Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

keskiviikko 9. syyskuuta 2015

CERN, Shiva ja Kali kytkeytyneenä toisiinsa elo-syyskuussa 2015 ja kristittyjen ahdinko gay-kulttuurin vallitessa nykyään Amerikassa

Tässä pastori J. D. Farag'in tuorein profetiapäivitys syyskuun alkupuolelta 2015, kuukausi, jonka hän näkee alkaneen pahaenteisesti mm. kristittyihin kohdistuvalla vainolla homoseksuaalisen elämäntavan normittamisen kautta amerikkalaisessa yhteiskunnassa. Tähän kuukauteen liittyy myös CERN'in hiukkaskiihdyttimen, maailman suurimman koneen, laittaminen kuun lopulla täydelle teholle tarkoituksella, jotta tiedemaailma voisi ratkaista maailmankaikkeuden synnyn alkujuuria, joskin tämä lienee vain savuverho, jonka takana pyritään luomaan yhteys tuonpuoleiseen demonimaailmaan mikä voi aiheuttaa pahojen voimien irtipäästämisen, jotka tuovat tuhoa maapallolle, kuten CERN'in palvoma pakanallinen jumalpatsas niin voimakkaasti vihjailee. Profetiapäivityksen suomensi: Olli R.

--------------------------

Mid-East Prophecy Update – September 6th, 2015


J D Farag on egyptiläisjordanialainen Havaijin Kaneohe'n Calvary Chapel-seurakunnan perustajapastori, jolla on ainutlaatuinen arabinäkökulma Lähi-Idän tapahtumiin ja terve eskatologia. Hän osaa käyttää internettiä esimerkillisen tehokkaasti, kuten ylläolevista linkeistä voi päätellä. Seuraavassa suomennetut ”notet” Lähi-Idän profetiapäivitykseen 6.9.-15. Ne ovat erinomainen tiivistelmä puheesta. Suom. huom.

http://www.calvarychapelkaneohe.com/mp3/Mideast/Mid-East_Update_2015-09-06.pdf

Pastori JD käy läpi kaikenlaista mitä tapahtui syyskuun 1. viikolla 2015, joka osoittaa pahaenteiseen alkuun, sekä tuo ilmi CERN'in ”helvetinkoneen” turbokäynnistyksen syyskuun 23.-24. päivinä, jolla voi olla katastrofaaliset seuraukset nykymaailmalle.


- Tämänkertaisessa profetiapäivityksessä toivon sinun siellä pitävän minusta kiinni kun käyn läpi kaikkea sitä mitä pelkästään menneellä viikolla on tapahtunut.
- Riittää kun sanon, että syyskuu on alkanut pahaenteisesti, ja näyttää siltä, että se pahenee entisestään.
- Sen mitä seuraa, vaikkakaan ei peräkkäisjärjestyksessä, väittäisin viittaavan mitä merkittävimpiin profetioihin Raamatun sivuilla.
Aloitamme viime perjantaista, syyskuun 4. päivästä. Saudi-Arabian kuningas Salman tapasi Obaman Valkoisessa Talossa koskien Iranin ydinsopimusta. Jerusalem Post julkaisi raportin joka kertoo siitä kaiken, ”Saudi Arabia: Iran deal will contribute to Middle East security and stability (Saudi-Arabia: Iran-sopimus edistää Lähi-idän turvallisuutta ja vakautta).”

1 Thessalonians 5:3 (NIV) — 3 While people are saying, “Peace and safety”, destruction will come on them suddenly, as labor pains on a pregnant woman, and they will not escape.
1 Tess. 5:3 (KR 33/38) – ”Kun he sanovat: "Nyt on rauha, ei hätää mitään", silloin yllättää heidät yhtäkkiä turmio, niinkuin synnytyskipu raskaan vaimon, eivätkä he pääse pakoon.”
Mitä tulee puhumiseen äkillisestä tuhosta, viime maanantaina, elokuun 31. päivänä, Russia Times'in mielipidekirjoittaja, Robert Bridge, julkaisi artikkelin otsikolla, 10 mind-blowing facts about the CERN Large Collider you need to know (10 häkellyttävää tosiasiaa CERN'in suuresta hadronitörmäyttimestä jotka sinun täytyy saada tietää).” Samalla kun aika ei salli minun kommentoida tätä koko laajuudeltaan, haluaisin huomauttaa kohdista nro 5 ja nro 2 hänen listalla koskien häkellyttäviä tosiasioita. – #5. Erikoinen valinta CERN'in maantieteelliselle sijainnille – ...monet tarkkailijat eivät voineet muuta kuin panna merkille, että kaupunki Ranskassa, missä CERN osaksi sijaitsee, on nimeltään ”Saint-Genus-Poilly”. Nimi Poilly tulee latinan sanasta ”Appolliacum” ja uskotaan että muinaisen Rooman valtakunnan aikoina temppeli oli olemassa Apollon kunniaksi, ja ihmiset jotka asuivat siellä, uskoivat että se on portti manalaan. ...Uskonnolliset johtajat – aina epäluuloisia tiedemaailman tavoitteille – vetivät yhteyden suoraan Ilmestyskirjan (9:1-2,11) jakeeseen, jossa viitataan nimeen 'Apollyon'. Tämä jae toteaa: ”Sille annettiin syvyyden kaivon avain; ja se avasi syvyyden kaivon... Niillä oli kuninkaanaan syvyyden enkeli, jonka nimi hebreaksi on Abaddon ja kreikaksi Apollyon.” #2. Tuhon jumalatar yritysten maskottina – Vaikka useimmat yritykset karttavat minkäänlaista yhteyttä uskonnon ja hengellisen maailman kanssa, CERN on valinnut maskotikseen Hindu-jumalattaren. Mutta ei ainoastaan mitä tahansa Hindu-jumalatarta. Aivan päämajarakennuksensa ulkopuolella sijaitsee antiikin patsas Shiva'lle, muinaiselle Apollyon'ille, tuhon jumalattarelle. Outoa?
    
Jotkut yhdistävät pisteet ällistyttävään Hindu-jumala Kalin näyttämiseen Empire State Building -rakennuksessa viime kuussa. Wikipedian mukaan, ”Kāli on vahvasti sidoksissa Shivaan, ja Shaiva johtaa maskuliiniseen Kāla -nimeen hänen feminiinisestä nimestään. 19. vuosisadan sanskritin sanakirjassa todetaan: ...Shiva on Kāla, joten, hänen puolisonsa on Kāli. Nimi Kali tarkoittaa mustaa, aikaa, kuolemaa, kuoleman herraa; hän (she) on siis ajan, muutoksen, voiman ja tuhon jumalatar.” --- Viimeinen huomautus CERN'iä koskien ennenkuin siirrymme eteenpäin, ja sillä on tekemistä raporttien kanssa, että se [törmäytin] on toimiva täydellä teholla, avaten portaalit syyskuun 23.-24. päivinä 2015.

- Olipa miten tahansa, niin suonet anteeksi etten käsittele uhkaavaa talouskriisiä, pakolaiskriisiä ja kaikkea muuta kuluneella viikolla.
- Näin siksi, että minun on käsiteltävä kristityn vangitsemista kieltäydyttyään antamasta lupaa samaa sukupuolta olevien avioliitolle Kentuckyn osavaltiossa.
- Sillä niitä varten, jotka eivät ehkä ole kuulleet mitä tapahtui viime viikolla, minä kiinnitän huomiota tähän järkyttävään uutiseen.
Reutersin uutisotsikossa lukee, ”Citing God's authority, clerk defies Supreme Court on gay marriages (Viitaten Jumalan auktoriteettiin, notaari uhmaa Korkeinta Oikeutta koskien homoavioliittoja).” Artikkelia lainaten, ”Keskellä hänen eroamisvaatimuksia, tappouhkauksia ja määräystä, että hän ilmestyy liittovaltion oikeuteen torstaina, Davis tarttui uskonnollisiin vakaumuksiinsa. 'Minulla ei ole vihamielisyyttä ketään kohtaan enkä haudo mielessäni pahaa tahtoa', hän sanoi lausunnossaan. 'Minulle tämä ei ole koskaan ollut homo- tai lesbokysymys. Se koskee avioliittoa ja Jumalan Sanaa. Kyse on uskonnonvapaudesta.' 'Se ei ole pikkujuttu minulle. Se on taivas- tai helvettipäätös. Minulle se on päätös kuuliaisuudesta', hän sanoi.”

Se oli tiistaina. Menkäämme torstaihin, jolloin yhdysvaltalainen käräjätuomari David Bunning oli luovuttanut Kim Davis'in, Rowan'in piirikunnan notaarin, liittovaltion seriffien huostaan ja hänet (she) pantiin vankilaan, ilman takuita. Minä lainaan lyhyesti tätä Fox News'in raporttia otsikon kanssa, ”Judge orders Kentucky clerk to jail for refusing to issue marriage licenses for gay couples (Tuomari määrää kentuckylaisen notaarin vankilaan kun hän kieltäytyi antamasta avioliittolupia gay-pareille).””Liittovaltion tuomari määräsi uhmakkaan piirikuntanotaarin vankilaan halveksunnasta torstaina sen jälkeen, kun hän väitti, että se rikkoisi hänen omaatuntoansa noudattaa oikeuden määräyksiä antamalla avioliittolupia gay-pareille. ...Tuomari sanoi että hänen ainoa vaihtoehtonsa oli vangituttaa hänet, koska ei uskonut, että Davis noudattaisi hänen määräystään, vaikka häntä sakotettaisiin. Hänet kuljetettiin pois oikeussalista apulaissheriffin avulla, vaikkakaan ei käsiraudoissa, luovutettavaksi liittovaltion seriffien huostaan. ...Parit, jotka alunperin nostivat oikeusjutun, pyysivät Bunning'ia rankaisemaan Davis'ia sakoilla, mutta ei vankilalla.”

- Kun erotat lainsäädännön oikeudelliset pintakerrokset, joista olen täysin vakuuttunut että ne ovat hänen eduksi, sinä saat kristityn joka on vangittu uskonsa tähden.
- Minun täytyy tunnustaa, että olin todella otettu joidenkin eri mieltä olevien kristittyjen ja erityisesti pastoreiden kommenteista.
- Ainoa vastaus, joka minulla on, on tämä; mitä aiot tehdä, kun samaa sukupuolta oleva pari pakottaa sinut toimimaan vastoin Jumalan Sanaa?
- Torstaina allekirjoitin vetoomuksen www.mikehuckabee.com -sivustolla ja jaoin linkin Facebook-sivuillani samoin kuin Twitter-tililläni.
- Samalla kun tämä ei varmastikaan ole poliittinen tuen osoitus entiselle pastorille ja kuvernöörille, minä sekä taputan käsiäni että kannatan hänen ponnistelujaan.
- Valitettavasti, hän näyttää olevan yksinäinen ääni antikristillisessä maailmassa soittaen hälytyskelloja kristityn uskonnonvapautta koskien.
- Sanottakoon lopuksi, että jos Herra viipyy, niin tämä ei tiedä hyvää kristityille, tai itseasiassa niille, jotka eivät ole kristittyjä.

1 kommentti:

  1. Voiko olla selvempää viestiä Nykin tuhosta??

    Kali (death and destruction) shown Aug 9 on NYC Empire State Building

    https://www.youtube.com/watch?v=8ThF-C5hl48

    Julkaistu 10.8.2015
    This was shown last night on the NYC Empire State Building. The message could not be any clearer. The "writing is on the wall" - literally! NYC is about to be destroyed.

    45 päivää tästä näytöksestä, niin saavutaan 23.9.2015 päivään!

    VastaaPoista

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com