Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Lucifer saa oman TV-sarjansa Yhdysvalloissa – Urkintaa rajoittava uusi Freedom Act -laki ei haittaa NSA'n vakoilutyötä – Paavi Francis kehottaa katolisia ja protestantteja yhdistymään

Tässä hyvin mielenkiintoinen tuore Cutting Edgen uutishälytyskirje (NewsAlert) loppuviikolta, jonka suomensin kokonaan. Se sisältää kolme osiota ja aluksi David Bay paljastaa uusimman asteen valtamedioiden propagandakampanjassa, joka pyrkii aivopesemään ihmisiä tulevan Antikristuksen hyväksymiseksi. Kyse on uudesta TV-sarjasta Amerikassa, jossa Lucifer itse, eli paholainen, esitetään miellyttävässä valossa pelastamassa ihmiskuntaa. Toisessa uutiskirjeen osiossa kerrotaan liittovaltion hämäyksestä lainsäädännössä kun uusi tiedustelupalvelujen, erityisesti NSA'n, urkintaa rajoittava vapauslaki ei todellisuudessa aiheuta merkittävää muutosta tähänastiseen vakoilutoimintaan. Massojen valvontaa voidaan edelleen suorittaa mittavasti, tosin kierrellysti sopivan kiertotien kautta. Lopuksi viimeisessä osiossa julkistetaan viimeisimpiä, 'profeetallisia', roomalaiskatolisen paavin sanomisia, jotka antavat osviittaa tulevalle Antikristuksen maailmanuskonnolle. David kertaa tässä yhteydessä protestanttisen ja katolilaisen kristinuskon eroavaisuuksia ja huomauttaa vielä katolisen kirkon rikoksista menneisyydessä. Kukaan tosikristitty ei voi veljeillä roomalaiskatolisuuden kanssa.

--------------------------------

News Alert (uutishälytys) Cutting Edgen sivuilla

Hot News

Friday, June 5, 2015


http://www.cuttingedge.org/detail.cfm?ID=2642
DVD

I. Lucifer saa parasta katseluaikaa TV:ssä!

Propagandavalmennusta hyväksymään Lucifer ja hänen arvonsa esiintyy nyt Fox TV -kanavalla!


”Vuonna 2016, ylimääräinen uusi TV-sarja liittyi lukujärjestykseen johon sisällytetään pirullinen TV-draama LUCIFER … Perustuen roolihahmoihin joilla on jälkensä DC Entertainment's Vertigo -tuotantoyhtiössä, LUCIFER'ia tähdittää Tom Ellis (”Merlin”) hurmaavana, karismaattisena ja hiton komeana alkuperäisenä langenneena enkelinä, joka, kyllästyneenä ja onnettomana Helvetissä, pakenee Los Angelesiin, missä hän käyttää hyväksi suostuttelemisen lahjaansa rangaistakseen pahiksia. Mutta mitä kauemmin hän on poissa alamaailmasta, niin sitä suurempi uhka ...”

Tämä näppärä Foxin TV-sarja aikoo kuvata Luciferin ”hyvän kaverin” roolissa yliluonnollisena olentona joka jättää kotinsa Helvetissä, jotta hän voisi pelastaa ihmiskunnan. Eikö tämä juoni kuulosta paljolti samanlaiselta kuin Raamatun selonteko Jeesuksesta? Pelastaakseen syntisen ihmiskunnan, Jeesus jätti valtaistuimensa kirkkaudessa, jotta Hän voisi tulla maan päälle ja suorittaa pelastussuunnitelmansa.

Raamattua tietämättömälle maailmalle, tämä nykypäivän rinnastus Luciferista Jeesukseen saattaa tuntua loogiselta. Sinä ymmärrät, Antikristus tulee olemaan todellisen Luciferin possessoima ja hän kertoo ihmiskunnalle että hän on tullut pelastamaan heidät. Tämä TV-sarja näyttää olevan koulutusväline valmistamaan maailma tulevalle Antikristukselle.

Kristitty kirjailija Constance Cumbey siteeraa New Age -kirjailijaa, joka totesi, että ”Kristus ei voi ilmestyä ennenkuin huomattava osa ihmisistä on esivalmennettu hyväksymään hänet.” (Hidden Dangers of the Rainbow)

TV- ja elokuva-listojen, joihin kuuluvat teemat demoneista ja ihmissusista ja noidista, jälkeen, Hollywood on päättänyt että, aika on saapunut tuoda esiin ”Big Gun (iso ase)”, Lucifer itse.

Kristitty, tämä kehitys on vielä yksi aikainmerkki, joka kertoo meille, että (ruumiin)lunastuksemme ajankohta on käsillä!

”Mutta kun nämä alkavat tapahtua, niin rohkaiskaa itsenne ja nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne on lähellä.” (Luukas 21:28)


http://www.cuttingedge.org/detail.cfm?ID=2089
DVD

II. Onko Patriot Act TODELLA purettu, vai vain korvattu uudella versiolla?

Onko amerikkalaisia jälleen petetty?

UUTISKATSAUS: ”USA:n Freedom Act antaa NSA'lle kaiken mitä se haluaa – ja vähemmän”, by Joshua Kopstein, al-jazeera News, America Focus, 2. kesäkuuta 2015

”Äänin 67-32 Senaatissa tänä iltapäivänä, Kongressi lopulta hyväksyi USA:n Freedom Act'in (vapauslain), vakoilua rajoittavan lakiesityksen, jota tervehdittiin Capitol-kukkulalla suurimpana ponnistuksena koskaan hillitäkseen tiedusteluyhteisöä lähtien syyskuun 11. päivän 2001 iskuista.”

”Senaatti hyväksyi Edustajainhuoneen version lakiesityksestä, jota oli vesitetty tiedustelupalvelujen käskystä, ja presidentti Obama allekirjoitti Freedom Act'in laiksi myöhemmin tänä iltana.”

Koska liittovaltio ei koskaan luovuta diktatorisia valtuuksia joita se on hyväksynyt, minä katselin tätä uutista suurella varauksella. Kuten on käynyt ilmi, skeptisyydelläni oli pohjaa. NSA'ta ei oikeastaan ”hillitty”. Itseasiassa, NSA-virkailijat tuntuivat olevan hyvin tyytyväisiä uuteen lakiesitykseen.

”... Freedom Act on keskittynyt lähes yksinomaan lopettamaan yhden ainoan Kansallisen turvallisuusviraston ohjelman yhden ainoan viranomaistahon alaisuudessa: Salaisen amerikkalaisten puhelutietojen massakeruun Patriot Act'in artiklan 215 nojalla, jonka Edward Snowden paljasti lähes kaksi vuotta sitten … Uusi laki korvaa NSA'n massatietojen keräämisen ohjelmalla joka edellyttää teleyhtiöitä säilyttämään datan ja myöntämään tiedustelupalveluille pääsyn tietoihin paremmin kohdennettujen tuomioistuinpäätösten kautta.”

Tämä uusi lakiehdotus mahdollistaa NSA'n jatkaa toimintaansa jokseenkin samalla tavalla kuin se on tehnyt lokakuusta 2001 lähtien, kun alkuperäinen Patriot Act astui voimaan. Unohda väärä vakuutus siitä, että NSA alistetaan ”paremmin kohdennetuille tuomioistuinpäätöksille”. Tuomioistuin, jonka puoleen NSA kääntyy saadakseen luvan urkinnalleen, on salainen liittovaltion valvontatuomioistuin, joka luotiin 9/11-iskujen jälkeen, tarjoamaan nimellistä viikunanlehti-suojelua Amerikan kansalaisten oikeuksille ja vapauksille.

Sallikaamme tämän kirjoittajan sanoa viimeinen sana koskien tätä aihetta.

”Jopa NSA'n sisäpuolella olevat ihmiset ovat avoimesti juhlineet Freedom Act'in vakoilua koskevia ”uudistuksia”, kutsuen lakia ”tyhjäksi purilaiseksi (nothingburger) yksityisyysyhteisöä varten”. Ja he saattavat olla oikeassa – niin monien päällekkäisten ja tarpeettomien valvontaviranomaisten myötä, olisi typerää ajatella, että Freedom Act on pysäyttänyt tietojen massakeruun jossain merkittävässä kapasiteetissa.”

Mutta, tavallinen amerikkalainen ei tiedä tätä tosiasiaa. Valtaosa kansalaisista juuri nyt epäilemättä huokaisevat helpotuksesta, luullen että Kongressi on toiminut suojellakseen meidän vapauksia, kun todellisuudessa mitään sellaista ei ole tapahtunut.

Kuten tavallista, liittohallitus johtaa ”hämäyksen” avulla!


http://www.cuttingedge.org/detail.cfm?ID=2321
III. Paavi Francis kehottaa katolisia ja protestantteja yhdistymään.

”Me olemme yhtä”, hän sanoo. Maailmanuskonto on tulossa!

Ja, roomalaiskatolisesta paavista tulee Ilmestyskirjan luvun 13 'Väärä profeetta'.

UUTISKATSAUS: ”Paavi Francis väittää, että paholainen pitää evankelikaaleja ja roomalaiskatolisia jakautuneina: 'He ovat yhtä' ”, by Heather Clark, Christian News Network, uusintapainos Lighthouse Trails uutiskirjeessä, 3. kesäkuuta 2015

”ROOMA – Tallennetussa videolausunnossa, joka julkaistiin lauantaina 23.5.2015, roomalaiskatolinen paavi, tunnettu nimellä Franciscus, väitti, että evankelikaalit ja katoliset ovat yhtä, ja että se on paholainen, joka on erottanut nämä kaksi ryhmää. 'Jako on 'valheen isän', 'eripuran isän' työtä, joka tekee kaiken mahdollisen pitääkseen meidät jakautuneina', hän sanoi.”

https://www.youtube.com/watch?v=DGOGfKeDKy8 (Paavi puhuu 23.5.2015, tekstitys)

Paavi Francis kieltäytyy kärjekkäästi tunnustamasta, että todellinen syy katolisen ja protestanttisen kristinuskon jaolle on oppi ja henki, joka asuu kummassakin leirissä.

Katsos, katolilaisuus on väärennettyä kristinuskoa, perustuen ”teoilla ansaittavaan pelastukseen”, kun taas protestanttinen kristinusko perustuu suoraan armosta pelastumiseen ja uskoon Jeesuksen uhriin yksinään.

Paavi Francis yrittää tuoda protestanttisen kristinuskon tulevan maailmanuskonnon globaalin teltan alle. Katsos, Eliitti valitsi paavin – kuka tahansa hän onkaan tuolloin – olemaan Uuden maailmanjärjestyksen uskonnon ylin uskonnollinen johtaja (Lue kaikki yksityiskohdat uutisesta NEWS1052, suomennettu).

Lainaus Bill Lambert'ilta, Bostonin Teosofisen seuran tilaisuudessa, elokuun 18. päivänä 1991, kertoo kaiken:

”Sopivalla historian hetkellä, paavi vierailee yhdistetyllä juutalaisten/kristittyjen/muslimien sektorilla Jerusalemissa ilmoittaakseen, että kaikkien uskontojen pitäisi yhdistyä yhdeksi … ”Energiat tahtovat virrata Hierarkiasta maapallolle tuottamaan Kristuksen fyysisen ilmentymän; mutta, tällainen virtaus voi tapahtua vain, kun ihmiskunta nostaa sen kollektiivista tietoisuutta, jotta ihmiset voivat olla asianmukaisesti valveutuneita vastaanottajia.”

”Sitten yritin uudestaan saada Bill'in lausumaan, että yksi maailmanuskonnon johtajista astuisi esiin ottaakseen Raamatun Väärän profeetan roolin. Sanoin, 'Takaisin paaviin hetkeksi, Bill. Sinä totesit, että, oikealla hetkellä, paavi menisi Jerusalemiin. Varmasti paavi on sopiva vastaanottaja Kristukselle.' Tässä vaiheessa, Bill nyökkäsi myöntävästi, että paavi on oikea vastaanottaja Kristukselle (Antikristus).”

Protestanttinen kristinusko on erillään roomalaiskatolisuudesta kymmenien miljoonien marttyyrien kautta jotka kuolivat katolisten teloittajien käsissä roomalaiskatolisen inkvisition aikana (1550-1850). Kristityt johtajat, jotka kannattavat lähentymistä Vatikaanin kanssa, kuvantavat yli 70 miljoonan protestantin hirvittävää kärsimystä ja kuolemaa kun Rooma todella yritti poistaa kaikki protestantit miekan terällä. Tällaiset nykyiset kristityt johtajat ovat pettureita niin monien veljien Kristuksessa kuolemaan, jotka ovat eläneet, ja vuotaneet verta, ennen nykyaikaamme.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com