Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

lauantai 12. marraskuuta 2011

Tullaanko Iraniin hyökkäämään? – Israelin entinen Mossad-vakoilupäällikkö vastustaa Iraniin hyökkäämistä – Amerikka historian brutaalein imperiumi

Tässä Cutting Edge -ministeriön ja David Bayn arvio nykyisestä Iranin tilanteesta, joka joidenkin arvioiden mukaan saattaa kärjistyä lähitulevaisuudessa alueelliseksi sodaksi, jos Israel tai USA hyökkää Iranin ydinlaitoksia vastaan. David Bay on tuoreessa viikkokirjeessään erittäin skeptinen mahdollisten sotatoimien aloittamisen suhteen Irania vastaan edes juuri julkitulleen IAEA:n raportin perusteella, joka tarkastelee Iranin tämänhetkistä halua kehittää ydinasetta ja sen ydinohjelman sotilaallista puolta. IAEA:n raportti ei eräiden tulkintojen mukaan sisällä savuavaa asetta, vaikka esim. Aamulehti on toista mieltä (Lue http://www.aamulehti.fi/Paakirjoitukset/1194704911072/artikkeli/iran+jai+kiinni+savuava+ase+kadessa.html). Lisäksi Cutting Edge toistelee sitä että Irania suojelee suurvalta Venäjä ja Hesekielin lopunajan profetia, jossa mainitaan Persia (=Iran) Googin (=Venäjä) liittolaisena hyökkäyksessä Israelia vastaan. Käsitystensä tueksi David Bay ottaa esille entisen Mossad-päällikön puheet, joissa Iran ei olisi mikään uhka ja varoitetaan Iran-iskun seurauksista alueelle. Lopuksi eräs kirjoittaja luettelee 10 syytä siihen miksi Amerikka ja sen läntiset liittolaiset tullaan kerran tuomitsemaan imperiumina joka on sortunut maailmanhistorian pahimpiin väärinkäytöksiin. Viikkokirjeen suomensi: Olli R.

------------------------------------------

Cutting Edgen viikkokirje 9.11.2011

-------- This Week’s Hot News --------

-------- Tämän viikon kuumat uutiset --------


DVD

I. Sotarumpujen lyönnit Irania vastaan voimistuvat päivä päivältä!

Tämä koko propagandan käyttö luo erityisen päämäärän Globaalille Eliitille.

UUTISKATSAUS: Venäjä antaa jyrkän varoituksen Iraniin hyökkäämistä vastaan, MSNBC News, 7. marraskuuta 2011

”Venäjä ja Iran varoittivat Länttä sotilaallisesta iskusta islamilaista tasavaltaa vastaan maanantaina, sanoen että hyökkäys, joka tähtää maan ydinohjelmaan, johtaisi siviiliuhreihin ja synnyttäisi uusia uhkia globaalille turvallisuudelle.”

”Erilliset kommentit Venäjän ulkoministeriltä Sergei Lavrov’ilta ja Iranin ulkoministeriltä Ali Akbar Salehi’lta kävivät yhteen spekulaation kanssa koskien mahdollista Israelin iskua Iranin ydinlaitoksiin YK:n vahtikoiran raportin julkaisun edellä jonka odotettiin tuovan lisää valoa epäiltyihin sotilaallisiin puoliin Iranin ydinohjelmassa.”

”Salehi puhui Venäjän pääministerin Vladimir Putinin ja muiden valtioiden, jotka kuuluvat Shanghain Yhteistyöjärjestöön (SCO), ministerien rinnalla…”

Nähtävästi, Venäjän pääministeri Putin uskoo että presidentti Obama ei ole kuullut hänen synkästä uhkauksestaan presidentti Bushille huhtikuussa 2003, että Venäjä ei suvaitsisi hyökkäystä Iraniin! Muistatko?

NEWS1802”Has Russia Drawn A Line In The Sand Against The United States? (Onko Venäjä asettanut rajat Yhdysvalloille?)” Lainatkaamme joitakin poimintoja tästä arkistoidusta Headline News -artikkelista. Pankaa merkille tämän uutisraportin päiväys.

UUTISKATSAUS: ”Ei iskuja muihin maihin, Putin varoittaa USA:ta”, Sify News, 12. huhtikuuta 2003, http://news.sify.com/cgibin/sifynews/news/content/news_fullstory_v2.jsp?article_oid=13006297&page_no=1

”Pietari – Venäjän presidentti Vladimir Putin varoitti perjantaina USA-vetoista koalitiota hyökkäämästä muihin maihin verukkeella edistää kapitalistisia ja demokraattisia arvoja kukistettuaan Irakin diktatorisen hallinnon … ’Me emme voi sallia tuon tapahtuvan’, Putin sanoi yhteisessä lehdistötilaisuudessa Saksan liittokansleri Gerhard Schroeder’in ja Ranskan presidentti Jacques Chirac’in kanssa käytyään ensin neuvotteluita heidän kanssaan.”

Muutama vuosi myöhemmin, Putin vei hänen vastustuksensa Lännen sotilaallista hyökkäystä vastaan vielä yhden askeleen pidemmäksi: hän totesi että hyökkäystä Irania vastaan pidettäisiin hyökkäyksenä Moskovaa vastaan. Presidentti Bush ja Israelin pääministeri istuivat selkä suorana ja ymmärsivät varoituksen; ei mitään Lännen sotilaallista iskua ole tapahtunut sittemmin.

Koska ei Washington eikä Tel Aviv halua sotaa Moskovan kanssa, he eivät ole hyökänneet Iranin ydinlaitoksiin. Myöskään he eivät tule koskaan hyökkäämään Iranin ydinohjelmaa vastaan, kokonaisen lauman syitä takia, joista kaikista Cutting Edge on puhunut viimeisten yhdeksän vuoden aikana.

Mutta, perimmäinen syy miksi Iraniin ei tulla hyökkäämään, on se, että maa on muinainen Persia ja Persia luetellaan yhtenä kansakunnista jotka marssivat Venäjän sotajoukkojen kanssa hyökätäkseen Israeliin (Hesekiel 38-39). Onnistunut isku Iranin ydinlaitoksia vastaan on lähes mahdoton, paitsi että se vaatisi niin massiivisen ydiniskun että Iran tuhoutuisi. Sen Israelin vastainen hallinto kaatuisi, asettaen siten Iranin läntiseen vaikutuspiiriin. Tätä ei voi tapahtua, koska maan täytyy olla Lännen vastaisessa vaikutuspiirissä ja liittoutuneena Venäjän kanssa. Ole hyvä ja vietä muutama hetki lukeaksesi kuinka tämä yhdeksänvuotinen propagandaharjoitus on itse asiassa toteuttamassa Hesekielin lukujen 38-39 profetiaa.

NEWS2128 ”Länsimainen painostus on nyt pakottanut Turkin pois Amerikka-mieliseltä vaikutuspiiriltä ja kohti venäläis-iranilaista vaikutuspiiriä! Turkki on nyt asettamassa itsensä Venäjän rinnalle, aivan kuten Hesekielin lukujen 38-39 profetia ennustaa” [Tämä länsimainen painostus tarkoitti lähinnä USA:n Kongressin vaatimusta Turkille että he myöntäisivät Ottomaanien valtakunnan tappaneen melkein miljoona armenialaista vuosina 1915-17. Turkki vain tulistui kansanmurhasyytöksistä, kun Kongressi luonnosteli uutta kansanmurhapäätöslauselmaa. Turkki on sittemmin erkaantunut Lännestä. Suom. huom.]

Voitko nähdä? Tämä propagandan käyttö käytännössä pakottaa Iranin johdon liittoutumaan Venäjän kanssa, aivan kuten Hesekiel 38-39 edellyttää.

Ennen kuin me jätämme tämän aiheen, tarkastelkaamme IAEA:n raportin tilannetta, johon länsivallat laittoivat valtavasti luottamusta juuri eilen, vakuuttuneena siitä että tämä raportti toimittaisi ”savuava ase” -todisteen siitä että Iran olisi hyvin lähellä kehittää ydinasekapasiteetin.

UUTISKATSAUS: Ei mitään savuavaa asetta: IAEA:n Irania koskeva ydinaseraportti menee mönkään, InfoWars, 7. marraskuuta 2011

”USA-Britannia-Israel akseli näyttää saaneen vauhtia suunnitelmilleen ennaltaehkäisevästä iskusta Irania vastaan, sen viimeisimmällä todisteella sodan puolesta joka on naulattuna YK:n vahtikoiran Kansainvälisen Atomienergiajärjestön (IAEA) neljännesvuosittaiseen raporttiin koskien Irania, joka vuodettiin ennalta lehdistölle tänä menneenä viikonloppuna. Washingtonin asiantuntijoiden mukaan, paljon mainostettu ydinaseita koskeva tiedusteluarvio lupasi toimittaa savuavan aseen joka voisi jotenkin muuttua sienipilveksi, mutta itse asiassa, raportti ei sisältänyt mitään muuta kuin tylsiä havaintoja joita on leivottu olemassa olevassa spekulatiivisessa läntisessä sotaa kannattavassa vihjailussa koskien Iranin ydinaseiden kehittämistä.”

Toisin sanoen, IAEA-raportti EI sisältänyt ”savuava ase” -todistetta siitä että Iran olisi hankkimassa itselleen ydinasekapasiteettia noiden venäläisten ydinvoimalaitosten avulla. Tuleeko tämä mieto raportti lopettamaan propagandarummutuksen medialta että Iran on lähellä tulla ydinasevallaksi?

Ei, koska Globaali Eliitti haluaa sinun olevan peloissaan ja suunniltaan ajatuksesta että Lähi-Itä on purkautumaisillaan perusteelliseen sodankäyntiin. Muista mitä Doc Marquis paljasti DVD:llään The Illuminati Is Fulfilling Biblical Prophecy (Illuminati toteuttaa Raamatun profetiaa)”; hän paljasti että uutistapahtumien koko pyyhkäisyn suunnitellaan masentavan sinut ja ajavan sinut loppuun, kunnes sinä tulet vihdoin hyväksymään minkä tahansa muutoksen järjestelmään joka luvataan helpotuksen aikaansaamiseksi.

Oletko sinä lähellä tulla uuvutetuksi tällä lakkaamattomalla mediakampanjalla koskien Iranin ”uhkaa”?

Suomentajan kommentti: IAEA:n tiistainen (8.11.2011) raportti ei ollut niin mieto kuin edellä arveltiin. Esim. Uuden Suomen verkkolehti uutisoi (9.11.2011), että ”Pelottava Iran-totuus sanotaan nyt ääneen” ja ”Aiemmat varovaiset lausunnot on nyt unohdettu ja asiat sanotaan suoraan: Iran pyrkii hankkimaan itselleen ydinaseen.” (Lue http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/117673-pelottava-iran-totuus-sanotaan-nyt-aaneen). Iltalehdessä (9.11.2011) myöskin kerrotaan Iranin toimien viittaavan siihen, että maa on kehittelemässä ydinaseita. Lue http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2011110914723229_ul.shtml. Lainaus: ”IAEA:n tietojen mukaan Ulkomaisista tiedustelulähteistä tihkuneiden tietojen mukaan Iran on muun muassa käyttänyt tietokonemallinnusta ydinkärjen suunnitteluun, suorittanut räjähdyskokeita suuressa metallikammiossa sotilasalueella ja hankkinut tietoja ohjustensa varustamisesta ydinkärjillä. Asiantuntijoiden mukaan toimille voi olla muitakin syitä, mutta Iranin ydinhistorian huomioiden niitä voidaan pitää viitteinä ydinaseen kehittelystä. Viitteitä kehitystyön onnistumisesta ei kuitenkaan ole.” Voidaan siis kysyä, mikä olisi se ”savuava ase”, joka säikäyttäisi Israelin ja Yhdysvallat lopullisesti edellä kerrotun uutispaketin jälkeen. Olisiko David Bay (ja InfoWars) sittenkin väärässä vähättelemällä IAEA:n raporttia? Aika näyttää miten Israel ja USA suhtautuvat tähän Iran-raporttiin, jonka perusteella Iranilla on halutessaan valmius ottaa käyttöönsä ydinase kahden seuraavan vuoden kuluessa. Raportin seurauksena Iranin vastaiset uudet kovemmat ydinpakotteet eivät joka tapauksessa menisi läpi YK:n turvallisuusneuvostossa, koska Venäjä ja Kiina vastustavat niitä. Lue http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2011111014734752_ul.shtml.


II. Jopa eläkkeellä oleva Israelin Mossad-vakoilupäällikkö myönsi että Iran ei aiheuttaisi mitään uhkaa!!

UUTISKATSAUS: Entinen Mossad-päällikkö Halevy: Hyökkäyksellä Iraniin ’tulee olemaan iskuvaikutus alueelle 100 vuoden ajaksi’, Eurasia Review, 5. marraskuuta 2011

”Ephraim Halevy, entinen Mossad-johtaja, sanoi eilen että Iran ei aiheuta mitään ’eksistentiaalista uhkaa’ Israelille ja tuon hyökkäämisen täytyy todella olla viimeinen keino.”

Myöhemmin, hän totesi että Israelin hyökkäys Iraniin olisi tuhoisaa koko alueelle.

”’Kenen tahansa, joka harkitsee sellaista iskua, pitäisi tajuta että se ei vaikuttaisi suuresti ainoastaan Israeliin, vaan koko alueeseen seuraavien 100 vuoden ajaksi.’ Jos tämä olisi kaikki, jonka Halevy sanoi, se olisi tärkeää, mutta pelkkä näkemysten vahvistuminen ilmaistiin jo vakuuttavasti Meir Dagan’in, lähimmän entisen Mossad-päällikön taholta.”

Nyt me olemme saaneet tietää että Meir Dagan antoi myös samanlaisen lausunnon.

Iran EI aiheuta mitään uhkaa Israelille. Sen tähden, jätä nämä propagandapuheet omaan arvoonsa!

Kuinka minä voin olla niin varma siitä että Iran ei nyt yritä kehittää ydinaseita?

Cutting Edge raportoi kesäkuussa 2002, että Iran omisti jo ydinkärkiä, hankittuaan niitä Pakistanista. Lisäksi, Iranilla oli kyky iskeä minne tahansa alueella, koska se hankki ohjukset Pohjois-Koreasta! (Lue kaikki yksityiskohdat uutisesta NEWS2120, otsikolla, ”Ydinaseistettu Iran vs. Ydinaseistettu Amerikka: Kumpaa maailman tulisi pelätä?”)

Koska Iran on omistanut ydinkärkiä vuodesta 2002 lähtien, tämä koko uhkausten ja vastauhkausten virta on yksinkertaisesti harjoitusta sekä tuloksettomuudesta että propagandasta.

Mitä Adolf Hitler sanoi?

”Kerro tarpeeksi iso valhe ja riittävän usein ja ihmiset tulevat uskomaan sinua.”


 

III. Eräs kirjoittaja uskoo että Amerikan käyttäytyminen 9/11-iskuista lähtien on jo asettanut meidät ”kaikkein brutaaleimpaan” kategoriaan koko maailmanhistoriassa!

UUTISKATSAUS: 10 syytä sille että Amerikka tullaan tuomitsemaan brutaaleimpana imperiumina maailmanhistoriassa, Activist Post News, 7. marraskuuta 2011

”Mutta kuitenkin, tämä pelkkä käsite oikeasta ja väärästä menee sekaisin poikkeavilla aatteilla uskonnon, isänmaallisuuden, taloussysteemien ja monien muiden osastojen suhteen. ’Oikeutettu sota’ -sääntö on murentunut imperiumien tavoitteiden alla läpi historian. Amerikan johtama anglosaksinen imperiumi ei ole mikään poikkeus. Tämä imperiumi on ollut brutaalisti valloittamassa ja kolonisoimassa maa-alueita Rooman valtakunnan romahduksesta saakka. Kuitenkin, se on saanut vain amerikkalaiset kasvot viimeisimmällä vuosisadalla.”

”… kun pöly laskeutuu ja moraalin historiaa kirjoitetaan, Amerikkaa ja sen läntisiä kumppaneita tullaan todennäköisesti tarkastelemaan brutaaleimpana imperiumina historiassa. Tässä ovat kymmenen syytä miksi tämä on jo asianlaita:

1) Diktaattoreiden tukeminen

2) Ennaltaehkäisevien sotien aggressio

3) Kidutus: Kiduttaminen ei ole koskaan ollut hyväksyttävää niiden taholta jotka tavoittelevat korkean moraalin järjestystä globaalissa yhteisössä. Natseja ja japanilaisia sotilaita tuomittiin syyllisiksi ja teloitettiin osallistumisesta täsmälleen samoihin kidutustekniikoihin jotka Amerikka on määritellyt uudelleen ’parannetuksi kuulusteluksi’.” [Esim. jenkkien harrastama vesikidutus (waterboarding), Suom. huom.]

4) Toisinajattelun tukahduttaminen

5) Habeas Corbus -menettelyn poistaminen: Sano hyvästit käsitteelle olla syytön kunnes osoitetaan syylliseksi, oikeudelle kohdata syytteet ja sinun syyttäjäsi, sekä oikeudelle vapaasta ja reilusta oikeudenkäynnistä.

6) Kansalaisten salamurhaaminen: Näin juuri. Ei mitään tuomaria, ei tuomiota; suoraan vain teloitukseen. Amerikka on asettanut vielä yhden ennakkotapauksen heidän tyrannimaisessa etenemisessään kohti hirmuvaltaa kun he avoimesti salamurhasivat Amerikan kansalaisen ja hallinnon syntipukin, Anwar al-Awlakin, sekä hänen teini-ikäisen poikansa epäiltynä terrorismista. Paul Craig Roberts valittaa, ”Nyt USA:n hallinto ei ainoastaan saa kaapata USA:n kansalaista ja sulkea häntä vankilaan hänen elämänsä loppuun saakka esittämättä koskaan todisteita ja onnistumatta saamaan tuomiota syylliseksi, vaan se voi myös ampua hänet kylmäverisesti kadulle tai räjäyttää hänet miehittämättömän lennokin avulla.”

7) Luvattomat sodat käyttäen miehittämättömiä ilma-aluksia (Unauthorized Drone Wars)

8) Joukkotuhoaseiden käyttö: Kuinka ironista onkaan se että maailmanpoliisi joukkotuhoaseille on ainoa maa joka käyttää niitä massiivisessa mittakaavassa. Yhdysvallat on rekisterissä kemiallisten, biologisten ja jopa ydinaseiden käytöstä. Atomipommien pudottamisesta Hiroshimaan ja Nagasakiin 2. maailmansodassa, Monsato-yhtymän Agent Orange -kemikaalin käyttöön Vietnamissa, köyhdytetyn uraanin käyttöön Afganistanissa ja Irakissa, Amerikka vain tuomitsee itsensä puhuessaan joukkotuhoaseiden pahoista vaikutuksista.

9) Maailman suurin huumediileri

10) Maailman reservivaluuttavankeus (World Reserve Currency Prison): Vaikkakin joukkovelka-aseet (Weapons of Mass Debt) on väkivallaton muoto imperiumin laajentamisesta, se on ehkäpä brutaalein ja tehokkain muoto kontrollista.” [Esim. Kiina, joka omistaa suunnattomasti USA:n dollaripohjaisia valtion velkakirjoja, on pakotettu tukemaan USA:ta, sillä muutoin sen velkapaperit kävisivät arvottomiksi jos Amerikka romahtaisi taloudellisesti. Kiina on sidoksissa Yhdysvaltoihin, samoin kuin Eurooppakin, jotka rikastuvat Yhdysvaltoihin menevän kauppaviennin avulla. Suom. huom.]

Koko Bushin presidenttiyden kahdeksan vuoden aikana, me valitimme että hän ja hänen kenraalinsa purkivat systemaattisesti Perustuslakia toimillaan. Nyt, me tunnumme pääsevän lähelle agendaa tukahduttavimmasta diktatorisesta hallinnosta maailmanhistoriassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com