Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

tiistai 23. heinäkuuta 2013

Rauhanneuvottelut Palestiinan valtiota varten alkavat uudelleen ulkoministeri Kerryn ilmoituksen mukaan – Palestiinan Hamasin ja Fatahin johtajat erimielisiä rauhanneuvotteluiden aloittamisesta Israelin kanssa – Entinen NASA’n astronautti paljastaa alieneiden ja UFO’jen olemassaolon

Tässä tuoreessa Cutting Edgen uutishälytyskirjeessä (News Alert) David Bay arvelee ulkoministeri John Kerryn Lähi-idän diplomatian olevan vain savuverho tulevalle sotilaalliselle väliintulolle Syyriaan johtuen ennakkotapauksista lähihistoriassa ja rauhanneuvottelujen alkamisen epävarmuudesta. Syyrian presidentti Assadin viimeaikainen sotamenestys kapinallisia vastaan on saanut monet amerikkalaispoliitikot vaatimaan presidentti Obamalta toimia verilöylyn estämiseksi. Amerikan ’rauhanpuhuminen’ on vain bluffia ja oman kuvan kiillottamista. Uutiskirjeen toisessa osiossa kerrotaan erään Raamatun lopunajan profetian toteutumisesta piakkoin kun Palestiinan valtiota ollaan perustamassa neuvottelujen pohjalta. Palestiinan johdon eripuraisuus suunnitelmissaan Israelin suhteen johtaa lopulta siihen että Palestiinan valtion julistus jää tyhjäksi ilmoitukseksi ja palestiinalaiset joutuvat Israelin käsiin tuhottaviksi Illuminatin suunnitelman mukaisesti. Viimeisessä uutiskirjeen osiossa David Bay tuo esille entisen kuukävelijän uskomuksen että alienit ja UFO’t ovat todellisia ja USA:n hallinto peittelee totuutta. Tästä jatkaen paljastetaan alieneiden ja UFO’jen osuus New Age -kristuksen (Maitreya) lavastamisessa maailmannäyttämölle. Tämä Antikristus tulee pettämään ihmismassat yliluonnollisilla kyvyillään. Uutishälytyksen suomensi: Olli R.

--------------------------------------

News Alert (Uutishälytys) Cutting Edgen sivuilla

Hot News

Monday, July 22, 2013


DVD

I. Ihmiset kaikkialla maailmassa järkyttyivät kun ulkoministeri Kerry julisti äkillisesti että ”rauhanneuvottelut” Palestiinan valtiota varten alkaisivat kaikesta huolimatta.

Lähihistoria on opettanut että Amerikan ’rauhantunnusteluita’ ”ei-integroituneen aukon” sisäpuolella on nopeasti seurannut Amerikan sotilaallinen interventio.

Tuleeko Kerryn heikko ”rauhanaloite” antamaan tietä Amerikan sotilaalliselle väliintulolle Syyriassa?

UUTISKATSAUS: ”Kerry ilmoittaa rauhaneuvotteluiden alkamisesta uudelleen”, Israel National News, 19. heinäkuuta 2013

”USA:n ulkoministeri John Kerry ilmoitti perjantaina rauhanneuvotteluiden jatkumisesta Israelin ja Palestiinan Auktoriteetin välillä. ’Olen tyytyväinen voidessani ilmoittaa, että olemme päässeet sopimukseen joka muodostaa perustan lopullista statusta koskevien neuvotteluiden uudelleenkäynnistämiselle palestiinalaisten ja Israelin välillä’, Kerry sanoi toimittajille Ammanissa, Jordaniassa … ’Tämä on merkittävä ja tervetullut askel eteenpäin’, hän lisäsi. ’Sopimusta viimeistellään vielä joten me emme missään nimessä aio puhua mistään osatekijästä nyt’.”

Lukemalla viimeisen virkkeen huolellisesti, me voimme nähdä että Kerryn ilmoitus saattaa olla hieman ennenaikainen; lopulliseen sopimukseen ei ole vielä päästy! Koska Israelin ja palestiinalaisten välisiä ”rauhanneuvotteluja” on tavoiteltu aktiivisesti aina presidentti Nixonin ja hänen Kansallisen turvallisuusneuvonantajan, Henry Kissingerin, päivistä saakka, minä luulen että meidän pitäisi pidättäytyä suosionosoituksista kunnes neuvottelut todella alkavat.

Vain tunteja ennen Kerryn perjantaista ilmoitusta, neuvottelut näyttivät jälleen kerran kuolleilta. Kinastelua tapahtui sekä israelilaisten että palestiinalaisten leireissä ja uutisjutut olivat maalaamassa uuden kuvan diplomaattisesta turhuudesta. Kuitenkin, kun Kerry astui eteenpäin perjantaina ilmoittaakseen ”ennenaikaisista” neuvotteluista, tarkkailijat jäivät raapimaan päätään hämmennyksessä koskien sitä mitä oli todella tapahtumassa syvällä poliittisen valtameren pinnan alla.

Eräs arabitoimittaja luulee että hänellä on vastaus: Kerryn ’rauhanaloite’ on vain herneenarvauspeliä (shell game) tarkoituksena kätkeä lähestyvä Amerikan sotilaallinen interventio Syyriassa! Nyt tuo ajatus on sekä rohkea että ”laatikon ulkopuolella”! Voiko hän mahdollisesti olla oikeassa? Onko olemassa tuoretta historiaa missä Amerikan ”rauhanaloitteita” seurasi pian sotilaallinen väliintulo?

UUTISKATSAUS: ”Onko Kerryn Lähi-idän diplomatia savuverho uudelle sodalle?”, Op-Ed Column by Abdel Bari Atwan, Gulf News, 20. heinäkuuta 2013

”Ei ole olemassa mitään realistista poliittista infrastruktuuria käytössä riittäviä neuvotteluita varten ja ei myöskään aika taikka olosuhteet ole oikeita kahden valtion ratkaisun henkiinherättämiselle.”

Koska tämä tyrmäävä lausunto on totta, niin miksi sitten Amerikan ulkoministeri John Kerry yhtäkkiä aloittaa yksipuolisen julistuksen että ”rauha on käsillä” Israelin ja palestiinalaisten välillä huono-onnisen Palestiinan valtion suhteen? Tämä arabikirjoittaja näkee vertauskuvallisen diplomaattisen ”herneenarvauspelin” pelattavan ensin loppuun hämillään olevien ja innokkaasti odottavien maailman asukkaiden edessä.

”Historia tarjoaa runsaasti näyttöä siitä, että Amerikan ’rauhanpuhumisen’ aktiviteetin puuskiin liittyy yleensä sota alueella. Harjoituksen tavoitteena on säätää kuvaa USA:sta kansainvälisellä näyttämöllä. Sotaisuus kompensoidaan rauhanpyynnöllä palestiinalaisten ja israelilaisten välille, jonka välittäjinä tietenkin toimivat amerikkalaiset.”

Tarjoaako historia todellakin runsaasti näyttöä osoittaakseen että amerikkalaisten ”rauhasta puhuminen” ei ole mitään muuta kuin verho suunnitellulle sodalle alueella? Voiko tämä todellakin olla totta? Tämä arabikirjoittaja muistaa lähihistorian ja etenee valaistakseen meitä, joilla on taipumus olla seuraamatta maailmantapahtumia ja niiden sekvenssiä. Onko tosiaankin totta että Amerikan rauhanaloitteet ovat edeltäneet sotilaallista väliintuloa?

* ”George Bush vanhemman alaisuudessa, Madridin rauhankonferenssi tuli vain kuukausia sen jälkeen kun liittouma tunkeutui Irakiin vuonna 1991.”

* ”George W. Bush vei sen askeleen pidemmälle, kertoen hätkähtäneille Palestiinan ministereille että Jumala itse oli käskenyt häntä ensiksi hyökkäämään Afganistaniin, sitten ’lopettamaan tyrannian Irakissa’ (2003) ja sitten, ’saamaan palestiinalaisille heidän valtionsa ja takaamaan israelilaisille turvallisuuden, ja pääsemään rauhaan Lähi-idässä’.”


Se on mahdollista ja ehkä loogista että tämä nykyinen kiihkeä draivi pikakäynnistää ”rauhanneuvottelut” Israelin ja Palestiinan Auktoriteetin välillä saattaa olla alkusoittoa Amerikan sotilaalliselle interventiolle Syyriassa. Kuitenkin, Lännen yritykset kukistaa juurtunut diktaattori, presidentti Assad, ovat saaneet osakseen paljon onnettomuutta; viimeisten muutaman kuukauden aikana, Assadin Syyrian armeijan joukot ovat pikkuhiljaa saaneet ryysyiset ”Syyrian vastarinnan” kapinalliset perääntymään kaikilla rintamilla.

Kun Assadin joukot ovat saaneet yliotteen kapinallisia vastaan, julkisen retoriikan taso suosien Amerikan sotilaallista väliintuloa on saavuttanut uudet korkeudet. Republikaanisenaattori John McCain, joka kuvataan massamedian taholta ”konservatiivina”, on yhtäkkiä kehottamassa ”liberaalia” demokraattipresidenttiä Obamaa puuttumaan sotilaallisesti Assadia vastaan ”pysäyttääkseen verilöylyn”!

Samalla kun tämä perustelu on ollut yleisimmin levitetty syyksi hyökätä Syyriaan, tosiasia on, että suurta osaa tappamisesta suoritetaan Syyrian kapinallisten toimesta joita me olemme tukemassa! Itseasiassa, Syyrian kapinalliset, jotka vastustavat Assadia, videokuvasivat hiljattain kapinallisen leikkaamassa sydäntä irti kuolleelta syyrialaiselta sotilaalta ja syöden sitä!

Kautta historian, Amerikan presidentit ja Kongressi ovat jatkuvasti tukeneet fanaattisia kapinallisia koska virallinen Amerikan politiikka halusi juurtuneen diktaattorin poistettavaksi, vaikka se merkitsi sopimuksen tekemistä paholaisen kanssa saavuttaakseen tämän tavoitteen.  Minä epäilen että tämä arabitoimittaja voisi juurikin olla oikeassa; me voimme vain odottaa nähdäksemme tapahtumasarjan avautuvan.

 
DVD

II. Tämä edelliseen liittyvä uutisjuttu osoittaa kuinka tarkasti Raamatun profetiaa voidaan toteuttaa.

Profetia ennustaa että Palestiinan johtajat eivät tule tosiasiassa perustamaan valtiota; he vain julistavat sellaisen tyhjän valtion ja sitten heidät tuhotaan.

Me tarjoamme tämän uutisjutun osoittaaksemme miten palestiinalaiset ovat perinteisesti olleet kykenemättömiä hallitsemaan itseään ja tarjoutumaan yhtenäiseksi ”rauhankumppaniksi” Israelin kanssa perustaakseen Palestiinan valtion.

UUTISKATSAUS: Hamas hylkää Kerryn ilmoituksen: Abbasilla ei ole valtuuksia neuvotella”, YNET News, 21. heinäkuuta 2013

”Hamas hylkäsi USA:n ulkoministeri John Kerryn ilmoituksen rauhanneuvottelujen uudelleenkäynnistämiselle Israelin ja palestiinalaisten kesken sekä läimäytti Palestiinan presidentti Mahmoud Abbasia: ’Hänellä ei ole oikeutta neuvotella Palestiinan kansan nimissä ydinkysymyksistä’.”

Vakava valtataistelu Palestiinan johtajien keskuudessa on haitannut heitä neljän vuosikymmenen ajan. Maltilliset ovat eri mieltä radikaalien kanssa siitä miten pitkälle he voivat neuvotella Israelin kanssa kaikista kysymyksistä, mutta erityisesti koskien Palestiinan valtion luomista. Maltilliset haluavat hyväksyä maan jonka Israel ja Länsi ovat valmiita antamaan heille nyt, ja sitten alkavat suunnitella Israelia tuhoa heti kun Palestiinan valtio on perustettu.

Radikaalit hylkäävät tämän taktisen suunnitelman. He haluavat pakottaa Israelin hyväksymään suunnitelma joka tuhoaisi heidät nopeasti ja pyyhkisi pois juutalaiskansan maailmankartalta.

Samaan aikaan, niin konservatiivit kuin liberaalit israelilaiset poliitikot ovat tasaisen innostuneita Kerryn viimeisimmästä aloitteesta.

* Oikeusministeri Tzipi Livni – ” ’Nämä ovat olleet pitkiä skeptisyyden ja kyynisyyden kuukausia, mutta nyt neljän vuoden diplomaattinen umpikuja on päättymäisillään … Neuvotteluhuoneessa me tulemme vaalimaan Israelin kansallisia ja turvallisuuteen liittyviä intressejä juutalaisena ja demokraattisena valtiona’, hän sanoi.”

* Oppositiojohtaja Shelly Yachimovich – ’Neuvottelujen’ uudelleenkäynnistäminen on Amerikan ponnistelun hedelmä, mutta kiinnostus on enimmäkseen omaamme … Tärkeä tilaisuus on avattu vihdoin etenemään kohti sopimusta meidän ja palestiinalaisten välillä. Meidän ei pitäisi tyytyä uudelleenkäynnistämiseen, vaan pyrkiä kaikin keinoin todelliseen sopimukseen.”

* Edelleen Shelly Yachimovich – ” ’Minä toivon että pääministeri Benjamin Netanyahu, joka ilmoitti äänekkäästi ja selvästi että hän tukee kahden valtion mallia, tekee tarvittavat päätökset varmistaakseen siionistisen vision’…”

Miksi Hamas vastustaa Palestiinan presidentti Abbasia niin järkähtämättömästi sanoakseen, ettei hänellä ole laillisia valtuuksia edustaa Palestiinan kansaa missään neuvottelussa Israelin kanssa? Kenties Hamas tietää jotakin Abbasista josta vain harvat ihmiset tietävät.

Miksi Illuminati fiilistelee niin voimakkaasti työskennellessään vain Palestiinan presidentti Abbasin kautta ja välttelee Palestiinan Hamasin johtoa Gazan kaistaleella? Sinä ehkä yllätyt syystä, koska sillä on tekemistä vapaamuurariuden kanssa.

Kuten me olemme kertoneet aikaisemmissa kirjoituksissa, tämä koko kamppailu Hamasin ja Fatahin Palestiinan Auktoriteetista välillä on taistelua Fatahin vapaamuurarillisen johdon ja Hamasin ei-vapaamuurarillisen johdon kesken! Sinä ymmärrät, Palestiinan Auktoriteetin puheenjohtaja, Mahmoud Abbas, on tunnustettu vapaamuurari, kuten kirja, Codex Magica, (s. 509) paljastaa.  Hamasin johto ei halua olla missään tekemisissä salaseurojen kanssa ja siten vastustaa voimallisesti Abbasia ja hänen sotilaallista Fatah-ryhmää.

”Toinen Hamasin tiedottaja, Ismail Radwan, oli suorasukaisempi. ’Aina kun Yhdysvallat näkee että palestiinalaiset ovat saavuttamaisillaan ykseyden sopimuksen, se lähettää Condoleezza Rice’n alueelle, tai ilmoittaa julkisesti lähettävänsä aseita ja rahaa Abbasille, koska se ei halua ykseyttä palestiinalaisten keskuuteen …”

Juuri näin, se mitä Illuminati haluaa epätoivoisesti, on luoda Palestiinan valtio irti raamatullisesta Israelista jotta he voivat aloittaa prosessin tuhota kokonainen kansa (Lue kuinka tämä täyttää aikakauden lopun profetian uutisessa NEWS2095). Heti kun palestiinalaiset (Eesaun heimo) on täysin tuhottu, sitten vapaamuurarikristus tulee nousemaan ottaakseen hallintaansa Temppelivuoren jotta hän voi aloittaa hänen palvontatemppelinsä, Salomonin Temppelin luomuksen, rakentamisen (NEWS1643 (suomennettu), otsikolla ”VAPAAMUURAREIDEN KIIHKEÄ HALU JÄLLEENRAKENTAA SALOMONIN TEMPPELI ON ETEENPÄIN TYÖNTÄVÄ VOIMA LÄHI-IDÄN TAPAHTUMIEN TAKANA TÄNÄ PÄIVÄNÄ” ).

Hamasin johto tietää että Abbas on vapaamuurari, ja läntiset vapaamuurarijohtajat ohjaavat häntä. He tajuavat, ettei Abbas todellakaan ole palestiinalainen patriootti, vaan toimii kuin ”Juudas-vuohi” johtaessaan kaikki palestiinalaiset heidän täydelliseen tuhoonsa Israelin käsissä (Lue kaikki yksityiskohdat uutisesta NEWS2095).

Lopettakaamme profetian ilmoitukseen. Lue huolellisesti:

Raamattuun uskovat kristityt tietävät profetian ilmoittavan että Edomin ruhtinaat (palestiinalaiset nykyään) tulevat jonakin päivänä julistamaan valtion, mutta tuosta julistuksesta ei tule mitään. Kuuntele:

"They shall call its nobles to proclaim the kingdom, but nothing shall be there, and all its princes shall be no more." (Isaiah 34:12; Parallel Bible, KJV/Amplified Bible Commentary)

Suomennos: ”He kutsuvat sen ylimyksiä julistamaan valtakunnan, mutta siellä ei tule olemaan mitään, ja kaikki sen ruhtinaat tulevat olemaan poissa.”

”Ei ole siellä enää ylimyksiä huutamassa ketään kuninkaaksi, kaikki sen ruhtinaat ovat poissa.” (Jes. 34:12; KR 33/38)

Etkö pystykin näkemään vapaamuurarijohtaja Abbasin tekevän yhteistyötä Lännen kanssa luodakseen Palestiinan valtion, ja antaakseen juuri tällaisen ilmoituksen?

Mutta, heti kun ilmoitus tehdään tunnetuksi, voimakas valtataistelu Hamasin ja Palestiinan Auktoriteetin välillä estäisi valtiota todella syntymästä. Tuossa vaiheessa, Jesaja 34:12 kävisi kirjaimellisesti toteen. Sitten, sekä Hamasin että Palestiinan Auktoriteetin johtajien täytyy pelätä Jumalan tuomion laskeutumista päällensä.
 

III. Entinen astronautti Edgar Mitchell on tuonut päivänvaloon hallituksen disinformaatiokoneiston julistamalla että alienit ja UFO’t ovat olemassa ja meidän täytyy tunnustaa tämä todellisuus.

UUTISKATSAUS: UFO-peittelyjen täytyy loppua: Kuukävelijä Edgar Mitchell”, by James Clash, Bloomberg News, 16. heinäkuuta 2013

”Helmikuun 5:ntenä 1971, Edgar Mitchell’istä tuli kuudes vain 12 ihmisestä askeltamaan Kuun pinnalla. Tuosta tusinan eliitistä, joka käsitti Buzz Aldrin’in ja edesmenneen Neil Amstrong’in Kuun kamaralla 44 vuotta sitten, Mitchell on ainoa joka tallentuu muistiin hänen kiistanalaisesta uskomuksestaan UFO-avaruusolentoihin – ja uskomuksestaan mahdolliseen hallinnon peittelyyn.”

”Jäätyään eläkkeelle NASA’sta vuonna 1972, hän perusti Noetic Sciences -instituutin ja kirjoitti myöhemmin teoksen ’The Way of the Explorer’ dokumentoidakseen kokemuksiaan mystiikan ja avaruuden suhteen …”

Clash: Sinut tunnetaan myös näkemyksistäsi UFO’jen suhteen. Mikä on sinun kokemuksesi koskien vuoden 1947 Roswell-tapausta New Mexicon osavaltiossa?

Mitchell: Avaruuslentoni jälkeen, minuun ottivat yhteyttä alkuperäisten Roswell-havainnoitsijoiden jälkeläiset, mukaan lukien henkilö joka toimitti lapsen kokoisia arkkuja ilmavoimille (Air Force) sisältäen alien-ruumiita … Clash: Oletko koskaan itse nähnyt UFO’a? Mitchell: Minä pidän itseäni melko hyvin informoituna, vaikkakaan minä en ole nähnyt sellaista henkilökohtaisesti …”

Todellakin, astronautti Mitchell on ollut hyvin suorasanainen hänen vakaumuksestaan että alienit ja UFO’t ovat todellisia ja että hallinto peittelee koko episodia. New Age -kirjailija, Bill Cooper, paljastaa että alienit ja heidän UFO-koneensa näyttelevät keskeistä roolia vakuuttaessaan ihmiset hyväksymään New Age -kristuksen kun hän ilmestyy.

”On totta että ilman väestö- tai pommiongelmaa, valitut käyttäisivät jotakin muuta tekosyytä saadakseen aikaan Uuden Maailmanjärjestyksen. Heillä on suunnitelmia saada aikaan asioita kuten maanjäristyksiä, sotaa, Messiaan tulemus, avaruusolentojen laskeutuminen ja talousromahdus. He voisivat aiheuttaa kaikki nämä asiat varmistuakseen että se toimii. Illuminatilla on kaikki pesät täynnä (ajolähtö) … Voitko kuvitella mitä tapahtuu jos Los Angelesiin iskisi 9.0 magnitudin järistys, New York City tuhotaan terroristien asettamalla atomipommilla, Kolmas maailmansota puhkeaa Lähi-idässä, pankit ja osakemarkkinat romahtavat, avaruusolennot laskeutuvat Valkoisen Talon nurmikolle, ruoka katoaa kaupoista, jotkut ihmiset katoavat, Messias esittelee itsensä maailmalle, ja kaikki hyvin lyhyen aikajakson kuluessa?” (Bill Cooper, "Behold A Pale Horse", sivu 177)

Teosofisen Seuran Uuden-Englannin johtaja, Bill Lambert, paljasti että alieneilla ja UFO’illa on tärkeä osuus suunnitelmasta synnyttää Kristus.

”UFO’t ja alienit ovat osa Uutta Maailmanjärjestystä. Ne ovat hyväntahtoisia olentoja jotka auttavat ihmiskuntaa saavuttamaan tavoitteen tulla yhdeksi inhimillisyydeksi. Ne näyttäytyvät oikeana aikana mahdollistaakseen ihmiskunnan tehdä kollektiivinen tietoisuuden kvanttihyppy – kun Kristus ilmestyy.” (Lue kaikki yksityiskohdat uutisesta NEWS1052 (suomennettu), otsikolla, ”Täydelliset muistiinpanot Teosofisen Seuran seminaarista paljastaen UMJ:n loppuvaiheiden suunnitelmat”).

Heti kun Antikristus on maailmannäyttämöllä, Lambert paljastaa joitakin hänen yliluonnollisista kyvyistään, joita kaikkia käytettäisiin pettämään ihmiskunta.

”Mr. Lambert paljasti että, ”kun Lord Maitreya ilmestyy, hän näyttäytyy erilaisina hahmoina erilaisille ihmisille.
* Hän näyttäytyy miehenä miehelle ja naisena naiselle.
* Hän näyttäytyy valkoisena valkoiselle, mustana mustalle, intiaanina intiaanille, jne.”
Ei ole väliä näetkö hänet henkilökohtaisesti vai televisiossa. Siten ”hän osoittaa että hän on kaikkea kaikille ihmisille”.

Toinen kirjailija on myös osoittanut että hänen kuvansa näyttäytyy maapallon kaikkien valtioiden yläpuolella samanaikaisesti, ja että hän puhuu kullekin etniselle ryhmälle heidän omaa kieltään. Me tiedämme että tämä on teknologisesti mahdollista kun tietokonekuvia lähetetään maasta satelliittiin ja takaisin alas maapallolle. Tulee ilmeisesti olemaan yliluonnollisten ilmiöiden ja kehittyneen teknologian sekoitusta kun Antikristuksen lavastaminen tapahtuu. Tietenkin, jos saatana on tarkoituksella paljastanut tieteellisiä salaisuuksia ihmiselle, kuten newagelaiset väittävät, me voimme sanoa että sekä yliluonnolliset ilmiöt että tieteellinen teknologia ovat saatanan aikaansaannosta.

* ”Lopuksi, tullaan kuulemaan ääni maailmanlaajuisesti joka ilmoittaa Maitreya Kristuksen tulemuksen. Tämän äänen herättämänä, ihmiset tulevat olemaan tietoisia hänen tulostaan kolmella eri tasolla: hengellisellä, fyysisellä, ja emotionaalisella. (Viittaus takaisin sivulle 2 lainattuun osuuteen Alice Baileyn kirjassa.)”

Tästä päivämäärästä lukien, vielä yksi hätkähdyttävä kehitys on tapahtumassa kymmenien miljoonien ihmisten joukossa, omistettu Antikristuksen onnistuneelle lavastukselle maailmannäyttämölle. Olemme juuri julkaisseet artikkelin selostaen yksityiskohtaisesti tätä mitä jännittävintä, mutta salakavalaa, kehitystä. Meidän uusi Headline News -artikkeli on:

”Koska Uusi Maailman Järjestys ”synnytettiin” virallisesti syyskuun 10. päivänä v. 2000, satoja miljoonia ’vainajahenkiä’ on tiettävästi kulkenut ihmisolentoihin kaikkialla maailmassa”
Nämä henget ovat ’Vaeltajia’ ja ovat saapuneet ”auttaakseen ihmiskuntaa” saavuttamaan tarvittavan hengellisen ”kvanttihypyn” New Age -kristuksen saapumista varten. Onko sinun naapurisi, työtoverisi, tai ystäväsi nykyään ’Vaeltaja’? NEWS2510
Luettuasi tämän järkyttävän raportin, sinä tajuat miten lähellä ihmiskunta on nähdäkseen Antikristuksen maailmannäyttämöllä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com