”More Guns, Less Crime (Lisää aseita, vähemmän rikoksia)”, kirjailija totesi, että kun sinulla on edessäsi vihamielinen tunkeilija, joko kotonasi tai julkisessa paikassa, olet kuollut, jos sinulla ei ole asetta helposti saatavilla. Poliisivoimat eivät yksinkertaisesti pääse sinne ajoissa suojaamaan elämääsi. Tänäpäivänä, Amerikka on sodassa islamia vastaan kotimaassa. Kansalaisten olisi parempi aseistaa itsensä ja kuljettaa asetta mukanaan. Aika on myös tullut vaatimukselle, että lainsäätäjämme poistavat ”asevapaat alueet (Gun Free Zones)” ja meidän pitäisi välttää menemästä sellaiselle alueelle kaikin tavoin.

Vuonna 2001 presidentti Bush oikeutti Afganistanin invaasionsa, ja vuonna 2003 Irakin invaasionsa, sillä perusteella, että on parempi taistella vihollisiamme vastaan ”tuolla” eikä täällä meidän kaduillamme. Neljätoista vuotta julmaa sotaa ihmisiä vastaan Afganistanissa ja Irakissa on tuonut meidän islamilaiset vihollisemme tänne, meidän kaduillemme.

Kuten on niin tyypillistä, liittovaltion toiminta on saanut aikaan täsmälleen päinvastaisen reaktion kuin meidän viranomaiset lupasivat! (Lue uutinen NEWS1558, otsikolla, ”Murtautuminen ulos henkisestä häkistä – opettele ajattelemaan propagandasta päinvastaiseen suuntaan löytääksesi totuuden”)


http://www.cuttingedge.org/detail.cfm?ID=2323
II. Obaman terrorismiin liittyvä puhe: Jos presidentti Obama haluaa kieltää vihapuheen, hänen tarvitsee kieltää Koraani!

Ei ole olemassa sellaista asiaa kuin ”maltillinen, rauhaa rakastava” muslimi!


Presidentti Barack Obama puhuu kansakunnalle tänä iltana virkahuoneestaan käsin klo 8 illalla itäistä aikaa (EST) vastatakseen islamilaisiin terrori-iskuihin San Bernardinossa viime viikolla – suurin terrori-isku USA:n maaperällä sitten 9/11-iskujen … Sen jälkeen kun Syed Farook ja Tashfeen Malik tappoivat 14 ihmistä ja haavoittivat lukuisia muita San Bernardinossa viime viikolla, vasemmisto ja Valkoinen Talo halusivat alunperin kehystää joukkomurhan ”työpaikkaväkivallaksi” ja ryhtyivät ajamaan tiukempaa asevalvontaa.”

Mutta niin paljon todisteita on noussut esiin Farook'ista ja Malik'ista, joka sitoo heidät islamilaiseen terrorismiin, että jopa Valkoisen Talon … piti myöntää, että on täysin mahdollista, että nämä kaksi hyökkääjää olivat radikalisoituneet suorittamaan tällaisen terroriteon ja että 'useat palaset' todisteista 'viittaavat siihen että syylliset olivat radikalisoituneita'.”

Osa tästä musertavasta todistusaineistosta, jonka mukaan tämä ampuminen oli terroriteko, tuli Malik'in, vaimon, suusta.

Malik kuulemma vannoi uskollisuutta ISIS-johtaja Abu Bakr al-Baghdadi'lle pian ampumisen jälkeen ja ISIS on ylistänyt näitä kahta 'kalifaatin sotilaina' heidän sodassaan Länttä vastaan.”

ISIS selvästi ja rohkeasti väitti, että heidän toimijansa suorittivat hyökkäyksen. Silti presidentti kieltäytyi tunnustamasta, että ISIS järjestönä oli tämän aviomiehestä ja vaimosta koostuvan nukkuvan terrorismisolun taustalla. Sen sijaan, presidentti sanoi amerikkalaisille kuinka ”rauhaa rakastavia” ja kilttejä muslimit ovat ja kertoi meille, että meillä ei ole mitään pelättävää heidän suhteen.

UUTISKATSAUS: ”Obama: Amerikan muslimit ovat urheilusankareita – ovatko he?”, Breitbart News, 6. joulukuuta 2015

Puhuttuaan hänen … strategiastaan torjua Islamilainen Valtio, hän alkoi kertoa amerikkalaisille mitä heidän 'ei pitäisi tehdä' … Kummallisesti, hän käytti tätä osaa luennostaan todetakseen että … Amerikan muslimit ovat ystäviämme ja naapureitamme, meidän työtovereita, meidän urheilusankareita. Ja, kyllä, he ovat meidän univormuissa olevia miehiä ja naisia, jotka ovat valmiita kuolemaan maamme puolustamisessa. Meidän täytyy muistaa tämä.”

Mutta hän mainitsi URHEILUSANKARIT. Urheilusankareitako?! Anna minun punastua hirveän hämillään olevaksi. En pysty nimeämään yhtäkään muslimi-amerikkalaista urheilusankaria … On olemassa kourallinen aktiivisia muslimiurheilijoita Yhdysvalloissa, ja niin paljon kuin tiedän, merkittävä prosenttiosuus heistä on tehnyt tai sanonut asioita, jotka kyseenalaistavat – ainakin minun mielestä – heidän sitoutumisensa Amerikan Yhdysvaltoihin ensimmäiseksi.”

Sitten, oikeusministeri Loretta Lynch hyppäsi framille, kertomaan, että kaikki muslimit tässä maassa, jotka tuntevat itsensä uhatuiksi, voivat soittaa hänen toimistoonsa!

UUTISKATSAUS: Pamela Geller: Jos oikeusministeri Lynch haluaa kieltää 'vihapuheen', hänen pitäisi kieltää Koraani”, Breitbart News, 5. joulukuuta 2015

San Bernardinon jihad-teurastuksen vanavedessä, Obaman jihadin kieltäminen sai ilkeän ja tyrannimaisen käänteen. Vuorokauden kuluttua hirvittävästä ISIS-riehunnasta, Obaman oikeusministeri Loretta Lynch lupasi islamilaisen ylivallan lobbausryhmälle, että syyttäisi ketä tahansa, joka käyttää 'muslimivastaista' retoriikkaa … Jos Lynch on vakavissaan nostamalla syytteen vihapuheesta, niin silloin hänen täytyy aloittaa sulkemalla moskeijat ja kieltämällä Koraani. Hän haluaa rajoittaa Perustuslain ensimmäistä lisäpöytäkirjaa, jotta voisi hillitä 'tekoja joiden väitetään olevan vihapuhetta?' ”

Olen järkyttynyt tästä julkilausumasta Amerikan ylimmältä oikeudelliselta virkamieheltä. Sanoa totuus jostakin tässä uudessa ajassa merkitsee siis samaa kuin ”vihapuhe”! Muslimit ovat aina niin täynnä raivoa, että heillä on jopa nimi sitä varten – ”Raivonpäivä (Day of Rage)”! Muslimit ovat niin täynnä vihaa suuresta osasta heidän ajastaan, että se vie todella sanattomaksi. Israelilaiset ovat taistelleet päivittäistä palestiinalaisten raivoa vastaan viimeiset 50 vuotta.

Mutta miksi meidän pitäisi olla yllättyneitä? Koraani on täynnä vastenmielistä vihaa, ja käskee seuraajiaan tappamaan näkyvillä olevat vääräuskoiset.

Ja tappakaa heidät missä tahansa kohtaatte heitä, ja karkottakaa heidät sieltä mistä he karkottivat teidät; vaino on tuskallisempaa kuin tappaminen. Mutta älkää taistelko heitä vastaan Pyhän Moskeijan luona ennenkuin heidän täytyy taistella teitä vastaan siellä; sitten, jos he taistelevat teitä vastaan, surmatkaa heidät – tällainen on epäuskoisten palkka, mutta jos he katuvat, niin totisesti Allah on kaikki-anteeksiantava, kaikki-myötätuntoinen. Taistelkaa heitä vastaan, kunnes ei ole vainoa ja uskonto on Allah'in; sitten jos he luovuttavat, ei ole olemassa mitään vihamielisyyttä lukuunottamatta pahantekijöitä. (Koraanin suura 2:191-193)”

Islam ei myöskään kunnioita naisia.

Miehet olkoon naisten esimiehiä, sillä niin on Allah pitänyt parempana … Vanhurskaat naiset ovat sentähden alistuvaisia, vaalien salaisuutta, kaikkea sitä, minkä Jumala on kätköön tarkoittanut. Mitä niihin tulee, joiden puolelta kohtaatte uppiniskaisuutta, niin varoittakaa heitä, erottakaa heidät vuoteestanne ja kurittakaa heitä. (Koraanin suura 4:34)”

... jos he palaavat entiseen vihamielisyyteensä, niin ottakaa heidät kiinni ja surmatkaa, missä heidät kohtaattekin, älkääkä ottako itsellenne suojelijaa tai auttajaa heidän joukostaan. (Koraanin suura 4:89)”

Ainoa palkka niille, jotka sotivat Allah'ia ja Hänen lähettilästään vastaan ja kiirehtivät levittämään turmiota maassa, on että heidät tapetaan tai ristiinnaulitaan, tai heidän kätensä ja jalkansa hakataan poikki eri puolilta, ristiin, tai heidät karkoitetaan maasta. Sellainen on heidän häväistyksensä tässä elämässä, ja tulevassa heille on kauhea kuritus. (Koraanin suura 5:33)”

Muista, kuinka Herrasi julisti enkeleille: »Olen kanssanne; tukekaa siis niitä, jotka uskovat. Täytän pian uskottomien sydämet pelolla; silloin hakatkaa poikki heidän kaulansa ja heidän kaikki sormensa.»! (Koraanin suura 8:12)”

Onko tämä jae syynä sille, että muslimit tykkäävät mestaamisesta niin kovasti?

... vuodattakaa pakanain verta missä tahansa heitä tapaattekin. Ahdistakaa ja piirittäkää heitä ja väijykää heitä kaikkialla … (Koraanin suura 9:5)”

Kannustamme sinua lukemaan tämän Pamela Geller'in uutisartikkelin, sillä se tarjoaa enemmän Koraanin lainauksia tukemaan totuutta, niin ettei kukaan muslimi joka lukee Koraania jää ”maltilliseksi”. Jos muslimi ohjeistaa elämänsä Koraanin mukaan, hänestä tulee todellakin ”radikalisoitunut”.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com