Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

lauantai 25. heinäkuuta 2015

Amerikan uusi jumala on Baphomet, jota Eliitti palvoo

Tässä tällä hetkellä kolmanneksi tuorein Cutting Edgen Headline News -artikkeli kesäkuun lopulta 2015, jossa käsitellään hiljattaista USA:n korkeimman oikeuden päätöstä koskien samaa sukupuolta olevien avioliittojen laillisuutta kaikissa Yhdysvaltain osavaltioissa. Koska oikeuslaitos hyväksyi homoseksuaalisen/transseksuaalisen perversion koko maahan, niin Amerikka muuttui kertaheitolla uussodomalaiseksi yhteiskunnaksi ja sen uusi jumala on okkultistien sarvipäinen vuohipukki, Baphomet, joka on eräs symboli Saatanasta ja Sodoman jumala. David Bay kertoo artikkelissaan tarkemmin Baphomet-jumalan symboliikasta ja miten eräs kuuluisuus on valjastettu olemaan seksuaalisen perversion äänitorvi nykyään Amerikassa. Artikkelin suomensi: Olli R.

--------------------------

USA:n korkeimman oikeuden päätös julistaa samaa sukupuolta olevat avioliitot laillisiksi on virallisesti pakottanut Amerikan ylittämään tuon pelätyn ”Sodoman tuomiolinjan”

Alaotsikko: Amerikan uusi jumala, jota Eliitti palvoo, on Baphomet, transsukupuolinen demoni helvetistä.

Baphometin ihmissymboli on nykyään Caitlyn/Bruce Jenner!

Uusi maailmanjärjestys on tulossa! Oletko valmis? Kun sinä kerran tulet ymmärtämään, mikä tämä "Uusi maailmanjärjestys" todella on ja kuinka sitä asteittain valmistellaan, sinun on mahdollista nähdä sen kehittyminen päivittäisissä uutisissa!!

Opi kuinka voit suojella itseäsi ja rakkaitasi.

Valmistaudu yllättymään, niin että sinä et enää ikinä seuraa uutisia samalla tavalla.
 
OLET NYT TERÄNSUULLA

Copyright © 2015 Cutting Edge Ministries. All rights reserved.
 

Amerikka – Kohtaa uusin jumalasi!

Hänen nimensä on Baphomet, yksi Saatanan pääruhtinaista Helvetissä. Jotkut ammattiaan harjoittavat saatanistit jopa pitävät Baphomet'ia vain toisena ilmaisuna Saatanasta itse.

Tätä symbolia kutsutaan “Baphomet'iksi”, tai “sapattivuoheksi”. Tämä on androgyyni hahmo Saatanasta, hänen kaikessa suuressa pahuudessaan.

Tämä vuohipukki on yksi suurimmista hermeettisen taikuuden symbolisista eläimistä, sanoo Levi, ja se on 'sukupolven symboli'. Noituutta käsittelevästä kirjasta, 'The Complete book of Witchcraft and Demonology (Täydellinen kirja noituudesta ja demonologiasta)', me löydämme kuvan Baphomet'ista [s. 145]. Kuvateksti toteaa, että hän on 'noitien sarvipäinen jumala, sukupuoli-inkarnaation symboli.” ["Masonic And Occult Symbols Illustrated", Tri. Cathy Burns, s. 51]

Anton LaVey identifioi Baphomet'in hänen surullisen kuuluisassa kirjassaan, ”The Satanic Bible”. Kuuntele:

”Baphomet – Temppeliherrojen palvoma symboli Saatanasta.” [s. 58]

Tämä lainaus pitäisi laittaa pysähdysmerkiksi kaikkien niiden kohdalle, jotka ovat yrittäneet sanoa, että temppeliritarit eivät oikeastaan palvoneet Saatanaa, ja että kaikki lausunnot siitä, että he palvoivat Baphomet'ia, olivat tehtailtuja. Kaikkien vapaamuurarien tulisi välittömästi havahtua, sillä he kirkastavat ja kunnioittavat temppeliritareita, ja puolustavat heitä voimallisesti ["Morals and Dogma", Albert Pike, Chapter XXX, s. 814-24]. Tämä kunnioitus menee niin pitkälle, että nimetään salaseura nuorille vapaamuuraripojille, ”Order of DeMolay”; Jacques DeMolay oli temppeliritareiden biseksuaalinen johtaja, kun Ranskan kuningas Louis XVI hyökkäsi heitä vastaan tuhoten heidät ["Hidden Secrets of the Eastern Star", by Tri. Cathy Burns, s. 127-130].

”Temppeliritarit .. olivat olleet eksytyksen mestareita, asiantuntijoita kaksinaamaisuudessa, ilmestyen palvelemaan Kristusta pinnalta katsoen samalla kun palvoivat Luciferia heidän sisäisten riittiensä puitteissa.” ["Hidden Secrets of the Eastern Star", by Tri. Cathy Burns, s. 130; Korostus lisätty] Pidä tämä erinomainen määritelmä mielessä, sillä hyvin monet niin kutsutut ”kristilliset” seurakunnat, johtajat ja pastorit pitävät asiantuntevasti yllä tämäntyyppistä julkisivua, pettäen miljoonia.

Kun Yhdysvaltain korkein oikeus laillisti samaa sukupuolta olevat avioliitot, se virallisti dramaattisen muutoksen, jota on tapahtunut vaiheittain jo hyvin pitkän aikaa. Mikä oli tämä kansallinen laillistettu muutos? Korkein kansallinen oikeuslaitos päätti, että homoavioliittoja pidettäisiin nyt samalla tasolla kuin Jumalan säätämää heteroseksuaalista avioliittoa. Tämä dramaattinen muutos lisäksi hautasi virallisesti Pyhän Raamatun Jumalan – Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumalan – ja toi sisään Sodoman jumalan, androgyynisen demoniolennon, Baphomet'in.

Huomaa Baphomet. Symbolit ovat erittäin tärkeitä okkultistille, ja tässä hahmossa on paljon symbolismia.

Baphomet on humanoidi hahmo vuohen pään kanssa ja edustaa molempia sukupuolia, kun sillä on naisen rinnat ja kuvataan omistavan sekä miespuoliset että naispuoliset sukupuolielimet. Sitä kutsutaan myös Mendes-vuoheksi, Mustaksi vuoheksi tai Juudas-vuoheksi.” ( "Homosexuality, Gender Confusion and The Spirit of Baphomet", Word Press)

Vapaamuurarit esittävät Pyhän Hengen saatanallisen Baphomet -symbolin kanssa! (Albert Pike, "Morals and Dogma", s. 734, teaching of the 28th Degree) Tämä kuvaus on todella herjaava, ja tulee lähelle ”anteeksiantamatonta syntiä”, joka tapahtuu, kun ihminen yhdistää Jeesuksen voiman parantaa ja herättää kuolleita, toiseen demoniseen jumalaan, ”Belsebub'iin”! Pyhä Henki on kaikkivaltias Jumala, universumin Luoja.

Nykyään Baphomet'in henki on pyyhkimässä tätä kansakuntaa kuin koskaan ennen!

Tämän symbolin loi yksi merkittävimmistä saatanisteista ja vapaamuurareista kautta aikojen, Eliphas Levi. Vuosisatojen kuluessa, se on tunnustettu yhdeksi pahimmista kaikista symboleista. Kun katsot tarkasti Baphomet'ia, näet että painopiste on sukupuolessa, koska tämä olento on androgyyninen – sekä miespuolinen että naispuolinen – ja voit nähdä että sillä on naisen rinnat, ja erektiossa oleva fallos. Itseasiassa, kaksi käärmettä näytetään kiertyneinä erektiossa olevan falloksen ympärille, falloksen, joka näyttää epäilyttävän suurelta. Tällä olennolla on pää kuin ”sarvipäisellä vuohipukilla”, mikä on toinen nimike Saatanalle. Kirjassa, Masonic and Occult Symbols Illustrated, Tri. Cathy Burns sanoo, ”Noituutta käsittelevässä kirjassa, The Complete Book of Witchcraft and Demonology … kuvateksti toteaa, että hän on 'noitien sarvipäinen jumala, sukupuoli-inkarnaation symboli'.” [s. 51] Jos katsot tarkkaan, näet Baphomet'in tekemässä paholaisen kolmikkomerkkiä oikealla kädellään. ”Baphomet tunnetaan myös sapattivuohena, jollaisena Saatanaa pyritään palvomaan noitien sapatteina”. [Frank Gaynor, Dictionary of Mysticism, New York, Philosophical Library, 1953, s. 24] 

Sitten huomasimme, että Baphomet on virallisesti hyväksytty Saatanan Kirkon symboliksi [The Occult EmporiumWinter, 1993-1994, s. 54] ja sitä käytetään Saatanan seurakuntapapin toimesta [Ibid., 1990-1991, s. 26].

Jo jonkin aikaa, Amerikka on ollut seksuaalivähemmistöjen eli LGBT-liikkeen (lesbot/homot/biseksuaalit/transut) eri muotojen kourissa. Valtamedian uutiset ovat tehneet juttuja kaikista näistä neljästä homoseksuaalisen yhteisön muodosta. Korkeimman oikeuden päätös antoi hyvin laajan ohjeistuksen, että ”samaa sukupuolta olevat avioliitot” olivat laillisia. Tämä on laaja sateenvarjo, jonka alla kaikki nämä erityiset homoseksuaaliset käytännöt voivat löytää kodin.

Mutta on toinen termi, jota on myös laajalti käytetty: Transsukupuolinen

Transsukupuolista käytetään yleensä kattavana yleisterminä joukosta yksilöitä, käyttäytymisiä, ja ryhmiä, joihin liittyy kokonaan tai osittain taipumuksia kohti vastakkaista sukupuolta. Transsukupuolisten symboli, miespuolisen ja naispuolisen merkin yhdistelmä kolmannen, yhdistetyn varren kanssa edustaa transsukupuolisia ihmisiä.” ("Transgender Terminology and Definitions", Laura Definitions)

Huomaa että tällä Baphomet-symbolilla on kaikki kolme elementtiä, jotka on mainittu tässä määritelmässä, edellä.

Transsukupuolisten symboli, miespuolisen ja naispuolisen merkin yhdistelmä kolmannen, yhdistetyn varren kanssa...”

Baphomet'illa on sekä miehisiä että naisellisia ruumiinosia, ynnä kolmas symboli, joka tulee suoraan ylös haaravälistä, kuvattu tässä kahtena käärmeenä kiertyneinä falloksen ympärille. Toisin sanoen, Baphomet on transsukupuolisten jumala. Kuten me totesimme aiemmin, saatanallinen perversion henki on pyyhkimässä Amerikkaa, ja todellakin, suurta osaa kehittynyttä maailmaa. Legioonittain ihmisiä on kääntymässä jonkinlaiseen muotoon saatanismista, olipa se ahneutta, saamattomuutta, ylpeyttä, kateutta, vihaa, mässäilyä tai himoa.

Amerikassa yksi himon muoto, joka on saavuttamassa yhä enemmän momentumia, on kaikenlaiset homoseksuaalisuuden muodot. Viimeisen vuosikymmenen aikana, Amerikan gay-ihmiset ovat saaneet paljon hyväksyntää, kunnes nyt, he ovat niin avoimia seksuaalisten taipumustensa kanssa kuin kukaan olisi koskaan voinut olla Sodoman kaltaisessa yhteiskunnassa.

Mutta, Saatana on mestari johtamaan nukkehallitsijoita ja hän on yhtä taitava vetämään kätyreidensä naruja kuin mikä tahansa olento voisi koskaan olla. Hän tiesi että, kun hän muutti Amerikan uussodomalaiseksi yhteiskunnaksi, että hän tarvitsi symbolin, jonkun kuuluisan omassa oikeudessaan, joka voisi hyvin julkisesti ja hyvin rohkeasti kuuluttaa homoseksuaalisuudestaan suurella ylpeydellä ja ahneudella.

Edelleen, koska Saatana on Baphomet, seksuaalisen himon ja transseksuaalisen homoseksuaalisuuden jumala, on järkevää ajatella, että hän haluaisi luoda nykypäivän Baphomet'in. Syötä Bruce Jenner, miespuolinen olympiavoittaja vuodelta 1976, ja johtaja yhdelle suurimmista perheistä joka on omistautunut seksuaaliselle himolle, Kardashian'it. Bruce sanoi, että hän kamppaili seksuaalisen sukupuolensa kanssa monia vuosia. Seuraten ”avioeroaan vuonna 2015, Jenner tuli ulos kaapista transnaisena ja, kesäkuussa 2015, muutti nimensä Caitlyn'iksi ja alkoi viitata itseensä feminiinipronomineillä. Monet uutislähteet kuvaavat hänet kuuluisimpana avoimesti transsukupuolisena henkilönä maailmassa.” (Wikipedia Online Encyclopedia)

Saatanalla on myös huumorintajua.

Jenner on kristitty, kallistuu poliittisesti konservatiiveihin, ja on republikaani.”

http://www.cuttingedge.org/detail.cfm?ID=2632
Kun Jenner tuli ulos kaapista, Amerikka kävi ballistiseksi. Seksuaalivähemmistöillä oli sankarinsa, mies/nainen, joka oli kuuluisa, rikas, hyvillä yhteyksillä varustettu, ja hyvin ylpeä ollakseen julistettu transunainen. Hän otti nimen ”Caitlyn”, jolla on hyvin mielenkiintoisia merkityksiä.

Nimi Caitlyn on irlantilaisen vauvan nimi. Irlannissa nimen Caitlyn merkitys on: meaning pure (sisällöltään puhdas).”

Nimi Caitlyn on amerikkalaisen vauvan nimi. Amerikassa nimen Caitlyn merkitys on: meaning pure (sisällöltään puhdas)”

Jos henkilöstä on määrä tulla yksi epäpuhtaimmista yksilöistä Jumalan maapallolla, niin miksi ei ottaa nimeä, joka tarkoittaa päinvastaista? Olen varma siitä, että LGBT-ihmiset rakastavat alkuperäistä merkitystä Caitlyn-nimelle. Nimi-sivusto sanoo tällaista koskien Caitlyn-ilmausta:

Ihmiset tämän nimen kanssa pyrkivät olemaan luovia ja erinomaisia ilmaisemaan itseään. Heitä vetävät taiteet ja he usein nauttivat elämästä valtavasti. He ovat usein huomion keskipisteenä, ja nauttivat työurista, jotka laittavat heidät parrasvaloihin. Heillä on taipumusta olla mukana useissa erilaisissa aktiviteeteissa, ja ovat joskus holtittomia energioittensa ja rahojensa kanssa.” ("Baby Names", She Knows)

Tänä päivänä Amerikalla on uusi pakanajumala, Baphomet, fyysisesti inkarnoitunut Bruce/Caitlyn Jenner'inä.

Ja gay-ihmiset kaikkialla maailmassa juhlistavat tätä ”voittoa” yli virallistetun ja järjestäytyneen uskonnon, sekä yli tuon vihatun Raamatun Jumalan.

Harvat ymmärtävät, että tämä korkeimman oikeuden päätös ja valtava rakkauden vuodatus sekä vaikutus samaa sukupuolta olevalle väelle, on siirtänyt Amerikan areenalle, jossa Sodoma ja Gomorra kerran olivat. Jeesus viittasi tähän aikaan päivien lopussa kun homoseksuaalisuus tulisi ulos kaapista jälleen kerran.

”Niin myös, samoin kuin kävi Lootin päivinä: he söivät, joivat, ostivat, myivät, istuttivat ja rakensivat, mutta sinä päivänä, jona Loot lähti Sodomasta, satoi tulta ja tulikiveä taivaasta, ja se hukutti heidät kaikki, samoin käy sinä päivänä, jona Ihmisen Poika ilmestyy.” (Luukas 17:28-30)

Mitä me teemme nyt, kun Amerikka on virallisesti hyväksynyt Sodoman ja Gomorran seksuaalisen mieltymyksen, mitä me kristityt teemme? Meidän täytyy varoittaa, kehottaa ja rakastaa heitä epäitsekkäästi kuten Jeesus käski meidän tehdä, ja esittää evankeliumi aina kun Pyhä Henki avaa oven. Emme tule peruuttamaan tätä saatanallista yritystä perustaa Uusi Maailman Järjestys ja lavastaa sen Antikristusta maailman näyttämölle.

Mutta, me voimme siepata niin monta sielua kuin on inhimillisesti mahdollista, pitämällä mielessämme Juudaan kirjeen jakeet:

”Ja että hän ne enkelit, jotka eivät säilyttäneet valta-asemaansa, vaan jättivät oman asumuksensa, pani pimeyteen iankaikkisissa kahleissa säilytettäviksi suuren päivän tuomioon; samoin kuin Sodoma ja Gomorra ja niiden ympärillä olevat kaupungit, jotka samalla tavalla kuin nekin harjoittivat haureutta ja eksyivät luonnottomiin lihanhimoihin, ovat varoittavana esimerkkinä, kärsiessään iankaikkisen tulen rangaistusta. Yhtäkaikki nämä uneksijat samoin saastuttavat lihan; he halveksivat herrautta, herjaavat kirkkauden henkiolentoja.” (Juudas 6-8)

”Ja armahtakaa toisia, niitä, jotka epäilevät, pelastakaa heidät, tulesta temmaten; toisia taas armahtakaa pelolla, inhoten lihan tahraamaa ihokastakin.” (Juudas 22-23)

Totisesti, nämä merkitykselliset tapahtumat todistavat ilman epäilyksen häivää, että maailma on astunut aikakauden loppupäiviin.

---------------------------------

Oletko sinä hengellisesti valmis? Onko sinun perheesi? Suojeletko sinä riittävästi rakkaitasi? Tämän ministeriön tarkoitus on saada sinut ymmärtämään vaara joka uhkaa sinua, ja auttaa sitten sinua löytämään keinoja, kuinka varoittaa ja suojella rakkaitasi. Sitten kun olet kauttaaltaan valmis, sinä voit myös käyttää tietojasi keinoina avata ovi keskustelulle pelastumattoman henkilön kanssa. Minä olen tehnyt sitä monta kertaa ja olen nähnyt ihmisten tulevan Jeesuksen luokse tämän seurauksena. Nämä vaaralliset ajat ovat myös aikoja jolloin me voimme tuoda monta sielua Jeesukselle Kristukselle, saaden aikaan ikuisen muutoksen.

Jos olet ottanut Jeesuksen Kristuksen vastaan henkilökohtaisena vapahtajanasi, mutta olet ollut hyvin välinpitämätön hengellisellä matkallasi Hänen kanssaan, sinun täytyy välittömästi pyytää Häneltä anteeksiantoa sekä uudistumista. Hän antaa sinulle välittömästi anteeksi sekä täyttää sydämesi Pyhän Hengen ilolla. Sitten sinun tarvitsee aloittaa päivittäinen rukouselämä ja henkilökohtainen Raamatun opiskelu.

Jos sinä et ole ottanut Jeesusta vastaan henkilökohtaisena vapahtajanasi mutta olet tullut ymmärtämän Hänen todellisuutensa sekä lopun aikojen lähestymisen, ja haluat ottaa vastaan Hänen ilmaisen Ikuisen Elämän lahjansa, sinä voit tehdä sen nyt, omassa kodissasi. Kun sinä kerran olet ottanut Hänet vastaan vapahtajana, olet hengellisesti uudestisyntynyt, ja saat olla aivan yhtä varma Taivaaseen pääsystä kuin olisit jo siellä. Sitten sinä voit levätä vakuuttuneena siitä että Antikristuksen valtakunta ei pääse käpälöimään sinua hengellisesti.

Jos haluat tulla uudestisyntyneeksi, siirry Pelastuksen sivullemme nyt.

Toivomme, että olet tullut siunatuksi tämän palvelun kautta, joka pyrkii kasvattamaan ja varoittamaan ihmisiä, jotta he voisivat nähdä tulevan Uuden Maailman Järjestyksen – Antikristuksen Valtakunnan – jokapäiväisissä uutisissaan.

Lopuksi, olisi mukavaa kuulla teistä.

Voit lähettää meille postia joko
etana tai sähköposti.

Jumala siunatkoon sinua!

Become a Headline News subscriber HERE.

Tämä on Cutting Edge Ministeriön artikkeli numero 2549.

Kääntäjä: Olli R. – ”nokialainen”

3 kommenttia:

  1. Detroitissa järjestettiin viikonloppuna saatanallinen seremonia jossa paljastettiin 8 jalkaa korkea Baphomet-patsas Saatanan Temppelissä palvottavaksi.

    "Detroit Dances With Devil"

    https://www.youtube.com/watch?v=Ery92giUbfs (Paul Begley 26.7.2015)

    http://www.metrotimes.com/Blogs/archives/2015/06/18/the-satanic-temple-to-unveil-baphomet-monument-in-detroit

    "In the meantime, the statue will get an unveiling party on Saturday, July 25 in Detroit."

    https://www.rt.com/usa/310781-satanic-temple-detroit-unveiled/

    VastaaPoista
  2. Kannattaa katsoa seuraava kattava video Detroitin iljettävästä tapahtumasta. Kaksi homomiestä suutelee keskenään kun Baphomet-patsas julkistetaan temppelissä juutalaisten surullisenkuuluisana Tisha B'Av -päivänä 25.-26.7.2015 (alkaa kohdasta 3:15).

    Apollyon Rising : Satan Statue unveiled during Largest Public Ceremony on Tisha B'Av (Jul 26, 2015)

    https://www.youtube.com/watch?v=agVSjVfD4k8

    http://aijaa.com/Mk6rdU (homojen suutelu kun patsas paljastetaan)

    VastaaPoista
  3. Kiitos Olli jälleen ajankohtaisesta artikkelista:)

    Tempaus on ilmeisen lähellä. Iloitkaamme siitä. Siunatkaamme Jumalan silmäterää. Israelin jäännös tulee mahdollistamaan maailmanrauhan kutsumalla Kuningastaan "hoosianna".

    Luuk. 13:35 Katso, 'teidän huoneenne on jäävä hyljätyksi.' Mutta minä sanon teille: te ette näe minua, ennenkuin se aika tulee, jolloin te sanotte: 'Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen.'"

    Pian Herra yhdistää Aabrahamin pojat ja 1000-vuotinen rauha voi alkaa Lähi-idässä.

    > Abraham’s Territory…but not yet!
    Egypt, Assyria, Israel
    Isaiah 19:25 prophesies of this trio saying, “Whom the LORD of hosts shall bless, saying, Blessed be Egypt my people, and Assyria the work of my hands, and Israel mine inheritance.” Here we see the descendants of the 3 wives of Abraham linked together. Assyria is located in the north by the Euphrates, Egypt is located in the south by the Nile and Israel lies smack dab between them, with a road that will connect the three in the future. This alliance of Abraham’s descendents does not exist yet, but will be established in the Kingdom of God, as shown by Isaiah 19:23.
    “In that day there will be a highway from Egypt to Assyria. The Assyrians will go to Egypt and the Egyptians to Assyria. The Egyptians and Assyrians will worship together. In that day Israel will be the third, along with Egypt and Assyria, a blessing on the earth. <

    http://www.thechurchesofgod.com/ABRAHAM%20FATHER%20OF%20MANY%20NATIONS.htm

    Tempaus

    https://www.google.fi/#q=rapture%20of%20the%20church

    Jumalan valtakunta

    https://www.google.fi/#q=god%27s+kingdom

    Siunattua loppukesää Ollille ja lukijoille.
    Jyrki

    VastaaPoista

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com