Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

tiistai 16. elokuuta 2016

Raamatun profetiat Jesajan luvussa 17 ja Hesekielin luvussa 38 ovat toteutumisen partaalla mikä osoittaa seurakunnan tempauksen läheisyyteen!

Tässä tuore pastori J.D. Farag'in Lähi-idän profetiapäivitys, jossa hän todistaa viimeaikaisten uutistapahtumien perusteella tiettyjen, lähinnä Israelia koskevien Raamatun lopunajan profetioiden toteutumisen olevan lähellä, mikä taas puolestaan viittaa ajastaan perillä olevan pakanaseurakunnan ylösoton eli tempauksen läheisyyteen kun Herra Jeesus Kristus noutaa omansa tuuliin ja pilviin. Profetiapäivityksen suomensi: Olli R.

-----------------------

Mid-East Prophecy Update – August 14th, 2016


J D Farag on egyptiläisjordanialainen Havaijin Kaneohe'n Calvary Chapel-seurakunnan perustajapastori, jolla on ainutlaatuinen arabinäkökulma Lähi-Idän tapahtumiin ja terve eskatologia. Hän osaa käyttää internettiä esimerkillisen tehokkaasti, kuten ylläolevista linkeistä voi päätellä. Seuraavassa suomennetut ”notet” Lähi-Idän profetiapäivitykseen 14.8.-16. Ne ovat erinomainen tiivistelmä puheesta. Suom. huom.

http://www.calvarychapelkaneohe.com/index.php/teach/prophecy-updates/sermon/11304-prophecy-update-2016-08-14

Pastori J.D. esittelee rikosteknistä todistusaineistoa, joka osoittaa ilman mitään järkevää epäilystä siihen, että tietyt Raamatun profetiat kuten Jesaja 17 ja Hesekiel 38 ovat täyttymisen kynnyksellä, ja sitten mitä se merkitsee meille, koska se liittyy tempauksen ajoitukseen.


- Tämänkertaisessa profetiapäivityksessä aion tehdä hieman jotain erilaista ja esitellä teknistä todistusaineistoa, joka liittyy Raamatun profetiaan.
- Teknisellä todistusaineistolla tarkoitan niitä todisteita, jotka ilman mitään järkevää epäilystä osoittavat, että tietyt Raamatun profetiat ovat toteutumisen partaalla.
- Nimittäin, Jesajan 17. luvun profetia koskien Syyriaa, sekä Hesekielin 38. luvun profetia koskien Venäjää, Irania ja minä lisään vielä Turkin.
- Ensiksi, minun täytyy edetä sillä edellytyksellä, että me kaikki olemme yhtä mieltä siitä, että Venäjä ja Iran ovat ruorissa Hesekielin luvun 38 profetiassa Turkin sijasta.
- Jos sinä olet yksi, jota arvostelulautakunta ei vielä ole päässyt vakuuttamaan tässä asiassa, niin sitten minä viittaan meidän syvälliseen profetiapäivitykseen heinäkuun 24. päivänä 2016.
- Lisäksi, Amir ja minä keskustelimme tästä viime lauantaina Facebookin suorassa profetiahaastattelussa, joka on nyt ladattu YouTubeen.
Aloitan Todistuskappaleella A, jos haluatte, joka on suhteiden lämpeneminen Venäjän ja Turkin välillä. Eilen, Jerusalem Post viittasi Putiniin ja Erdoganiin ”outona parina”. Lainaten The Post'ia, ”The Russo-Turkish thaw is bad news for Washington, Brussels and Syria’s Kurds (Venäläis-turkkilainen lämpeneminen on huono uutinen Washingtonille, Brysselille ja Syyrian kurdeille).” Näyttää siltä, että koska Venäjä on Turkin ainoa kaasuntoimittaja, Erdoganille ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin madella Putinin luokse, joka on täsmälleen sitä, mitä hän teki. The Post'in mukaan, ”Vaikka Venäjä lopetti eräänlaisen hanojen sulkemisen, Erdoganin oli harkittava tällaista mahdollisuutta, koska Venäjä oli osoittanut muualla halukkuuttaan semmoisen tekemiseen. Tämän asian ollessa selvä, sopimuksen talousvaikutukset ovat kuitenkin sen alkupala. Pääruoka koskee Amerikkaa, Eurooppaa ja Syyriaa. ...Kuitenkin on olemassa syvempi syy Putinille ja Erdoganille laskeutua toistensa syliin: Molemmilla on ongelma Amerikan globaalin hegemonian suhteen, ja molemmat tuntevat itsensä petetyiksi Barack Obaman taholta.” The Post jatkaa mainiten Obaman syrjahypystä Putinia kohtaan, joka kumpuaa Washinghtonin menettelytavasta Ukrainaan ja Libyaan nähden, sekä Erdoganin uskomuksesta, että Yhdysvallat suunnitteli vallankaappauksen häntä vastaan vihollisensa, maanpakoon lähteneen muslimipapin Fethullah Gülen'in kautta. ”...Näitä todistamattomia huolenaiheita ruokkivat ideologiset epäilyt nykyisestä maailmanjärjestyksestä.” Artikkeli jatkaa sitten esittämällä kysymyksen, että ”...Missä, sitten, kaikki tämä sivuaa Israelia?” He vastaavat kysymykseen tällä tapaa, ”LÄHENTYMISEN yksinkertaisin ja onnellisin näkökohta, Jerusalemista katsottuna, on sen taloudellinen puoli. Politiikasta riisuttu kauppa missä tahansa Lähi-idässä on Israelin etu. Sitäpaitsi Putin-Erdogan -diilin ei pitäisi vaikuttaa Israelin tulevaan kaasunmyyntiin Turkkiin, koska Ankaran tarve lopettaa sen riippuvuus venäläisestä kaasusta pysyy muuttumattomana. ...Viime viikkoina on ollut jonkin verran spekulaatioita, että pääministeri Benjamin Netanyahu, joka on viljellyt suhteita Putinin kanssa ja on nyt parantanut välejään myös Erdoganin kanssa, pyrkii Venäjän välittämään sopimukseen Syyrian suhteen, joka jotenkin liittyy Golanin kukkuloihin. Se on tietysti spekulointia; jopa enemmän kuin Putin-Erdogan -syleily olisi ollut juuri viime kuussa.”

Kuten voitte kuvitella, tämä uusi sovinto Venäjän ja Turkin välillä sai osakseen tyrmistystä ja pelkoa Israelin puolelta ja tietenkin Yhdysvalloilta. Torstaina, The Jewish Press julkaisi artikkelin otsikolla, ”Moscow Calming Israeli, American Fears of Russia-Turkey-Iran Coalition (Moskova rauhoittelee Israelin ja Amerikan pelkoja Venäjä-Turkki-Iran koalitiosta).” Lainaten The Press'iä, ”Tiistainen tapaaminen Pietarissa kahden entisen riitapukarin, Venäjän presidentti Putinin ja Turkin presidentti Erdoganin, välillä ”kiinnitti paljon huomiota”, valtion johtama uutistoimisto TASS raportoi, todeten, että Venäjän ja Turkin lähentyminen on tulossa samaan aikaan kun Venäjä on laajentamassa suhteitaan Iranin kanssa ja Ankara sekä Teheran ovat myöskin kuroneet kiinni kuilua toisiinsa nähden, joka aiheutui lähes neljä vuosikymmentä sitten Turkin rajalle syntyneen epävakaan islamilaisen tasavallan johdosta. Itseasiassa, välittömästi viime kuun epäonnistuneen vallankaappausyrityksen jälkeen, Erdogan ilmoitti, ”Olemme päättäneet tehdä yhteistyötä Iranin ja Venäjän kanssa alueellisten ongelmien käsittelemiseksi rinta rinnan ja tehostaa huomattavasti ponnistelujamme rauhan ja vakauden palauttamiseksi alueelle.” ”

Tästä pääsemmekin Todistuskappaleeseen B, joka on todiste Syyrian tilanteesta, koska se liittyy Venäjään ja Turkkiin. Myöskin torstaina, Ynet News raportoi Turkin tarjouksesta koskien yhteisiä ISISin vastaisia iskuja Venäjän kanssa. Raportin mukaan, ”Turkin ulkoministeri sanoo maansa kutsuneen Venäjää toteuttamaan yhteisiä operaatioita Islamilaisen Valtion ryhmää vastaan Syyriassa. Kommentit tulivat torstaina, muutama päivä sen jälkeen kun Erdogan vieraili Pietarissa neuvotteluja varten Venäjän presidentti Vladimir Putinin kanssa.”

Suonet anteeksi kun viittaan ”Huffington Post'iin”, jonka fani en kuitenkaan ole; velvollisuuteni on tehdä niin sen nojalla, että se on Todistuskappale C, joka on todiste Iranista, joka seisoo valmiina hyökätäkseen Israeliin. The Post'in mukaan, ”Jännite Israelin ja Iranin välillä näyttää kiristyneen. Hossein Salami, Iranin vallankumouskaartin (IRGC) apulaiskomentaja, sanoi hiljattain: ”Hizbollah'illa on 100,000 ohjusta, jotka ovat valmiina iskemään Israeliin vapauttaakseen miehitetyt palestiinalaisalueet jos sionistihallinto toistaa sen menneisyyden virheitä.” Hän lisäsi: ”Tänään, perusteet sionistihallinnon tuhoamiselle ja romahdukselle ovat esillä enemmän kuin koskaan.” Salami varoitti, että jos Israel tekee ”väärän liikkeen”, se tulisi hyökkäyksen alle. Muutama viikko sitten, IRGC:n Quds Force -eliittijoukon vanhempi neuvonantaja, Ahmad Karimpour, sanoi, että Iran pystyisi tuhoamaan Israelin ”alle kahdeksassa minuutissa” jos korkein johtaja Ali Khamenei antaisi määräyksen.” -Valitettavasti Huffington Post'in kirjoittaja, joka itse on muslimi ja kotoisin Iranista, jatkaa sivuuttamalla Iranin uhkaukset pelkkänä retoriikkana. Väittäisin kuitenkin, että hänen yrityksensä tehdä näin pelkästään edesauttavat petollisen propagandan levittämistä.

Puheenollen petollisesta propagandasta, The Times of Israel julkaisi eilen raportin, jossa he lainaavat Netanyahu'a, joka kategorisesti hylkäsi Obaman väitteen, että Israel tukee nyt Iran-sopimusta. Times'in mukaan, ”Kaukana hyväksymästä Obaman väitettä, pääministeri Benjamin Netanyahu sanoi, ettei Israelin asenne ole muuttunut, samalla kun Israelin puolustusministeriö vertasi sopimusta Münchenin sopimukseen, jonka Euroopan suurvallat allekirjoittivat Natsi-Saksan kanssa vuonna 1938.”

Menkäämme Todistuskappaleeseen D rikosteknisenä todisteena siitä, että Hesekiel 38 on toteutumisen partaalla, ja jolla on tekemistä Saudi-Arabian kanssa. Näin koska Hesekielin luvun 38 jae 13 mainitsee Sheba'n ja Dedan'in, joka on muinainen nimi alueelle, joka tänäpäivänä tunnetaan Saudi-Arabiana. Se mikä on mielenkiintoista tämän jakeen suhteen, on, että Saudi-Arabia vain protestoi tätä hyökkäystä Israelia vastaan, mikä osoittaa, että heillä on ystävälliset suhteet Israelin kanssa ja he lämpiävät Israelille.
No, tämä on juuri sitä, mitä nyt tapahtuu kun puhumme. Mieti tätä Times of Israel'in artikkelia perjantailta, jossa he kertovat, kuinka jotkut Saudi-Arabian mediasta todella arvostelevat antisemitismiä, ja näinollen, lämpiävät Israelille. Ystävällisesti saanen jakaa joitakin poimintoja tästä ällistyttävästä raportista. ”Media-kampanja Saudi-Arabiassa pyrkii antisemitismin vastaiseen taisteluun kuningaskunnassa, ilmeisesti pyrkimyksenään ohjata julkista mielipidettä syvempiin suhteisiin vuosikymmeniä vanhan vihollisen, Israelin, kanssa. Ehud Yaari, vanhempi analyytikko … luki perjantaina esimerkkejä keskeisistä lauseista viimeaikaisissa saudikolumnistien ja -toimittajien artikkeleissa ja osoittaa muutoksen asenteissa juutalaisvaltiota ja yleensäkin juutalaisia kohtaan. Saham al-Kahtani, tunnettu saudikolumnisti, kirjoitti hiljattain, että juutalaisten kuvaaminen apinoiden ja sikojen poikina, ja muut halventavat kuvaukset juutalaisista Koraanista otettuna, koskevat ajanjaksoa, jolloin islamin pyhin kirja kirjoitettiin, ja niitä ei pitäisi nähdä viittauksena kaikkiin nykypäivän juutalaisiin, israelilaisessa TV-raportissa todetaan. Tällainen Koraanin tulkinta ei vastaa aiempia tulkintoja, joissa otetaan lauseke vertaamalla juutalaisia eläimiin aivan kirjaimellisesti. Samoin Yasser Hijazi, kolumnisti vaikutusvaltaisessa Riyadh -sanomalehdessä (julkaistaan maan pääkaupungissa), sanoi, että arabien täytyy ”jättää taakseen vihanpitonsa juutalaisia kohtaan”, kommenttiensa käännöksen mukaan, jonka julkaisi Middle East Media Research Institute (MEMRI). Yhtä kolumnistia, Ibrahim el Matroudi'a, siteerattiin ...valittamasta, että saudit – ja ylipäätään arabit – ovat ”kironneet juutalaisia sen sijaan että olisivat kiskoneet hyötyä tutkimalla heidän menestystään.” Ja Ahmed Adnan, kirjoittaessaan vaikutusvaltaiseen saudien omistamaan yleisarabialaiseen Al Arabiya -webbisivustolle, väitti, että saudien pitäisi puhua Israelille linjassa omien kansallisten etujensa kanssa, ja ilman välittäjiä. Muutos saudiretoriikan sävyssä Israelia kohtaan tulee vuosi sen jälkeen kun ydinsopimus allekirjoitettiin Iranin ja maailmanvaltojen välillä … Heinäkuun lopussa, eläkkeellä oleva saudikenraali vieraili Israelissa ja johti akateemikkojen ja liikemiesten valtuuskuntaa pyrkien edistämään keskustelua saudijohtoisesta arabimaiden rauhanaloitteesta. ...Tällainen vierailu entisen kenraalin, Eshki'n, toimesta, joka on joskus ollut tärkeä neuvonantaja saudien hallitukselle, on äärimmäisen harvinainen tapahtuma.”

- Oletan kysymyksen, joka pitää kysyä näitten erittäin harvinaisten tapahtumien valossa, olevan se, että mitä tämä kaikki tarkoittaa minun kannalta?
- Samalla kun tajuan, että riskeeraan tarjoamalla liiallista yksinkertaistamista vastaukseni kanssa, yritän selittää sitä niin hyvin kuin suinkin mahdollista.
- Yhdessä lauseessa sanottuna, syy miksi Hesekielin 38. luvulla on merkitystä minulle, on se, että seurakunnan tempaus tapahtuu tämän profetian täyttymyksen läheisyydessä.
- Itseasiassa, eräs kysymyksistä, jota minulta kysytään usein, on se, milloin tempaus tapahtuu kun tulee kyse Hesekielin luvun 38 ajoituksesta.
- Vastaus on, että emme todellakaan voi tietää varmasti. Kuitenkin voimme vetää joitakin johtopäätöksiä Hesekielin profetian yksityiskohdista.
- Tästä syystä johtuen jotkut ehdottavat, että tempaus on ennen Googin sotaa; toiset ehdottavat, että se on pian sen jälkeen, ja muiden mielestä se on samanaikaisesti Hesekielin 38. luvun toteutumisen kanssa.
- Yhteinen nimittäjä kaikissa niissä on, että tempauksen täytyy tapahtua Hesekielin profetian täyttymyksen läheisyydessä.
- Näin ollen, se velvoittaa jokaista meistä ottamaan vaarin kun me näemme tämänkaltaisten profetioiden alkavan toteutua.
- Toisin sanoen, jos me olemme näin lähellä Hesekielin 38. luvun profeetallista täyttymystä, niin sitten sen pitäisi osoittaa, että olemme lähellä tempausta.
Luukas 21:28 (KR 33/38) ”Mutta kun nämä alkavat tapahtua, niin rohkaiskaa itsenne ja nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne on lähellä.”
Suomentajan kommentti: Israelin lopunajan kohtaloon ja Googin sotaan liittyen kannattaisi katsoa Jooelin kirjan 2. lukua, jonka jakeessa 20 puhutaan siitä ”mikä pohjoisesta tulee” ja tempaukseen viittaa jae 32, jossa lukee Herran päivää koskien, ”pakoonpäässeitten joukossa ovat ne, jotka Herra kutsuu”. Ehkä Googin sota käydään 7-vuotisen vaivanajan puolivälin tienoilla (2. sinetti), ja silloin temmataan häävieraat (kutsutut) Karitsan hääaterialle (Ilm. 19:7-9).
- Lopuksi haluan sanoa, että jos et tunne Jeesusta Kristusta Herranasi ja Vapahtajanasi, kerjään sinua kutsumaan Häntä jo tänään!
Roomalaiskirje 3:10”niinkuin kirjoitettu on: "Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan”
Roomalaiskirje 3:23 ”Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla”
Roomalaiskirje 5:12 ”Sentähden, niinkuin yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan, ja synnin kautta kuolema, niin kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet”
Roomalaiskirje 6:23 ”Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.”
Roomalaiskirje 5:8 ”Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme.”
Roomalaiskirje 10:9-10 ”Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut; sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.”
Roomalaiskirje 10:13 ”Sillä "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu".”


Arkisto suomennettuihin J.D. Farag'in profetiapäivityksiin vuosilta 2014-16 löytyy osoitteesta: http://nokialainen.blogspot.fi/p/pastori-jd-faragin-profetiapaivityksia.html

1 kommentti:

  1. No niin..Persia-Roos -akseli toimii jo Googin sotaa varten

    Syrian conflict: Russian bombers use Iran base for air strikes

    http://www.bbc.com/news/world-middle-east-37093854

    Paul Begley kertoo samasta aiheesta.

    BREAKING: "Russia Launches Airstrikes From Iran In Syria"

    https://www.youtube.com/watch?v=dUOhf1DJw90 (16.8.2016)

    Hes. 38:1-8

    1. Minulle tuli tämä Herran sana:
    2. "Ihmislapsi, käännä kasvosi kohti Googia Maagogin maassa, Roosin, Mesekin ja Tuubalin ruhtinasta, ja ennusta häntä vastaan
    3. ja sano: Näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä käyn sinun kimppuusi, Goog, sinä Roosin, Mesekin ja Tuubalin ruhtinas.
    4. Minä kuljetan sinua, panen koukut sinun leukoihisi ja nostatan sotaan sinut ja kaiken sinun sotaväkesi: hevoset ja ratsumiehet, kaikki pulskasti puettuja, suuren joukon suurine ja pienine kilpineen, miekankantajia kaikki.
    5. Persia, Etiopia ja Puut ovat heidän kanssansa, kilvet ja kypärit on heillä kaikilla.
    6. Goomer ja kaikki sen sotalaumat, Toogarman heimo pohjan periltä ja kaikki sen sotalaumat - lukuisat kansat ovat sinun kanssasi.
    7. Ole valmis, varustaudu, sinä ja kaikki joukkosi, jotka ovat kokoontuneet sinun luoksesi, ja ole sinä varalla heitä varten.
    8. Pitkien aikojen perästä sinä saat määräyksen, vuotten lopulla sinun on karattava maahan, joka on tointunut miekan jäljiltä, koottu monien kansain seasta, - mentävä Israelin vuorille, jotka kauan aikaa olivat olleet rauniomaana; se on tuotu pois kansojen seasta, ja he asuvat turvallisina kaikki tyynni.

    VastaaPoista

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com