Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

tiistai 15. maaliskuuta 2016

Venäjä vetäytyy Syyriasta yllättäen ja näin eräs Hesekielin profetian kohta koskien Googin sotaa saa vahvistusta

PÄIVITETTY 15.3.2016 klo 16:20 & 16.3.2016 klo 18:00 & 20.3.2016 klo 14:20 (katso lopusta)



Saimme juuri kuulla uutisista, että Venäjä vetää pääosan sotajoukoistaan Syyriassa, jonne se meni viime syyskuun lopulla Syyrian hallinnon tueksi kun presidentti Assad oli joutunut pahasti alakynteen Syyrian kapinallisryhmiä vastaan ja oli joutua syrjäytetyksi hyvinkin pian. Nyt presidentti Putin sanoo, että Venäjän joukot ovat "suurelta osin" saavuttaneet tavoitteensa Syyriassa ja aloittaa joukkojen pääosan vetämisen Syyriasta tiistaina 15.3.2016, jolloin Syyrian sisällissodan alkamisesta on mielenkiintoisesti kulunut tasan 5 vuotta eli 1827 päivää eli 261 viikkoa. Luku 1827 on ns. ysiluku eli 1+8+2+7=18->1+8=9 ja 1827=7x9x29 (7+9+2+9=27->2+7=9). Yhdeksän tarkoittaa Raamatun numerologiassa lopullisuutta ja tuomiota.

Putin laskee sen varaan, että vetäytyminen auttaisi vasta alkaneita Syyrian rauhanneuvotteluja Genevessä tuoden luottamusta osapuolten välille. Epäilen kuitenkin, että Putinin siirto oli virhe ja Assad joutuu nyt seisomaan omilla jaloillaan, vaikka Venäjän laivasto- ja lentotukikohdat Syyrian luoteisosan rannikkoalueilla, Latakian maakunnassa ja Tartusissa, jatkavat Putinin mukaan toimintaansa kuten ennenkin. Lisäksi Venäjä voi halutessaan palata kuvioihin isomminkin vain muutamissa päivissä.

http://yle.fi/uutiset/putin_venaja_vetaytyy_syyriasta/8743983

http://yle.fi/uutiset/putinin_ilmoitus_oli_yllatys/8744075

http://yle.fi/uutiset/voiko_venajan_sanaan_luottaa_-_onko_se_jo_saavuttanut_tavoitteensa_syyriassa/8744076

http://www.hs.fi/ulkomaat/a1457931605218

http://www.theguardian.com/world/2016/mar/14/vladimir-putin-orders-withdrawal-russian-troops-syria

Joka tapauksessa Venäjän sotajoukkojen lähdettyä, Syyrian pääkaupunki Damaskos on nyt alttiimpi tuholle, mikä toteutuessaan täyttää muinaisen ennustuksen kaupungin hävityksestä (Jes. 17:1), jota ei ole koskaan aikaisemmin tapahtunut historiassa. Varsinkin jos käynnissä olevat rauhanneuvottelut epäonnistuvat, niin Assadin viholliset tulevat entistä suuremmalla vimmalla käymään hallituksen joukkojen kimppuun. Lisäksi Saudi-Arabia, Turkki ja eräät Persianlahden sunnivaltiot haluavat Assadin kukistumista ja ovat valmistautumassa sotaan lähtöön, johon äskettäinen ennennäkemättömän suuri sotaharjoitus Saudi-Arabian pohjoisosissa viittaa. Lue http://nokialainen.blogspot.fi/2016/02/northern-thunder-sotaharjoitus-saudi.html. Venäjän taktiset ydinaseet eivät varmaan Venäjän lähtiessä ole enää esteenä Saudi-Arabialle ja sen kumppaneille. Mitä Putin tekee, antaako hän Assadin Lännen ja sen liittolaisten haukoille, mikäli rauhanneuvottelut ajautuvat karille? Onko Putin osa Illuminatia ja näin perkeleen talutusnuorassa?

Kolmas maailmansota lähestyy siis, mutta siihen ei tarvitse sisältyä Raamatun ennustama Googin sota (Hes. 38,39). Nyt tämä Venäjän vetäytyminen vihjaa siihen suuntaan, että ensin käydään WWIII, jossa Damaskos kukistuu ja Psalmi 83 täyttyy lopullisesti, ja Googin sota (WWIV eli 4. maailmansota) olisikin vasta 7-vuotisen vaivanajan puolivälissä, jolloin Israel "on tointunut miekan jäljiltä ja elää turvassa". (Hes. 38:8) Samoihin aikoihin Israelin vastaanottama väärä messias eli Antikristus saa kuolinhaavan (Ilm. 13:3), mutta se paranee, ja sen jälkeen Antikristus (=Prinssi Charles?) astuu uuteen Jerusalemin temppeliin ja julistaa olevansa Jumala (2. Tess. 2:3-4). Raamatun Jumala puolestaan lähettää tulen Maagogiin ja rantamailla turvassa asuvien keskeen (Hes. 39:6). Joissakin käännöksissä tuo "rantamaat" (coastlands) on korvattu sanalla "saaret" (isles), vrt. Britteinsaaret.

"And I will send a fire on Magog, and among them that dwell carelessly in the isles: and they shall know that I am the Lord." (Hes. 39:6, KJV)

No sitten päästään tämän jutun ydinasiaan, johon otsikossakin viitataan. Kun Putin Roosin ruhtinaana (Hes. 38:2, demoniruhtinas Googin ruumiillistuma) lähtee Syyriasta, niin hänen [Googin] on vielä palattava Israelin rajoille/vuorille, jonne hän tuli syyskuun 30. päivänä 2015, kun asettui Syyriaan ja sen vastaiselle Pohjois-Israelin rajaseudulle. Kuinka ollakaan, niin eräs kohta Hesekielin profetiassa, luvussa 38, sanoo sen suoraan! Katsotaanpa paria englantilaista käännöstä Hesekielin jakeesta 38:4, joka tosiaan paljastaa Googin palaavan takaisin sinne mistä lähti pois eli Jumala panee koukut Googin leukoihin vetämään hänet takaisin.

Ezekiel 38, King James Version (KJV)

38 And the word of the Lord came unto me, saying,

2 Son of man, set thy face against Gog, the land of Magog, the chief prince of Meshech and Tubal, and prophesy against him,

3 And say, Thus saith the Lord God; Behold, I am against thee, O Gog, the chief prince of Meshech and Tubal:

4 And I will turn thee back (=käännän sinut takaisin), and put hooks into thy jaws (=panen koukut leukoihisi), and I will bring thee forth, and all thine army, horses and horsemen, all of them clothed with all sorts of armour, even a great company with bucklers and shields, all of them handling swords:

Ezekiel 38, New International Version (NIV)

The Lord’s Great Victory Over the Nations

38 The word of the Lord came to me: 2 “Son of man, set your face against Gog, of the land of Magog, the chief prince of[a] Meshek and Tubal; prophesy against him 3 and say: ‘This is what the Sovereign Lord says: I am against you, Gog, chief prince of[b] Meshek and Tubal. 4 I will turn you around (=käännän sinut ympäri), put hooks in your jaws (=panen koukut leukoihisi) and bring you out with your whole army—your horses, your horsemen fully armed, and a great horde with large and small shields, all of them brandishing their swords.

----------------

Sana sanoo selvästi, että Goog kääntyy takaisin/ympäri, eli jossain vaiheessa Venäjä siis palaa Lähi-itään suurella joukolla, joka tapahtuu mitä todennäköisimmin silloin kun Damaskos on jo tuhottu. Jos Venäjä olisi paikalla suurella joukolla, niin Damaskos olisi varmasti turvassa ja Assad myös. Mutta nyt kun Venäjä aikoo pian lähteä pois Syyriasta, niin kaikki muuttuu ja Assadin viholliset saavat avaimet käsiinsä, jotta voivat pyyhkäistä Syyrian nykyhallinnon olemattomiin, jonka suorittamiseen Israelille voi olla varattuna päärooli. En usko että käynnissä olevista rauhanneuvotteluista tulee yhtään mitään, ja jos tuleekin, niin se on silloin väärä rauha (1. Tess. 5:3)! Elämme mielenkiintoisia aikoja!

-----------------

PÄIVITYS 15.3.2016 klo 16:20

Lisään vielä noihin numerologisiin juttuihin muutaman seikan. Siis tänään 15.3.2016 (1+5+3+2+0+1+6=18->1+8=9) Venäjä aloittaa sotajoukkojensa vetämisen Syyriasta, jossa he aloittivat ilmapommitukset 30.9.2015. Tämä väliaika on tarkalleen 5,5 kuukautta tai 167 päivää (1+6+7=14->1+4=5). Ja kuten mainitsin, niin Syyrian sisällissodan alkamisesta on kulunut nyt tasan 5 vuotta. LUKU 5 NOUSEE VAHVASTI ESILLE LUVUN 9 KANSSA!! Tulee mieleen Venäjällä vuosittain pidettävä Voitonpäivä 9.5. Natsi-Saksasta saadun voiton kunniaksi. Olen itse syntynyt samana päivänä. Mielenkiintoisesti huomasin jälkeenpäin, että elinpäiväni olivat 9595 päivää (9+5+9+5=28=4x7) kun synnyin uudestaan eli ns. tulin uskoon eräänä elokuisena sunnuntaiaamuna myrskyisän yön jälkeen kesämökin kammarissa ja sain kokea Pyhän Hengen kasteen. Koin valtavan helpotuksen tunteen tuolloin kun syntini annettiin anteeksi. Todella jumalallista johdatusta numeroiden välityksellä ja en epäile yhtään, etteikö Taivaan Isä rakasta minua.

Lopuksi Paul Begley'n ajatuksia Venäjän vetäytymisestä: https://www.youtube.com/watch?v=140BjJE46zc

-----------------

PÄIVITYS 16.3.2016 klo 18:00

Laitoin vieraskirjaani äsken seuraavan viestin:

Päivämäärä: 16/03/2016, 17:36:41
Nimi: Olli
Sijoitus: 926

No onpas hyvä juttu Venäjän yllättävän vetäytymisen syistä, joka kannattaa lukea.

Onko tässä todellinen syy siihen, miksi Putin yllätti juuri nyt?

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-2000001138939.html

Poimin yhden kohdan, joka on mielenkiintoinen profeetallisesti ja josta on pääosin vaiettu mediassa.

-----------------

6) Vaarana konfliktin laajeneminen Venäjälle

Yksi syy Putinin haluun vetäytyä Syyriasta saattaa olla se, että vaarana on Venäjän oman sisäisen muslimiväestön nouseminen Kremliä vastaan.

Pääministeri Dmitri Medvedev selitti helmikuussa Münchenissä, että Venäjän oli aloitettava operaatio, koska maa halusi tuhota entisestä Neuvostoliitosta ja Venäjältä ISISiin lähteneitä taistelijoita.

Tiettävästi operaatiolla on kuitenkin ollut kahtalainen vaikutus: vaikka joitakin venäläisperäisiä terroristeja on tuhottu Syyriassa, uusia vapaaehtoisia on lähtenyt ISISiin sitäkin tiheämpään tahtiin.

Tilanteen herkkyyttä kuvastaa tuore tapahtumasarja, joka alkoi, kun mielenterveysongelmista kärsinyt uzbekistanilainen lastenhoitaja surmasi Moskovassa nelivuotiaan pikkutytön ja ilmaantui sen jälkeen metroaseman edustalle mukanaan lapsen irtileikattu pää. Venäjän valtiollinen televisio otti välittömästi käyttöön tiukan sensuurin ja vaikeni tapauksesta.

Tämän jälkeen venäjänkieliseen internetiin ilmaantui kuitenkin uutisia, joiden mukaan lastenhoitaja oli selittänyt tekonsa olevan ”kosto Putinin pommituksille Syyriassa”. Tuoreimman ilmoituksen mukaan naisen toimista ei ole kuitenkaan löytynyt mitään ”yhteyttä äärijärjestöihin”, vaan hän on Venäjän viranomaisten mukaan yksinkertaisesti vain skitsofreenikko.

------------

Huom: ”kosto Putinin pommituksille Syyriassa”

Katsotaanpa mitä totuudenkirja (Dan. 11:18-19) sanoo.

18. Sitten hän (=Pohjan kuningas eli Putin) kääntyy rantamaita vastaan ja ottaa valtaansa monet (=Syyrian rannikkoalueet). Mutta eräs sotapäällikkö (=ISISin jäsen?) tekee hänen herjauksistaan lopun ja kostaa hänelle hänen herjauksensa.
19. Silloin hän kääntyy oman maansa linnoituksiin (=Venäjän vetäytyminen Syyriasta), mutta kompastuu ja kaatuu, eikä häntä enää ole.

SE ON SIINÄ!!! Islamistien koston seurauksena Putin lähti käpälämäkeen Syyriasta ja kaatuu pian!! WWIII seuraa?!

---------------

PÄIVITYS 20.3.2016 klo 14:20

Seuraavassa lisää vieraskirjastani viestejä, jotka kirjoitin jälkeenpäin erikoisesti koskien Dan. 11:18-19 tulkintaa kun Pohjan kuninkaana on Venäjä ja Putin. Paljastan kuka on mahdollisesti se "eräs sotapäällikkö joka kostaa hänen (Putinin) herjaukset" saaden aikaan Venäjän vetäytymisen Syyriasta, toimi, joka on tähän mennessä suoritettu lähes loppuun. Olkaapa hyvät, viestit on aikajärjestyksessä (vanhin ensin).

------------------------------

Päivämäärä: 17/03/2016, 01:37:38
Nimi: Olli
Sijoitus: 927

Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov kielsi väitteet siitä, että uzbekistanilainen lastenhoitaja olisi mestannut 4-vuotiaan tytön Moskovassa kostoksi Venäjän presidentti Vladimir Putinin "Syyrian pommituksille". Tämä mestaaminen muuten tapahtui 29.2.2016 ja nainen huusi kadulla kävellessään "Allahu Akbar".

http://sputniknews.com/russia/20160303/1035711007/kremlin-nanny-putin-syria.html

Kaapunainen pidätettiin Moskovassa – Kanniskeli lapsen päätä! (Video)

http://mvlehti.net/2016/02/29/kaapunainen-pidatettiin-moskovassa-kanniskeli-lapsen-paata-video/

http://www.metropoli.net/uutiset/rikokset/lapsenhoitaja-roikotti-kadulla-4-vuotiaan-paata-ei-herkille/ (29.2.2016)

Tosiasiassa Venäjän johto ei halunnut myöntää totuutta ISIS-yhteydestä ja väitti naisen olevan vain henkisesti häiriintynyt. Alkoikohan Venäjän johto kuitenkin pelätä suurempaa terrori-iskua kaupungissa, mikäli jatkaisivat Syyrian operaatiotaan? Se olisi varmasti sattunut Putiniin. Tämä teko vaikutti varmasti vetäytymispäätökseen Syyriasta.

------------------

Päivämäärä: 17/03/2016, 15:18:10
Nimi: Olli
Sijoitus: 928

Tämä uutinen vahvistaa sen, että Syyrian hallinto Venäjän joukkojen tuella valtasi "rantamaita" (Dan. 11:18) Syyrian Latakian rannikkomaakunnasta.

http://yle.fi/uutiset/venajan_syyria-operaatio_aikajanalla__tavoitteet_saavutettiin_vajaassa_puolessa_vuodessa/8744763

"Tammikuu 2016

Venäjän ilmaiskujen tukemat Syyrian armeijan joukot valtaavat kapinallisilta alueita lähellä Latakiaa, mm. Salman ja Rabian kaupungit – kuun lopussa Genevessä alkavien rauhanneuvottelujen alla."

Katsokaa vaikka kartasta.

https://en.wikipedia.org/wiki/Rabia,_Syria (Rabia)

https://en.wikipedia.org/wiki/Salma,_Syria (Salma)

Putin Pohjan kuninkaana täyttää selvästi totuudenkirjan (Dan. 11) profetiaa. Ja nyt lähestymme loppuvaiheita Putinin tarinassa (jae 19).

------------------

Päivämäärä: 17/03/2016, 16:43:36
Nimi: Olli
Sijoitus: 929

Onpa mielenkiintoista. Tarkistin Amplified Bible -käännöksen tuohon Dan. 11:18 jakeeseen, jossa puhutaan suomalaisen käännöksen mukaan erään sotapäällikön kostosta Pohjan kuninkaan sotatoimille "rantamaita" vastaan.

AMP-käännös menee näin:

After this, he (Antiochus III the Great, King of Syria) will turn his attention to the [l]islands and coastlands and capture many [of them]. But a commander (Lucius Scipio Asiaticus of Rome) will put an end to his aggression [toward Rome’s territorial interests=Rooman alueellisia etuja vastaan]; in fact, he will repay his insolence (=kostaa hänen röyhkeytensä) and turn his audacity back upon him.

Eli "commander" oli roomalainen sotapäällikkö profetian esitäyttymysvaiheessa kun Pohjan kuningas oli syyrialainen Antiokus Epifanes. Nyt tähän aikaan sovellettuna Antiokus on tietenkin Vladimir Putin, mutta sotapäällikkö voi olla AMERIKKALAINEN (nykyroomalainen). Nyt tiedetään, että tämän Moskovan iskun tekijä, uzbekistanilainen lastenhoitaja, kuuli ääniä päässään eikä voinut vastustaa. Olisiko USA:n armeija tai CIA ollut mielenhallintatekniikoillaan syypää naisen tekoon, joka vaikutti ISISin toimelta?? Näin semminkin kun USA:n tukemat kapinalliset olivat häviöllä ennen Syyrian tulitaukoa, joka solmittiin 27.2.2016. USA halusi Venäjän (tai sen pääjoukot) pois Syyriasta, jotta kapinalliset saisivat paremmat asemat rauhanprosessiin ja USA:n intressit säilyisivät alueella. Englanninkielinen raamatunkäännös vihjaa selvästi tähän suuntaan kun puhuu roomalaisesta sotapäälliköstä, joka kostaa Pohjan kuninkaalle. Putin on varmaan tajunnut tilanteen varoituksena USA:lta. Jenkit pystyvät järjestämään terrori-iskuja Mind Control'in avulla.

-----------------

Päivämäärä: 17/03/2016, 16:51:10
Nimi: Olli
Sijoitus: 930

Tässä koko Dan. 11 luku AMP-käännöksenä. Osaan tulkita Pohjan kuninkaan eli Venäjän/NL:n käymät sodat aina Napoleonin ajoista asti, päättyen Googiin (kelvottomaan) jakeessa 21.

https://www.biblegateway.com/passage/?search=Daniel+11&version=AMP

Esim. jakeessa 5 puhutaan Napoleonista

5. Ja Etelän kuningas (=Ranska) on voimistuva sekä yksi hänen ruhtinaistaan (=Napoleon); tämä on voimistuva vielä enemmän kuin hän, ja hänen valtansa on oleva suuri valta.

http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Dan.11.html

-----------------

Päivämäärä: 17/03/2016, 16:59:18
Nimi: Olli
Sijoitus: 931

Korjaan vielä tuohon aikaisempaan viestiini, että jakeen 18 Pohjan kuningas profetian esitäyttymysvaiheessa oli vasta Antiokus Epifanesin edelläkävijä, Antiokus III Suuri.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Antiokhos_III_Suuri

-----------------

Päivämäärä: 17/03/2016, 17:35:12
Nimi: Olli
Sijoitus: 932

Nyt mä hiffasin. Se on yhdysvaltalainen valtiomies John McCain, joka vastaa Dan. 11:18 profetian esitäyttymysvaiheen sotapäällikköä "commander (Lucius Scipio Asiaticus of Rome)". Katsotaanpa Wikipediasta.

https://en.wikipedia.org/wiki/Lucius_Cornelius_Scipio_Asiaticus

"Lucius Cornelius Scipio Asiaticus (2nd century BC-aft. 183 BC) was a Roman general and statesman (roomalainen kenraali ja valtiomies)."

Ja sitten verrataan John McCain'iin, joka toimi Ukrainan vallankaappauksen taustapiruna.

https://fi.wikipedia.org/wiki/John_McCain

Katsokaa sotilasuraa ja poliittista uraa.

"John McCainin isä John S. McCain, Jr. ja isoisä John S. McCain, Sr. olivat amiraaleja. Vuonna 1954 myös John meni Yhdysvaltain laivastoakatemiaan. Vietnamin sodassa hän lensi A-4 Skyhawkia lentotukialuksilta...McCain vapautettiin 1973 ja hän suoritti jatko-opintoja National War Collegessa Washington D.C.:ssä vuosina 1973–1974. Loppuvuodesta 1974 hän sai lentolupansa takaisin, ja vuonna 1976 hänestä tuli koulutuslaivueen komentaja (siis Commander)...Hän palveli laivastossa vuoteen 1981 asti, jolloin jäi eläkkeelle kommodorina (engl. Captain).

Edustajainhuoneeseen McCain pääsi vuonna 1982, kun Arizonan pitkäaikainen kongressimies John Jacob Rhodes jäi eläkkeelle. Hän kuului tällöin presidentti Ronald Reaganin politiikan tukijoihin...Yhdysvaltain presidentinvaalissa 4. marraskuuta 2008 McCain hävisi demokraattien Barack Obamalle valitsijamiehissä 365 Obama, 173 McCainille."

Aivan selvää pässinlihaa. McCain on nykyajan roomalainen Lucius Cornelius Scipio Asiaticus, joka pitää Syyrian kapinallisten puolia sisällissodassa ja on jyrkästi Venäjän sotatoimia vastaan siellä. Hänellä on kuitenkin mielessään vain USA:n intressit ja haluaa säilyttää Amerikan johtaman yksinapaisen maailman.

----------------

Päivämäärä: 17/03/2016, 21:46:36
Nimi: Marko
Sijoitus: 933

Kiitos Olli uusista linkeistä olet jyvällä asiasta hyvä.Jotai venäjällä pian tapahtuu en tiedä mitä mutta ei mitää hyvää. Katsotaan mitä tuleman pitää. onko tamä kevät kun asiat alkaa edetä maailmanlaajuisesti kohti kaaosta? pahoin pelkään että näin on.Jeesus on Herra hänessä turva on.

----------------

Päivämäärä: 17/03/2016, 23:14:53
Nimi: Olli
Sijoitus: 934

Jaaha, John McCain on USA:n senaatin puolustuskomitean puheenjohtaja (The Chairman of the Senate Armed Services Committee) eli siis eräänl. sotapäällikkö (commander). Hänhän vihaa Venäjää ja erityisesti Putinia, kuten seuraavasta kommentista, joka koskee Venäjän vetäytymistä, voi rivien välistä lukea.

http://dailycaller.com/2016/03/14/mccain-russian-withdrawal-from-syria-is-a-sign-of-obamas-failed-policies/ (14.3.2016)

The Chairman of the Senate Armed Services Committee released a press statement just hours after Russian President Vladimir Putin announced Monday that Russia would begin withdrawing some its military forces from Syria starting Tuesday. In his statement, McCain said Russia’s decision shows Putin believes he has won in Syria.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com