Tietoja minusta

Oma valokuva
Olen 49-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Ladataan...

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

tiistai 2. elokuuta 2016

Last Trumpet Newsletter -- Elokuu 2016

Tässä kesäkuussa 2010 kuolleen pastori David J. Meyerin pojan Samuel David Meyerin profeetallista sananjulistusta ja ajankohtaisten tapahtumien kertausta elokuun 2016 uutiskirjeessä.

Last Trumpet Newsletter

Volume XXXV    Issue VIII    August 2016

Last Trumpet Ministries, PO Box 806, Beaver Dam, WI 53916

Fax: 920-887-2626  Internet: <http://lasttrumpetministries.org>

Livenä:

http://www.youtube.com/watch?v=K0BZmAf3EtU#
http://www.youtube.com/watch?v=YVv6TKxRnL0#
http://www.youtube.com/watch?v=3ReP7FPa87c

-------------------------------

USA: Kansakunta, joka on sekasorrossa ja ahdingossa!
(USA: A Nation In Turmoil And Distress!)

”Ja minä, Daniel, olin raukea ja sairastin jonkin aikaa. Sitten minä nousin ja toimitin palvelusta kuninkaan tykönä; ja minä olin hämmästyksissäni näyn tähden enkä sitä ymmärtänyt.”

Daniel 8:27

”Te olette kuulleet sanotuksi: 'Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihollistasi'. Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat, että olisitte Isänne lapsia, joka on taivaissa; sillä hän antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin.”

Matteus 5:43-45

”Silloin teidät annetaan vaivaan, ja teitä tapetaan, ja te joudutte kaikkien kansojen vihattaviksi minun nimeni tähden. Ja silloin monet lankeavat pois, ja he antavat toisensa alttiiksi ja vihaavat toinen toistaan.”

Matteus 24:9-10

”Olimmehan mekin ennen ymmärtämättömiä, tottelemattomia, eksyksissä, moninaisten himojen ja hekumain orjia, elimme pahuudessa ja kateudessa, olimme inhottavia ja vihasimme toisiamme. Mutta kun Jumalan, meidän vapahtajamme, hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi, pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta, jonka Hengen hän runsaasti vuodatti meihin meidän Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta, että me vanhurskautettuina hänen armonsa kautta tulisimme iankaikkisen elämän perillisiksi toivon mukaan.”

Kirje Titukselle 3:3-7


Tässä LTN:n numerossa tutkimme jälleen kerran aikamme ajankohtaisia tapahtumia. Aivan aluksi tässä uutiskirjeessä, sanon, että monet asiat, joita näemme tapahtuvan tänäpäivänä, ovat hyvin ahdistavia. Kun tarkastelemme väkivaltaa ja vihaa, joka on nyt niin tavallista Yhdysvalloissa, se voi olla huolestuttavaa siihen pisteeseen, että joutuu pohtimaan, saako maamme tila jonkun tuntemaan itsensä sairaaksi. Tältä osin voin liittyä profeetta Danieliin, joka saatuaan näyn tulevaisuudesta kertoi Danielin luvussa 8:27, ”Ja minä, Daniel, olin raukea ja sairastin jonkin aikaa. Sitten minä nousin ja toimitin palvelusta kuninkaan tykönä; ja minä olin hämmästyksissäni näyn tähden enkä sitä ymmärtänyt.” Se mitä Daniel näki tässä näyssä oli niin tuskallista, että se teki hänet fyysisesti sairaaksi useiksi päiviksi.

Matteuksen luvussa 24 Herramme ja Vapahtajamme Jeesus Kristus antaa meille monia yksityiskohtia koskien maailman tilaa Maan viimeisinä päivinä juuri ennen Hänen toista tulemustaan. Yksi merkittävimmistä ominaisuuksista tuossa ajanjaksossa on viha, joka vallitsee. Tämä viha ei koske vain Jumalan kansaa, vaan se on myös vihaa, jota jumalattomat osoittavat toisilleen kun he kääntyvät toisiaan vastaan ja pettävät toisiaan. Matteuksen luku 24:9-10 kertoo meille, ”Silloin teidät annetaan vaivaan, ja teitä tapetaan, ja te joudutte kaikkien kansojen vihattaviksi minun nimeni tähden. Ja silloin monet lankeavat pois, ja he antavat toisensa alttiiksi ja vihaavat toinen toistaan.” (KR 33/38) "Then shall they deliver you up to be afflicted, and shall kill you: and ye shall be hated of all nations for my name's sake. And then shall many be offended, and shall betray one another, and shall hate one another." (KJV)

Koska näin tapahtuu, yksi ihmisten ominaisuuksista, joka ilmenee näinä vaikeina aikoina, on yleinen viha. Tämä viha johtaa usein väkivaltaan, ja tämä väkivalta on aiheuttanut suurta kuohuntaa Yhdysvalloissa. Valitettavasti tämä jännite kulkee pitkin rotulinjoja, ja erityisen suuri vihamielisyys vallitsee mustien amerikkalaisten ja amerikkalaisen poliisin välillä. Itseasiassa kaksi poliisivirkailijaa, jotka olivat mukana ampumisissa heinäkuun alussa 2016, ovat herättäneet levottomuutta kaikkialla maassa. Ensimmäinen tapaus sattui heinäkuun 5:ntenä 2016, jolloin 37-vuotiasta mustaa miestä, nimeltään Alton Sterling, ammuttiin Baton Rouge'ssa, Louisianan osavaltiossa. (1) Toinen ampuminen tapahtui heti seuraavana päivänä heinäkuun 6:ntena 2016, jolloin 32-vuotiasta mustaa miestä nimeltään Philando Castile ammuttiin poliisin toimesta rutiinimaisessa liikennetarkastuksessa St. Paul'in esikaupunkialueella, Minnesotan osavaltiossa. (2) Videotodisteet viittaavat siihen, että molemmat ampumiset olivat todennäköisesti epäoikeutettuja ja sisälsivät liiallista tapahtumiin osallistuneiden poliisien voimankäyttöä. Castile'n tapauksessa, on raportoitu, että henkilö ammuttiin samalla kun hän tavoitteli lompakkoaan henkilötodistuksensa hakua varten, teko, jonka poliisivirkailija tulkitsi väärin yrityksenä tavoitella tuliasetta. (3)

Näitä ampumisia seuraavina päivinä puhkesi massiivisia mielenosoituksia ympäri maata. Heinäkuun 10. päivänä 2016, ABC News raportoi, että 200 ihmisen väkijoukko pidätettiin Baton Rouge'ssa ja St. Paul'issa. St. Paul'issa, myrskyisenä yönä, väkijoukot ottivat kohteekseen poliisit ja heittelivät Molotovin cocktaileja, kiviä, lasipulloja ja jopa betonipaloja. (4) Baton Rouge'ssa, New Black Panther Party -viharyhmän jäsenet olivat ryhtymässä mielenosoitukseen, (5) ja kuten tavallista, ulkopuoliset agitaattorit olivat läsnä lietsoakseen ihmisiä. ”Näyttää siltä, että mielenosoittajat Baton Rouge'n poliisiasemalla ovat tulossa väkivaltaisemmiksi kun kaupungin ulkopuoliset mielenosoittajat ovat saapumassa. Mikä tahansa mielenosoitus, josta tulee väkivaltainen, tullaan välittömästi hajottamaan”, sanoi Baton Rouge'n poliisilaitos lausunnossaan. (6)

Valitettavasti joistakin protesteista tuli hyvin väkivaltaisia. Heinäkuun 7:ntenä 2016, entinen sotilas nimeltään Micah Johnson avasi tulen mielenosoituksessa Dallas'issa, Teksasin osavaltiossa. Tämä hyvin-suunniteltu hyökkäys johti viiden poliisin kuolemaan ja haavoitti yhdeksää muuta henkilöä. (7) Konflikti lopulta päättyi tuloksettomien neuvottelujen jälkeen, jotka kestivat tuntien ajan rakennuksessa, joka sijaitsee El Centro College'ssa, Dallas'issa. (8) Hämmästyttävää kyllä, ampuja lopulta tapettiin sen jälkeen kun Dallas'in poliisilaitos otti käyttöönsä aseistetun robotin pommin kanssa. Raporttien mukaan, tätä taktiikkaa ei oltu koskaan aiemmin käytetty siviilikonfliktissa. Pattitilanteen aikana, Johnson pilkkasi poliisia kun hän nauroi ja lauloi laulujaan (9) samalla ilmaisten halua tappaa enemmän valkoisia poliiseja. (10) Kumma kyllä, myöhemmin havaittiin tapahtumapaikalta, että 25-vuotias ampuja oli tuhertanut kirjaimet ”RB” hänen omalla verellään. Hänen perustelunsa tämän tekemiseen jää arvoitukseksi. (11) Lehti, jonka sanotaan sisältävän epäselvää jaarittelua, löydettiin myös ampujan kotoa. Tätä tapahtumaa koskien, Dallas'in poliisipäällikkö David Brown oli sanonut, ”Uskon, että tällä tappajalla oli ilmeisesti joitakin harhoja”, todeten, että lehti sisälsi ”aikalailla siansaksaa... sitä on vaikea tulkita.” (12)

Kun tarkastelemme outoja kirjoituksia Micah Johnson'in lehdessä, hänen outoa käytöstä pattitilanteen aikana, ja salaperäisiä nimikirjaimia, jotka oli kirjoitettu verellä, on ilmeistä, että tämän henkilön suhteen oli jotakin hyvin vialla. En ihmettelisi yhtään jos tämä mies toimi mielenhallinnan alaisuudessa. Vaikka monien ihmisten mielestä tällaista mielikuvaa on vaikea uskoa, on muistettava, että virastot, kuten CIA, ovat todistetusti käyttäneet mielenhallinnan tekniikoita menneisyydessä, ja vaikka he eivät koskaan myönnä sitä, he luultavasti yhä harjoittavat tällaista tänäkin päivänä. Ainakin, Micah Jonhson toimi demonisten voimien vaikutusvallan alaisuudessa.

Heinäkuun 17. päivänä sattui toinen väkivaltainen ampuminen Baton Rouge'ssa, Louisiana'n osavaltiossa. Tänä kohtalokkaana päivänä, 29-vuotias entinen merijalkaväen sotilas nimeltään Gavin Long, ampui kuoliaaksi kaksi poliisia ja yhden apulaissheriffin. (13) Myöhemmin tuli ilmi, että Long oli postittanut kirjeen tuttavalle yrityksessä selittää hänen tylsää perustelua tälle inhottavalle hyökkäykselle. ”Tapa, jolla nykyinen järjestelmä on perustettu, suojaa kaikkia poliiseja, olivatpa he hyviä tai pahoja, oikeassa tai väärässä, eikä rankaise pahoja poliiseja ja pidä heitä vastuullisina teoistaan”, Long kirjoitti. Hän myöhemmin jatkoi kirjoittaen, ”Siksi minun täytyy tuottaa samaa tuhoa, jota pahat poliisit edelleen aiheuttavat väelleni, pahoille poliiseille yhtälailla kuin hyville poliiseille, siinä toivossa, että hyvät poliisit (jotka ovat enemmistö) pystyvät seisomaan yhdessä ja säätämään oikeutta ja rangaistuksia pahoja poliiseja vastaan, koska juuri nyt poliisivoimat ja nykyinen oikeusjärjestelmä ei tee niin.” (14)

Tässä vaiheessa, Yhdysvalloilla on edessään konflikti, josta voisi hyvinkin pian tulla täysimittainen sota. Viime päivinä, poliisit ovat olleet kohteina Missourin, Georgian, ja Tennesseen osavaltioissa. (15) Samaan aikaan, Baltimore'ssa, Marylandin osavaltiossa, poliisin vastainen ilmapiiri on kasvanut siihen pisteeseen, että Baltimore'n poliisilaitoksella on vaikeuksia löytää uusia työntekijöitä. ”Heillä on vaikeuksia rekrytoida, koska Ferguson'ista lähtien on ollut paljon negatiivista lehdistössä poliisitoimintaa koskien”, sanoi John DeCarlo, joka on rikosoikeuden dosentti New Haven'in yliopistossa, Connecticut'in osavaltiossa, viitatessaan Ferguson'in, Missourin, vuoden 2014 levottomuuksiin. (16) Tarpeetonta sanoakaan, että jos tämä riidanhaluinen ympäristö jatkaa olemassaoloaan Yhdysvalloissa, se tuo vakavia seurauksia tulevaisuudessa.

Valitettavasti maailma, jossa elämme tänään, on täynnä vihaa. Se viha johtaa väkivaltaan, ja tämä väkivalta johtaa yhä enempään väkivaltaan. Se on noidankehä, joka voidaan katkaista ainoastaan Herran Jeesuksen Kristuksen toimesta. Tituksen luvusta 3:3-7 me löydämme seuraavat sanat, ”Olimmehan mekin ennen ymmärtämättömiä, tottelemattomia, eksyksissä, moninaisten himojen ja hekumain orjia, elimme pahuudessa ja kateudessa, olimme inhottavia ja vihasimme toisiamme. Mutta kun Jumalan, meidän vapahtajamme, hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi, pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta, jonka Hengen hän runsaasti vuodatti meihin meidän Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta, että me vanhurskautettuina hänen armonsa kautta tulisimme iankaikkisen elämän perillisiksi toivon mukaan.”

Tuleeko Yhdysvaltain perustuslaki muuttumaan? (Will The United States Constitution Be Altered?)

Amerikan Yhdysvalloissa ei ole harvinaista kuulla ihmisten puhuvan ”oikeuksistaan”. Nämä oikeudet, joista ihmiset puhuvat, taataan ylimääräisellä asiakirjalla, joka tunnetaan Yhdysvaltain perustuslakina. Tämän asiakirjan lähempi tarkastelu paljastaa, että sen tärkein painotuskohta on hallinnon rajoittaminen. Elämme nyt aikaa, jolloin liberaalit parjaavat ruriitinomaisesti tätä asiakirjaa, ja usein nousee propagandaversoja esiin vaatien perustuslain muuttamista. Eräs mies, joka on valittanut perustuslaista useammin kuin kerran, ei ole kukaan muu kuin meidän nykyinen presidenttimme, Barack Obama. Esimerkiksi, Obama valitti vuonna 2001 haastattelussa, todeten, että perustuslaki on ”negatiivisten vapauksien peruskirja. Se sanoo, mitä osavaltiot voivat tehdä sinulle. Sanoo, mitä liittohallitus ei voi tehdä sinulle, mutta ei sano mitä liittohallituksen tai osavaltiohallituksen on tehtävä sinun hyväksesi.” (17) Vuonna 2013 hän taas pilkkasi perustuslakia, kun hän sanoi, ”Olen rajoitettu systeemin kautta, jonka perustajaisämme pystyttivät.” (18) Kun ymmärrämme, että henkilöllä, joka pitää itsellään maan korkeinta virkaa, on suuri halveksunta perustuslakia kohtaan, sen ei pitäisi olla yllätys, että niin monet amerikkalaiset nykyään pitävät sitä vanhanaikaisena asiakirjana, joka ei ole enää ajankohtainen.

Yksi suurimmista kiistakysymyksistä koskien Perustuslakia tänään on liberaalien amerikkalaisten uskomus, että Perustuslain toinen lisäys, joka takaa Amerikan kansalaiselle oikeuden kantaa aseita, on poistettava. Itseasiassa, artikkeli otsikolla ”Why it's Time to Repeal the Second Amendment (Miksi on aika kumota Perustuslain toinen lisäys)” julkaistiin Rolling Stone Magazine'n toimesta kesäkuun 13. päivänä 2016. Asettuen joukkoampumisen, joka tapahtui homojen yökerhossa Floridan Orlandossa kesäkuun 12. päivänä 2016, taustoja vastaan, artikkelin kirjoittaja toteaa, ”Kohdatessamme jälleen uuden joukkoampumisen, nyt on aika tunnustaa syvällinen mutta ilmeinen totuus – Perustuslain toinen lisäys on väärä tälle maalle ja se on heitettävä yli laidan.” (19)

Epäilen, että jos toinen lisäys poistettaisiin, niin ei menisi kauaa, kunnes neljäs lisäys kumottaisiin myös. Perustuslain neljäs lisäys rajoittaa liittohallitusta tekemästä lainvastaisia kotietsintöjä ja -takavarikointeja, ja jotta kielto tuliaseille olisi todella tehokas, talosta-taloon etsintöjä olisi suoritettava. Tietenkään tällainen hallitus ei todennäköisesti haluaisi ihmisten valittavan näistä etsinnöistä, joten ehkäpä ensimmäinen lisäys, joka estää liittohallitusta rajoittamasta sananvapautta, olisi myöskin poistettava. Vaikka se saattaa tuntua kaukaa haetulta, että mitään tällaista voisi koskaan tapahtua, niin meidän tulisi pitää mielessä, että puhevapautta jo toisinaan rajoitetaan tässä maassa. Itseasiassa, kiistanalaiset tapahtumat vetävät usein mielenosoittajaväkeä, ja näille mielenosoittajille kerrotaan joskus, että heidän on pysyttävä ”vapaan sanan vyöhykkeellä (free speech zone)”. Ironista kyllä, nämä alueet, joiden tarkoitus on sallia amerikkalaisten ilmaista vapaasti itseään, on pystytetty kuin häkeiksi.

On huolestuttavaa nähdä niin monien ihmisten, erityisesti nuorten ihmisten Millennium-sukupolvessa, väheksyvän Perustuslakia. Loppujen lopuksi tämä asiakirja luotiin meidän eduksi. Silti, koska tämä maailma turmeltuu vain lisää, tulemme todennäköisesti huomaamaan, että monia oikeuksiamme ja vapauksiamme otetaan pois. Onneksi tiedämme erään, joka voi tehdä meistä todella vapaita, ja Hän on Herra Jeesus Kristus.

Onko Amerikan poliittista järjestelmää peukaloitu? (Is The American Political System rigged?)

Usein sanotaan, että varkaiden keskuudessa ei tunneta kunniaa. Voitaisiin myös sanoa, että poliitikkojen keskuudessa ei ole mitään kunniaa. Heinäkuussa 2016 paljastui, että demokraattien kansallinen komitea, tai DNC, joka on demokraattipuolueen hallintoelin Yhdysvalloissa, oli pyrkinyt varmistamaan, että Hillary Clinton olisi demokraattien ehdokas Yhdysvaltojen presidentiksi vaikka esivaalikisa riehui valtoimenaan Clintonin ja hänen kilpailijansa Bernie Sanders'in välillä. Tämä on merkittävää, koska DNC'n piti pysyä puolueettomana ja olla tukematta yhtä ehdokasta toisen ylitse. Kuten on käynyt ilmi, korttipakkaa oli pinottu Clintonin hyväksi koko ajan.

DNC'n likaisten tekojen todellisuus tuotiin päivänvaloon, kun kiistanalainen webbisivusto nimeltä WikiLeaks julkaisi lähes 20,000 sähköpostiviestiä, jotka he olivat saaneet nimettömiltä hakkereilta. Nämä sähköpostit osoittavat, ettei demokraattipuolue ainoastaan suosinut Clintonia, vaan he käyttivät häikäilemätöntä taktiikkaa tehdessään näin. Esimerkiksi, sähköpostit osoittavat, että DNC lähetti vakoojia osaksi Bernie Sanders'in kampanjaa tiedon keräämiseksi. Eräs sähköposti osoittaa, että DNC itseasiassa maksoi ihmisille, jotta he menisivät internettiin ja puskisivat Bernie Sanders'in tukijoita vastaan. Lisäksi saamme tietää näistä sähköposteista, että salainen sopimus valtamedian kanssa oli rehottava, ja demokraatit työskentelivät aktiivisesti istuttaakseen uutisjuttuja ja manipuloidakseen uutisotsikkoja. (20)

Keskellä skandaalia, 24. heinäkuuta 2016 ilmoitettiin, että demokraattien kansallisen komitean (DNC) puheenjohtaja, Debbie Wasserman Schultz, oli eroamassa asemastaan. ”Tiedän, että Hillary Clintonin valinta on elintärkeää Amerikan tulevaisuudelle. Odotan toimimista korvikkeena hänen kampanjalleen Floridassa ja halki maan varmistamaan hänen voittonsa”, Wasserman Schultz sanoi lausunnossa. Hän edelleen jatkoi sanoen, ”Jatkossa paras tapa minulle saavuttaa nämä tavoitteet on astua syrjään puolueen puheenjohtajana tämän puoluekonventin lopussa.” (21) Vastauksena kiistaan, Bernie Sanders oli sanonut, ”Puolueen johdon on myös aina pysyttävä puolueettomana presidentinvaalien nimittämisprosessissa, ollen jotakin, mitä ei tapahtunut vuoden 2016 esivaalikisassa.” (22) Vaikka en todellakaan ole mikään Bernie Sanders -fani, tämä sähköpostiskandaali osoittaa selvästi sen, että demokraattipuolue on yhtä kiero kuin tynnyrillinen ongenkoukkuja. Tästä syystä Hillary Clinton on heidän täydellinen ehdokas. Tämä kehitys tuo mieleen Jeesuksen sanat, jotka löydämme Matteuksen luvusta 10:26, jossa sanotaan, ”Älkää siis peljätkö heitä. Sillä ei ole mitään peitettyä, mitä ei tule paljastetuksi, eikä mitään salattua, mikä ei tule tunnetuksi.”

Ostamispirskeet ulkomaisilla osakkuuksilla Amerikassa! (A Buying Spree By Foreign Interests In America!)

Useiden vuosien ajan, Kiinan kansakunta on vaurastunut suuresti Yhdysvaltojen kustannuksella. Yhdysvallat tuo suuriä määriä kauppatavaraa Kiinasta, ja sen tuloksena, kiinalaiset tuotteet täyttävät hyllyt amerikkalaisissa vähittäiskaupoissa, kuten Walmart'in myymälöissä. Koska Yhdysvallat vie vähemmän Kiinaan kuin se tuo Kiinasta, näemme vuosittain kauppavajetta. Vuonna 2015, Yhdysvaltojen kauppavaje saavutti uuden 365.7 miljardin dollarin ennätyksen. (23)

Yhdysvallat ei ainoastaan ole velkaa valtavia määriä rahaa Kiinaan, vaan viime päivinä, kiinalaiset yritykset ovat kuluttaneet miljardeja dollareita ostaessaan amerikkalaisia yrityksiä ja niiden varoja. Itseasiassa, kiinalaiset osakkeet omistavat nykyään joitakin ikonisimmista amerikkalaisista yrityksistä. Tähän sisältyy ylellinen Waldorf Astoria -hotelli New York City'ssa, joka ostettiin 1.95 miljardin dollarin hintaan kiinalaisen vakuutusyhtiön nimeltä Anbang Insurance Group toimesta vuonna 2014. (24) Maaliskuussa 2016, tämä sama kiinalainen yhtiö osti amerikkalaisen yhtiön nimeltä Strategic Hotels & Resorts 6.5 miljardilla dollarilla. Kauppaan sisältyivät 16 luksushotellia eri tapahtumapaikoissa Yhdysvalloissa, kuten Ritz-Carlton sijaintikohteet Kalifornian osavaltiossa ja Four Seasons -lomakeskuksen Jackson Hole'ssa, Wyoming'in osavaltiossa. (25)

Kiinasta on myös tullut vahva osallistuja amerikkalaisessa viihdeteollisuudessa. Vuonna 2012 kiinalainen yritys, joka tunnetaan nimellä Dalian Wanda Group, osti AMC Entertainment Holdings'in, joka pyörittää erittäin tunnettua AMC-elokuvateatteriketjua Yhdysvalloissa. Edelleen laajentaakseen jalanjälkeään, AMC osti sitten ketjun nimeltä Carmike Cinemas vuonna 2016. Tämän seurauksena kiinalainen yritys omistaa maailman suurimman elokuvateatteriketjun. (26) Lisäksi kiinalainen miljardööri Wang Jianlin on ostanut Hollywood -studion nimeltä Legendary Entertainment. (27)

Jopa kuuluisaan amerikkalaiseen yhtiöön nimeltä General Electric on hyökätty kiinalaisten taholta. Kesäkuussa 2016 General Electric'in laiteosaston myynti kiinalaiselle Haier-valmistajalle viimeisteltiin. (28) Hämmästyttävää kyllä, kiinalainen konsortio, joka tunnetaan nimellä Chongqing Casin Enterprise Group of China, tai CCEG, yrittää nyt ostaa Chicagon pörssin. Suunnitelma, joka julkistettiin helmikuussa 2016, on kohdannut vastustusta Yhdysvaltain kongressin jäseniltä, jotka pelkäävät, että tällaisella ostolla voisi olla kansallisen turvallisuuden vaikutuksia, etenkin koska on mahdollista, että kiinalaisen ryhmän omistaa osittain kommunistinen Kiinan hallitus. ”Se on selvästikin huolenaihe kun he voisivat käyttää hyväksi meidän omaa pörssiä. Rahoitusmarkkinoilla, pörsseillä, niillä on suuri vaikutus maamme taloudelle”, totesi kansanedustaja Robert Pittenger, republikaani Pohjois-Carolinan osavaltiosta. (29)

Juuri kun nämä korkean profiilin yritysostot tekevät uutisotsikkoja, Kiina on myös vaivihkaa ostanut valtavia määriä Yhdysvaltain kiinteistöjä. Vuosien 2010 ja 2015 välillä, Kiinan kansalaiset käyttivät 17 miljardia dollaria liikekiinteistöihin, ja huimaavat 93 miljardia dollaria asuinkiinteistöihin Yhdysvalloissa. (30) Voi vain ihmetellä, mitä he suunnittelevat tekevänsä kaikella tällä kiinteistömäärällä?

Samalla kun Kiina jatkaa suurten osien ostamista Yhdysvalloista, yritykset Saudi-Arabiasta ovat ostamassa valtavia määriä amerikkalaista viljelysmaata Yhdysvaltojen lounaisosasta. Tämä sisältää 1790 eekkeriä (1 eekkeri = 0,4 hehtaaria) Blythe'ssä, Kaliforniassa, ja 10,000 eekkeriä Arizonan osavaltiossa. (31) Tätä viljelysmaata käytetään tuottamaan sinimailasta, joka sitten kuljetetaan takaisin Saudi-Arabiaan eläinten ruokintaa varten tässä Lähi-idän maassa. Sanomattakin on selvää, että paikalliset asukkaat ovat tyytymättömiä tähän kehitykseen. ”Annamme heidän tulla tänne ja kuluttaa loppuun resurssejamme. Se on hyvin turhauttavaa, varsinkin kun asukkaat kertovat minulle, että heidän kaivonsa kuivuvat ja heidän täytyy kaivaa paljon syvemmälle vedensaantia varten. Se on kallista heille porata uusia kaivoja”, sanoi Holly Irwin, joka on La Paz'in piirikunnan hallintoneuvoston puheenjohtaja. (32) On myös mielenkiintoista panna merkille, että Yhdysvaltojen suurimman öljynjalostamon, joka sijaitsee Port Arthur'issa, Teksasissa, omistaa nyt saudiarabialainen öljy-yhtiö nimeltään Saudi Aramco. (33)

Hitaasti mutta varmasti, valtavaa osuutta Yhdysvalloista ollaan ottamassa haltuun ulkomaisilla osakkuuksilla. Nyt monet ihmiset saattavat kuulla tästä ja ajatella, ettei se ole iso juttu, mutta vaikka oletamme, ettei näiden hankintojen takana ole ilkeää tarkoitusta, meidän on ymmärrettävä, että tämä suuntaus kanavoi vaurautta pois Yhdysvalloista ja vieraisiin maihin. Seurauksena tämä maa voi kärsiä suuresti.

Vaarallinen uusi videopeli! (A Dangerous New Video Game!)

Se oli 1990-luvulla, kun uusi videopeli nousi pintaan ja valloitti lasten sydämet ja mielet kaikkialla maailmassa. Se oli peli nimeltään Pokémon, joka opetti lapsia vangitsemaan ja kouluttamaan pieniä hirviöitä. Itseasiassa, sana Pokémon tarkoittaa ”taskuhirviötä (Pocket Monsters)”. (34) Pokémon -toimilupa, joka on käsittänyt videopelejä, korttipelejä, ja televisio-ohjelmia, on ollut erittäin kannattavaa Nintendolle, ja viime päivinä, uusi peli on jälleen valloittanut ihmisten sydämiä ja mieliä. Uusi peli on nimeltään Pokémon Go. Sitä pelataan älypuhelimilla ja käyttää tekniikkaa, jota he kutsuvat ”lisätyksi todellisuudeksi”. (35) Kun tätä peliä pelataan, käyttäjä voi nähdä todellisia paikkoja puhelimiensa näytöillä, mutta lisättynä todelliseen maisemaan, he näkevät myös pieniä hirviöitä, joita kutsutaan Pokémoneiksi. Pelin tavoitteena on kulkea ympäriinsä ja kerätä näitä hirviöitä ja kouluttaa sitten niitä taistelemaan muita Pokémoneita vastaan. Tämän pelin pelaajat väittävät, että se on vaaratonta hupia, mutta onko asianlaita todella näin?

Ensinnäkin, on olemassa turvallisuuskysymyksiä tämän pelin suhteen. Pelin kehitti Googlen omistama yhtiö nimeltä Niantic yhteistyössä Nintendon kanssa. Kun ihmiset pelaavat Pokémon Go'ta, se mahdollistaa Googlen ja Nintendon kerätä valtavaa määrää henkilökohtaista dataa, joka sisältää pääsyn käyttäjän älypuhelinkameraan, yhteystietoluetteloon, GPS-paikantamiseen, ja jopa puhelimeen asetettavien muistikorttien sisältöön. (36)

Tiedämme myös aikaisemmista Pokémon'in inkarnaatioista, että tämän pelin roolihahmoilla on erityisiä kykyjä, joista monet ovat luonteeltaan okkulttisia. Esimerkiksi, jollakin Pokémonilla on psyykkisiä kykyjä kun taas toiset lähettävät ”negatiivista energiaa”. (37)

Tästä pelistä on tullut kansallinen pakkomielle. Ei ole epätavallista nähdä ihmisten vaeltelevan zombien kaltaisessa tilassa älypuhelimiensa kanssa yrittäen ottaa kiinni pieniä hirviöitä. Lukuisten raporttien mukaan, pelaajat ovat niin pakkomielteisiä tähän peliin, että joskus he jopa alentuvat polkemaan hautoja hautausmailla yrityksessä ottaa kiinni Pokémon. Tämä kehitys on saanut edustajia Arlington'in kansalliselta hautausmaalta (ANC) antamaan seuraavan lausunnon: ”Irti kunnioituksesta kaikkia niitä kohtaan, jotka on haudattu Arlington'in kansalliselle hautausmaalle, vaadimme korkeimman tason arvokkuutta vierailtamme. Pelien, kuten Pokémon Go'n, pelaamista näillä pyhitetyillä mailla ei pidetä sopivana. Pyydämme, että vierailijat ANC'lle pidättäytyvät tällaisesta toiminnasta.” (38) Mielestäni olisi järkevää meille kaikille varoa peliä, joka pakottaa ihmiset käyttäytymään tällä tavalla.

Lopuksi, me elämme maailmassa, joka on täynnä riitaa, vihaa, ja häiriötä. Ihmiset sanovat usein, että jotain olisi tehtävä näiden negatiivisten olosuhteiden muuttamiseksi maailmassa. Minusta ratkaisu maailman ongelmiin on Jeesus Kristus. Matteuksen luvussa 5:43-45, Jeesus sanoo meille, ”Te olette kuulleet sanotuksi: 'Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihollistasi'. Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat, että olisitte Isänne lapsia, joka on taivaissa; sillä hän antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin.” Jos jokainen tekisi sen, mitä Jeesus käski meidän tehdä näissä jakeissa, niin se olisi huomattavasti parempi maailma. En kuitenkaan usko, että suurin osa tästä maailmasta koskaan kääntyy Jeesuksen puoleen. Onneksi se ei estä meitä tekemästä niin. Jos sinä et ole vielä katunut syntejäsi ja luovuttanut sydäntäsi Jumalalle, minä kehotan sinua tekemään niin nyt.

Kiitos teille kaikille ystävällisestä tuestanne tälle ministeriölle. Me Last Trumpet -ministeriössä pyrimme edelleen palvelemaan teitä parhaan kykymme mukaan kun me lähestymme koko ajan Vapahtajamme takaisintuloa. Jos sinulla on jokin rukouspyyntö, älä epäröi lähettää sitä meidän suuntaan. Me suomme jokaiselle pyynnölle yksilöllistä huomiota, ja me tiedämme, että Jumala kuulee rukouksemme. Armo ja rauha olkoon yllänne Herran Jeesuksen Kristuksen nimeen.

Samuel David Meyer

Suomentanut: Olli R. (”nokialainen”)

Lähdeluettelo

01. BBC News, July 7, 2016, By BBC News, http://bbc.com.
02. Ibid.
03. Ibid.
04. ABC News, July 10, 2016, By Michael Edison Hayden and David Caplan, http://abcnews.go.com.
05. Ibid.
06. The Times-Picayune, July 10, 2016, By Ken Daly, http://nola.com.
07. Los Angeles Times, July 8, 2016, By Molly Hennessy-Fiske, Del Quentin Wilber, and Matt Pearce, http://latimes.com.
08. Fox News, July 8, 2016, By Fox and Friends, http://foxnews.com.
09. The Washington Post, July 10, 2016, By William Branigin and Adam Goldman, http://washingtonpost.com.
10. Fox News, July 8, 2016, By Fox and Friends, http://foxnews.com.
11. The Washington Post, July 10, 2016, By William Branigin and Adam Goldman, http://washingtonpost.com.
12. Ibid.
13. The Washington Post, July 18, 2016, By Amy Ellis Nutt, Matt Zapotsky, and Mark Berman, http://washingtonpost.com.
14. NBC News, July 20, 2016, By Chris Francescani and Pete Williams, http://nbcnews.com.
15. Associated Press, July 8, 2016, By Associated Press, http://fox2now.com.
16. Reuters News Service, July 7, 2016, By Scott Malone, http://ca.news.yahoo.com.
17. US News and World Report, November 3, 2008, By Heather Higgins, http://usnews.com.
18. The Blaze, April 3, 2013, By Jason Howerton, http://theblaze.com.
19. Rolling Stone Magazine, June 13, 2016, By David S. Cohen, http://rollingstone.com.
20. The Gateway Pundit, July 24, 2016, By Jim Hoft, http://thegatewaypundit.com.
21. The New York Times, July 24, 2016, By Jonathan Martin and Alan Rappeport, http://nytimes.com.
22. Ibid.
23. About.com, June 25, 2016, By Kimberly Amadeo, http://about.com.
24. New York Daily News, October 7, 2014, By Katherine Clarke, http://nydailynews.com.
25. CNBC, March 14, 2016, By CNBC, http://cnbc.com.
26. Wall Street Journal, March 4, 2016, By Erich Schwartzel, http://wsj.com.
27. Bloomberg News, March 30, 2016, By Elizabeth Fournier, http://bloomberg.com.
28. CNET, June 6, 2016, By Ashlee Clark Thompson, http://cnet.com.
29. Bloomberg News, February 17, 2016, By Josh Rogin, http://bloomberg.com.
30. The Guardian, May 15, 2016, By Agence France-Presse, http://theguardian.com.
31. CNBC, January 15, 2016, By Jeff Daniels, http://cnbc.com.
32. Ibid.
33. CNN, March 21, 2016, By Matt Egan, http://cnn.com.
34. Charisma News, July 15, 2016, By Michael Snyder, http://charismanews.com.
35. Charisma News, July 15, 2016, By Michael Snyder, http://charismanews.com.
36. The Daily Beast, July 11, 2016, By Samantha Allen, http://thedailybeast.com.
37. Charisma News, July 15, 2016, By Michael Snyder, http://charismanews.com.
38. National Public Radio, July 12, 2016, By Rebecca Hersher, http://npr.org.


Tietääksesi enemmän palvelutyömme historiasta ja perustajastamme, pastori David J. Meyer'istä, vieraile osoitteessa http://pastormeyer.org.

Kommentit koskien tätä uutiskirjettä tai keskusteluaihe-ehdotuksia voidaan jättää osoitteeseen editor@lasttrumpetnewsletter.org.

Jos haluat jättää rukouspyynnön, voit lähettää emailia osoitteeseen prayer@ltmmail.org tai mailata sen meidän postiosoitteeseen.

Tämä uutiskirje on tehty mahdolliseksi tukijoittemme ystävällisillä lahjoituksilla. Jos haluat auttaa meitä, voit lähettää avustuksesi meidän postiosoitteeseen tai lahjoittaa verkossa osoitteessa http://lasttrumpetnewsletter.org/donate.

Meidän uusi musiikki-CD nimeltä ”Victory in Jesus (Voitto Jeesuksessa)” on nyt saatavilla. Saadaksesi lisätietoa vieraile osoitteessa http://ltmstudios.org/music.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com

eXTReMe Tracker