Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

tiistai 17. syyskuuta 2013

USA ja Venäjä saavuttavat sopimuksen Syyriaa koskien mikä päästää Obaman ”irti koukusta” – Obama uhkailee nyt iskevänsä Iraniin – Amerikkalaisia joukkoja saatetaan tarvita Syyriassa kemiallisten aseiden takavarikoimiseksi

Tässä tuore kolmiosainen Cutting Edgen uutishälytyskirje (News Alert) jossa David Bay ruotii viime viikonloppuna aikaansaatua Syyria-sopimusta Venäjän ja USA:n välillä joka päästää Assadin hallinnon pälkähästä ainakin toistaiseksi. Siis, Yhdysvallat ei tule hyökkäämään Syyriaan jos presidentti Assad luovuttaa kemialliset aseensa kansainvälisen yhteisön tuhottaviksi määrätyn aikataulun puitteissa joka on laadittu kireäksi. Sopimus on kuitenkin alustava ja se täytyy viedä YK:n turvallisuusneuvostoon jossa laaditaan lopullinen päätöslauselma. Venäjä ja USA tulkitsevatkin nyt omalla tavallaan sopimusta koskien sitä mitä seuraa jos Syyria ei noudata sitä prikulleen. USA:n mukaan voimatoimiin voidaan ryhtyä, kun taas Venäjän mukaan ei. Näin ollen koko sopimus on hyvin epämääräinen ja heikko jättäen arvailujen varaan sen mihin presidentti Obama ryhtyy jos Assad ei noudata sopimusta. Mielestäni tätä sopimusta voidaan tulkita eräänl. vääräksi välirauhaksi (valerauha) joka voi toteuttaa erään Raamatun profetian Herran päivän tulosta joka yllättää maailman. Ensin siis on pelätty kauheasti mahdollista Kolmatta maailmansotaa ja sitten sopimuksen myötä huokaistaankin helpotuksesta. Jeesus sanookin että Hän tulee kuin varas yöllä mutta valvovia kristittyjä se päivä ei voi yllättää. David spekuloi vielä tämän sopimuksen nopeaa aikaansaamista miten se oli ylipäätään mahdollista. Kaiken takana on joka tapauksessa valmis Illuminatin suunnitelma joka toteuttaa Herran Kaikkivaltiaan aivoituksia. Uutiskirjeen toisessa osiossa kerrotaan Obaman tuoreesta uhkauksesta Iranille että sen ei pidä kuvitella liikoja nyt kun Syyria on päästetty pälkähästä, vaan mikäli diplomatia ei johda tuloksiin, ja ellei Iran lopeta ydinaseiden kehittelyä, niin Amerikka aikoo puuttua sotilaallisesti tilanteeseen. David Bay’sta tämä on turhanpäiväistä jorinaa, koska Hesekielin profetia suojelee Irania Lännen sotatoimilta. Viimeisessä lyhyessä osiossa eräs uutislähde spekuloi että Yhdysvaltain joukkoja saatettaisiin tarvita Syyriassa jotta kemiallisten aseiden takavarikointi onnistuisi. Obama on kuitenkin sanonut, ettei ”saappaita maaperällä” nähdä. Sisällissodan runtelemassa maassa on joka tapauksessa hyvin vaikeaa suorittaa hallittu kemiallisten aseiden siirtäminen turvaan ilman ulkopuolista apua. Uutishälytyksen suomensi: Olli R.

---------------------------------------------

News Alert (Uutishälytys) Cutting Edgen sivuilla

Hot News

Monday, September 16, 2013


I. Vain muutamien päivien ”neuvotteluiden” jälkeen, Amerikka hyväksyi Venäjän suunnitelman jonka mukaan Syyria luovuttaa sen kemiallisten aseidensa määräysvallan, vuodessa – tai kahdessa, tai kolmessa?

Tämä sopimus näyttää olevan täynnä porsaanreikiä, mutta se ei haittaa, koska presidentti Obama on nyt ”irti koukusta”!

UUTISKATSAUS: USA ja Venäjä saavuttavat sopimuksen Syyriaa koskien: Aseiden täytyy mennä vuoden 2014 puoliväliin mennessä”, New York Post, 13.9.2013

”Muutaman päivän tiiviiden neuvotteluiden jälkeen, Yhdysvallat ja Venäjä pääsivät sopimukseen lauantaina puitteista turvatakseen ja tuhotakseen Syyrian kemialliset aseet vuoden 2014 puoliväliin mennessä ja määräävät seuraamuksia jos Assadin hallinto ei noudata sopimusta. Sopimus, josta ilmoittivat USA:n ulkoministeri John Kerry ja Venäjän ulkoministeri Sergey Lavrov Genevessä, sisältää sen mitä Kerry kutsui ”yhteiseksi arvioinniksi” aseiden varastoista, ja aikataulusta sekä toimenpiteistä joita Syyrian presidentti Bashar al-Assadin pitäisi noudattaa niin että koko kemiallinen asevarasto voidaan tunnistaa ja takavarikoida.”

Samalla kun presidentti Obama uhkasi ”toimia” jos Syyria ei noudata tätä sopimusta, seuraavat lauseet tuntuivat heittävän epäilyksen siitä mitä ”toimintaa” Valkoisella Talolla oli mielessään.

”Venäjä, joka on jo hylännyt kolme päätöslauselmaa Syyriasta, käyttäisi varmasti veto-oikeuttaan YK:ssa jos liikutaan kohti sotatoimia, ja Yhdysvaltain viranomaiset sanoivat, ettei heillä ole tarkoitusta pyytää sellaista valtuutusta YK:lta.”

Niinpä, millaisen toimenpiteen presidentti Obama saattaisi itse asiassa määrätä? Jos hän ei aio mennä Yhdistyneitten Kansakuntien kautta ja jos hän tulee lopettamaan yhteistyönsä Venäjän kanssa, niin sitten hänelle jää jäljelle alkuperäinen suunnitelma yksipuolisista toimenpiteistä joista hän on jo osoittanut, ettei hän halua tehdä niitä. Tämä presidentti on sen tyyppinen johtaja joka yrittää johtaa vahvan julkisen retoriikan avulla, tietäen oikein hyvin, ettei hän koskaan todella halua toteuttaa uhkauksiaan, ja toivoo, että hänen vihollisensa eivät ikinä saa tietää, ettei hän todellakaan koskaan ryhdy toimiin. [Ilmestyskirjan 1.sinetin valkoisen hevosen ratsastajalla (=rauhan mies) sanotaan olevan jousi (=asevoimat) mutta nuolista ei mainita mitään (=ei käytä asevoimiaan), Ilm. 6:1-2. Suom. huom.]

Kun me keskustelemme tämän sopimuksen heikkoudesta, me olemme yhtäkkiä vastatusten järkyttävän karun totuuden kanssa että Amerikka ilmoitti sopimuksestaan Venäjän kanssa ennen kuin Syyria itse asiassa oli allekirjoittanut sopimuksen!

”Ei ollut heti selvää oliko Syyria allekirjoittanut sopimusta, joka vaatii Damaskosta toimittamaan täydellisen luettelon sen asevarastoista viikon sisällä.”

Kun luin tämän niin kutsutun sopimuksen, jonka presidentti Obama niin nopeasti omaksui, mieleeni muistuu ”sopimus” Pohjois-Korean ja presidentti Clintonin kesken vuonna 1994, jolloin pohjoiskorealaiset suostuivat siihen että vuoteen 2000 mennessä, he päättäisivät tuhoaisivatko he heidän ydinkärkensä. Presidentti William Clinton ja entinen presidentti Jimmy Carter, toitottivat innokkaasti maailmalle että he olivat ”ratkaisseet” ongelman estäen Pohjois-Koreaa pitämästä hallussa ydinasekapasiteettia (Lue kaikki yksityiskohdat uutisesta NEWS1720, ”Pohjois-Korea myöntää omistavansa ydinaseita! Carterin mätä sopimus tuotti ennustettavan pahan hedelmän”).

Uskon, että tämä niin sanottu sopimus, joka saavutettiin hyvin nopeasti, tullaan eräänä päivänä näkemään petollisena asiakirjana mitä se todellakin on. Mutta, aikaan mennessä jona me kansalaiset voimme nähdä kuinka arvoton tämä sopimus on, Damaskos tulee todennäköisesti olemaan tuhottu.

Vielä yksi asia: koska tähän sopimukseen päästiin niin nopeasti, minä mietin, josko siitä käytiin kädenvääntöä jo Pietarissa, Venäjällä, G-20 -kokouksen aikana viime viikolla? Presidentit Putin ja Obama pitivät ”työillallisen”; jos sopimus suunniteltiin yleisesti ottaen jo tuossa vaiheessa, se olisi antanut Venäjän ja Amerikan viranomaisille vielä viikon aikaa saada sopimus valmiiksi ollakseen julkisesti ”samaa mieltä”!

Jos tämä toimintatapa sovittiin G-20 -kokouksessa, niin sitten ulkoministeri Kerryn ”spontaani” huomautus osoittautuu näyttelijän soinnukkaaksi käsikirjoituksen lausunnaksi jota se todellakin edustaa.

Miten Illuminati kehuskelee?

”Heidän käsikirjoituksensa on nyt valmis, riippuvainen vain viime hetken editoinnista ja lavaohjauksista. Näyttämö itse, vaikkakin vielä pimeydessä, on melkein valmis. Alhaalla montussa, maanalainen orkesteri on jo virittäytymässä. Viime hetken sivuosarooleja ollaan vieläkin täyttämässä. Suurin osa päänäyttelijöistä … on jo omaksunut roolinsa. Pian on aika heidän astua näyttämölle, valmiina kun esirippu nousee. Toiminnan aika on tullut.” [”The Armageddon Script”, by Peter Lemesurier, Ibid., s. 252]

Tämä on tarkin ja globaalein ”käsikirjoitus” joka on koskaan käsikirjoitettu, ja se on niin briljantti ja niin huolellisesti toteutettu, päivästä toiseen, kuukaudesta toiseen, ja vuosi toisensa jälkeen, että huomaat käsityskykyäsi ja uskoasi venytettävän äärirajoilleen. Onko tämä mahdollista, sinä saatat kysyä, että globaalia suunnitelmaa voitaisiin laatia ja toteuttaa viimeisen 227 vuoden aikana, ilman että ihmiset oikeastaan koskaan ymmärtävät että heitä manipuloidaan?

Mutta, pidättele epäuskoasi hetken aikaa, kun Ilmestyskirja kertoo saman asian – että johtajat aikakauden lopussa toimivat seuraamalla yksityiskohtaista käsikirjoitusta. Kuuntele Jumalan epäuskottavaa profetiaa, puhuen viimeisten 10 supervaltion johtajan harmonisista toimista aikakauden lopussa.

"For God has put it into their hearts to carry out His own purpose by acting in harmony in surrendering their royal power and authority to the beast, until the prophetic words (intentions and promises) of God shall be fulfilled." (Revelation 17:17; Parallel Bible, KJV/Amplified Bible Commentary)

Sillä Jumala on pannut heidän sydämeensä, että he täyttävät hänen aivoituksensa, yksimielisesti, ja antavat kuninkuutensa pedolle, kunnes Jumalan sanat täyttyvät.” (Ilm. 17:17; KR 33/38)

Jumalan Pyhä Raamattu on täynnä tosiasioita ja profetioita liittyen totuuteen – että ihmisen historia on muotoutunut Luciferin /Saatanan salaliiton kautta Jumalaa vastaan, sekä ennen että sen jälkeen kun Jumala loi universumin ja pian sen jälkeen kun Jumala loi Aadamin ja Eevan (Lue kaikki yksityiskohdat kirjoituksesta ”Raamattu opettaa salaliitosta! 1. Mooseksen kirjasta Ilmestyskirjaan asti”).

Lopuksi, sinulla on tosiasiat joita sinä tarvitset vakuuttaaksesi skeptikon siitä että Jumala ohjaa jokaista yksityiskohtaa maailmantapahtumissa, jopa Saatanan ja hänen ihmisjohtajiensa suunnitelmaa saattaa jokainen profetia todellisuuteen. [Näinhän se juuri voi olla tässäkin Kerry-Lavrov -sopimuksessa, joka saattaa toteuttaa Raamatun valerauhaprofetian (1 Tess. 5:1-6) ennen Herran päivän tuloa ja uskovien ylösottoa. Jos Yhdysvallat olisi heti aloittanut sotatoimet Syyriaa vastaan eikä Obama olisi turvautunut Kongressin valtuutukseen, niin mitään valerauhaprofetiaa ei olisi toteutunut, joka on edellytyksenä tempaukselle. (Huomasitteko muuten miten paniikissa maailman ihmiset (erityisesti Damaskoksessa) olivat mahdollisesta suursodasta Yhdysvaltain Syyria-iskujen vuoksi?) Kaikki tulee lopulta yllätyksenä maailman jumalattomille ihmisille kun heitä kohtaa yhtäkkinen turmio eivätkä he pääse pakoon (Jeesus tulee kuin varas yöllä). Olkaamme siis levollisia uskovina ihmisinä. Seuraavissa linkeissä mahdollinen skenaario tulevista tapahtumista jotka johtavat 3. maailmansotaan (Ilm. 3:10): http://beforeitsnews.com/war-and-conflict/2013/09/prepare-major-false-flag-attack-imminent-in-syria-to-prevent-chemical-weapons-deal-videos-2448828.html ja http://www.youtube.com/watch?v=9mWucWvlYFA#t=15. Suom. huom.]
 
 
II. Ikään kuin presidentti Obamaa ei olisi riittävästi nöyryytetty Syyrian takia, hän uhkailee nyt iskevänsä Iraniin!

Tietysti, Obama ei tule koskaan hyökkäämään Iraniin, koska maa on muinainen Persia jonka profetoidaan marssivan Venäjän kanssa aikakauden lopussa Israelia vastaan (Hesekiel 38-39).

Irania suojellaan nyt aseelliselta hyökkäykseltä johtuen Hesekielin luvuista 38-39. Kuinka kauan Cutting Edge on kuuluttanut tätä Raamatun profeetallista totuutta? Syyskuusta 2003 lähtien!


”Presidentti Obama julisti, että Yhdysvallat on edelleen valmis toimimaan sotilaallisesti estääkseen Irania kehittämästä ydinaseita huolimatta päätöksestä tavoitella diplomaattista sopimusta ja olla iskemättä Syyriaan sen väitetyn kemiallisten aseiden käytön johdosta. Hän myöskin tunnusti että tämä lähestymistapa Syyrian kriisiin on ollut epätasainen, mutta puolusteli sitä oikeita tuloksia tuottavana … Mutta Obama sanoi, ettei Iranin pitäisi tulkita diplomaattista vastausta … joka viittaisi siihen, ettei Yhdysvallat hyökkäisi Iraniin pysäyttääkseen ydinaseiden kehittämisen.”

Sinä voit arkistoida tämän ”varoituksen Iranille” samanlaisena ympäripyöreänä mappina jota sinä olet täyttänyt ja tyhjentänyt talossasi vuosien ajan! Presidentti Obama yksinkertaisesti yrittää peitellä hänen hyvin paljastettua takapuoltaan, surullista tilannetta, jonka aiheutti hänen uskomaton heikkoutensa Syyrian suhteen. Ole hyvä ja vietä muutama tovi lukeaksesi meidän arkistoidun Headline News -artikkelin joka todistaa miksi Lännen sotavoimat eivät tule koskaan hyökkäämään Iraniin – NEWS2120, otsikolla, ”YDINASEISTETTU IRAN VS. YDINASEISTETTU AMERIKKA – KUMPAA MAAILMAN TULISI PELÄTÄ?”

III. Amerikkalaisia sotajoukkoja saatetaan tarvita kemiallisten aseiden varastojen takavarikoimiseksi Syyriassa!

UUTISKATSAUS: ”Syyrian aseiden turvaaminen vaatii ehkä Yhdysvaltain joukkoja”, Military.com News, 14. syyskuuta 2013

”Valkoinen Talo ja Pentagon ovat toistuvasti sulkeneet pois ”saappaat maaperällä” Syyriassa, mutta puolustusministeriön virkailijat olivat epävarmempia torstaina voidaanko Yhdysvaltain armeijan henkilökuntaa lähettää Syyriaan kemiallisten aseiden turvaamiseksi tai hävittämiseksi. Pentagonin lehdistösihteeri George Little antoi epämääräisen vastauksen kun häneltä kysyttiin olivatko Yhdysvaltain joukot valmiita auttamaan jos kansainvälinen sopimus sallii Venäjän ottaa hallinnan tonneista kemiallisia aseita joita uskotaan olevan presidentti Bashar al-Assadin varastoissa.”

” ’En aio spekuloida kuka saa tai ei saa osallistua prosessiin joka voi tapahtua tai sitten ei’, Little sanoi. ’Meidän täytyy nähdä minne prosessi johtaa ennen kuin Yhdysvaltain armeija harkitsee osallistumista’, hän sanoi.”

Ei mitään amerikkalaisia joukkoja pitäisi olla Syyrian maaperällä mistään syystä. Juuri sitä tosiasiaa, että ne ovat Syyriassa, voitaisiin käyttää tekosyynä tulevaisuuden sodalle. On aika saada Amerikka pois ”Hallinnon vaihdos” -suunnitelmasta jonka pani alulle presidentti George W. Bush avaintekijänä ”Pentagonin Uusi Kartta Strategiassa” koskien maailman aluetta joka tunnetaan ”ei-integroituneena aukkona”. [Olen hieman eri mieltä. Kaikkivaltias Jumala on käyttänyt Amerikan presidenttejä aseenaan julmia arabidiktaattoreita vastaan jotka ovat lisäksi halunneet tuhota Israelin. Prosessi pitää saada päätökseen Syyrian kohdalla ja Assad tuomituksi. Suom. huom.]

Viemällä Amerikan joukot Syyrian maaperälle mistä tahansa syystä tulee vaarantamaan Israelin sillä se lisää entisestään arabivihollisten vihaa maata kohtaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com