Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

lauantai 24. lokakuuta 2015

Puukotus-intifada Israelissa ja maailma leimaa Israelin hyökkääjäksi

Tässä tuorein Watchman Warning -raportti tunnetulta amerikkalaiselta pastorilta ja kirjailijalta, Hal Lindsey'lta, joka käsittelee kirjoituksessaan viimeaikaisia väkivaltaisuuksia Israelissa ja eritoten Jerusalemissa, jotka leimahtivat varsinaisesti syys-lokakuun vaihteessa tänä vuonna. Tämä palestiinalaisten käynnistämä ns. kolmas intifada, jota kutsutaan myös puukotus-intifadaksi, on saanut oudot piirteet, kun suuri osa maailmaa ja sen johtajista näkee Israelin vähintäänkin osasyyllisenä konfliktiin. Siksi tämä tapahtumien analysointi on paikallaan, jotta ihmiset ymmärtäisivät, että Israel vain puolustaa itseään kun murhanhimoiset palestiinalaiset uskontonsa varjolla haluavat Israelin tuhoa ja juutalaisten hävittämistä. Saatana tekee työtään tottelemattomuuden lapsissa, joista varsinkin muslimeissa, kuten Raamattu ilmoittaa. Ja tälle lopunajalle Raamattu profetoi, että nimenomaisesti Jerusalem tulee olemaan monille kompastuskivi kun sitä vastaan yritetään nousta, Israelin ja juutalaisten ikuista pääkaupunkia vastaan (Sak. 12). Artikkelin suomensi: Olli R.

------------------------

Puukotus-intifada
The Stabbing Intifada

by Hal Lindsey

http://www.hallindsey.com/ww-10-22-2015/


Uusi väkivallan aalto pyyhkäisee Israelin ylitse. Tätä kirjoitettessa, ainakin 48 palestiinalaista on saanut surmansa, ja 10 israelilaista. Valitettavasti, koskien suurta osaa maailmaa, tarina pysähtyy siihen. He päättelevät, että koska palestiinalaisia on kuollut enemmän, Israelin täytyy olla väärässä. Jotta Israel voisi puolustaa kansalaisiaan terrorihyökkäyksiä vastaan, Israelia ollaan jälleen leimaamassa hyökkääjäksi. Mutta se ei ole totta.

Analyytikko Nehemia Gershuni pitää yllä tilastokirjaa ”puukotus-intifadasta”. Numerot muuttuvat nopeasti, mutta kun kirjoitan tätä, on ollut 1444 palestiinalaisten suorittamaa hyökkäystä juutalaisia vastaan Israelissa lokakuun 1. päivästä lähtien. Siellä on ollut 873 hyökkäystä siviilejä vastaan, 181 hyökkäystä sotilaita vastaan, ja 155 poliiseja vastaan tehtyä hyökkäystä.

Joten, kyllä, 48 palestiinalaista on surmattu, mutta heidät tapettiin israelilaisten poliisien ja sotilaiden puolustaessa itseään ja muita. Kuolonuhrit molemmin puolin tulevat sen seurauksena, että kyseiset palestiinalaiset olivat valmiita uhraamaan rauhan ja hyvinvoinnin heidän uskontonsa alttarille. He aseistavat nuoriaan veitsillä, kivillä, Molotovin coctaileilla (polttopulloilla), ja antavat ohjeita tappamiselle. Sosiaalisen median kohdalla palestiinalaiset aktivistit ovat julkaisseet videoita ja valokuvia antaen yksityiskohtaisia ohjeita sille, ”kuinka juutalainen puukotetaan”.

Mitä tulee Israel vs. Palestiina -konfliktiin, Yhdysvaltain ulkoministeriö tuntuu menettäneen järkensä, rinnastaen säännöllisesti itsepuolustusteot jonkun tappamiseen vain siksi koska sattuu olemaan juutalainen. Hallituksen tiedottaja John Kirby näytti syyttävän Israelia terrorismista kun hän sanoi, ”Sanoisin, että varmasti yksilöitä molemmin puolin tässä kahtiajaossa on osoittanut pystyvyytensä ja ovat mielestämme syyllisiä terroritekoihin.”

Palestiinan johtajat kertovat Lännelle, että he haluavat väkivallan loppuvan, mutta kotona he maalaavat huligaanit sankareiksi, jopa marttyyreiksi. Pariisissa, palestiinalaishallinnon (PA) presidentti Mahmoud Abbas sanoi, ”Se on erittäin vaarallista. Emme halua nähdä tämän jatkuvan.” Mutta kotomaisemissa, Abbas meni televisioon ja puhui ”Israelin ja sen uudisasukkaiden aiheuttamasta aggressiosta, jotka syyllistyvät terrroriin meidän kansaamme vastaan”, ja jotka ”teloittavat lapsiamme kylmäverisesti, kuten he tekivät lapselle nimeltä Ahmed Manasra ja muille lapsille Jerusalemissa sekä muualla.”

Kun hän syytti Israelia ”terrorin suorittamisesta kansaamme vastaan”, sanoen, että he ”teloittavat lapsiamme kylmäverisesti”, hän tarkoituksellisesti nimenomaan yllytti väkivaltaan, josta hän sanoi Pariisissa, että hän haluaa sen loppuvan.

13-vuotias poika, Ahmed Manasra, jonka teloittamisesta Abbas syytti Israelia, osoittautuikin elossa olevaksi israelilaisessa sairaalassa. Mutta se on reilua kysyä, miksi Ahmed'ia ylipäänsä vahingoitettiin. Video näyttää hänet ja hänen 17-vuotiaan serkkunsa puukottamassa 13-vuotiasta juutalaispoikaa niskaan. Video myöskin näyttää nämä kaksi serkkua puukkoiskussa 25-vuotiasta henkilöä vastaan. Kun Ahmed'in serkku juoksi poliisia kohti veitsi kädessään, he ampuivat häntä ja hän kuoli. Kaikki tämä on videolla. Mutta huolimatta todisteista, palestiinalaismedia edelleen esittää nämä pojat ”marttyyreina” jotka ”teloitettiin kylmäverisesti”.

Kun hän oli ajamassa työpaikalleen, nuori Israelin ilmavoimien luutnantti näki palestiinalaisen terroristin puukottamassa naispuolista IDF:n sotilasta ruuvimeisselillä. Hän ryhtyi toimeen, ampuen ja surmaten terroristin. Et voi rehellisesti rinnastaa hänen toimintaansa yrittäen puolustaa sotilasta, jota on ollaan puukottamassa, itse puukotusyritykseen. Mutta tämä on sitä, mitä nykyinen Yhdysvaltain hallinto tekee.

Presidentti Obamalla, ulkoministeri John Kerry'llä, sekä muilla hallinnon virkamiehillä on pitkä ja huomattavan yhdenmukainen historia asettaa Israel syylliseksi joka kerta kun palestiinalaiset käynnistävät uuden iskujen aallon. He yrittävät osoittaa tasapuolisuutta tuomitsemalla molemmat osapuolet tasapäisesti.

Tämä on looginen harhaluulo, ja sillä on nimi – ”väärä ekvivalenssi”. Se esiintyy, kun joku rinnastaa kaksi asiaa, jotka ovat pohjimmiltaan erilaisia.

Samaan aikaan, ulkoministeri Kerry on valinnut väkivallan ruokkimisen syyttämällä siitä. ”On ollut valtavaa siirtokuntien kasvua viimeisten vuosien aikana”, Kerry sanoi, ”ja on ollut väkivallan kasvua, koska siellä on tätä turhautumista, joka on nousussa.”

Israelin pääministeri Benjamin Netanyahu vastasi, ”Tämä hyökkäysten aalto ei ole seurausta poliittisen horisontin puuttumisesta eikä johdu siirtokuntien aallosta. Ei ole olemassa tällaista aaltoa.”

Ulkoministeriö yritti mennä Kerry'n lausunnon taakse. Tiedottaja Kirby sanoi, ”Ministeri ei sanonut, no nyt sinulla on siirtokunta-aktiviteettia syynä vaikutukselle jota olemme näkemässä. Onko se lähteenä palestiinalaisten turhautumiselle? Varmasti se on, ja ministeri huomioikin tuon. Mutta tässä ei ole kyse syytteen kiinnittämisestä meidän taholta jommallekummalle osapuolelle näistä väkivaltaisuuksista.

Palestiinalaisterroristi puukottaa nuorta naista niskaan ruuvimeisselillä, mutta Amerikka on tullut niin moraalisesti köyhdytetyksi, ettei se enää pysty ”kiinnittämään syytettä” terroristiin.

Netanyahu sanoi, ”Me odotamme, että kaikki ystävämme, ja kuka tahansa joka on huolissaan tosiasioista ja totuudesta, tarkastelisivat näitä tosiasioita nähdäkseen totuuden ja olisivat piirtämättä väärää symmetriaa Israelin kansalaisten ja niiden, jotka puukottaisivat heidät kuoliaiksi, välille.”

Maailman tiedotusvälineet syyttävät Israelia. Yhdysvaltain johtajat syyttävät molempia osapuolia yhtäläisesti. Molemmat näistä tuloksista tarjoavat runsaasti palkintoja palestiinalaisten väkivallalle, siten yllyttäen siihen yhä enemmän.

Raamatullisesti selkeä mielekkyys on tämä; jos sinua vastaan hyökätään, sinulla on oikeus puolustaa itseäsi. Israel ei hyökkää ketään vastaan – palestiinalaiset tekevät niin. Joten hyökkää keinolla millä hyvänsä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com