Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

tiistai 4. marraskuuta 2014

"Big One" pian Kaliforniassa -- Ilmestyskirjan 6. sinetti avataan?!

Päivitetty paremmaksi 5.11.2014

Kalifornian suuri maanjäristys lähellä...aikainmerkit puhuvat

Yksi lentäjä kuoli ja toinen loukkaantui vakavasti SpaceShipTwo-avaruusturismialuksen
 tuhoutuessa koelennolla Mojaven aavikolla Etelä-Kaliforniassa.

Oliko SpaceShipTwo-avaruusturismialuksen tuhoutuminen Yhdysvaltain Kaliforniassa lokakuun viimeisenä päivänä 2014 jokin jumalallinen merkki lähiaikoina tapahtuvalle "Big One" -maanjäristykselle, jota on ennakoitu pitkään Kalifornian San Andreasin siirroksella, joka sijaitsee Mojaven autiomaassa? Avaruusalus, muistuttaen kantoaluksensa (White Knight 2) kanssa mytologiasta tuttua Poseidonin tridentia (ks. http://aijaa.com/3vThmN), putosi Etelä-Kaliforniaan juuri tälle aavikolle, joka ei sijaitse kovin kaukana miljoonakaupunki Los Angelesista. Hälyttävää on, että onnettomuus tapahtui noitien Samhain-sapattina (heidän tärkein juhlansa), joka tunnetaan paremmin Halloweenina. Oliko yhden avaruusaluksen lentäjän kuolema se rituaaliuhraus, jonka saatanistit suorittavat vuosittain Halloweenina?

http://www.bibliotecapleyades.net/cienciareal/cienciareal20.htm

"October 31 - Samhain, also known as Halloween, or All Hallows Eve. This date is the Illuminati's highest day of human sacrific"

Kreikkalaisen mytologian mukaan Poseidon (Zeuksen veli) iskee kolmikärkensä (trident) maahan aiheuttaakseen maanjäristyksiä. Nyt siis kolmikärki iski Kalifornian alueelle maahan putoavan "trident"-avaruusaluksen muodossa ennakoiden tulevaa järistystä.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Poseidon

"Poseidon sai kykloopeilta lahjaksi kolmikärjen, jonka avulla hän kreikkalaisten mukaan aiheutti maanjäristyksiä."

Poseidonin patsas Kööpenhaminan satamassa

Muuten Maserati-logo, Ukrainan vaakuna ja Malaysia Airlines -lentoyhtiön logo muistuttavat myös tridentia! Kaikilla näillä ja tällä uudella tapauksella on luultavasti yhteys alkavaan "koetuksen hetkeen" (Ilm. 3:10).

The Trident Strikes Again! Maserati Warning, Strike on Ukraine and Malaysia Flight 370!

https://www.youtube.com/watch?v=3Y9NM7s71rw 

Seuraavassa uutislinkkejä kera aikainmerkkianalyysin ja kannattaa tutustua erityisesti Etemenanki-sivuston Goron kirjoituksiin, joka huomasi sen trident/maanjäristys -yhteyden tähän avaruusalusturmaan..hyviä oivalluksia

http://finnish.ruvr.ru/news/2014_11_01/SpaceShipTwo-avaruusalus-tuhoutui-Yhdysvalloissa-2719/

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288759437510.html

http://www.davidicke.com/headlines/virgin-galactics-spaceshiptwo-crashes-one-dead-one-injured/

http://en.wikipedia.org/wiki/SpaceShipTwo

"On 31 October 2014 during a test flight, VSS Enterprise, the first SpaceShipTwo craft broke up in-flight and crashed in the Mojave desert. A preliminary investigation suggests the "feathering" system, the ship's descent device, deployed too early. One pilot was confirmed dead, another is being treated for a serious shoulder injury after parachuting from 50,000 feet. A second SpaceShipTwo, VSS Voyager, is under construction."

Mojaven aavikko sijaitsee lähellä Losia..

http://fi.wikipedia.org/wiki/Mojaven_aavikko

http://www.goroadachi.com/etemenanki/ (katsokaa Goron twiittauksia)

Noihin maanjäristysspekulaatioihin liittyy viimeaikoina voimistuneet maapalloon kohdistuvat aurinkomyrskyt, jotka ovat suurimpia vuosiin, minkä vuoksi taivaalla näkyy yöllä poikkeuksellisen komeita revontulia. Aurinkomyrskyt vaikuttavat maapallon magneettisuuteen (huom. navat) ja voivat laukaista mannerlaattojen siirtymisiä liitoskohdissa eli maanjäristyssiirroksissa. Auringon pinnalle on tullut tänä syksynä paljon pilkkuja, jotka aikaansaavat näitä voimakkaita sähkömagneettisia purkauksia. Lokakuun lopussa 2014 havaittiin suurin auringonpilkku 24 vuoteen.

http://www.tekniikkatalous.fi/innovaatiot/avaruus/suurimmat+aurinkomyrskyt+vuosiin+pommittavat+maata+ndash+komeita+revontulia+tiedossa/a787869?service=mobile&page=3 (Huom. tämä uutinen on vuodelta 2012, mutta pätee nyt Auringon aktiivisuuden ollessa korkealla)

http://www.space.com/27540-huge-solar-flare-from-giant-sunspot.html

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2014102518779834_ul.shtml

http://www.space.com/27610-giant-sunspot-mystifies-scientists.html

Tästä tuleekin mieleen se kun Jeesus sanoi, että Hänen paluunsa merkkeihin kuuluvat merkit auringossa, kuussa ja tähdissä.

Luukas 21:25 
"Ja on oleva merkit auringossa ja kuussa ja tähdissä, ja ahdistus kansoilla maan päällä ja epätoivo, kun meri ja aallot pauhaavat."

http://www.reinosav.net/heavdeclare.html

Muistamme tietenkin Raamatusta Luukas 21:28 kohdan:

"Mutta kun nämä alkavat tapahtua, niin rohkaiskaa itsenne ja nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne on lähellä."

Odotamme autuaallisen toivomme täyttymistä (Tiit. 2:12-13)!

http://www.bibleguidance.co.za/Finnisharticles/Rapture-Fin.htm

-------------------------

LISÄYS 6.11.2014

Tässä vielä erinomainen video trident-symboliikasta jota Eliitti on alkanut iskostaa mieliimme varsinkin tänä vuonna. Lue myös ensimmäinen tämän blogijulkaisun kommentti.

MH370 Illuminati Symbolism Revealed - The TRIDENT Rabbit Hole


1 kommentti:

  1. Vuosi 2014 on Poseidonin, merestä nousevan pedon eli Antikristuksen, vuosi. Kaikkialla trident-symboliikkaa mielten manipuloimiseksi. Erityisesti falseflag-tapahtumissa. Eliitti yrittää upottaa tämän symboliikan alitajuntaamme heidän vapaamuurarikristusta varten.

    Tästä aiheesta hyvä video seuraavassa linkissä. Huomatkaa että Malaysia Airlines -lentoyhtiön logo muodostaa luvun 33, joka tarkoittaa vapaamuurareille ylösnousemusta. Vapaamuurarikristus nousee 3. maailmansodan tuhkasta.

    MH370 Illuminati Symbolism Revealed - The TRIDENT Rabbit Hole

    https://www.youtube.com/watch?v=8kNOdLbPLJY

    Nostradamus muuten käytti ennustuksissaan USA:sta koodinimeä Neptune (=Poseidon), meren jumala. Se oli nimenomaan NASA:n "trident"-avaruusalus (Poseidonin kolmikärki), joka iski Kalifornian maaperälle pudotessaan. Selvä merkki.

    VastaaPoista

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com