Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Iranin ydinsopimus toteuttaa Raamatun profetiaa – 5 huomioitavaa kohtaa

Tässä tuorein pastori J.D. Farag'in profetiapäivitys muutaman päivän takaa, jossa jatketaan Iranin ydinsopimuksen puimista profeetallisesta näkökulmasta käsin. Pastori siteeraa ydinsopimusta käsittelevien uutisartikkeleiden tekstejä ja liittää ne neljään Raamatun lopunajan profetiaan ja yhteen profeetalliseen johtopäätökseen. Näin syntyy kokonaisuus, jonka perusteella aikakauden loppu häämöttää aivan nurkan takana ja Jumalan tuomiot voivat hyvinkin alkaa tästä petollisesta sopimuksesta. Profetiapäivityksen suomensi: Olli R.

-------------------------

Mid-East Prophecy Update – July 26th, 2015


J D Farag on egyptiläisjordanialainen Havaijin Kaneohe'n Calvary Chapel-seurakunnan perustajapastori, jolla on ainutlaatuinen arabinäkökulma Lähi-Idän tapahtumiin ja terve eskatologia. Hän osaa käyttää internettiä esimerkillisen tehokkaasti, kuten ylläolevista linkeistä voi päätellä. Seuraavassa suomennetut ”notet” Lähi-Idän profetiapäivitykseen 26.7.-15. Ne ovat erinomainen tiivistelmä puheesta. Suom. huom.

http://www.calvarychapelkaneohe.com/index.php/teach/prophecy-updates/sermon/11147-prophecy-update-2015-07-26

Pastori J.D. jatkaa Iranin ydinsopimuksen profeetallisuuden selvittämistä mikä osoittaa nykyisen aikakauden loppupäiviin.


- Tämänkertaisessa profetiapäivityksessä haluaisin jakaa kanssanne useita havaintoja tästä Iran-sopimuksesta joka toteuttaa Raamatun profetiaa.
- Kun yhä enemmän yksityiskohtia tästä sopimuksesta tulee päivänvaloon, näyttää siltä, että se voi itseasiassa täyttää enemmän Raamatun profetioita kuin käsitämmekään.
- Toivon sinun ystävällisesti sallivan, että ikäänkuin yhdistän pisteitä tästä Iran-diilistä joukkoon näitä Raamatun profetioita.
1. Se voimistaa ja laajentaa Venäjän ja Iranin välistä sotilaallista suhdetta liikuttaen näitä maita lähemmäksi toteuttamaan Hesekielin 38. ja 39. luvun profetiaa.
Maanantai 20. heinäkuuta 2015 – Haaretz – Venäjä ja Iran allekirjoittavat sotilaallisen yhteistyösopimuksen – Iran ja Venäjä ovat allekirjoittaneet sotilaallisen yhteistyön sopimuksen, virallinen Venäjän uutistoimisto TASS raportoi tiistaina. Sopimus tehostamaan sotilaallista ja teknologista yhteistyötä tehtiin Teheranin tapaamisen aikana Iranin puolustusministeri Hossein Dehghan'in ja vierailevan Venäjän puolustusministerin Sergey Shoigun välillä, Venäjän tiedotusvälineet kertoivat. Shoigu, joka saapui Teheraniin sunnuntaina, oli sanonut sputniknews.com:n mukaan seuraavaa: ”Me kannatamme pitkän aikavälin monitasoista yhteistyötä Iranin kanssa ja toivotamme tervetulleeksi Iranin johdon pyrkimykset laajentaa suhteitaan Venäjään, käsittäen sotilaallisen puolustuksen.” ...”Iran ja Venäjä pystyvät kohtaamaan Yhdysvaltain ekspansiivisen väliintulon ja ahneuden yhteistyöllä ja synenergialla sekä aktivoimalla strategiset voimavarat”, Dehghan sanoi.

http://www.haaretz.com/news/world/1.638028?utm_source=Facebook&utm_campaign=Echobox&utm_medium=Social
2. Se vahvistaa ja säästää Amerikan ja Israelin vihollisia tehden Amerikasta Israelin vihollisen Sakarjan luvun 12 mukaisesti.
Sakarja 12:2-3 (KR 33/38) – ”Katso, minä teen Jerusalemin juovuttavaksi maljaksi kaikille kansoille yltympäri, ja myös Juudan kohdalle se on tuleva Jerusalemia piiritettäessä. Ja sinä päivänä minä teen Jerusalemin väkikiveksi kaikille kansoille: kaikki, jotka sitä nostavat, repivät pahoin itsensä; ja kaikki maan kansakunnat kokoontuvat sitä vastaan.”
Tiistai 21. heinäkuuta 2015 – Fox News – Pakistanin ydinpommin isä sanoo, että sopimus on saattanut pelastaa Iranin katastrofilta – Tri. A.Q. Khan, joka tunnetaan Pakistanin ydinpommin isänä ja jota epäillään laajalti ydinteknologian toimittamisesta Iraniin ja Pohjois-Koreaan, totesi Fox News'ille tiistaina, että islamilaisen tasavallan tuore ydinsopimus Yhdysvaltojen ja sen neuvottelukumppaneiden kanssa on saattanut pelastaa Iranin katastrofilta, joko sisäisen vallankaappauksen tai ulkoisen hyökkäyksen muodossa. Sähköpostiviestissä Fox News'ille, pakistanilainen tiedemies sanoi, että Iranin johto on ”erittäin viisaasti ja käytännönläheisesti pelastanut maansa hyvin huonolta tilanteelta – kutsu sitä katastrofiksi jos haluat.” Khan sanoi, että jos Iran ei olisi suostunut sopimukseen, ”jatkuva kaaos olisi jättänyt kentän auki sotilasvallankaappaukselle jota Länsi sponsoroi, aivan kuten tapahtui Egyptissä.”

http://www.foxnews.com/politics/2015/07/21/father-pakistan-nuclear-bomb-says-nuke-deal-may-have-saved-iran-from-disaster/?intcmp=latestnews
Maanantai 20. heinäkuuta 2015 – The Jewish Press – Obama-diili: USA suojelee Iranin ydinlaitoksia Israelin hyökkäykseltä – ”ObamaDeal” toteaa selkeästi, että Yhdysvallat ja muut P5+1 suurvallat voivat auttaa Irania torjumaan ja jopa ”vastaamaan” sabotaasiin ja ydinaseuhkiin sen ydinlaitoksia vastaan. ...Se jättää auki tulkinnan mahdollisuuden, että Yhdysvallat ja muut P5+1 maat voivat ryhtyä toimiin ...jos kolmas osapuoli hyökkää Iranin ydinlaitoksiin. Israelin oletetaan olleen Stuxnet -kyberhyökkäysten takana Iranin sentrifugeja vastaan Natanz'in ydinlaitoksessa vuonna 2010, joka siirsi taaksepäin Iranin ydinaseohjelmaa. ...Al Jazeera kertoi aikaisemmin tänä vuonna, että presidentti Barack Obama uhkaili pääministeri Benjamin Netanyahu'a vuonna 2014 kun hän määräsi amerikkalaiset hävittäjäkoneet pudottamaan Israelin lentokoneita jos Israelin ilmavoimat yrittäisivät tehdä iskun, joka kuulemma oli tapahtumassa. ...Israel voisi kohdata sekä Yhdysvallat että Iranin vihollisina, jos yritetään sabotoida tai hyökätä ydinlaitoksiin, joissa Iran on rikkonut sopimusta.

http://www.jewishpress.com/news/breaking-news/obamadeal-us-to-protect-iranian-nuke-sites-from-israeli-attack/2015/07/20/
Torstai 23. heinäkuuta 2015 – The Business Insider – John Kerry antoi paljastavan vastauksen siitä auttaisiko Yhdysvallat suojelemaan Iranin ydinohjelmaa Israelin kyberhyökkäykseltä – ...Senaattori Marco Rubio kysyi John Kerry'lta ...”Jos Israel tekee kyberhyökkäyksen Iranin ydinohjelmaa vastaan, niin olemmeko velvoitettuja auttamaan heitä puolustautumisessaan Israelin kyberhyökkäystä vastaan?” … Kerry ei sanonut täsmällisesti ei. ...Kerry'n lausunto korostaa joitakin epäselvyyksiä Iranin ydinsopimuksessa.

http://www.businessinsider.com/john-kerry-iran-deal-israel-cyber-attack-2015-7#ixzz3gkh8vG2h
Maanantai 21. heinäkuuta 2015 – Arutz Sheva – Zarif: Israel ei ole koskaan ollut niin eristyksissä – Iranin ulkoministeri Mohammad Javad Zarif sanoi puheessaan maansa parlamentille tiistaina, että Teheranin ydinsopimus P5+1 suurvaltojen kanssa oli suuri tappio Israelille. ”Koskaan aikaisemmin ei sionistinen hallinto ole ollut niin eristyksissä, jopa sen omien liittolaistensa joukossa”, hän sanoi. Tämä, hän selitti, on se, miksi Israelin pääministeri Benjamin Netanyahu on niin raivokkaasti ”huutanut joka paikassa” ja yrittänyt tehdä sopimuksen tyhjäksi hinnalla millä hyvänsä.

http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/198421#.VbFR82RVhBc
3. Se paljastaa laittomuuden, pahuuden ja petoksen, joka on jo toiminnassa Toisen Tessalonikalaiskirjeen luvun 2 mukaisesti.
2 Tess. 2:7-12 (KR 33/38) – ”Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää, niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä, tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua. Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen, että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen.”
Torstai 23. heinäkuuta 2015 – Fox News – 'Teidät on nyljetty': Kongressi grillaa Kerry'a ja Obaman virkamiehiä koskien Iranin ydinsopimusta – Ulkoministeri John Kerry havaitsi olevansa puolustuskannalla torstaina Senaatin kuulemistilaisuudessa, jossa hän oli ahtaalla löytääkseen tukea Iranin ydinsopimukselle kummaltakin puolelta käytävää --ja riiteli ankarasti republikaanien kanssa jotka syyttivät häntä ”nyljetyksi” ja ”jymäytetyksi” tulemisesta. ...Kun Kongressi ryhtyy käsittelemään sopimusta ja sen on määrä äänestää siitä joskus syyskuussa, kuuleminen korosti syvää vastustusta jota Obaman hallinto kohtaa kummaltakin puolueelta. ...Kuuleminen tulee kun lainsäätäjät nostavat esiin uusia huolia väitetyistä salaisista ”kylkiäissopimuksista (side deals)” joihin päästiin Teheranin kanssa koskien sen ydinohjelmaa. ...Kansallinen turvallisuusneuvonantaja Susan Rice, puolustaessaan yleisesti ydinsopimusta, ilmestyi tunnustamaan kylkiäissopimusten olemassaolon keskiviikkona. ...Hän lisäsi: ”Nämä asiakirjat eivät ole julkisia, mutta siitä huolimatta olemme antaneet alustavat tiedot noista dokumenteista, me tiedämme niiden sisällön, olemme tyytyväisiä niihin ja me jaamme sisällöt noista selonteoista kokonaisuudessaan ryhmäistunnossa Kongressin kanssa.”

http://www.foxnews.com/politics/2015/07/22/republicans-call-on-obama-to-reveal-side-deals-in-iran-nuke-agreement/
Torstai 23. heinäkuuta 2015 – The Hill – Cotton: 'Kerry toimi kuten Pontius Pilatus' Irania koskien – ”Ulkoministeriö on vahvistanut viimein, että nämä sopimukset ovat todella olemassa, mutta he eivät ole kertoneet meille noiden sopimusten sisältöä”, Cotton sanoi torstaina … Cotton syytti Kerry'a toimimisesta kuin roomalainen tuomari joka tunnetusti pesi kätensä juutalaisten edessä sen jälkeen kun hän tuomitsi Jeesuksen kuolemaan, vakuuttaakseen, ettei hän ollut vastuussa. ”John Kerry toimi kuten Pontius Pilatus, hän pesi kätensä, potkaisi vastuun IAEA'lle, tietäen, että Kongressi ei saa tätä tietoa, ellei joku lähde etsimään sitä”, hän sanoi.

4. Se tekee Amerikan Yhdysvalloista vähäpätöisen parhaimmillaan, ja täysin poissaolevan pahimmillaan Raamatun viimeisten päivien profetiasta.
Maanantai 20. heinäkuuta 2014 – Fox News – YK:n turvallisuusneuvosto hyväksyy Iran-sopimuksen, Teheranin diplomaatti sivaltaa Yhdysvaltoja – YK:n turvallisuusneuvosto hyväksyi maanantaina yksimielisesti Iranin ydinsopimuksen, vaikka kannatusshow keskeytyi pian Amerikan ja Iranin suurlähettiläiden välisen sanasodan myötä. Iranin suurlähettiläs sivalsi Yhdysvaltoja vain hetki äänestyksen jälkeen, kostoksi siitä, että USA:n suurlähettiläs Samantha Power nosti esiin Teheranin ihmisoikeustilanteen. ...Iranin YK-suurlähettiläs Ghomali Khoshroo kutsui menneitä USA:n toimia alueella ”vastuuntunnottomiksi” ja ”häikäilemättömiksi”. … Senaattori John Barrasso, republikaani Wyomingin osavaltiosta, kutsui maanantaina YK:n hyväksyntää ”Kongressin päältäajoksi (end-run around Congress).” ”En tiedä miksi he aikovat ensiksi mennä YK:hon.” ...Hyväksynnän seurauksena, Israelin YK-suurlähettiläs Ron Prosor haukkui siirtoa. ”Jos kansainvälinen yhteisö kieltäytyy näkemästä tätä tragediana, niin se on vakava strateginen virhe. Mutta jos se on tietoinen tragediasta, ja se silti haluaa jatkaa tällä vaarallisella polulla, niin se on katastrofi”, hän sanoi.

Torstai 20. heinäkuuta 2015 – The Jerusalem Post – Tuhansien mielenosoitus New York Cityn Times Square'lla Iranin ydinsopimusta vastaan – Arviolta 10,000 ihmistä ilmestyi New York'in Times Square -maamerkille keskiviikkona protestoimaan Iranin ydinsopimusta joka allekirjoitettiin viime viikolla. ...Jerusalem Post'in vanhempi aputoimittaja Caroline Glick ...sanoi, että ”meidän vastuumme vapaina miehinä ja naisina on nousta seisomaan ja varmistaa Amerikan Yhdysvaltojen turvallisuus ja jatkuvuus ja voima ja moraali.” ...Presidentti Barack Obama sanoo, että se on ainoa vaihtoehto sodalle Lähi-idässä. Kiivaasti puolueellisella USA:n Kongressilla on syyskuun 17. päivään asti aikaa päättää hyväksyykö vai hylkääkö se sopimuksen, josta vastustajat sanovat, että se vahvistaa Irania ja uhkaa Israelia.

5. Se osoittaa jo kiireiseen syyskuuhun Raamatun profetian kalenterissa ja sellaisenaan, voi olla Ensimmäisen Tessalonikalaiskirjeen luvun 5:3 toteutuminen.
1 Tess. 5:3 (KR 33/38) – ”Kun he sanovat: "Nyt on rauha, ei hätää mitään", silloin yllättää heidät yhtäkkiä turmio, niinkuin synnytyskipu raskaan vaimon, eivätkä he pääse pakoon.”
1 Tess. 5:3 (ESV) – ”While people are saying, "There is peace and security", then sudden destruction will come upon them as labor pains come upon a pregnant woman, and they will not escape.”
Maanantai 20. heinäkuuta 2015 – Breaking Israel News – Taivaitten aikataulu ja ydinsopimus Iranin kanssa – Iranin ydinsopimus allekirjoitettiin 14. heinäkuuta 2015 … Tämä päivämäärä osuu erityisen merkittävään aikajaksoon juutalaisten kalenterissa joka tunnetaan Kolmena Viikkona (The Three Weeks). Kolme Viikkoa ovat surun aikaa, jota juutalainen kansa viettää joka vuosi Jerusalemin Pyhien temppelien tuhoamisen vuoksi. ...Vaikka Valkoinen Talo yrittää työntää sopimuksen läpi Yhdistyneissä Kansakunnissa ennenkuin Kongressilla on ollut mahdollisuutta tarkistaa toimenpidettä, on olemassa toinen silmiinpistävä yhteys Iranin ydinsopimuksen ja juutalaisen kalenterin välillä. Huolimatta mitä tapahtuu YK:ssa, USA:n Kongressilla on 60 päivää aikaa tarkistaa ja äänestää joko ratifioidakseen tai hylätäkseen ydinsopimuksen. Juutalaisessa kalenterissa, 60 päivää hetkestä, jolloin Iranin ydinsopimus allekirjoitettiin, osuu Rosh Hashanah'iin, juutalaisten Uuteenvuoteen. Siten, lopullinen päätös tullaan todennäköisesti ilmoittamaan juutalaisten juhlapyhien, Rosh Hashanah'in ja Jom Kippur'in välisenä aikajaksona, joka tunnetaan kymmenen päivän katumusaikana. Nämä ovat tuomion päiviä juutalaisille. ...Rabbi Nachman Kahana, ortodoksirabbiininen oppinut, tarjoaa lohdutusta uskoville, jotka aistivat yhteyttä Iranin ydinsopimuksen ja päivien lopun välillä. Hän siteeraa Yalkut Shimoni'a, 16. vuosisadan rabbiinista kommentaaria Raamatusta, joka kuvailee nykyistä tilannetta profeetallisesti. ”The Yalkut toteaa että ...Iran tulee olemaan kauhistus ihmiskunnalle. Maailman johtajat tulevat olemaan turhautuneita tuloksettomista yrityksistään pelastaa sitä mitä voivat. Israelin kansa tulee myöskin olemaan jähmettynyt lähestyvästä vaarasta”, hän kirjoitti ja edelleen jatkoi, ”Ja Jumala sanoo meille, 'Miksi sinä pelkäät? Kaiken tämän olen tehnyt, jotta sinulle koittaisi kauan odotettu lunastus. Ja tämä lunastus ei ole kuin lunastus Egyptistä, jota seurasi kärsimys. Tämä lunastus on täydellinen, jota seuraa rauha.'” [Veikkaisin että puhutaan Antikristuksen (juutalaisen valemessiaan) valerauhasta 7-vuotisen vaivanajan ensimmäisellä puoliskolla (Ilmestyskirjan 1. sinetti). Suom. huom.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com