Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

keskiviikko 30. maaliskuuta 2022

Ajankohtaisia uutisjuttuja maaliskuun jälkipuoliskolla 2022, jotka liittyvät Raamatun profetioihin by Daymond Duck 28.3.2022

Tässä tuore suomentamani pastori Daymond Duck'in profetiaraportti Rapture Ready -sivustolla, jossa ajankohtaista uutistietoa Raamatun profetian valossa. Pastori käsittelee mm. Venäjän presidentti Putinia, joka voi olla Raamatun Goog. Lisäksi USA:n johdon viimeaikaisia hämmästyttäviä lausuntoja nostetaan esiin.

---------------------

Ei enää Putinia (No More Putin) :: By Daymond Duck

Published on: March 28, 2022 by RRadmin7 Category: Daymond DuckGeneral Articles

https://www.raptureready.com/2022/03/28/no-more-putin-by-daymond-duck/

Maaliskuun 15. päivänä 2022, Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinken sanoi (CNN:n tilannehuoneessa): "Ennen kaikkea olen varma siitä, että itsenäinen Ukraina on olemassa paljon kauemmin kuin Vladimir Putin. Tavalla tai toisella Ukraina tulee olemaan siellä, mutta jossain vaiheessa Putin ei. Todellinen kysymys on, kuinka paljon kuolemaa ja tuhoa Venäjän aggressio tällä välin tuo mukanaan."

Blinken on oikeassa; tulee päivä, jolloin Putin'ia ei enää ole, ja jos hän on Goog (Hesekielin luku 38), se voisi olla totta pikemmin kuin kukaan luuleekaan (rukoile hänen pelastuksensa puolesta).

Tässä on joitakin juttuja, jotka ovat tehneet uutisotsikoita viime päivinä.

Ensinnäkin, koskien Uutta maailmanjärjestystä (NWO; maailmanhallitus): 16. maaliskuuta 2022 (päivä sen jälkeen, kun Blinken ennusti Putin'in loppua), Putin'in kerrottiin sanoneen: ”Lännen yritykset saada globaali valta-asema ovat tulossa loppuunsa.”

Kuten ymmärrän Raamattua, niin Antikristus nousee EU:sta (Elvytetty Rooman rautaimperiumi; Dan. 9:26b), hänellä on vastustajia (Dan. 7:8, 20), ja hän lähtee voittajana ja voittamaan (Ilm. 6:2, ”go forth conquering and to conquer”).

Olen sitä mieltä, että Venäjän hyökkäys Ukrainaan on osittain (ei kokonaan) kamppailua Uuden maailmanjärjestyksen rakenteesta (tuleeko Ukraina olemaan EU-alueella, Venäjän alueella, jne.).

Putin'in yritys murtaa lännen globaali valta-asema epäonnistuu, ja Antikristus ilmestyy lopulta EU:sta.

Minulta kysyttiin hiljattain, onko Putin Goog.

Emme tiedä Googin henkilöllisyyttä, mutta voimme ilmaista mielipiteemme.

Minun mielestäni Putin saattaa olla Goog.

Jumala voi ottaa Putin'in hengen ja korvata hänet jollakulla toisella milloin vain Jumala haluaa, mutta jos olemme niin lähellä Tempausta ja Ahdistuksen aikaa kuin luulen, Putin voisi olla Goog.

Hän voisi johtaa armeijaansa ja liittolaisiaan hyökkäyksessä Israelia vastaan ja kuolla tuon taistelun aikana (Hes. 39:1-5).

Toiseksi, 21. maaliskuuta 2022, presidentti Biden puhui Business Roundtable'n (Yritysjohtajien pyöreän pöydän) neljännesvuosittaisessa kokouksessa.

Biden antoi joitain kommentteja Uudesta maailmanjärjestyksestä (maailmanhallitus), ja useat verkkosivustot ovat julkaisseet linkkejä videoon, joka sisältää hänen sanomansa.

Koskien Uutta maailmanjärjestystä, Biden sanoi: "Olemme käännepisteessä maailmantaloudessa, ei vain maailmantaloudessa, vaan maailmassa, ja tämä tapahtuu joka kolmas tai neljäs sukupolvi. Yksi korkeista sotilashenkilöistä sanoi turvallisuuskokouksessa jokin aika sitten [että] 60 miljoonaa ihmistä kuoli vuosina 1900-1946. Sen jälkeen olemme luoneet liberaalin maailmanjärjestyksen, eikä sitä ole tapahtunut pitkään aikaan, paljon ihmisiä on kuollut, mutta ei lähelläkään kaaosta. Ja nyt on aika, jolloin asiat ovat muuttumassa. Siellä tulee olemaan Uusi maailmanjärjestys, ja meidän on johdettava sitä. Meidän on yhdistettävä muu vapaa maailma sen tekemisessä."

Se oli Yhdysvaltain presidentti (ei Raamatun profetian opettaja), joka sanoi, että Uusi maailmanjärjestys (maailmanhallitus) on tulossa.

YK aikoo saada sen pystytetyksi ja toimivaksi vuoteen 2030 mennessä tai aikaisemmin.

Presidentti Biden yrittää yhdistää maailman saavuttaakseen tämän tavoitteen.

Raamatun mukaan tuleva maailmanhallitus on seuraavanlainen:
  • Tempaus edeltää sitä.
  • Sitä hallitsee EU, ei Yhdysvallat, ei Venäjä, ei Kiina, tai mikään muukaan kansakunta tai kansakuntaryhmä.
(TIEDOKSI: Huomaa yläpuolelta kohdasta yksi, että Putin ja länsi kamppailevat keskenään siitä, kuka hallitsee Uutta maailmanjärjestystä.)

Kolmanneksi, koskien maailmanlaajuista talouden romahdusta ja nälänhätää Ahdistuksen ajan alussa: Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) sanoi 17. maaliskuuta 2022, että Ukrainan sota heikentää maailmantaloutta, koska se:
  • Aiheuttaa inflaatiota, ruoan ja energian hintojen nousua.
  • Perheen tulojen arvon alenemista.
  • Tekee toimitusketjukriisistä pahemman.
  • Vahingoittaa Ukrainan ja Venäjän talouksia.
  • Todennäköisesti muuttaa geopoliittista järjestystä (New World Order).
  • Vahingoittaa dollarin asemaa maailmanlaajuisena vaihtovaluutana.
(Lisätietoa: Maaliskuun 18:ntena 2022, YK:n Maailman elintarvikeohjelman (WFP) koordinaattori sanoi, että Ukrainassa pommitetut tiet, sillat ja junat ovat romahduttamassa Ukrainan elintarvikeketjua. Lisäksi kerrottiin, että viranomainen YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestössä (FAO) oli sanonut, että sota voi aiheuttaa maailmanlaajuisen aliravitsemuksen ja nälänhädän kasvun.)

Neljänneksi, koskien Amerikan taantumista: 20. maaliskuuta 2022, El Salvadorin presidentti Bukele ilmaisi mielipiteensä, että Joe Biden ja hänen avustajansa tuhoavat Amerikkaa, ja tätä tapahtuu todennäköisesti tarkoituksella.

Bukele julkaisi tämän Twitterissä: "Jotain niin suurta ja voimakasta (Amerikka) ei voida tuhota näin nopeasti, ellei vihollinen tule sisältäpäin."

(Lisätietoa: 22. maaliskuuta 2022, koskien Biden'in talousstrategiaa ja inflaatiota, joka aiheuttaa bensiinin, ruoan, asumisen, julkisten laitosten, jne. hinnannousua: Presidentti Biden sanoi, että "Strategiamme toimii." Hänen tukemansa NWO on tarkoitettu kaikille olla omistamatta mitään, ja se näyttää toimivan.)

Viidenneksi, myöskin koskien Amerikan taantumista: 21. maaliskuuta 2022 raportoitiin, että Yhdysvaltain ulkoministeri Blinken pyysi tapaamista Saudi-Arabian ja Yhdistyneiden arabiemiirikuntien kanssa keskustellakseen energian hinnoista, ja molemmat hallitukset kieltäytyivät ottamasta häntä vastaan.

Kuudenneksi, 20. maaliskuuta 2022 raportoitiin, että Kansainvälinen energiajärjestö (IEA) haluaa maailman johtajien kieltävän autojen käytön kaupungeissa sunnuntaisin, rajoittavan joitain ajoneuvotyyppejä, joilla saa ajaa vain tiettyinä päivinä, määräävän veron katumaastureille, vähentävän nopeusrajoituksia, ym. ilmastonmuutostavoitteiden saavuttamiseksi.

Jos ilmastonmuutosfanaatikot saavat tahtonsa läpi, kaikki tulevat olemaan köyhiä, useimmat joutuvat kävelemään, ja maapallon väestöä tullaan vähentämään huomattavasti.

Seitsemänneksi, koskien Israelin jakoa ja Harmagedonin taistelua (Joel 3:2): Maaliskuun 15:ntenä 2022, Yhdysvaltain Israelin-suurlähettiläs sanoi, että Israelin asuntorakentaminen Juudeassa ja Samariassa on "raivostuttavaa" ja "tyhmää".

Hän sanoi yrittäneensä pysäyttää joitain äskettäisiä rakentamisia, jotka yhdistäisivät Maale Adumim'in Jerusalemiin, mutta ei onnistunut siinä.

Hän sanoi: "Emme voi suvaita israelilaisia kasvattamassa siirtokuntia Itä-Jerusalemissa tai Länsirannalla."

Oli miten oli, Jumala teki ikuisen liiton antaakseen Itä-Jerusalemin ja Länsirannan juutalaisille (1. Moos. 17:7-8).

Jumala lupasi myös siunata niitä, jotka siunaavat Israelia, ja kirota ne, jotka kiroavat Israelin (1. Moos. 12:2-3).

Putin ei ole ainoa asia, joka on tulossa loppuunsa; Yhdysvallat, NWO, ja Israelin jakamispyrkimykset tulevat myös loppumaan.

Kahdeksanneksi, koskien maanjäristysten yleistymistä ja voimistumista aikakauden lopussa: Maaliskuun 16:ntena 2022, 7.3 richterin maanjäristys iski lähelle samaa paikkaa kuin vuoden 2011 maanjäristys ja tsunami, jotka vaurioittivat ydinreaktoreita Japanin Fukushimassa.

Järistys aiheutti sähkökatkoksia, halkeamia ja rikkoutuneita ikkunoita muutamissa rakennuksissa sekä huippunopean luotijunan suistumisen raiteilta. Mutta suurimmaksi osaksi loukkaantumiset ja vahingot olivat lieviä.

Yhdeksänneksi, koskien kykyä jäljittää jokaista ihmistä maan päällä: Maaliskuun 16:ntena 2022, kaksi tietojenkäsittelytutkijaa kirjoitti artikkelin, jossa he sanoivat: "Miljardit digitaaliset laitteet (televisiosi sisällä, kotonasi, toimistossasi, ajoneuvoissasi, jääkaapissasi, jne.) skannaavat ja aistivat liikkeitäsi joka päivä."

Näiden miesten mukaan vuonna 2018 (noin 4 vuotta sitten) maailmassa oli noin 22 miljardia Internetiin kytkettyä laitetta, ja vuoteen 2030 mennessä maailmassa on yli 50 miljardia Internetiin yhdistettyä laitetta.

Kyky seurata kaikkia on nyt tosiasia.

Kymmenenneksi, myöskin mahdollisuudesta seurata kaikkia: Maaliskuun 9:ntenä 2022, presidentti Biden allekirjoitti toimeenpanomääräyksen, joka antoi valtion virastoille kuusi kuukautta aikaa harkita digitaalisen valuutan perustamista (jotkut viranomaiset sanovat, että se on jo tehty).

Digitaalista valuuttaa voidaan seurata, sitä voidaan käyttää sen valvomiseksi, mitä ihmiset ostavat ja myyvät, ja se voidaan muuttaa aseeksi, jolla kontrolloidaan, mitä ihmiset ostavat ja myyvät.

Ekonomisti Steve Forbes kutsui sitä "rumaksi vallankaappaukseksi ison hallituksen (Big Government) toimesta".

Yksinkertaisesti sanottuna se on valvontajärjestelmä, joka todennäköisesti johtaa Pedon merkkiin, ja noin puolet maailmasta näyttää olevan nyt valmiita astumaan mukaan.

Yhdenneksitoista, koskien korruptiota ja petosta: 16. maaliskuuta 2022, 17 kuukautta valheita, kiistämisiä ja sensuurin harjoittamista demokraattien, valtamedian, sosiaalisen median, jne. toimesta jälkeen, The New York Times vahvisti vihdoin, että helvetistä peräisin oleva kannettava tietokone kuuluu Hunter Biden'ille ja raskauttavat sähköpostiviestit ovat aitoja.

Jotkut uskovat, että korruptio ja petos tehtiin tarkoituksella vaikuttamaan vuoden 2020 vaaleihin, ja väärä mies, Biden'in rikollisperheen pää, julistettiin voittajaksi.

Suuri kysymys kuuluu: "Miksi The New York Times myöntää Biden'in perheen rikollisen toiminnan juuri nyt?"

Ajattelevatko jotkut demokraatit presidentti Biden'in korvaamista toisella?

Kahdenneksitoista, koskien Googin ja Maagogin taistelua: Helmikuun 2022 lopulla, Venäjän YK:n apulaislähettiläs kertoi YK:n turvallisuusneuvostolle, että Venäjä ei ole samaa mieltä Israelin suvereniteetista Jerusalemissa, käsittäen Länsi-Jerusalemin ja Golanin kukkulat.

Maaliskuun 16:ntena 2022 kerrottiin, että venäläinen sotilaspartio havaittiin lähellä Golanin kukkuloita Syyriassa.

Lopuksi, oletko Tempaus-valmis?

Jos haluat olla Tempaus-valmis ja mennä Taivaaseen, sinun täytyy syntyä uudelleen (Joh. 3:3). Jumala rakastaa sinua, ja jos et ole tehnyt näin, myönnä vilpittömästi, että olet syntinen; usko, että Jeesus on neitseestä syntynyt, synnitön Jumalan Poika, joka kuoli maailman syntien tähden, haudattiin ja nousi ylös kuolleista; pyydä Häntä antamaan syntisi anteeksi, puhdistamaan sinut, tulemaan sydämeesi ja olemaan Pelastajasi; kerro sitten jollekin, että olet tehnyt tämän.

Prophecy Plus Ministries, Inc.
Daymond Duck
duck_daymond@yahoo.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com