Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

keskiviikko 24. tammikuuta 2018

Luciferilainen palvonta YK:ssa tuo Antikristuksen

Tässä Rapture Ready -sivustolta reilun kuukauden takainen kirjoitus, jossa he tuovat esille oman näkemyksensä Antikristuksesta, joka tulee olemaan uusiaikalainen ja okkultistisen YK:n tuotosta, maailmanjärjestön, jota ohjaa itse Saatana. Siksi näemmekin YK:n toiminnassa niin paljon luciferilaista juutalaisvastaisuutta. Ajankohtaisen artikkelin suomensi ja postitti minulle tammikuun alussa Samuel Korhonen.

----------------------

Luciferilainen palvonta YK:ssa tuo Antikristuksen
 
By Geri Ungurean, December 14, 2017 

Antikristus

Tämä artikkeli kirjoitettiin alunperin vuonna 2015. Uskon, että olemme näkemässä Jumalan profeetallisen sanan toteutuvan niin suurella nopeudella, että tunsin tarvetta tuoda tämä kirjoitus takaisin veljille luettavaksi ja ymmärrettäväksi. Monet uskovat, että YK on vain maailman valtioiden edustajien kokoontuminen.

Veljet – tämä paha järjestö ei ole vain Israelin vastainen, vaan heitä ohjaa syvä usko New Age -liikkeeseen. He palvovat Luciferia, jonka uskovat olevan se valaistunut. Tämä selittää YK:n katkeran vihan Israelia ja juutalaisia kohtaan. Saatanahan vihaa juutalaisia. YK odottaa korkeinta opettajaa, joka kulkee monella nimellä. Me kristityt käytämme hänestä itse Jumalan antamaa nimeä – ja tuo nimi on Antikristus.

Alkuperäinen artikkeli:

Joitakin kuukausia sitten kirjoitin kaksiosaisen artikkelin YK:n okkultismin alkuperästä. Selitin jotakin sellaista, josta käytetään nimeä ”Lucis Trust” ja annoin lyhyen historian Alice Bailey'stä, joka auttoi tuomaan luciferilaisen palvonnan YK:hon.

Nopeasti muuttuvien YK:ta koskevien tapahtumien valossa, varsinkin suunnitellun paavi Franciscuksen puheen ilmastomuutoksesta ja maailman väestön vähentämisestä, minusta tuntui, että olisi hyvä päivittää aikaisempi artikkeli. Kristittyjen täytyy tietää, mitä on tapahtumassa ja miksi. Meidän täytyy kyetä selittämään pelastumattomille, kuinka Saatana käyttää YK:ta tuomaan uusi maailmanjärjestys (NWO) – maailmanhallitus ja lopulta itse Antikristus.

”Mutta mitä tulee meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen ja meidän kokoontumiseemme hänen tykönsä, niin me pyydämme teitä, veljet, ettette anna minkään hengen ettekä sanan ettekä minkään muka meidän lähettämämme kirjeen heti järkyttää itseänne, niin että menetätte mielenne maltin, ettekä anna niiden itseänne peljästyttää, ikäänkuin Herran päivä jo olisi käsissä. Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi, tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala” (2. Tess. 2: 1-4).

Alku

Alice Ann Bailey, johtava venäläisen teosofi Madame Helena Blavatsky'n opetuslapsi, muodosti vuonna 1922 Lucifer Trust'in, joka nimi muutettiin Lucis Trust'iksi. Voin vain kuvitella, että tämä tapahtui heidän ymmärrettyään, että nimi Lucifer varmasti hälyttäisi monet, jotka lukevat ja rakastavat Jumalan Sanaa. Älä kuitenkaan erehdy, tämän ryhmän sisäinen toiminta ja tendenssi pysyivät samana.

Madame Helena Blavatsky tunnetaan New Age -liikkeen ja modernin okkultismin ”äitinä”. Kirjassaan ”Salainen oppi” hän opettaa, että Lucifer on korkeampi ja vanhempi kuin Raamatun Jumala ja että Lucifer oli uhrattava ja lähetettävä maan päälle, kirkon tulevan opin vuoksi. Hän opettaa, että Saatana on todella hyvä ja että hänet tunnetaan monilla nimillä, mutta pääasiassa viisauden Jumalana – Jumalan kosmisena heijastuksena. Hän kutsui häntä myös ”aamun Pojaksi” ja monissa kirjoituksissa Jumalan Pojaksi.

Vuosien yhteyden jälkeen ns. henkimestareihinsa (tiedämme heidän olevan demoneja) Blavatsky julkaisi vuonna 1877 teoksensa ”Hunnuton Isis”, valtavan menestyksekkään kirjoituksen, jota seurasi ”Salainen oppi” vuonna 1988. Lontoossa hän myös perusti okkulttisen lehden nimeltä ”Lucifer”. Tuolloin Blavatsky oli jo hankkinut valtavan kannattajakunnan.

PALJASTETTU! Lucis Trust'in presidentti puhuu ~ Saatana, Lusifer & YK
EXPOSED! Lucis Trust President Speaks ~ Satan, Lucifer, & the UN

Kun kristinusko opettaa, että Lucifer on pahan olemus, niin New Age -opettajat omaksuvat hänet valaistuna ja sellaisena, jota tulee palvoa. Kun häntä jumaloidaan, niin meidän Jumalaamme inhotaan. Okkultismissa ja New Age -filosofiassa Luciferia pidetään älyllisen ja hengellisen vapauden edustajana. Me, jotka olemme uudestisyntyneet ylhäältä, tiedämme, että meidän Jumalamme heitti Luciferin ulos taivaasta sen jälkeen, kun hän oli päättänyt olla korkeimman Jumalan kaltainen:

”Kuinka olet taivaalta pudonnut, sinä kointähti, aamuruskon poika! Kuinka olet maahan syösty, sinä kansojen kukistaja! Sinä sanoit sydämessäsi: 'Minä nousen taivaaseen, korkeammalle Jumalan tähtiä minä istuimeni korotan ja istun ilmestysvuorelle, pohjimmaiseen Pohjolaan. Minä nousen pilvien kukkuloille, teen itseni Korkeimman vertaiseksi.' Mutta sinut heitettiin alas tuonelaan, pohjimmaiseen hautaan” (Jes.14:12-15).

Alice Ann Bailey sai tietonsa ”Nousseet Mestarit” -vainajahengiltä. Kristittyinä tiedämme, että nämä henget ovat vain demoneja, jotka toteuttavat isäntänsä – paholaisen – käskyjä. Tiedämme, että Luciferin nimi muutettiin Saatanaksi hänen tultuaan heitetyksi ulos taivaasta ja luciferilaiset puhuvat hänestä edelleen Luciferina.

Miten tämä liittyy YK:hon?

Lucis Trust on ollut vuosien ajan filosofinen ja uskonnollinen konsulttifirma kaikille YK:n jäsenille. Se on punoutunut YK:n kudokseen ja tehnyt sen niin petollisesti. Keskiverto henkilö tietää Lucis Trust'ista vain vähän tai ei mitään.

”Meillä on YK:ssa meditaatioita pari kertaa viikossa. Meditaatiojohtaja on Sri Chin ja hän sanoi tästä tilanteesta näin: ”... YK on Jumalan valittu instrumentti. Olla valittu instrumentti tarkoittaa olla jumalallinen sanansaattaja, joka kantaa Jumalan sisäisen näyn ja ulkoisen ilmenemisen lippua. Eräänä päivänä maailma arvostaa ja vaalii YK:n sielua omanaan ylpeydellä, sillä tämä sielu on kaikkia rakastava, kaikkia ravitseva ja kaiken toteuttava.” – Donald Keys, planetaaristen kansalaisten (Planetary Citizens) presidentti ja kirjan Earth At Omega tekijä.

”YK on vakaasti tulossa keskukseksi synkretistiselle uudelle maailmanuskonnolle, oudolle ja pirulliselle New Age -mystiikan, panteismin, alkuperäiskansojen animismin, ateismin, kommunismin, sosialismin, luciferilaisen okkultismin, luopuneen kristinuskon, Islamin, taolaisuuden, buddhalaisuuden ja hindulaisuuden yhteentulemiselle. Tämän uuden uskonnon uskovaisiin kuuluu kummallinen sekoitus kristallinpalvojia, astrologeja, äärifeministejä, ympäristönsuojelijoita, salaliittolaisia, ihmisen mahdollisuuksiin uskovia, itämaisia mystikoita, pop-psykologeja ja ”liberaaleja” pappeja, jotka yleensä tahdotaan yhdistää 1960-luvun kummalliseen helmisandaalijalkaiseen vastakulttuuriin. Tämän päivän palvojat tässä nopeasti laajenevassa liikkeessä ovat kuitenkin todennäköisesti tiedemiehiä, diplomaatteja, yritysjohtajia, valtionpäämiehiä, kansainvälisiä pankkiireja ja valtavirran kristillisten kirkkojen johtajia.” -source

Niin pelottavalta ja kummalliselta kuin tämä kaikki saattaa meistä tuntua, on täysin ymmärrettävää, että Saatana perustaa YK:n kaltaisen instituution vapauttamaan pirullisen petoksensa ja harhansa kadotetun maailman päälle. Sanotaan, että ”tieto on valtaa”. Kun uskovilla on tämä tieto YK:sta ja siitä, mitä siellä TODELLA tapahtuu, se auttaa heitä erottamaan aikoja ja ehkä jopa avaa joidenkin silmät epäuskoisessa pahaa aavistamattomassa maailmassa.

”Voi niitä, jotka sanovat pahan hyväksi ja hyvän pahaksi, jotka tekevät pimeyden valkeudeksi ja valkeuden pimeydeksi, jotka tekevät karvaan makeaksi ja makean karvaaksi!” (Jes. 5:20).

Teosofisen seuran missio paljastuu tässä lausunnossa:

”Vastustamaan jokaista dogmaattisen teologian muotoa, varsinkin kristillistä, jonka Seuran johtajat katsovat erityisen turmiolliseksi... torjumaan niin paljon kuin mahdollista lähetyssaarnaajien vaikutuksia pettämään ns. ”pakanoita” koskien kristinuskon todellista alkuperää ja oppeja sekä jälkimmäisten käytännöllisiä vaikutuksia julkiseen ja yksityiseen ilmapiiriin ns. kristityissä maissa.” -source

Saatana on käyttänyt Jumalan Sanaa, mutta vääntänyt sen ja kääntänyt ylösalaisin. Hyvä on pahaa ja paha hyvää, juuri kuten profeetta Jesaja sanoi käyvän. Eliitti näkee valaistuksen ajan korkeampana – ylevämpänä – sopivampana ryhmälle edustajia kaikkialta maapallolta.

He etsivät Nousseilta Mestareiltaan valaistusta tajuamatta, että heidän kallisarvoinen Luciferinsa käyttää heitä pelinappuloina. Hän lähettää langenneita enkelikäskyläisiään (demoneita) kommunikoimaan meditoimisen ja okkulttisten lukupiirien johtajien kanssa. Useimmat ihmiset järkyttyisivät, jos saisivat tietää, että YK edustaa okkultismin ja New Age'n kannattajien suurinta kokoontumista planeetalla.

Lainauksia Alice Bailey'ltä koskien uutta maailmanjärjestystä (NWO):

”NWO:n on vastattava välitöntä tarvetta, eikä oltava vain yritys tyydyttää jokin kaukainen idealistinen näky. NWO:n on oltava sopiva maailmalle, joka on käynyt läpi tuhoisan kriisin ja ihmiskunnalle, joka on tuon kokemuksen pahasti särkemä. NWO:n on laskettava perustus tulevalle maailmanjärjestykselle, joka on mahdollinen vasta toipumisen ja jälleenrakentamisen ajan jälkeen.”

”NWO:n valmisteluvaiheessa on oleva vakaa ja säännelty aseistariisunta. Se ei ole vapaaehtoinen.Yhdenkään valtion ei sallita tuottaa ja järjestää mitään varusteita tuhoisiin tarkoituksiin tai loukkaamaan jonkin toisen valtion turvallisuutta. NWO:n täytyy sopia maailmalle, joka on käynyt läpi tuhoisan kriisin.”

”Meitä kiinnostaa vain yksi aihe, NWO:n tuominen....nykyinen maailmanjärjestys (joka tänä päivänä on paljolti epäjärjestystä) voidaan muokata ja muuttaa niin, että uusi maailma ja uusi ihmisrotu voivat vähitellen tulla esiin. Luopuminen ja uhrautuvan tahdon käyttäminen pitäisi olla perussävel toisen maailmansodan jälkeen ennen Uuden Aikakauden (New Age) avajaisia.”

Kuten näet, niin YK:n päämäärä on selvästi NWO:n perustaminen. Tämä NWO pystyttää globaalin näyttämön erään tulemukselle. Tulemme näkemään, kuka tämä kauan odotettu henkilö on.
                                                                                                                                                                                                            
Ketä he odottavat?

Tietäen, että Lucis Trust rakennettiin saatanalliselle perustukselle ei ole vaikea arvata heidän lopullista päämääräänsä. He odottavat ”Herra Maitreyaa”, tai kuten he häntä kutsuvat, ”Kristusta”. Älä kuitenkaan anna vetää itseäsi nenästä. On täysin varmaa, että hän ei ole meidän Messiaamme, Jeesus Kristus.

Maitreya – Uusi maailmanjärjestys

”Tämä 'aikakauden loppu' väistämättä tuottaa tietyn määrän luonnonkatastrofeja kuten tulvia ja maanjäristyksiä ja olemme näkemässä dramaattisen huipentuman katastrofien määrässä, joita tapahtuu maailmanlaajuisesti....Maitreya sanoo: 'Kun viimeksi tulin Jeesuksena, niin Raamattuun kirjoitettiin, että kun taas ilmestyisin, niin luonnon peruselementit järkkyisivät.'”

”....Kun katastrofit ovat saavuttaneet huippunsa, tulee rauhallinen aika – väkivalta ja tuhoaminen loppuvat. Kun ihmiset saavat tietoisuuden, heidän syyllisyytensä häipyy...” –Maitreya’s Mission, Volume Two, Benjamin Creme, Share International Foundation, 1993, s. 186-187
                                                                                                                                    
Kun luin sanat ”heidän syyllisyytensä häipyy”, ajattelin synnin syyllisyyttä ja parannusta. Okkultistit eivät kuitenkaan puhu tarpeesta katua syntiä He puhuvat vain valaistumisesta.

”Ilmestyskirjassa Raamattu ennustaa monia katastrofeja alkaen kuudennen sinetin napojen siirtymisestä ja sisältäen meteorin iskun valtamereen (Ilm. 8:8), nälänhätää ja ruttoa (Ilm. 6:8), kovaa kuumuutta auringosta (Ilm. 16:8) ja monia muita.”

Nämä okkultistit käyttävät Jumalan Sanaa, kun sopii, mutta aina muuttavat ja tärvelevät sen tarkoituksiinsa. Maailmalla on miljoonia ihmisiä, jotka osallistuvat New Age -harjoituksiin. Kabbala, jota harjoitetaan Israelissa ja kaikkialla maailmassa, on New Age'a. Israelissa on jopa kunnioitettuja rabbeja, jotka tunnetaan ”kabbalistirabbeina”. Antikristus on epäilemättä uusiaikalainen. Ei ole yllättävää, että tämä kadotuksen ihminen pettää Israelin ensimmäisten 3 ½ vuoden aikana Ahdistusta (Lähde: Herran Maitreya'n ennustuksia).

Maitreya ennustaa nykyisen rahajärjestelmän romahduksen.

”Kun Yhdysvaltain ”vaurauden keidas” alkaa kuivua, kuten sen täytyykin nykyisessä globaalissa finanssikriisissä, niin Lännen osakemarkkinat romahtavat. Tämä romahdus antaa hallituksille tilaisuuden uudelleenarvioida taloudellisia prioriteettejaan, sanoo futuristi Benjamin Creme. Maailman valtiot kokoontuvat yhteen keskustelemaan, kuinka selviytyä tulevaisuudesta säällisesti” (from the Share International websites. –source)

Tämä on täysin väärää ja demonista. Saatana pyrkii epätoivoisesti pettämään, niin monta ihmistä, kuin voi. Hän tietää, mitä Raamattumme sanoo lopunajoista, mutta hän tietää myös, että on enemmän niitä, jotka eivät usko Jumalan Sanaan, kuin niitä, jotka uskovat. Hän haluaa, että näin jatkuu.

Veljet, olisi niin paljon kirjoitettavaa, mutta tästä artikkelista tulisi valtavan pitkä. Kehotan teitä menemään lähteisiin, joihin on viitattu tässä artikkelissa. Sieltä löydätte ihmisten ja yhtiöiden nimiä, jotka osallistuvat Lucis Trust'iin ja monet nimistä järkyttävät sinua.

Minusta tuntui, että on kiire kirjoittaa näistä asioista. Me, jotka rakastamme Herraa Jeesusta Kristusta, tarvitsemme tietää, kuinka Väkevä Eksytys tulee maan kansojen päälle.

Nyt, kun paavi Franciscus tulee pääpuhujaksi YK:ssa syyskuussa koskien ns. globaalia lämpenemistä, niin salaliitto varmasti vahvistuu. Tämä paavi on myös aito marxilainen ja uskoo ”globaaliin poliittiseen valtaan”. Hän uskoo varallisuuden uusjakoon. On uskomatonta, että hän uskoo myös, että maailman väestöä on vähennettävä 95%! Muistakaa, että paavi Franciscus on jesuiitta. Jesuiittoja on sanottu Vatikaanin armeijaksi. He eivät koskaan ajatelleet, että yhdestä heistä tulisi itse paavi!

Me kaikki tarkkailemme näitä tapahtumia, mutta kristityt tietävät, mitä Jumalan profeetallinen Sana sanoo.

Me jotka tiedämme TOTUUDEN, olemme autuaita. JEESUS on TOTUUS.

”Jeesus sanoi hänelle: Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.” (Joh. 14:6).

ÄLÄ ANNA PETTÄÄ ITSEÄSI!

MARANATA!

grandmageri422@gmail.com

Article at grandmageri422.me

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com