Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

keskiviikko 20. joulukuuta 2017

Maailma tohkeissaan Jerusalemin tunnustamisesta Israelin pääkaupungiksi presidentti Trumpin toimesta

Tässä profeetalliselta Rapture Ready -sivustolta tuorein Nearing Midnight -kirjoitus alkavalta viikolta, jossa kirjoittaja paneutuu Jerusalem -kysymykseen, joka on aiheuttanut laajaa liikehdintää arabimaailmassa ja YK:ssa, kun Amerikan presidentti tunnusti 6. joulukuuta 2017 Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi. Tämä maailman valtioiden vastustus kyseistä tunnustusta kohtaan toteuttaa erästä Raamatun profetiaa Israelin kohdalla ja voi kipinöidä jopa 3. maailmansodan, jonka 33. asteen vapaamuurari Albert Pike visioi 1800-luvun lopussa. Artikkelin suomensi: Olli R.

----------------------

Nearing Midnight

Dec 18, 2017

Published on: December 17, 2017 by Rradmin7

https://www.raptureready.com/category/nearing-midnight/

Maailman rasite Jerusalemin yllä (The World’s Burden Over Jerusalem)

Voi olla erittäin vaikea tehtävä olla Israelin vastaisen liittouman jäsen. Kun Donald Trump ilmoitti, että hän tunnustaa Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi ja siirtää suurlähetystömme, tiedotusvälineet kompastuivat itseensä yrittäen selittää, miksi tämä oli niin kauhea ajatus.

Jerusalemilla on juutalaisten juuret, jotka menevät ajassa taaksepäin 3000 vuotta. Se on ollut heidän pääkaupunkinsa siitä lähtien kun kansakunta perustettiin. Palestiinalaisilla ei ole mitään historiallista rajaa kaupunkiin, ja heidän nimensä on aivan yhtä feikkimäinen. Nimi Palestiina luotiin roomalaisten toimesta pilkkaamaan juutalaisten poistamista heidän maastaan.

Tiedotusvälineiden ensimmäinen reaktio oli, että tämä on tyypillistä Trumpia. Koska häntä kuvataan jatkuvasti tietämättömänä ihmisenä, niin tämä päätös, he sanovat, on ollut vain yksi hänen monista virheistään. Se tosiasia ei haittaa, että jokainen presidentti Ronald Reagan'in jälkeen on sanonut, että Jerusalem on Israelin pääkaupunki. Sekä Bill Clinton että George W. Bush tekivät kampanjalupauksia suurlähetystön siirtämiseksi heidän hallintonsa aikana. Obama on ollut kaikkein Israel-vastaisin USA:n presidentti maailmansodan jälkeisessä historiassa ja kuitenkin hän totesi vuoden 2008 kampanjapuheessaan: ”Jerusalem pysyy Israelin pääkaupunkina, ja sen on pysyttävä jakamattomana.”

On mielenkiintoista, että aiempia presidenttejä ei ole koskaan kutsuttu vastaamaan heidän vääristä lupauksistaan Jerusalemia koskien. Lehdistö aina vetoaa tarpeeseen tunnustaa arabi-israelilaisen konfliktin monimutkaisuus. On olemassa kohta, jossa todellisuuden kieltäminen päätyy absurdiuteen asti. Obaman hallinto vei jutun aina Korkeimpaan oikeuteen asti estääkseen Jerusalemissa syntyneitä Amerikan kansalaisia merkitsemästä Israelia syntymäpaikakseen.

Toinen huomautus Trump'in toimintaan on se, että se rikkoo hänen kampanjalupaustaan olla viemättä Yhdysvaltoja ”typeriin sotiin”. Pelkästään nimeämällä Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi Trump on jokseenkin epävakauttanut koko Lähi-idän. Kriitikot sanoivat, että päätös oli kuin käsikranaatin heittäminen Israel-Palestiina konfliktiin, ja he varoittivat, että se sytyttäisi palestiinalaisten kadut tuleen. Ymmärrän sen syyn, miksi meidän pitäisi olla huolissamme kun planeettamme kaikkein tuottamattomimmat ihmiset saatetaan pois tolaltaan. Jos Gazan kaduilla mellakoidaan, se antaa heille vähemmän aikaa kaivaa tunneleita ja valmistaa raketteja.

Lehdistö myöskin hyökkäsi Jerusalemin tunnustamista vastaan sanomalla, että Trump vain täytti lupauksensa, jonka hän antoi äänestäjäkunnalleen. Useat uutiskanavat ovat syyttäneet evankelisia kristittyjä pre-tribulationalistisen agandan edistämisestä. Uutisjärjestöt ovat siteeranneet laajalti Diana Butler Bass'ia, ultra-liberaalia, uskontotutkimuksen filosofian maisteria Duke-yliopistossa. Hän sanoi, että olemme ainoastaan kiinnostuneita Raamatun profetiasta – pahanlaatuisesta – ja että me haluamme saada aikaan Harmagedonin taistelun, Jeesuksen Kristuksen takaisintulon, ja voittaa kaikki Jumalan viholliset.

Kristittyjen armeijat eivät tule johtamaan hyökkäystä Israeliin. Googin sota tullaan käymään arabimaiden johdatuksella. Jos Diana Bass uskoo Jumalan Sanaan, hänen pitäisi kutsua Turkkia ja Irania tulevien konfliktien lähteeksi. Hän ei usko Raamatun profetioihin, koska ne ovat ristiriidassa hänen yhden-maailman näkemyksensä kanssa.

Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan'illa on kummallinen takertuminen Israelin suhteen. Erdogan, joka pitää itseään palestiinalaisasian mestarina, leimasi Israelin ”terroristivaltioksi” ja vaati voimakasta reagointia Trump'in liikkeelle. Erdogan, jonka maalla on islamilaisen yhteistyön järjestön (OIC) kiertävä puheenjohtajuus tällä hetkellä, yrittää todennäköisesti kyhätä kokoon rajun lausunnon. Koska muslimimaat ovat nykyään voimakkaasti jakaantuneita ja haluttomia vaarantamaan suhdettaan Washingtoniin, Erdogan'ilta voi parhaimmillaan odottaa ”rutiinituomion” antamista.

Iran on hyvin äänekäs halustaan tuhota Israel. Vastauksessaan Trump'in teolle, Iranin vallankumouskaartin päällikkö, Qassem Soleimani, sanoi, että hänen kansansa on valmis tukemaan palestiinalaisjoukkoja Gazan kaistaleella. Hän sanoi myös, että muutkin alueen sotavoimat ovat valmiita puolustamaan al-Aqsa'n moskeijaa Jerusalemissa. Moskeija on islamin kolmanneksi pyhin pyhäkkö ja tiheästi esiintyvä jännitteiden leimahduspiste Israelin ja palestiinalaisten välillä.

Donald Trump ja Raamatun profetiaan uskovat eivät ole ongelma tässä kohdin. Lopunaikojen sotia tulevat aiheuttamaan ihmiset, jotka puolustavat arabeja sanoessaan, että heillä on omistusoikeus Jerusalemiin. Konflikti puhkeaa useimmiten silloin, kun ihmiset eivät käsitä vaaroja, joita he ovat luomassa. Olemme mitä vaarallisimmassa vaiheessa, koska kukaan toimittaja tai poliitikko ei ole tietoinen siitä, mitä Jumala lupasi tapahtuvaksi niiden kohdalle, jotka haastavat Hänen kansansa omistusoikeuden Hänen Pyhän kaupunkinsa suhteen.

”Ennustus, Herran sana Israelista. Näin sanoo Herra, joka on jännittänyt taivaan ja perustanut maan ja joka on luonut ihmisen hengen hänen sisimpäänsä: Katso, minä teen Jerusalemin juovuttavaksi maljaksi kaikille kansoille yltympäri, ja myös Juudan kohdalle se on tuleva Jerusalemia piiritettäessä. Ja sinä päivänä minä teen Jerusalemin väkikiveksi kaikille kansoille: kaikki, jotka sitä nostavat, repivät pahoin itsensä; ja kaikki maan kansakunnat kokoontuvat sitä vastaan.” (Sakarja 12:1-3, KR 33/38)

–Todd

1 kommentti:

  1. Niin, tilanne on todellakin kehittymässä hyvin vaaralliseksi ja lusikoita ollaan innokkaasti työntämässä hämmentämään soppaa. Uskoisin että on tulossa jotain suurempaa kuin 1948 tai 1967 jos nyt mitään merkittävämpää enää voi olla Israelin historiassa, uskoisin että voi. Hyökkääjät tekivät suuren virheen ja joutuivat häväistyiksi noina vuosina, eivätkä uudet Israelin ja siis myös Israelin Jumalan haastamiset tule olemaan menestyksellisempiä vaan vielä katastrofaalisempia, siis haastajille, sillä Jumalan suurien lupauksien toteutumisen aika on oven edessä. Nuo valheen lapset, sitähän he ovat olleet alusta asti, joutuvat kovemman tuomion kohteeksi, sillä he ovat vuosikymmenien saatossa keränneet päälleen Jumalan vihaa. On turha vältellä puhumasta Jumalan vihasta, sillä se väistämättä, suureksi onneksi, nousee aina valhetta vastaan. Näin Jumala puhuu Googille: "Mutta sinä päivänä, jona Goog karkaa Israelin maahan, sanoo Herra, Herra, nousee minun vihani hehku." Hes. 38:18 ja hänkö antaisi jonkun muun (Israelin naapurien, jotka jatkuvasti uhoavat sen tuhoamisesta ja pitävät sitä laittomana) tuhota kansansa ja varastaa maansa. Maailma on sulkenut silmänsä historian totuudelta ja kiihottaa itseään Israelin vastaan nojautuen valheeseen, jossa he siis elävät. Ei Jumala ole epäoikeudenmukainen, vaan me saamme olla iloisia siitä, että totuus ja oikeus on voittava. Voi kun ihmiset tietäisivät millaisen vedätyksen kohteeksi he ovat joutuneet Israel/Palestiina asiassa, mutta köykäisesti he kyllä ovat siihen omasta halustaan suostuneet. Mistä muusta se johtuisi kuin siitä, että heillä ei ole rakkautta Totuuteen, joka siis on Israelin Pyhä. "Mitä siis sanomme? Ei kaiketi Jumalassa ole vääryyttä? Pois se!" Room. 9:14 Perimmältään tässä taistelussa ja maailman kuohunnassa onkin kysymys siitä "mikä on totuus", ei vaan siitä "kuka on Totuus". Tulee yö, mutta valhe ei voita. Golgatalla tuli pimeys kolmeksi tunniksi, mutta Kristus nousi kolmantena päivänä kuolleista. Jumala, joka on vanhurskas, on sitonut nimensä Israeliin ja Jerusalemiin ja kaikki jotka nousevat Jumalan lupauksia vastaan, nousevat sitä vääryyden asein, sillä Jumalassa ei todellakaan ole vääryyttä. Kieltämällä totuuden ja sitoutumalla valheeseen kieltää automaattisesti Jumalan ja päinvastoin; kieltämällä Jumalan ja hänen sanansa sitoutuu aina valheeseen. Tämä ei ole uskonnollistä höpinää, Jumala on absoluutti, joka on kaiken todellisuuden luonut. Painovoimakin on vain kalpea kuva Jumalasta. Jumala on "Minä olen se, joka minä olen" siksi kannattaa tutkia tarkoin mitä uskoo ja miten toimii. Todellisuus antaa vihjeitä Jumalasta, mutta kukin päättää itse ja on elämästään myöskin vastuussa, vastuussa jos antaa ylpeyden sumentaa arvostelukykynsä kuvitelle suuria itsestään. Totuus on kuultavissa ja löydettävissä, mutta ei se ikinä yhdy valheeseen eikä paljasta itseään väärämieliselle ja ylpeälle. Tästä kaikestahan on kysymys myös Jerusalemista puhuttaessa ja siihen väkikiveen tarttumisessa ja tuosta juovuttavasta maljasta juomisessa, niinkuin myös suhtautumisessa Kristukseen, sillä "Jokainen, joka kaatuu siihen kiveen, ruhjoutuu, mutta jonka päälle se kaatuu, sen se murskaa." Luuk. 20:18 Jos ei näin olisi ei mitään muutakaan olisi, sillä kaikki olisi pelkkää kaaosta jos sitäkään. "Minä olen A ja O", sanoo Herra Jumala, joka on ja joka oli ja joka tuleva on, Kaikkivaltias. Ilm. 1:8

    VastaaPoista

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com