Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

sunnuntai 24. joulukuuta 2017

Palestiinalaisten halu Jerusalemiin perustuu petokselle – ei ole historiallista Palestiinan kansaa!

Tässä pastori J.D. Farag'in tuorein Lähi-idän profetiapäivitys viikon takaa, jossa hän pureutuu ns. palestiinalaisasiaan, jonka perusteella vaaditaan valheellisesti Itä-Jerusalemia Palestiinan valtion pääkaupungiksi. Kuitenkaan ei ole olemassa historiallisesti sellaista kansaa kuin palestiinalaiset, vaan kaikki on sepitettyä valhetta, johon nykyään valtaosa maailmasta valitettavasti uskoo. Pastori Farag todistaa tästä Palestiina-myytistä joillakin historioitsijoilla ja Lähi-idässä käyneiden pyhiinvaeltajien kertomuksilla yli sadan vuoden takaa. Lisäksi muitakin todisteita otetaan esille, kuten lehtikirjoituksia Israelin valtion syntyaikoina 1940-luvulla. Tämän suomentamani profetiapäivityksen pääpointtina on se, että Jerusalem kuuluu kokonaan juutalaisille, muuten Raamattu ei ole totta. Siis hyvin ajankohtainen asia tällä hetkellä, kun Yhdysvaltain presidentin tuore Jerusalem-lausunto on saanut osakseen kiivaan vastalauseryöpyn useilta tahoilta.

-------------------------

Mid-East Prophecy Update – December 17th, 2017


J D Farag on egyptiläisjordanialainen Havaijin Kaneohe'n Calvary Chapel-seurakunnan perustajapastori, jolla on ainutlaatuinen arabinäkökulma Lähi-Idän tapahtumiin ja terve eskatologia. Hän osaa käyttää internettiä esimerkillisen tehokkaasti, kuten ylläolevista linkeistä voi päätellä. Seuraavassa suomennetut ”notet” Lähi-Idän profetiapäivitykseen 17.12.-17. Ne ovat erinomainen tiivistelmä puheesta. Suom. huom.

http://www.calvarychapelkaneohe.com/mp3/Mideast/Mid-East_Update_2017-12-17.pdf

Pastori J. D. kertoo, mikä on tosiasiallisesti kaiken Jerusalemiin liittyvän retoriikan takana ja miksi sillä on merkitystä meille tänään.


- Tämänkertaisessa profetiapäivityksessä haluan puhua palestiinalaisten laittomuudesta ja heidän oikeudettomasta vaateestaan Jerusalemiin.
- Pyydän teitä ystävällisesti kuuntelemaan minua kun käsittelen asiaa, ja tarjoan todisteita, jotka osoittavat, ettei ole sellaista asiaa kuin Palestiina.
- Lisäksi selitän myös, mikä on todella tämän kaiken saatanallisen retoriikan takana koskien Jerusalemia, ja miksi se koskee meitä tänäpäivänä.
Aloitan tällä Breaking Israel News'in artikkelilla siitä, miten Valkoinen Talo oli kritisoinut palestiinalaishallinnon (PA) presidenttiä Mahmoud Abbas'ia hänen kommenteistaan sitä vastaan, kun Yhdysvallat tunnusti Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi, sanomalla, että tällainen retoriikka on ”estänyt rauhaa vuosikymmenien ajan.” ...Yhdysvaltojen nuhtelu tuli sen jälkeen kun Abbas totesi keskiviikkona, että palestiinalaisten pitäisi kieltäytyä mistä tahansa tulevasta Yhdysvaltojen osallistumisesta rauhanprosessiin ja uhkasi, että alueella ei tule olemaan ”mitään rauhaa tai vakautta” kunnes Jerusalem tunnustetaan Palestiinan pääkaupungiksi. Abbas'in kommentit tulivat keskiviikkona Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan'in koollekutsuman islamilaisen yhteistyön järjestön (OIC) kokouksen aikana Istanbulissa vastauksena Trump'in Jerusalemin tunnustamiseen Israelin pääkaupunkina.

Times of Israel'in mukaan Erdogan lisäsi Abbas'in uhkailuja omilla uhkauksillaan, että muslimivaltiot vaativat YK:ta 'kumoamaan' Trump'in Jerusalemia koskevan liikkeen. ...Hänen kommenttinsa seurasivat keskiviikkoista muslimi- ja arabivaltioiden huippukokousta – 57-jäseninen islamilaisen yhteistyön järjestö (OIC) – joka julisti Itä-Jerusalemin Palestiinan pääkaupungiksi ja kehotti maailmaa tunnustamaan Palestiinan valtion. ...Erdogan – joka pitää itseään palestiinalaisasian mestarina – tuomitsi Israelin keskiviikkona OIC-huippukokouksessa valtioksi, jonka määritelmäksi käy liitteet ”miehitys” ja ”terrori”.

Ongelmana on, ettei ole sellaista kysymystä kuin palestiinalaisasia, koska ei ole olemassa sellaista asiaa kuin Palestiinan kansa. Mennäänpä tähän keskiviikkoiseen Jews News'in artikkeliin otsikolla, ”OOPS: Arab Historian Admits there is No ‘Palestinian’ People (Hupsis: Arabihistorioitsija myöntää, ettei ole mitään 'Palestiinan' kansaa).” Yksi suurimmista, kaikkein sitkeimmistä ja kalliiksikäyvimmistä perättömyyksistä ajassamme on käsitys, että pyhä sota (jihad), jota arabit palestiinalaishallinnossa (PA) ja Gazassa käyvät juutalaisia vastaan Israelissa, on kansallinen taistelu alkuperäiskansojen itsenäistymisestä. Riippumatta tosiasioista, valhe jatkaa sinnikkäästi olemassaoloaan miljardien dollarien säätöön kansainvälisessä avussa ja poliittisessa arvostuksessa, mikä tekee siitä yhä vaikeampaa kaikille asianosaisille myöntää, että koko asia ei ole mitään muuta kuin propaganda-temppu. ”Ennen Balfour'in lupausta, kun ottomaanien hallintakausi [1517-1917] päättyi, Palestiinan poliittisia rajoja, kuten me tunnemme ne tänäpäivänä, ei ollut olemassa, eikä myöskään palestiinalaista kansaa kera poliittisen identiteetin, kuten tiedämme tänään”, historioitsija Abd Al-Ghani myönsi PA:n virallisessa TV:ssä marraskuun 1. päivänä. ...Vuonna 1917, tämä arabihistorioitsija sanoo PA:n virallisessa TV:ssä, ei ollut sellaista asiaa kun palestiinalaiset. Tämä lausunto huipentuu sen sanomiseen, että koko kerronta 'syntyperäisistä palestiinalaisista' tehtailtiin myöhemmässä vaiheessa. Kuten Hamas'in kansallisesta turvallisuudesta ja sisäasioista vastaava ministeri Fathi Hammad sanoi puhuessaan Al-Hekma TV:lle maaliskuussa 2012: ”Veljet, puolet palestiinalaisista on egyptiläisiä ja toinen puoli on saudeja. Keitä ovat palestiinalaiset? Meillä on monia Al-Masri -perheitä, joiden juuret ovat Egyptissä. Egyptiläisiä! He voivat olla Alexandriasta, Kairosta, ...Olemme egyptiläisiä...” On olemassa syy, miksi ”Palestiinan kansallismuseo” on tyhjä historiallisista esineistä.

Paras kirja, jonka olen koskaan lukenut palestiinalaisesta myytistä, on Ramon Bennett'in kirjoittama kirja nimeltään, ”Philistine The Great Deception (Filistealainen suuri petos)”. Tässä lainaus hänen erinomaisesta teoksestaan: ”Vuonna 130 jKr. roomalaiset uudelleennimesivät Jerusalemin antaen nimeksi ”Aelia Capitolina”, keisari Aelias Hadrianuksen ja pakanajumala ”Jupiter Capitolinuksen” mukaan. ...Roomalaiset pitivät Aelia Capitolina'n heidän nimenään Jerusalemille, ja uudelleennimesivät luvatun maan ”Syyrian Palaestinan provinssiksi (Syria Palaestina)”. ...Maan uudelleennimeäminen oli peittelemätön yritys poistaa juutalainen yhteys. ...Muslimien Palestiina-valloituksen jälkeen 7. vuosisadalla, nimi Aelia Capitolina kuihtui vähitellen pois käytöstä. Ja ajan mittaan Palaestina, latinalainen muoto Filisteasta – muinaisten filistealaisten maa – englantilaistettiin Palestiinaksi. Juutalaiset hankkivat maa-alueita niiltä harvoilta arabeilta, jotka tosiasiallisesti omistivat maata, ja vain kolme prosenttia Palestiinasta oli arabien omistuksessa vuonna 1948 - yhdeksän prosenttia oli juutalaisten omistuksessa, 17 prosenttia oli hylättyjä maa-alueita ja loput 71 prosenttia oli tyhjiä kruunun tai valtion maita, jotka määrättiin Palestiinan brittiläisen mandaatin hallintaan. Usein juutalaiset maksoivat kohtuuttomia rahasummia siitä, mitä pidettiin hyödyttömänä maana – esimerkiksi malarian kiusaamia soita. Juutalaisten asukkaiden sitkeys voitti kaikki esteet, ja jälleen kerran upotti heidän juurensa syvälle muinaiseen kotimaahansa.”
- Tässä tulee totuus: Maata ei koskaan kutsuttu Palestiinaksi siksi, että se kuului palestiinalaisille, vaan se oli roomalaisten ansiota.
- On tärkeää ymmärtää, että muinaiset filistealaiset eivät ole synonyymi ”niin kutsutuille” nykypäivän ”palestiinalaisille”.
- Tosiasia on, että filistealaiset ovat sukupuuttoon kuolleita; heitä ei enää ole olemassa ja se osoitetaan rahajärjestelmän ja kielen puuttumisen kautta.
- Useita vuosia sitten juutalainen uskonveli kirkossani mantereella antoi minun lainata hänen Life Magazine -lehteään 1940-luvulta.
- Sitten tutkin tarkkaan joitakin tärkeimpiä artikkeleita, jotka liittyivät Israelin kansan jälleensyntymiseen toukokuussa 1948.
- Sallikaa minun lainata joistakin näistä erittäin mielenkiintoisista artikkeleista, jotta voisin tarjota lisätodisteita palestiinalaisesta myytistä.
Ensimmäisen artikkelin otsikkona on "Palestine (Palestiina)" ja se julkaistiin elokuun 19. päivänä 1946, vain kaksi vuotta ennen Israelin uudelleen syntymistä valtioksi, ja siinä sanotaan: ”...Niin mitä juutalaisvaltiosta? Arabit pitävät sitä ”eksoottisena liikehdintänä, jota on kansainvälisesti rahoitettu, keinotekoisesti stimuloitu, eikä pidä sisällään mitään toivoa lopullisesta tai pysyvästä menestyksestä.”
The Palestine Problem (Palestiinalaisongelma)” julkaistiin helmikuun 16. päivänä 1948 ...”YK oli päättänyt, että koko Palestiina olisi jaettava kolmeen osaan – juutalaisvaltioon, arabivaltioon, sekä kansainvälistetyksi Jerusalemiksi. ...YK seisoo päätöksen takana, mutta niin etäällä, että Öljymäestä katsottuna, jonka ympärillä on vuodatettu arabien ja juutalaisten verta, sen sininen lippu on melkein näkymätön. ...Mikä tahansa tarkistusliike olisi tietenkin vakava isku YK:n arvovaltaa vastaan – kapua alas voimakeinojen edessä. Lisäksi se todennäköisesti lisäisi taisteluita. Stalin voisi sitten manööverata fanaattisen entisen suurmuftin rinnalle ja yrittää lietsoa koko arabimaailman. Tämä voisi olla tuhoisaa Yhdysvalloille, YK:lle, ja 800,000 juutalaiselle arabien mailla.”
- Toivon, että huomasit silmiinpistävän poissaolon koskien mitä tahansa mainintaa palestiinalaisista näissä artikkeleissa. Niissä mainitaan vain arabeista ja juutalaisista.
- Toisin sanoen, syy siihen, että palestiinalaisia ei mainita artikkeleissa, johtuu siitä, ettei sielläpäin ollut mitään palestiinalaisia.
- Se on hyvin dokumentoitu tosiasia, että juutalaiset eivät koskaan pakottaneet heitä lähtemään pois. Maa oli karu, ja asumaton, koska se oli joutomaa.
Bennett kirjoittaa juuri tästä: ”Arabit väittävät, että juutalaiset pakottivat ”miljoonat” Palestiinan arabit lähtemään pois mailta, joita he olivat viljelleet ”tuhansia vuosia”. ...Tiedämme, että ennen nykyaikaa ”miljoonia” arabeja ei koskaan asunut Palestiinassa. Tiedämme myös, ettei arabeja ole ollut ympäriinsä ”tuhansia vuosia”, vain juutalaisilla oli jatkuva läsnäolo maassa. Sen sijaan, että arabit olisivat viljelleet maata ”tuhansia vuosia”, se oli joutomaata. Pyhässä maassa vierailleet huomattavat kirjailijat ja pyhiinvaeltajat kaikkina aikoina ovat jättäneet monia kirjallisia todistuksia tyhjistä, karuista erämaista. Historioitsijat kertovat samoista havainnoista...”
Hän ryhtyy dokumentoimaan näitä historioitsijoita puhuessaan tuotteliaasta amerikkalaisesta kirjailijasta, Mark Twain'ista, joka kierteli ”Palestiinassa” vuonna 1867. – ”Tule Galileaan ... näille turmeltumattomille aavikoille, näille ruosteenruskeille hedelmättömille kiviröykkiöille, jotka eivät koskaan ravista vihaista katsettaan pois niiden karkeista hahmotelmista... noista Kapernaum'in surumielisistä raunioista... Pääsimme Tabor'iin turvallisesti... emme koskaan nähneet ihmistä koko reitillä. Betlehem ja Betania, köyhyydessään ja nöyryytyksessään, ei omista ristinsieluakaan nyt... pyhä paikka, missä paimenet katselivat laumojaan öisin, ja jossa enkelit lauloivat, 'Rauha maassa ja ihmisillä hyvä tahto', on miehittämätön yhdenkään elävän olennon toimesta... Betsaida ja Chorzin ovat kadonneet maasta, ja 'autioituneet paikat' niiden ympärillä... nukkuvat yksinäisyyden hiljaisessa unessaan, joita asuttavat vain saalislinnut ja hiiviskelevät ketut. Vavahduttavia maisemia... ei esiinny enää Jisreelin laaksossa. Ei ole edes yhtä syrjäistä kylää sen koko laajuudessa, ei kolmeenkymmeneen mailiin missään suunnassa. Palestiina istuu säkkiin pukeutuneena ja tuhkassa... autiona ja rumana... se on unelmamaa.”
Siteeratessaan miestä nimeltä Carl Hermann Voss kirjassaan, ”The Palestine Problem Today, Israel and Its Neighbors (Palestiinan ongelma tänään, Israel ja sen naapurit)”, Bennett kirjoittaa, ”Kahdentoista ja puolen vuosisadan välillä alkaen arabien valloitusretkestä 7. vuosisadalla ja päätyen juutalaisten paluun alkuvaiheisiin 1880-luvulla, Palestiina oli autiona. Sen muinaiset kanava- ja kastelujärjestelmät olivat tuhottuja sekä ihmeellinen hedelmällisyys, joka Raamatun mukaan kuihtui erämaaksi ja hävitykseksi.”
Palestiinan tutkimusrahaston neljännesvuosittaisessa julkilausumassa Gunner Edward Webbe kirjoittaa, ”Siellä ei ole mitään muuta maisemaa kuin vähän näkymää vanhoista muureista, jotka ovat vielä jäljellä, ja kaikki muu on ruohoa, sammalta ja rikkaruohoja, joka suuressa määrin muistuttaa pahanhajuista tai märkää maaperän osaa.”
Lainaten ranskalaisen runoilijan kirjaa, ”Netanyahu, A Place Among the Nations (Netanyahu, paikka kansakuntien joukossa)”, Bennett kirjoittaa, ”Jerusalemin porttien ulkopuolella emme todellakaan nähneet yhtään elävää kohdetta, emme kuulleet mitään elävää ääntä. Löysimme saman tyhjyyden, saman hiljaisuuden kuin meidän olisi löydettävä Pompeijin hautautuneiden porttien edestä... täydellinen, ikuinen hiljaisuus vallitsee kaupungissa...”
- Syy, miksi menen niin moniin yksityiskohtiin koskien palestiinalaisten laittomuutta, on, että se palaa lähtökohtaansa nykyään.
- Anna minun selittää. Tämä Palestiina-myytti on parhaillaan saamassa vetovoimaa, ja tehdessään niin, se täyttää tärkeitä Raamatun profetioita.
- Ehdotan, että presidentti Trump'in äskettäinen julistus Jerusalemista Israelin pääkaupunkina on itseasiassa nopeuttamassa edellämainittua täyttymystä.
Minusta on melko kiintoisaa, että se, mitä he sanovat tänäpäivänä Jerusalemin suhteen, Israelin pääkaupunkina, on täsmälleen sitä, mitä he sanoivat Israelista, kun siitä oli tulossa valtio. Kuuntelehan Saudi-Arabian kuningasta, Ibn Saud'ia, kun siteeraan häntä Life -aikakauslehdestä, joka on päivätty toukokuun 31. päivälle 1943, viisi vuotta ennen Israelin jälleensyntymistä kansakuntana. – ”...En tiedä mitään, mikä oikeuttaisi juutalaisten vaatimukset Palestiinassa. ...En pelkää juutalaisia tai sitä mahdollisuutta, ettei heille koskaan suotaisi valtiota tai valtaa, joko arabien maassa tai muualla. Tämä on sen mukaista, mitä Jumala on paljastanut meille Hänen profeettansa suulla Hänen pyhässä kirjassaan.”
- Joten nyt kysymys kuuluu, että miksi tällä kaikella on merkitystä, ja ehkä tarkemmin sanottuna, mitä tämä kaikki tarkoittaa meille.
- Syy, miksi tällä on merkitystä, on se, että monet ovat uskoneet ja tulleet petetyiksi valheella, että Jerusalem ei kuulu juutalaisille.
- Jos Jerusalem ei kuulu juutalaisille, niin sitten Jumalan Sana ja Raamatun Jumala eivät ole totta ja meille on valehdeltu.
- Tässä tärkein asia lopuksi: Jumalalla on ikuinen liitto juutalaisten kanssa, ja Hänellä on myös liitto sinun ja minun kanssa.
- Jos ”palestiinalaisasia” olisi totta, sen pitäisi merkitä sitä, että Jumala on rikkonut liittonsa sekä juutalaisten että myös meidän kanssa.
- Jos tämä liitto ei ole enää totta, niin Jeesus ei voi olla tie, totuus ja elämä ainoana keinona kenelle tahansa, jotta voi pelastua.
- Viimeiseksi, jos et ole koskaan kutsunut Herran nimeä pelastuaksesi, haluaisin jakaa pelastuksen evankeliumia Jeesuksessa Kristuksessa.
Pelastuksen ABC: A on tunnustamista, että olet syntinen – Roomalaiskirje 3:23 sanoo, että kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla. B on uskomista. Roomalaiskirje 10:9-10 sanoo, että jos sinä sydämessäsi uskot, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut. C on pyytämistä. Roomalaiskirje 10:9-10 myöskin sanoo, että jos sinä suullasi tunnustat, että ”Jeesus on Herra”, ja uskot sydämessäsi, että Jumala herätti hänet kuolleista, niin sinä pelastut. Room. 10:10, ”Sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.” Roomalaiskirje 10:13 sanoo, että kaikki, jotka huutavat avuksi Herran nimeä, pelastuvat.


Arkisto suomennettuihin J.D. Farag'in profetiapäivityksiin vuosilta 2014-17 löytyy osoitteesta: http://nokialainen.blogspot.fi/p/pastori-jd-faragin-profetiapaivityksia.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com