Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

maanantai 21. syyskuuta 2015

Venäjän sotilaallinen varustautuminen Israelin läheisyydessä enteilee Hesekielin 38. luvun toteutumista

Tässä tunnetun amerikkalaisen profetiatutkijan ja kirjailijan, pastori Hal Lindsey'n, viime viikon profetia- ja ajankohtaisraportti, jossa hän kiinnittää erityisesti huomiota lisääntyvään venäläisen sotakaluston siirtämiseen maahan, jolla on Israelista katsoen koillisraja sen kanssa, eli Syyriaan. Profeetallisen asiasta tekee se tosiasia, että Syyria on nykyään Iranin (muinainen Persia) läheinen liittolainen. Ns. Googin sotaa käsittelevässä Hesekielin profetiassa Iran, eli Persia, on Venäjän (Maagog) pääliittolainen. Nyt jos Damaskos tuhotaan lähitulevaisuudessa Israelin toimesta (Jes. 17:1), niin kostajamaat ovat arvattavissa ja muodostavat tämän Hesekielin 38. luvussa mainitun Googin sotaliittoutuman. Raporttinsa jälkipuoliskolla Hal Lindsey paneutuu myös käsillä olevaan Lähi-idästä lähteneeseen pakolaiskriisiin, joka oli ennustettavissa Raamatun lopunaikaa koskevien profetioiden nojalla. Viikkoraportin suomensi: Olli R.

Tuoreita uutislinkkejä:

http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/200769#.VgAAwN-qqkp (Assad Starts Using Advanced Russian Weapons, 17.9.2015)

http://www.debka.com/article/24893/Russian-troops-already-engaged-in-battle-against-ISIS-around-Homs (Russian troops already engaged in battle against ISIS around Homs, 17.9.2015)

http://yle.fi/uutiset/venaja_toimittanut_taistelukoneita_ja_aseita_syyrian_hallitukselle/8323771 (22.9.2015)

-------------------------

Tonight on The Hal Lindsey Report

http://www.hallindsey.com/hlr-9-18-2015/


Tässä ohjelmassa muutama viikko sitten, käsittelin Venäjän ja Iranin johtamaa kansakuntien sotaliittoumaa, jota kuvaillaan Hesekielin luvussa 38. Siitä lähtien jotakin ällistyttävää on tapahtunut. Venäjän armeija siirtää maajoukkoja, raskaita panssariajoneuvoja, hävittäjäkoneita, ilmatorjuntapattereita, ohjuksia, ja laivaston aluksia Syyriaan.

Venäläisillä on ollut sotilaallista yhteistyötä Syyrian kanssa jo pitkään, mutta nykyinen toiminta on aivan toista luokkaa kuin mitä Venäjä on koskaan suorittanut Lähi-idässä.

Aluksi venäläiset kiistivät, että mitään ylimääräisiä miehiä tai materiaalia olisi menossa Syyriaan, mutta se onkin normaalia toimintamenettelyä heiltä.

Nyt, Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov on viimein myöntänyt jonkinlaisen rajoitetun sotilaallisen läsnäolon Syyriassa. Mutta hän sanoo, että Venäjä on siellä vain taistellakseen ISISiä vastaan, ei tukeakseen Syyrian voimamiestä, Bashar al-Assadia.

Tietenkin, Syyrian piiritetyn armeijan avustaminen sen vihollisten kukistamiseksi tulee varmasti vahvistamaan Assadin mahdollisuuksia roikkua vallassa.

Ei ole epäilystäkään siitä, että Venäjän presidentti Vladimir Putin näkee tämän myös tilaisuutena laajentaa Venäjän vaikutusvaltaa öljyrikkaaseen Lähi-itään. Ja tietystikin se on mahdollisuus tukea Venäjän toista liittolaista alueella: Irania.

Raamatun profetiassa, Venäjä ja Iran tunnetaan Maagogina ja Persiana.

Syyria sijaitsee Israelin koillisrajalla. Ihmiset, tämän asettaa Maagogin armeijan Israelin viereen.

En usko että tämä on Hesekielin luvun 38 täyttymys, vielä. Mutta se vahvasti enteilee sitä. Palaset ovat laskeutumassa kohdilleen silmiemme edessä.

Viimeisten aikojen liittoumat ovat muodostumassa juuri nyt.

Yksi vakavimmista monista kriiseistä joita maailma kohtaa juuri nyt, on pakolaisvirtojen räjähdysmäinen kasvu. Raamattu sanoo, että kun me lähestymme kristittyjen lopunaikojen vainoa, niin laittomuus kasvaa ja vääriä profeettoja nousee.

Nämä edellytykset ovat lisääntymässä räjähdysmäisesti ympäri maailmaa. Ja jokainen niistä aiheuttaa pakolaisten karkumatkan.

Jopa väärien profeettojen nousu. Väärä profeetta on sellainen henkilö, joka väittää puhuvansa yhdelle tosi Jumalalle, muttei teekään niin.

Oletko koskaan miettinyt, että jokainen islamilaisista hahmoista, jotka aiheuttavat tuhoa maailmassa nykyään, kuten Iranin Ajatollah Ali Khamenei, ISIS-johtaja Abu Bakr al-Baghdadi, Boko Haram'in johtaja Abubakar Shekau, ovat hengellisiä johtajia, jotka kasvattavat armeijoitaan ja suorittavat verenhimoisia kampanjoitaan nojaamalla islamilaisiin opetuksiin?

Kukin näistä vääristä profeetoista (ja heitä on paljon enemmän) on vastuussa tuhansien ihmisten paikaltaan siirrosta, ja, joissakin tapauksissa, miljoonista pakolaisista. Aivan kuten Raamattu ennusti.

Pakolaiskriisissä, radikaali Islam on ensisijainen ongelma ja se on suurelta osin jätetty huomiotta. Vielä pahempaa, radikaali Islam leviää miljoonien pakolaisten mukana kaikkialla maailmassa.

Nyt kun Iranin ydinsopimus on puskettu läpi Yhdysvaltain senaatissa teknisiin menettelyihin liittyvillä syillä, New York Times on ilmoittanut, että se tulee olemaan ”perinnöksi luonnehdittava ulkopolitiikan saavutus” presidentti Obamalle. Mutta millainen perintö se onkaan?

Se on jo käynnistänyt ydinasevarustelukilvan Lähi-idän valtioiden keskuudessa, jotka tuntevat itsensä uhatuiksi Iranin ydinaseiden tavoittelun vuoksi. Ja koska Iran ei salaa haluaan käyttää ydinasetta ”pyyhkäistäkseen Israelin kartalta”, sota, jota tämä ennakoi, tulee olemaan osa Obaman ”perinnöksi luonnehdittavaa... saavutusta.”

Voittaakseen takaisin maat, jotka tuntevat, että Yhdysvallat petti heidän luottamuksensa, Obama on luvannut lisätä heidän sotilaallista avustusta. Toisin sanoen, hän myöntää, että hänen täytyy edelleen aseistaa maita, jotka ovat jo raskaasti aseistettuja tuolla alueella, koska emme voi luottaa Iraniin. Siis sama Iran, jolle hän juuri antoi vapaat kädet tavoitella ydinaseita. Sekä 150 miljardia dollaria (jäädytettyjen rahavarojen 1. vapautus), jonka avulla tehdä sitä!

Lopuksi, uskokaa tai älkää, jotkut tiedotusvälineiden kommentaattorit ja jotkut liberaalipoliitikot Israelissa ovat mäiskineet Israelia kun se ei hyväksy Syyrian pakolaisia.

He eivät näe – tai ehkä näkevätkin – että tuhansien syyrialaisten vastaanottaminen aiheuttaa suuren uhkan Israelin kansalliselle turvallisuudelle. Jokainen jihadisti alueella yrittää löytää paikan tuossa jonossa.

Knessetin jäsen Ze'ev Elkin sanoo, että he ovat valmiita tinkimään Israelin turvallisuudesta ”yhden minuutin takia” maailman mediassa.

Se on hirveän korkea hinta maksettavaksi jostakin täysin arvottomasta.

Älä missaa tämän viikon raporttia täällä sunnuntaina.

Jumalan siunausta,

Hal Lindsey

2 kommenttia:

  1. Muuten hyvä kirjoitus, mutta mielestäni "väärä profeetta" termi viittaa henkilöön joka väittää olevansa kristitty vaikkei ole
    (=valheveli, jesuiitta). Ei se ole kristitylle mikään eksytys että näkyvästi toisuskoiset puhuu valhetta, mutta se on eksytys että
    valhekristitty puhuu ns. toista evankeliumia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet ihan oikeassa. Ehkä Lindseyn olisi pitänyt käyttää toista termiä näistä muslimijohtajista kun ajatellaan Jeesuksen varoitusta (Matt. 24). Eiväthän he kristittyjä eksytä. Tosin "väärä profeetta" noin yleisesti voi tarkoittaa jotakin uskonnollista johtajaa eksyttäen maailman ihmisiä. Eksytyksen kohteena on sekä maailma että seurakunta.

      Poista

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com