Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

sunnuntai 6. maaliskuuta 2022

Venäjän hyökkäys Ukrainaan luo Ahdistuksen ajan varjoja ja samalla vie lähemmäksi Uutta maailmanjärjestystä by Daymond Duck 6.3.2022

Tässä tuoreessa suomentamassani pastori Daymond Duck'in profetiaraportissa Rapture Ready -sivustolla keskitytään Venäjän Ukrainaan kohdistaman hyökkäyksen vaikutuksiin lähitulevaisuudessa. Pastori kertoo oman mielipiteensä ja esittää tuoreita uutisjuttuja, joissa tarkastellaan erityisesti Israelin reaktioita Ukrainan sotaan pitäen silmällä tulevaa Googin sotaa (Hes. 38-39).

---------------------

Ahdistuksen ajan varjoja (Shadows of Tribulation) :: By Daymond Duck

Published on: March 6, 2022 by RRadmin7 Category: Daymond DuckGeneral Articles

https://www.raptureready.com/2022/03/06/shadows-of-tribulation-by-daymond-duck/

En ole profeetta, mutta lukien 28. helmikuuta 2022, tässä on muutamia mielipiteitäni Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan.

Vaikutukset maailmanlaajuisesti
  • Globaalit synnytyskivut yleistyvät ja voimistuvat.
  • Öljyn ja maakaasun hinta nousee.
  • Inflaatio kiihtyy edelleen, mikä tekee maailmanlaajuisesta hyperinflaatiosta ja talouden romahduksesta todennäköisemmän.
  • Inflaatio nostaa elintarvikkeiden hintoja, mikä saa nälänhädän leviämään Ukrainassa ja muualla maailmassa.
  • Toimitusketjukriisi pahenee, mikä pahentaa tavarapulaa.
  • Lännen heikkous rohkaisee Kiinaa, Irania, Turkkia ja muita, mikä tekee sodat ja sotahuhut todennäköisemmiksi.
  • Länsimaat käyttävät tätä kriisiä lisätäkseen vaatimuksiaan tehokkaammasta Uudesta maailmanjärjestyksestä (NWO; maailmanhallitus).
  • EU (elvytetty Rooman rauta-imperiumi) vahvistaa nyt armeijaansa, lisää valtaansa, tulee niin sanotun vapaan maailman johtajaksi, ja tasoittaa tietä Antikristuksen nousulle.
  • Saksa on päättänyt muuttaa lakejaan, kolminkertaistaa sotilasmenot, mikä vahvistaa EU:ta.
  • EU on sopinut 500 miljoonan dollarin sotilaallisen avun lähettämisestä Ukrainalle.
Vaikutukset Venäjälle
  • Venäjä hakee lisää vaikutusvaltaa NWO:ssa, mutta epäonnistuu.
  • Venäjän pankkeja koskevat ankarat sanktiot ja rajoitukset aiheuttavat Venäjän ruplan romahtamisen, luottokortit eivät kelpaa, venäläisistä pankeista on käynnissä talletuspako, ja Venäjän osakemarkkinat suljettiin 28.2.2022.
  • Yhdysvallat on päättänyt antaa Ukrainalle 350 miljoonan dollarin edestä sotilaallista apua.
  • Saksa on päättänyt antaa Ukrainalle 1000 panssarintorjunta-asetta ja 500 stinger-ohjusta ja sallia muiden maiden kuljettaa aseita Saksan kautta Ukrainaan.
  • Saksa aikoo palata ydinvoimaan päästäkseen eroon venäläisestä öljystä.
  • Kustannukset venäläisten joukkojen pitämisestä Ukrainassa Ukrainan kansan alistamiseksi pitkällä aikavälillä rasittavat edelleen Venäjän taloutta.
  • Venäjän talousongelmat lisäävät maan tarvetta etsiä parempia suhteita Iraniin, Turkkiin ja muihin valtioihin.
  • Venäjän tarve kaapata saalista (hopeaa ja kultaa; karjaa ja tavaroita) Israelista kasvaa.
  • Jumala saattaa olla laittamassa koukkua Googin leukaan, asettamassa näyttämöä Googin ja Maagogin taistelulle, tappiota Venäjälle ja sen liittolaisille, sekä ilmoitusta sille, että Israelin Jumala on Jumala.
Vaikutukset Yhdysvaltoihin
  • Amerikan maailmanlaajuinen vaikutusvalta pienenee edelleen, mikä lisää todennäköisyyttä, että Yhdysvallat luovuttaa suvereniteettinsa YK:lle.
  • Bensan, yleishyödykkeiden, ruoan, jne. hinnat jatkavat nousuaan ja tavarapula kasvaa edelleen.
  • Kun Venäjä ja sen liittolaiset alkavat siirtyä kohti Israelia, Yhdysvallat ei auta Israelia.
Yksinkertaisesti sanottuna uskon:
  • Maailmanhallituksen todennäköisyys vuoteen 2030 mennessä tai aikaisemmin on kasvanut.
  • Todennäköisyys, että Googin ja Maagogin taistelu on lähellä, on kasvanut.
  • Todennäköisyys, että Yhdysvallat heikkenee ja luopuu suvereniteetistaan, on kasvanut.
  • Todennäköisyys, että Tempaus on lähellä, on kasvanut.
Tässä vielä tuoreita uutisjuttuja.

Ensinnäkin, koskien Jerusalemia juovuttavana maljana ja väkikivenä koko maailmalle, sekä liittyen Googin ja Maagogin taisteluun: Israelilla on ollut hyvät suhteet sekä Venäjän että Ukrainan kanssa, ja Israel yritti pysyä puolueettomana Venäjän hyökkäyksessä Ukrainaan, mutta Biden'in hallinto painosti Israelia tuomitsemaan Venäjän.

Helmikuun 23:ntena 2022, Israel antoi periksi, rikkoi puolueettomuutensa, ja ilmaisi tukensa Ukrainan suvereniteetille ja alueelliselle koskemattomuudelle.

Israelin tuen Ukrainalle on täytynyt vihastuttaa Venäjää, koska Venäjän apulaislähettiläs YK:ssa kertoi pian YK:n turvallisuusneuvostolle, että Venäjä ei ole samaa mieltä Israelin suvereniteetista Jerusalemin suhteen, Länsi-Jerusalem ja Golanin kukkulat mukaan lukien.

Venäjä on myös tarkoituksella ilmoittanut Israelille, että Venäjä uskoo Golanin kukkuloiden olevan osa Syyriaa.

Jotkut profetian opettajat pitävät tätä suurena askeleena kohti Googin ja Maagogin taistelua.

Jos tämä on iso askel kohti Googin ja Maagogin taistelua, Damaskos tuhoutuu luultavasti ensin yhdessä yössä, ja Psalmin 83 sota, jos sellaista on, tapahtuu suunnilleen samaan aikaan. [Psalmin 83 sota toteutui pääosin vuosina 1948, 1967 ja 1973, mutta Syyrian (Assur) + Hizbollah'in (Tyyro) osalta tilit täytyy vielä tehdä selviksi. Suom. huom.]

On vaikea sanoa, mitä tällä hetkellä tapahtuu, mutta tiedä, että Googin ja Maagogin taistelu tulee olemaan Jumalan tekosia, ja Hän voi laukaista Googin ja Maagogin taistelun milloin vain haluaa (Hes. 38:4).

Toiseksi, 1. maaliskuuta 2022, Israel ilmoitti kannattavansa YK:n päätöslauselmaa, jossa tuomitaan Venäjän hyökkäys Ukrainaan.

Israel ilmoitti myös lähettävänsä Ukrainaan välittömästi kaksi lentokonetta, jotka lastataan humanitaarisella avulla (peittoja, takkeja, makuupusseja, lääketarvikkeita, telttoja, vedenpuhdistussarjoja, jne.), mutta ei sotilaallista apua.

Tämä voi suututtaa Putin'ia entisestään.

(Lisätietoa: Maaliskuun 1:senä 2022, venäläiset pommit tuhosivat radiotornin ja vaurioittivat kuuluisaa juutalaisten holokaustin muistomerkkiä Kiovassa. Mitä Putin ajatteli, ei ole selvää, mutta jotkut uskovat hänen yrittäneen lähettää hienovaraisen viestin Israelille.)

Kolmanneksi, koskien Pedon merkkiä: 23. helmikuuta 2022 raportoitiin, että Maailman talousfoorumi (WEF) on julkaissut raportin nimeltä "Advancing Digital Agency: The Power of Data Intermediaries (Kehittyvä digitaalinen toiminta: Datan välittäjien voima)", jonka mukaan rokotepassit voisivat olla uuden maailmanlaajuisen tunnistusjärjestelmän perustana, joka voisi sisältää sirujen asettamisen ihmisiin maailmanlaajuisesti vuoteen 2026 mennessä.

Kun siitä kysyttiin, WEF:n puheenjohtaja Schwab sanoi, että sirut laitetaan ensin vaatteisiimme, mutta lopulta ne laitetaan todennäköisesti aivoihimme tai ihoomme.

Raportin mukaan digitaalinen henkilöllisyys voi olla pakollinen vaatimus paikkoihin, kuten baareihin tai ravintoloihin.

Neljänneksi, 24. helmikuuta 2022 raportoitiin, että Maailman terveysjärjestö (WHO) tekee yhteistyötä saksalaisen televiestintäyrityksen kanssa luodakseen maailmanlaajuisia digitaalisia Covid-19-rokotepasseja (sähköisiä rokotussertifikaatteja).

Eräs WHO:n virkamies sanoi, että globaalia järjestelmää tarvitaan, koska Covid-19 vaikuttaa kaikkiin.

Kriitikot eivät ole huolissaan siitä, kuinka tämä järjestelmä alkaa, mutta he ovat hyvin huolissaan siitä, mihin se kehittyy.

Viidenneksi, koskien petosta: NY Times raportoi 20. helmikuuta 2022, että CDC (Yhdysvaltain tautikeskus) on myöntänyt salanneensa tietoja Covid-19-rokotusten haittavaikutuksista.

CDC on aliarvioinut kuolemien ja vammojen määrää, koska he ajattelivat, että jotkut ihmiset kieltäytyisivät rokottautumasta, jos he tietäisivät totuuden.

Ajattele sitä; ihmisiä on irtisanottu työstä, parjattu, sensuroitu median toimesta, jne. totuuden kertomisen vuoksi, koska se on ristiriidassa CDC:n valheiden kanssa.

Vielä pahempaa, presidentti Biden aikoo edelleen yrittää pakottaa jokaisen Yhdysvaltain kansalaisen ottamaan rokotuksen.

Kuudenneksi, Trump teki USA:sta energiariippumattoman, ja Biden alkoi tarkoituksella tuhota sitä heti astuttuaan virkaan.

Yhdysvallat tuo nyt noin 595 000 tynnyriä öljyä Venäjältä päivittäin (lisäänkö, että tämä on yksi syy siihen, miksi bensiinin, ruoan, jne. hinnat nousevat jatkuvasti?).

Pohjimmiltaan Biden'in hallinto auttaa rahoittamaan Venäjän sotaa Ukrainaa vastaan.

Aikoinaan Ukraina oli ydinasevalta. Ukraina luopui ydinaseistaan vastineeksi sopimuksesta (nimeltään Budapest Memorandum), jonka mukaan Yhdysvallat, Iso-Britannia ja Venäjä takaisivat Ukrainan turvallisuuden (lisäänkö, että näyttää siltä, ​​että Amerikan lupaus taata Ukrainan turvallisuus oli arvoton?).

Seitsemänneksi, 23. helmikuuta 2022, Yhdysvaltain ulkoministeriön tiedottaja Ned Price sanoi, että myös Venäjä ja Kiina haluavat maailmanjärjestyksen, mutta heidän haluamansa maailmanjärjestys olisi erilainen kuin mitä Yhdysvallat ja muut länsimaat haluavat.

Michael Snyder, entinen CIA-agentti ja The Economic Collapse Blog'in julkaisija, sanoi, että tämä on sen myöntämistä, että Yhdysvallat ja muut haluavat myös maailmanjärjestyksen, ja hän uskoo, että Venäjän ja Ukrainan välinen sota liittyy Uuden maailmanjärjestyksen rakenteeseen.

Olen pitkään uskonut, että Venäjä ja Kiina yrittävät saada lisää valtaa, aluetta, ja vaikutusvaltaa maailmassa, koska ne haluavat johtaa tai hallita Uutta maailmanjärjestystä.

Raamatun mukaan EU hallitsee Uutta maailmanjärjestystä, mutta Venäjä saattaa pian yrittää vahvistaa valtaansa hyökkäämällä Israeliin. Ja Ahdistuksen aikana Kiina saattaa yrittää vahvistaa valtaansa johtamalla idän kuninkaat sotaan Lähi-idässä.

Kahdeksanneksi, koskien sitä, että Jumala saa juutalaiset palaamaan Luvattuun maahan aikakauden lopussa: Ukrainan juutalaisten muuttohakemukset Israeliin ovat lisääntyneet jyrkästi, joten juutalainen kansakunta suunnittelee noin 10 000 juutalaisen vastaanottamista lähitulevaisuudessa.

Yhdeksänneksi, monet lukijat ovat nähneet suoria päivityksiä Ukrainan tapahtumista (rakennusten palamista, joukkojen liikkeitä, haastatteluita, jne.)

Tämän teknologian ansiosta koko maailma voi pian nähdä kahden säkkipukuisen todistajan ruumiit makaamassa Jerusalemin kadulla ja nähdä Jeesuksen toisen tulemisen.

Lopuksi, oletko Tempaus-valmis?

Jos haluat olla Tempaus-valmis ja mennä Taivaaseen, sinun täytyy syntyä uudelleen (Joh. 3:3). Jumala rakastaa sinua, ja jos et ole tehnyt näin, myönnä vilpittömästi, että olet syntinen; usko, että Jeesus on neitseestä syntynyt, synnitön Jumalan Poika, joka kuoli maailman syntien tähden, haudattiin ja nousi ylös kuolleista; pyydä Häntä antamaan syntisi anteeksi, puhdistamaan sinut, tulemaan sydämeesi ja olemaan Pelastajasi; kerro sitten jollekin, että olet tehnyt tämän.

Prophecy Plus Ministries, Inc.
Daymond Duck
duck_daymond@yahoo.com

3 kommenttia:

  1. Olen ajatellut tätä samaa. Maailma ei tietenkään usko tähän, eikä myöskään portto luterilainen kirkkomme.

    TV-saarnaaja Pat Robertson sanoo, että Putinin hyökkäys Ukrainaan oli "Jumalan pakottama"

    https://upolitics.com/news/televangelist-pat-robertson-says-putins-invasion-of-ukraine-was-compelled-by-god/ (4.3.2022)

    Former televangelist Pat Robertson said Russian President Vladimir Putin‘s unprovoked invasion of Ukraine was “compelled by God” and is the fulfillment of a Biblical prophesy of the end times in the book of Ezekiel.

    VastaaPoista
  2. Voisiko tämä kohta totuudenkirjassa (Dan. 11:13-19) kuvata aluksi tätä Putinin eli Pohjan kuninkaan Ukrainan invaasiota ja myöhemmin koskea 3. maailmansotaa, jossa Putin kääntyy rantamaita vastaan (huom. "rantamaat" = mm. Baltian maat)?! Etelän kuningas on Amerikka, joka välillisesti sotii Venäjää, Pohjan kuningasta, vastaan. Profetian esitäyttymyksessä, sen kirjoittamisen aikaan, Pohjan kuningas on aina Syyria ja Etelän kuningas on Egypti.

    Daniel 11:13-19

    13 Pohjan kuningas nostattaa jälleen joukon, entistä suuremman, ja muutaman ajan, muutaman vuoden kuluttua (alkaen Tshetsenian sodista v. 1996 ja 1999, Dan. 11:10-12) hyökkää suurella sotavoimalla ja runsailla varustuksilla.
    14 Niinä aikoina monet nousevat Etelän kuningasta (USA, Ukraina) vastaan; ja sinun omasta kansastasi nousee väkivallan miehiä (Ukrainan juutalaisia?), että näky kävisi toteen, mutta he itse lankeavat.
    15 Ja Pohjan kuningas hyökkää ja luo vallin ja valloittaa varustetun kaupungin (=Kiova?). Eivät kestä Etelän käsivarret, ei sen valioväki, ei ole sillä voimaa seisoa vastaan.
    16 Ja hän (=Putin), joka hyökkää sitä vastaan, tekee, mitä tahtoo, eikä kukaan voi seisoa häntä vastaan. Hän asettuu Ihanaan maahan (Ukraina, jossa on juutalaisia), ja hävitys tulee hänen kätensä kautta.
    17 Ja nyt hän aikoo hyökätä valtakuntansa koko voimalla; mutta sopimus on hänellä mielessä, ja hän saa sen aikaan. Hän antaa hänelle yhden tyttäristään, tälle turmioksi (=nukkehallitus Ukrainaan). Mutta siitä ei tule pysyväistä eikä ole hänelle etua.
    18 Sitten hän kääntyy rantamaita vastaan ja ottaa valtaansa monet (3. maailmansota käynnissä?). Mutta eräs sotapäällikkö tekee hänen herjauksistaan lopun ja kostaa hänelle hänen herjauksensa.
    19 Silloin hän kääntyy oman maansa linnoituksiin, mutta kompastuu ja kaatuu, eikä häntä enää ole (Goog eli Putin kaatuu Googin sodassa).

    VastaaPoista
  3. Ukrainan sotaa käsittelevä uus mainio video eräältä vartiomieheltä:

    Behold, a Red Horse!

    https://www.youtube.com/watch?v=02hwyk7Zqr4 (8.3.2022)

    VastaaPoista

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com