Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

torstai 27. marraskuuta 2014

Vain 9% amerikkalaisista uskoo evoluutioon nykyään – Washington D.C:n kansalliskatedraali on Illuminatin luomus ja nykyisin ekumeeninen keskus – Republikaanipuolue ei vastusta Obaman maahanmuuttomääräyksiä

Tässä mielenkiintoinen Cutting Edgen uutishälytyskirje (NewsAlert) alkuviikolta, jonka suomensin kokonaan. Aluksi David Bay kertoo kansallisesta kyselystä, jolla kartoitettiin amerikkalaisten näkemyksiä elämän syntyyn maapallolla ja havaittiin että vain pieni osa vastaajista uskoo perinteiseen ateistiseen evoluutio-oppiin, jossa Jumalalla ei ole mitään sijaa elämän synnyssä maapallolle. Toisessa uutiskirjeen osiossa pannaan uutislähdettä siteeraten merkille että Yhdysvaltain pääkaupungin kansalliskatedraalin ovat vallanneet muslimit ekumenian hengessä ja muslimipapisto suorittaa siellä menojaan, paikassa, jonka pitäisi olla kristillinen kirkko. David paljastaa sitten että kansalliskatedraali on vapaamuurareiden luomus, samaan tapaan kuin koko Washingtonin kaupunki. Lopuksi kolmannessa osiossa todetaan että republikaanit ovat yhtälailla ajamassa NWO-agendaa kuin demokraatitkin kun mahdollistavat Pohjois-Amerikan Unionin luomisen löysemmän maahanmuuttopolitiikan avulla.

--------------------------------------

News Alert (Uutishälytys) Cutting Edgen sivuilla

Hot News

Monday, November 24, 2014

 

http://www.cuttingedge.org/detail.cfm?ID=2650
DVD

I. Vain 9 prosenttia amerikkalaisista tänään uskoo evoluutioon!

Jumalan sisäänrakennettu todiste luomisesta on aivan liian vahva sivuutettavaksi.

UUTISKATSAUS: Et voi kouluttaa ihmisiä uskomaan evoluutioon: Vain 9% uskoo evoluutioon”, The Atlantic, 23. marraskuuta 2014

”Ryhmät usein tappelevat siitä mitä saadaan opettaa kouluissa, mutta uusi tutkimus osoittaa että ihmisten uskonnollisella yhteisöllä saattaa olla suurempi vaikutus heidän uskomuksiinsa elämän alkuperästä … mikä on asianlaita kun keskustelemme evoluution olemassaolosta?”

Lähes 100 vuoden ajan nyt, koulut ovat lisääntyvästi kallistuneet kohti “ateistisen evoluution” opetusta, tuo teoria, että kaikki elämä jonka näemme tavattoman monimutkaisessa universumissamme ei ole Jumalan luomaa, vaan vahingossa syntynyt mutaatioiden kautta! Tietenkään mikään tässä teoriassa ei ole järkevää, mutta koska teoria ei vaadi ihmistä seisomaan Luojansa edessä tuomittavana, siitä on tullut kaikkien suosikki kommunismin, natsismin ja aina New Age -liikkeen kannattajien keskuuteen.

Amerikan julkiset koulut omaksuivat innostuneesti evoluutio-opin ja alkoivat opettaa sitä heidän nuorille vaikutuksille alttiille opiskelijoille tieteellisenä tosiasiana! Näin ollen se, että valtaosa amerikkalaisista aikuisista ei usko evoluutioon on hyvin yllättävää, ja hyvin rohkaisevaa. Mitkä olivatkaan prosenttiosuudet?

”Kansallisesti edustavassa tutkimuksessa koskien yli 3000 ihmistä, Hill jakoi vastaajat kyselyssä 'kreationisteihin', 'ateistisiin evolutionisteihin', 'teistisiin evolutionisteihin', sekä 'epävarmoihin' … Määritelmänsä mukaan, kaikki “kreationistit uskovat että Jumala loi ihmisen osana yhtä, ihmeellistä luomistekoa...”

1) ”... jotkut ajattelevat, että se tapahtui viimeisten 10,000 vuoden sisällä (näitä kutsutaan usein 'nuoren maapallon kreationisteiksi')”

2) ”Toiset uskovat että maapallo on ollut maisemissa paljon kauemmin ('vanhan maapallon kreationistit') … Tämä ryhmä muodostaa noin 37 prosentin osuuden väestöstä”

3) ”... vielä 16 prosenttia hyväksyy tieteellisen todistusaineiston evoluutiolle samalla kun yhä uskovat Jumalan olleen osallisena luomisessa jollain tavoin (tai 'teistiset evolutionistit')”

4) ”... 9 prosenttia omaksuu evoluution ja hylkää Jumalan (tai 'ateistiset evolutionistit')”

”Tämä kysely jättää 39 prosenttia epävarmoiksi, tai joiden näkemykset eivät sovi kategorioihin joita tyypillisesti käytetään kehystämään tätä asiaa.”

Gallup on hieman eri mieltä.

”Gallupin tutkimus koskien evoluutiota ja kreationismia … vuoden 2014 “Beliefs and Values” -kysely osoitti että 42 prosenttia amerikkalaisista on kreationisteja, 31 prosenttia on teistisiä evolutionisteja, ja 19 prosenttia on ateistisia evolutionisteja.”

Olipa “ateististen evolutionistien” lukema 9% tai 19%, molemmat luvut ovat niin pieniä, että se kyseenalaistaa alituisen jumalattoman evoluutio-opetuksen tehokkuuden julkisissa kouluissa, massamediassa, TV:ssä ja lukemattomissa aikakauslehdissä viimeisten 100 vuoden aikana.

Totisesti, Jumalan sisäänrakennettua todistusta ei voi kiistää! Kuuntele:

”... sentähden että se, mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä heidän keskuudessaan; sillä Jumala on sen heille ilmoittanut. Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa.” (Room. 1:19-20)

Alkuperäisessä kreikan kielessä, jolla apostoli Paavali kirjoitti roomalaiskirjeen, jae 19 lausuu kirjaimellisesti, että Jumala loi tietämyksen itsestään heidän “sisäiseen tietoisuuteen”. Tähän tietoon sisältyy ymmärrys “hänen iankaikkisesta voimasta ja jumaluudesta”. Ihminen luonnostaan tietää, että on matemaattisesti mahdotonta että satoja miljoonia hyödyllisiä mutaatioita tapahtuu jotka loisivat tämän ihanan monimutkaisen maailmankaikkeuden jossa me elämme, ja liikumme ja tarkkailemme.

Kolmannen luokan kristillinen oppikirja määritteli evoluutioteorian hyvin ytimekkäästi ja mielenkiintoisesti.

”Evoluutio on uskomus että koko maailmankaikkeus ja kaikki ihmiset on luotu itsestään”!

Minun (peruskoulun) kolmannella luokalla oleva poikani nauroi ja sanoi, “Tämä on typerin (sic) asia mitä olen koskaan kuullut.”

”Lasten suusta” totuus tulee ilmi!


http://www.cuttingedge.org/detail.cfm?ID=1652
DVD

II. Kansalliskatedraali Washington D.C:ssä on jo pitkään ollut luovutettuna ekumenialle, joten älä ihmettele, että islamilaisia rukouksia, jotka kieltävät Jeesuksen, suoritettiin siellä.

Tämä episkopaalikirkko on pitkään ollut globaalien elitistijohtajien suosikki!


”Se näytti hyytävältä viimeisten päivien kohtaukselta, Antikristus-valtaa-maailman -katastrofileffalta. Sadat muslimit valtaavat Amerikan merkittävimmän kirkon, makaavat mahallaan heidän rukousmatoillaan kun heidän yhtenäinen laulu kaikuu ulos täysillä: 'On vain yksi Jumala, häntä ei ole synnytetty ja todistan, että Muhammed on Hänen ainoa palvelija ja apostoli'.”

Islamista on maailmanlaajuisesti tullut yhä sotaisampi lähtien 9/11-iskuista vuonna 2001. Meidän ei pitäisi olla yllättyneitä siitä, että he pyytävät nyt kristillisiä kirkkoja sallimaan heidän uskonnollisen palvonnan tavaramerkkinsä käyttämisen. Nyt, kuitenkin, he loukkaavat Jeesusta korkeammalla tasolla kuin koskaan ennen.

”... ensimmäistä kertaa historiassa, kuuluisassa kansalliskatedraalissa Washingtonissa, jossa ortodoksinen muslimipapisto kutsuttiin johtamaan islamilaista rukouspalvelua. Satoja seurakuntalaisia johdettiin imaamin toimesta joka julisti että 'Jumalalla ei ole poikaa, että Jeesus Kristus ei voi olla hänen poikansa, ja että ei ole muuta jumalaa kuin Allah'.”

Kristityt ovat tyrmistyneitä, koska he näkevät kansalliskatedraalin kristillisenä kirkkona.

”Washington D.C:n kansalliskatedraali on ollut äärimmäisen tärkeä symboli Yhdysvaltojen kristillisille juurille. Katedraali nimitettiin Kongressin taholta Amerikan 'kansalliseksi rukoushuoneeksi' ”… Rev. Franklin Graham, evankelista Billy Grahamin poika, reagoi Facebook'issa muslimien rukouspalveluun:

”Kansalliskatedraali Washington D.C:ssä – yksi merkittävimmistä episkopaalikirkoista Amerikassa – isännöi muslimien rukouspalvelua Allahille. On surullista nähdä kirkon avaavan ovensa palvomaan kaikkea muuta kuin Yhtä Todellista Raamatun Jumalaa, joka lähetti Poikansa, Herran Jeesuksen Kristuksen, maapallolle pelastamaan meidät synneistämme. Jeesus oli selkeä kun Hän sanoi, 'Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.' (Joh. 14:6).”

Ongelma Franklin Grahamin esittämässä näkökulmassa on se, että kansalliskatedraali ei ole ollut kristillinen kirkko hyvin pitkän aikaa; he eivät ole palvoneet “Yhtä Todellista Raamatun Jumalaa, joka lähetti Hänen Poikansa, Herran Jeesuksen Kristuksen, maapallolle pelastamaan meidät synneistämme”!

Heidän kansallinen rukouspäivänsä on perinteisesti ollut ekumeeninen asia, joka on aina rikkonut Jeesuksen Kirjoitusta jota Graham siteerasi.

Todella järkyttävä tosiasia on se, että kerran perustavanlaatuinen episkopaalikirkko on niin läpikotaisin turmeltunut kun Skull & Bones -vihitty (presidentti George W. Bush) oli kirkon jäsenenä ennen vuotta 1977. Amerikka on todellakin olemassaolonsa vaiheessa jolloin Antikristus voisi nousta ja eksyttää monet uskomaan että hän on ylösnoussut Jeesus Kristus.

http://www.cuttingedge.org/detail.cfm?ID=1319
DVD

Yksi langettavista todistuskappaleista, että kansalliskatedraali on Illuminatin luomus, on se, että sen luominen ja sijainti on peräisin samasta vapaamuurarillisen kaupungin suunnittelijasta, Pierre L'Enfant'ista, joka laati suunnitelmat hallintokeskukselle (Government Center).

”Vuonna 1972, Pierre L'Enfant'in “suunnitelma liittovaltion city'stä” varasi maata “suurelle kirkolle kansallisia tarkoitusperiä varten”. (Wikipedia Online Encyclopedia)

Meidän DVD'ssä “Riddles In Stone: The Secret Architecture of Washington, D.C.”, opimme, että L'Enfant oli vapaamuurarien arkkitehti katujen sommittelulle työskennellen suoraan mestarimuurarille, presidentti George Washingtonille, ja kuinka hallintokeskuksen (Government Center) asettelu paljasti yleissuunnitelman, jolle Amerikka perustettiin!

Me paljastamme kuinka tulevaisuuden suunnitelmat Amerikkaa ja maailmaa varten on selitetty juurta jaksain “Riddles In Stone (Arvoituksia kivessä)” -arkkitehtuurissa ja meidän maamme pääkaupungin veistoksissa. Ole hyvä ja vietä muutama tovi lukeaksesi nämä kaksi arkistoitua artikkelia, jotka selostavat yksityiskohtaisesti mitä mielenkiintoisimmasta paikasta, johon vapaamuurarien Illuminati-arkkitehti Pierre L'Enfant tarrautuu luodessaan hallintokeskuksen muinaisten vapaamuurarien periaatteiden mukaan joissa symboleihin on kätketty suuri merkitys.

NEWS1040“Vapaamuurareiden voimasymbolit heidän valtaistuimensa, Washington D.C:n, sisäpuolella”

NEWS1081“Vapaamuurareiden webbisivusto vahvistaa meidän käsityksemme uutisessa NEWS1040”

Government Center (hallintokeskus) kertoo uskomattoman tarinan siitä että meidän vapaamuurarilliset perustajaisämme loivat Amerikan ja sen pääkaupungin siirtääkseen maailman ”NOVUS ORDO SECLORUM” -tilaan, joka on kirjoitettuna Amerikan yhden dollarin setelin takapuolella. Tämä nimike on “Antikristuksen valtakunta”! Totuus asiasta on vihdoin löydetty, kun me hajotamme hämmennyksen pilven joka ympäröi Amerikan alkuaikoja. “Riddles In Stone” -DVD osoittaa että “faktat maaperällä”, toisin sanoen, rakennukset, veistokset, maalaukset, freskot, kaikki toimittavat raikkaan totuuden.

Huolimatta monien Amerikan johtajien kristillisestä sitoumuksesta vallankumouksen aikana, ja huolimatta valtavista kristittyjen määristä jotka pelastuivat suuren herätyksen (Great Revival) aikoina, vuosina 1741-1798, meidän perustajaisämme loivat hallituksen täynnä luciferistisia symboleita ja olivat omistautuneet vapaamuurarikristuksen, “Kohtalon (Man of Destiny)”, ilmestymiseen, joka on kuvattuna valtaistuimellaan Täydellisen Ihmisen veistoksessa päätykolmiossa kansallisarkistorakennuksen (National Archives Buildning) yläosassa kohdaten Pennsylvania Avenue'n.

"Destiny: The Masonic Christ"
 
Voitko uskoa, että vapaamuurarikristus johtaen Uutta Maailman Järjestystä, on veistetty tälle paikalle? Kuinka monta kertaa olet katsonut tätä näkymää, tajuamatta että katsoit suunniteltua vapaamuurarien kristusta?

Totuus on monta kertaa tarua ihmeellisempää!


http://www.cuttingedge.org/detail.cfm?ID=2518
DVD

III. GOP (republikaanit) ei aio aktiivisesti vastustaa Obaman maahanmuuttoa koskevia toimeenpanomääräyksiä!

Republikaaninen puolue ei tuhlaa yhtään aikaa paljastaessaan, että heidän tavoitteensa Uutta Maailman Järjestystä varten ovat identtiset verrattuna demokraatteihin.

UUTISKATSAUS: 'Emme aio ryhtyä sotimaan': Michele Bachmann paljastaa GOP'n suunnitelmat olla välittämättä toimeenpanevasta armahduksesta” , Brietbart News, 22. marraskuuta 2014

”Kansanedustaja Michele Bachmann (republikaani Minnesotasta) paljasti lauantaina että republikaanien puoluejohdolla, jonka päänä on edustajainhuoneen puhemies John Boehner (republikaani Ohiosta), ei ole mitään aikomusta vastustaa presidentti Obaman toimeenpanevaa armahdusta jonka hän sääti torstaina … Viikottaisessa tapaamisessa, joka nimettiin “republikaanien konferenssiksi” edustajainhuoneessa, Bachmann ilmoitti, “Me kaikki tiesimme että viikon iso kysymys piti olla presidentin ilmoitus armahduksestaan”. Bachmann tilitti, että kaikki puoluejohdosta menivät mikrofonin ääreen, mukaan lukien John Boehner.”

”'He toimivat ikäänkuin armahdusasia ei olisi edes asiakysymys. He sanoivat, että presidentti tekee, mitä hän aikookin tehdä, ja emme aio harrastaa mutapainia hänen kanssaan. Emme aio ryhtyä sotimaan, ja se, mitä aiomme tehdä, on puhua meidän myönteisistä ratkaisuista koskien työpaikkoja, taloutta, koulutusta, ja tehdastuotantoa', Bachmann sanoi.”

Koska maahanmuuttokysymys on keskeinen asia Pohjois-Amerikan Unionin luomisessa – supervaltio #1 Eliitin suunnitelmassa uudelleenorganisoida maailma Danielin kirjan lukujen 7:7-8 ja 2:40-41 10 supervaltioksi – tätä asiaa tullaan tukemaan sekä demokraatti- että republikaanipuolueen johtajien taholta!

Ja, koska tämän Pohjois-Amerikan Unionin muodostaminen on osa Lopunaikojen profetiaa jota ollaan täyttämässä, me tiedämme että se tulee toteutumaan.

Valitettavasti, Amerikka tulee liittymään Kanadaan ja Meksikoon luovuttaessaan kansallisen itsemääräämisoikeutensa tälle uudelle alueelliselle hallinnolle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com